Sananvapaudesta

[Melodious Oaf]

Disney'hän ei ole luonnollinen henkilö, eli on vähän kategoriavirhe puhua sen yhteydessä tunteista tai tollasesta joka normaalisti liittyis niihin. Loogistahan olis ajatella että tollasen juridisen henkilön tai konsernin tapauksessa arvot korvautuu sillä että niillä on tietty brändi ja imago ja muu mikä on osa niiden tuotteiden arvoa sekin ja tosi tärkeä pääoma, ja sitten toisaalta lopulta kassavirrat on sellainen aika jyrkkä realiteetti, jonka kanssa sen mitä ne tekee on pakko olla jollain lailla linjassa.

Toihan ei poista sitä, että henkilötasolla niiden tekemien teosten ja muun taustalla voi olla myös ratkaisuja joiden peruste on oikeasti jonkun arvot tai jopa joku taiteellinen impulssi ja intuitio.

Eli noi on eri tason tarkasteluja.

Ja vielä eri tason asia on se, että kun tossa taannoin nostin esiin sen, miten Peppi-kirjassa Peppi iloisesti viattomassa lastenkirjatyyliin kuvitetussa matskussa^* sanoo että kakki ärsyttävät lapset ja myös tylsäksi näivettyneet aikuiset olis parempi vaan päästää päiviltä — toi on siinä mielessä taidetta että se ei suoraan vaan miellytä ja silitä ja hyvesignaloi ja hyväile, vaan sun täytyy oikeasti ajatella ja prosessoida itse ennen kuin toi viesti jäsentyy sulle päähän ja idea on just se että joutuukin kamppailemaan eikä kaikki ole vain turvallista ja helppoa ja sliipattua.



^* muistaakseni ostin sen noin vuosi sitten uudehkona lastenkirjana ja sitä myös sellaisena markkinoitiin

[Melodious Oaf]

Se että tollanen erikseen valikoidaan ja nostetaan sinne kun joku koostaa materiaalia eri lähteistä ja sitä ei sensuroida eikä siitä nosteta mitään haloota on huomattavasti isompi ja tärkeämpi juttu kuin se, onko sen isästä käytetty yksi kuvaileva termi negerkung vai härskare av kurrekurredutterna

Mutta toi jäljempi on ainoa mistä me puhutaan tai mikä ketään tossa edes kiinnostaa, ja se on mun mielestä aika...  hiton kummallista.

Varmaan sekin kertoo just tosta mitä Hiha toteaa, että eihän porukka siis oikeasti lue mitään, vaan tollaset on ihan täysin jotain aikuisten piirileikkejä ja liittyy niiden kännykän - ja somenkäyttöön, joka on se mitä ne oikeasti harrastaa ja tekee.

Ja tavallaan... sitäkin tossa jo aiemmin esille nostamassani kohdassa raflaavasti kommentoidaan, tai vois olettaa että jotain hyvin samankaltaista. Voi olla myös, että siinä on samaan aikaan se miltä aikuiset näyttää lapsista ja lapset aikuisista silloin kun ne oikeasti ottaa aivoon tai on raskaita, ja kummassakin havainnossa on tietysti pointtinsa ja sisältönsä.

Silloin kun lapsi on tosi ärsyttävä, sehän tekee jotain sellaista mitä aikuisten ehkä joskus kannattais tehdä mutta jossa ne on tosi huonoja ja estyneitä. Ja toisaalta silloin kun aikuinen on tollanen... omituinen niin sehän on myös sitä että se on kuin lapsi tai leikkii jotain mutta vaan... ei tee sitä oikeesti leikkinä vaan se kuvittelee että tää on nyt se mitä sen pitäiskin tehdä.

Ja toisaalta tietysti se kun lapsi koettelee oikein kovaa, niin eihän se...  sitten taas sisällä sellaisia kykyjä niinkään mitä aikuisella periaatteessa vois olla enemmän vaikka se tekis samaa ja ilmaisis tunnetta aivan estoitta ja suoraan ja välittömästi

Mutta sen pituinen se

[-:)lauri]

En tietysti tiedä, millaisen mekanismin myötä Disneyllä syntyy päätös, minkälaisella twistillä esimerkiksi klassikoittensa uusintafilmatisoinnit toteutetaan, mutta luullakseni BLM-aktivistit ovat yhtälössä enempi sitä sakkia, joita palkataan projektiin vasta sen jälkeen, kun ollaan ensin päätetty, mistä näkökulmasta ja mitä aiheita elokuvassa tai sarjassa tarkastellaan. Veikkaisin, että näiden asioiden päättämisestä suurin painoarvo todennäköisesti sillä, minkä tyyppisen sisällön uskovat johtokunnassa menevän parhaiten kaupaksi. Eli kun tästä on sovittu, etsivät he käsiinsä ohjaajien ja käsikirjoittajien joukosta ne, joiden uskoo onnistuvan tehtävässä parhaiten.

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja suurin osa muustakin leffan tuotantotiimistä voivat hyvin muodostua tällöin BLM-aktivisteista, jotka ovat lähteneet mukaan ihan pelkästä aatteen palosta, haistattaen vitut sille, menestyykö elokuva vai ei, kunhan lopputulos on ideologisesti täysin virheetön. Mutta en epäile hetkeäkään, etteikö Disney valitsisi ihan yhtä sulavasti ohjaajaksi natsia ja käsikirjoittajaksi kansallissosialistia, jos olisi viitteitä, että heidän tuotteensa kiinnostaisivat maksavia asiakkaita lähellekään yhtä paljon kuin edellisten.

[Melodious Oaf]

Eräällä tavalla se, mitä toi koko keskustelu ja se mistä halutaan puhua kuvastaa on, että tässä ajassa ihmisiä aivan järjettömän kovaa kiinnostaa se, miltä muut näyttää ja miltä ne itse näyttää ja mitä sanoja saa käyttää siihen että ilmaisee tätä ja asemoi itseään suhteessa muihin.

Mutta niitä ei juuri yhtään kiinnosta se mitä ne itse on tai miksi ne voi tai haluaa kasvaa tai tulla

Ja toi on siis... ihan äärettömän surullista oikeastaan

[-:)lauri]

^
Muistaakseni joissain sosiologian tutkimuksissa joskus maalailtiin, jotta ennakkoluuloista olisi ollut lajin säilymisen kanalta niin pitkään ja niin suurta hyötyä, että vielä nykyäänkin, jos aivomme toimivat esimerkiksi stressin vuoksi riittävän primitiivisessä tilassa, itkuhan siitä pääsee, jos jokin asia uhkaa niitä.

Internet tuo silmiemme eteen jatkuvalla syötöllä ja toinen toistaan uskomattomampia esimerkkejä siitä, kuinka ymmärtää ihan jo pelkät perusasiatkin päin vittua. Niihin reagoimattomuus olkiukoilla ja ad hominemeilla edellyttää kykyä jättää omat ennakkoluulonsa noteeraamatta. Monille tekemätön paikka.

[Melodious Oaf]

Tässä lähti jo aiemmin liikkeelle se että koska itse kirjoitan stooreja, enkä halua kenenkään toisen sörkkivän niitä, edellytän samaa muiden kohdalla.

Sain käsityksen että sinä ja Lauri ette edes lukeneet Ukkolan kirjoitelmaa, joten minusta se oli tässä nyt ihan oikein teille ettei teiltäkään luettu joka kommenttia viimeistä sanaa myöten. Eihän sitä voi muilta vaatia enempää kuin mihin vaivautuu itse.

Noi on itse asiassa aika kummallisia juttuja sulta molemmat.

Ensinnäkin lähes kaikessa kirjallisuudessa tekstin lopullisiin sanavalintoihin ja tarinan rakenteisiin ja muuhun vaikuttaa keskeisesti muutkin ihmiset kuin varsinainen kirjalija itse. Tarkoitan tällä sitä, että siinähän tarvitaan myös ulkopuolista silmää ja kustannustoimittajan ynnä muiden antamia palautteita jotka hyvin usein on myös niiden luonnoksiin suoraan tekemiä muutoksia, jotka tietysti kirjailija käy läpi sikäli kuin haluaa ja kokee tarpeelliseksi. Tällaiset suhteet perustuu silloin luottamukselle ja keskinäiselle arvostukselle ja niissä pelataan tietyillä sovituilla säännöillä, joista osapuolet on keskenään yhteisymmärryksessä.

Toisekseen tein tosi selväksi että en kommentoinut alkuun Ukkolan tekstiä ollenkaan vaan pelkästään sen täällä aiheuttamaa kirjoittelua. En näe tässä mitään vikaa enkä yhtään mitään perustetta sulle olla jossain koulutus- tai rankaisu- tai reiluusmielessä lukematta jotain tänne kirjoitettuja viestejä silloin kun kommentoit niitä, koska sitähän minä en tehnyt.
    Mitään velvollisuutta sulla ei ollut mitään lukea, mutta siinä toimit et reilusti vaan idiootisti että perustelit sen silloin ja vielä myöhemmin uudestaan moraalisesti arvokkaaksi teoksi sillä että minä en ollut lukenut jotakin kolumnia.
   Se että puhut vaan siitä kolumista tai mistä haluat ja sivuutat vaikka mun tekstit kokonaan en näe sinänsä ongelmaa.

Ja vielä lisäksi lopulta luin Ukkolan tekstin, ja siitä mitä itse sanoit aiemmin en olis millään edes osannut arvata että olit sen oikeasti lukenut. Edelleenkään taaksepäin katsoessa en näe juuri mitään merkkiä siinä mitä tuolloin kirjoitit siitä, että olisit todella käsittelyt sitä mitä Ukkola kolumnissaan kirjoitti.

Vaan siis sä käsittelit lähes täysin sun omia käsityksiä siitä mitä on tekstin raiskaaminen yms. ja sitten siinä yhteydessä vetosit siihen että koska en ole lukenut Ukkolaa, se mitä sun pää tuottaa on se mistä pitää puhua ja mikä on oikein.

Et sä varmaan tommosta tahallas tee, ja on ne sun käsitykset silleen kiinnostavia että mistä ne tulee ja mitä siellä on takana, mutta...  en mä tota silti näe missään nimessä moraalisesti ylevänä sillä tavalla kuin esitit sen olevan, ja se pieni osa on se, mikä sun olis varmaan oikeasti kannattanut jättää sanomatta. Tai sitten miettiä se silleen että jos sanot, oot oikeasti valmis sen takana myös seisomaan.

Koen ton kai silleen, että jos rupeat siihen että esität tollasia sun omia arvioita mua koskien ja toimit niiden mukaan, ota silloin sama vastaan itse ja fair is fair, vähän sua mukaillen.

[Norma Bates]

Tässä lähti jo aiemmin liikkeelle se että koska itse kirjoitan stooreja, enkä halua kenenkään toisen sörkkivän niitä, edellytän samaa muiden kohdalla.

Sain käsityksen että sinä ja Lauri ette edes lukeneet Ukkolan kirjoitelmaa, joten minusta se oli tässä nyt ihan oikein teille ettei teiltäkään luettu joka kommenttia viimeistä sanaa myöten. Eihän sitä voi muilta vaatia enempää kuin mihin vaivautuu itse.

Noi on itse asiassa aika kummallisia juttuja sulta molemmat.

Ensinnäkin lähes kaikessa kirjallisuudessa tekstin lopullisiin sanavalintoihin ja tarinan rakenteisiin ja muuhun vaikuttaa keskeisesti muutkin ihmiset kuin varsinainen kirjalija itse. Tarkoitan tällä sitä, että siinähän tarvitaan myös ulkopuolista silmää ja kustannustoimittajan ynnä muiden antamia palautteita jotka hyvin usein on myös niiden luonnoksiin suoraan tekemiä muutoksia, jotka tietysti kirjailija käy läpi sikäli kuin haluaa ja kokee tarpeelliseksi. Tällaiset suhteet perustuu silloin luottamukselle ja keskinäiselle arvostukselle ja niissä pelataan tietyillä sovituilla säännöillä, joista osapuolet on keskenään yhteisymmärryksessä.

Toisekseen tein tosi selväksi että en kommentoinut alkuun Ukkolan tekstiä ollenkaan vaan pelkästään sen täällä aiheuttamaa kirjoittelua. En näe tässä mitään vikaa enkä yhtään mitään perustetta sulle olla jossain koulutus- tai rankaisu- tai reiluusmielessä lukematta jotain tänne kirjoitettuja viestejä silloin kun kommentoit niitä, koska sitähän minä en tehnyt.
    Mitään velvollisuutta sulla ei ollut mitään lukea, mutta siinä toimit et reilusti vaan idiootisti että perustelit sen silloin ja vielä myöhemmin uudestaan moraalisesti arvokkaaksi teoksi sillä että minä en ollut lukenut jotakin kolumnia.
   Se että puhut vaan siitä kolumista tai mistä haluat ja sivuutat vaikka mun tekstit kokonaan en näe sinänsä ongelmaa.

Ja vielä lisäksi lopulta luin Ukkolan tekstin, ja siitä mitä itse sanoit aiemmin en olis millään edes osannut arvata että olit sen oikeasti lukenut. Edelleenkään taaksepäin katsoessa en näe juuri mitään merkkiä siinä mitä tuolloin kirjoitit siitä, että olisit todella käsittelyt sitä mitä Ukkola kolumnissaan kirjoitti.

Vaan siis sä käsittelit lähes täysin sun omia käsityksiä siitä mitä on tekstin raiskaaminen yms. ja sitten siinä yhteydessä vetosit siihen että koska en ole lukenut Ukkolaa, se mitä sun pää tuottaa on se mistä pitää puhua ja mikä on oikein.

Et sä varmaan tommosta tahallas tee, ja on ne sun käsitykset silleen kiinnostavia että mistä ne tulee ja mitä siellä on takana, mutta...  en mä tota silti näe missään nimessä moraalisesti ylevänä sillä tavalla kuin esitit sen olevan, ja se pieni osa on se, mikä sun olis varmaan oikeasti kannattanut jättää sanomatta. Tai sitten miettiä se silleen että jos sanot, oot oikeasti valmis sen takana myös seisomaan.

Koen ton kai silleen, että jos rupeat siihen että esität tollasia sun omia arvioita mua koskien ja toimit niiden mukaan, ota silloin sama vastaan itse ja fair is fair, vähän sua mukaillen.

Ukkola:

"Jokainen kirja on kirjoitettu uudestaan, jokainen taulu maalattu uudestaan, jokainen patsas, katu ja rakennus nimetty uudestaan, jokainen ajankohta on muutettu toiseksi. Historia on pysähtynyt. Ei ole muuta kuin loputon nykyhetki, jossa puolue on aina oikeassa", kirjoitti George Orwell teoksessaan Vuonna 1984.

Romaani kertoo dystooppisesta yhteiskunnasta, jossa valtava virkamiesjoukko käy läpi vanhoja kirjoja ja poistaa epäsopivia sanoja ja ajatuksia.

Orwellin yhteiskunnan uuskieli on virallisesti ohjattua ja rajoitettua. Siitä on poistettu vahingolliset sanat, ja kiellettyjen sanojen lista kasvaa jatkuvasti. Tarkoitus on estää toisinajattelu viemällä ihmisiltä käsitteet, joilla he voisivat ilmaista vääräoppisia näkemyksiään.

Pelkästään väärästä ajatuksesta voi joutua tuomiolle; pahimpia rikollisia ovat ajatusrikolliset.

...

Legendaarisista James Bond -kirjoista julkaistaan nyt uudet painokset, joissa kirjojen sisältöä on muokattu rajusti.

Esimerkiksi viittaukset ihmisen etniseen taustaan on pitkälti poistettu, samoin naisia halventaviksi katsotut termit.

Bond esimerkiksi vierailee newyorkilaisella strippiklubilla. Alkuperäisversiossa Bond kuulee kuinka miehet mylvivät kuin siat ja tuntee suunsa kuivuvan. Uudessa versiossa Bond tuntee huoneen sähköisen tunnelman.

...

Myös Agatha Christien rakastetut murhamysteerit ovat joutuneet silppuriin.

Niin sanotut sensitiivisyyslukijat ovat poistaneet kirjoista rasistiset viittaukset mutta myös melkein kaiken muun, mikä saattaa loukata edistyksellistä lukijaa. (Minua muuten loukkaa ajatus sensitiivisyyslukijasta.)

Kirjoista on poistettu muun muassa runsaasti viittauksia henkilöhahmojen etniseen alkuperään, ja esimerkiksi termi itämainen on poistettu kokonaan. Sana "alkuperäinen" on korvattu sanalla "paikallinen".

Kirjoista on poistettu kuvailuja naisten vartaloista ja viittaus hotellityöntekijän "ihanista valkoisista hampaista".

Tietenkään minulla ei ole omakohtaista kokemusta siitä että saa sopimuksen kirjan kustantamisesta, kun en ole koskaan edes yrittänyt moista saada. Mutta tiedän kyllä että ihme olisi, jos yksikään käsis menisi sellaisenaan läpi. Tottakai pyydetään tekemään muutoksia. Muuttamaan, lisäämään, vähentämään.

Mutta se mikä minulle on keskeistä että kirjailija tekee ne muutokset itse. Jos pidät tätä ajatusta outona, niin onko tosiaan niin että kustantaja, agentti tms. henkilö alkaa ihan itse ehdottelemaan kokonaisia sanoja, lauseita tai kappaleita, että laita sinne niin ja noin? Jos noin on, niin silloinhan kyseessä ei ole enää kirjailijan ikioma, ainutkertainen tuotos, vaan sinne kanteen pitäisi tällätä se ihminen tai ne ihmiset jotka ovat osallistuneet tekstin tuottamiseen yhtälailla. Minulle ajatuskin moisesta on kammottava, sillä olen erittäin mustasukkainen omista teksteistäni. Ennen heittäisin ne vaikka kokkoon käryämään, kuin ottaisin vastaan jonkun toisen ihmisen materiaalia joka pitäisi änkeä sinne sekaan. Sietäisin yhteishankkeen vain jos se olisi alusta asti yhteishanke, eli että yksissätuumin kirjoitetaan useamman ihmisen kanssa yhdessä jotain. Varsin mielenkiintoisena pitäisin myös sellaista projektia jossa minä luon tekstin ja joku toinen piirtää tai ottaa valokuvia, joilla voi elävöittää tekstiä. Esim. Liisa Ihmemaassa tai tarinat Ozista ovat ihan hauskoja juuri piirroskuviensakin takia.

Jos siis omat kirjoitukseni ovat minulle "pyhiä", niin en todellakaan voi sietää semmoista että jotain tunnettuja tai tuntemattomiakaan romaaneita mennään jälkikäteen sörkkimään jonkun täysin ulkopuolisen ihmisen taholta. Jos kirjailija itse suostuu muutoksiin, niin sitten se on eri asia.

Vaadinko siis että kuolleiden kirjailijoiden teokset tavallaan museoidaan? Kyllä. Jos esim. Bondin luoja nykyaikana olisi misogyyni tms. (omana aikanaan ei sen kummempi tyyppi kuin kukaan muukaan sen ajan mies), ja tämä heijastuu hänen teksteihinsä, niin so what? Miksei se saisi näkyä lukijalle millaisia ihmiset ovat olleet vuosikymmeniä sitten?

(Minun mielestäni muuten Bond-leffat saisi jo lopettaa, taikka sitten niitä jatkettaisin 007-leffoina ja se uusi 007 ei olisi enää James Bond.)

Minulle tämä keissi ei ole "miksei saa enää sanoa neekeri", vaan todellakaan en halua että menneisyyttä väärennetään, taikka taideteoksia. Jos tietyt sanat saavat jotkut lukijat triggeröitymään, niin kirjojen kansiin voi panna varoitustarroja. Naurettavaahan se toki olisi, mutta ennemmin sekin kuin uusiksi rääpiminen.

Mitä ihmeen haitallista on ihanissa valkeissa hampaissa? Jenkithän tykkää niistä niin että heillä melkein hampaat hohtaa pimeässä... Briteillä taas ei tunnuta piittaavan hampaiden kunnosta melkeinpä lainkaan.

Ei ole mitään järkeä lähteä yksitellen märehtimään läpi jokaikistä sanaa, lausetta ja kuvausta, vaan haluan että aito pysyy aitona ja jos ei kestä moisia teoksia niin ei ole pakko niihin sekaantua. kai sitä jotain Nalle Puhia löytyy luettavaksi vaikka yliopisto-opiskelijallekin, vai oliko niin että siinäkin kirjassa on jotain mätää, kun tarpeeksi paljon kaivaa ja tonkii? Alkaa vaan niin kertakaikkiaan kyrsiä tämä loputon kaikesta mahdollisesta vouhottaminen. Minä vouhotan vouhotukseni pääasiassa netissä, jos joku vituttaa. Se riittää niin hyvin ettei tarvitse alkaa vaatimaan älyttömyyksiä, kuten jonkun kirjan raiskaamista. Melkein kuin menisi kirjan kirjoittaneen haudalle piereskelemään, kun haluaa että hänen aikaansaannoksensa pilataan.

[Norma Bates]

Muistelisin että joku käänsi Uuden Testamentin ihan taannoin niin että käännös olisi mahdollisimman lähellä alkuperäistä tekstiä. Kunpa joku tekisi saman Vanhalle Testamentillekin. Olen yhä kiinnostunut Ancient Asronaut -hypoteesista, sekä esoteerisesta näkemyksestä jonka mukaan täällä olisi tepastellut muinaisen korkeakulttuurin edustajia.

Kyllähän joistakin kertomuksista tulee väistämättä avaruusaluksia mieleen. Tekstissä kuvaillaan kirkas sokaiseva valo ja kova pauhu ja liikehtiminen sinne tänne. Mainitaan siivet ja pyörät. Nykyihminen näkee väistämättä silmissään jonkin "ufon".

Lieskat liikkuivat olentojen lomitse soihtujen tavoin, tuli välkkyi ja sinkosi salamoita, ja salamoiden lailla kiitivät itse olennotkin edes ja taas. Ja tämän minä näin: Jokaisen vieressä oli pyörä, joka kosketti maata. Kaikki neljä pyörää olivat toistensa kaltaiset, ja ne välkehtivät kuin olisivat krysoliitista tehdyt. Niissä oli kuin toinen pyörä ristikkäin toisen kanssa, sellaiset ne olivat rakenteeltaan. Olennot liikkuivat neljään suuntaan, eikä pyörien tarvinnut kääntyä. Pyörät olivat korkeat, pelottavat, jokaisen kehä välkehti kauttaaltaan valoa.

Kirjoittaja pääsee ajelullekin?

Henki nosti minut seisomaan, ja minä kuulin takaani valtavan jylinän, kun Herran kirkkaus kohosi paikaltaan. Olentojen siivet kohahtivat, kun ne löivät toisiaan vasten, ja minä kuulin pyörien jyrinän ja kuulin pauhun, joka järisytti maata. Ja henki nosti minut maasta ja tempasi mukaansa. Minä kuljin huumaantuneena, mitään käsittämättä, mutta Herra piti ylläni väkevää kättään.
///
Se ojensi ikään kuin käden ja tarttui minua hiuksista, ja henki nosti minut maan ja taivaan välille ja vei minut Jerusalemiin näyssä, jonka Jumala antoi. Henki vei minut sisemmän esipihan pohjoisportille, sinne, missä on Herraa uhmaava patsas, se, joka on herättänyt hänen vihansa.
///
Pilvi täytti koko rakennuksen, ja esipiha tulvehti Herran kirkkauden hohdetta. Ulompaan esipihaan saakka kuului kerubien siipien kohina, mahtavana kuin kaikkivaltiaan Jumalan ääni.

https://raamattu.fi/raamattu/KR92/EZK.1/Hesekiel-1

Muistelisin että kun Erich von Däniken oli kirjoittanut jossain kirjoistaan että Hesekielin ilmestys kertoo avaruusaluksesta, joku ukko suiviintui niin että päätti tutkia asiaa, ja kun jonkun sortin insinööri tms. oli, niin tulikin laatineeksi Hesekielin kuvauksen pohjalta jonkinlaisen lentovempeleen jossa oli neljä erillistä uloketta joissa kaikissa potkurit. Harmi kun en tämän tyypin nimeä muista, olisiko ollut niin että sukunimi alkoi B-kirjaimella?

[Norma Bates]

Sanna Ukkola on paperilla oikeassa – Orwell kiitää myrskyn siivin pimenevässä illassa. Huu! Huuu! Huhuu! Todellisuudessa tilanne ei ole toivoton eikä vakava. Ihmisen historia ei ole tragedia. Se on halpisgenremocktail, sekoitus puskafarssia, splatteria ja nyyhkypatetiaa.

Pari sukupolvea sitten kun mentiin pari pierua vasempaan, korjattiinko silloinkaan yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia, puututtiinko moraalikatoa aiheuttavaan inflaatioon, pohdittiinko eskapismin suosion syitä? No eipä tietenkään. Silloin lastenkirjoihin haluttiin onnellisempaa sävyä. Lumikin äitipuolta ei sadun lopussa enää kidutettu hengiltä, hän vain sydämistyi niin että muutti naapurikaupunkiin. Iinekselle ja Akulle haluttiin pukea housut, sen sijaan että Ireneltä ja Kalevilta olisi vaadittu häpyä.

Aikuinen on uusi huollettava. Kun ihminen ei tunnista rasismia vaikka peiliin katsoisi, hänen ympäristönsä on siivottava. Tämä avaa vihreän kasvun mahdollisuuden. James Bond ja Roope Ankka ovat uskottavia, koska he ovat häikäilemättömiä ja kovaotteisia. Kuohitut versiot ratsastavat vanhalla maineella. Sehän ei tietenkään toimi loputtomiin. Jonkun ajan päästä kukaan ei ymmärrä, mitä hahmoissa nähdään. Silloin voi kaivaa naftaliinista alkuperäisversiot taas myyntiin. Maksa kaksi, saa yksi ja puolikas. Tapaus Roald Dahl kertoo trendin kyynisyydestä. Lapsia kiinnostaa senkaltainen knoppitieto kuin että aamiaismurot tehdään kynien teroituksessa syntyvästä purusta. Heitä ei liikuta henkilöiden sijoittuminen tarinan aikajanalle, miljöön spatiaalinen konstruktio, draamankaarten suhteelliset pituudet. Poistamalla lastenkirjoista asiattomuudet niistä tehdään tätien kirjoja.

Parastahan hyrskyssä grogilasissa on että kukaan ei enää lue. Siksi sisäsiistit versiot niin tarpeen ovatkin. Kustantajat visioivat äänikirjoille tulevaisuutta. Kukaan järjissään oleva näyttelijä ei suostu lukemaan ääneen n-sanaa. Siinä menee elanto. Kuuntelijoille ei ole olemassa kontekstia tai historiallista menneisyyttä. Tosin ratkaisu osoittaa laiskuutta. Sopivat sertifioidut sorretut voisi palkata lausumaan epäilyttävät kohdat, heillähän on siihen syntymäoikeus. Tällä voisi mainostaa: "Tekstin n-sanat esittää afrikkalainen lausuntataitelija Mr. X. Lahjoitamme jokaisesta myydystä kappaleesta 1 c taivaan tuuliin." Kyynisyydellä kun ei ole viimeistä käyttöpäivää. Kun ne nyt hukkuvat Välimereen kuin kärpäset, tärkeintä on muistaa että ei saa käyttää n-sanaa ne. Pitää sanoa he. Parhaillaan he vaipuvat suolaisten aaltojen syliin koskaan palaamatta.

Kiistelyssä on pohjimmiltaan kyse eroista todellisuuskäsityksessä. Toisten mielestä maailma mahtuu huoneentauluun, toisten mielestä ei. Kuten Zhuangzi muotoilisi: En tiedä mikä on mitä – mutta "tämän" ja "tuon" välillä on ero.

Onneksi emme elä jossain Maon Kiinassa jossa kaikki tekevät täsmälleen identtisellä tavalla, tai itkevät ja tekevät. Enpäs muista olenko tälle foorumille mutissut siitä mitä luin tapauksesta Mao & mangohedelmä. Mao sai joltain tyypiltä mangoja lahjaksi, vaikkei edes pitänyt niistä. Lahja koettiin kommunistien keskuudessa niin merkittävänä, että alettiin valmistaa tekomangoja ja jokaisella kunnon kommunistilla piti olla sellainen kotonaan. Jos se puuttui, ei hyvä heilunut. Joku tyyppi jotenkin kehtasi aukoa asiasta päätään, ja kummasti katosi eikä miestä enää sen koommin nähty.

SciFi-leffoissa toistuva teema on se että yhteiskunnasta on tullut joku näennäisesti onnellinen utopia, joka onkin sisältä täysin mätä. Yleensä jonkinlainen vastarintaryhmä osoittaa asian jollekin utopiassa elävälle hyväosaiselle, ja jos hyvin käy, niin koko paska romahtaa sisällissodassa ja happy ever after (tosin sitä mukamas onnellista tulevaisuutta ei yleensä näytetä). Niin kauan kuin on edes jonkinlainen mahdollisuus aukoa päätään netissä, tietää ettei olla vielä sillä asteella että porukkaa aivopestään uskomaan elävänsä onnelassa, kun oikeasti suuri(n?) osa ihmiskuntaa elää paskan keskellä epäinhimillisissä olosuhteissa.

Nuorena luin sellaisen teoksen kuin Kuinka Aku Ankkaa luetaan. Kyllähän siinä varmaan se housuttomuuskin käytiin läpi, en muista, mutta pitkälti se taisi olla kritisointia Roopen kapitalistista riistopolitiikkaa kohtaan.

Ihmiskunnan pitäisi kaiketi vaan oppia ettei ole olemassa mitään yhtä ainoaa kaikki autuaaksi tekevää oppia tai ideologiaa. Onhan se ihan kiva varmaan olla alkuaikoina innostunut jostain näennäisesti uudesta jutusta, kuten nyt vaikka ensimmäisten joukossa kristinuskosta. Mutta annas olla kun kihot ja pomot ja muut kusipäät ottavat opin käsikassarakseen että saa valtaa ja mammonaa, niin hei sun heiluvilles.

Mitä tulee satuihin, itselleni jäi joku inho Minttu menee hammaslääkäriin -tyyppistä kirjallisuutta kohtaan. Grimmin sadut kolahti paremmin. HC Andersen oli jo vähän liian hoo see, kun oli niin surullisia loppuja niissä jutuissa. Tinasotamies päätyi uuniin ja pienestä merenneidosta tuli joku pilvi vai miten se nyt meni.

[Hiha]

Norma vastasi jo tähän. Lisään silti sokeria kuppiin.

Ensinnäkin lähes kaikessa kirjallisuudessa tekstin lopullisiin sanavalintoihin ja tarinan rakenteisiin ja muuhun vaikuttaa keskeisesti muutkin ihmiset kuin varsinainen kirjalija itse. Tarkoitan tällä sitä, että siinähän tarvitaan myös ulkopuolista silmää ja kustannustoimittajan ynnä muiden antamia palautteita jotka hyvin usein on myös niiden luonnoksiin suoraan tekemiä muutoksia, jotka tietysti kirjailija käy läpi sikäli kuin haluaa ja kokee tarpeelliseksi. Tällaiset suhteet perustuu silloin luottamukselle ja keskinäiselle arvostukselle ja niissä pelataan tietyillä sovituilla säännöillä, joista osapuolet on keskenään yhteisymmärryksessä.

Moraalisesti mielenkiintoisempi on tapaus jossa tekijä on kuollut. Perikunta voi rahanahneudessaan teettää sitaattimukeja ja myydä elokuvaoikeudet miten paskan rainan tekemiseen ikinä. Tällöin kuluttuja on kuitenkin jotenkin kartalla alkuperäisen tekstin tuottajan osuudesta ja vastuusta. Mutta entä jos kirjaa raskaasti stilisoidaan? Muutetaan kaikki homot kirahveiksi Toopen mieliksi? Korvataan tammihuonekalut ja pitsit ajattomammalla skandinaavisella sisustuksella, joka koostuu valkoisen ja harmaan eri sävyistä? Muutetaan päähenkilön jälkeenjäänyt ääliösetä puhumaan henkeviä ja siteeraamaan toistuvasti Bhagavad Gitaa alkukielellä? Miten sen jälkeen pelkästään uusiotuotokseen tutustunut tietää mitä kirjailija oikeasti sanoi ja tarkoitti ja mitä ei? Sananvapauteen kyllä kuuluu lainailu ja viittailu ja parodiointi, mutta en näe ihan ongelmattomana käytäntöä jossa lopputulosta ei tarvitse ottaa omiin nimiinsä vaan sen voi jättää kylmästi alkuperäisen version kirjoittaneelle.

[Aave]

Sanna Ukkola on paperilla oikeassa – Orwell kiitää myrskyn siivin pimenevässä illassa. Huu! Huuu! Huhuu! Todellisuudessa tilanne ei ole toivoton eikä vakava. Ihmisen historia ei ole tragedia. Se on halpisgenremocktail, sekoitus puskafarssia, splatteria ja nyyhkypatetiaa.

Pari sukupolvea sitten kun mentiin pari pierua vasempaan, korjattiinko silloinkaan yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia, puututtiinko moraalikatoa aiheuttavaan inflaatioon, pohdittiinko eskapismin suosion syitä? No eipä tietenkään. Silloin lastenkirjoihin haluttiin onnellisempaa sävyä. Lumikin äitipuolta ei sadun lopussa enää kidutettu hengiltä, hän vain sydämistyi niin että muutti naapurikaupunkiin. Iinekselle ja Akulle haluttiin pukea housut, sen sijaan että Ireneltä ja Kalevilta olisi vaadittu häpyä.

Aikuinen on uusi huollettava. Kun ihminen ei tunnista rasismia vaikka peiliin katsoisi, hänen ympäristönsä on siivottava. Tämä avaa vihreän kasvun mahdollisuuden. James Bond ja Roope Ankka ovat uskottavia, koska he ovat häikäilemättömiä ja kovaotteisia. Kuohitut versiot ratsastavat vanhalla maineella. Sehän ei tietenkään toimi loputtomiin. Jonkun ajan päästä kukaan ei ymmärrä, mitä hahmoissa nähdään. Silloin voi kaivaa naftaliinista alkuperäisversiot taas myyntiin. Maksa kaksi, saa yksi ja puolikas. Tapaus Roald Dahl kertoo trendin kyynisyydestä. Lapsia kiinnostaa senkaltainen knoppitieto kuin että aamiaismurot tehdään kynien teroituksessa syntyvästä purusta. Heitä ei liikuta henkilöiden sijoittuminen tarinan aikajanalle, miljöön spatiaalinen konstruktio, draamankaarten suhteelliset pituudet. Poistamalla lastenkirjoista asiattomuudet niistä tehdään tätien kirjoja.

Parastahan hyrskyssä grogilasissa on että kukaan ei enää lue. Siksi sisäsiistit versiot niin tarpeen ovatkin. Kustantajat visioivat äänikirjoille tulevaisuutta. Kukaan järjissään oleva näyttelijä ei suostu lukemaan ääneen n-sanaa. Siinä menee elanto. Kuuntelijoille ei ole olemassa kontekstia tai historiallista menneisyyttä. Tosin ratkaisu osoittaa laiskuutta. Sopivat sertifioidut sorretut voisi palkata lausumaan epäilyttävät kohdat, heillähän on siihen syntymäoikeus. Tällä voisi mainostaa: "Tekstin n-sanat esittää afrikkalainen lausuntataitelija Mr. X. Lahjoitamme jokaisesta myydystä kappaleesta 1 c taivaan tuuliin." Kyynisyydellä kun ei ole viimeistä käyttöpäivää. Kun ne nyt hukkuvat Välimereen kuin kärpäset, tärkeintä on muistaa että ei saa käyttää n-sanaa ne. Pitää sanoa he. Parhaillaan he vaipuvat suolaisten aaltojen syliin koskaan palaamatta.

Kiistelyssä on pohjimmiltaan kyse eroista todellisuuskäsityksessä. Toisten mielestä maailma mahtuu huoneentauluun, toisten mielestä ei. Kuten Zhuangzi muotoilisi: En tiedä mikä on mitä – mutta "tämän" ja "tuon" välillä on ero.

Tietenkin Sanna Ukkolankin perustehtävä on pysyä leivän syrjässä kiinni, ja saada aiheilleen näkyvyyttä. Hän tuntee kyllä erinomaisesti kohdeyleisönsä, ja myös kärjistelee sen mukaan. Kirjansa lukeneet eivät tässä yhteydessä kuitenkaan ryhtyisi kirjoittamaan orwellilaisesta maailmankuvasta, vaan Ray Bradbury on relevantimpi. Eikä vain Fahrenheit 451, vaan Bradburylla on sensuurinkuvauksia pitkin teoksiaan, tässä esimerkiksi profeetallisesti teoksesta Marsin aikakirjat:

..."They began by controlling books of cartoons and then detective books and, of course, films, one way or another, one group or another, political bias, religious prejudice, union pressure; there was always a minority afraid of something, and a great majority afraid of the dark, afraid of the future, afraid of the past, afraid of the present, afraid of themselves and shadows of themselves..."

Fahrenheit 451:ssä on pitkähkö kuvailu siitä, miten sensuuri juntattiin siten, että ajan saatossa siitä rakentui kansalaisten itsensä ylläpitämä normi. En kuitenkaan löytänyt sitä pikahaulla tähän. Pointti on se, että kuten Orwellin, hänenkään teostensa ei olisi pitänyt olla mitään manuaaleja, vaan vakavia varoituksia.

Neuvostoliitossa Dostojevski kirjoitti näistäkin teemoista mutta epäsuoremmin, ja hänen kirjoissaan on tyypillisesti toiveikas loppu. Silti, Dostojevski oli kapinakirjailija eikä mikään neuvostodiktatuurin äänitorvi, ja sai kirjoituksistaan myös kalliisti maksaa:

"Suvaitsevaisuus saavuttaa vielä sellaisen tason, että älykkäitä ihmisiä kielletään ajattelemasta, etteivät he vain loukkaisi imbesillejä".

Suomessa kustannustoiminta on ollut perinteikkäästi vasemmistolaisten (Niin, salonkisosialistien) heiniä, mutta kyllä hekin kapitalismin ovat oppineet. Lähestyisin näitä uudelleenmuokkauksia ja sensurointeja lainsäädännön kautta: kyse on tekijänoikeuslaeista ja siitä, milloin ja miten ne raukeavat. Voisiko esimerkiksi olla niin, että alkuperäisteoksia ei sellaisenaan saisi ryhtyä sorkkimaan, mutta niiden sämplääminen, niihin viittaaminen ja niistä erilaisten mukaelmien teko olisi sallittua jonkin tietyn ajan jälkeen? Tarkoitan, että onnistuisiko kirjallisia töitä jalostaa/degeneroida samaan tapaan kuin populaarimusiikkia, kuten esimerkiksi rap-musiikissa tehdään.

Mielestäni kaikkein helpoimman tavan olen jo kirjoittanut jossain toisessa ketjussa auki: muokkaamisilta voitaisiin välttyä kokonaan, mikäli kirjallisten töiden alkusivuille lisättäisiin lyhyt vastuuvapauslauseke. Siinä olisi sama teksti kaikkiin ns. kyseenalaisiin teoksiin: että teos kuvastaa omaa aikaansa, ja että siinä on kohtia, joita ei nykykäsityksen mukaan pidetä soveliaana. Pienellä printattuna voisi sitten vielä lopuksi lukea:


"Kunnes jälleen pidetään soveliaana".

[Hiha]

Aihepiirissä ei tietenkään mitään varsinaisen uutta ole. Heikkojen kiusaajatkin kierrättävät.

McCarthyism is back. This time, it's woke.

[Aave]

Aihepiirissä ei tietenkään mitään varsinaisen uutta ole. Heikkojen kiusaajatkin kierrättävät.

McCarthyism is back. This time, it's woke.

Antirasismi ja tasa-arvo (Mutta keiden?!) ovat kyllä näennäisen hienoja asioita joiden puolesta hyvistellä, mutta edustavat samalla sen tyyppistä tuulimyllysankaruutta, että niiden avulla on myös mainio luoda uusia tabuja. Kyse on aina vallankäytöstä. Rasismi ja epätasa-arvo eivät tule katoamaan tästä maailmasta ikinä niin kauan, kuin ihminen on ihminen. Kapitalismi ottaa siitä jatkossakin kaiken irti ja vaihtaa kannatustaan aina sen mukaan, mistä kulloinkin kovimmin tuulee. Mutta onhan se naurettavan absurdia, että esimerkiksi toteamus "Sukupuolia on vain kaksi" aiheuttaa näinä päivinä kauhian älämölön!

[Hayabusa]

Näen tässä käsitellyssä poliittisessa korrektiudessa pari erittäin vakavaa ongelmaa. Toinen on kielen köyhdyttäminen ja toinen on suoranainen valehtelu. Ukkolalla oli kummastakin hyvä esimerkki.

Lastenkirjan ilmaisu lihava, pieni ruskea hiiri oli muuttunut yksinkertaiseen muotoon pieni hiiri. Juu ymmärrän, että sana lihava voi olla ilkeä. Enkä kannata lihavan korvaamista kehopositiivisella. Mutta miten olisi pyöreä? Ja miksi ihmeessä ruskea on poistettu? Jotkut hiirethän ovat ruskeita. Tällä tavalla kieltä köyhdytetään ja kielen köyhtyessä ihmisten ajattelu köyhtyy. Voisi sanoa, että meitä pyritään tyhmentämään.

Toisessa esimerkissä kirjan hahmo oli käynyt purjehtimassa kolmen kirjailijan kanssa. Uudistetussa versiossa seurueen kaksi nykykäsityksen mukaan hieman epäilyttävää kirjailijaa olikin pudotettu pois kuin eno veneestä. Väistämättä tulee mieleen muutaman vuosikymmenen takaiset kuvat Neuvostoliitosta, jossa epäsuosioon joutuneet politbyroon jäsenet retusoitiin pois virallisista kuvista. Halutaanko tosiaan että tiemme on "Back to USSR"?

[Aave]

Miehellä ei ole kohtua!

(Joko joku on valmis viemään minut sateenkaaren väreihin pukeutuneen teloituskomppanian eteen?)