Fiilikset ja päivän mietteet

[Kopek]

Sähkökatko on jatkunut nyt jo jonkin aikaa. Ehdin juuri käydä hakemassa korjaamolta talvirenkaat ja maksaa ne, kun sähköt katkesivat "koko kylältä".

Mieluummin melkein sähköt pois kuin se, että ne tulevat ja sammuvat ja tulevat ja sammuvat ja välillä välkkyvät. Tuollainen ei tee hyvää sähkölaitteille. Televisio on hajonnut tuollaisessa tilanteessa kahdesti, toisella kerralla lopullisesti. Ensimmäinen vika saatiin vielä korjautettua.

Jossakin vaiheessa television töpseliin oli kytketty "ups", joka vähän helpottaa tilannetta. Nyt sitä ei ole. Toinen "ups" on kytketty tietokoneiden johtoon.

Tätä kirjoittelen kännykän ja chromebookin yhdistelmällä niin kauan kun akuissa virtaa riittää. Jos sähkökatko jatkuisi oikein kauan, tämäkin yhteys katkeasi, kun tukiasemien akut tyhjenisivät. Näitä pikkulaitteita voi ladata invertterin avulla auton akusta, joten vasta bensan loppumnen lopettaisi tämän. Ja uutta bensaahan ei saa, jos huoltoasemalla ei ole sähköä. Tästä huomaa, että totaalinen pitkäaikainen laajalla alueella oleva sähkökatko lamauttaa hommat aika lailla. Sodassa vihollinen ehkä pyrkii tähän pommittamalla sopivat kohteet ja lamauttamalla järjestelmät haittaohjelmilla.

Ai niin, talossa on sähkölämmitys, joten pikkuhiljaa pitää panna lisää vaatetta päälle.

Päivitystä: Sähköt ovat välillä tulleet ja välillä sammuneet ja välillä jotain siltä väliltä (välkähdelleet niin nopeasti, ettei pysty sanomaan, katkesivatko sähköt vai palasivatko ne). Nyt on ollut jo pidemmän aikaa pimeätä. Taskulamput ovat tietysti juuri silloin kadoksissa, kun niitä tarvittaisiin. Jostakin löytyi kynttilä, joka valaisee näppäimistöä (huonosti). Kävin ajamassa autolla lenkin ja katselemassa pimeää kylää. Ensiksi katselin sitä kävellen talon lähellä. Pimeys on oikeastaan aika eksoottista, kun sitä ei enää nykyisin juuri missään ole. 1800-luvulla ei ollut sähkävaloja (ensimmäiset valot tulivat tehtaaseen Tampereella vuonna 1882) ainakaan pikkupaikkakunnilla, joten tämän tyyppinen pimeys, josta nyt hetken olen saanut nauttia, oli normaali ilmiö. Silloin ihmiset näkivät tähtitaivaan. Nythän se ei valosaasteen takia monin paikoin juuri näy.

Päivitystä 2: Sähköt katkesivat ensimmäisen kerran joskus kahden maissa päivällä, vai olisiko ollut jo ennen sitä. Kun kirjoitan tätä klo. 23:58, sähköt eivät ole koko aikana olleet päällä edes tuntia sammumatta välillä. Maksimiaika on tainnut olla jotain 40 minuutin paikkeilla. Yritin katsoa tuolloin televisiota, mutta katsominen loppui, kun sähköt menivät. Nyt valot palavat, mutta minulla on silti sähkölamppu vieressäni kaiken varalta. Sähkökatkoja on ollut viimeksi kuluneiden kymmenen tunnin aikana varmaan kymmeniä, jos kaikki pienetkin katkot lasketaan. En muista tällaista pelleilyä sähköjen kanssa aikoihin. Ah, nyt välähti taas.

[-:)lauri]

Nyt näytti olevan Pizza Hutin tuotteet tilattavissa. Tilaus mahdollista myös Woltin kautta. Tosin arpa osui tämän päivän lounaalla kiinalaiseen.

[Hippi]

Nyt on naapurin avustuksella roudattu ne noin kymmenen hyvän kokoista nyssäkkää kierrätyskeskukseen. Kyllä on helpottunut olo, että tuonkin vihdoin sain tehtyä loppuun asti.

Seuraavaksi alan järjestellä tavaroita, joista jotkin eivät ole käytännöllisyyden kannalta ihan parhammilla paikoilla. Tällä ei ole kiire, mutta varmaan pian tulee taas sellaiset sääolosuhteet, että sisällä tehtävä puuhastelukin maittaa.

[Hippi]

Kyllä on vaikeaa päästä rutiineista eroon, tai kyllähän niistä pääsee, mutta siitä tulee vaan niin outo olo.

Olen lähes koko aikuisikäni viikkosiivonnut lauantaiaamuna. Joskus poikkeuksellisesti perjantai-iltana, jos olen tiennyt lauantaiaamun olevan jotenkin poikkeuksellinen eikä siivoukseen jää aikaa. Nyt olen aika usein rikkonut tuota rutiinia ja alkanut tehdä viikkosiivoukseen verrattavan siivouksen silloin, kun näyttää siltä, että siivoukselle olisi sijansa. Tänään oli tuollainen aamu, että tartuin tomaerasti jo varhan siivousvälineisiin saadakseni homman tehtyä ennen kuin tulee aika lähteä niitä tavaroita viemään.

Riippumatta siitä, minä päivänä teen viikkosiivouksen, tulee koko lopuksi päiväksi tunne, että nyt on lauantai!

Ehdin jo harmitella, että eräs liike, jossa ajattelin vielä piipahtaa tänään, onkin netin mukaan jo menossa kiinni. Mutta onneksi pian tajusin, että eipä eletäkään lauantaita ja myymälä on vielä auki useamman tunnin.  Voisin varmaan elää jatkuvaa lauantaita, jos imuroisin joka aamu

[Kopek]

Kävin ostamassa eilen autoon renkaat. Kun olin maksamassa niitä, alkoi kaatosade, ja sähköt katkesivat. Ehdin viime hetkellä maksaa. Kun lastasin renkaita (kaatosateessa) auton peräkärryyn, en huomannut, että rahakukkaro putosi taskustani.

Joku oli ilmeisesti löytänyt kukkaron ja vienyt sen korjaamolle, josta soitettiin eilen kerran ja tänään kahdesti. Kukaan ei vastannut, koska puheluja luultiin mainospuheluiksi tai tämän tyyppiseksi.

Olin lähdössä tänä iltana kauppaan, mutta en löytänyt rahakukkaroani mistään. Sen katoaminen sotkuiseen taloomme on niin tavallista, ettei tullut alussa mieleenkään, että se voisi olla pudonnut jonnekin talon ulkopuolelle. Kun sitä ei kuitenkaan mistään löytynyt, ei edes autosta, jonne se joskus unohtuu, kelasin mielessäni eilisiä tapahtumia ja muistelin, mihin olisin kukkaron voinut panna. Tulin taloon hämärässä, koska sähköt puuttuivat. Panin litimärän takin tuolin selkämykselle... vai mikä se on nimeltään... kuivumaan. Mitään mielikuvaa ei ollut siitä, että olisin tuolloin ottanut kukkaron pois taskusta. Kävin vielä katsomassa auton penkkien alta.

Kun kukkaroa ei mistään löytynyt, nousi esille mahdollisuus, että se olisi pudonnut eilisellä renkaidenhakureissulla. Takki tai pusero, tai miksi sitä nyt sanoo, ei ollut tavanomainen talvitakkini vaan epämääräinen "työtakki", jota en yleensä käytä julkisilla paikoilla liikkuessani. Eilen olin kuitenkin pukenut sen, koska renkaat ovat likaisia, ja niitä nostellessa sotkee helposti vaatteensa. Tässä työtakissa on se vika, että sen taskuista putoavat tavarat erittäin helposti ellei taskun suita tuki nepparilla. Ei tarvitse kuin vähän kumartaa. Ja näin oli tapahtunut eilen. Kukkaro oli lipsahtanut taskusta kun poimin renkaita maasta. Otin tuolloin myös vanhat renkaat mukaani, eli kaikkiaan nostin kahdeksan rengasta, joista uudet olivat vanteineen ja siten painavampia. Ja koko ajan satoi siis vettä taivaan täydeltä.

Ei tuollaisessa kiireessä tapahtuvassa tilanteessa huomaa - ainakaan minä en huomannut - rahakukkaron putoamista. Silmälasit olivat märät, joten ei oikein kunnolla nähnytkään. Peräkärry oli lisäksi sellaisella paikalla, että se piti saada nopeasti pois siitä.

Huomenna on lauantai, jolloin ainakin korjaamon yhteydessä oleva liike on auki. Täytyy käydä kyselemässä sieltä. Kauppareissukin pitää siirtää huomiseksi. Toivottavasti kaikki on tallessa tai ylipäätään kukkaro on olemassa.

Joskus alkuvuonna, vai milloin se oli, kukkaro unohtui auton päälle ja putosi tielle. Joku löysi sen ja kävi tuomassa. Yhden rahakukkaron - jossa oli useita satasia käteistä rahaakin - pudotin auton katolta unkarilaisen moottoritien varteen. Tänä vuonna - tuo kukkaron tielle putoamisen jälkeen - lähdin taas ajamaan huoltoasemalta rahakukkaro peräluukun kannen päällä. Tällöin kuitenkin pysäytin auton jo huoltoaseman pihassa vähän matkaa ajettuani tarkastaakseni, onko jossakin jotain vikaa, kun tuntui kuuluvan omituinen ääni jostakin takarenkaiden suunnasta. Tällöin löysin vahingossa sen rahakukkaron.

Olen päättänyt (en usko, että pystyn pitämään päätöstäni), että en laske rahakukkaroa auton päälle edes lyhyeksi hetkeksi, en edes sekunniksi. Se on ehdottomasti kielletty paikka. Miksi se ylipäätään pitäisi laskea, joku voi kysyä. No, vaikka siksi aikaa, kun ruuvaa bensatankin korkin paikalleen tai panee hansikkaat käteensä tai... ainahan syitä keksii, miksi jonkun esineen haluaa laskea hetkeksi johonkin, että kädet vapautuvat muuhun.

Mutta ei auton päälle. Ei. Ei, ei ei.             

[Hippi]

Jos tulisi tilanne, että joutuisi valitsemaan yhden makean leivonnaisen loppuelämäkseen eikä sen jälkeen muita olisi tarjolla, niin minulla se olisi kyllä Fasun luumupitko.

Onneksi sitä ei ole kaupoissa ympäri vuoden tarjolla ja itsekurinkin pitää, että vain yhden (korkeintaan kaksi) vuoden aikana tai tässä joulun alla tulee ostettua. Tämänvuotisen sain sentään jaettua kahdelle päivälle ennen kuin se loppui

[-:)lauri]

Säälittäviin ruikutuksiinne on vastattu, menen laittamaan valkosipulipatongin uuniin. Olen puhunut.

[Amore]

Kuuntelin amerikkalais-norjalaisen kirjailijan Siri Hustvedtin podcastin, jossa hän kertoo norjalaisesta äidistään ja tämän kaipuusta Norjaan. Hänen äitinsä muutti Yhdysvaltoihin 30-vuotiaana. Hustvedt kasvoi Minnesotassa, jossa on paljon norjalaisasutusta. Hänen isänsäkin on sukutaustaltaan Norjasta ja ymmärsi vielä isovanhempiensa norjan kieltä, vaikkei sitä enää puhunut. Ilahduin kun pystyin kuuntelemaan koko podcastin ja ymmärtämään suurimman osan. Hustvedt puhui ehkä korostetun selkeästi. Olen satunnaisesti ennenkin kuunnellut norjankielisiä ohjelmia, mutta tämä oikein innosti kuuntelemaan lisää.

[Kopek]

Hienoa.

Asiasta toiseen.

Olen asenteeltani pasifisti. Pidän sotia mielettöminä. Karkaisin rintamalta, jos sinne joutuisin, ja jos karkaaminen vain olisi mahdollista. Antautuisin viholliselle, jos vihollinen kohtelisi vankeja inhimillisesti.

Olen miettinyt usein toisen maailmansodan historiaa ja lukenutkin siitä aika paljon. Onhan se viimeisin iso kähinä näillä main. Helpoimmalla selvisi maa, joka ei taistellut vaan antautui saman tien. Se maa oli Tanska.

Suomen tilanne oli poikkeuksellinen monessakin mielessä. Ensinnäkin Suomea uhkasi lähes totaalinen tuho toisin kuin vaikka tanskalaisia tai norjalaisia tai hollantilaisia. Ei Saksalla ollut aikomusta tuhota näitä maita ja niiden asukkaita. Neuvostoliitto sen sijaan olisi voinut siirtää suomalaiset pitkin Siperiaa ja tuoda tänne muita ihmisiä. Suomi suomalaisten asuttamana maana olisi ollut historiaa. Lisäksi Neuvostoliiton valloitus olisi merkinnyt hävitystä monen ihmisen elämäntavalle. Maatilat olisi takavarikoitu ja kollektivisoitu. Yrityksille olisi käynyt samoin. Lukemattomat ihmiset olisivat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa. Suomesta olisi tullut iso vankila. josta ei pääse muualle, ei ainakaan länteen.

Suomen sotahistoria poikkeaa myös monella muulla tavalla useimpien muiden toista maailmansotaa käyneiden maiden historiasta. Suomi säilyi miehittämättämänä. Suomen armeija onnistui, vaikka se olikin hiuskarvan varassa, ja siihen tarvittiin onnea ja muiden apua. Tästä on tullut suomalaisille eräänlainen harhakuva siitä, että armeija voisi torjua hyökkäävän vihollisen. Suomen onnistuminenhan oli äärimmäisen harvinainen poikkeus. Se ei ehkä toistu, jos uusi sota syttyy.

Ranskalla oli armeija. Maa miehitettiin.
Saksalla oli armeija. Maa miehitettiin.
Puolalla oli armeija. Maa miehitettiin.

Listaa voisi jatkaa, ja se olisi pitkä.

Sen sijaan lista niistä Euroopan maista, joilla oli armeija, ja joita ei miehitetty, on huomattavasti lyhyempi. Se, että Suomi kuuluu tälle listalle, on puhdas sattuma. Siihen ei voi luottaa, kun tulevia sotia mietitään. 

Tarkasti ajatellen Suomen armeija ei estänyt miehitystä. Se onnistui pelaamaan aikaa, kunnes poliittiset suhdanteet olivat sellaiset, että hyökkääjä luopui miehityksen ajatuksesta tai ainakin siirsi sitä myöhemmäksi. Tämä kai armeijan idea on nykyisinkin. Otetaan ensi isku vastaan ja toivotaan apua.

[kertsi]

Olen alkanut haikailemaan kaikenlaista, mikä maaliskuun jälkeen ei ole ollut mahdollista. Tukanleikkuuta. Mennä lounaalle ystävien kanssa johonkin kivaan paikkaan, (pilkku lisätty) ja taidenäyttelyyn. Mennä kuntosalille. Halata sukuun syntynyttä vauvaa ensimmäistä kertaa. Tavata ihmisiä.

[Brutto]

Mennä lounaalle ystävien kanssa johonkin kivaan paikkaan ja taidenäyttelyyn.

Oliko edes ennen koronaa mahdollista mennä taidenäyttelyyn lounaalle...?

[safiiri]

Mennä lounaalle ystävien kanssa johonkin kivaan paikkaan ja taidenäyttelyyn.

Oliko edes ennen koronaa mahdollista mennä taidenäyttelyyn lounaalle...?

No ei ihan sinne näyttelysaliin, mutta kyllä joissakin museoissa on myös hyvin lounastarpeissa palvelevia kahvila-ravintoloita.

https://ateneum.fi/ateneum-bistro/

[kertsi]

Ei naurattanut Bruton pilkunnussinta.
Vaikka aika harva muukaan asia naurattaa nykyään.

(Voi myös mennä lounaalle bistroon tai kahvilaan, jossa on vaihtuva taidenäyttely.)

Leffaankin olisi kiva mennä. Ja käydä Kiotossa (vanhalta nimeltään Heian-kyō).

[safiiri]

Ei naurattanut Bruton pilkunnussinta.
Vaikka aika harva muukaan asia naurattaa nykyään.

(Voi myös mennä lounaalle bistroon tai kahvilaan, jossa on vaihtuva taidenäyttely.)

Leffaankin olisi kiva mennä. Ja käydä Kiotossa (vanhalta nimeltään Heian-kyō).

Lauseesi oli ihan oikein. On ihan oikein sanoa menen kauppaan ja apteekkiin, eikä ilmaus tarkoita, että kauppa on apteekissa tai apteekki kaupassa. Ja-sana nimenomaan sopii käytettäväksi tällaisista peräkkäisistä toiminnoista. Siihen ei tarvita mitään pilkkuja - nussittuja tai neitseitäkään.

[kertsi]

Olisi myös kiva lainata kirjastosta The Pillow Book:
wikipedia kertoo kirjailijasta:

Sei Shōnagon (清少納言, c. 966 – 1017 or 1025) was a Japanese author, poet, and a court lady who served the Empress Teishi (Sadako) around the year 1000 during the middle Heian period. She is the author of The Pillow Book (枕草子, makura no sōshi).

Tämä mainittu hovidaami, sekä toinen hovidaami,  Murasaki Shikibu, Japanin keisarillisessa hovissa olivat ensimmäisiä (romaani)kirjailijoita. Saattaa nimittäin olla, että he keksivät romaanin idean. (Sitä ennen oli kyllä eepoksia *) ).

Genjin tarinakin olisi kiva lukea. Se on Murasakin kuuluisa teos, josta on kirjoitettu noin 10 000 tutkielmakirjaa. Siitä on ensimmäinen kolmannes suomennettu (4-osaisena kirjasarjana).
"It may be the world's first novel,[3] the first modern novel, the first psychological novel or the first novel still to be considered a classic." https://en.wikipedia.org/wiki/The_Tale_of_Genji

https://en.wikipedia.org/wiki/Novel#Early_novels
Although early forms of the novel are to be found in a number of places, including classical Rome, 10th– and 11th-century Japan, and Elizabethan England, the European novel is often said to have begun with Don Quixote in 1605.[15] Globally, Murasaki Shikibu's Tale of Genji (1010) is often described as the world's first novel[19][20] and shows essentially all the qualities for which Marie de La Fayette's novel La Princesse de Clèves (1678) has been praised: individuality of perception, an interest in character development, and psychological observation.[21]