Miksi politiikka kiinnostaa, vai kiinnostaako?

[Edward]

Aihe on leikattu Metaketjusta omaksi aiheeksi

[TSS]

Mutta voihan sitä aina spekuloida. Jos operoisin todella suurta yleisfoorumia, joutuisin luultavasti rajoittamaan politiikkakeskustelun johonkin omaan tiukkaan karsinaansa, ja sen ulkopuolella politiikalle napsuisi bannivasara todella herkästi. Nettikeskustelu tuntuu nykyään olevan hyvin pitkälti junnaavaa ja polarisoitunutta amerikkalaista kulttuurisotimista, ja jos sitä ei mitenkään suitsi, se hukuttaa alleen kaiken. Miten sitten voi erottaa poliittisen ei-poliittisesta? Sepäs se, ei oikein mitenkään kun kaikki on politisoitunutta ja polarisoitunutta. Ihmisiä ei tunnu kiinnostavan oikein enää mikään muu kuin poliittinen vastakkainasettelu. Voiko mistään keskustella enää ilman, että se lipsuu jossakin välissä amerikkalaiseksi kulttuurisodaksi? Ilmeisesti ei. Sellainen foorumi ja yhteisö, joka ei hyvällä katsoisi kulttuurisodan leviämistä joka paikkaan, ei olisi kovin suosittu. Ehkä tässä onkin jo selitys nykytilanteelle?

Tästä tuli mieleen asia, jota ajoittain ihmettelen. Miten niin moni ihminen on niin valtavan kiinnostunut politiikasta? Kysymys kuulostaa tietysti tyhmältä, ja siihen voisi vastata, että niin pitääkin olla. Itselläni kiinnostusta politiikkaan heikentää se, että se tuntuu olevan valtavan monimutkaista. Täytyy pystyä ajattelemaan niin monella eri tasolla ja kyetä hahmottamaan niiden tasojen ja tekijöiden välisiä monimutkaisia suhteita ja vuorovaikutuksia. Pitää pystyä ymmärtämään vähintään suhteita psyyken, kulttuurin ja talouden välillä - ja näitä suhteita myös globaalilla tasolla.

Vaikka itsekin koen olevani ihan normaalilla järjellä varustettu, tuntuu, että politiikka on minulle liian monimutkaista. Tuntuu vaikealta ymmärtää yhteiskunnallisten elinolosuhteiden kuten eri instituutioiden riippuvuutta ja vaikutusta yhteiskunnan sosiaalisiin rakenteisiin ja vapaa-aikaan, ja kyetä hahmottamaan tämän kaiken ilmenemistä vielä yksilön psyyken tasolla, ja ymmärtää näiden kaikkien tekijöiden välistä vuorovaikutusta. Käsitykseni tuntuu jäävän aina liian pintapuoliseksi, mikäli se tavoittelee kokonaisuuden ymmärtämistä, tai liian kapea-alaiseksi, mikäli se tavoittelee syvällisempää ymmärrystä.

Miten niin moni tavallinen tallaaja tuntee olevansa politiikan asiantuntija? Itselläni ymmärtämättömyys johtaa kiinnostukseni lerpahtamiseen ja sen siirtymiseen rajallisempien asioiden pariin, ja jätän politiikan viisaammille. Olisin tietysti iloinen, jos pystyisin olemaan poltiikasta paremmin kärryillä, ja kiinnostuneempi.

[Xantippa]

Miten niin moni tavallinen tallaaja tuntee olevansa politiikan asiantuntija? Itselläni ymmärtämättömyys johtaa kiinnostukseni lerpahtamiseen ja sen siirtymiseen rajallisempien asioiden pariin, ja jätän politiikan viisaammille. Olisin tietysti iloinen, jos pystyisin olemaan poltiikasta paremmin kärryillä, ja kiinnostuneempi.

Uskoisin, että olet asian suhteen aika kunnianhimoinen. Usealle taitaa riittää "kiinnostukseksi politiikasta" ne asiat, jotka suoraan vaikuttavat omaan arkeen ja kenties jonkinlainen arvopohjaperusteinen laajennus siitä ulospäin, eli omien kokemuksien kautta ikään kuin katseleminen päivän aiheisiin.

Tai no, ainakin itselleni riittää. Minkäälainen asiantuntija en tunne olevani, mutta mielestäni politiikassa on myös niin paljon arkipäiväistä, että tottahan minä omat  mielipiteeni ihan arjen kautta kykenen muodostamaan. En kaipaa sen enempää ja juuri sen verran jaksan kiinnostuakin.

T: Xante

[TSS]

Miten niin moni tavallinen tallaaja tuntee olevansa politiikan asiantuntija? Itselläni ymmärtämättömyys johtaa kiinnostukseni lerpahtamiseen ja sen siirtymiseen rajallisempien asioiden pariin, ja jätän politiikan viisaammille. Olisin tietysti iloinen, jos pystyisin olemaan poltiikasta paremmin kärryillä, ja kiinnostuneempi.

Uskoisin, että olet asian suhteen aika kunnianhimoinen. Usealle taitaa riittää "kiinnostukseksi politiikasta" ne asiat, jotka suoraan vaikuttavat omaan arkeen ja kenties jonkinlainen arvopohjaperusteinen laajennus siitä ulospäin, eli omien kokemuksien kautta ikään kuin katseleminen päivän aiheisiin.

Tai no, ainakin itselleni riittää. Minkäälainen asiantuntija en tunne olevani, mutta mielestäni politiikassa on myös niin paljon arkipäiväistä, että tottahan minä omat  mielipiteeni ihan arjen kautta kykenen muodostamaan. En kaipaa sen enempää ja juuri sen verran jaksan kiinnostuakin.

T: Xante

Ymmärrän mitä tarkoitat kunnianhimolla, mutta koska koen olevani politiikan saralla täysi urpo, kunnianhimoisuus siinä kuulostaa aivan absurdilta. Mutta ehkä minulla aiheeseen liittyy joku halvaannuttavan väärä lähtökohta, josta käsin en osaa tehdä yksinkertaisiakaan mielenilmaisuja. Ehkä se väärä lähtökohta liittyy osaltaan siihen, että jotenkin ajattelen, että yhteiskunnan asioiden järjestämisessä pitäisi pystyä ohittamaan pelkkä oman edun tavoittelemisen lähtökohta. Jotta tietäisi, miten asia pitäisi järjestää, pitäisi ymmärtää sen vaikutus monella tasolla ja konkreettisesti vaikkapa eri yhteiskuntaluokissa, jos sellaisista nyt voi puhua. Mutta ehkä pitäisi sitten hyväksyä se, että politiikka on sitä, että jokainen ajaa omaa etuaan, jolloin kaikkien ihmisten tarpeet tulevat huomioon otetuksi heidän omasta toimestaan.

[-:)lauri]

Miten niin moni tavallinen tallaaja tuntee olevansa politiikan asiantuntija? Itselläni ymmärtämättömyys johtaa kiinnostukseni lerpahtamiseen ja sen siirtymiseen rajallisempien asioiden pariin, ja jätän politiikan viisaammille. Olisin tietysti iloinen, jos pystyisin olemaan poltiikasta paremmin kärryillä, ja kiinnostuneempi.

Uskoisin, että olet asian suhteen aika kunnianhimoinen. Usealle taitaa riittää "kiinnostukseksi politiikasta" ne asiat, jotka suoraan vaikuttavat omaan arkeen ja kenties jonkinlainen arvopohjaperusteinen laajennus siitä ulospäin, eli omien kokemuksien kautta ikään kuin katseleminen päivän aiheisiin.

Tai no, ainakin itselleni riittää. Minkäälainen asiantuntija en tunne olevani, mutta mielestäni politiikassa on myös niin paljon arkipäiväistä, että tottahan minä omat  mielipiteeni ihan arjen kautta kykenen muodostamaan. En kaipaa sen enempää ja juuri sen verran jaksan kiinnostuakin.

T: Xante

Ymmärrän mitä tarkoitat kunnianhimolla, mutta koska koen olevani politiikan saralla täysi urpo, kunnianhimoisuus siinä kuulostaa aivan aburdilta. Mutta ehkä minulla aiheeseen liittyy joku halvaannuttavan väärä lähtökohta, josta käsin en osaa tehdä yksinkertaisiakaan mielenilmaisuja. Ehkä se väärä lähtökohta liittyy osaltaan siihen, että jotenkin ajattelen, että yhteiskunnan asioiden järjestämisessä pitäisi pystyä ohittamaan pelkkä oman edun ajamisen lähtökohta. Jotta tietäisi, miten asia pitäisi järjestää, pitäisi ymmärtää sen vaikutus monella tasolla ja konkreettisesti vaikkapa eri yhteiskuntaluokissa, jos sellaisista nyt voi puhua. Mutta ehkä pitäisi sitten hyväksyä se, että politiikka on sitä, että jokainen ajaa omaa etuaan, jolloin kaikkien ihmisten tarpeet tulevat huomioon otetuksi heidän omasta toimestaan.

Mulla on hieman samanlainen tulokulma politiikkaan ja eniten itseäni täällä motivoi mm. Kopekin tietämättömyys vasemmistolaisuudesta. Tosin kyllä opportunistinen ylivertaisuusvinouma minuakin vaivaa ihan yhtälailla ja ainakin silloin se pääsee oikein hienosti esiin on kun koen, että joku poliittinen toimija jossain on jostain poliittisesta asiasta itseäni vielä enemmän hukassa ja minä päätän raportoida asiasta palstalle.

[Socrates]

Päinvastoin politiikka on menettänyt kiinnostavuuttaan. Suomalainen yhteiskunta oli läpeensä politisoitunut nuoruudessani, mutta silloin politiikka oli oma saarekkeensa, kun nyt se liitetään kaikenlaisiin arvokysymyksiin  ilmastonmuutoksesta homoparien vihkimiseen. Tästä liittämisestä syntyy nettikeskustelujen kautta kuva kaiken politisoitumisesta.

[Norma Bates]

Ennen vuotta 2015 minua kiinnostivat lähinnä ideologiset kysymykset. Sitten alkoi näyttää siltä että yksi ideologia leviää kuin syöpä Eurooppaankin (vielä entistäkin enemmän), joten siitä eteenpäin politiikka on kiinnostanut. Jopa muiltakin osin, kuin vain maahanmuuttoa koskien.

Lähinnä ihmetyksen aiheeni voisi tiivistää niin, että onko islam perseestä koska sen harjoittajat tekevät siitä semmoista, vai onko muslimien keskuudessa ilkeitä ihmisiä, koska islam tekee heistä sellaisia? Pahoinpitelisivätkö vanhemmat lapsiaan, mikäli heitä ei olisi kasvatettu muslimeiksi?

Tai, ehkä ennemminkin pitäisi kysyä, pahoinpiteleväisitkö vanhemmat lapsiaan mikäli ei olisi yhtään mitään uskontoja sellaiseen yllyttämässä?

Kauan kauan sitten kuulin radiosta tästä sanonnasta, että "joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa". Tyyppi joka radiossa puhui, sanoi että tuo perustuu sellaiseen alkuperäiseen juutalaiseen elämänohjeeseen, että lasta pitää ohjata kuin paimen paimensauvallaan. Tämä EI tarkoittanut sitä että lapsesta pitää sillä sauvalla pieksää luulot pois, vaan sitä että kuten paimen laittaa sauvan esteeksi niin että lampaat eivät pääse hortoilemaan letkasta sivuun (ja kenties syöksy vaikka jyrkänteeltä alas), pitää lasta ohjata oikeaan suuntaan.

Jotenkin tuo alkuperäinen ohjaaminen oli sitten käännösten kautta muuttunut vitsalla hakkaamiseksi.

Sitä tietysti miettii että kuinkahan paljon viisauksia on korruptoitunut suoranaiseksi sadismiksi? Itseäni kyllä eniten harmittaa että kun Lähi-idän alueen tarinat ja legendat ovat alunperin voineet olla jotain semmoista mitä jutellaan toisilleen leirinuotion äärellä, tai papit pohtivat keskenään, niin sitten siitä kaikesta on tehty semmoista settiä millä painostaa ja pakottaa ihmisiä. Jopa aivan älyttömiin asioihin.

Siksi haluan uskonnoista eroon, kun ne ovat osoittautuneet huonoiksi työkaluiksi. Hyvä työkalu ei jätä jälkeensä sellaista itkua, parkua ja hammastenkiristystä kuin tässä on nyt useamman vuosisadan, ellei -tuhannenkin, ajan tapahtunut.

[Melodious Oaf]

Täytyy pystyä ajattelemaan niin monella eri tasolla ja kyetä hahmottamaan niiden tasojen ja tekijöiden välisiä monimutkaisia suhteita ja vuorovaikutuksia. Pitää pystyä ymmärtämään vähintään suhteita psyyken, kulttuurin ja talouden välillä - ja näitä suhteita myös globaalilla tasolla.

Mä olen kanssa kokenut että mua ei kauheasti kiinnosta politiikka. Mutta loppujen lopuksi se ei ole ihan totta, vaan joskus on niinkin, että on vaikea päästä kiinni johonkin asiaan ja saada kiinni omista intuitioista.
  Voi olla että ei tiedä jostakin riittävästi eikä sen takia koe mielekkääksi väkisinmuodostaa siitä jotakin mielipidettä. Jos on vaikka joku laaja aihe kuten terveydenhuolto tai sosiaalituet tai jotakin tällaista. Mistä siihen tarttua ja mistä saa kiinni ja eikö pitäisi olla enemmän taustatietoa ja enemmän kokemuksellistakin ymmärrystä ja jäsennystä ennen kuin edes muotoilee omaa kantaansa.
  Ja sitten kun aiheotsikon "politiikka" alla näitä tällaisia erityiskysymyksiä on niin paljon, se saattaa senkin takia tuntua turhauttavalta tai loputtomalta suolta tai liian laajalta.

Mulla yksi henkilökohtainen tendenssi tai taipumus joka omaa koettua "epäpoliittisuutta" kenties selittää on sellainen, että monessa jutussa koen mielekkäämmäksi lähestyä juttuja henkilökohtainen ja kokemuksellinen edellä. Jos puhutaan vaikka jostain sukupuolesta tai seksuaalisuudesta ja näihin liittyvästä poliittisesta ulottuvuudesta, mun mielestä on luontevaa lähteä omasta kokemuksesta ja hahmotella sitä kautta. Miten jokin on omalla kohdalla ja mitä on tuttavapiirissä tai mitä on kokenut ja nähnyt työssä tai kaveripiirissä ja minkälaista ymmärrystä sieltä on karttunut.
  Tossahan päätyy helposti siihen että oma kokemus on kuitenkin tosi rajallista siihen nähden, mitä kaikkea on tai minkä kaiken pitäis mahtua mukaan kuvaan ja keskusteluun silloin jos puhutaan koko yhteiskunnasta ja politiikasta.

Mutta olen mä huomannut senkin että jos päsee (tai joutuu  ) tietynlaiseen moodiin jossa saa kiinni omista arvoista ja jostakin olennaisesta omassa kokemuksessa, mikä on tärkeää tai näin, ja sitten yhdistelee sitä johonkin laajempaan, yhteisölliseen ja yhteiskunnalliseen tai muuhun, niin kyllähän ne asiat lopulta kiinnostaa ja on niistä periaatteessa sanottavaa varmaan kaikilla, uskoisin että myös TSS:llä

Usein politiikasta keskusteleminen toimii niin että on joku tällainen kiteytys tai olennainen asia jonka on saanut itsestään ulos tai oivaltanut jo aiemmin. Sen sijaan että yrittäisit uudelleen jäsentää sun jotain tän hetkistä ymmärrystä asioista ja kohtaisit kaiken sen vaikeuden, homma lähtee siitä että tässä on nyt jokin yhteys ja keskustelu johon sopii tää mun aiempi silloin hienolta tuntunut juttu ja mä voin sanoa tän tässä uudestaan ja ehkä vähän laajentaa sitä. Sit kuulee mitä muut siihen sanoo ja täähän on tosi kivaa.
  Älyttömän lapsellisesti kuvattu ja sanoitettu mutta son semmosta 

Mä luulen että osittain tosta tekee houkuttelevaa lopulta sosiaalinen interaktio ja siihen liittyvät palkinnot. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, pystyvyydenkokemukset, hallinnan tunteet, tietty jännityskin välillä.

Lisäksi toi on pikemminkin "helppoa" kuin "vaikeaa" siinä mielessä että siinä ei tarvitse välttämättä ammentaa omista kokemuksista niin suoraan tai edes kertoa niistä avoimesti tai tulla henkilönä esiin ja näkyväksi, vaan sä "näyt" ja oot ikään kuin tollasten abstrakteiksi hioutuneiden kantojen ja käsityksten kautta.

Se vaatii vähemmän rohkeutta kuin puhua välittömästi ja suoraan. Se on joskus helpompaa myös. Ja siinä riski että arvostelu ja kritiikki ja muu kohdistuu nimenomaan sinuun henkilönä ja sun yksilölliseen ajattelun ja kokemisen tapaan tai johonkin "minuuden ytimeen" on pienempi tai se koetaan pienemmäksi.

Jossain mielessä se on vähän tyyli- tai diskurssilajikysymys mikä on "politiikan puhumista" ja mikä vaikka "maailman parantamista" niin kuin joskus sanotaan. Sitähän voi tehdä vaikka kavereiden kanssa että puhutaan asioista yleisellä tasolla ja hyvässä hengessä, jolloin siinä kunkin omat kokemukset on tavallaan läsnä ja mukana myös, mutta tavallaan siihen jätetään aika paljon tilaa kun ei puhuta suoraan siitä että mikä on sun elämäntilanne ja mitä siinä tapahtuu tai ruodita kenenkään asioita suoraan.
    Mä olen huomannut että tollanen voi olla vapauttavaa ja palkitsevaa joskus, siinä voi saada tavallaan "tilaa" ja lomaa tietyistä arkisista pienen kuvan omista asioista jotka on lopulta isompia ja pelottavampia ja vaikeampia kuin tommonen yleisen tason diibadaabailu ja maalailu.
  Mutta samalla se voi olla myös haitallisella tavalla "kiihdyttävää". Siitä innostuu ja saa palkintoa sosiaalisista syistä mut joskus myös siksi että on hienon tuntuista pyöritellä abstrakteja asioita ja tempautua sellaiseen.
  Se vie pois siitä mitä se on jos rauhoittuu ja on läsnä ja mitä on tässä ja nyt. Joskushan siitä haluaakin pois mut liiaksi tehtynä tai ainoana tapana olla tai viettää aikaa ihmisten kanssa toi on mun mielestä... raskasta ja uuvuttavaa ja sellaista... vähän epäaitoa ja ei niin autenttista lopulta.

Mä nään siinä tosi paljon yhtäläisyyksiä että puhutaan 1) kirjallisuudesta tai jostakin molempien lukemasta kirjasta vaikka tai sitten... filosofiasta tai kielitieteestä tai kielestä yleensä tai psykologiasta tai ihan mistä vaan ja sitten toisaalta 2) että puhutaan politiikasta.

Siis totta kai noi on eri asioita keskenään. Jostain kirjasta tai musiikistahan voi puhua vaikka sillä tasolla että en tykkää tästä tai mä tykkkään tosta tai niin kun... se voi näyttäytyä siinä suht harmittomana mitä mieltä joku on jostain asiasta. Mut mitä syvemmin jostain keskustellaan ja mitä avoimempaa se on, niin kyllähän siinä sit ui mukaan sitä ihmisten syvääkin kokemusta ja kokemisen ja hahmottamisen tapaa.
  Jossain vaiheessa se voi muuttua sellaiseksi että ei se olekaan yhdentekevää jos jonkun mielestä jokin mistä tykkäät tai mikä on sulle tärkeää on ihan paskaa tai jos joku teilaa kaikki sun kokemukset ja arviot. Et kyllä niin kun "Ukko Nooankin" kautta voi periaatteessa käydä ei-triviaalia ja henkilökohtaiseksi menevää keskustelua.

Ja vaikka toi on mun mielestä tietyllä tapaa totta mitä sanoin siitä että "politiikka" tai siitä puhuminen voi joskus olla myös helppoa tai verrattain ei-henkilökohtaista jopa, niin onhan siinä se paradoksi että jos sitä aiheena vertaa tohon että puhutaan kaverin kanssa vaikka jostain kirjasta tai taulusta tai biisistä, niin... joskus jos puhutaan politiikasta, siinä ne omat "arvot" tai perustason käsitykset maailmasta voi joskus olla sillä tavalla pelkistettyinä ja paljaina esillä että niissä jutuissa ja sillä tavalla puhuttaessa ystävien kesken tai kaveripiirissä erimielisyys tai teilatuksi tuleminen voi tuntua tosi uhkaavalta tai pahalta tai ollakin ikävä tai kiusallinen tai ei-toivottu tilanne.

Mut mun mielestä nettikeskusteluissa politiikasta puhuminen ei ole ihan sama asia kun et sä siinä välttämättä joudu tulemaan henkilönä samalla tavalla esille tai ole konkreettisesti sinä ja juuri sinä kuin mitä olisit jos tekisit täsmälleen saman asian jossain ystävien kesken tai työpaikan illanvietossa tms.

Mä olen huomannut siis ystäväpiirissä että aika vähän siellä yleensä puhutaan politiikasta. Mut mehän voidaan puhua meidän elämistä suoraan ja monista sellaisista asioista jotka meitä kiinnostaa tai mitkä on jotain rajatumpia yhteisiä intressejä tai mistä ollaan yleisesti tai usein samoilla linjoilla.

Se voi joskus olla hätkähdyttävää jos joku läheinen ystävä yhtäkkiä esittää jonkun poliittisen mielipiteen mihin liittyy joku eettinen kanta vaikka. Hiljattain mun nuori naispuolinen ystävä sanoi että hän on saanut sellaisen käsityksen että improteatterissa on OK osana jotakin tilannetta tai hahmoon eläytymistä imitoida jotakin aksenttia jos sen aksentin "ihonväri" on samantapainen kuin sulla itselläs on.

Eihän toi ole siis hänen käsityksensä sinällään vaan hän esitti sen siinä hengessä että tää on mun mielestä vaikea asia tajuta että mikä tässä on oikein ja väärin ja tää on tällainen mitä oon ymmärtänyt siitä että miten se etiikka tossa palikkatasolla usein improryhmissä toimii.

Mä säikähdin tota jossain määrin silti ja muistan ajatelleeni että mitähän hittoa tähän nyt kannattais sanoa, mut siinä oli muutama ihminen paikalla ja lopulta me käytiin tosta aika hyvä keskustelu.

Siinä ei otettu lopulta kantaa tohon improryhmien yleisen tason eettiseen koodistoon kun nehän on semmosia asioita että varmaan siinä on hyvä olla joku palikkatason periaate jos joku sellaista tarvitsee eikä nää ole ihmisten omia omia käsityksiä vaan tietyn tason pelisääntöjä joihin on turha jäädä kiinni.

Sit me puhuttiin siitä että miten kukin tota kokee ja mikä on tai ei ole OK. Eihän siinä mitään täysin aukotonta logiikkaa ole olemassa, vaan ihmiset kokee tota vähän eri tavoin ja se riippuu siitä porukasta missä ollaan ja minkä takia tollasta tehdään, missä tilanteessa ja mitä sillä saa aikaan. Jos sulla on vaikka joku maneeri että osaat puhua tietynlaisella afrikkalaisella aksentilla, se voi olla ihan hyvä ja rikastuttava juttu että voi käyttää improilussa yhtenä apuvalineenä tai ilmaisukeinona sitä että tuottaa erilaisia puhetyylejä silleen aika rohkeasti ja kokeilevasti ja löytää sit niiden kautta jotain muutakin siihen mikä on se varsinainen sisältö ja anti eikä niinkään joku tietty aksentti.

Mut jos se muuttuu sellaiseksi että osaat yhden jipon ja teet sitä aina koska se on niin siisti juttu, jossain vaiheessa se ei enää tuo siihen lisää vaan se rajaa sitä ilmaisua ja tekee niistä tilanteista vähemmän improilua ja vähemmän siistiä.

Puhuttiin siitä että miten joku voi olla jossain tilanteessa mautonta tai perseestä tai rasistista ja jossain ei, ja sit myös siitä että silläkin on väliä kuinka usein sitä tekee ja millä harkinnalla. Jossain vaiheessa se sama juttu periaatteessa samanlaisessa tilanteessa voi muuttua ihan pelkällä toistolla mauttomaksi tai jopa rasistiseksi ja toi on siirtymä missä ei ole mitään ehdottoman tarkkoja paperille aukikirjoitettavissa olevia määreitä sile, milloin ja miksi noin tapahtuu jos tapahtuu.

Toi keskustelu on tavallaan politiikkaa tai periaatteessa aiheessa on poliittisia aspekteja. Mut jos siitä puhutaan yhdessä tunnustellen tolleen avoimesti ja myös kokemuksellisesti ja henkilökohtaisesti, niin tietyssä mielessä se keskustelu ei ole enää pelkästään politiikkaa tai poliittista keskustelua.

Ja siinä mielessä poliittinen keskustelu tai politiikka pelkästään on mun mielestä edelleen tylsää tai voi olla tylsää, että jos toi keskustelu olis enemmän poliittinen tai pelkästään poliittinen, sitähän voitais käydä vaikka niin että kuvitellaan että meillä olis joku improteatteriryhmä ja meidän pitäis sille laatia joku tota asiaa koskeva sääntö tai toimintaperiaate johon yhdessä sitoudutaan.

Mutta kun sellaista kerhoa ei ole, niin toihan olis aika ihmeellinen tapa käydä tota keskustelua. Eihän me päästy tossa lopulta niin pitkälle että oltais osattu sanoa mikä tollanen yhteinen sääntö sit olis jos se pitäis selkeästi aukikirjoittaa.

Tossa mielessä se "politiikka" on vaativaa tai siinä rima tai tavoitteet nousee joskus korkealle. Ja sit joskus miettii että miks niiden pitää olla niin korkealla jos ei ole todellista tai oikeaa tarvetta tuottaa poliittista kantaa tai päätöstä.

Toinen tapa jolla tollasen keskustelun politisoiminen vois olla tylsää tai ankeaa olis se, että tosta asiasta käytäis keskustelua niin että ei pysytä asiassa vaan vedetään siihen mukaan muita poliittisia kysymyksiä ja penätään ihmisiltä kantoja niihin. Ikään kuin että koska tässä toisessa asiassa oikea kanta olis mun mielestä tää ja tää, niin se on perustelu tai relevanttia sille että sun pitäis nyt hyväksyä tämmönen mun muotoilema sääntö tästä toisesta asiasta, tai että nää jutut on syy sille miksi jokin mitä siitä sanoit ei ole hyvä tai oikein, vaikka ne on ihan eri asioita enkä ota edes kantaa siihen mitä sanoit suoraan :-P

Ja esimerkiksi tossa mielessä keskustelun "politisoituminen" voi tarkoittaa ihan vain sitä että se karkaa käsistä tai on epäselvää mistä siinä edes puhutaan tai että siinä esitetään sikin sokin mitä sattuu ja vähän niin kuin syytellään ja argumentoidaan tän kautta epäsuorasti.

Suurin piirtein silleen että jos toi nyt olis poliittisen päätöksen yhdessä tuottamista oikeasti niin sä voit väsyttää kaikki ihmiset luennoimalla niille sikin sokin siitä ja tästä jonka jälkeen ne sanoo että no okei ja hyväksytään joku tollanen aksenttien imitoimista koskeva sääntö koska ei jakseta enää miettiä ja ei keksitä parempaakaan

[Socrates]

Niin, harvoin tulee ajatelleeksi mitä politiikka tarkoittaa:

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Politiikka

Periaatteessa politiikka käsittää melkein kaiken maan ja taivaan väliltä.

[-:)lauri]

Päinvastoin politiikka on menettänyt kiinnostavuuttaan. Suomalainen yhteiskunta oli läpeensä politisoitunut nuoruudessani, mutta silloin politiikka oli oma saarekkeensa, kun nyt se liitetään kaikenlaisiin arvokysymyksiin  ilmastonmuutoksesta homoparien vihkimiseen. Tästä liittämisestä syntyy nettikeskustelujen kautta kuva kaiken politisoitumisesta.

Yllättävän saman suuntaista mielipuolta olen. Joskus viime vuosituhannen puolella ja ehkä vielä 2000-luvullakin perinteinen media oli kaiketi ainut kanava julkisuuteen, tarkoittaen, että medialukutaidon asiantuntijoilla pysyi langat vielä käsissään. Vasta sosiaalisen median ja internetin klikkiotsikoihin perustuvan ansaintalogiikan yleistyessä, on nähdäkseni syntynyt poliittisellekin kentälle aito kysyntä irtiotoille, ilmentivät nuo irtiotot varsinaisesti tähdellistä päiväpolitiikkaa, hyvää makua tai sitten eivät.

[Hayabusa]

Päinvastoin politiikka on menettänyt kiinnostavuuttaan. Suomalainen yhteiskunta oli läpeensä politisoitunut nuoruudessani, mutta silloin politiikka oli oma saarekkeensa, kun nyt se liitetään kaikenlaisiin arvokysymyksiin  ilmastonmuutoksesta homoparien vihkimiseen. Tästä liittämisestä syntyy nettikeskustelujen kautta kuva kaiken politisoitumisesta.

Yllättävän saman suuntaista mielipuolta olen. Joskus viime vuosituhannen puolella ja ehkä vielä 2000-luvullakin perinteinen media oli kaiketi ainut kanava julkisuuteen, tarkoittaen, että madialukutaidon asiantuntijoilla pysyi langat vielä käsissään. Vasta sosiaalisen median ja internetin klikkiotsikoihin perustuvan ansaintalogiikan yleistyessä, on nähdäkseni syntynyt poliittisellekin kentälle aito kysyntä irtiotoille, ilmeisivät nuo irtiotot varsinaisesti tähdellistä päiväpolitiikkaa, hyvää makua tai sitten eivät.

Mainittuja arvokysymyksiä esimerkkinä käyttäen on tullut myös oletus, että jos olet ilmastomuutoksesta tiettyä mieltä sinun oletetaan olevan tiettyä mieltä homoparien vihkimisestä. Jos poikkeat tästä oletuksesta, olet joukon petturi ja saat jopa pahemmat vihat niskaasi kuin ns. loogisesti väärinajattelija.

[Melodious Oaf]

Olen huomannut saman, mutta otaksun, että myös menneinä vuosikymmeninä tietyt jutut olis tavallaan löyhästi paketoituneet yhteen.

Jos olet vasemmistolainen niin rienaat porvareita periaatteesta, suhtaudut kriittisesti kapitalismiin ja pinnallisuuteen ja kaupallisuuteen ja amerikkalaiseen imperialismiin vaikkapa.
  En mä kyllä edes tiedä tai osaa kuvitella mitä se on ollut.

Joskus 1970-luvulla varmaan kuvataiteilija Reidar Särestöniemi on saattanut kritisoida sitä, miten Lapin luontoa tärvätään rahankiilto silmissä tai sitä että meillä on jo liikaa ja vähempikin riittää tai sitä että eikö ylipäätään maailmassa vois resurssit jakaa niin ettei suurin osa eläis nälässä ja vähemmistö kahmi kaikkea itselleen samalla kun ne vieraantuu elinympäristöistään ja murehtii siitä miten muiden tulis elää — tai jotain.

Itse asiassa hänhän taisi olla myös miehiin päin kallellaan ja oli suhteessa miehen kanssa silloin kun homous vielä luokiteltiin sairaudeksi ja oli laitonta Suomessa. Homostelu sinänsä dekriminalisoitiin samana vuonna kun kumppani kuoli (1971) mut samalla kriminalisoitiin homoseksuaalisuuteen kehottaminen mikä kumottiin vasta 1999. Sairausluokitus poistui Särestöniemen kuolinvuonna 1981.

En tiedä 1990-luvunkaan poliittisesta ilmapiiristä oikein mitään, mut kuvittelisin että NL:n hajoaminen ja EU:hun liittyminen ois olleet aika isoja muutoksia ympäröivissä olosuhteissa ja realiteeteissa.

En usko että menneinä vuosikymmeninä vasemmistolaisille ois vältämättä olleet seksuaalioikeudet tai ympäristökysymykset yhtä tärkeitä kaikille tai se ydinjuttu siinä hommassa ylipäätään. Vaikka noiden juttujen välillä nyt on joku löyhä yhteys periaatteessa nähtävissä niin kai tollaset painotukset on aika paljon vaihdelleet.

Tavallaanhan on hullunkurista että meille poliittisina kysymyksinä ensimmäisenä nousee mieleen tollaset jutut jotka aiemmin on olleet lähinnä sivujuonteita ja painotuksia jossain laajemmassa kuvassa.

Tää nyt on vitsi mut irvaillen vois vääntää että kun ei ole mitään oikeita poliittisia kantoja niin sit sitä joutuu simuloimaan sillä että niputetaan yhteen tollasia että saako homot solmia avioliiton ja pitääkö autolla ajamista välttää vai ei.

En osaa tätä arvioida yhtään, mut kiinnostaa ajatuksena, saattaisko joku paljon meitä ennen elänyt poliittisesti ja älyllisesti eloisa henkilö kokea ton niin että eihän noi edes ole mitään poliittisia kantoja sinänsä vaan suurin piirtein jotain henkilökohtaisen elämän valintojen ja preferenssien peilailua ja vertailua ja paremmuusjärjestykseen asettamista

[Xantippa]

Mutta ehkä pitäisi sitten hyväksyä se, että politiikka on sitä, että jokainen ajaa omaa etuaan, jolloin kaikkien ihmisten tarpeet tulevat huomioon otetuksi heidän omasta toimestaan.

En kyllä ihan näin raakasti oikaisisi, sillä onhan politiikka ennen kaikkea yhteisöllisyyttä, yhteisten asioiden hoitamista. Monet politisoituvatkin juuri sitä kautta, että löytyvät samalla tavalla ajattelevia, tuntevia, kokevia, jne. ihmisiä, joiden kanssa löytyy myös yhteisiä tavoitteita.

T: Xante

[Hiha]

Mainittuja arvokysymyksiä esimerkkinä käyttäen on tullut myös oletus, että jos olet ilmastomuutoksesta tiettyä mieltä sinun oletetaan olevan tiettyä mieltä homoparien vihkimisestä. Jos poikkeat tästä oletuksesta, olet joukon petturi ja saat jopa pahemmat vihat niskaasi kuin ns. loogisesti väärinajattelija.

Identiteetti on yksilön valinta. Samaan aikaan moni identiteetti on ryhmäidentiteetti, ja ne ovat tärkeitä koska joukossa on voimaa. Puoli vuosisataa sitten ihminen ei yleensä pystynyt kuuntelemaan Abbaa väärin. Sitä kuunneltiin yksikseen tai lähipiirissä. Tieto siitä, että moni muukin kuunteli Abbaa, antoi jonkinlaista lisävarmuutta omille mieltymyksille. Haastetuksi tuleminen tällaisessa itseotetussa ja löyhässä identiteetissä vaati poikkeuksellista epäonnea. Esimerkiksi selvästi musikaalisemman ja samalla ilkeän ihmisen, joka otti tehtäväkseen osoittaa, että et ymmärrä Abban musiikista mitään ja sitä paitsi mielikappaleesikin ovat väärin valittuja – koska et ymmärrä heidän musiikistaan mitään.

Nykyisin voi hairahtua polulta paljon helpommin. Ajatellaan henkilöä, joka on nähnyt elokuvan Dune: Part Two ja menee kertomaan asiasta ja pitäneensä elokuvasta. Tämä voi olla virhe. Elokuva voi olla paska. Sen ohjaaja voi olla huono. Tarina mitätön. Joku näyttelijöistä aivan karmea. Sitten alkaa vasta intersektionaalinen analyysi: Miten voit pitää siitä, kun sejase on silleen ja tälleen? Oletko fasisti? Oletko woke? Oletko tyhmä? Oletko markkinoinnin myötäjuoksija? Tietenkin kaikkeen tällaiseen voi suhtautua täysin kylmästi, ja todeta: Niin, näin elokuvan ja pidin siitä. Mutta leffakokemuksen varaan ei voi rakentaa ryhmäidentiteettiä, ainoastaan yksilöllistä. Joten jos kaipaa minkäänlaista viiteryhmää, se pitää valita tietoisesti ja päättäväisesti ja pitää siitä kiinni kaksin käsin. Käytännössä tämä merkitsee liittymistä ja sitoutumista kulttiin.

[Socrates]

En tiedä 1990-luvunkaan poliittisesta ilmapiiristä oikein mitään, mut kuvittelisin että NL:n hajoaminen ja EU:hun liittyminen ois olleet aika isoja muutoksia ympäröivissä olosuhteissa ja realiteeteissa.

En usko että menneinä vuosikymmeninä vasemmistolaisille ois vältämättä olleet seksuaalioikeudet tai ympäristökysymykset yhtä tärkeitä kaikille tai se ydinjuttu siinä hommassa ylipäätään. Vaikka noiden juttujen välillä nyt on joku löyhä yhteys periaatteessa nähtävissä niin kai tollaset painotukset on aika paljon vaihdelleet.

Tavallaanhan on hullunkurista että meille poliittisina kysymyksinä ensimmäisenä nousee mieleen tollaset jutut jotka aiemmin on olleet lähinnä sivujuonteita ja painotuksia jossain laajemmassa kuvassa.

Tää nyt on vitsi mut irvaillen vois vääntää että kun ei ole mitään oikeita poliittisia kantoja niin sit sitä joutuu simuloimaan sillä että niputetaan yhteen tollasia että saako homot solmia avioliiton ja pitääkö autolla ajamista välttää vai ei.

Ne oli sivujuonteita, joita poliittisen liikkeen sisällä joku marginaaliporukka ajoi.

Lähes kaikkien asioiden ja valintojen näkeminen arvokysymyksinä vaatii tiettyä elintasoa, joka alettiin saavuttaa vasta ehkä juurikin 90-luvulla.

Jos painat kuusipäivästä työviikkoa tehtaalla tai römyät mottimetsässä, huomio on kiinni toimeentulossa ja jaksamisessa niin totaalisesti, että joku roskaaminen tai homostelu EVVK.

Ja pomo/duunari-asetelma on myös vähentynyt erilaisten asiantuntija-ammattien ja koulutuksen lisääntymisen myötä, jolloin vasemmisto/oikeisto-akseli on loiventunut ja korvautunut liberaali/konservatiivilla.

Lisäksi henkilöbrändin merkitys on lisääntynyt. Jotkut kalevisorsat ja rafaelpaasiot nähtiin vain demareina eikä jauhojengiläisinä, jonka perseitä arvioidaan.