Kirjallisuusnurkka

[MrKAT]

Kesällä tuli luettua:
/Frankopan: Silkkitiet, Atena kustannus, 2021/ josta Atena itte sanoo:
Huippuhistorioitsijan vankka suurteos näyttää, mistä moderni maailma on syntynyt.

Turkiksia, hopeaa ja öljyä. Ideoita, uskontoja ja keksintöjä. Kauppareittien kuhina on kietonut lännen ja idän kohtalot yhteen jo parituhatta vuotta.

Peter Frankopan kulkee rohkeasti halki vuosisatojen ja sitoo silkkiteiden värikkään menneisyyden nykymaailmaan. Hän piirtää esiin häikäisevän maailmanhistorian, jossa imperiumi toisensa jälkeen nousee ja tuhoutuu, kulkutaudit ravistelevat elämää ja 1900-luvun sodat muuttavat historian suunnan jälleen kerran.

Tässä tuoreessa historiakäsityksessä Bysantin vaikutus nykymaailmaan on suurempi kuin muinaisen Rooman ja mongolihallitsijat nousevat Napoleonin rinnalle.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen silmiä avaava teos! Minulla lukeminen kesti tavallista pitempään, viikko ei riittänyt, ei edes pari viikkoa.  Tämä teos on tärkeä eurooppalaiselle lukijalla huomaamaan sokeus, Eurooppa ei ole ollut maailmannapa.
Tein vain lyhyet ranskalaisviivaiset muistiinpanot. Ja yhden otelainauksen.
Koitan aukaista joitain pointteja:
- Silkkitiet -> viljatiet,rahatiet, myös turkis- ja meripihka -tiet eli oli monenlaista "rahaa" ja rahateitä
- Zarahustrasta Persiassa tuli suvaitsematon <-suhteessa-> kristinuskoon ja buddhalaisuuteen
- "Vapahtaja, Jumalan poika, kuningasten kuningas" Intiasssa jo aikoinaan käsite ennen Jeesusta
- Islamin valtakunta oli tietyn aikaa kuin aikansa Yhdysvallat:
       kauppa, yritteliäisyys, suvaitsevaisuus, tiede ja taide kukoistivat
    ja se oli rikas, kolikoita löytynyt Ruotsista ja Suomesta asti
- Viikingit perusti Venäjän, airo/mies rhos/rhothmen->rusit ->russia
      (vrt. 'vene, venäjä, Venäjä' viroksi 'paat, vene, Venemaa'!)
- Mongolit oli hurja valloittajia, heillä maailman suurin "valtio",
   Eurooppa jäi valloittamatta koska sattumat ja köyhälä: emme niin rikkaita kuin lähi-idän ja mesopotamian seutu.
- 3000 mongolien katapulttia saattoi piirittää kaupunkia ja tuhota maantasalle - vrt Venäjän tykistö nyt
- Rutto oli pahempi maalla kuin kaupungeissa koska rottia/henkilö enempi maalla.
- WWI:n jälkeen Weimarin aikoihin 1925 ex-keisari WilhelmII piti       
    juutalaisia kiusallisina hyttysinä, tahtoi kaasuttaa ne
    (oliko juutalaisten kaasutusideat jo 20-luvulla ilmassa? No, ainakin kloorikaasutusta oli WW1:ssä)
- Stalin ei uskonut Saksan hyökkäykseen - muuttui katatoniseksi Barbarossasta
- Hitlerin Ukrainan+Venäjän valloituksen esikuvat: USA->löi intiaanit, Britannia->alisti Intian
- n. s. 497 toimintaryhmien pomoista suuri osa filosofian/lakitieteen PhD eli tohtoriksi väitelleitä
- WW2:n jälkeen Iso-Britannia menetti Iranin, Intian ja Suezin, ->joutui vararikon partaalle
    niin ettei edes maailmanpankki IMF halunnut antaa sille lainaa
- Gertrude Bell, tarkkanäköinen diplomaatti ja vaikuttajanainen Lähi-Idässä
- WW2:n jälkeen Iso-Britannia ja USA käyttäytyivät imperialistien tavoin
   ja tappoivat demokratian, veljeilivät diktaattoien kanssa, nostivat yksinvaltiaita Lähi-Idässä
  "suojellakseen lännen demokratiaa".
-- USA ja Britannia olivat ennen/jälkeen WW2:n kovia kilpakumppaneita että kumpi saa Iranin öljyn jne.

s.497 WW2: Saksan hyökkäys Puolaan 1939-

"Syyskuun 1. päivänä, tuskin viikko historiallisen sopimuksen jälkeen,
  Saksan joukot vyöryivät rajan yli ja läpäisivät Puolan puolustus-
  linjat. Joukkojen edetessä kohti Varsovaa tavoitteena eivät olleet
  pelkästään aluevalloitukset vaan myös puolalaisen eliitin mestaaminen.
  Hitler näki asian niin, että "vain kansakunta, jonka ylimmät kerrokset
  on tuhottu, voidaan pakottaa orjuuden ikeeseen". Upseereista ja maan
  johtohenkilöistä tuli siten asemansa vuoksi hyökkääjien maalitauluja
  - nämä tiesivät, mitä etsivät: kahdestakymmenestäviidestä   
  toimintaryhmien* johtajasta, jotka määrättiin etsimään käsiinsä ja
  tuhoamaan "yhteiskunnan ylemmät kerrokset", viidellätoista oli
  tohtorin arvo, useimmilla oikeustieteessä tai filosofiassa. 37"
 
*MrKAT: toimintaryhmät = Einsatzgruppen = tuhoamisryhmät

[Toope]

MrKAT:lta sellaista vuodatusta, ettei tiedä mistä alkaa purkamaan...

[MrKAT]

Maria Pettersson (ja kustantaja Atena) on ilmeisesti munannut plagioimalla toisten teoksia/tuotoksia vähän liikaa, ja jopa sanasta sanaan, uuteen Suomen historian jännät naiset teokseensa. Ainakin siltä näyttää. Kyse ei (enää) ole vain siitä että "oho, lähteitä unohtunut mainita, korjataan seur. painokseen".

https://kiiltomato.net/jannat-paikat-tiedonvalitykselle/
https://twitter.com/jojalonen/status/1574336230820839429

[MrKAT]

/Heather Morris: Auschwitzin tatuoija/
Auschwitzin tatuoija on tositarinaan perustuva romaani slovakialaisen Lale Sokolovin vaiheista ja uskomattomasta selviytymisestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Se on henkilökohtainen selviytymistarina ja kertomus toivosta ja rohkeudesta sekä pysäyttävä kuvaus yhdestä maailmanhistorian kammottavimmista ajanjaksoista.
  Tämä tatuoijaksi joutunut/päässyt Lale ihastuu naisleirin vankiin Gitaan ja ehkä tämä heidän rakkaustarinansa, joka ei pääty onnettomasti, on tehnyt kirjasta kuuluisan menestyksen, ainakin kovasti mainostettu.
Ks. esim.  https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/2f68a70e-bc5d-477a-91b7-9e44bf5bc2c4 
  Kyllä, tämä oli ihan hyvä kirja, mutta odotukseni oli korkeammat, olen lukenut jännittävämpiä kirjoja kuin tämä. Jospa olisin tiennyt että rakkaustarinan takia on suosittu eikä sen takia että olisi eritysen jännä...
  Sillä seuraava kirja, jonka luin heti perään, oli minusta jännempi=parempi:

/Lucy Adlington: Auschwitzin ompelijattaret, Minerva/
Laajaan tutkimusmateriaaliin ja useisiin aiemmin julkaisemattomiin lähteisiin pohjautuva Auschwitzin ompelijattaret kertoo natsien muotihuoneessa työskennelleiden naisten uskomattoman tarinan.
Joukko naisvankeja määrättiin Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä työskentelemään komendantin vaimon Hedwig Hössin perustamaan ompelimoon. - https://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1767
  Tämä on dokumentaarisempi laajempi ja selventävämpi kuin em. tatuoijan kirja. 
Esimerkiksi 1 asia jota olen ihmetellyt: Tuhoamisleiriläisten  sallittiin kerran lähettää kirja kotiväelle ja myös vastaanottaa lähetyksiä. Pointti oli se että piti olla positiivinen, negatiiviset sensuroitiin. Tämä houkuttaisi
piileskelevät juutalaiset leirille ja toiseksi kotiosoitteesta natsit pysty (toivoivat) etsimään vielä piileskeleviä juutalaissukulaisia. Leiriläiset kuitenkin osasi kirjoittaa myös ovelasti.
Esim. Oletetaan, että natsit englanninkielisiä tässä: Ompelijatar kirjoittaa: "We are in good shape. ...
My sisters traveled to mother through the Kaasu village." Tässä tapauksessa ompelijatar ja Slovakiassa piileskelevä isänsä tiesivät että äitinsä oli kuollut syöpään jo v. 1938 ja kirjeitä tarkistavat saksalaisnatsit ei ymmärrä slovakiaa (esimerkissäni suomea). Tämä toimi ja isä ymmärsi yskän ja pysyi piilossa tietäen että muut tyttärensä oli tapettu kaasulla. (Vuosien piileskely kun kävi monien juutalaisten voimille niin että moni antautui lopulta itse suosiolla.)

Molemmissa kirjoissa pisti silmään että leirit vuoti, salakuljetus rehotti jopa aseita salakuljetettiin, ja myös natseja pystyi lahjomaan katsomaan muualle tai joskus osin avustamaan.

[a4]

Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!
Kääntäjille myös suurkiitokset!

[Hippi]

^
Eikö pitäisi puhua ennemminkin suomentajista kuin kääntäjistä? Muistan jossain keskustelussa kuulleeni aika kipakan oikaisin, kun joku mainitsi, että kirjan kääntäjä on NN.

[a4]

^
Eikö pitäisi puhua ennemminkin suomentajista kuin kääntäjistä? Muistan jossain keskustelussa kuulleeni aika kipakan oikaisin, kun joku mainitsi, että kirjan kääntäjä on NN.

Toisaalta voidaan ajatella suomalaisen kirjallisuuden rikastamisena, suomenkielisen kirjallisuuden merkityksessä, maailmankirjallisuuden suomentamista. Mutta myös kotimaisen kirjallisuuden kääntämistä muille kielille voidaan pitää suomalaisen kirjallisuuden rikastamisena.

Olisi myös hauskaa kuulla oikein kipakat perustelut suomentajien puolesta.

[Hippi]

^
Lähinnä siinä muistini mukaan puhuttiin siitä, että suomentaja tekee kirjallista työtä, joka ei ole puhdasta mekaanista kääntämistä.
Selvimmin tuo kai tulee esiin runojen suomentamisessa. Sehän olisi aika karmeaa luettavaa, jos runo vain käännettäisiin.

https://www.kotus.fi/nyt/kotus-blogi/blogiarkisto/kielitoimiston_kouluttaja/kaantajia_kouluttamassa.8733.blog
Tuossa artikkeli, jonka perässä olevissa puheenvuoroissa joissain asiaa pohditaan.

En minä tästä tämän enempää osaa sanoa, mutta itse olen käyttänyt kääntäjän sijasta suomentajaa, kun vielä useimmiten puhun henkilöstä, joka suomentaa muun mielisiä teoksia suomeksi.

[Melodious Oaf]

^
Lähinnä siinä muistini mukaan puhuttiin siitä, että suomentaja tekee kirjallista työtä, joka ei ole puhdasta mekaanista kääntämistä.

Ei kai minkään hyvin kääntäminen ole mekaanista, vaan asia pitää ajatella kuitenkin myös uudestaan, ja siinä kysytään aina erityisesti kohdekielen vahvaa tuntemusta ja hallintaa.

Suomentaja on siitä hyvä, että se on täsmällisempi termi, kun kohdekielenä on suomi, ja tavallaan se myös korostaa tätä aspektia, että tehdään tärkeää työtä nimenomaan kohdekielen parissa.

Runojen tai ylipäätään lyriikan kääntäminen on vähän vaikea aihe. Osittain vitsiksi tarkoitettu ja osittain vakava runouden määritelmä on, että se on se, mikä käännettäessä häviää.

Toisaalta esimerkiksi kuuluisten sitaattien vakiintuneet ja hyvältä tuntuvat käännökset ovat yhtä lailla myös lyyrisiä ilmaisun keinoja sisältäviä.

Kai ruonoakin voi kääntää osittain tai pelkästään 'tiedoksi' tai keskeisesti sisältöä kuvaten ja välittäen.

Aika vaikea temppu on kääntää jonkun aivan omantyylisensä runoilijan runo — tai ylipäätään runo — sillä tavalla että sen todella tunnistaa ja kokee "samaksi tekstiksi" kuin alkuperäisen. En tiedä, kannattaako tähän aina edes pyrkiä vai tarvitaanko sellaiseen tuuria tai juuri oikea tyyppi sitä tekemään tai jotain muuta tällaista.

Leevi Lehto on kääntänyt John Keatsin runoja kanavoiden jotain vähän Aleksis Kiven tyyppistä ilmaisua, ja niissä on minusta joitakin tällaisia onnistumisia.

Eeva-Liisa Mannerin ja Kirsi Kunnaksen yhdessä tekemät suomennokset Lewis Carrollin Liisa ihmemaassa -kirjojen runoista ovat itselleni jääneet mieleen onnistuneina. Tällä saattaa olla jotain tekemistä nimenomaan Eeva-Liisa Mannerin kanssa

Tässä nonsense-runo "Jabberwockyn" ensimmäinen säkeistö sekä suomennos:

Twas brillig, and the slithy toves
Did gyre and gimble in the wabe;
All mimsy were the borogoves,
And the mome raths outgrabe.

(Lewis Carroll, 1871)

On illanpaisto, ja silkavat saijat
luopoissa pirkeinä myörien ponkii:
surheisna kaikk' kirjuvat lorokaijat
ja vossut lonkaloisistansa ulos vonkii.

(Kirsi Kunnas & Eeva-Liisa Manner, 1974)

Harmi etten löydä mistään heidän suomennostaan runosta "The Walrus and the Carpenter". Se on aika hyväkin balladimuotoinen runo, vaikka onkin samasta romaanista kuin "Jabberwocky". Löytyy siis teoksesta Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa: https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512404285/liisan-seikkailut-ihmemaassa-liisan-seikkailut-peilimaailmassa/#

Englanniksi sen voi lukea täältä:
https://www.poetryfoundation.org/poems/43914/the-walrus-and-the-carpenter-56d222cbc80a9'

Vielä pätkä Keatsiä ja Lehdon suomennosta:

Heard melodies are sweet, but those unheard
  Are sweeter; therefore, ye soft pipes, play on;
Not to the sensual ear, but, more endear'd,
  Pipe to the spirit ditties of no tone

Kauniita kuullut soinnut, kauniimmin
soi kuulemattomat – siis soikaa, huilut,
ei korvaan aistivaan, vaan, armaammin,
hengelle soikaa äänettömät laulut.

Yle: Kääntäjäkarhulla palkittu Leevi Lehto suomensi rakastamaansa John Keatsia huumorilla ja nautiskellen Aleksis Kiven kielelle

[Melodious Oaf]

^ Esimerkkien kautta voisi ehkä sanoa, että Kunnaksen ja Mannerin käännöksissä on huumoria ja kielellä ilottelua ja ne toimivat aika hyvin osana romaaneja. Ne ovat siis jollain tapaa onnistuneita käännöksiä runoista, joissa ei pyritä vain tai etupäässä sisällölliseen tarkkuuteen, vaan siinä on taustalla myös lyyristä ymmärrystä ja taitoa.

Lehdon Keats-suomennokset taas eivät ole välttämättä enää "käännöksiä" varsinaisesti. Hän teki niitä yli 20 vuotta, siinäkin oli mukana iloa ja huumoria ja lyyristä näkemystä ja taitoa ja kaikenlaista.

Jotkut Keatsin kevyet huumorirunot ovat aivan loistavia hänen suomentaminaan, mutta niissä se mitä Lehto on tehnyt on paljon "moninmutkaisempaa" kuin se, mitä Keats teki alkuperäisen runon tuottaessaan.

Jotkut noi oodit ei ihan kokonaan toimi suomennettuina, mutta niidenkin suomennokset on aivan valtavia saavutuksia.

Sen takia ne ei oikein enää ole käännöksiä, että sillä työllä ei oikein ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä joku voisi tehdä käännöstyönä tai jostakin palkkiosta tietyssä ajassa. Sitä ei siis voi oikein verrata mihinkään tällaiseen. 

[Hiha]

Kääntäjä vastaan suomentaja -väännössä saattaa osittain olla kyse ikivanhasta eurooppalaisesta keskustelusta miten kirjallisuutta pitäisi kääntää. Säilytetäänkö mahdollisimman paljon alkukielen sanontoja, ajattelutapaa yms. – joka antaa ainakin jännän eksoottisuuden tunnun – vai etsitäänkö kaikelle mahdolliselle vastine kohdekielen sen hetkisestä yleisversiosta – mikä tekee käännöksestä ymmärrettävän sellaisellekin joka ei ole koskaan kotimökistään pihaa kauemmas poistunut – vai mennäänkö jostakin väliltä? Tähän ei tietenkään ole oikeaa vastausta. Muoti on seilannut menneinä vuosisatoina laidasta laitaan. Ehkä suomentaja on sitten nykyisin ammattilainen, joka on tehnyt tietoisen linjavalinnan kääntämänsä teoksen suhteen. Ja kääntäjä pelkkä tollo, joka on saattanut tekstin kieleltä toiselle. Tiedäppä ny noista.

[Melodious Oaf]

No joo.

On niillä termeillä joku ero. Jos joku kääntää asiatekstiä ja tekee siinä tosi hyvin perusteltuja ratkaisuja ja luovaakin työtä, varmaan silti sanottaisiin että teksti on "käännetty", kun olennainen pyrkimys on voinut vaikka olla se, että asiasisältö on mahdollisimman sama mutta luettavuus ja ymmärrettävyys toisaalta hyviä nekin.

Mutta ei siinä kai ole mitään tiukkaa rajaa oisko väärin sanoa että joku sivusto tai asiakirja on "suomennettu" tai "englanninnettu" vai pitääkö sanoa että se on "käännetty".

Eikä siis toisaalta "suomennos" ole välttämättä onnistunut tai "käännös" huono.

Ainakin itse näen että raja on sumea, mutta se jollain tavalla liittyy just tohon asian ja sisällön kannalta vapauksien ottamiseen sekä toisaalta siihen, onko kyse asiatekstikäännöksestä vai kaunokirjallisemmasta aineistosta. Niitä ei kuitenkaan sillä tavalla voi täysin repiä toisistaan irti, että kaikenlaiset valinnat vaikuttaa asiatekstissäkin siihen, miten luettavaa tai ymmärrettävää se on, miten hyvää kieltä tai muuta. Ja jokuhan ois saattanut samaa tekstiä eri kielellä laatiessaan kehystää jotain eri tavalla tai sanoa ns. "eri asian".
    Ja toisaalta täsmällisyys voi olla vaihtelevassa määrin tärkeää riippuen siitä, mikä tekstin kohdeyleisö tai tarkoitus tai muut tällaiset taustajutut ovat.

[Melodious Oaf]

Tosi kaunokirjallinen näkemys "merkityksestä" voi olla sellainen, että esimerkiksi Don DeLillo (amerikkalainen kirjailija) voi jossakin sanoa, ettei hänelle "merkitys" ole olennainen ohjaava periaate, vaan että hän kirjoittaa hyviä virkkeitä ja hyviä kappaleita. Joskus merkityksestä tai siitä "asiasta" voi joustaa sen takia, että joku vain tuntuu oikeammalta tai paremmalta esteettisesti. Miltä sanat kuulostaa tai näyttää tai tämmöstä.
     Koko siinä kaunokirjallisessa prosessissa merkitys syntyy hitaasti ja kerrostuu ja kirjailija tavallaan "viikkaa" sitä sinne sanojen väleihin ja kokonaisuuteen intuitiolla.
     Alkuperäinen ajatus ja impulssi voi olla vaikka se, että miten oikeasti läheiset ihmiset puhuu toisilleen kun ne on keskenään. Joku aamiaispöydän keskustelu tosi kummallisine sanankäänteineen ja puolinaisine lauseineen joista osaa ei välttämättä edes ymmärretä.
    Tämmösestä syntyy ne henkilöhahmot ja niiden kieli vähitellen, ja kirjailija vaan tutkii sitä ja yrittää sen kanssa selvitä.
   Varsinainen "tarina" ja muu muovautuu ja kerrostuu kun työstää ja tekee. Myöhemmin joku voi sanoa, että hei, toi on romaani ajasta ja menettämisestä ja luopumisesta.... tai jotain tällaista. Ja se voi myös olla ihan totta.
   Mutta ei se välttämättä ole syntynyt ollenkaan mistään pyrkimyksestä kirjoittaa romaania joka on sitä mitä siitä lopulta tulee.

[Melodious Oaf]

Heard melodies are sweet, but those unheard
  Are sweeter; therefore, ye soft pipes, play on;
Not to the sensual ear, but, more endear'd,
  Pipe to the spirit ditties of no tone

Kauniita kuullut soinnut, kauniimmin
soi kuulemattomat – siis soikaa, huilut,
ei korvaan aistivaan, vaan, armaammin,
hengelle soikaa äänettömät laulut.

Käännös on mun mielestä ihan riemastuttavan hyvä tai "mestarillinen".

Argumentti ja argumenttirakenne on ihan sama. Se toimii esteettisesti hyvin. Monella tasolla on peilattu myös alkuperäisen estetiikkaa tai rakenteita ja äänteellisiä juttuja. Ihan vain yhtenä esimerkkinä: "Kauniita - kauniimmin" ovat samoilla paikoilla kuin "heard" ja "unheard" mutta toisaalta tekevät samaa kuin "sweet" ja "sweeter".

Se miten täsmälleen kuulen Keatsin runon jos vaikka luen sitä ääneen ei ole "sama" tai "sama ääni" kuin mitä suomennoksessa on.

Keatsissä on enemmän jotain "äkkiväärää" tai sellaista yllättävää pehmeydestä huolimatta, ja hallinan tunne tulee jostakin sellaisesta että ne jutut vaan toimii sitten kuitenkin.

Lehdon suomennoksessa kokonaisuus tuntuu hallitummalta mutta ei olla jääty Keatsin kielellisen musikaalisuuden tai minkään hirveän keskeisen kanssa pulaan tai kokonaan rannalle.

[Toope]

^
Eikö pitäisi puhua ennemminkin suomentajista kuin kääntäjistä? Muistan jossain keskustelussa kuulleeni aika kipakan oikaisin, kun joku mainitsi, että kirjan kääntäjä on NN.

Myös toisinpäin. Onko Juicea koskaan käännetty toisille kielille, onnistuneesti?