Fiilikset ja päivän mietteet

[Hayabusa]

Aivan, kunnon kuppisuojaimet vain korville. Niitä saa nykyään radiolla tai muulla äänilähteellä - voi kuunnella ruohonleikkauksen lomassa vaikka urkumusiikkia 

[Hippi]

Tunnustan myös olevani hyvä hävittämään esineitä. Tosin ne käytännössä aina häviävät kotiin. Ja sitten joskus myöhemmin löytyvät yllättävistä paikoista.

Piti oikein miettiä, milloin olisin hukannut jotain. Mieleen palautui joskus 13-vuotiaana luokkaretkellä hukattu transistoriradioa. Sellainen "taskuradio" ja kaiken huipuksi olin lainannut sen mukaan yhdeltä kaverilta. Aika monta viikkorahaa meni, että sain korvattua edes osan siitä. Luultavasti hän ei siitä edes täyttä hintaa halunnut, sillä se oli aika kehno. Mutta kyllä nolotti mennä kertomaan. Tuo sitten opetti pitämään huolta tavaroista. Oli sen verran kova koulu.

Aikuisiällä muistan hukanneeni yhdet nahkasormikkaat ja yhdet omatekemät lapaset. Liikennevälineissä on paha tapa laittaa käsineet syliin varsinkin, jos siihen vielä laittaa repun niiden päälle. Lähtiessä helposti unohtaa, että ne käsineet oli sylissä. Nykyisin en tuota enää tee, vaan aina laitan käsineet taskuun.

Muuta en muista hukanneeni. En ole edes jättänyt avaimia kotiin tai töihin. No kännykkä on ollut aika usein väärässä paikassa, sillä en ole tottunut vieläkään siihen, että sen pitäisi kulkea mukana. On jäänyt töihin tai kotiin, kun olen lähtenyt. Tuota nyt en hukkaamiseksi osaa laskea, sillä ei siitä mitään vahinkoakaan ole koskaan ollut. Niin harvoin minulle soitetaan tai minä soitan mihinkään.

Kotona taas kaikella on oma paikkansa, joten täällä ei voi mikään hävitä.

[Kopek]

Joissain Harrikoissa ajoasento on sellainen, että kädet ovat olkapäälinjan yläpuolella. Ja pelkkä ajatuskin sellaisesta saa niskat jännittymään.

Onko sinulla täysin umpinainen kypärä, Kopek? Siis sellainen, missä minkäänlainen viima ei osu silmiin? Itselläni varsinkin talvella pienikin tuuli saa silmät vuotamaan kävellessäkin, ja jos silmät vuotvat, nenäkin vuotaa.

En haluaisi ajaa kädet ylhäällä. Se tuntuisi aika huteralta asennolta vaikka ehkä se ei ole sitä. Kypärä on umpinainen, eikä nenän vuotaminen johtu vedosta vaan siitä, että olen tällainen. Talvella vuodan sekä silmistä että nenästä tankkiautollisen verran kilometriä kohti, kovalla tuulella kaksi tankkiautollista. No, rajansa liioittelullakin. Yksi talouspaperiarkki on joka tapauksessa läpimärkä muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen, joskus aiemminkin, joten ulos lähtiessä taskut on tungettava täyteen paperia. Hiihtolenkille lähdettäessä on otettava vieläkin enemmän. Hihansuihinkin voi panna (nytkin on).

Olen lukenut, että Japanissa nenän pyyhkinen julkisilla paikoilla on paheksuttavaa. Onko se paheksuttavaa, jos sieraimista valuu puolen metrin "siimat" ja nestepisaroita putoilee joka paikkaan. Ehkä Japaniin turistina mennessä on otettava joitakin tabletteja, Duact tai jotain, jotka kuivattavat.

Kirjoittelen tätä paikkakunnalla B. Pitäisi lähteä ajamaan paikkakunnalle A. Taas kerran. Montakohan tuhatta kertaa tuo väli on tullut ajettua. Nyt on vanhempi auto ja peräkärry perässä. Auton sivuikkuna lakkasi aukeamasta joskus tammikuun pakkasilla, kun lasi oli jäätynyt kiinni. Se on helleilmoilla ikävä asia. Autossa on kattoluukku, ja kun sen ja kaikki ikkunat (nyt vain kolme ikkunaa) aukaisee, saa jo aika mukavan läpivedon. Ikävä kyllä, kattoikkunan luukusta voi paistaa aurinko päähän.

Rohkaisin tänään mieleni ja soitin numeroon, johon soittamista olen lykännyt koko kevään. Sain nimittäin tietää joskus alkuvuodesta, että jollakin henkilöllä olisi minulle ovi, joka saattaisi kiinnostaa. Ovi on kuulunut erääseen laivaan. No, kävin hakemassa sen oven, mutta minulla ei ole mitään todisteita siitä, että se todella olisi kuulunut kyseiseen laivaan. Mutta sainpahan asian pois mielestäni. Ei se tyypilliseltä laivan ovelta näytä vaan komeron ovelta. Hain jo viime syksynä kaksi ovea eri paikasta. Niistä toinen on saman tyyppinen kuin tämä uusin, ja sen pitäisi myös olla kyseisen laivan ovia. Ulko-ovelta se ei vaikuta, mutta jokin hytin sisäovi se voisi olla. Hieman kyllä edelleenkin epäilen ovien aitoutta. Minulla ei ole toisaalta mitään todisteita siitäkään, etteivätkö ne voisi olla edellä mainitun laivan ovia. Joten jääköön asia siihen tilaan, missä se on.

Tuollaisten puhelujen ja yleensä puhelujen soittaminen on minulle aivan kauhistus. Jännitän soittamista ja lykkään sitä päivästä toiseen ja viikosta toiseen. Kun lopulta soitan, olen aivan hermona.

Vettä sataa, ja pitäisi kantaa kassit autoon. Sateenvarjo on autossa, joka on sadan metrin päässä tai vähän kauempana. Kastuin jo äsken, kun keräsin työkaluja ja tavaroita. Ei kai auta kuin alkaa pakkaaminen. Mikä kastuu, se kuivuu.

[Amore]

En tiedä miksi Amore katsoo olevansa oikeutettu solvaamaan ylipainoisia naapureitaan runsaastakaan ylipainosta. Huumorin piikkiin en osaa sijoittaa noita lähiövalasjuttuja. Ensimmäistä pidin jonkinlaisena lipsahduksena, mutta toinen samanlainen on jo tarkoituksella kirjoitettu.

Harvoin ihminen on omasta halustaan lihava. Äitini oli lihava, juuri tuollainen, josta Amore kirjoittaa.

Hippi, ynnä muut, missasitte pointin. Itse asiassa koko kirjoituksen.

Kirjoitukseni ei sisällä mitään piiloviestiä. Tässäpä ohjetta sen avaamiseen. Fiilikset ja päivän mietteet on ketju jossa tyypillisesti kerrotaan jokin päivän sattumus. Kirjoittaminen tapahtuu tuoreeltaan, melko nopeasti, eikä sillä siten ole mitään erityistä, määriteltyä tarkoitusta. Usein arkisten tilanteiden ydin on jonkinlainen hämmennys, luokittelemattomuus, joka sellaiseksi jääkin. Yleensä kertomukseen sisältyy jokin yllättävä käänne. Niin tässäkin tapauksessa - itse asiassa Lähövalas-jatkokertomuksen molemmissa osissa on yllätysmomentti. Tehtävä: Voitteko kertoa, mitkä ne ovat? (Sen sijaan, että lähdette profiloimaan kirjoittajan Amore luonnetta ja hirveää persoonaa.) Erityisesti kertomuksen hissi-osiossa tapahtui asia, jota en ole koskaan kokenut enkä sellaisesta keneltäkään koskaan kuullut. Tehtävä: Voisitteko kertoa, mikä se oli?

Kertomus ei koske kenenkään Kantapaikkalaisen äitiä, Kantapaikkalaista, tai muutakaan sukulaista. Kertomus ei sisällä solvausta, vaikka siinä käytetään voimakasta kieltä - yhden sanan verran. Räävitön kieli on lähiöissä yleistä. Veikkaan itse lähiövalas-sanan syntyneen lähiöasukkaiden keskuudessa, samoin kuin siiderimursu, pissaliisa ja mitä niitä nyt on. Lähiökieltä voi kuulla mm. metrossa ja muissa kulkuneuvoissa. Usein räävittömyyksiä viljellään myös sarjakuvissa, rap-musiikissa ja brittiläisessä teatteritaiteessa. Kertomus ei ole tarkoitettu huumoriksi. Tämä ilmenee siitä, että se ei ole huumori-ketjussa. Myöskään mitään naureskelu-hymiöitä ei ole käytetty. Kertomus ei ilmennä mitään poliittista kantaa tai esteettistä ideologiaa - kuten Fiilikset -ketjun henki on. Pohdinnoille ja analyyseille on omat ketjunsa. Siis, kyse on vain yhdestä anekdootista, jossa esiintyy tuntematon henkilö, roolinimeltään Lähiövalas. Kertomuksissa henkilöillä on tavallisesti nimet. Koska kyse oli sattumalta toistamiseen samasta henkilöstä, hän säilytti ensimmäisen kertomuksen roolinimen.

Joko avautui?

[a4]

^ Sain sen vaikutelman tästä selvennyksestäsi, että koit lähiövalaan sanavalintana neutraaliksi ilmaisuksi, joka ei edes hetkellisenä tuntemuksena kertonut mistään syvemmästä asenteellisuudesta, ajattelemattomuudesta tai ajattelusta suuntaan tai toiseen.
Oma näppituntumani lähiövalaan yleisemmästä merkityssisällöstä ja henkilökohtainen tuntemukseni siitä on se että se on negatiivinen ilmaus johon liittyy lihavuuteen, yhteiskunnalliseen asemaan ja älykkyyteen asetettuja kärjistettyjä yleistyksiä ja niistä johdettuja arvostelmia.

Omalta kohdaltani yritän bongata itseltäni päivittäin vastaavaa inhimillistä sanankäyttöä. Onneksi foorumikirjoittelu sanotun tallentajana ja kriittisen vertaistuen tarjoajana helpottaa tätä hommaani, vaikka yritänkin siivota ajatteluani viesteistäni jälkikäteen.


https://www.youtube.com/watch?v=XhmoVzt8H_M

Toki sanavalintojenkin loukkaavuus on kontestisidonnaista. Afroamerikkalainen voi ironisesti kutsua itseään neekeriksi. Vanhentuneista koulukirjoista voidaan löytää sen aikaista faktatietoa neekereistä.
Metakeskustelussa ja huumorissa voidaan puhua neekereistä ilman loukkaavaa sävyä. Jne.
Siksi itseäni ainakin jäi mietityttämään jatkotarinoissasi esiintyneiden lähiövalaiden konteksti.
Oliko kyseessä ironista urbaanin katukielen käyttöä kaunokirjallisena tyylinä? Miksi?

Voisin kyllä kysellä itseltänikin vastaavia kysymyksiä ja paljon useamminkin.

[Renttu]

Fiilikseni ja päivän mietteeni Hipinkin esiin nostamasta tissitempauksesta:

1. Kyllä, kyse todellakin oli aikuisista naisista, ei mistään teineistä.
2. Kyllä, kyse todellakin oli aikuisista naisista, ei mistään teineistä.
3. Olivatkohan tempauksen järjestäjät mahdollisesti sinkkulesboja, ja tempauksen pääasiallisena tarkoituksena olisikin ollut houkutella uutta, nuorta lihaa? Tyyliin: "Kivat tissit, jatkoilla nähdään"! Stadin gay-piirithän ovat pienet, uusi liha on siellä aina tarpeen!

Lopuksi:

Kukaan ei tiedä, onko kenenkään äiti lähiövalas vai ei, ellei sitä itse foorumilla kerro.

4. Kyllä, kyse todellakin on aikuisista naisista, ei mistään teineistä.

[Amore]

Lähiövalas-nimi syntyi spontaanissa tilanteessa, jonka kerroin tarinan ensimmäisessä osassa. (Pihanurmikko jne...) Se pongahti tietoisuuteni syövereistä yllättyneessä ja hämmentyneessä tilanteessa. Räävitön kieli huvittaa minua, mutten kirjoittanut tarinaa vitsiksi. Kyse on roolinimestä, sillä en tunne kertomuksen henkilöiden oikeita nimiä. Nimeäminen on osa kerrostaloelämää, jossa useimmat henkilöt ovat pelkkiä tyyppejä, kasvoja, karikatyyrejä. Minulla on pilvin pimein roolinimiä vaikka keille tuntemattomille henkilöille elämässäni (ja oletan, että itselläni on vastaavia nimiä toisten ihmisten todellisuudessa). Tyypillisesti nimi syntyy sekunnin sadasosassa ja säilyy samana hamaan ikuisuuteen, vaikka henkilön olemus muuttuisi. Täten Lähiövalas säilyy lähiövalaana vaikka hän laihtuisi - tai menisi naimisiin parhaan ystäväni kanssa. Hän ei koskaan saa tietää roolinimeään, sillä roolinimi on käytössä vain draamallisiin tarkoituksiin.

[Kopek]

Tällainen hieman masentava juttu tuli vastaan, kun googlailin kuvia veneistä.

https://www.etlehti.fi/artikkeli/ihmiset/maikin-ja-sepon-puolisot-hukkuivat-samassa-veneturmassa-yhteinen-suru-teki-meista

Onnettomuudessa uponnut vene seilaa edelleen. Miltähän uhrien omaisista tuntuu nähdä se jossakin satamassa.

Nykyisin on kännykät, joten niillä saisi todennäköisesti apua vastaavassa tilanteessa, kun ollaan kännykkäverkon alueella.

[Hippi]

Kirjoitukseni ei sisällä mitään piiloviestiä. Tässäpä ohjetta sen avaamiseen. Fiilikset ja päivän mietteet on ketju jossa tyypillisesti kerrotaan jokin päivän sattumus. Kirjoittaminen tapahtuu tuoreeltaan, melko nopeasti, eikä sillä siten ole mitään erityistä, määriteltyä tarkoitusta. ?[/i]

Täysin ketjun hengessä ja tuoreeltaan kerroin, mitä fiiliksiä kirjoituksesi minussa herätti.

[Kopek]

Tunnustan myös olevani hyvä hävittämään esineitä. Tosin ne käytännössä aina häviävät kotiin. Ja sitten joskus myöhemmin löytyvät yllättävistä paikoista.

Muuta en muista hukanneeni. En ole edes jättänyt avaimia kotiin tai töihin. No kännykkä on ollut aika usein väärässä paikassa, sillä en ole tottunut vieläkään siihen, että sen pitäisi kulkea mukana. On jäänyt töihin tai kotiin, kun olen lähtenyt. Tuota nyt en hukkaamiseksi osaa laskea, sillä ei siitä mitään vahinkoakaan ole koskaan ollut. Niin harvoin minulle soitetaan tai minä soitan mihinkään.

Kotona taas kaikella on oma paikkansa, joten täällä ei voi mikään hävitä.

Uh, ah, oh. Miten kommentoisin muuten kuin kirjoittamalla, että hukkaan puolessa tunnissa saman verran kuin Hippi koko elämässään. Voiko tuollaista ollakaan.

Suuri osa ajasta, jolloin pitäisi tehdä jotain, menee tavaroiden etsimiseen. Arvioin, että etsimiseen menee yli 90 prosenttia ajasta ja joinakin päivinä jopa sata prosenttia.

Jos jonkin homman tekemiseen arvioitu aika on viisi minuuttia (pitää kiristää jokin mutteri autosta tms.), ja työkalun etsimiseen menee monta tuntia, niin homman vaatima kokonaisaika onkin jotain aivan muuta kuin viisi minuuttia. Todennäköisesti lopetan jossakin vaiheessa etsimisen ja siirryn tekemään jotain muuta, kunnes lopetan senkin samasta syystä, eli jokin tarvike puuttuu, eikä sitä löydä.

On monesti paljon nopeampaa käydä ostamassa uusi työkalu tai uusi tarvike 60 kilometrin päässä olevasta kaupasta kuin etsiä sitä talosta.

Monesti käy niin, että päivän ainoa "aikaansaannos" on se, että on tonkinut ja penkonut ja löytänyt kaikenlaista (joka on saman tien hukkunut uudestaan), mitä ei etsi, mutta ei sitä, mitä etsii. Mitään suunniteltua asiaa ei ole päivän aikana saanut tehdyksi, vaikka on ollut koko ajan tekevinään jotain. Tätä tarkoitan, kun kirjoitin, että etsimiseen voi mennä jopa sata prosenttia ajasta. Päivät kuluvat, ja aikaansaannokset ovat täysi nolla. Tällainen saa aikaan masennusta ja/tai pahentaa sitä. Masentuneena ei jaksa huolehtia mistään eikä järjestellä asioita, mistä aiheutuu sotkun pahenemista, mikä heikentää asioiden löytymistä entisestään, mikä edelleen pahentaa masennusta. Lopulta kierre on kestämätön, ja silloin voi vain yrittää paeta todellisuutta nettifoorumeiden maailmaan tai matkusteluun tai mässäilyyn.

Luettelen muutamia kadonneita esineitä, jotka tulevat mieleeni ensimmäisinä, koska niiden kadoksissa oleminen vaivaa eniten.

DVD-levyt (noin kymmenen kappaletta), joihin on tallennettu kaikki tietokoneella tekemäni asiat (valokuvat, kirjoitukset, videot etc.) noin vuosilta 2005 - 2010. Levyillä oleva tieto katoaa ja on voinut jo kadota, koska itse poltetut DVD:t eivät ole ikuisia.

Äänitetyt kelanauhat (noin viisitoista kelaa), jotka sisältävät äänipäiväkirjojani sekä tärkeitä nauhoituksia, joista vanhimmat ovat vuodelta 1960.

Kaksi valokuvakansiota, jotka sisältävät valokuvia lapsuuden ajaltani

Canon D600 kamera

Olympus sanelunauhuri

NOKIA kännykkä, joka oli käytössä, kunnes katosi (piti hakea uusi SIM-kortti ja ottaa käyttöön vanhempi kännykkä)

Useita ulkoisia kovalevyjä

...

Tuossa oli vain pienen pieni osa kadoksissa olevasta tavarasta. Oikeastaan voisi sanoa, että kaikki on kadoksissa. Osa löytyy etsimisen jälkeen, kun sitä tarvitsee, mutta osaa ei löydy. Esimerkiksi ulos lähteminen talosta tapahtuu aloittamalla etsimisprosessi. Etsitään vaatteita, kenkiä, avaimia... Ja jos pidemmälle kuin pihaan ollaan menossa, etsitään rahakukkaro, kännykkä, auton avaimet jne. Mitä kauemmaksi ollaan lähdössä, sitä pidempi etsintä lähtemistä edeltää.

Kaivelin muutama viikko sitten pihassa olevan vanhan auton peräluukkua. Siellä oli vettä ja kosteutta ja hometta ja tunkkainen haju. Yhdestä peräluukun nurkasta tavaran alta löytyi outo homeinen märkä möykky, jota ihmettelin, että mikä se on. Se osoittautui kameran koteloksi. Kun avasin sen, sisältä löytyi kymmeniä litimärkiä ruosteessa olevia muistitikkuja. Löytö masensi, koska näihin muistitikkuihin oli varmuuskopioitu tärkeitä tietoja, ja tikkujen piti olla jossakin äärimmäisessä tallessa ja varmassa paikassa viimeisenä reservinä siltä varalta, että muualla oleva tieto katoaa. Ei tikkuja ollut tarkoitus tuhota. Olin todennäköisesti pannut kotelon peräluukkuun vain muutamaksi tunniksi, kun käymme jossakin (ajatuksena, että jos talo palaa, tikut säilyvät, koska ne eivät ole talossa). Olin kuitenkin unohtanut ne sinne. Ne olivat olleet siellä varmaan jo pari vuotta ellei kauemminkin. Olin monesti etsiskellyt niitä ja miettinyt, mihin oikein olen pannut ne.

Kun tuollaisia löytöjä tekee, ei ole kovin luottavaisella mielellä, missä kunnossa DVD:t ynnä muut ovat, jos ne ihmeen kaupalla sattuvat joskus löytymään. Paikka voi olla ihan mikä vain, vaikka mutakuoppa talomme takana.

On epämukavaa, kun huomaa tehneensä jotain, mitä ei periaatteessa tee. Mitä tärkeämmässä esineestä on kyse (sellaisesta esineestä, minkä en missään tapauksessa haluaisi häviävän), sitä todennäköisimmin tuhoan sen. Tähän asiaan liittyy jokin kirous. Onnistuin mm. pilaamaan ensimmäiset itsestäni pikkuvauvana otetut valokuvat sisältävän filmirullan. En koskaan ehtinyt nähdä itse kuvia, vain negatiivin ennen kuin se tuhoutui. Jos jotkut kuvat haluaisi elämässään säilyttää, kun kaikki muu katoaa, tuollainen rulla olisi todennäköisesti se. Ja minä tarkoittamattani tuhosin sen. Ja tämäkin liittyi unohtamiseen.

Unohtamalla aiheutetaan maailmassa suuria vahinkoja. Lentokoneita putoaa, taloja palaa, laivoja uppoaa, ihmisiä kuolee, omaisuutta tuhoutuu. Ikävä kyllä, kuulun unohtamalla tuhoajien supersarjaan.

[Hippi]

Kopek, kirjoituksistasi olen saanut sen käsityksen, että asut "talossa" (=mikä tahansa muu kuin kerrostaloasunto), mahdollisesti useammassakin eri paikkakunnilla. Sen lisäksi harrastat asioita, joihin liittyy paljon pientä tavaran sälää ja liikut paljon. Tuossa on muheva maaperä sille, että tavaratikin elävät omaa elämäänsä tahdostasi riippumatta, kun niitä pitää siirtää paikasta toiseen aina sen mukaan, miten satut niitä missäkin tarvitsemaan. Varmaan luonteenpiirteilläkin on oma osuutensa hukkaamistapahtumissa. Ei vaan huomaa kaikkea.

Minä puolestani elän äärimmäisen tylsää elämää, jossa rutiineilla on suuri osa ja tavaroilla on oma paikkansa ja käytön jälkeen ne palaavat paikalleen. Jos tarvitsen jotain työkalua, menen vaatehuoneessa olevan lipaston luo, avaan alalaatikon ja otan työkalun laatikon vasemmassa laidassa olevasta kopasta. Käytön jälkeen työkalu palaa heti koppaansa takaisin. Kotoa tai yleensä liikkeelle lähtiessä kädet käyvät automaattisen tarkistuksen, että kaikki tarpeellinen (avaimet, lompakko, nenäliinoja, mahd. sateenvarjo) ovat mukana repussa ja kukin omalla paikallaan. Kaupassa lompakko menee reppuun aina heti maksusuorituksen jälkeen ja vasta sitten etenen kassalla. Uuden rutiinin olen luonut nyt itsepalvelukassoilla toimimiseen. Nuo nyt esimerkkinä vain. Rutiinit helpottavat elämää suunnattomasti

Kerrostalokolmiossa ei ole kovin montaa paikkaa, mihin jonkun tavaran voisi edes hukata, joten kotona hukkaan joutuminen olisi jo taikatemppu.

[a4]

Lähiövalas-nimi syntyi spontaanissa tilanteessa, jonka kerroin tarinan ensimmäisessä osassa. (Pihanurmikko jne...) Se pongahti tietoisuuteni syövereistä yllättyneessä ja hämmentyneessä tilanteessa. Räävitön kieli huvittaa minua, mutten kirjoittanut tarinaa vitsiksi. Kyse on roolinimestä, sillä en tunne kertomuksen henkilöiden oikeita nimiä. Nimeäminen on osa kerrostaloelämää, jossa useimmat henkilöt ovat pelkkiä tyyppejä, kasvoja, karikatyyrejä. Minulla on pilvin pimein roolinimiä vaikka keille tuntemattomille henkilöille elämässäni (ja oletan, että itselläni on vastaavia nimiä toisten ihmisten todellisuudessa). Tyypillisesti nimi syntyy sekunnin sadasosassa ja säilyy samana hamaan ikuisuuteen, vaikka henkilön olemus muuttuisi. Täten Lähiövalas säilyy lähiövalaana vaikka hän laihtuisi - tai menisi naimisiin parhaan ystäväni kanssa. Hän ei koskaan saa tietää roolinimeään, sillä roolinimi on käytössä vain draamallisiin tarkoituksiin.

Spontaania ilmaisua pyydetään myös joissain psykologisissa testeissä. Sille on syynsä.
Räävitön kieli voi olla mahdollisuus mutta myös uhka.
Esim. Jonkun huorittelu.

[Renttu]

Spontaania ilmaisua pyydetään myös joissain psykologisissa testeissä. Sille on syynsä.
Räävitön kieli voi olla mahdollisuus mutta myös uhka.
Esim. Jonkun huorittelu.

Eikä saa syödä purkkaa tunnilla.

Kylläpä nyt jännittää! Living on the edge!

[Karikko]

Tänään ensimmäistä kertaa lausuin ääneen, että lapsi pilasi päiväni.

Lapsi, lähestyy kolmeakymppiä, huomasi lomapakon kadonneen aamupäivällä. Vietti aurinkoista päivää grillaillen. Soitti Lidlistä, että onko meillä kolvia - jos ja kun joutuu korjaamaan jotain. Lapsella ei ole päihdeongelmaa, joka selittäisi tyhmyyden, on hyväpalkkainen insinööri, mutta ekaa kertaa on pakko luovuttaa ja tuntea kirosanoja häntä kohtaan. No lompakkoa ei löytynyt illallakaan, on liiaksi tottunut että pelastan, ja sitten nöyrtyi apuuni.

Itsenäinen on, mutta tyttöystäviään hakee vaikeasti, englantia puhutaan.

Tiedän, että minä ja muut, tavallallamme elää olemme luonneet tämän tilanteen.

Ja tämä on ok.

Huomenna tapahtuu, kyseinen tyyppi muuttaa tänne kodissaan olevaa vesivahinkoa pakoon.

Kolvi on huono väline putkiremontissa, ei ihme että pakomatka on tarpeen.

Insinööri on toki pätevä usein teoriassa, mutta käytäntö kannattaisi antaa käsityöläisen tehtäväksi- tosin insinöörejä on kaikilla muillakin aloilla, kuin teknisillä,,,

[Hayabusa]

Rutiinit helpottavat elämää suunnattomasti

Ehdottomasti! Tällä hetkellä minulla on harrastus, joka vie yhden illan viikosta. Siihen harrastukseen liittyvät jutut ovat hyvässä järjestyksessä. Täytyy kehittää myös muiden asioiden ympärille toimivat rutiinit.

Tein eilen illalla löydön järjestäessäni erästä nurkkausta. Nimittäin löytyi jälleen lukematon kirja. Niitä minulla onkin runsaasti - toki myös luettuja. Järjestysoperaation jälkeen katsoin kirjalle paikan luettujen osastolta kirjahyllystä ja aloin lukemaan. Eli kunhan pääsen loppuun laitan kirjan sille kuuluvalle paikalle. Kyseinen opus, vaikkakin on eräänlainen historiakirja on sen verran kevyttä luettavaa, että eiköhän se ole juhannusaattoon mennessä luettu. Jos ei, niin otan matkalukemisiksi mukaan. Tarkoitus on kyllä matkustaa kevyesti, joten tavoite on ettei kirja lähde reissuun. Raportoin sitten viimeistään perjantaiaamuna kuinka kävi.