Marsplaneetalle muuttaminen, asuttaminen ja maankaltaistaminen - edut ja haitat

[Hayabusa]

Oikeiden tieteilijöiden mielestä mars Marsiin!
Manned Mars mission viable if it doesn't exceed four years, concludes international research team

[Karikko]

Vaihtoehtoisessa historiassa olisimme jo marsilaisia.
https://kantapaikka.net/index.php/topic,1172.msg184692.html#msg184692
Vaikka Apollo-lentojen aikaan teknologia ei ollut valmista Marsiin menemiseen, niin Kennedy-henkisellä panostuksella en epäile etteikö 50 vuodessa olisi kyetty riittäviin harppauksiin matkan toteuttamiseksi.

Juu, muistelen jostain alan lähteestä lukaisseeni, että mikäli NASA:n rahoitus olisi pidetty siinä mitä se oli parhaimmillaan, niin Marsiin oltaisiin menty jo joskus ysärillä.

Se oli Pahkasian artikkeli.
NASA ei oikeasti ole vieläkään ratkaissut tuota säteilyn ongelmaa, kun lähdetään ulos maan magneettikentästä (gamma-säteily tms.).

Aurinko ei näillä näkymillä lakkaa lähettämästä hiukkas-säteilyä tulevaisuudessakaan, joten ilmeisesti pitää keksiä säteilyä kestäviä ihmisiä pitkälle matkalle marsiin.

Kuussa kävijöillä oli varmaan tuuria siinäkin mielessä, ettei auringonsäteily ollut kovin voimakasta heidän vierailujensa aikoihin.

Silti on kuvailtu joitakin oireita, kuten välähdyksiä silmissä joillakin ja näköön vaikuttavia oireita. Hiukkasethan kulkevat helposti ihmisen läpi ja näkö- hermostoon osuessaan tuhoavat näkemiseen tarvittavia hermoyhteyksiä ja soluja. Tietenkin myös muita soluja.

Kahdeksan, tai yhdeksän kuukauden matkan jälkeen ihminen noissa oloissa olisi jo melko kykenemätön tekemään yhtään mitään- luukato ja monet muut vaivat olisivat -kiva seuralainen marsin tuleville valtiaille.

[ROOSTER]

Kuussa kävijöillä oli varmaan tuuria siinäkin mielessä, ettei auringonsäteily ollut kovin voimakasta heidän vierailujensa aikoihin.

Silti on kuvailtu joitakin oireita, kuten välähdyksiä silmissä joillakin ja näköön vaikuttavia oireita. Hiukkasethan kulkevat helposti ihmisen läpi ja näkö- hermostoon osuessaan tuhoavat näkemiseen tarvittavia hermoyhteyksiä ja soluja. Tietenkin myös muita soluja.

Kahdeksan, tai yhdeksän kuukauden matkan jälkeen ihminen noissa oloissa olisi jo melko kykenemätön tekemään yhtään mitään- luukato ja monet muut vaivat olisivat -kiva seuralainen marsin tuleville valtiaille.

Kuussa käyneet ovat pysyneet hengissä yllättävän hyvin, säteilyongelma on siis jotenkin hallinnassa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Kuussa_k%C3%A4yneist%C3%A4_ihmisist%C3%A4

Luettelo Kuussa käyneistä ihmisistä nro    astronautin nimi    elinaika    astui Kuun pinnalle    avaruuslento 1.    Neil Armstrong    1930–2012    21. heinäkuuta 1969    Apollo 11 2.    Buzz Aldrin            1930–            21. heinäkuuta 1969    Apollo 11 3.    Charles Conrad    1930–1999    19. marraskuuta 1969    Apollo 12 4.    Alan Bean            1932–2018    19. marraskuuta 1969    Apollo 12 5.    Alan Shepard            1923–1998    5. helmikuuta 1971    Apollo 14 6.    Edgar Mitchell    1930–2016    5. helmikuuta 1971    Apollo 14 7.    David Scott            1932–           31. heinäkuuta 1971    Apollo 15 8.    James Irwin            1930–1991    31. heinäkuuta 1971    Apollo 15 9.    John Young            1930–2018    21. huhtikuuta 1972    Apollo 16 10.    Charles Duke            1935–            21. huhtikuuta 1972    Apollo 16 11.    Eugene Cernan    1934–2017    11. joulukuuta 1972    Apollo 17 12.    Harrison Schmitt    1935–            11. joulukuuta 1972    Apollo 17

James Irwin kuoli nuorimpana mutta oli kokenut kovia jo ennen lentoaan, lennon aikana ja lennon jälkeen.

Kymmenen vuotta ennen Apollo-lentoaan Irwinin lentokone syöksyi maahan tavanomaisella harjoituslennolla: Irwinin koulutettavana oleva ohjaajaoppilas syöksi koneen maahan. Kumpikin säilyi hengissä, mutta Irwin sai murtumia, kärsi muistihäiriöistä ja lähes menetti toisen jalkansa.
...
Sekä Scott että Irwin olivat työskennelleet 23 tuntia ilman unta, minkä aikana he suorittivat viimeisen kuukävelyn, nousivat Kuusta, telakoituivat komentomoduulin kanssa ja kohtasivat ongelmia, jotka hidastivat kuumoduulin irrottamista komentomoduulista.[5] Astronauttien elintoimintoja tarkkailtiin maassa telemetriatietojen välityksellä ja lääkärit huomasivat Irwinin sydämessä rytmihäiriön ("engl. bigeminy") (ehkä kaliuminpuutoksen takia).[5][6] Tri. Charles Berry ilmoitti Christopher Kraftille, miehitettyjen avaruuslentojen (MSC) apulaisjohtajalle: "Se on vakavaa. Jos hän olisi maan pinnalla olisin sijoittanut hänet teho-osastolle sydäninfarktipotilaana."[6] Endeavourin sisätiloissa hengitettiin 100 % happea (avaruudessa ollessa), joten Dr. Charles Berry päätti, ettei Irwin ollut suuressa vaarassa.[6] "... Itse asiassa...hän on tehohoidossa. Hän nauttii puhdasta happea, hänen tilaansa valvotaan koko ajan, ja mikä parasta, hän on painottomuudessa.
...
Vuodesta 1973 lähtien Irwin johti useita retkikuntia Ararat-vuorelle Turkkiin etsimään Nooan arkkia. Retkikunnat eivät löytäneet merkkejä arkista. Vuonna 1982 hän loukkaantui vuorelta alastulon aikana ja luutnantti Orhan Baserin ja hänen kommandonsa täytyi saattaa Irwin hevosen selässä vuorelta lähimpään sairaalaan.
...
Irwin sai vakavan sydänkohtauksen kotinsa lähellä Colorado Springsissä, Coloradossa. Hän kuoli 8. elokuuta 1991 seuraavan sydänkohtauksen aikana

[Karikko]

^
Säteilyä ei voi hallita. Eikä sitä voi torjuakaan, viikon matka on kyllä melko vähäinen verrokki marsin matkaan.

Röngenissäkin voi käydä kuvauksilla, mutta harva siinä olisi mielellään parin vuoden ajan yhtä mittaa.

[Toope]

Rooster:
Astronautit siis ovat eläneet aika iäkkäksi!

[ROOSTER]

Rooster:
Astronautit siis ovat eläneet aika iäkkäksi!

Siltä se näyttää.

Joko säteilyltä on osattu suojautua, taikka sitten se ei olekaan ollut näille heeboille oletetun vaarallista.

Tietysti voi myös olla, että syöpiin on jo kehitetty lääke mutta sitä annetaan vain huippueliitille ja astronauteille. Sala liito.

[a4]

James Irwin kuoli nuorimpana mutta oli kokenut kovia jo ennen lentoaan, lennon aikana ja lennon jälkeen.

Ei helvetti. Tehohoitopotilaana kuulennolla.

[Karikko]

Suhteellista lienee se käykö röngen-kuvassa joskus, vai asuuko siinä kuvauslaitteessa jota käytetään koko ajan.

Myös marsissa on kivat olot veri kiehuu ilman paineistusta koska ilmakehän paine on melko olematon. ja ulkoilman keskilämpö on - 55 astetta.

Auringon hiukkastuulet ovat myös perillä jatkuvana säteilynä, sillä marsin ilmakehä ei kykene sitä estämään mitenkään.

Ei siis ole mitään järkeä verrata asioita kuussa-käynnin, viikon reissuun.

[ROOSTER]

Suhteellista lienee se käykö röngen-kuvassa joskus, vai asuuko siinä kuvauslaitteessa jota käytetään koko ajan.

Myös marsissa on kivat olot veri kiehuu ilman paineistusta koska ilmakehän paine on melko olematon. ja ulkoilman keskilämpö on - 55 astetta.

Auringon hiukkastuulet ovat myös perillä jatkuvana säteilynä, sillä marsin ilmakehä ei kykene sitä estämään mitenkään.

Ei siis ole mitään järkeä verrata asioita kuussa-käynnin, viikon reissuun.

Luultavasti Marsissa oleiluun on rakennettava jonkinlainen säteilysuoja. Kuualuksissa käytettiin foliota tähän tarkoitukseen ja tietysti myös lämpösuojaukseen. Ainakin kuvissa näkyy kellervää sellaista herkimpien osien suojana, lieneekö myös kultalayer. Ulkona liikuttaessa pitää olla kunnon varusteet, ilman pipoa ja sukkia ei kannata ulos lähteä. Sama pätee maapallollakin, pienemmissä määrin tosin.

Säteilykammoiset ovat tehneet kotilaboratorioissaan suojaavia päähineitä tuosta hyvin ohuesta alumiinipellistä. Folio taidettiin kehittää alunperin juuri avaruusmatkailun mahdollistamista varten ja kotitalouskäyttö on sen spinoff.

Kuumoduulin seinä oli paikoin vain kahden foliokerroksen paksuinen.

Tiedä sitten oliko tuo toinen kerros vain rakenteen lujuuden varmistamiseksi, säteilyä pysähtyy jo yhteenkin. Varman päälle pelattaessa Marsissa voisi käyttää kolmikerrosrakennetta.

Alumiinifolio on erittäin ohueksi valssattua alumiinia. Sitä kyetään valssaamaan viiden mikrometrin (millimetrin tuhannesosan) paksuiseksi, mutta täysin reiättömien folioiden tulee yleensä olla vähintään 12 mikrometrin paksuisia.[1

Aika monta neliömetriä säteilysuojaa saadaan kilosta foliota. Kevyttä, halpaa ja mukautuvaa.

Nykytekniikka tuo myös uusia ratkaisumalleja säteilyn vähentämiseen siedettävälle tasolle. Itse asiassa, elämä maapallollakaan ei olisi mahdollista ilman auringonsäteilyä.

Sähköisesti toimiva säteilysuoja avaruusaluksen suojaamiseksi saattaa olla mahdollinen muutenkin kuin vain tieteiselokuvissa. Näin ainakin mikäli englantilaista tohtori Ruth Bamfordia on uskominen. "Aurinkotuulen pysäyttämiseksi ei tarvita kovin voimakasta magneettikenttää", Bamford kertoo. "Suojakentän voisi muodostaa 20-30 kilometrin päähän avaruusaluksen ympärille."

Säteilysuojauksen tulevaisuus on sähkössä.

Idea on keksitty tosin scifi-sarjakuvissa jo heti WW2 jälkeen, siinä Roswellin tapahtuman aikoihin.


http://1.bp.blogspot.com/_TK37yqhXA6E/R8KBwACIeuI/AAAAAAAABZE/YjydAWpTWdg/s1600-h/Riku_1965.jpg

Hieno tuo aikatorni. Saisikohan jostain netin syövereistä nuo vanhat Riku-sarjikset luettua...

[Karikko]

^
Selitys kuualuksen seinämien ohuuteen on yksinkertaiseti paino, sitä koetettiin pitää mahdollisimman alhaisena.  Kuussahan ei ole ilmanpainetta joka rypistäisi koko vehkeen littanaksi.

Tosin en nyt aivan varma ole miten tuo rakenne olisi kestänyt kiihtyvyyden, joka tarvitaan aluksen noustessa pois kuunkamaralta.  Tuo maininta kyllä löytyy astronauttien tarpeesta olla potkimatta aluksen seiniä.  Siinäkin näyttäisi olevan siis hieman ristiriitaa- ei sitä alusta kuitenkaan ihan paperista tehty.

Foliot suojaavat joitakin säteilyn lajeja, mutta eivät estä suurienergisiä protoneita tunkeutumasta aluksen ja ihmisen sisälle.

Plutoniumiakin voi kääräistä "paperiin ja laittaa taskuunsa, mutta silti se on äärimmäisen inhaa materiaalia. Vaikka sen alfasäteily ei läpäisekään foliota.

[Toope]

Marsin ja Kuun tukikohtia vartenhan on se perussuunnitelma: Rakennetaan tukikohta maan alle, jolloin maaperä eliminoi haitallisen säteilyn.

Matka Marsiin tulee olemaan vaikea, mutta säteilynsuojaksi on sinänsä yksinkertainen konsti, vesi. Koska vesi aluksen ympärillä estäisi pääosan haitallisesta säteilystä.
https://www.smithsonianmag.com/smart-news/one-idea-get-mars-fill-spaceships-walls-water-180953428/

[Karikko]

Marsin ja Kuun tukikohtia vartenhan on se perussuunnitelma: Rakennetaan tukikohta maan alle, jolloin maaperä eliminoi haitallisen säteilyn.

Matka Marsiin tulee olemaan vaikea, mutta säteilynsuojaksi on sinänsä yksinkertainen konsti, vesi. Koska vesi aluksen ympärillä estäisi pääosan haitallisesta säteilystä.
https://www.smithsonianmag.com/smart-news/one-idea-get-mars-fill-spaceships-walls-water-180953428/

Ehdotuksesi on oikein hyvä. Koetapa itse asua maan alla vuoden pari ihan näissä helpoissa maanpäällisissä oloissa ja mieti sitten uudelleen.

Tosin toukatkin ja muut madot pärjäilevät kyllä maan alla kohtuullisesti, kunhan ilmareikä on tuomassa happea. Ehkä tuossa ehdotuksessasi on siis jotain toteutuskelpoista- täällä maan kamaralla. Marsissa eivät madotkaan pärjää, ilman miljardien investointeja ja tuskin silloinkaan.

[ROOSTER]

Marsissa eivät madotkaan pärjää, ilman miljardien investointeja ja tuskin silloinkaan.

Älä aliarvioi eliöiden elinvoimaa. Luultavasti ensimmäinen karhukainen on saapunut Maapallolle jonkun komeetan mukana ulkoavaruuden biologisesti aktiiviselta planeetalta - niin kestävää sorttia se on.

Karhukaiset ja ääriolosuhteet

Karhukaiset ovat erittäin kestäviä eläimiä. Niitä on tavattu kuumista lähteistä, Himalajan huipuilta yli 6 000 metrin korkeudesta, ikijään alta ja valtameren pohjasta yli 4 000 metrin syvyydestä. Ne ovat sukkulamatojen ja rataseläinten ohella ainoa eläinryhmä, joka pystyy pysäyttämään aineenvaihduntansa ja siirtymään anhydrobioosiin missä tahansa vaiheessa elinkiertoa[11]. Jotkut lajit voivat selvitä jopa yli kymmenen vuotta kuivuneessa tilassa[12]. Lepotilassa eläimen aineenvaihdunta laskee alle 0,01 prosenttiin normaalista ja vesipitoisuus 1 prosenttiin. Lepotilan salaisuus on trehaloosi-niminen sokeri, jonka on havaittu olevan erinomainen veden korvike.

Joidenkin lajien tiedetään selvinneen lepotilassa seuraavista ääriolosuhteista:

    Lämpötila – Karhukaiset voivat selvitä muutaman minuutin kuumennuksesta 151 °C:n lämpötilassa. Karhukaiset voivat kestää päiväkausien pakastamisen -200 °C:n lämpötilassa tai joitakin minuutteja -272 °C:n lämpötilassa.
    Säteily – Karhukaiset kestävät 5 700 grayn annoksen röntgensäteilyä (5 grayn annos on tappava ihmiselle).
    Paine – Karhukaiset selviävät yli 1 200 ilmakehän paineessa tai jopa 6 000 ilmakehän,[13] ja toisaalta lähes tyhjiössä. Avaruuteen matalalle kiertoradalle lähetetyistä karhukaisista suurin osa selvisi kymmenen päivän matkasta elossa altistettuna tyhjiölle. Myös osa auringon ultraviolettisäteilylle avaruudessa altistetuista karhukaisista selvisi matkasta.[14]

Vuonna 2019 israelilainen Beresheet-luotain kuljetti karhukaisia Kuuhun. Ne voivat pysyä hengissä kryptobioosin avulla pitkään, mutta eivät luultavasti pysty liikkumaan eivätkä lisääntymään Kuussa.[15]

Aivan varmasti Marsistakin löytyy joku kolkka jossa on sellaiset olosuhteet, että karhukainenkin lisääntyy.

Karhukaisten tiedetään voivan lisääntyä sekä suvullisesti että neitseellisesti.[9]

Kunhan hiukan ravintoa annetaan alkuun, jatkossa ne sitten jo syövät vaikka toisiaan tai pieniä kiviä. Vettä pitää tosin olla, ainakin tippa siellätäällä.


https://seura.fi/ilmiot/tiede-ja-luonto/etelamantereen-paksun-jaakannen-alta-loytyi-yllattavaa-elamaa/

Karhukainen on selvä sopeutuma erittäin vaihteleviin ja hankaliin olosuhteisiin. Ei huimimmalla mielikuvituksellakaan varustettu bio-insinööri osaisi suunnitella noin kelpoisaa ja sinnikästä eliötä. Kaiken lisäksi, se on avaruuskulkuneuvo parhaimmillaan, ei neliveto vaan yliveto moniveto! Raajojen määrä ilmeisesti vaihtelee kuudesta-kahdeksaan, ainakin kuvien perusteella.

Karhukaiset tiedetään kummallisiksi olioiksi: Mikroskooppisen pienet eläimet selviävät minuutteja 272 miinusasteessa ja kuumuudessa, joka nousee 151 asteeseen. Myöskään voimakas säteily tai paine eivät tuota niille ongelmia.

Eräs tämän mikroskooppisen pienen eläimen omituisimmista piirteistä liittyy kuivumiseen. Karhukainen sietää nimittäin senkin, että se menettää lähes kaiken nesteensä.

Tuolloin karhukainen muuttuu eräänlaiseksi biolasiksi, jolloin se kykenee säilyttämään elintärkeät proteiinit ja molekyylit kasassa aina siihen asti, kunnes kosteus saa ne taas heräämään henkiin, kertoo Science alert -nettisivusto.

Aiempien tutkimusten perusteella maapallolta löytyy kuitenkin mikrobeja, jotka ovat jopa karhukaisia iskunkestävämpiä. Ne voivat selviytyä meteoriiteista, jotka syöksyvät maahan viiden kilometrin sekuntivauhdilla.

"Panspermia on siis vaikeaa, muttei mahdotonta", Traspas sanoo.

[Karikko]

^
Ei ihminen varmaa ala karhukaiseksi. Karhukainen on ihmissilmälle näkymätön olento, siis liian pieni havaittavaksi, ilman teknologiaa. Sekin vaatii silti energiaa elääkseen, vaikka voi tuudittautua pitkäaikaiseen uneen huonoissa oloissa.

Marsissa voi toki olla jonkinlaista aineellista vuorovaikutusta ja siinä mielessä elämän tarvitsemia vuorovaikutuksia, mutta ei ehkä kuitenkaan solutasoista elämää.

Mikään ei ole itsestään olemassa siis mikään eliö- energiavuorovaikutus on perusta kaikessa olemisessa.

[Toope]

Ihmiset, jotka muuttavat joskus Marsiin tms., luovat alkua erilaiselle ihmisrodulle/lajille. Marsin gravitaatio jo muokkaa ihmistä suuresti. Noistahan tulee kääpiökansa.
Kiva kysymys on, kuinka monta sukupolvea marsilaisia tarvitaan, että siellä kasvaneet ovat jo eri laji...?!