Fiilikset ja päivän mietteet

[a4]

Hienoja kuvia. Ensimmäiseksi tulee mieleen että arjessa on paljon valokuvauksellisia tilanteita ja taidetta, kunhan muistaa pysähtyä kuvaamaan niitä itselleen. Ilman kameraakin.

[Amore]

^Parhaat kuvat tuleekin otettua ilman kameraa...Mutta kameralla kuvaaminen kyllä kehittää valtavasti visuaalista silmää. Sitä alkaa nähdä kuvia, jotka olisi halunnut ottaa.

[Amore]

Tänään pidin lounastauon vasta iltapäivällä. Sain istua yksin toimiston keittiössä ja lukea lehteä. Minulla oli puuroateria, jonka nautin pensasmustikoiden kera. Herkullista. Hesarissa oli juttu nuoren juutalaisen tytön päiväkirjasta, joka nyt on vihdoin julkaistu. Tyttö kuoli leirillä 18-vuotiaana, mitä ennen hän ehti kokea juutalaisten vainon ja piileskelyn tuttavan nurkissa. Eläydyin artikkeliin aika lailla ja mietin (taas kerran) elämän sattumanvaraisuutta. Olen saanut syntyä "lottovoittajana" Suomeen, jossa naisen asema on maailman huippua; ei ole ollut koskaan ruuasta tai muusta pulaa. Piileskelystä minulla ei ole muuta kokemusta kuin piiloleikit lapsuudessa, mutta monelle sota-ajan kokeneelle piileskely on ollut totta. Ja sen aikana jatkuva tietoisuus mahdollisesta kuolemasta. Vuosikausien kokemus väkivallan ilmapiiristä...jo ennen varsinaista sotaa. Millainen elämä! Olen siis tänäänkin äärettömän kiitollinen omasta arjestani ja kaikesta, mitä voin tehdä mieleni mukaan. On ihmeellistä olla minä!

[Toope]

Windowsin päivitykset 

Asensi näköjään päivityksen yhteydessä Chromen uudestaan ja tietysti siinä katosi kirjanmerkit, joita olen keräillyt jostain vuodesta 2005. No ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä - Windows.

Vittujen kevättanssia... vai. On sattunut joskus samanlaista.
Windows on kuin nainen. Et voi elää ilman sitä, etkä sen kanssa.

[Hippi]

Kun itse en ole mitenkään kovin innostunut valokuvista, en ymmärrä tätä nykyistä vimmaa ottaa kaikesta näkemästään valokuvia ja tallettaa niitä kymmenin tuhansin. Mitä ihmettä niillä tekee?

Töissä niihin aikoihin, kun kuvat vielä valmistettiin paperille, liukenin vaivhkaa, kun joku alkoi esitellä kahvipöydässä lomakuvia. Jotkut maisemakuvat etelän aurinkokohteista ei oikein jaksanut kiinnostaa, vaikka ne kuvan ottaja niitä kuinka hehkutti.

On minullakin melkoinen laatikollinen valokuvia, sellaisia käsin kosketeltavia. Joitain vanhoja kuvia äidin nuoruuden ajoilta ihmisistä joita en edes tunne, itsestäni lapsena, omista lapsistani ja kuvia ainoasta ulkomaanmatkastani vuosikymmeniä sitten sekä joitain sekalaisia kuvia nuoruuden ajoilta. Eipä noita ole tullut katseltua ja osa niistä on aika haalistuneitakin. Koneella on sitten lähinnä kuvia kissoista, joita niitäkään en tule selanneeksi. Tällä hetkellä minulla on kehno kamera, jolla kyllä kuvan pystyy ottamaan, mutta juuri tätä kirjoittaessani tajusin, etten niitä edes pysty tälle uudelle koneelle siirtämään, sillä tästä puuttuu sen kameran mukana tullut sovellus, jota voisin siirtoon käyttää.

[a4]

^Parhaat kuvat tuleekin otettua ilman kameraa...Mutta kameralla kuvaaminen kyllä kehittää valtavasti visuaalista silmää. Sitä alkaa nähdä kuvia, jotka olisi halunnut ottaa.

Jep.
Kameroiden ja kännykän kanssa on vaarana unohtaa: Carpe diem.

[Kopek]

Kun itse en ole mitenkään kovin innostunut valokuvista, en ymmärrä tätä nykyistä vimmaa ottaa kaikesta näkemästään valokuvia ja tallettaa niitä kymmenin tuhansin. Mitä ihmettä niillä tekee?

Saman kysymyksen voisi esittää lähes mistä tahansa asiasta.

Miksi esimerkiksi joku haluaa koiran tai kissan tai huonekasveja riesakseen? Ensiksi on älytön työ ja huoli ja vaiva, ja mitä siitä lopulta saa palkakseen? Surun siitä, että koira kuoli ja kissa kuolil ja kasvit lakastuivat? Yäk.

Vaikka ihmiset ovat keskeisiltä ominaisuuksiltaa suurin piirtein toistensa kaltaisia, ihmisten arvomaailmat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Miksi?

Epäilen hieman sitä, voiko kyse olla pelkästään oppimisen tuloksesta, koska samassa ympäristössä ja samassa kodissa elävienkin arvomaailmoissa ja arvostuksissa on eroa, ja erot näkyvät jo varhaisessa lapsuudessa. En kiistä sitä, etteikö oppimisilla ja kokemuksilla olisi erittäin suuri ja kenties suorastaan ratkaiseva merkitys, mutta onko ihmisluonteessa kuitenkin jotain perittyä, jota ei edes kasvattamalla saa täysin pois?

Onko joku ihminen perusluonteeltaan kova ja tunteeton ja säälimätön ja joku puolestaan herkkä ja tunteellinen ja armollinen ja sääliä helposti kokeva?

En tiedä, miten paljon näitä asioita on tutkittu psykologiassa ja muissa tieteissä. Minua kiinnostaisi tietää, mitkä luonteenpiirteet yhdistyvät siihen, että tunteettomasti hävittää kaiken vanhan ja unohtaa muistot, ja mitkä piirteet puolestaan yhdistyvät siihen, että säilyttää vanhan ja vaalii muistoja. Mikä ratkaisee, onko ihminen hävittäjä vai säilyttäjä?

Nämä asiat tulevat esille monissa yhteyksissä.

Kun keskustellaan esimerkiksi siitä, mitä jollekin puutalokaupunginosalle pitäisi tehdä, jotkut kannattavat vanhojen rötisköjen purkamista ja kerrostalojen rakentamista niiden tilalle. Jotkut toiset taas haluavat ehdottomasti säilyttää puutalot muistona vanhan ajan elämäntavasta. Kerrostalot voi heidän mielestään rakentaa muualle.

Tai kun puhutaan jostakin maa-alueesta, toiset näkevät sen tonttimaana, jonne voi rakentaa uuden kaupunginosan, ja jotkut näkevät sen arvokkaana luonnonmetsänä ja virkitysalueenna, joka pitäisi suojella.

Toisin sanoen asia, joka on toiselle roskaa, on toiselle pyhä - ja vastaavasti toisin päin. Kyse ei ole pelkästä mielipiteiden erosta joissakin yksittäisissä asioissa vaan todennäköisesti paljon suuremmasta eroavaisuudesta eli kokonaan erilaisista elämänfilosofioista. Voidaanko ajatella, että tässä suhteessa on olemassa A -tyypin ihmisiä ja B -tyypin ihmisiä? Jos on, todennäköisesti suurin osa ihmisistä kuitenkin sijoittuu johonkin tuohon välille.

[Xantippa]

Minkäs teen, mutta edelleen minua vaivaa ihmisistä "näppäistyt" otokset. Jos itse olisin saattelemassa jota kuta laivalle, olkoon tunnelma mikä hyvänsä, minä en pitäisi siitä, että joku minulle tuntematon kuvaa tilanteen. Sama koskee veden äärellä istuskelua.

Olen kai siten alkukantainen, että pidän tuota omaan tilaani tunkeutumisena. Tästä on turha uutta riitaa ottaa, mutta en vain voi olla ilmaisematta mielipidettäni tästä.

T: Xante

[Karikko]

Minkäs teen, mutta edelleen minua vaivaa ihmisistä "näppäistyt" otokset. Jos itse olisin saattelemassa jota kuta laivalle, olkoon tunnelma mikä hyvänsä, minä en pitäisi siitä, että joku minulle tuntematon kuvaa tilanteen. Sama koskee veden äärellä istuskelua.

Olen kai siten alkukantainen, että pidän tuota omaan tilaani tunkeutumisena. Tästä on turha uutta riitaa ottaa, mutta en vain voi olla ilmaisematta mielipidettäni tästä.

T: Xante

Noin on nykyään tuo julkisuus tunkeutuu joka paikkaan, eikä julkeilla ihmisillä ole suhteellisuuden tajua.

Joskus maauimalassa joku tyyppi kuvasi ihmisiä uimassa, ties mikä tyyppi lie.

Kyselin että mitä touhuat ja sanoit ettei yksittäisiä ihmisiä saa kuvata, mutta alueen kuvaamista ilmeisesti ei voi kieltää, mutta poistuihan tuo, kun joutui silmätikuksi. (onhan noita röyhkeitä tyyppejä maailma pullollaan)

[Amore]

Minkäs teen, mutta edelleen minua vaivaa ihmisistä "näppäistyt" otokset. Jos itse olisin saattelemassa jota kuta laivalle, olkoon tunnelma mikä hyvänsä, minä en pitäisi siitä, että joku minulle tuntematon kuvaa tilanteen. Sama koskee veden äärellä istuskelua.

Olen kai siten alkukantainen, että pidän tuota omaan tilaani tunkeutumisena. Tästä on turha uutta riitaa ottaa, mutta en vain voi olla ilmaisematta mielipidettäni tästä.

T: Xante

Olen lukenut eräältä foorumilta sellaistakin keskustelua, jossa jotkut olivat närkästyneitä siitä, miten muut ihmiset arvostelevat heidän ostoksiaan kassajonossa. Kyse ei siis ollut mistään ääneen lausutusta, vaan vain siitä, että muut muka katselevat jollain tietyllä tavalla ostoksia. Näille asiakkaille kai pitäisi olla kassakoppeja, joissa voisi asioida muiden näkemättä. Itse taisin kommentoida siihen, että julkinen tila on julkista. Ymmärrän sen, että on epämiellyttävää joutua kuvatuksi vähäpukeisena tai suoraan päin naamaa kun ei yhtään haluaisi, mutta on kyllä aika kummallista tuntea julkisella paikalla omistavansa jonkin erityisen yksityisyyden (paitsi oman tilan niin, ettei tulla fyysisesti tunkemaan iholle).

[Hippi]

Epäilen hieman sitä, voiko kyse olla pelkästään oppimisen tuloksesta, koska samassa ympäristössä ja samassa kodissa elävienkin arvomaailmoissa ja arvostuksissa on eroa, ja erot näkyvät jo varhaisessa lapsuudessa. En kiistä sitä, etteikö oppimisilla ja kokemuksilla olisi erittäin suuri ja kenties suorastaan ratkaiseva merkitys, mutta onko ihmisluonteessa kuitenkin jotain perittyä, jota ei edes kasvattamalla saa täysin pois?

Onko joku ihminen perusluonteeltaan kova ja tunteeton ja säälimätön ja joku puolestaan herkkä ja tunteellinen ja armollinen ja sääliä helposti kokeva?

En tiedä, miten paljon näitä asioita on tutkittu psykologiassa ja muissa tieteissä. Minua kiinnostaisi tietää, mitkä luonteenpiirteet yhdistyvät siihen, että tunteettomasti hävittää kaiken vanhan ja unohtaa muistot, ja mitkä piirteet puolestaan yhdistyvät siihen, että säilyttää vanhan ja vaalii muistoja. Mikä ratkaisee, onko ihminen hävittäjä vai säilyttäjä?

Ihan mielenkiintoinen kysymys. Omassa perheessäni tuossa ei kyllä ole mitään "yhdistävää tekijää", sillä keskimmäinen tyttäreni, joka luonteenpiirteiltään muistuttaa minua jopa kiusallisen paljon, on juuri tuollainen "muistojen säilöäjä", joka kuvaa lounasannoksensakin aina joskus. Kyllä hän pakon edessä raivaa tilaa pistäen menemään vähemmän  tärkeää roinaa. Itse taas pistän kiertoon kaiken, millä ei ole käyttöä itselleni. Suurin eromma taitaa olla juuri tuo, miten suhtaudumme noihin "muistoihin".

Me emme todellakaan ole säälimättömiä, vaan hiukan yliherkkiä ja tunteellisia jopa kiusallisuuteen asti.

Nuorin tyttäreni taas on hyvin käytännöllinen suhteessaan tavaraan ja hän taas poikkeaa meistä kahdesta sosiaalisilta taidoiltaan. Hän on ulospäin suuntautunut niin kuin hoitotyössä tuleekin olla. Vahva myötäelämisenkyky meillä taitaa kaikilla olla.

Kyllähän muistot säilyvät ilman tavaraakin, jos ne ovat säilyttämisen arvoisia.

Että semmoinen epätieteellinen pohdinnan tulos

[Xantippa]

Minkäs teen, mutta edelleen minua vaivaa ihmisistä "näppäistyt" otokset. Jos itse olisin saattelemassa jota kuta laivalle, olkoon tunnelma mikä hyvänsä, minä en pitäisi siitä, että joku minulle tuntematon kuvaa tilanteen. Sama koskee veden äärellä istuskelua.

Olen kai siten alkukantainen, että pidän tuota omaan tilaani tunkeutumisena. Tästä on turha uutta riitaa ottaa, mutta en vain voi olla ilmaisematta mielipidettäni tästä.

T: Xante

Olen lukenut eräältä foorumilta sellaistakin keskustelua, jossa jotkut olivat närkästyneitä siitä, miten muut ihmiset arvostelevat heidän ostoksiaan kassajonossa. Kyse ei siis ollut mistään ääneen lausutusta, vaan vain siitä, että muut muka katselevat jollain tietyllä tavalla ostoksia. Näille asiakkaille kai pitäisi olla kassakoppeja, joissa voisi asioida muiden näkemättä. Itse taisin kommentoida siihen, että julkinen tila on julkista. Ymmärrän sen, että on epämiellyttävää joutua kuvatuksi vähäpukeisena tai suoraan päin naamaa kun ei yhtään haluaisi, mutta on kyllä aika kummallista tuntea julkisella paikalla omistavansa jonkin erityisen yksityisyyden (paitsi oman tilan niin, ettei tulla fyysisesti tunkemaan iholle).

No tälläisellä keskustelufoorumilla sitä tulee kerrottua mielipiteitään. Ketjussa, jonka nimessä on fiilikset, tulee kerrottua fiiliksiään.

Voi olla, että ei ole nykyään poliittisesti korrektia olla sitä mieltä, että ei tykkää, että ventovieraat kuvaavat, ajan trendi kun on, että kaikki on julkista ja monet kaiken haluavatkin trendikkäästi julkistaa. Siitä huolimatta se nyt vain on oma fiilikseni, ilman, että siihen liittyy mitään omistamishaluja.

T: Xante

[Kopek]

Minkäs teen, mutta edelleen minua vaivaa ihmisistä "näppäistyt" otokset. Jos itse olisin saattelemassa jota kuta laivalle, olkoon tunnelma mikä hyvänsä, minä en pitäisi siitä, että joku minulle tuntematon kuvaa tilanteen. Sama koskee veden äärellä istuskelua.

Olen kai siten alkukantainen, että pidän tuota omaan tilaani tunkeutumisena. Tästä on turha uutta riitaa ottaa, mutta en vain voi olla ilmaisematta mielipidettäni tästä.

T: Xante

Ihmettelin, että mistä kuvista Xantippa kirjoittaa, koska eihän blogissani mitään tuollaisia. Ajattelin, että mistä laivalle saattelemisesta on kyse. Ruotsinlaivalleko? Ja missä tällaisia kuvia on ollut.

No, olihan niitä blogissani sittenkin. En ollut huomannut enkä tullut ajatelleeksi. Korjaan asian illalla, koska nyt on kiire muihin hommiin. Vaihdan vääräoppisten kuvien tilalle jotain muuta. Ehkä teen myös kokonaisen korrektin blogipostauksen hyväksyttävistä valokuvista aivan vain malliksi. Ei ihmisiä.

Edustan ilmeisesti niin täydellisesti "vanhan ajan" ajattelua valokuvaamisen suhteen, että en oikein tajua aikojen muuttuneen. Ennenhän valokuvia voi napsia lähes mistä tahansa, ja ihmiset olivat olivat jopa innoissaan "päästessään kuvaan". Tai eivät ainakaan välittäneet. Nyt on kuvauskieltoja ja yksityisyyden suojaa ja kieltolakeja ja kuvaoikeudenkäyntejä ja kieltotauluja ja vaikka mitä. Ja samaan aikaan ihmisillä on kameroita enemmän kuin koskaan ja meitä kaikkia kuvataan salaisilla valvontakameroilla enemmän kuin koskaan.

Jonkun turistin kuvaamassa 4K -videossa vilahtaminen ohi mennen muuten tarkoittaa samaa kun valokuvattavaksi päätyminen. Videosta nimittäin voi irrottaa kompaktikameratasoisen yksittäiskuvan mistä tahansa kohdasta. Vanhasta VHS:stä ei kunnon irtokuvia saanut ja HD:stäkin aika vaatimattomia.

Linssin toiselta puolelta asiaa katsoen en näe ongelmana sitä, jos päädyn vahingossa jonkun turistin valokuvaan. Pidän sitä täysin yhdentekevänä. Jos tekee mieli (vaikka en näin teekään) jopa hiemen ilmeillä tai huiskuttaa kuvassa. Jos liikuskelee Temppelinaukion kirkon tuntumassa, missä sattuneista syistä aika paljon tulee liikuttua, on suoranainen ihme, jos tallennu jonkun japanilaisturistin kuviin. 

Uh, tekee mieli jättää jo tämä aihe.

[Xantippa]

^

Ennen nuo valokuvat pysyivät ihmisten omissa albumeissa ja pöytälaatikoissa, vain harvoin päätyen minnekään muualle. Jos valokuva julkaistiin, vähintään julkaisija näkyi, jolloin häneen itseensä saattoi ottaa yhteyttä halutessaan kuvasta jotain, esim. vaikkapa pyytää kuvaa itselleen.

Nykyään kuvien julkaisijat pysyvät useimmiten itse anonyymeina, julkaisten vain kuvan ihmiset.

Minun tarpeeseeni ei mitään tarvitse mistään poistaa, totesinpa vain (taas) mielipiteeni asiasta.

T: Xante

[Xantippa]

Itse en varsinaisesti hamstraa muistoja, mutta hyvän tavaran pois heittäminen tekee tiukkaa. Eli jos joku asia on aivan toimiva, en oikein osaa heittää pois, jos vaikka saan lahjaksi uuden tms. Ja onhan sitä tullut osteltuakin jotain "tosi halvalla hyvää"-kamaa, jonka pois heittäminen, vaikka tila olisikin tarpeen, tuntuu hankalalta.

Nykyään olen ostokiellossa ja nettiostot ne vasta kiellettyjen listalla ovatkin!

T: Xante