Luolakarhun klaani: Löydä 5 virhettä

[kertsi]

Kolmannesta niteestä alkaen Auel "upotti luontevasti" tapahtumien huiman vyöryn sekaan sivun mittaisia, usean sivun mittaisia, aika hillittömän monen sivun mittaisia kuvauksia perinteisistä nahanmuokkausmenetelmistä, listauksia Würm-kauden floorasta ja faunasta, taidehistoriallisia katsauksia Etelä-Ranskan luolamaalauksiin. Ne kattoivat ehkä kolmasosan aina kirjasta. Loput kaksi kolmasosaa oli edelleen omistettu luonnekuvien syventämiselle ja muulle human interest -aineistolle.

Kaiken lisäksi ne kivityökalujen valmistustekniikat ja kerättyjen kasvien ominaisuudet ja nimet yms. kerrottiin niin moneen kertaan, että niin toistoon kyllä kerkesi totaalisesti kyllästyä. Tuli sellainen olo, että ok, taustatyötä oli tehty kovasti ensimmäistä kirjaa varten, mutta sitten kun ensimmäinen kirja menestyi, jatkettiin samalla materiaalilla vaan, eikä perehdytty sen enempää mihinkään uuteen taustatietoon. (Mutta siitä on aikaa, kun luin viimeksi ne omistamani kirjat läpi.)

En nyt muista, mitä olen lukenut kirjailijan taustoista, mutta olisikohan se ollut niin, että hän kirjoitti ihan taloudellisista syistä saadakseen perheelleen elantoa? Se voisi selittää ne monen monituiset jatko-osat.

[Melodious Oaf]

Muoksis: siitä, mitä sanoin Göstastä, en peretä. Olen aikamoinen Göstan sanoituksien fani.

Jos otat ihan täsmälleen sen mitä sanoin Auelista ja Göstasta, niin siinähän ei esitetä yhtäkään arvostelmaa näiden keskinäisestä tasosta.

Sanoin että jos haluaa, Göstan teksteistä voi löytää myös ikäviä asioita tai ennakkoluuloja, ja esitin, että Auelin ja Göstan suhteen pätee se, että heidän luovuutensa ilmentää tietyllä tapaa koko persoonaa.

Jos haluat loukkaantua siitä mitä sanoin tai tulkita siihen jotain omaasi päälle, voin omasta puolestani taata etten peräydy siitä mitä sanoin Göstasta senttiäkään.

[Melodious Oaf]

Tossa kohtaa oikeastaan sanoisin sitä epävarmuuden merkiksi ja vähän epäterveeksikin suhtautumiseksi taiteeseen, jos jollakin on Göstan fanitus sellaista, ettei samaan aikaan voisi ajatella tai kestä kuulla siitä yhtäkään poikkipuolista sanaa.

Mutta se on tietysti aika tyypillinen tapa ottaa toi että itselle tärkeistä jutuista ei halua kuulla mitään negatiivista. Se taas... ei ole mun ongelmani.

Itse ajattelen että jos mä tykkään jostain, mulla on siihen varmaan hyviä syitä, ja koko tän pointti mitä olen koko ajan sanonut on se, että se ei ole eikä sen pitäisi olla mikään yleisen arvion tai huutoäänestyksen alainen asia.

Toi on vähän niin kuin mikään mitä sanon ei menis yhtään pisaraa edes jakeluun.

Sanotaan vielä erikseen että arvostan siis Göstan lyriikkaa tosi paljon ja aina välillä hämmästelenkin sitä. Arvostan myös melodioita ja muitakin esteettisiä valintoja. Jos otetaan se juurevuutta ja konstailemattomuutta tai jotain "rehellisyyttä" painottava maailmankatsomus, niin tavallaan arvostan sitäkin. Mutta sitten... siinä on joku sellainen paradoksi että juurevuus ei voi olla tekemällä tehtyä vaan se on sitä kun joku ei mieti ja vaan tekee ja siitä sattuu syntymään jotain jonkun mielestä hyvää. Mutta tossa on sellainen paradoksi siis, että nehän on alun perin aina sattumia ja vahinkoja tavallaan, ja jos kuitenkin teet jotain juttua sun ammattina ja haluat esittää sen silleen että nää on mulle täysin vähäpätöisiä juttuja niin...  enemmän mä ehkä siinä asiassa luontaisesti fanitan jotain J. Karjalaisen tapaa vaikka kuvata suhdetta omiin biiseihin.
      Ja en arvota niitäkään silleen, että Göstan pitäis olla erilainen, vaan toisen tekemisen tapa ja persoona nyt vaan on toisenlainen, vahvuudet on eri, ja Gösta taas varmaan pystyi sellaiseen jota ei samalla tavalla olisi voinut tehdä kukaan muu. Ja nimenomaan esitin sen asian niin että ei tossa ole mitään toista vaihtoehtoa.

[Hiha]

Kaiken lisäksi ne kivityökalujen valmistustekniikat ja kerättyjen kasvien ominaisuudet ja nimet yms. kerrottiin niin moneen kertaan, että niin toistoon kyllä kerkesi totaalisesti kyllästyä. Tuli sellainen olo, että ok, taustatyötä oli tehty kovasti ensimmäistä kirjaa varten, mutta sitten kun ensimmäinen kirja menestyi, jatkettiin samalla materiaalilla vaan, eikä perehdytty sen enempää mihinkään uuteen taustatietoon. (Mutta siitä on aikaa, kun luin viimeksi ne omistamani kirjat läpi.)

En nyt muista, mitä olen lukenut kirjailijan taustoista, mutta olisikohan se ollut niin, että hän kirjoitti ihan taloudellisista syitä saadakseen perheelleen elantoa? Se voisi selittää ne monen monituiset jatko-osat.

Vähän hassusti Auel taisi vilpittömästi haluta faktaa pohjalle. Muistaakseni huomattavat ajat kirjojen välisistä vuosien tauoista meni siihen, että hän keräsi lisää tietoa ja tutustui uusiin puoliin luonnonkansojen elämästä. Sillä sitä matskua riitti niin paljon. Huonosti sulateltuahan se osittain oli, ja toistoa tuli, ja jossain kohti oli todella sama oliko se toistoa vai ei, kun se oli kumminkin sitä yhtä ja samaa.

Jatko-osien suhteen kirjailijalla oli ihan kunnioitettavat motiivit. Olikohan se kaksi viimeistä teosta, joista hän sai yhteensä $25MM ennakon.

[Xantippa]

Mitä tuo MO taas möykkää. Minua kiinnosti tietää, että jos kirjat on luettu, ollaanko niiden kirjallisista arvoista eri mieltä kanssani, koska se olisi jännä tietää. Lisäksi heitin hymiön kanssa kevyen heiton Göstasta, jota jatkoin. Tämän vuoksi olen oikeasti vähentänyt kirjoitteluani, kun koko ajan saa olla suu keskellä suuta, ettei trikkeröi tuota monen viestin kiehuntaa.

Auelista: minäkin muistelen jotain semmoista, että kävikö oikein kaivauspaikoilla tms. keräämässä aineistoa? En nyt sano, että koko homma on täysin ansiotonta, sillä Luolakarhun klaani taisi ilmestyä joskus 1980-luvulla (??) jolloin tiedonkeruu ylipäätään oli huomattavasti haasteellisempaa.

Itselleni ehkä suurin ärsytyskynnys syntyi ihmisten välisten monimutkaisten suhteiden juonimisen kuvioista. Voihan se olla, että jo tuossa vaiheessa ihmiseloa oli aikaa keskittyä erilaisiin keskinäisiin sählinkeihin...

T: Xante

[Melodious Oaf]

Mä olen siis nuorempana tykännyt sellaisesta fantasiasta jossa henkilöhahmot on aika ohuita ja niitä luonnehditaan toiston kautta aina samoin sanankääntein. Ja siis... paljon muustakin semmosesta missä mun on vaikea nähdä sellaista hirveän korkeakirjallista arvoa.

Auelia mun pitäis lukea uudestaan jotta voisin siitä sanoa jotain, mutta sanoisin että tuskin se olis mulle kirjallisilta ansioiltaan missään vaiheessa ollut mikään ylevöittävä kokemus sinänsä.

Mulla on tohon semmonen outo suhtautuminen että pidän hienona juttuna sitä että innostuu estoitta siitä mistä innostuu ja ei mieti kauheasti sitä, onko se jonkun mielestä hieno juttu mistä tykätä vaan vain sitä omaa kokemusta silleen... turhia häpeilemättä.
     Ja tavallaan silleenkin että mun mielestä sillä on joku funktio että tykkää ja voi tykätä sellaisestakin missä näkee myös puutteita. Se "tykkääminen" on vaan joku spontaani reaktio ja on iloista kun sellaista tapahtuu. Sitten sellainen "tää on paras ja kovin juttu ikinä"-fanitus on tästä erillinen juttunsa ja se taas... tapahtuu ja voi tapahtua aika harvoin.

Mulle tällaisia kirjallista hekumaa aiheuttaneita hienoja juttuja on joskus olleet Aleksis Kivi ja Eeva-Liisa Manner ja Nathaniel Hawthorne ja Paul Auster ja Herman Melville. Ja varmaan iso tukku muita mutta en vaan jaksa miettiä.

Mulla on tavallaan... Auelin kohdalla oletusarvo se että toihan kirjoittaa ja tekee tavallaan "hömppää" jo lähtökohtaisesti mutta vaan vähän omintakeista hömppää eikä mitään ihan tusinakamaa kuitenkaan. Vaan siis itselleen merkityksellistä työtä varmasti mutta ei siinä edes ole sellaisia ambitioita että hän varmaan itsekään kuvittelisi tekevänsä nimenomaan kirjallisesti jotain tosi merkittävää duunia. Siis jotenkin sen suhteen mitä se tekee kielen tai symboliikan tai jonkun... tällasen tasolla. Että ei se ole pyrkinyt kirjallisuutta uudistamaan vaan se aihe on ollut siinä se keskeinen "uusi juttu" tai oma kulma.

[Melodious Oaf]

Eli siis...  kysy Hihalta ja kertsiltä, mä en tiedä enkä osaa sanoa. Teit väärän oletuksen siinä että mulla olis ollut ollenkaan pointtina Auelin kirjalliset ansiot tai niiden puute.

Se oli sellainen yleisen tason kommentti, ja sinällään musta on hienoa että noita kirjoja ruoditaan ja että tämmönen ketju avattiin. Toi mitä sanoin meni osittain ohi aiheen ja olis ehkä kuulut sikäli päiväkirjaan, mutta se nyt oli vaan semmosta mitä mulle tuli ketjun innoittamana mieleen.

[Melodious Oaf]

Yksi aika mielenkiintoinen tapa arvioida jonkun kirjan vaikutusta on se, mitä muistat siitä jälkeenpäin. Nehän voi olla sellaisia juttuja mitkä panee miettimään tai mitkä naurattaa tai ärsyttää tai ihan mitä vaan.

Mulle ei Luolakarhun klaanista ihan kauheasti jäänyt aktiviiseen muistiin tällä tasolla, mutta kun muut kuvailivat tarkemmin yksityiskohtia, silloin muistin uudelleen omiakin lukukokemuksia.

Esimerkiksi jostain runosta voi olla vaikea sanoa, onko se nyt mun mielestä absoluuttisesti kuinka hyvä, mutta jos se jättää jonkun pysyvän jäljen tajuntaan, niin onhan se...  jollain tavalla ollut silloin lukemisen arvoinen.

Uskon tavallaan siihen, että on parempia juttuja ja huonompia juttuja mitä vaikka lukea, mutta...  ihan ihan lopulta ne mittarit on kuitenkin tolla tavalla subjektiivisia, ja se on ihan turha väkisin tankata jotain josta joku sanoo sulle että "tää on mestariteos" mutta siitä ei jää sulle käteen oikein mitään, vaan arvokkaampaa on ehkä toi että joku juttu jää sulle mieleen ja muodostaa osan sellaista kudelmaa jota vasten voit myöhemmin arvioida kaikenlaista muutakin

[Xantippa]

Eli siis...  kysy Hihalta ja kertsiltä, mä en tiedä enkä osaa sanoa. Teit väärän oletuksen siinä että mulla olis ollut ollenkaan pointtina Auelin kirjalliset ansiot tai niiden puute.

Se oli sellainen yleisen tason kommentti, ja sinällään musta on hienoa että noita kirjoja ruoditaan ja että tämmönen ketju avattiin. Toi mitä sanoin meni osittain ohi aiheen ja olis ehkä kuulut sikäli päiväkirjaan, mutta se nyt oli vaan semmosta mitä mulle tuli ketjun innoittamana mieleen.

En tehnyt mitään tuollaisia oletuksia.

Sait vain minut kiinnostumaan siitä a) oletko ehkä lukenut kirjat, b) oletko sinä tai joku muu niiden kirjallisesta arvosta eri mieltä kuin minä.

Sinä tässä nyt taas teet oletuksia siitä, mistä minä teen oletuksia. Alkaa ärsyttämään taas minuakin.

T: Xante

[Melodious Oaf]

Jos luet tota mitä sanoin yllä ajatuksella, niin sulle selviää ehkä se, mistä mulla ärsyyntyminen pohjummiltaan lähti.

Eli että mun mielestä on aivan paskaa arvioida yhtään mitään sillä tavalla että siinä täytyy nähdä ja löytää jotain kirjallisia ansoita. Ja toisekseen toi mitä sanoit Göstan ja Auelin vertaamisesta. Molemmissa ymmärsit mun tarkoitusta väärin.

Nyt haluat vetäytyä taas siihen että minä olen tyhmä ja sinä olet viisas, mutta tää on sellainen juttu jolla pelkästään pilaat ketjua ja  vaadit aivan samalla kuin Karikkokin sitä että sua silitetään ja että sä ja sun oikut määrää mistä puhutaan.

Se ei mee mulle läpi mutta susta poiketen pystyn lopettamaan tän tähän viestiin ja keskittymään johonkin joka ei ole ärsyttävää paskaa

[kertsi]

Mä olen siis nuorempana tykännyt sellaisesta fantasiasta jossa henkilöhahmot on aika ohuita ja niitä luonnehditaan toiston kautta aina samoin sanankääntein. Ja siis... paljon muustakin semmosesta missä mun on vaikea nähdä sellaista hirveän korkeakirjallista arvoa.

Auelia mun pitäis lukea uudestaan jotta voisin siitä sanoa jotain, mutta sanoisin että tuskin se olis mulle kirjallisilta ansioiltaan missään vaiheessa ollut mikään ylevöittävä kokemus sinänsä.

Mulla on tohon semmonen outo suhtautuminen että pidän hienona juttuna sitä että innostuu estoitta siitä mistä innostuu ja ei mieti kauheasti sitä, onko se jonkun mielestä hieno juttu mistä tykätä vaan vain sitä omaa kokemusta silleen... turhia häpeilemättä.
     Ja tavallaan silleenkin että mun mielestä sillä on joku funktio että tykkää ja voi tykätä sellaisestakin missä näkee myös puutteita. Se "tykkääminen" on vaan joku spontaani reaktio ja on iloista kun sellaista tapahtuu. Sitten sellainen "tää on paras ja kovin juttu ikinä"-fanitus on tästä erillinen juttunsa ja se taas... tapahtuu ja voi tapahtua aika harvoin.

Mulle tällaisia kirjallista hekumaa aiheuttaneita hienoja juttuja on joskus olleet Aleksis Kivi ja Eeva-Liisa Manner ja Nathaniel Hawthorne ja Paul Auster ja Herman Melville. Ja varmaan iso tukku muita mutta en vaan jaksa miettiä.

Mulla on tavallaan... Auelin kohdalla oletusarvo se että toihan kirjoittaa ja tekee tavallaan "hömppää" jo lähtökohtaisesti mutta vaan vähän omintakeista hömppää eikä mitään ihan tusinakamaa kuitenkaan. Vaan siis itselleen merkityksellistä työtä varmasti mutta ei siinä edes ole sellaisia ambitioita että hän varmaan itsekään kuvittelisi tekevänsä nimenomaan kirjallisesti jotain tosi merkittävää duunia. Siis jotenkin sen suhteen mitä se tekee kielen tai symboliikan tai jonkun... tällasen tasolla. Että ei se ole pyrkinyt kirjallisuutta uudistamaan vaan se aihe on ollut siinä se keskeinen "uusi juttu" tai oma kulma.

Ei se minustakaan mitään korkeatasoista kirjallisuutta koskaan ollut, vaan pikemminkin viihdettä ja vähän hömppääkin. Mutta ennen kaikkea se oli jonkinlaista lohdutusta, johon palasin silloin kun oli elämässä oikein vaikeat ajat meneillään. Siitä sai jonkinlaista voimaa omassa elämäänsä liittyvään rämpimiseen, se oli voimaannuttava (tiedän, että monet inhoavat tätä sanaa, mutta se nimenomaan oli sitä minulle). Tämä kevät on ollut mulle poikkeuksellisen rankka, ja melkein kaivoin ne kirjat taas esiin.

[Melodious Oaf]

Mun mielestä nimenomaan tollasessa ei ole mitään vikaa, ja samalla vaikka se olis sulle tuttua ja positiivisia lohdun ja muun assosiaatioita sisältävää tai vaan uppoutuisit siihen tarinaan, sehän ei estä sua tarkastelemasta toisenlaisena intressinä evoluutiohistoriaa sun muuta laajemmin ja muiden lähteiden kautta myös.

Melkein sanoisin että jos joku sanoo että hyi olkoon, en voi sietää tällaista tai tämä ei ole mielestäni arvokasta kirjallisuutta mihin uppoutua, siitä ei... kannata välittää ollenkaan. Ne keskimäärin ei itse kestä sitä että niille mistään mitään edes suoraan sanotaan.

[kertsi]

Kiitti MO sanoistasi.

[kertsi]

Eräs asia on jäänyt mietityttämään: neandertalilaisten taide. Kirjoissa väitetään, etteivät he koristelleet itseään koruin tai ihomaalein, tai koristelleet tarve-esineitään millään lailla.

Sittemin olen jostain nettilähteistä lukenut, että neandertalilaisilla oli kuin olikin jonkinlaista taiteellista toimintaa. Muistaakseni on löydetty pieniä säilöitä (simpukankuoria?), joissa erilaisia maavärejä. Ja jostain luolasta on löydetty erilaisia symboleita ja "puhalluskuva" kädestä (käsi laitetaan luolan seinää vasten, ja suusta puhalletaan/syljetään veteen sekoitettua väriainetta niin, että jää käden varjokuva seinälle, kun käsi otetaan pois seinältä).

Mutta en muista nähneeni mitään varsinaista taidetta (siten kuin itse kuvataiteen käsitän), vrt. Cro-Magnoneiden upeat luolamaalaukset eläimistä. Esim:


https://phys.org/news/2023-01-neanderthals-oldest-art-world-wasnt.html

[Melodious Oaf]

Yksi mahdollinen luentapa voisi olla sekin, että kun Auel kerran väistämättä käyttää siinä omaa mielikuvitustaan ja omaa kokemustaankin aukkojen täyttämiseen ja maailman rakentamiseen ja henkilögallerian luomiseen, eräällä tavalla siinä puhutaan koko ajan myös nykyihmisestä, ihmisyyden eri puolista ja sen sellaisesta.

Totta kai siis...  se on tosi arvokasta tarkastella just sitä historiaa ja maailmaa ja miettiä mitä siellä on oikeasti ollut tai ei. Kun kyllähän se sijoittuu ihan oikeaan historiaankin tai ankkuroituu siihen.

Mutta silleen kun nykyihmiset siihen tarinaan eläytyy ja se on niille kirjoitettu, niin osittain tämmöstä Aylan kautta eri lajin kohtaamista voi lukea sekä seikkailuna että ihan konkreettisesti että jonain sellaisena joka peilaa nykyihmisten erilaisia puolia ja piirteitä ja muuta.

Tää menee nyt aika silleen "levelille", mutta mulle muistui mieleen että näin yhdessä kohtaa vuosia vuosia sitten ihan hiton elävän unen. Siinä oltiin ihan nykymaailmassa mutta mulla oli jostain syystä tyttöystävänä sellainen tyyppi, joka ei kauheasti puhunut mitään ja joka oli jotain eri ihmislajia. En osaa sanoa, olisiko se ollut mitä lajia tai oliko siinä edes mitään ihan tarkkaa logiikkaa. Mutta siis siinä unessa mieleen on jäänyt se, että olin tavallaan ylpeä siitä että se on mun tyttöystävä ja ajattelin että hittoako se kenellekään kuuluu, mutta samalla kipuilin sen kanssa että ei saakeli, ollaan kuitenkin eri lajia. Toihan ei edes puhu oikein mitään ja se on ihan helvetisti mua voimakkaampi ja rämäpäisempi ja muuta että... mihinkähän mä olen tässä kirjaimellisesti itseäni oikein laittamassa.

Mutta siis...  jos sitä ajattelee tolla tavalla sukupuoliroolien kautta ja silleen että toi historiallinen viitekehys tarjoaa siihen vähän erivapauksia puhua niistä... laajemmin, niin sekin on toisaalta kiinnostavaa.

Vaikka ainahan tollaset tajunnan tuottamat jutut on sellaisia että toikin uni on jonkun mielestä ihan hiton nolo tai typerä tai kertoo musta sitä tai tätä, niin mä suhtauduin siihen jo silloin vuosia sitten lähinnä semmosena että olipa hiton siisti ja toisaalta jännittävä juttu minkä pää tuotti. Siis tavallaan... en ottanut sitä niin vakavasti että mun pitäis tai edes kannattais miettiä mitä se täsmälleen tarkoittaa.

Mutta hauskaa tossa todentuntuisessa unessa oli silti sekin, että silloin tuoreeltaan meinasin ruveta kaivamaan jotain kirjallisuutta selvittääkseni että mitä ihmislajia se oikeasti oli. Vaikka se oli ihan puhtaasti mun mielen tuotos eikä siis... mitään oikeaa tai todellista. Silloin se kokemus oli vaan niin hämmentävä että hetkellisesti kuvitteli että tän täytyy oikeesti liittyä jollain tavalla johonkin tai se oli se ensimmäinen impussi

Subjektiivinen vaikutelma siitä oli silloin, että se oli vähän niin kuin denisovanihminen mutta sellaisella twistillä että se oli samalla ikään kuin supersankari, toisin kuin varmaan tietenkään denisovat verrattuna nykyihmisiin oikeasti.