Fiilikset ja päivän mietteet

[Hippi]

Kuten olen jo aiemminkin sanonut, minun on vaikea ymmärtää "velvollisuutta" huolehtia jostain peritystä omaisuudesta, joka on vain kuluerä ja taakka perijälle.

Eräällä tuttavallani on perittymä rakkaan isoäitinsä kotitalo, jota ei voi myydä juuri siksi, että se ihminen, joka siinä asui ja eli, oli niin rakas. Omakotitalo sijaitsee maaseututaajamassa, mutta hiukan syrjässä isommalta tieiltä, satojen kilometrien päässä henkilön omalta kotiseudulta. Olin kuullut paljon juttua talosta ja kerran sitten reissasimme sillä suunnalla maata, niin ajoimme talon luo. Järkytyin näkemästäni. Talonmörskä oli aivan rämettyneen pusikon ja puuston ympäröimä hökkeli, kun ei sitä ole ollut varaa pitää kunnossa. Näkemäni ei mitenkään vastannut niitä puheita, joita olin kuullut talosta. Rakennus oli täysin menettänyt arvonsa, tontilla ehkä joku arvo on, joskin sekin on muuttotappioalueella, joten kukapa senkään ostaisi. Kiinteistöveroa siitä kaiken aikaa menee. Jos sen olisi aikanaan myynnyt, niin olisi ehkä vielä jotain saanut. Mutta eihän nyt mummon taloa vaan voinut myydä! Oliko tuon omaisuuden kohtalo nyt yhtään parempi?

En oivalla tuota perinnön ideaa muutenkaan, että se pitäisi katkeamattomana ketjuna välittää aina seuraavalla sukupolvelle ja mieluiten vielä kartuttaa viestikapulaa. Näin siitäkin huolimatta, että viestin saajalla olisi todellista tarvetta käyttää elantoonsa perinnöstä saatu raha.

Täytyypä laittaa "Kun minä kuolen" -kirjaan merkintä, että jälkeen jäävään roinaan ei pidä tunteella suhtautua ja muun voi pistää rahoiksi ja käyttää oman elämän mukavuuksiin. Tuskin ehdin kaikkea kuluttaa elinaikanani, ellei nyt maailman talous täysin mullistu ja yksityisaómaisuus napata pois kaikilta, jotka sitä on ehtinyt itselleen haalia. Mistäs noista koskaan tietää, milloin mikäkin kriisi yllättää ja muuttaa suunnitelmat.

[Laika]

Haikeat ovat tunnelmat ja synkät ovat päivän mietteet. Vaikka toisaalta olen kiitollinen, ettei omaiseni enää tarvitse kärsiä ja kitua. Nyt olen vain minä jäljellä lapsuudenperheestäni.

Jaksamista! Näin päättyi yksi tarina, mutta sehän elää sinun mielessäsi uudelleen. Olemme olemassa niin kauan, kun joku muistaa meidät, vai miten se meni.

T: Xante

Osanottoni.

[-:)lauri]

Haikeat ovat tunnelmat ja synkät ovat päivän mietteet. Vaikka toisaalta olen kiitollinen, ettei omaiseni enää tarvitse kärsiä ja kitua. Nyt olen vain minä jäljellä lapsuudenperheestäni.

Voimia.

[kertsi]

Kiitos Xante, Laika ja Tuottavuusloikka.

[kertsi]

Sopivan mieltä piristävää katsomista:
Theroux ja oikeus kuolla
ja hilpeää lukemista: Suicide methods#Dehydration (Omaisellani lopetettiin nesteytys lopussa. En tiedä onko tavallista, enkä tiedä varsinaista kuolinsyytä.)

[Sepe]

Kuten olen jo aiemminkin sanonut, minun on vaikea ymmärtää "velvollisuutta" huolehtia jostain peritystä omaisuudesta, joka on vain kuluerä ja taakka perijälle.

Asioilla voi olla puolensa.
Tuttavani oli suuren yhtiön paikallinen pomo, jolla oli iso kerrostaloasunto. Mies kuoli ja vaimo jäi yksin asumaan asuntoa. Vaimokin kuoli ja asunto tuli perinnöksi pojalle.
Asunto rempattiin ja yritettiin myydä. Usean vuoden yritettiin, välillä asunto oli joitakin aikoja vuokralla mutta enimmäkseen tyhjänä.
Yhtiövastike ja pääomakulut juoksi. Perintö oli pelkkää kulua. Perijä lopettaisi perinnöstä huolehtimisen jos se vain onnistuisi.

Nyt se on taas vuokralla.

Vastaavia tapauksia on nykyaikana useita. Milloin kerrostaloasuntoja, milloin mökkejä.

[Hippi]

Joo, asuntokaan ei ole hyvä perintö, jos se ei ole oikealla alueella. Voi olla, että pahimmassa tapauksessa sitä ei kukaan huoli, vaikka ilmaiseksi sasi. PK-seudulla ollaan kyllä siinä mielessä onnellisessa asemassa, että asunnosta yleensä pääsee eroon, jos ei tavoittele sillä suurta rahapottia, vaan tyytyy kohtuulliseen hintaan.

Minulla oli ns. kylmä rinki tietyn paikan ympärillä, kun taannoin viimeinen isän veljistä täytti 100 vuotta. Kuolo korjaisi väistämättä ja tiesin, että olen hänen ainoa "läheinen sukulainen". Hipsukoissa siksi, että kirkkoon kuulumaton veljentytär ei todellakaan tälle mitenkään läheinen ollut. Mutta käsittääkseni kuitenkin sen verran läheistä sukua, että ilman testamenttia nakki olisi voinut minulle napsahtaa. Huokaisin helpotuksesta, kun lopulta tuli jostain asianajotoimistosta kirje, jossa kutsutaan perukirjoitukseen ja olisiko ollut tuossa samassa kirjeessä se testamentti, jossa kerrottiin, mihin se kertynyt melko huomattava omaisuus menisi. Lähetin vastauksen kevein mielin, jotta en moiti testamenttia.

Tosin, jos tuo perintö olisi tullut, niin varmaan jokin yliopisto tai muu laitos olisi kirjakokoelman ilomielin ottanut. Todella vanhaa uskonnollista kirjallisuutta isohko kokoelma. Mökki jossain Länsi-Suomessa olisi ollut ongelma, ehkä. Senkin olisi ehkä saanut myytyä tarjouskaupalla ilman alarajaa. Sen sijaan yksiö Kalliossa olisi ollut kyllä vaivan arvoinen, jos sen olisi kunnostanut myyntiin, niin olisi netonnut hyvin. Olisiko ollut jotain muutakin, en muista enää. Mutta säästyin nyt tuolta vaivalta.

Mutta nyt on kaikki sukulaiset autuaammilla mailla, omia lapsiani lukuunottamatta, joten enää ei ole tarve väistellä perintöjä.

[Norma Bates]

Haikeat ovat tunnelmat ja synkät ovat päivän mietteet. Vaikka toisaalta olen kiitollinen, ettei omaiseni enää tarvitse kärsiä ja kitua. Nyt olen vain minä jäljellä lapsuudenperheestäni.

Osanottoni.

[kertsi]

Kiitos, Norma.

[Vatupassi]

Haikeat ovat tunnelmat ja synkät ovat päivän mietteet. Vaikka toisaalta olen kiitollinen, ettei omaiseni enää tarvitse kärsiä ja kitua. Nyt olen vain minä jäljellä lapsuudenperheestäni.

Voimia.

-----------

----------

------------Osan otto!---------------------------

[kertsi]

Kiitoksia, Vatupassi.

[Toope]

Voimia "kertsille". Omaisten hautaaminen vaan on sitä elämää.
Itselläni tilanne on myös lähitulevaisuutta, kun 80:nen isäni alkaa olla siinä tilanteessa, ettei pääse enää pyörätuoliin.
Säälittävää katsoa tuota hiipumista.

[kertsi]

Kiitoksia, Toope. Ja niinpä, on surkeaa katsoa toisen hiipumista. Ja varsinkin, jos toisella on kipuja.

[a4]

Samoin, voimia ja lohtua kärsimyksen poistumisesta.

Piristykseksi suosittelen elokuvaa jonka Toopekin voi pelotta ja siveellisellä nautinnolla katsoa totisena dokumenttina persutulevaisuudesta ja moni muu humoristisena nostalgiapuustina lättähattujen ja neekerihavaintojen kyläteiltä jossa suurinta viihdettä olivat töyssyt:
Elokuva: Paras kesä (7)

K-18

[kertsi]

Kiitos aanelkku. Katsoin äsken piristykseksi viimeisimmän (5.) osan Handmaidista. Siinä oli niin paljon persutulevaisuutta, että ihan hirvitti. En taida enempää uskaltaa piristystä tälle illalle, sen ja Therouxin jälkeen. Mutta huomenna on uusi ihana päivä. Sitä odotellessa. Näihin tunnelmiin. Ja silleen.