Lemmikinomistamisen psykologiaa

[kertsi]

Millaisia ovat ihmiset, jotka hankkivat lemmikkejä?

Miten koiranomistajat eroavat kissanomistajista?

Liittyykö puoluekanta ja sukupuoli ja sosiaaliluokka jotenkin em. asiaan, esim.
- ovatko persut todennäköisemmin koiranomistajia kuin muita puolueita äänestäneitä? (tämä ihan mutua, ja oman tuttavapiirin ja sosiaalisten ympäristöjen perusteella tullut arvelu) Toisaalta persut tuntuvat olevan auktoriteettivastaisia, mutta tarkoittaako se sitten, että haluavat olla auktoriteettejä - edes jollekin elävälle olennolle?
- ääripersut ja natsit ja muut äärioikeistolaiset todennököisemmin koiranomistajia, koska heille sosiaaliset hierarkiat ehkä ylikorostuneita, ja myös alistuminen "mestareille" vrt. viehtymys uniformuihin
- kissanomistat todennäköisemmin naisia? Ja siksi äänestävät vihreitä todennäköisemmin kuin koiranomistajat?
- myrkkykäärmeiden, skorpioneiden tai myrkkyhämähäkkien omistajat, mitä heistä tiedetään tai arvellaan?  En tunne ainuttakaan.
- marsut ja rotat, mitä niiden omistajista pitäisi ajatella?
Itse olen tuntenut vain yhden rotanomistajan, nuoren miehen, joka oli vähän outo.
- papukaijat ja varsinkin älykkäimmät niistä, ja muut häkkilinnut?
- hevoset (vrt. aateliset)  (voi olla käyttöeläin myös, ei pelkkä lemmikki)
- metsästyskoirat (vrt. aateliset) (voi olla käyttöeläin myös, ei pelkkä lemmikki). Olisikohan sellaisen lemmikin/hyötyeläimen omistaja todennäköisemmin kepulainen, tai ehkä persu. Persuthan tykkäävät aseista.?

Mitä psykologisia tarpeita lemmikin omistaminen ja eläinrakkaus ylipäätänsä täyttää?
- hellyyden antamisen ja saamisen tarve?
- lapsenkaipuu ja tarve huolehtia "karvaisesta lapsesta"?
- tarve olla tarvittu, tuntea itsensä tärkeäksi edes jollekin elävälle olennolle?
- puolisonkaipuu?
- sosiaalisuuden kaipuu?
- halu oppia eläinkunnasta kaikki mahdollinen, myös eläinten psykologiaa?
- tarve dominoida toista elävää olentoa? (vrt. alla oleva kommentti)?
- tarve oppia jämäkkyyttä ja itsetuntoa (liittyy varsinkin ratsastukseen)?
- tarve osoittaa korkeaa sosiaaliluokkaa / matkia aatelisia?


Miksi karvaiset pörröiset eläimet herättävät enemmän myönteisiä kokemuksia (arvelen)? Voisiko meidän ihmisten genomiin olla rakennettu sellainen preferenssi aikojen alussa, kun itsekin olimme eläimiä, joilla oli turkki omasta takaa?

Sana on vapaa. Jos joku löytää tieteellistä tutkimusta aiheesta, ja esittää referaatin siitä, aina parempi. Ei tehdä tästä kuitenkaan politiikkakeskustelua, vaan pitäydytään aiheeseen, lemmikinomistajan psykologiaan.

[kertsi]

Toisessa keskustelussa aika erikoinen kommentti (tuo "hankala ihminen" -viittaus):

En mä voi sanoa, että lemmikin kanssa eläminen välttämättä parantais sun elämänlaatua tai ihmisten kanssa pärjäämäämistä tai yhtään mitään. Eikä kukaan voi sitä sun puolesta sanoa että sulla pitäis joku lemmikki olla.

Mutta sullahan ei myöskään ole eväitä toisista ihmisistä jotain aika pitkälle meneviä tulkitsevia havaintoja tehdessä arvioida sitä, missä määrin niiden elämässä on toimittu jotain tollasta sun periaatetta vastaan, missä määrin joku miellyttävä tai pörröinen juttu on pois jostain muualta niiden elämässä tai missä määrin se antaa jotain tai parantaa siinä jotain — kun sitähän sä et mistään voi edes nähdä tai kontrastiivisesti arvioida.

Ei ole oleellista parantaisiko lemmikin kanssa eläminen elämänlaatuani enkö edes itse tiedä sitä.

Kuten jo kirjoitin lemmikin pitämiselle on lukemattomia minusta ymmärrettäviä syitä. Se voi olla lapsuudenkodissa opittu tapa tai vaikka vammaisen tai hyvin yksinäisen ihmisen tuki ja turva.

Mutta yleisellä elämänkokemuksella olen havainnut melko yleiseksi, että hankalat ihmiset hankkivat sen korvikkeeksi parisuhteelle tai muille läheisille ihmissuhteille. Silloin se on ongelman kiertämistä, koska eläin on ihmisen sellaisen määräysvallan alla, jota toiseen läheiseen ihmiseen ei yleensä voida kohdistaa.

Ihminen, joka lällättää lemmikilleen ja haukkuu sukulaisiaan ja exiään elää valheessa, jonka aiheuttaa ehdoton auktoriteettiasema lemmikkiinsä.

[kertsi]

Itse varmaankin tykkäisin kissasta lemmikkinä. Ei ole paljon rentouttavampia asioita maailmassa, kuin kehräävä kissa mahan päällä köllimässä. Tosin koirakin voisi olla hyvä lemmikki, koska sellainen pakottaisi liikkumaan ja ulkoilemaan enemmän.

Lemmikit kuitenkin ovat vaativia, niitähän pitää hoitaa kunnolla, jos sellaisen ottaa. Eikä voi matkustaa siinä määrin kuin haluaisi, jos lemmikille pitää keksiä hoitaja siksi aikaa.

[kertsi]

Jonkin sellaisen tutkimuksen olen lukenut, että kissavideoiden katselu tekee ihmiset yleensä onnellisemmaksi. Eli voi aivan hyvällä omallatunnolla käyttää sellaiseen aikaansa.

[kertsi]

Myöskin usein on tullut lehtijuttuja vastaan, joissa referoidaan tutkimuksia, joiden mukaan lemmikinomistaminen parantaa omistajan terveyttä, ja vähentää stressiä. Karvakaverin silittely ja rapsuttelu varmaan on yksi selitys, miksi lemikki vähentää omistajansa stressiä?

[Socrates]

Myöskin usein on tullut lehtijuttuja vastaan, joissa referoidaan tutkimuksia, joiden mukaan lemmikinomistaminen parantaa omistajan terveyttä, ja vähentää stressiä. Karvakaverin silittely ja rapsuttelu varmaan on yksi selitys, miksi lemikki vähentää omistajansa stressiä?

Tämä valitettavasti maksumuurin takana oleva tutkimus kumoaa myytin:

www.hs.fi/tiede/art-2000010006360.html

[kertsi]

Metakeskustelusta:

((...naisesta...)), joka hankki kookkaan koiran pikkuruiseen yksiöön ilmiselvästi sen takia, että ihmisten kanssa oli vaikeaa ja ylipäätään kaikki oli vähän nounou.

Kissa on toki selkeästi parempi valinta lemmikiksi, mutta nostan sen pöydälle. Lehdistä saa välillä lukea räikeimmistä tapauksista, missä syrjäytynyt ihminen on pitänyt kamalissa oloissa lemmikkejä . Hyvä että niihin puututaan, mutta on yleisempää, että Lemmikki hommataan lievempien mt-ongelmien oheen sekä korvaamaan erilaisia vaikeuksia ihmissuhteissa. Tällöin mun mielestä olisi ensijaista pyrkiä ratkomaan asiaa jollain muulla tavalla kuten vaikka mainitsemallasi terapialla.

Suuntaus, missä ihmissuhteille asetetaan mahdottomia laatuvaatimuksia ja sitten ne korvataan lemmikeillä on luonnoton ja huono. Onneksi lemmikkien pitoon liittyy myös paljon muita parempia motiiveja ja hyviä olosuhteita.

Boldaus minun. Mistä tiedät, miksi kukakin ihminen on hankkinut lemmikin? Oletko kysynyt heiltä itseltään?

Ja vaikka kysyisitkin, ei ihmiset aina ole kovin tietoisia siitä, miksi tekevät asioita. Motivaatioaparaatti on pääosin tiedostamaton, joten voi olla että edes ole yleensä mahdollista selvittää miksi teki tai ei tehnyt jotain.

[Socrates]

Metakeskustelusta:

((...naisesta...)), joka hankki kookkaan koiran pikkuruiseen yksiöön ilmiselvästi sen takia, että ihmisten kanssa oli vaikeaa ja ylipäätään kaikki oli vähän nounou.

Kissa on toki selkeästi parempi valinta lemmikiksi, mutta nostan sen pöydälle. Lehdistä saa välillä lukea räikeimmistä tapauksista, missä syrjäytynyt ihminen on pitänyt kamalissa oloissa lemmikkejä . Hyvä että niihin puututaan, mutta on yleisempää, että Lemmikki hommataan lievempien mt-ongelmien oheen sekä korvaamaan erilaisia vaikeuksia ihmissuhteissa. Tällöin mun mielestä olisi ensijaista pyrkiä ratkomaan asiaa jollain muulla tavalla kuten vaikka mainitsemallasi terapialla.

Suuntaus, missä ihmissuhteille asetetaan mahdottomia laatuvaatimuksia ja sitten ne korvataan lemmikeillä on luonnoton ja huono. Onneksi lemmikkien pitoon liittyy myös paljon muita parempia motiiveja ja hyviä olosuhteita.

Boldaus minun. Mistä tiedät, miksi kukakin ihminen on hankkinut lemmikin? Oletko kysynyt heiltä itseltään?

Ja vaikka kysyisitkin, ei ihmiset aina ole kovin tietoisia siitä, miksi tekevät asioita. Motivaatioaparaatti on pääosin tiedostamaton, joten voi olla että edes ole yleensä mahdollista selvittää miksi teki tai ei tehnyt jotain.

Totesin, että yhteyttä on vaikea osoittaa, mutta yleisellä elämänkokemuksella näkisin sen joidenkin syyksi. On myös loogista, että lemmikiltä paikataan puuttuvia ihmissuhteita ja niitten puuttuminen johtuu välillä vaikeuksista sietää toisten ihmisten vajavaisuuksia ja ihmissuhteiden epätäydellisyyttä.

Toki on myös paljon lemmikinpitäjiä, joille se on esimerkiksi lapsuudenkodista opittu tapa, jota halutaan jatkaa ilman sen kummempia syitä.

[Norma Bates]

Yhdellä suvaitsevaisella tutullani on käärme, mutta ei tainnut olla myrkkykäärme. Ehkei kuristajakäärmekään. Tuttu on kiertänyt paljon maailmaa ja tutustunut useisiin eri maihin, pääasiassa kai kuitenkin lämpimiin maihin kun ei taida olla oikein suomalaisen talven fani. Rasmus-ryhmästä Facessa hän kuitenkin vuosia sitten lähti, koska kyllästyi siihen että siellä "vain haukuttiin suomalaisia".

Itselläni oli ensimmäiset kissat jo pikkutyttönä. Eivät ne ole minulle missään vaiheessa mitään vauvoja olleet, en tiedä onko naiselle toisin, jos hän vasta aikuisena ottaa lemmikkejä ensimmäistä kertaa elämässään. Minulle kissat ovat seuralaisia. Sekoaisin varmasti lopullisesti jos minun pitäisi olla kotona yksin, eikä olisi edes eläintä tekosyynä höpistä ääneen. Olen kuullut joiltain ihmisiltä että juttelevat itselleen, mutta minusta se on vähän häiriintynyttä hommaa. Olenkin ollut järkyttynyt kun olen viime vuosina huomannut että tulee möläyteltyä kaikenlaista ihan vaan itsekseen. Haluaisin juuri sellaisen kehityskulun kertakaikkiaan pois.

Eli, kissa (tälläerää vain yksi) kaiketi tukee mielenterveyttäni. Ja onhan se kiva että edes jonkinlaista lämpöä saa joltain elävältä olennolta, kun kerta en kelpaa kenellekään ihmiselle kumppaniksi.

[TSS]

Totesin, että yhteyttä on vaikea osoittaa, mutta yleisellä elämänkokemuksella näkisin sen joidenkin syyksi. On myös loogista, että lemmikiltä paikataan puuttuvia ihmissuhteita ja niitten puuttuminen johtuu välillä vaikeuksista sietää toisten ihmisten vajavaisuuksia ja ihmissuhteiden epätäydellisyyttä.

Onko perusteltua ajatella, että ihmiselle ensisijainen suhde on aina ihmiseen, ja eläin voi olla vain korvike sille? Itselläni on ollut monia eläinsuhteita: niistä tärkeimpiä ovat olleet suhde hevoseen ja suhteet koiriini, joita minulla on elämäni aikana ehtinyt olla nyt yhteensä kolme. Minusta näitä eläinsuhteita ei voi verrata ihmissuhteisiin, ne eivät jotenkin mene samaan kategoriaan. Eläinsuhteeni eivät ole olleet korvikkeita ihmissuhteille, vaan itseisarvoisia suhteita. Näin ainakin koen.

[Xantippa]

On myös loogista, että lemmikiltä paikataan puuttuvia ihmissuhteita ja niitten puuttuminen johtuu välillä vaikeuksista sietää toisten ihmisten vajavaisuuksia ja ihmissuhteiden epätäydellisyyttä.

Tämäkin on selkeästi ihmisen mielipide, jolla ei koskaan ole ollut lemmikkiä vastuullaan. Nimittäin millä tahansa mittarilla mitaten suhde eläimeen on kaikkia muuta kuin täydellinen.

Eläin herättelee öisin, vaatii ruokaa heti kun näkee sinut (vaikka tietää, että ei sitä nyt tule), änkeää syliin juuri kun tekisit jotain muuta, oksentaa matolle, ei koskaan paljaalle lattialle, matolle oksentaminen on ok verrattuna muihin paikkoihin, vaatii huomiota äänekkäästi ja pahin kaikista, sairastaa, jolloin olet huolesta sekaisin, näin ihan lyhyesti sanottuna.

Kyllä ihmisten kanssa pääsee paljon helpommalla, monet hommat hoituu kulmia rypistämällä.

T: Xante

[kertsi]

Kissa on yöeläin, ja ihminen yleensä ei. Itselläni menisi hermo totaalisesti, jos kissa riehuisi öisin, ja se veisi vähäisetkin yöuneni. Niin paljon kuin kissoista tykkäänkin.

[-:)lauri]

Olen jotenkin onnistunut täyttämään twitter-seinäni videosisällöt kissanpennuilla. Onkohan tästä psykologisesti kenties kuinka pitkä matka siihen, että hommaan tuollaisen karvapallon kenkiini kuseksimaan? Vielä olen onneksi ymmärtänyt, että minulla ei ole valmiuksia pysyä säännöllisissä vuorokausirytmeissä, mikä on kyllä aika vahva argumentti sen puolesta, etten ota tuollaista rääpälettä vastuulleeni.

[kertsi]

Totesin, että yhteyttä on vaikea osoittaa, mutta yleisellä elämänkokemuksella näkisin sen joidenkin syyksi. On myös loogista, että lemmikiltä paikataan puuttuvia ihmissuhteita ja niitten puuttuminen johtuu välillä vaikeuksista sietää toisten ihmisten vajavaisuuksia ja ihmissuhteiden epätäydellisyyttä.

Onko perusteltua ajatella, että ihmiselle ensisijainen suhde on aina ihmiseen, ja eläin voi olla vain korvike sille? Itselläni on ollut monia eläinsuhteita: niistä tärkeimpiä ovat olleet suhde hevoseen ja suhteet koiriini, joita minulla on elämäni aikana ehtinyt olla nyt yhteensä kolme. Minusta näitä eläinsuhteita ei voi verrata ihmissuhteisiin, ne eivät jotenkin mene samaan kategoriaan. Eläinsuhteeni eivät ole olleet korvikkeita ihmissuhteille, vaan itseisarvoisia suhteita. Näin ainakin koen.

Mitäs pahaa on siinä, että korvaa puuttuvia ihmissuhteita vaikka sitten lemmikillä (boldaukseni)? En näe sitä lähtökohtaisesti huonona asiana, että ihminen kurottuu toista elävää olentoa kohden, voisi jopa olla päinvastoin, jos sillä lailla oppii empatiakykyä tai muita prososiaalisia taitoja. Ainakin yksinäisyyden lievittämine lienee hyvä asia. Eikä ihminen edes ole ainoa eläinlaji, joka niin tekee. Paljon on muuallakin eläinkunnassa "kaverisuhteita", "hyväksikäyttösuhteita", loisimista, hoivakäyttäytymistä esim. vieraan lajin pentuja kohtaan, jne..

[kertsi]

Olen jotenkin onnistunut täyttämään twitter-seinäni videosisällöt kissanpennuilla. Onkohan tästä psykologisesti kenties kuinka pitkä matka siihen, että hommaan tuollaisen karvapallon kenkiini kuseksimaan? Vielä olen onneksi ymmärtänyt, että minulla ei ole valmiuksia pysyä säännöllisissä vuorokausirytmeissä, mikä on kyllä aika vahva argumentti sen puolesta, etten ota tuollaista rääpälettä vastuulleeni.

Mä katson kissavideoita, ja niistä tulee hyvä olo. Vierailuilla ystävien luona, tykkään silitellä kissoja, leikkiä niiden kanssa, ottaa niistä valokuvia jne.. Ja olen jopa harkinnut kissan ottamista lemmikiksi, mutta pelkäksi harkinnaksi se on jäänyt. Niin kuin on ollut koirankin ottaminen. (Lähinnä tykkäisin siitä, että koiraa on pakko ulkoiluttaa, ja tulisi silloin ulkoilutettua itse itseäänkin.)