Fiilikset ja päivän mietteet

[Kopek]

Tuosta Xanten viestistä tuli mieleen tapaus hamasta menneisyydestä, kun vanhin tyttäreni oli ekalla tai tokalla luokalla. Yhtenä aamuna hän soitti minulle töihin hädissään:
-   Äiti, mun reppu on varastettu. En löydä sitä mistään!

MInulle tuli tästä mieleen tapaus ehkä vieläkin kauempaa menneisyydestä.

Olimme koululaisia. Erästä tuntemaani poikaa, käyttäkäämme hänestä vaikka nimeä Masa, ei koulunkäynti erityisemmin kiinnostanut, Koululaukkunsakin hän jätti millloin minnekin. Kerran se jäi nojaamaan koulun seinää vasten ja valui siitä ajoreitille, niin että ohi ajanut auto ajoi sen päältä. Laukku repesi, ja siihen tuli renkaanjälkiä. Kirjatkin levisivät pitkin loskaista pihaa.

Koulupäivä oli päättymässä, ja laukku sisältöineen lojui edelleen maassa. Eräs tyttö poimi sen, keräsi kirjat siihen ja otti sen mukaansa kotimatkalleen. Hän asui samalla suunnalla kuin tuo mainitsemani poika, joten hän päätti viedä laukun pojan kotiin. Hän arveli, ettei poika kuitenkaan muistaisi, minne oli laukkunsa jättänyt. Tyttö soitti ovikelloa. Pojan äiti tuli aukaisemaan oven. Poika ei ollut vielä tullut kotiin.

Tyttö ojensi likaisen, revenneen, autonrenkaan jälkiä täynnä olevan laukun pojan äidille ja sanoi:

"Minä toin Masan laukun, se jäi auton alle."

[J]

Tämä kuluva vuosi on mennyt itselläni vaihtelevien mietteiden vallitessa. Elämän rajallisuus on näyttäytynyt useaan otteeseen, vaikka oma jaksamiseni onkin pysynyt kohtuullisella tasolla. Fiilikset ovat heitelleet puolelta toiselle, mutta erilaisten virikkeiden & aktiviteettien ylläpitäminen on onneksi pitänyt mielen koossa.

Tämä poikkeuksellinen aika nykytilanteineen tuo toki paljon arjen haasteita elämiseen. Se on taistelua omasta elintilasta, sekä osin myös selviytymisestä päivästä toiseen. Tietynlainen eristäytyminen kun kuluttaa voimia, joten jaksamiseen tarvitaan erityisiä ponnistuksia.

On pidettävä erityisesti huolta itsestään, tekemällä itselleen tärkeitä & merkityksellisiä asioita. Sen voin kuitenkin todeta, että seuraan tätäkin palstaa melko aktiivisesti sivusta. Kirjoitteluni on kuitenkin toistaiseksi ollut melko satunnaista, mutta katsotaan nyt päivä kerrallaan mihin tämä kaikki vielä johtaa?!

[Kopek]

Kävin tänään talven ensimmäisellä hiihtolenkillä. Se oli hieman poikkeuksellinen, mutta mikäpä ei olisi.

Hiihtovarusteeni ovat antiikkia niin kuin olen joskus kertonut. Sukset ja siteet ovat jostakin 1970-luvun alkupuolelta ja monot voivat olla jopa 1960-luvulta. Nämä kummatkin ovat peräisin isältäni. Siksi niiden alkuhistiria ei ole tiedossani. Isäni oli jo itsekin hankkinut uudet hiihtovarusteet joskus 1980-luvulla, ja näillä monoilla ja suksilla hiihtelin 1990-luvulla, kunnes veljeni vei ne yhtäkkiä itselleen. Omat sukseni ja mononi olivat myös vanhat ja ne olivat hävinneet karkotuksemme yhteydessä. Kotimme vintille jäi paljon suksia ja muutakin tavaraa.

Kun veljeni vei uudemmat hiihtovehkeet, kaivelin esille jostakin kellareista nyt käytössäni olevat sukset ja monot, jotka ovat siis hyvin vanhat.

Tänään kävi niin, että en löytänyt monoja mistään. Pengoin kasoja ja sain tietysti pölystä oireita. Olin päättänyt, että hiihdän vaikka paljain jaloin, jos monoja ei löydy. Niitä ei löytynyt. Meidän huushollisssamme se tarkoittaa, että niitä ei löydy koskaan. Koska olin päättänyt hiihtää, vaikka mikä olisi, mietin erilaisia korvaavia menetelmiä. Talvikengät ja kumikengät, joita koetin, eivät mahtuneet siteisiin. Sattumalta löytyneet Puma lenkkarit (ostin ne aikoinaan Citymarketin tarjouslaatikosta) mahtuivat. Sain jopa siteen kiinni niin, että ne puristivat lenkkareiden kärkiä. Joten ei muuta kuin menoksi.

Vastoinkäymiset ärsyttivät sen verran, että en viitsinyt pukea edes hiihtopuseroa päälleni, vaan pynttäydyin revenneeseen talvitakkiin. Tungit taskut täyteen paperinenäliinoja, kun kävelin aivastellen ovesta ulos. Huonepölyä oli levinnyt ilmaan, kun olin penkonut kasoja.

Kävelin talvikengillä pihaan ja riisuin ne yksitellen, minkä jälkeen työnsin jalkani lenkkareihin, jotka olin etukäteen kiinnittänyt siteisiin. Ajattelin, että hiihdän muutaman metrin pihassa niin, että voin sanoa hiihtäneeni. Lenkkarit toimivat kuitenkin yllättävän hyvin monojen korvikkeina, mitä nyt vähän puristivat kärjistä, kun kärjet olivat siteiden litistämät. Hiihdin lopulta tavanomaisen muutaman kilometrin lenkin. Alussa jännitin, miten hommassa käy, ja kahlaanko jossakin vaiheessa lenkkareilla umpihangessa suksia kantaen ja paleltuvatko varpaani. Kengät pysyivät kuitenkin kiinni siteissä ja jalkani kengissä ja vieläpä lämpiminä, joten hiihtäminen sujui yllättävän normaalisti. Onneksi ei ollut muita hiihtäjiä. Yksi ukko tuli paikalle, kun ylitin maantietä. Hän kysyi, luistavatko sukset. Vastasin jotain myöntävää. Lenkkareiden päällä oli tässä vaiheessa sen verran lunta, että tuo henkilö ei ehkä huomannut mitään poikkeavaa. Lenkkarit näyttävät enemmän nykyajan monoilta kuin antiikkiset oikeat mononi.

Ne sukset ovat tällaiset:

https://www.tori.fi/pohjois-karjala/Sukset_12__Vanhat_Karhun_Titan_sukset_81644831.htm

Siteissä ei ole samanlaisia muoviosia kuin kuvan suksien siteissä.

[Hippi]

Nyt pääsin vuosien tuskasta, kun murhatun työkaverin nimi oli päässyt unohtumaan. Ei ollut omasta porukasta, mutta jonkun verran jotain yhteisiä palavereja oli ollut.

Juteltiin äsken duunikaverin kanssa ja juttu kiertyi muutama vuosikymmen sitten tapahtuneeseen murhaan. Hän onnistui kaivamaan netistä tarkan tapahtumapäivän, ja minä siitä pääsin eteenpäin Hesarin arkistolehtien kuolinilmoituksista. Tuohon aikaan oli enemmän tapana ilmoitella lehdessä ihmisen kuolemasta kuin nykyisin. Eipä tarvinnut kahtakaan viikkoa lehtiä edetä, kun löytyi ilmoitus, jossa oli tuttu nimi.

Aika hullua, miten jotkut nimet pyyhkiytyvät mielestä, mutta tuonkin ihmisen muistan ulkonäöltä ihan hyvin. Asia on tosiaan palannut mieleen vuosien mittaan monta kertaa etenkin, kun olen jossain samanlaisessa tilassa, jossa murha tehtiin. Jos nimi unohtuu uudelleen, niin tiedän ainakin, mistä sen nyt uudelleen löydän.

[Kopek]

Nimiä unohtuu, ei sille mitään mahda. En tiedä, missä vaiheessa pitää olla huolissaan. Onko se huolestuttavaa, jos ei muista kaikkia entisten luokkatovereittensa nimiä? Tai työkavereittensa?

[Toope]

Nyt pääsin vuosien tuskasta, kun murhatun työkaverin nimi oli päässyt unohtumaan. Ei ollut omasta porukasta, mutta jonkun verran jotain yhteisiä palavereja oli ollut.

Juteltiin äsken duunikaverin kanssa ja juttu kiertyi muutama vuosikymmen sitten tapahtuneeseen murhaan. Hän onnistui kaivamaan netistä tarkan tapahtumapäivän, ja minä siitä pääsin eteenpäin Hesarin arkistolehtien kuolinilmoituksista. Tuohon aikaan oli enemmän tapana ilmoitella lehdessä ihmisen kuolemasta kuin nykyisin. Eipä tarvinnut kahtakaan viikkoa lehtiä edetä, kun löytyi ilmoitus, jossa oli tuttu nimi.

Aika hullua, miten jotkut nimet pyyhkiytyvät mielestä, mutta tuonkin ihmisen muistan ulkonäöltä ihan hyvin. Asia on tosiaan palannut mieleen vuosien mittaan monta kertaa etenkin, kun olen jossain samanlaisessa tilassa, jossa murha tehtiin. Jos nimi unohtuu uudelleen, niin tiedän ainakin, mistä sen nyt uudelleen löydän.

Itse aikoinani törmäsin kouluaikaisen kaverin nimeen, kun luin uutisista, että oli tappanut jonkun. En tosin ihan hahmottanut nimen perusteella, mutta kun näin kuvan netissä, tunnistin 20 vuotta aiemman pojan. Näin joskus untakin asiasta, jäi mieleen. Voi vaan olla, että oikeasti kuvittelin jotain valemuistoja hänestä... Kavereita kun emme olleet muistaakseni. Se vain oli ehkä joku samassa koulussa.

[-:)lauri]

Saatana sinne meni nastakenkäkelit. Odotettavissa marraskuuta helmi-maaliskulle asti ja sitten taas hiukka jäätä ja sitten taas pari kuukautta marraskuuta ja sit on taas kesä.

[Karikko]

Nimiä unohtuu, ei sille mitään mahda. En tiedä, missä vaiheessa pitää olla huolissaan. Onko se huolestuttavaa, jos ei muista kaikkia entisten luokkatovereittensa nimiä? Tai työkavereittensa?

Ellei jotain tietoa tarvitse, se siirtyy aivojen valtavirtauksista syrjemmälle -turhana- aivoillahan on tapana plastisuudessaan keskittyä nykyhetken tarpeisiin ja vahvistaa niitä hermoyhteyksiä joita käytetään.

Unohtaminen on jopa tarpeellista, muutenhan "polla" olisi täynnä joutavaa tietoa ja se sinänsä olisi ongelma- luultavasti ne asiat mitä toistetaan- kuten vaikka papit saarnatessaan, saa aikaan sen, että hekin alkavat uskoa omia puheitaan--

[Hippi]

Nimiä unohtuu, ei sille mitään mahda. En tiedä, missä vaiheessa pitää olla huolissaan. Onko se huolestuttavaa, jos ei muista kaikkia entisten luokkatovereittensa nimiä? Tai työkavereittensa?

Ei ole. Muisti on valikoiva ja itse ainakin olen unohtanut monien vanhojen luokkakaverien nimet, tai oikeammin sanottuna koko ihmiset. Jostain luokkakuvasta pystyn luultavasti suurimman osan nimeämään, kun näen kuvan. Sanoin luultavasti, sillä en ole noita sillä silmällä katsonut varmaan vuosikymmeniin. Hiljattain löysin yhteiskuvan lakkiaisista netistä. Koko porukka seisoi koulun edessä ja kuvassa oli sikin sokin oman luokkani ja rinnakkaisluokan oppilaat. En noista pystynyt edes jakamaan oman luokan porukkaa ja rinnakkaisluokan oppilaita, sillä raja oli epäselvä siksi, että joissain oppiaineissa oli oppilaita molemmilta perusluokilta.

Myöskään kaikkia vanhoja työkavereita en pysty nimeämään. Tuohon puolestaan on yksinkertainen syy - toisten kanssa on ollut enemmän tekemisissä kuin toisten. Tuokin mies, jonka nimi oli hukassa oli vain satunnaisesti muutamassa palaverissa, mutta siinä tuli ulkonäöltään tutuksi ja murhan aikoihin hänestä enemmän puhuttiin. Ei kuitenkaan ollut läheinen tuttu.

Minulla on lisäksi aina ollut huono nimimuisti. Joidenkin ihmisten nimi ei vaan tartu mieleen siitä huolimatta, että näiden kanssa on ollut enemmän tekemisissäkin vuosien mittaan. Toisten nimi taas tarttuu kerralla. En tiedä syytä tuohon valikoivaan muistiin. Tämä koskee niin ihmisiä kuin bändejä, joiden musiikkia kuuntelen 

[kertsi]

Minua vähän pelästytti se, kun erään ystäväni soittaessa en muistanut, että hän oli soittanut edelliselläkin viikolla, enkä muistanut siis mistä oltaisiin mahdollisesti puhuneet. No, tämän jälkimmäisen puhelun aikana sitten aloin saamaan hämäriä muistikuvia edellisviikon puhelusta. Edellisellä viikolla olin pahasti univajeinen, ollut jo muutaman kuukauden mm. refluksitaudin takia.

Tänään on harvinaisen hunajainen olo. Nukuin 8 tuntia. (Eilen 5, sitä edellisenä kai 2,5 tuntia.)

[kertsi]

Kopekille suosittelen uniapneatutkimusta tehtynä kotonaan, jonka hän on kuvannut sanalla pölypesä. Pöly (ja tukkoinen nenä esim. allergian takia) voi aiheuttaa uniapneaa. Ja sehän puolestaan tarkoittaa sitä, että aivot eivät saa tarpeeksi happea unen aikana, millä on potentiaalisesti vakavia vaikutuksia elinikään ja terveyteen liittyen. Kun hengitysilma tulee paineistettuna (ja kosteutettuna ja lämmitettynä) koneen läpi, se voidaan samalla suodattaa. Pitää vaan muistaa vaihtaa suodattimet säännöllisesti. (Suodattimet voi myös hätätilassa pölyimuroida, jos ovat päässeet loppumaan.)

Uniapneatesti tehdään kiinnittämällä erinäisiä antureita (liiketunnistimia?) raajoihin, ja käyttämällä CPAP-konetta. Ne saa lainaan terveysasemalta yhdeksi yöksi. Jos saa uniapneadiagnoosin, saa CPAP-koneen ilmaiseksi "lainaan" kunnalta, ja vuosittain saa ilmaiseksi mm. filtterit, uuden maskin ja tarvittaessa uuden vesisäiliön ja ilmaletun, ja itse konekin vaihdetaan ilmaiseksi viiden vuoden välein. Upeaa palvelua tämä. Suomi on ihana maa ❤️.

En tiedä, onko olemassa varsinaista kannettavaa CPAP-konetta, mutta hätätilassa tuo edellä mainittua CPAP-konetta voisi varovaisesti käyttää jatkojohdon kanssa olkalaukkuun sijoitettuna, ja niin, että vesisäiliössä ei ole vettä (vesi ei saa läikkyä sähkölaitteen sisälle). Tämä olisi yksi ratkaisu, jonka avulla Kopek voisi pöyhiä kasoja "pölypäsässä": huoneen ovi kiinni, ja Kopek varustettuna CPAP-koneella.

Ja voisi parantaa vaimonkin nukkumista, jos nimittäin Kopekilla olisi kuorsausta, mikä on yleinen tukkoisen nenän seuralainen.

[Hippi]

^
En ymmärrä mitä se yhden yön testauslaina auttaa, kun minä ainakaan en pystyisi varmaan silmällistäkään nukkumaan maskin kanssa. Kyllä siihen tottumiseen muutama yö väistämättä menisi 

[kertsi]

Itse luulin, että en ollut silmäystäkään nukkunut uniapneatestin aikana, mutta olin sittenkin nukkunut muutaman tunnin.

En tiedä varmasti, mutta ehkä laitetta voi lainata useammankin yön, jos ensimmäinen yö menee päin mäntyä.

Mutta joo, aluksi oli vaikeaa tottua. Ja itse asiassa vasta sitten totuin paremmin, kun sain itselleni paremmin istuvan maskin. Sitä ennen, maskin raoista puhalsi ilmaa mm. silmiin niin, että se piti hereillä. (Sain jopa silmätulehduksen siitä.)

[Kopek]

Kopekille suosittelen uniapneatutkimusta tehtynä kotonaan, jonka hän on kuvannut sanalla pölypesä. Pöly (ja tukkoinen nenä esim. allergian takia) voi aiheuttaa uniapneaa. Ja sehän puolestaan tarkoittaa sitä, että aivot eivät saa tarpeeksi happea unen aikana, millä on potentiaalisesti vakavia vaikutuksia elinikään ja terveyteen liittyen.

Tyhmät kirjoitukseni taitavat viitata siihen, että aivoni eivät ole saaneet tarpeeksi happea. Uniapneatutimus, niin kuin muutkin tutkimukset, edellyttää yhteydenottoa jonnekin, ja sehän onkin maailman helpoin asia. Tuosta vain soittaa pirauttaa ja sanelee viestin ja odottaa vastapuhelua. Aah. Ei. Soitan sitten, kun tarvitsen ruumisauton. Sitä paitsi, yksi merkittävä riskitekijä puuttuu kohdallani.

"Kaksi kolmesta uniapneapotilaasta on lihavia tai liikapainoisia. Liikapaino moninkertaistaa uniapnean esiintyvyyden. Henkilöistä, joiden painoindeksi on yli 40 kg/m2 (ks. kehon painoindeksilaskuri 1), keskimäärin yli 50 % sairastaa uniapneaa. Lieväkin vyötärölihavuus liittyy uniapneaan."

https://www.kaypahoito.fi/hoi50088

P.S. En väitä, etteikö pöly voisi aiheuttaa kyseisen ongelman enkä väitä, ettenkö voisi tietämättäni kärsiä siitä. En ole miettinyt asiaa.

[kertsi]

Uniapneaa voi olla myös laihoilla, ja myös laihat voivat kuorsata. Ihan johtuen nenän välikarsinoiden asennosta, allergiasta, pölystä, ja monesta muusta seikasta.

Ja ei, en ehdottanut uniapneatestiä Kopek "tyhmien kirjoitustesi" takia, vaan siksi, että olet maininnut sekä huolesi muististasi että kotisi pölyisyyden, ja muutaman ehkä asiaan liittyvän muunkin seikan. Nämä asiat voivat liittyä yhteen.

Ja tiedän vallan hyvin ihan omasta kokemuksestani, että voi olla vaikeaa soittaa ja tilata aika terveysasemalle. Itseäni on auttanut terveysasemani sähköinen tiedonvälitysjärjestelmä, jonne voi laittaa kirjoitettuna pyyntöjä tai kysymyksiä. En tiedä, onko se kaikissa kunnissa. Myös takaisinsoittopalvelu on auttanut minua (menee hermo, jos joutuu pitkään kuuntelemaan korviasärkevää pimpelipompelia puhelinjonossa). Joskus olen pyytänyt apua ystävältä. Joskus olen marssinut henk koht terveysaseman respaan. Tämä viimemainittu kyllä rassaa hermoa, sillä jonotusajat ovat siellä pitkät. Ja korona-aikaan ei kyllä yhtään haluta olla sisätiloissa yhtään enempää kuin on pakko. Voisitko Kopek harkita jotain näistä? Tai pyytää vaimoasi, tytärtäsi tai sisartasi esim. soittamaan puolestasi? Tutuille ihmisillehän on (ainakin itselläni) helpompi soittaa.

Ainakin kannattaa kysyä läheisiltä, kuorsaatko sinä, ja riippuuko kuorsaaminen siitä, missä talossa sattuu nukkumaan.