Fiilikset ja päivän mietteet

[safiiri]

Jääkaappi elää elämänvaiheitaan aivan sen mukaan, miten samassa huushollissa asuvien elämänvaiheet ja suhteet muuttuvat.

Lapsiperheessä tilanne lienee helpoin, sillä kaikki mitä jääkaappiin vietiin, sieltä myös siirtyi tuulensuojaan samaan tahtiin kuin täydennystä sinne ehti kantaa. Harhaluulo, että vain pojat söisivät järjettömiä määriä kasvuiässä. Ruuaksi valmistettavaa hankin useimmiten niin, että kauppapäivää edeltävänä päivänä syötiin "niitä näitä", mikä muodostui jopa ruokalajin nimeksi. Siinä koottiin pannulle kaikenlaista jämää, jota mahdollisesti täydennettiin jollain pakastevihanneksilla tmv.

Kun viimeinen kotona asuva lapsi hommasi jo omat syötävänsä, niin kummallakin oli omat paikat jääkaapissa, joten myös kummallakin oli vastuu oman tontin tarvikkeiden käytöstä. Kysymällä sai tietysti lainata.

Yksinäisen ihmisen taloudessa sitten ei ole mitään ongelmaa, kun ostaa sen, minkä tietää syövänsä. Jos isompi nälkä joskus yllättää, niin kaapissa on varalla näkkileipää, puurotarvikkeita, joitain patapusseja, joita voi hyvin käyttää ilman lihaakin pahimpaan tuskaan. Pakastin on myös oivallinen ruokavarasto. Siellä on itsetehtyjä aterioita tai erilaisia kastikkeita yms. raaka-aineiden ohella, joten sieltä tulee ateria todella nopeasti. Jos jotain ruokaa jää tähteelle vajaan aterian verran, niin sitä on helppo jatkaa tai oheen tehdä jotain pientä täydennystä varastotarvikkeista.

--
Kyllä joudun minäkin pois heittämään ruokaa ja tietysti se harmittaa.
En tiedä, miksi kurkku muuttaa olomuotonsa nestemäiseksi joskus. Mielestäni jääkaappi ei ole ollut tuolloin liian kylmä, vaan syy on jossain muualla.
Verkkopussiin pakatut satsumat ja muut vastaavat hedelmät ovat ongelmallisia, sillä joukossa aina välillä on valmiiksi pilaantunut hedelmä, vaikka sitä miten yrittäisi tarkistaa niiden kunnon ostohetkellä. Kaikkea ei vaan huomaa.

Kesäaikana tuore leipä pilaantuu helposti, joten silloin ostan pienimpiä pakkauksia tai valitsen sellaisen, joka ei niin muuta pakastaessa makua ja laitan puolet pakkaseen. Leivän loppuminen ei ole ongelma, kun on näkkriä.


Ihmettelen miten voi käydä niin, että jopa kolmannes menisi roskiin? Kuinka voi arvioida menekin niin väärin?
Jonkin tietyn syötävän "loppuminen kesken" tai että kaikkea ei ole aina kotona saatavilla ei pitäisi olla ongelma. Kyllä sen verran "kurjuutta" pitäisi jokaisen pystyä kestämään, jos imeväisiä ei lasketa tuohon mukaan.

Ei todellakaan tarvitse olla Einstein minimoidakseen biojätteeseen menevän.

Tunnustan, että meidän perheessämme on heitetty paljon ruokaa menemään. Miksikö? No siksi, kun ne lapset eivät syöneet juur mitään ja vielä senkin vähän äärimmäisen valikoiden. Toinen pojista söi aina lautaselta vohannekset ja perunen / makaronin / riisin, toinen söi vain lihan / kalan. Yksi annos siis olisi riittänyt noille kahdelle, mutta en sitten kuitenkaan tarjoillut heille vain niitä osia ateriasta, jotka tiesin heidän syövän. Mitään kasvuiän / teinivaiheen syömisintoakaan ei koskaan perheessämme ilmennyt. Kun kaikki jo ylittivät 20 vuoden pyykin lakkasin odottamasta, että se syömisinto joskus vielä koittaa.

Varmasti tuo hurjan ruuan menekin kausi on monilla olemassa (kun siitä yleensä kaikki puhuu), mutta ei se sitten kuitenkaan ihan kaikille tule koskaan. Eipä sellaista itsellenikään koskaan tullut, joten kai se on vähän geneettistä.

[Hippi]

En muista, että meillä olisi ollut suuremmin ongelmia syömisestä oikeastaan koskaan. Laiskuuttani annoin tyttöjen suunnitella ruokalistat heti, kun kynnelle kykenivät. Itselläni ei aina mielikuvitus jaksanut toimia ostoksilla, joten olisi varmaan jäänyt paljon yksipuolisemmaksi syömiset. Paljon toivat ideoita päiväkodista ja koulusta ja niistä sitten viritin omia versioita.

Olihan noilla sitten joitain ruokalajeja, jotka eivät maistuneet Esimerkiksi kesäkeitto oli sellainen, jonka tein vain itselleni. Saattoi olla joku muukin yksittäinen, joka ei niin maistunut. Keskimmäiselle ei maistunut lämpimät vihannekset,  mutta hän suorastaan ahmi kypsentämättömiä vihanneksia, jopa kukkakaalin söi "raakana", joten en vaatinut ottamaan epämieluisaa. Kyllähän maailma on opettanut. Nykyään hän käyttää mitä erikoisimpia kasviksia ruuanlaitossa.

Toinen missä oli vähän ristivetoa, oli mausteet. Minä ja nuorimmainen pidämme tulisesti maustetuista ja keskimmäisellä aina tuppasi "suuta tulistamaan". Tässä enemmistö antoi periksi ja tein ruuat melko kevyesti maustettuina ja jos mahdollista, niin lisäsimme mausteita omaan annokseemme, vaikka se ei saman veroista sitten ollutkaan kuin tuliseksi maustettu valmistuksen aikana.


Olen aikanaan itse istunut kylmän kalasopan edessä itkemässä kokonaisen illan, kun en saanut sitä menemään alas. Vastenmielisyys keitettyyn kalaan ilmeisesti johtui vauva-ajalta, jolloin olin allerginen kalalle (munan ja suklaan ohella), joten tiedän tunteen, kun edessä on jotain kirjaimellisesti yököttövää. Jos parin maistamiskerran jälkeen ei joku lapselle maistunut, niin en vaatinut sitä ottamaan lautaselle, joten sitä kautta ei myöskään syntynyt pois heitettävää. Ennen kaikkea ruokailuhetket säilyivät mukavina juttutuokioina päivän tapahtumista eikä tarivnut käydä neuvottelua siitä, mitä kukakin syö.

[Renttu]

Norjassapa hyvinkin. Sää on melko kolea. Pysäköin päivällä vuoristotien varteen ja hettein koiralle muutaman lumipallon.

No, jos loppukesä on kuuma ja koira lähtee karkuteille niin ainakin tiedetään, minne se suunnistaa!

Olen joskus tullut autolla Norjan vuoriston halki siten, että käsivarresta takaisin Suomen puolelle. Kertakaikkisen upeaa seutua.

[MrKAT]

Meillä ruokahävikkiä vastaan taistellaan järeällä aseella, kommunikaatiolla. ...
Melko vähän heitämme ruokaa roskiin nykyään, ...

Vähän pois täälläkin mutta tahtoo joskus leipäjämä kovettua tai päärynä pilaantua nopeasti ja kaikkia pottuja ei jaksa syödä, mutta nekin menee nykyään oraville/linnuille. Mutta tuli filosofis-terminen ongelma:
Lasketaanko se ruokahävikiksi koska se menee eläimelliseen hyötykäyttöön? Ne on melkeinpä ulkolemmikkejä joten onko melkein-lemmikkien ruokkiminen jäämäruoalla jätehävikkiä? Ilmastollisesti: suuri osa tuosta hävikistä on kasvispohjaista ruokaa, joten ei ilmastoakaan hirveesti rasita. Ja kun ei mene kaatopaikalle mätänemään metaaniksi niin silleenkin säästää ilmastoa.

[Hippi]

Ethän sitten niillä ruuantähteillä aiheuta rottaongelmaa asuinalueellasi?
Meillä ainakin on kaikkinainen villieläinten ruokinta kielletty juuri rottien vuoksi. Tai siis ei niitä nyt ainakaan suuremmin vaikuta olevan, mutta ei niitä tänne halutakaan. Harvalla on niin hyvää lintulautaa, että sieltä ei syötävät varise maahan.

Kuivettunut leipä ei ole pilaantunut, vaan sen voi käyttää.
Keitettyjä perunoita ei tarvitse heittää pois, vaan niiden ympärille voi rakentaa seuraavan aterian.
Lautaselle ei kannata ottaa kerralla täyttä annosta, sillä ainahan voi ottaa lisää, jos sitlä tuntuu. Näin ei lautasellekaan jää syömätöntä.

[Hayabusa]

Puolittainen sadepäivä. Täytyykiin tonkia joskos kaapeista löytyisi luurankoja tai edes jotain poisheitettävää.

[kertsi]

Ethän sitten niillä ruuantähteillä aiheuta rottaongelmaa asuinalueellasi?

Tiedän erään mökkeiljän, vanhuksen ja omaiseni, joka yksinäisyyttänsä lieventämään alkoi ruokkia lintuja (ja hankki lintukirjoja, kiikarit jne.), mutta ruokinnan seurauksena mökillä alkoi vilisemään ensimmäistä kertaa rottia. Mökillä hiiriäkin alkaa tulla, jos mitään eläinperäistä ruoantähdettä laittaa kompstiin.

[safiiri]

En muista, että meillä olisi ollut suuremmin ongelmia syömisestä oikeastaan koskaan. Laiskuuttani annoin tyttöjen suunnitella ruokalistat heti, kun kynnelle kykenivät. Itselläni ei aina mielikuvitus jaksanut toimia ostoksilla, joten olisi varmaan jäänyt paljon yksipuolisemmaksi syömiset. Paljon toivat ideoita päiväkodista ja koulusta ja niistä sitten viritin omia versioita.

Olihan noilla sitten joitain ruokalajeja, jotka eivät maistuneet Esimerkiksi kesäkeitto oli sellainen, jonka tein vain itselleni. Saattoi olla joku muukin yksittäinen, joka ei niin maistunut. Keskimmäiselle ei maistunut lämpimät vihannekset,  mutta hän suorastaan ahmi kypsentämättömiä vihanneksia, jopa kukkakaalin söi "raakana", joten en vaatinut ottamaan epämieluisaa. Kyllähän maailma on opettanut. Nykyään hän käyttää mitä erikoisimpia kasviksia ruuanlaitossa.

Toinen missä oli vähän ristivetoa, oli mausteet. Minä ja nuorimmainen pidämme tulisesti maustetuista ja keskimmäisellä aina tuppasi "suuta tulistamaan". Tässä enemmistö antoi periksi ja tein ruuat melko kevyesti maustettuina ja jos mahdollista, niin lisäsimme mausteita omaan annokseemme, vaikka se ei saman veroista sitten ollutkaan kuin tuliseksi maustettu valmistuksen aikana.


Olen aikanaan itse istunut kylmän kalasopan edessä itkemässä kokonaisen illan, kun en saanut sitä menemään alas. Vastenmielisyys keitettyyn kalaan ilmeisesti johtui vauva-ajalta, jolloin olin allerginen kalalle (munan ja suklaan ohella), joten tiedän tunteen, kun edessä on jotain kirjaimellisesti yököttövää. Jos parin maistamiskerran jälkeen ei joku lapselle maistunut, niin en vaatinut sitä ottamaan lautaselle, joten sitä kautta ei myöskään syntynyt pois heitettävää. Ennen kaikkea ruokailuhetket säilyivät mukavina juttutuokioina päivän tapahtumista eikä tarivnut käydä neuvottelua siitä, mitä kukakin syö.

Eipä mullakaan ollut tapana pakottaa syömään epämieluisia ruokia, mutta kun edes ne mieluisat eivät oikein tahtoneet tehdä kauppaansa. Myös yritin sentään edes tarjota keskimmäiselle jotain muutakin kuin pelkkää lihaa, koska onhan se hiukan kapea ruokavalio, jos pelkkää lihaa syö eri muodossa. Nykyään (kun on jo lähempänä 30 vuotta) jo osaa hiukan laajemmin syödä. Lapsena mikään ruoka, jossa oli enempää kuin yhtä ruoka-ainetta samassa, ei oikein uponnut. Kaikki erikseen ja mielellään lähes ilman mausteita. Kasvikset uppos kaikille kolmelle parhaiten raakana. Esikoista piti taaperona kaupassa vahtia, ettei syö suoraan vihannestiskiltä salaatteja. Kotimatkalla sitten pisteli yhden ruukkusalaatin matkaevääkseen. Samoista geeneistä, samassa perheessä ja samalla kasvatuksella saa siis hyvin erilaisia syömispreferenssejä. Vanhemmiten tasottuu ja monipuolistuu kyllä, mutta aikaa siihen kului hyvän matkaa yli 20 vuotta. Muutoin olisin antanut heidän itse päättää syömisen määrästä, mutta kun neuvolassa huomauteltiin jatkuvasti alipainoisuudesta ja nihkeästä kasvusta, niin vähän yritin innostaa syömiseen. Luulen kyllä, että lopulta se suurin syy oli hidas kasvuvauhti ja pienikokoisuus - joka taas johtuu geeneistä. Itsekin olin lapsena surkean huono syömään ja aina ongelmissa, kun ei ruoka olisi maistunut.

[Kopek]

Katsoin polttoaine netistä, mitä bensa maksaa. Katsoin ohi ajaessani huoltoaseman hintataulua, ja siinä taisi lukea 162,0 euroa. Jos se olisi luottelossa, se löytyisi kymmenen kalleimman joukosta. Onneksi tankkasin lähtiessäni toiseilla paikkakunnalla, jossa bensa oli muistaakseni seitsemän senttiä halvempaa litralta.

https://www.polttoaine.net/index.php?cmd=20kalleinta

Tämä paikkakunta "B", jossa tätä kirjoitan, ja joka on entinen kotipaikkakuntani, on monessa suhteessa Suomen takapajuisinta aluetta. Kun muualla maailmassa oli jo vuosikymmeniä ollut käytössä numerovalitsimella varustetut puhelimet, täällä keskusneidit välittivät edelleen puheluja. Tämä kunta on varmaan ollut Euroopan viimeisiä, missä nimerokiekolla tai -levyllä varustetut puhelimet otettiin käyttöön. Puhelinnumerot olivat kaksi tai kolmenumeroisia. Muistan vieläkin eräiden kavereitteni numerot. Kun keskustan alueella soitti, keskusneiti yhdisti puhelun saman tien. Mutta jos soitti ulkopuolelle, puhelu piti tilata. Sen jälkeen odotettiin vähän aikaa, kunnes puhelin soi, ja keskusneiti ilmoitti, että tilattu puhelu oli valmis puhuttavaksi. Eikä keskustan alue ollut iso. Jo viiden kilometrin päässä asuville koulukavereille soitettavat puhelut piti tilata. Yhden tällaisen koulukaverin, jolta joskus kysyin läksyjä, numero oli 25. Kyläkunta piti tietysti mainita puhelua tilatessa. Ai niin, sellainenkin mahdollisuus oli olemassa, että yöllä puhelimella ei päässyt minnekään, kun keskusneiti oli nukahtanut tai mennyt vessaan tai mikä syy olikin.

Keskusneidit eivät saaneet virallisesti kuunnella puheluja, mutta siitä oli epäilyksiä. Eräs tuttavani, joka oli mukana anarkistisessa toiminnassa ja huumejutuissa ja kaikenlaisessa hämärässä, ja joka oli siten houkutteleva salakuuntelun kohde, teki kerran testin. Kesken jonkun puhelun hän alkoi erittäin rivoilla ja törkeillä ja loukkaavilla sanoilla puhua keskusneideistä. Aivan ohi mennen. Seuraavina päivinä hän tarkkaili keskusneitien reaktioita, kun hän jossakin kohtasi heitä. Hänen kertomansa mukaan keskusneitien ilmeistä ja punastumisesta selvästi näki, että he olivat kuulleet puhelun. No, tämä oli tietenkin arvailua.

Television puolella kyseinen paikkakunta "B" on myös aina ollut jälkijunassa. "Valtakunnalliset" TV-kanavat ovat aina tulleet sinne viimeisinä, ja jotkut niistä eivät näy vieläkään! Tämä paikkakunta on niin surkean vähäpätöinen, että määritelmä "kanava näkyy koko maassa", täyttyy, vaikka se ei täällä näkyisikään. Ja HD-näkyvyys ei tietenkään koske tätä paikkakuntaa, vai koskeeko se nykyisin jo, en tiedä. Katson nykyään TV:tä verkon kautta.

Ai niin, tuosta tulikin mieleeni, että totta kai tämä rupuinen paikkakunta, jonka asukasluku on laskenut alle puoleen siitä, mikä se on enimmillään ollut, ja laskee yhä, on jälkijunassa myös valokuitukaapelin suhteen. Sen rakentamisesta riidellään, ja muu maailma menee menojaan. Kännykkäverkko täällä taitaa sentään toimia normaalisti.

[Xantippa]

Syömisestä: minua pidettiin muksuna nirsona ja huonona syöjänä ja niin tein itsekin. Vanhemmin ymmärsin, mistä on kyse. Ensinnäkin monet tyrkytetyt ruuat olivat maitopohjaisia ja maidosta en pidä. Erityisesti inhoan lämmintä maitoa. Silloin ajateltiin, että lasten ruuan kuuluu sisältää paljon maitoa, se kun on niin terveellistä. Oli mahtavaa tajuta, että makaronilaatikon voi tehdä lihaliemeen! Sama juttu vehnän kanssa, siitä en pidä. Joten ei suurusteita kastikkeisiin tai kovin usein edes pastaa tms.

Toinen juttu oli, että syön todella vähän kerralla, monta kertaa päivässä. Eli söin varmaan ihan saman kuin toisetkin, se vain jakaantui jo lapsena useampaan kertaan kuin aamiainen, lounas ja iltapala, joka tuolloin oli hyväksi havaittu. En tajua vieläkään, miten joku voi vetää esim. kokonaisen ravintola-annoksen kerralla!

Kun pääsin syömään omalla tavallani, huomasin olevani kuin Safiirin muksu, pääruokana mieluiten lihaa, kalaa, kanaa hyvin pienellä salaatilla tai vihanneksilla. Väliaikoina sitten leipää, puuroa, lisää salaattia, hedelmiä, jne. Näitä ihan miten sattuu, mitä mieli nyt tekee milloinkin. Joinain päivinä syön 4 kertaa päivässä, toisina 6. Tai vain kaksi. Tässä ei ole mitään järjestystä, vaan kaikki riippuu kaikesta!

T: Xante

[ROOSTER]

Syömisestä: minua pidettiin muksuna nirsona ja huonona syöjänä ja niin tein itsekin. Vanhemmin ymmärsin, mistä on kyse. Ensinnäkin monet tyrkytetyt ruuat olivat maitopohjaisia ja maidosta en pidä. Erityisesti inhoan lämmintä maitoa. Silloin ajateltiin, että lasten ruuan kuuluu sisältää paljon maitoa, se kun on niin terveellistä. Oli mahtavaa tajuta, että makaronilaatikon voi tehdä lihaliemeen! Sama juttu vehnän kanssa, siitä en pidä. Joten ei suurusteita kastikkeisiin tai kovin usein edes pastaa tms.

Toinen juttu oli, että syön todella vähän kerralla, monta kertaa päivässä. Eli söin varmaan ihan saman kuin toisetkin, se vain jakaantui jo lapsena useampaan kertaan kuin aamiainen, lounas ja iltapala, joka tuolloin oli hyväksi havaittu. En tajua vieläkään, miten joku voi vetää esim. kokonaisen ravintola-annoksen kerralla! 

Hienoa, kun löytyy hengenheimolaisia syömätottumuksiltaan. Kaiken lisäksi, olen vielä hidas syöjä eli siis nautiskelija. Kun toiset ovat jo lopettaneet, olen hädin tuskin puolivälissä.

Kun pääsin syömään omalla tavallani, huomasin olevani kuin Safiirin muksu, pääruokana mieluiten lihaa, kalaa, kanaa hyvin pienellä salaatilla tai vihanneksilla. Väliaikoina sitten leipää, puuroa, lisää salaattia, hedelmiä, jne. Näitä ihan miten sattuu, mitä mieli nyt tekee milloinkin. Joinain päivinä syön 4 kertaa päivässä, toisina 6. Tai vain kaksi. Tässä ei ole mitään järjestystä, vaan kaikki riippuu kaikesta!
T: Xante

Ihan kuin minä, kunhan jättää leivän pois.

[Xantippa]

^

Joo, unohdin mainita hitauden! Yhtä piinaa esim. työpaikkaruokailu, kun toiset huokailevat kelloon katsoen, kun mulla on lautanen vasta puolessa, vaikka siinä on yksi kolmasosa siitä, mitä muut ottivat. Saan tästä kommenttiakin. Sen vuoksi mielellään lähden kaupungille ja syön omia aikojani. Joskus saa seuraksi kärsivällistä porukkaa.

Leiväksi kelpuutan vain jälkkärin tai hapankorput, joita syön yhden silloin tällöin runsailla päällyksillä, eli päälle kinkkua, metwurstia ja juustoa.

T: Xante

[Norma Bates]

Itsari peruttu, Kaunis Poika jatkoi syyskauden puolivuotiselle kuten minäkin. Meillä oli jopa ihan jees harjoitus yhdessä, vaikka usein se on ollut yhtä sähläystä juuri hänen kanssaan. Oli kuin vanhoina hyvinä aikoina ennen kuin hän alkoi käyttäytyä oudosti ja itse sekosin täysin päästäni.

Pitäisikö lie takoa ihastumisen tunteet toverilliseksi kiintymykseksi.

[urogallus]

Pitäisikö lie takoa ihastumisen tunteet toverilliseksi kiintymykseksi.

Pitäisi. Ihastus on tuoretuote: jos sitä ei käytä välittömästi, se alkaa haisemaan.

[Norma Bates]

Pitäisikö lie takoa ihastumisen tunteet toverilliseksi kiintymykseksi.

Pitäisi. Ihastus on tuoretuote: jos sitä ei käytä välittömästi, se alkaa haisemaan.

Kyllähän siinä jo vitutuksentynkää oli riittämiin kun ei saanut ikiomaa sparraajaa eikä edes munaa. Joku lämpö välillämme ON, mutta syystä tai toisesta hän ei halua tai voi edetä. Minä kumminkin tykkään hänestä enkä halua vihoitella jos en saa sen enempää kuin toveruutta. Voihan se olla ettei hän esim. halua loukata kertomalla että vaikka miellytänkin niin olen liian vanha. Olisi biologinen itsemurha aloittaa suhde vanhan akan kanssa. Ja eivät kaikki miehetkään diggaile mitään kertapanoja tai panokaveruuksia. Tuskin se minullekaan olisi riittänyt.