Fiilikset ja päivän mietteet

[Kopek]

Jos ei ole aselupaa, silloin ei saa pitää hallussa asetta. Ase on laiton. Kun laitonta asetta yrittää kaupitella...

[kertsi]

Aseen myymiseen ei tarvitse aselupaa, vain ostamiseen.

Se yhdistys (Suomen asehistoriallinen seura) myynnin jälkeen muistaakseni toimitti mainitsemani dementikon aseluvat poliisille. Yksi aseista oli laiton, eli ilman asianmukaista lupaa. En muista, myytiinkö sekin, vai toimitettiinko se poliisille.

Pääasia, ettei ufojen keskellä eläneellä dementikolla ollut asekaapissaan aseita enää.

[Xantippa]

Kirjoitukseni pointti ei ollut sen analysoiminen, kuka päättää aseluvasta, vaan se, että omaisuutta viedään ihmisiltä valtion toimesta, eikä siitä makseta korvausta. Minun mielestäni valtion pitäisi lunastaa luvattomiksi muuttuneet aseet täyttä korvausta vastaan tai kustantaa niiden deaktivoiminen, mikäli omistaja haluaa säilyttää aseen muistona. Valtion asevarikko tms. voisi tehdä nämä toimenpiteet.

Näin pitäisi varmaan toimia myös auton kanssa: kun kuljettaja ajokorttia ei enää uudisteta vanhemisen tai jonkin muun syyn vuoksi, valtio lunastaa auton täyttä korvausta vastaan tai vastaavasti huolehtii sen museoimisesta, jos kuljettaja haluaa säilyttää auton muistona?

Sitä en tiedä, mikä virasto olisi vastuullinen hoitamaan kuljettajien puolesta autosta eroon pääsemisen tai sen säilyttämisen, ehkä sama, joka huolehtii muutkin luvanvaraiset tavarat, joille ei enää lupaa anneta.

Voisi tätä tietysti laajentaakin: jos ravintolalta jostain syystä evätään anniskeluoikeudet, valtio lunastaa ravintolan täyttä korvausta vastaan.

T: Xante

[Kopek]

Autossa ja aseessa on se ero, että auton hallussapito ei edellytä ajokorttia, mutta aseen hallussapito vaatii luvan.

Siinä mielessä autoa voi verrata aseeseen, että autolla saa ihmisiä hengiltä siinä missä aseillakin. Nykyisinhän autoja on alettu käyttää terrori-iskuissakin. Tai on kai niitä ennenkin käytetty, mutta viime vuosina on ollut aika monia uutisia tällaisesta.

Tässä keskustelussa on ilmeisesti taustalla eri ihmisten erilainen suhtautuminen omistamiseen ja omaisuuteen. Minun asenteeni on valtavirran asenteen valossa ehkä jonkin verran kieroontunut, mutta tällainen nyt vain olen. Onhan ihmisissä erilaisia anomalioita, ja nykyisin niihin suhtatudutaan ymmärtäväisemmin kuin aikaisemmin - ei tosin kaikkiin. Ominaisuuksia, joista aikaisemmin joutui vankilaan, suvaitaan nykyisin jo aivan virallisestikin.

Joudun lopettamaan kesken... (jatkan myöhemmin)....

[Xantippa]

Ei autossa ja aseessa ole oikeastaan mitään käytännön eroa, sillä molempien käyttö on luvanvaraista. Voihan sen aseenkin omistaa, eikä kukaan siitä mitään tiedä, jos sitä vaan ullakolla sahanpurujen seassa säilöö.

Kyse itselläni on kyllä tässä nimenomaan omistamisesta ja etenkin yksityisomistuksesta: kuinka paljon valtio on korvausvelvollinen yksityisen ihmisen omaisuuden suhteen, kun ihminen jostain syystä ei voi käyttää omaisuuttaan? Minusta ei juurikaan.

Kun käyttöluvat jossakin tapauksessa, jostakin syystä, raukeavat, on yksilö itse velvollinen hankkiutumaan eroon omaisuudesta, jota ei voi käyttää.

Minusta siis asia on hyvin mustavalkoinen, kuten asiat minulle tapaavat olla: jos omistat, olet omistamastasi vastuussa. Hyvässä  ja pahassa, käytössä ja hävityksessä.

Aseet ovat sitä paitsi vielä kallista kamaa, josta yleensä saa rahansa takaisin, jos vähänkään viitsii vaivautua.

T: Xante

[-:)lauri]

Älä valehtele.

Ei tehdä poliisin päätöksellä vaan lainsäätäjien päätöksellä.

Kerroin vain, mitä Helsingin Sanomien artikkelissa luki. Siinä kerrottiin, että poliisi päättää peruuttaa henkilön aseluvan. Minun mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että ase muutu laittomaksi poliisin päätöksellä.

Tuo ei tarkoita sitä, että poliisi keksisi omasta päästään peruuttaa aseluvan kuten itse ymmäsit, vaan että kun laissa kirjoitetaan luvan edellytykset, niin poliisin tehtävä on varmistaa, että edellytykset täyttyvät. Jos eivät täyty, on poliisin pakko käsitellä asetta laittomana. Poliisilla on kädet sidottu tässäkin asiassa.

[-:)lauri]

Jos ei ole aselupaa, silloin ei saa pitää hallussa asetta. Ase on laiton. Kun laitonta asetta yrittää kaupitella...

1. Miksi alunperin edes ostaa tavaraa, jonka omistusoikeuden menettää, jos ei lumihiutaleena kestä menetystä?
2. Miksi ei myy asetta vielä silloin, kun omistusoikeus siihen on olemassa (välttyen näin mahdolliselta takavarikoinnilta ennen omistajan vaihtumista)?

[Karikko]

Aseen myymiseen ei tarvitse aselupaa, vain ostamiseen.

Se yhdistys (Suomen asehistoriallinen seura) myynnin jälkeen muistaakseni toimitti mainitsemani dementikon aseluvat poliisille. Yksi aseista oli laiton, eli ilman asianmukaista lupaa. En muista, myytiinkö sekin, vai toimitettiinko se poliisille.

Pääasia, ettei ufojen keskellä eläneellä dementikolla ollut asekaapissaan aseita enää.

Ei ihan noinkaan, asetta ei voi myydä laillisesti ellei sitä omista. En tiedä esimerkistäsi mitä on poliisille toimitettu, aselupa ainakin itselläni on - ei missään ampumaseuran hoivissa.

Laiton myyminen on tietenkin eri asia.

Myyjän tiedot löytyvät poliisin kirjoista ja aselupaa hakiessa ne tarkistetaan, että tiedetään keneltä ase on hankittu.
Aseen ostolupa tietenkin on oikeus ostaa ase siltä jolla on laillinen oikeus myydä aseita.

Sikäli voidaan kyllä ajo-oikeuskin kieltää kuten aselupa perua, jos aihetta on.

Aseen saa kyllä aselupansa menettänytkin myydä, ellei ihan akuutista tilanteesta ole kysymys.
Poliisi voi määrätä jonkun myymään aseensa, se on yleensä helpoin tapa, ellei ole mitään muuta uhkaa.

[Karikko]

Jos ei ole aselupaa, silloin ei saa pitää hallussa asetta. Ase on laiton. Kun laitonta asetta yrittää kaupitella...

1. Miksi alunperin edes ostaa tavaraa, jonka omistusoikeuden menettää, jos ei lumihiutaleena kestä menetystä?
2. Miksi ei myy asetta vielä silloin, kun omistusoikeus siihen on olemassa (välttyen näin mahdolliselta takavarikoinnilta ennen omistajan vaihtumista)?

Perikuntakin voi kyllä myydä haltuunsa tulleet aseet, ellei joku hae niihin lupaa. Muuten ne on vietävä poliisille. Mutta nähdäkseni tuo myyntioikeus on, varmaan se pitää tehdä suhteellisen nopeasti..

[Hayabusa]

Perikuntakin voi kyllä myydä haltuunsa tulleet aseet, ellei joku hae niihin lupaa. Muuten ne on vietävä poliisille. Mutta nähdäkseni tuo myyntioikeus on, varmaan se pitää tehdä suhteellisen nopeasti..

Puoli vuotta on aikaa. Kuolinpesän hoitajan pitää ottaa aseet ja ammukset haltuunsa. Siihen ei tarvita lupia. Eli puolessa vuodessa aseet on myytävä, hankittava itselle luvat, deaktivoitava tai luovutettava valtiolle. Jos ei ole omaa soveltuvaa säilytysmahdollisuutta, niin säilytykseen saa apuja ystävälliseltä ja avuliaalta poliisilta. 

Lisäys. Tuo "luvaton" hallussapito koskee vain pesän hoitajaa, ei kaikkia osakkaita. Eräs kaveri joku aika sitten sai pienen paniikkikohtauksen, kun oli kuolinpesän hoitajana mennyt hakemaan kivääriä vainajan jäämistöstä ja se ei ollutkaan lukitussa kaapissa. Eräs perikuntaan kuuluva oli jo ehtinyt lähteä mallailemaan sopisiko ase heidän takkansa yläpuolelle sisustuselementiksi.

[Karikko]

^
Mikäänhän ei estä sitä omaisuuden myymistä itse, ennen pakkolunastusta. Itse järkkäsin ison asekokoelman myynnin erään aseyhdistysen huutokaupan avulla, kun aseiden omistaja oli saanut dementiadiagnoosin. Huutokaupasta tulleet rahat tilitettiin sitten dementikon tilille. Eli mikä tässä oikein on ongelma?

Laki määrää, että dementikot eivät saa omistaa aseita tai ajaa autoa. Lääkärin pitää ilmoittaa poliisille,  mm. ajokortti pitää luovuttaa pois.

Ahas, luin tuon vasta, Jos olet toiminut "välikätenä, silloin olet ilmeisesti ollut virallisessa asemassa tai jonkun sellaisen töissä jolla on oikeus erilaiseen kaupantekoon- kuten mainitsemassasi asiassa.

Onhan tuossa hyvin selvillä mistä aseet ovat lähtöisin. Jos siellä on ollut joku luvaton joukossa sitä tuskin on myyty, tai sitten se on ollut laitonta kauppaa..

[Kopek]

Aseet taitavat olla aihe, joka herättää intohimoja. En ole aseista tai ampumisesta kiinnostunut.

Kirjoitin edellistä kommenttiani autossa parkkipaikalla odotellessani. Jouduin lopettamaan kirjoittamisen arviotua aikaisemmin, joten juttu jäi kesken. Jatkan siis. Koska aihe on "fiilikset ja päivän mietteet", yritän pitää kommenttini niiden rajoissa. Jatkan siitä mihin jäin eli poikkeavasta suhtautumisestani omaisuuteen.

Olen huomannut jo lapsena olevani omaisuuden suhteen jotenkin kaavasta poikkeava - ilmeisesti "erityislapsi" huonossa merkityksessä. Jostakin syystä olen kiintynyt esineisiin aivan eri tavalla kuin miten ihmiset yleensä suhtautuvat niihin. Olen miettinyt, johtuuko tämä lapsuudenaikaisista ihmissuhteistani ja niissä ilmenneistä ongelmista, vai mikä on taustalla.

Olenko kokenut pettymyksiä ihmisten taholta ja korvannut ihmiset esineillä. Sen sijaan, että kiintyisin ihmiseen, kiinnyn esineeseen. Esine ei hylkää eikä petä eikä jätä, kuten ihminen voi tehdä. Esineellä ei ole omaa tahtoa. Se on täydellisesti omistajansa hallinnassa. Tietysti joku voi sanoa, että esineellä on oma tahto särkyä ja tuhoutua ja joutua hukkaan.

Pettymykset ihmissuhteissa ovat yksi vaihtoehto sille, miksi olen alkanut jo varhaisella iällä kiintyä esineisiin ja omaisuuteen. Voi olla myös muita syitä.

Yksi syy (minkä taustalla voi olla tietysti muita syitä) voi olla se, että olen menneisyyteen suuntautunut ihminen. Tässä näkökannassa esineillä on tärkeä merkitys, koska ne ovat avaimia, jotka avaavat muistoja. Jos esine katoaa, siihen liittyvät muistotkin katoavat. Hävittämällä esineitä hävitetään menneisyyttä tai ainakin tietoa menneisyydestä. Museoiden esineet ovat irrallaan vain esineitä, mutta kun niihin liittyy tietoa ja tarinoita, ne kertovat enemmän kuin mitä ne kertoisivat pelkkinä esineinä.

Jotkut ihmiset katsovat tulevaisuuteen. Jotkut elävät tätä päivää mennyttä muistelematta ja huomista murehtimatta. Jotkut haikailevat ja muistelevat mennyttä jopa enemmän kuin nykyistä hetkeä. Kuulun viimeksi mainittuihin.

Itse asiassa nuo kolme ihmistyyppiä näkyvät käytännön asioissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvin selvästi. Kyse on melkein kuin eri koulukunnista.

Menneisyyden muistelijat ovat säilyttäjiä. He kannattavat rakennussuojelua ja museotoimintaa ja perinteen taltioimista ja muuta tämän tyyppistä. Tulevaisuusihmiset ja tätä päivää elävät repivät vanhan hajalle ja korvaavat sen modernilla. Arvomaailmoissa on suuri ero.

Tietenkin suurin osa ihmisistä ei selkeästi kuulu johonkin edellä mainituista ryhmistä vaan jonnekin ryhmien väliin. Eli uutta toivotaan ja vanhaakin arvostetaan, mutta kohtuus kaikessa.

Ilmeisesti minun on mainittava vielä yksi syy, mikä saattaa olla taustalla omaisuuspainotteisessa asenteessani. Syy liittyy sukuni historiaan. Me olimme, keitä olimme, siksi että omistimme, mitä omistimme. Omaisuus määritteli identiteettimme ja persoonamme ja koko olemassaolomme.

Isoisäni oli viisi vuotta kansakoulua käynyt sivistymätön tyyppi, jonka paikka olisi ollut ojankaivajana tai sekatyömiehenä ilman omaisuutta, joka oli nostanut hänet arvostetuksi vaikuttajaksi ja tunnetuksi henkilöksi paikkakunnalla. Omaisuus ja sen myötä määräytynyt yhteiskuntaluokka oli kaikki kaikessa. Se todennäköisesti selitti myös isoisäni ja hänen isänsä kommunisminvastaisen toiminnan aikoinaan. Olivathan kommunistit ihmisiä, joiden mielestä isoisäni ja hänen isänsä olisi pitänyt menettää asemansa ja joutua kaivuuhommiin – minkä jälkeen heidät olisi ammuttu kaivamaansa kuoppaan. Tätä on nykymaailman perspektiivistä katsottuna ehkä vaikea ymmärtää.

Isoisälleni samoin kuin isälleni omaisuudella oli vain välinearvo. Omaisuus todisti ulkopuolisille, että hyvin menee, ja täällä pädetään. Kun omaisuus menetettiin, todistusvoima oli toiseen suuntaan. Isoisälläni ei ollut ainakaan merkittävää tunnesidettä omaisuuteen eikä myöskään isälläni.

Kun isoisäni aikoinaan peri kotitalonsa isänsä kuoltua, hän käynnisti talossa suuren remontin. Kaikki vanha hävitettiin ja korvattiin nykyaikaisella. Vanhat huonekalut ja muu tavara oli isoisälleni pelkkää roinaa, joka heitettiin pois tai annettiin jollekin. Kun isoisäni nuorempi veli, joka ainoana suvusta opiskeli yliopistossa, sai tietää tällaisesta hävitysvimmasta, hän kierteli taloissa, johon isoisäni oli omaisuutta lahjoitellut, ja osteli sitä takaisin. Tällä tavalla hänen omistukseensa päätynyttä omaisuutta on nykyisin hänen tyttärensä kesämökillä. Siellä on mm. isoisäni isoisän kirjoituspöytä 1800-luvulta ja muitakin vanhoja esineitä.

Isoisäni veli oli sivistyneempi ja koulutetumpi, joten hän ymmärsi vanhojen suvun perintöesineiden kulttuurihistoriallisen arvon. Onnekseen hän sai osan tavaroista takaisin. Olivathan ne myös hänen lapsuudenkotinsa esineitä. Isoisäni oli ollut täysin tunteeton niiden suhteen.

Isoisäni taloremontissa hävittämä 1800-luvun salin kalusto – legendan mukaan Pietarista ostettu – on nykyisin eräässä talossa, ja siitä esitellään kuvia Facebookissa. Kommentoijat kehuvat, että on se hienoa, että tällaista vanhaa on säilynyt. Kukaan ei taida tietää kaluston (synkkää) historiaa.

Isoisälleni 1800-luvun arvohuonekalut olivat vain roinaa, josta piti päästä eroon.

Tästä tulisi pitkä tarina. Raapaisin vain pintaa. En jaksa kirjoittaa tämän enempää. Tässäkin on liikaa. Annan vain aineksia... tiedätte kyllä, mille.

Tiivistettynä asia on siis niin, että minulla on poikkeuksellisen emotionaalinen suhtautuminen omaisuuteen ja siitä luopumiseen.

[kertsi]

Aseen myymiseen ei tarvitse aselupaa, vain ostamiseen.

Se yhdistys (Suomen asehistoriallinen seura) myynnin jälkeen muistaakseni toimitti mainitsemani dementikon aseluvat poliisille. Yksi aseista oli laiton, eli ilman asianmukaista lupaa. En muista, myytiinkö sekin, vai toimitettiinko se poliisille.

Pääasia, ettei ufojen keskellä eläneellä dementikolla ollut asekaapissaan aseita enää.

Ei ihan noinkaan, asetta ei voi myydä laillisesti ellei sitä omista. En tiedä esimerkistäsi mitä on poliisille toimitettu, aselupa ainakin itselläni on - ei missään ampumaseuran hoivissa.

Laiton myyminen on tietenkin eri asia.

Myyjän tiedot löytyvät poliisin kirjoista ja aselupaa hakiessa ne tarkistetaan, että tiedetään keneltä ase on hankittu.
Aseen ostolupa tietenkin on oikeus ostaa ase siltä jolla on laillinen oikeus myydä aseita.

Sikäli voidaan kyllä ajo-oikeuskin kieltää kuten aselupa perua, jos aihetta on.

Aseen saa kyllä aselupansa menettänytkin myydä, ellei ihan akuutista tilanteesta ole kysymys.
Poliisi voi määrätä jonkun myymään aseensa, se on yleensä helpoin tapa, ellei ole mitään muuta uhkaa.

Tietenkään mitään, mitä ei omista, ei voi myydä. Tämä jäi sanomatta, koska en olettanut että kukaan niin pöljästi tekstiä tulkitsisi.

[-:)lauri]

Aseet taitavat olla aihe, joka herättää intohimoja. En ole aseista tai ampumisesta kiinnostunut.

Etpä niin. Ensisijainen missiosi oli tälläkin kertaa käsitellä pakkoajatuksiasi poliisista, joka omassa todellisuudessasi aina keksii lait mielivaltaisesti ihan itse, mikä kalvaa mieltäsi.

[Kopek]

Aseet taitavat olla aihe, joka herättää intohimoja. En ole aseista tai ampumisesta kiinnostunut.

Etpä niin. Ensisijainen missiosi oli tälläkin kertaa käsitellä pakkoajatuksiasi poliisista, joka omassa todellisuudessasi aina keksii lait mielivaltaisesti ihan itse, mikä kalvaa mieltäsi.

Mikä oli Viihde- ja hömppäpöhinän ensisijainen missio?