Kirjoittaja Aihe: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym  (Luettu 46082 kertaa)

0 jäsentä ja 3 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa ROOSTER

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4801
  • Hän jolla on eniten pixeleitä!
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #855 : Kesäkuu 10, 2021, 19:12:27 »
Luhankaan oli suunnitteilla vesivoimala jossa halvemmalla yösähköllä nostettaisiin vettä korkealla oleviin altaisiin ja käytettäisiin päivällä kulutuksen tasaukseen.

Taisi olla kuitenkin Korpilahdella, siinä lähellä Kärkistensalmen siltaa, tuota Pekkarisen sata metriä korkeaa muistomerkkiä.

1970-luvulla Imatran Voima Oy alkoi suunnitella pumppuvoimalan rakentamista Vaarunvuorille. Pumppuvoimalan toiminta-ajatuksena on sähköntarpeen kulutushuippujen tasaaminen. Ydinvoimaloiden tuottamalla sähköllä vettä nostetaan voimalan yläaltaaseen öisin ja viikonloppuisin, kun sähköä on yli tarpeen. Vastaavasti päivisin vesi johdetaan turbiinien läpi tunnelia pitkin takaisin alas. Vaarunvuorilla pumppuvoimalan yläallas olisi peittänyt Vaarun laelta noin neliökilometrin kokoisen alueen, jonka alle olisi jäänyt mm. arvokas Särkijärven lehtokorpi. Laitoksen koneasema, vesitiet ja hissikuilut olisi louhittu kallioon. Korospohjanlahteen viettävään rinteeseen suunniteltiin rakennettavaksi tunnelien suuaukot, ajoteitä, kytkinkenttä ja henkilökunnan tiloja.

Käytännössä voimalan rakentaminen olisi tuhonnut alueen yhtenäisen maiseman ja jo 1800-luvulta asti tiedostetut luonnonarvot. Pumppuvoimalahanke synnyttikin laajaa vastustusta. Lukuisista valituksista huolimatta voimalalle myönnettiin vuonna 1982 rakennuslupa kymmeneksi vuodeksi. Tällöin syntyi Vaarunvuori-liike, joka otti näkyvästi kantaa Vaarun suojelun puolesta. Vastustus ja toisaalta ydinvoiman lisärakentamisen jäädyttäminen lykkäsivät pumppuvoimalan toteutusta. Vuonna 1993 Imatran Voima Oy haki voimalalle uutta rakennuslupaa, jonka korkein hallinto-oikeus myönsi vuodesta 1995 vuoteen 2001 asti. 1990-luvun lopulla Imatran Voima Oy vetäytyi hankkeesta mm. pohjoismaisten sähkömarkkinoiden avautumisen vuoksi.

Silloin rakentamisen pontimena oli atomivoimaloiden jäykkä tuotto eli säätämätön tuotanto: vain täydet. Yöllä olisi pitänyt tuottoa saada jonnekin hukattua. Pohjoismaiset yli valtakuntien rajojen, toimivat sähkömarkkinat tekivät tuon tarpeettomaksi. Nykyisen mittapuun mukaan tuollaisen kapasiteetti olisi ihan pikkiriikkinen ja kustannukset huomattavan suuret verrattuna tuhottaviin luontoarvoihin.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 10, 2021, 19:26:37 kirjoittanut ROOSTER »
Yleinen mielipide on aina väärässä.

Janne Utriainen:”Minä olen ajatellut, että ihmisen pitäisi tietää kaksi asiaa. Mistä ruoka tulee, ja mihin paska menee. Ne kun pohtii hyvin, niin maailma on ihan erinäköinen.”

Poissa Toope

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 9807
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #856 : Kesäkuu 10, 2021, 23:47:35 »
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fb802df0-0bac-4221-9d4c-cc9fab764e55
Turun sateenkaarisuojatien luojat puolustautuvat.
Mutta enemmistö meistä ei kai halua tuollaista äklötyrkytystä aatteelle.

Poissa a4

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4117
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #857 : Kesäkuu 11, 2021, 08:26:13 »
Voima-lehden talousliitteessä muotoiltiin oivaltavasti että ilmasto pitäisi ottaa samanlaiseksi ydinarvoksi kuin demokratia.
https://voima.fi/category/voima-talous/

Onko myös kapitalismi ydinarvojamme?

Poissa Viihde- ja hömppäpöhinä

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 6477
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #858 : Kesäkuu 11, 2021, 09:34:14 »
Voima-lehden talousliitteessä muotoiltiin oivaltavasti että ilmasto pitäisi ottaa samanlaiseksi ydinarvoksi kuin demokratia.
https://voima.fi/category/voima-talous/

Onko myös kapitalismi ydinarvojamme?

Kyllä se voisi jossain rajatussa merkityksessä olla, jos muita arvoja pitäisi myös olla. Kapitalismi nimittäin välittää vain voiton maksimoinnista, eikä se ole oikein yhteensopiva muiden, varsinkaan luontoarvojen kanssa sellaisenaan. Siksi kapitalismista pitäisi omaksua jokin riisuttu malli. Jos muut arvot saisivat määrätä missä tapauksissa voiton maksimointi on sallittua, tuollainen "eettinen" kapitalismi nähdäkseni kelpaisi mainiosti muiden arvojen kanssa.
"Jokaiseen mutkikkaaseen ongelmaan on ratkaisu, joka on yksinkertainen, suora, ymmärrettävä ja väärä." - H.L. Mencken

Poissa MrKAT

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4017
  • Housut alas huuhaalta!
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #859 : Kesäkuu 12, 2021, 00:46:54 »
Vaalikalenteri (Kiviseltä):

2021 Kuntavaalit
2022 Maakuntavaalit
2023 Eduskuntavaalit
2024 Presidentinvaalit
2024 Eurovaalit
2025 Kuntavaalit
2026 Maakuntavaalit
2027 Eduskuntavaalit
2028 - (vihdoinkin vuosi ilman vaaleja jossei erikoista tapahdu)

Tulee mieleen USA jossa aina käydään vaaleja. Tuleeko Suomi perässä?
Se, joka antaa sorron tapahtua, on itse osallinen sortoon. - Charlesin isoisä Erasmus Darwin

Poissa a4

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4117
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #860 : Kesäkuu 12, 2021, 13:51:52 »
Vaalikalenteri (Kiviseltä):

2021 Kuntavaalit
2022 Maakuntavaalit
2023 Eduskuntavaalit
2024 Presidentinvaalit
2024 Eurovaalit
2025 Kuntavaalit
2026 Maakuntavaalit
2027 Eduskuntavaalit
2028 - (vihdoinkin vuosi ilman vaaleja jossei erikoista tapahdu)

Tulee mieleen USA jossa aina käydään vaaleja. Tuleeko Suomi perässä?
Hei hulinaa! :)
Tuohan näyttää melko demokraattiselta ja äänioikeuden arvoa nostavalta.

Mutta miltä kuulostaisi vähintään kymmenen äänestystä vuodessa?

Joissakin poliittisissa järjestelmissä, kuten Sveitsissä, käytetään rinnakkain useita eri kansanäänestystyyppejä. Näin ollen kansanäänestyksistä on Sveitsissä muodostunut olennainen osa poliittista järjestelmää, ja 1970-luvun alusta laskien sveitsiläiset ovat vuosittain äänestäneet keskimäärin lähes kymmenestä valtakunnallisesta asiakysymyksestä. Tämän lisäksi tulevat vielä kansanäänestykset kantonien ja kuntien päätöksistä.

Kuntalain mukaan kunnanvaltuustot voivat tehdä päätöksen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Kunnallista kansanäänestystä ei voida järjestää vaalien yhteydessä. Oikeusministeriön tilastojen mukaan vuosina 1991-2007 on järjestetty 52 kunnallista kansanäänestystä. Tavallisimmin niitä on järjestetty kuntaliitoksista.

Suomessa myös kunnalliset kansanäänestykset ovat luonteeltaan neuvoa-antavia.

https://www.ts.fi/puheenvuorot/1074335333/Kansanaanestysten+kaytanto+vaihtelee+eri+maissa

Poissa Toope

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 9807
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #861 : Kesäkuu 12, 2021, 20:46:53 »
Vaalikalenteri (Kiviseltä):

2021 Kuntavaalit
2022 Maakuntavaalit
2023 Eduskuntavaalit
2024 Presidentinvaalit
2024 Eurovaalit
2025 Kuntavaalit
2026 Maakuntavaalit
2027 Eduskuntavaalit
2028 - (vihdoinkin vuosi ilman vaaleja jossei erikoista tapahdu)

Tulee mieleen USA jossa aina käydään vaaleja. Tuleeko Suomi perässä?
Demokratioissa aina käydään vaaleja, doh?! ???

Poissa Toope

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 9807
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #862 : Kesäkuu 12, 2021, 20:48:54 »
Voima-lehden talousliitteessä muotoiltiin oivaltavasti että ilmasto pitäisi ottaa samanlaiseksi ydinarvoksi kuin demokratia.
https://voima.fi/category/voima-talous/

Onko myös kapitalismi ydinarvojamme?
Onko markkinatalouskäsitys tai sosialistinen/sosialidemokraattinen sitä? Se on äänestäjistä kiinni, jokainenhan saa esittää mitä tahansa typeryyttä, mitä mieleen tulee. Äänestäjät ratkaisevat. Harva hörhöjä lopulta äänestää.

Poissa Karikko

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4947
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #863 : Kesäkuu 15, 2021, 11:37:29 »

Harva hörhöjä lopulta äänestää.

Riippuu varmaan siitä ketä luetaan hörhöiksi, tai kuka sen tekee?

Romukauppias kiroileva kanssaeläjä joltain paikkakunnalta saa varmaa julkisuuslisää äänestäjien silmissä.

Kansan-kiihottajat ovat aika usein menestyneet kyllä kohtuullisesti- hörhöilyistään huolimatta.

Poissa Toope

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 9807
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #864 : Kesäkuu 16, 2021, 21:41:36 »
Tuo transsu sai paikallista kannatusta, mutta kylähulluja mahtuu kunnanvaltuustoihinkin.
Pienissä kunnissa persoonat nousevat. En tiedä, onko hyvä vai huono juttu?

Poissa MrKAT

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4017
  • Housut alas huuhaalta!
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #865 : Kesäkuu 17, 2021, 13:45:40 »
IKL-fasisti nostettu kehitysjohtajaksi. Se katkaisi mun Arla-kamelinselän.
Boikotoin Arlaa ja siirryin Valion jugurtteihin.
Jostain syystä ne maistuu nyt paremmilta. Kotimaisuus maistuu.

Se, joka antaa sorron tapahtua, on itse osallinen sortoon. - Charlesin isoisä Erasmus Darwin

Poissa Kopek

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4170
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #866 : Kesäkuu 17, 2021, 14:47:54 »
IKL-fasisti?

Eilisessä Hesarissa oli uutinen, jossa kerrottiin puoluekartan oikeistolaistumisesta ja entistä suuremmasta jakautumisesta vastakkaisiin leireihin:

He ovat Helsingin tulevan valtuuston vasemmistolaisimmat ja oikeistolaisimmat – Näin valtuusto siirtyi arvo­kartalla

Kysymykset ja määrittelyt ratkaisevat. Ihmisistä saadaan liberaaleja ja konservatiiveja sen mukaan, mitä kysytään, ja miten vastaukset pisteytetään asteikolla liberaali-konservatiivi.

Jos kysymykset olisivat tyyppiä "kannatatteko maksutonta pysäköintiä Helsingin keskustassa" ja "kannatatteko kiihotuspykälän poistamista lainsäädännöstä", liberaaleiksi voisi ilmaantua aivan eri porukka kuin nykyisillä kysymyksillä.

Lehti kertoo, että liberaalein ja vasemmistolaisin ehdokas oli vaalikonevastausten perusteella Mia Haglund:

Silvia Modigin tilalle valtuustoon viime kaudella noussut Mia Haglund on vaalikonevastaustensa perusteella sekä vasemmistolaisin että liberaalein valtuutettu tasapisteillä useamman muun kanssa. Sijoitus ei yllätä häntä lainkaan.

”Olen hyvin vahvasti periaatteiltani sitä vasenta laitaa ja myöskin liberaali”, muun muassa maksutonta joukkoliikennettä ajava Haglund sanoo.


Miten äärimmäinen vasemmistolaisuus voi olla äärimmäisen liberaalia? Oliko Stalinin Neuvostoliitto liberaali?

Nostin pakasta Stalin-kortin. Ei kannata provosoitua. Halusin tällä kärjistyksellä vain osoittaa, että äärimmilleen vietynä vasemmistolaisuus on totalitarismia. Se on sääntöjä ja kieltoja ja kontrollia. Kaukana liberaaliudesta.

Monet vaalikonekysymykset ovat sellaisia, että niihin on vaikea vastata luontevasti. Niissä on monimutkainen asiakokonaisuus yksinkertaistettu sellaiseen muotoon, ettei se ole enää realistinen.

Voi olla, että ihminen kannattaa jotain asia, mutta ehdollisesti siten, että ensiksi pitää edellytysten tämän asian toteuttamiselle olla olemassa. Ne on järjestettävä. Vastaus voisi olla siis tyyppiä, "kyllä kannatan, mutta...". Tällaista vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole. Valitsipa ehdokas mitä tahansa, se ei kuvasta hänen todellista mielipidettään.

On myös sellaisia kysymyksiä, joista vastaajalla ei välttämättä ole mielipidettä. Asiat eivät joko kiinnosta, tai hänellä ei ole niistä ei ole niistä tarpeeksi tietoa, jotta hän voisi esittää mielipiteen. Jotain on kuitenkin valittava.

Tuollaisen sekasotkun perusteella ehdokkaat lopulta määritellään liberaaleiksi tai konservatiiveiksi, oikeistolaisiksi tai vasemmistolaisiksi.

Helsingin Sanomat:

LIBERAALEIMPIA valtuutettuja löytyy useasta puolueesta. Yksi heistä on Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toiminut vihreiden Otso Kivekäs, joka sijoituksestaan kuultuaan huudahtaa ”hyvä, oikein!”

”Olen ollut koko valtuustourani tiukasti liberaalissa laidassa. Helsinki on avoin kaupunki, johon kaikkien pitää olla tervetulleita.”


Tunsin parikymmentä vuotta sitten jonkinlaista sympatiaa Otso Kivekästä kohtaan, kun hänet esiteltiin televisiossa vankilaan joutuvana totaalikieltäytyjänä. Siitä on aikaa. Myöhemmin hänen pisteensä ovat laskeneet silmissäni, ja ne romahtivat täydellisesti erään hänen blogikirjoituksensa perusteella muutama vuosi sitten. Tyyppi osoittautui fanaattiseksi ja asenteelliseksi telaketjufillaristiksi. En pidä häntä liberaalina vaan poliittisena byrokraattina.

"Helsinki on avoin kaupunki, johon kaikkien pitää olla tervetulleita."

Mitähän tämäkin fraasi tarkoittaa? Kaikkien, paitsi niiden, jotka tulevat omalla autolla?

Hesarin jutussa konservatiivisimpien ja oikeistolaisimpien ehdokkaiden joukosta löytyvät poliisit, kuinka muutenkaan.

On vielä yksi ulottuvuus.

Oletetaan, että henkilöllä on konservatiiviseksi katsottava ajatus, mutta hän on yhteiskunnallisissa näkemyksissään liberaali eikä vaadi, että hänen ajatuksestaan pitäisi tehdä muita ihmisiä sitova laki.

Onko edellä mainittu henkilö konservatiivi vai liberaali?

https://www.hs.fi/paivanlehti/16062021/art-2000008055420.html

Poissa Hayabusa

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3539
  • dreamer, shaper, singer, maker
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #867 : Kesäkuu 17, 2021, 14:59:06 »
IKL-fasisti nostettu kehitysjohtajaksi. Se katkaisi mun Arla-kamelinselän.
Boikotoin Arlaa ja siirryin Valion jugurtteihin.
Jostain syystä ne maistuu nyt paremmilta. Kotimaisuus maistuu.
MrKATista on tullut nationalisti!  ;D

Poissa Hayabusa

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 3539
  • dreamer, shaper, singer, maker

Poissa Viihde- ja hömppäpöhinä

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 6477
Vs: Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym
« Vastaus #869 : Kesäkuu 17, 2021, 15:50:27 »
Elokapina osoittaa mieltä Helsingin keskustassa jo toista tuntia – hälytysajoneuvot päästetty läpi

https://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?f=2&t=821183&start=180#p23376917

Luentojen Hanhi kirjoittaa tuossa, että huomenna olisi kuulemma uutta luvassa ja mahdollisesti tukkivat jonkun kadun 3 vuorokaudeksi. Saa nähdä, kauanko poliisien pelihuumori kestää tällä kertaa.
"Jokaiseen mutkikkaaseen ongelmaan on ratkaisu, joka on yksinkertainen, suora, ymmärrettävä ja väärä." - H.L. Mencken