Kysymyksiä uskosta, uskonnosta ja Raamatusta

[Melodious Oaf]

Mun aiempi nillitys kvanttimekaniikasta ja fyysiikasta liittyi lähinnä siihen, että osa niistä yhtälöistä on ikään kuin valistuneita arvauksia tai matemaattisesti luovia ratkaisuja joihinkin kokeellisen näytön esille heittämiin ongelmiin. Standardimalli on tavallaan "liian hyvä", tai sekä fysiikan että kosmologian standardimallit alkavat olla sellaisessa pisteessä, että kun niitä vähän muokataan, ne saadaan sopimaan yhteen minkä tahansa näytön kanssa.

Voitko tarkentaa tätä vähän?

Tässä videossa haastatellaan muutamia asiantuntijoita. Penrose edustaa klassista platonistia, mutta paljon mielenkiintoisempia ovat mielestäni Gregory Chaitin ja Stephen Wolfram, jotka molemmat vihjaavat siihen suuntaan, että ei ole vain yhtä matematiikkaa, joka kuvaa todellisuutta täydellisesti. Heidän näkökulmastaan platonismi on "keskiaikaista teologiaa", mutta kysymys jää sitten edelleen ilmaan. Mitä se matematiikka on, ja miksi maailma noudattaa matematiikkaa.


https://www.youtube.com/watch?v=6CVjoOtA5eg

Nostin ryhmäteorian 10 000 sivua pitkän todistuksen yksinkertaisisten äärellisten ryhmien luokittelusta esimerkiksi sen takia, että se ei ole elegantti ja koko luokittelu tai esimerkiksi monsteriryhmän olemassaolo tuntuu sekä mielivaltaiselta että selittämättömältä.

Diracin yhtälön taustalla on eräänalainen innovatiivinen vastaus siihen, miten voisi ottaa tosi hankalan neliöjuuren. Silloin Kleinin ja Gordonin aaltoyhtälöstä saisi ajan suhteen ensimmäisen kertaluvun yhtälön, jolloin se ei tuottaisi negatiiviisia todennäköisyyksiä.  Dirac oli puuhaillut Heisenbergin matriisimekaniikan parissa ja keksi, että sen mikä muuten olisi ratkeamaton ja hankala derivaattojen päättymättömätön sarja saa sievenemään tosi nätisti, jos tietyt objektit eivät olekaan lukuja vaan neliulotteisia matriiseja. Tällä oletusella ulos pullahtaa lähtökohtaan nähden yllättävän yksinkertainen yhtälö, jonka ratkaiseminen on siltikin hiton hankalaa mutta tehtävissä. Jossain mielessä taustalla on vähän sellaista "tän olis kyllä tosi hyvä olla totta" -ajattelua, mihin yksi Lennyn videon matemaatikoista viittaa.

Edellinen liittyy myös siihen, mitä Penrose tarkoittaa, kun sanoo, että atomeista ja alkeishiukkaisista puhuttaessa taustalta löytyy lopulta vain matemaattisia rakenteita.

Kun joku videon tyypeistä mainitsi aksioomien listan, jonka voisi kirjoittaa parille liuskalle, oletan hänen tarkoittaneen ZFC:tä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aksiomaattinen_joukko-oppi

Joukkojen avulla voidaan määritellä kokonaisluvut, symmetria, rekursio, funktiot ja oikeastaan kaikki matemaattiset objektit.

Kompentenssi ei millään riitä tällaisen arvioimiseen, mutta etäisesti ounastelen, että joukko-opin aksiomaattiset lähtökohdat liittyisivät siihen, että meidän kehojen ja elinympäristön takia esimerkiksi diskreetit oliot ja niiden kokoelmat sekä edelleen diskreetit määrät näyttäytyvät meille perustavanlaatuisina juttuina, joiden kautta on luontevaa määritellä kaikki muu.

ZF:ssä: Nolla on tyhjä joukko, yksi on tyhjän joukon sisällä oleva tyhjä joukko, ja niin edelleen rekursiivisesti:
0=φ, 1={φ}, 2={{φ}}, . . .

Peanon aksioomilla: 0 on luonnollinen luku, ja muut luvut määritellään seuraajafunktion S kautta, jolloin S(a)=a+1

ZFC ja Paenon aksioomat eivät käsittääkseni ole yhteismitallisia, vaan ZFC:llä voi todistaa lauseita joita Paenon aksioomilla ei, mutta Peanon aksoomeilla jotkut asiat ovat ilmaistavissa yksinkertaisemmin.

Jos joku muu elämänmuoto olisi kehittynyt vaikkapa kaasuplaneetalla ja olisi olomuodoltaan enemmän kaasumainen, silloin niiden kehittämä matematiikka voisi näyttää melko toisenlaiselta. Kenties siinä olisi diskreetin sijaan lähdetty liikkeelle jatkuvuudesta. Ehkä silloin differentiaalilaskenta olisi paljon helpompaa ja aksioomat tekisivät sen "kevyemmäksi".

Mutta meille taas ne ei aksioomina tulis mieleen tai olis "mielenkiintoisia" tai "järkeviä", koska lähtökohdat ja perusaksioomien yhteydet tai seuraukset eivät kokemuksellisesti ole yhtä helppotajuisia tai intuitiivisesti selkeitä hahmottaa.

ZFC:tä rikkaampia tai vahvempia aksiomaattisia järjestelmiä on olemassa. Esimerkiksi Morsen-Kelleyn joukko-opissa ontologiaan kuuluu joukkojen lisäksi myös aitoja luokkia:
Wiki: Morse–Kelley set theory

Ehkä kysymykseen aksioomien valinnasta pääsee vähän käsiksi miettimällä, miten vaikea on edes kuvitella, millaista matematiikka olisi, jos sen ontologian kaikista perustavimmat oliot olisivat jotain aivan muuta kuin meillä aksiomaattisissa järjestelmissä on.

Luonnollisten lukujen eräänlaista takapirun tai meille verrattain perustavanlaatuisen olion asemaa voi hahmotella myös sitä kautta, että ZFC:n taustalla on eräällä tapaa puhtaiden joukkojen (kaikki alkiot, alkioiden alkiot jne. ovat joukkoja) muodostama von Neumannin universumi, jossa joukot voidaan järjestää kumulatiiviseksi hierarkiaksi sen mukaan, kuinka pitkälle niiden alkioita ja alkioiden alkioita on edelleen olemassa. Tyhjän joukon aste (rank) on 0. Joukon aste on pienin ordinaali joka on kaikkien joukon alkioiden astetta suurempi.
   Ordinaalit (ts. luonnolliset luvut) von Neumannin universumina eli kumulatiivisena hierarkiana:
0= φ, 1 = {φ}, 2 = {φ,{φ}}, . . .

Lainaan vielä erikseen pätkän Wikipediasta:

There are two approaches to understanding the relationship of the von Neumann universe V to ZFC (along with many variations of each approach, and shadings between them). Roughly, formalists will tend to view V as something that flows from the ZFC axioms (for example, ZFC proves that every set is in V). On the other hand, realists are more likely to see the von Neumann hierarchy as something directly accessible to the intuition, and the axioms of ZFC as propositions for whose truth in V we can give direct intuitive arguments in natural language. A possible middle position is that the mental picture of the von Neumann hierarchy provides the ZFC axioms with a motivation (so that they are not arbitrary), but does not necessarily describe objects with real existence.

Wiki: Von Neumann Universe

Edelleen jos kuvitellaan meidän tietyn matematiikan yhteyttä ihmisen fysiologiaan, ehkä geometrian pisteet ja janat ovat meille luontainen tapa hahmottaa muotoja sen takia, miten meidän optinen järjestelmä toimii. Joku muu elämänmuoto saattaisi käsitellä sitä aivan eri tavalla vaikka valomäärien kautta. Ehkä niille saattais liike ja staasi tai näiden suhde olla jotenkin ensisijaista. Tai sitten joku värähtely. Tai ehkä niille joku hajua muistuttava on ensijainen tapa kokea maailmaa — tai ehkä nolostumisen tunne on jollain tapaa perustava kokemus — eikä ne tän tyyppisiin asioihin verrattuna pitäis meidän käsitystä "muodoista" tai "luvuista" järkevänä tai edes kauhean kiinnostavana.

Vois ajatella että jos niillä olis matematiikkaa, se olis jollain tapaa yhteensopivaa meidän matematiikan kanssa tai osa jotakin samaa kuvaa. Mutta sekin, olisko ne yhteensopivia vai ei, saattaa riippua siitä, minkälaista logiikkaa sen arvioimiseen käytetään, mikä on sekin sopimuksenvarainen määrittelykysymys.

On mahdollista, että platonistinen kuva matematiikasta on totta ja että jossain mielessä ne ideatason rakenteet ovat olemassa "tuolla jossain". Mutta on myös mahdollista, että samalla kertaa on olemassa useita erilaisia abstraktin tason kokonaisia ja ehyitä ideatason maailmoja, eikä silloin näiden platonististen ideoiden tarvitse olla vain yhdenlaisia tai juuri jotain tiettyä tai uniikkeja.

Meille voi olla mahdotonta tai erittäin vaikeaa kuvitella sellaista "järkevää" aksiomaattista järjestelmää, jossa luonnollisilla luvuilla tai jollain geometrian pisteillä, janoilla ja suorilla ei olisi vähintään piilossa ja taustalla perustavaa ontologista asemaa. Sitten jos kuvittelee jotain toista sivilisaatiota jolla olis erilainen matematiikka, on vaikea kuvitella, ettei se olis jonkinlainen sosiaalinen konstruktio, jota ne rakentaa sopimalla ja kommunikoimalla keskenään. Mutta vaikka on vaikea kuvitella, että ne ei esimerkiksi kommunikoisi keskenään ollenkaan, ei se kai tarkoita, että sekään olis sinänsä mahdotonta.

Matematiikan aksiomaattisia järjestelmiä pyritään mun mielestä rakentamaan hyvin varovaisesti sillä tavalla, että ne ihan perustason oletukset olis meille jotenkin... intuitiivisesti selkeitä ja ilmeisiä sekä lisäksi sellaisia, että ne estää "minkä tahansa" tai mielivaltaisten lauseiden johtamisen. Toisaalta pyritään tekemään järjestelmistä mahdollisimman "vahvoja" tai todistusvoimaisia.

En tiedä, vastaako matemaattiset rakenteet sinänsä luontoa tai maailmaa, mutta se näyttäis tuottavan hyviä tuloksia, että joku tutkii vaikka matriiseja ja niiden laskusääntöjä. Niihin soveltuu osa aritmetiikan aksioomista mutta ei kaikki. Ja sitten joku muu keksii, että hei, matriisithan ei noudata vaihdantalakia, että mitä jos käyttäiskin niitä:

In 1925 Werner Heisenberg was working in Göttingen on the problem of calculating the spectral lines of hydrogen. By May 1925 he began trying to describe atomic systems by observables only. On June 7, after weeks of failing to alleviate his hay fever with aspirin and cocaine, Heisenberg left for the pollen-free North Sea island of Helgoland. While there, in between climbing and memorizing poems from Goethe's West-östlicher Diwan, he continued to ponder the spectral issue and eventually realised that adopting non-commuting observables might solve the problem. He later wrote:

It was about three o' clock at night when the final result of the calculation lay before me. At first I was deeply shaken. I was so excited that I could not think of sleep. So I left the house and awaited the sunrise on the top of a rock.

https://en.wikipedia.org/wiki/Matrix_mechanics

En usko, että tämä on Lennyn kysymykseen erityisen valaiseva tai hyvä vastaus, mutta Heisenberg-anekdoottiin on silti hyvä lopettaa.

[kertsi]

Ja mitenhän nuo matemaattispitoiset ja fysiikkapitoiset pohdinnat mahtanevat liittyä Kysymyksiin uskosta, uskonnosta ja Raamatusta? Ei silti, ei tiede ja taidekaan niin kamalasti uskoon, uskontoihin ja Raamattuun liity.

[Toope]

No matematiikka (ja filosofia) eivät olekaan tiedettä samassa merkityksessä kuin luonnontiede, eikä sitä kai sitten myöskään kosketa "tieteellinen ajattelu" samalla ankaruudella. Matematiikalle kontingentti maailma on aika epäkiinnostava.

Mitähän tuo sitten tarkoittaa?
Eikös matematiikka ole tieteellisin kaikista tieteistä?

[Lenny]

Vastasin MO:lle toiseen ketjuun: https://kantapaikka.net/index.php/topic,797.msg154349/topicseen.html#msg154349

Siirretään tätä matematiikkarönsyilyä sinne.

[a4]

Toisaalta jos olemme todennäköisesti simuloituja, simuloidussa maailmassa, niin meillä on tarkoitus.
Olemmeko osana historian tutkimusta tai tulevaisuuden ennusteita? Vai jossain pelissä?
Riippuu siitä kuka meidät olisi simuloinut, millaisen tarkoituksen kykenemme heidän olemassaololleen päättelemään.

Ihan teoreettisesti, lorottamatta lisää vettä myllyyn, oletko ajatellut että simulaatio saattaa olla tarkoituksella kykenemätön pohtimaan todellista käyttötarkoitustaan? Vertaa vaikka peleihin. Hahmot käyvät mukisematta örkkejä vastaan aseenaan surkean pieni veitsi, jos pelaaja niin tahtoo.

Jos rajoitutaan simulaatioissa pelkkiin peleihin, niin pelimaailmankin lainalaisuudet määrittävät pelihahmojen teot, kokemukset ja älykkyyden.
Päivällä telkusta tulleessa dokkarissa nationalismin tai ulkoisen pelaajan innoittamat valkoiset kävivät venäläissotilaiden kimppuun myös kirvein ja heinäseipäin, kunnes saivat venäläisten aseista täydennystä sisällissodan alussa Suomessa.
Kehittyvään itsetietoisuuteen kykenemättömät pelimaailmat ovat simulaatioteorian kannalta epäolennaisia, kuin ajokortti muurahaiselle.
Toki voidaan rajata simulaatiot niinkin tiukasti ettei simulaatioteoria näytä mahdolliselta. Vaikkapa sodankäyntiä karkeasti simuloivaan shakkipeliin puupäisine pelinappuloineen.
Sori jos lorottelin.

Nyt lirahti: https://kantapaikka.net/index.php/topic,2036.msg154401.html#msg154401

[Hiha]

Kehittyvään itsetietoisuuteen kykenemättömät pelimaailmat ovat simulaatioteorian kannalta epäolennaisia, kuin ajokortti muurahaiselle.

Charles Darwin esitti radikaalin ajatuksen, että ehkä näyttämökoneistoa ei tarvita. Kenties näyttelijät väsäävät kulissit samalla.
Kaikkia hänen heittonsa ei miellyttänyt.

On ihanan retroa palata nuoruuteen, ja vielä somempi toisen kulttuurin nuoruuteen.

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet, taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!

(Ps. 8:3–9)

Heikkous tarkastella maailmaa ilman virtuaalilaseja on inhimillisesti ymmärrettävää. Silti se on heikkous, joka avaa ovet hyväksikäytölle.

For now, having the ears of men, Sauron with many arguments gainsaid all that the Valar had taught; and he bade men think that in the world, in the east and even in the west, there lay yet many seas and many lands for their winning, wherein was wealth uncounted. And still, if they should at the last come to the end of those lands and seas, beyond all lay the Ancient Darkness. 'And out of it the world was made. For Darkness alone is worshipful, and the Lord thereof may yet make other worlds to be gifts to those that serve him, so that the increase of their power shall find no end.'

(J. R. R. Tolkien: Akallabêth)

[Karikko]

Kehittyvään itsetietoisuuteen kykenemättömät pelimaailmat ovat simulaatioteorian kannalta epäolennaisia, kuin ajokortti muurahaiselle.

Charles Darwin esitti radikaalin ajatuksen, että ehkä näyttämökoneistoa ei tarvita. Kenties näyttelijät väsäävät kulissit samalla.
Kaikkia hänen heittonsa ei miellyttänyt.

On ihanan retroa palata nuoruuteen, ja vielä somempi toisen kulttuurin nuoruuteen.

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet, taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!

(Ps. 8:3–9)

Heikkous tarkastella maailmaa ilman virtuaalilaseja on inhimillisesti ymmärrettävää. Silti se on heikkous, joka avaa ovet hyväksikäytölle.

For now, having the ears of men, Sauron with many arguments gainsaid all that the Valar had taught; and he bade men think that in the world, in the east and even in the west, there lay yet many seas and many lands for their winning, wherein was wealth uncounted. And still, if they should at the last come to the end of those lands and seas, beyond all lay the Ancient Darkness. 'And out of it the world was made. For Darkness alone is worshipful, and the Lord thereof may yet make other worlds to be gifts to those that serve him, so that the increase of their power shall find no end.'

(J. R. R. Tolkien: Akallabêth)

No jokainen omassa roolissaan- luulee olevansa ainutlaatuinen ja ehkä onkin, niin kauan, kun on siinä roolissaan.

Lieneekö sekin kuitenkin vain näyttämön ja esiintyjän kulissi.- Eli näyttelijä on samaa teatteria, mutta luulee olevansa erillinen- näytelmästä.

Suomennetaan tuo vielä- häntä ei ole ilman esitystä.

[a4]

Kehittyvään itsetietoisuuteen kykenemättömät pelimaailmat ovat simulaatioteorian kannalta epäolennaisia, kuin ajokortti muurahaiselle.

Charles Darwin esitti radikaalin ajatuksen, että ehkä näyttämökoneistoa ei tarvita. Kenties näyttelijät väsäävät kulissit samalla.
Kaikkia hänen heittonsa ei miellyttänyt.

On ihanan retroa palata nuoruuteen, ja vielä somempi toisen kulttuurin nuoruuteen.

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet, taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!

(Ps. 8:3–9)

Heikkous tarkastella maailmaa ilman virtuaalilaseja on inhimillisesti ymmärrettävää. Silti se on heikkous, joka avaa ovet hyväksikäytölle.

For now, having the ears of men, Sauron with many arguments gainsaid all that the Valar had taught; and he bade men think that in the world, in the east and even in the west, there lay yet many seas and many lands for their winning, wherein was wealth uncounted. And still, if they should at the last come to the end of those lands and seas, beyond all lay the Ancient Darkness. 'And out of it the world was made. For Darkness alone is worshipful, and the Lord thereof may yet make other worlds to be gifts to those that serve him, so that the increase of their power shall find no end.'

(J. R. R. Tolkien: Akallabêth)

Simulaatioteoriassa siis spekuloidaan maailmamme kaltaisten, kehittyviä ja itsetietoisia olioita sisältävien simulaatioiden todennäköisyydellä.
Tieteellisen maailmankuvan mukaisesti. Mihin kuuluu myös evoluutioteorian valtavirtaistuminen.
Simulaatioteoria jatkaa Darwinin sokean evoluution itseään rakentavista näyttämökulisseista, toteamalla että näissä kulisseissa paraikaa rakentuu myös ajatuksia ja teknologiaa jolla voi simuloida evoluutiota myös pisteeseen jossa simuloidut kulissit vaikuttavat simuloiduista aidoilta.

Simulaatioteoria voi herättää konservatiivista ihmetystä, siinä missä evoluutiokin aikanaan:
Kuulkka, poja! Kuulkka mitä mein Yrjö poika puhu. Nyt sää vast oikke äläkän päästi. Nyt mää ole hämmästyny. Kuulkka, poja. Mää ole vissi ahvena ku mul on köyry hartia. Tulkka onkel poja... Et kidukset... Mää en ole mittä muut lukenu ku joskus Turun Sanomat senjälkken ku mää vaivasest kansakoulust pääsi, mut senverta mää ain tiedä ette mää tommotti usko. Mää ole ahvena. Mää ole hiilest tehty ahvena... Mää ihmettelen kauhiast.

On ihanampaa retroilua palata nuoruuteen tai menneeseen aikaan tieteellisen tiedon voimin. Muovilusikan tai kivitalon tullessa taas puisiksi ja avaruusalusten purjehtiessa aurinkopurjein.
En pidä epäilyttävän uskonnollisena konservatiivisuutena sitä että spekuloi jonkin maailman luojaksi koodaria tai kirjailijaa. Jumala on kuitenkin eri asia kuin maallinen luoja.

Ihmisapinan heikkous elää maailmassa ilman kehittyviä työkalujaan on samalla myös lajinsa vahvuus. Riskeineen.
Virtuaalilasit voivat olla kelpo väline myös meitä elättävän planeetan luonnon ylikuluttamiseen immateriaalisena kulutusjuhlan simulointina, myös jouluna.
Silmälasitkin ovat olleet kelpo työkalu lukutoukille.



Droppaan hesarista tähän vielä muutaman korkeakirjallisen pätkän höysteeksi:

"Äkkikauhusta mutkalle vääntyvä kaula, tavallinen kautta Grünewaldin tuotannon, jättää kurkun paljaaksi ja kääntää kasvot päin häikäisevää valoa, on ruumiin äärimmäistä ilmausta siitä, että luonnossa ei vallitse tasapainoa, vaan se tekee sokeasti häijyn kokeen toisensa jälkeen kuin mieletön askartelija, joka heti turmelee sen, minkä on juuri onnistunut luomaan."
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009203674.html

"Sama kude on meissä kuin mik' unelmissa on ja unta vain on lyhyt elämämme."
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009190355.html

[Hiha]

En pidä epäilyttävän uskonnollisena konservatiivisuutena sitä että spekuloi jonkin maailman luojaksi koodaria tai kirjailijaa. Jumala on kuitenkin eri asia kuin maallinen luoja.

Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian. (Hepr. 8:13)

Filosofista spekulaatiota on harjoitettu ennenkin. Todellisuuden takana olevan kätketyn voiman etsiminen tuntuu olevan ihmisen rakkaimpia harrastuksia. Maan ja taivaan väliin jääminen ei muuta uskonnollissävyisiä oppeja tieteeksi. Kulttuurihistoriallisesti tietokonesimulaatio on aika kuiva ja tylsä. Esim. polynesialaisten mana on siinä mielenkiintoisempi, että se on osa todellista uskomusjärjestelmää.

Mutta meidän ylipappimme on saanut paljon tärkeämmän tehtävän, yhtä paljon tärkeämmän kuin on se liitto, jonka välittäjä hän on. Se liitto on suurempi, koska se perustuu suurempiin lupauksiin. (Hepr. 8:6)

[Toope]

Tuohon "Lassi ja Leevi"- sarjikseen viitaten miehisyyshän ei ole väkivallankäyttöä.
Se on omien suojelemista siltä.

[Hiha]

Simulaatioteoriassa siis spekuloidaan maailmamme kaltaisten, kehittyviä ja itsetietoisia olioita sisältävien simulaatioiden todennäköisyydellä.

Vastaan aiheeseen kerrankin ihan suoraan, naljailematta. Sana "teoria" ei tee asiasta teoriaa ja vielä vähemmän tiedettä. Simulaatioteoria on juuri tuota, puhdasta hedelmätöntä spekulaatiota. Se voi olla viihdyttävää, mutta sekään ei tee siitä tiedettä. Yhtä hyvin voisi ajatella että olemme tiedostavaa kynsilakkaa, että meikäläisten Matrix on olemassa koska kynsilakan uneksuminen tuo sille juuri oikean säihkeen.

Ei ole olemassa ensimmäistäkään havaintoa, jota simulaatioteoria yrittäisi selittää. Periaatteessa sitä voisi yrittää käyttää kertomaan miksi matematiikka toimii, miksi hiukkasfysiikan standardimalli on sellainen kuin on, miksi pimeä aine on pimeää ja pimeä energia myös. Vaan ei, se on liian epämääräinen jotta sillä voisi esittää ennusteita. Ehkä tarkoituksella. Väite, joka on mahdoton tarkistaa, on mahdoton kumota. Jopa älykäs suunnittelu on monella tavalla monta askelta lähempänä tiedettä, vaikka sitäkään ei sen piiriin hyväksytä.

[Melodious Oaf]

Simulaatioteoriassa siis spekuloidaan maailmamme kaltaisten, kehittyviä ja itsetietoisia olioita sisältävien simulaatioiden todennäköisyydellä.
Tieteellisen maailmankuvan mukaisesti. Mihin kuuluu myös evoluutioteorian valtavirtaistuminen.
Simulaatioteoria jatkaa Darwinin sokean evoluution itseään rakentavista näyttämökulisseista, toteamalla että näissä kulisseissa paraikaa rakentuu myös ajatuksia ja teknologiaa jolla voi simuloida evoluutiota myös pisteeseen jossa simuloidut kulissit vaikuttavat simuloiduista aidoilta.

Ei minusta spekuloinnissa ole mitään sinänsä väärää, mutta simulaatioargumentissa on aika ohuet lähtötiedot ja isoja taustaoletuksia. Tehdään pelkästään isojen lukujen ja jäsentelyn kautta päätelmistä loogisen, tieteellisen tai väistämättömän tuntuisia.

Kun nyt kerran todennäköisyyksillä spekulointi on hienoa:

Pitäisin suhteellisen todennäköisenä, että ainakin alkeellista elämää on maailmankaikkeudessa muuallakin. Näyttäisi että maapallolla esitumallinen elämä on syntynyt melkein heti sen jälkeen, kun olot vakiintuivat sen verran, että se ylipäätään oli mahdollista.
     Elämä tällä planeetalla on noin 3,7 miljardia vuotta vanhaa, ja planeetta itsessään on noin 4,6 miljardin vuoden ikäinen.

Varhaisimmat nykyisenkaltaisten aitotumallisten fossiilit ovat 1,2 miljardin vuoden takaa, ja niillä näyttäisi olevan vain yksi yhteinen alkuperä. Pelkästään se, kun tämä tietty arkeoni on päätynyt bakteerin sisään ja niiden muodostama kokonaisuus on paitsi jatkanut elämäänsä, myös onnistunut lisääntymään, saattaa olla todennäköisyyksien kannalta merkittävämpi harppaus kuin elämän synty tai siirtymä geologisesta biologiseen itsessään.

Kasvillisuus on vallannut Maan pinnan vasta 500 miljoonaa vuotta sitten, ja niin edelleen.

Vastaavanlaisia pullonkauloja on ollut koko ajan niin, että biologi saattaisi katsella Linnunrataa galaksina ja todeta todennäköisyyksillä spekuloiden ja Boströmin oletuksia vahvempaan näyttöön perustuen, että todennäköisesti koko rykelmässä on elämän puolesta "korkeintaan limaa".

Simulaatioargumentti ei oikein anna vastauksia tai ennusteita tällaisiin empiirisiin dilemmoihin, kuten Hihakin tosi, vaan sillä voi sivuuttaa tai siivota pois melkein minkä tahansa kysymyksen. Totta kai se on silti hyvä spekulaationa ottaa huomioon, kehitellä sitä edelleen ja pyrkiä sen synnyttämiä ideoita ja ennusteita myös testaamaan kun tulee tilaisuus.

Pitäisin ehkä filosofian ja luonnontieteiden yhtymäkohtana ja todennäköisyyksillä spekulointina silti lupaavampana sitä, että otettaisiin tosissaan mahdollisuus, että biologi on oikeassa ja on itse asiassa melko todennäköistä, että elämme Linnunradan ainoassa kehittyneessä sivilisaatiossa.

Tähän voisi sovitella joitakin muita niin sanotun longtermismin piirteitä ja pyrkiä siltä pohjalta sorvaamaan a4:n kaipaaman tyyppistä tieteelliseen maailmankuvaan perustuvaa maailmankatsomusta.

[Melodious Oaf]

Liitän edellistä vielä ketjun aiheeseen:

Boströmin muotoileman simulaatioargumentin innoittamana on luodattu myös sitä, mitä merkitystä argumentilla on teologian kannalta. Myös näihin lähteisiin Boström viittaa simulaatioargumenttia käsittelevällä sivullaan.

Yhtenä esimerkkinä voidaan nostaa esiin Eric Steinhartin Theological Implications of the Simulation Argument (PDF)

Mietin taannoin itsekseni, minkälaista pyhyyskäsitystä simulaatioargumentti ilmentää, päätymättä oikeastaan mihinkään.

Yllä linkatussa artikkelissa Steinhart versioi mm. kosmologisen todistuksen (cosmological argument for God) ja teleologisen todistuksen (the design argument) uudelleen simulaatioteorian kautta.

Siinä päädytään hakemaan jumaluutta yhtäältä tietokoneista ja niiden käyttäjistä (hardware vs software) ja toisaalta rinnastamaan sisäkkäisten maailmankaikkeuksien hierarkiaa reaalilukujen tai luonnollisten lukujen muodostamaan suoraan ja jumalaa johonkin tähän suoraan nähden transendettiin, aitojen luokkien kautta kautta hahmottuvaan äätettömyyksien sarjaan tai vähintään joukko-opin, ryhmien ja ordinaalien kautta aukeavaan numeroituvaan äärettömyyteen.

As a software process, every deeper universe (and every computer in it) is more richly physical. However, since God is pure hardware, God is not physical. The reality of God is somehow deeper than any physicality. Thus, in accordance with classical theories of the divine nature, God would be a pure mind, a pure unity, whose self-directed thought processes generate all physical complexity.

This picture of divine productivity does not have much in common with the picture of divine creativity painted by traditional theism. The Simulation Argument does not depict God as the traditional Judeo-Christian creator. On the contrary, this picture of divine productivity is quite similar to the picture painted by various versions of Neoplatonism. Generally speaking, Neoplatonism says that, God (the One) is the source of all reality. Reality is stratified into a hierarchy of levels of perfection (degrees of being). God emanates the entire series of degrees and each degree emanates the next degree in the series. The Simulation Argument supports this general Neoplatonic picture. More specifically, the theological implications of the Simulation Argument overlap at many places with the more modern Neoplatonism developed by John Leslie.

Näen tässä jonkinlaisen yhteyden Nietzschen artikuloimaan nihilismiin, siihen että sekulaarissa maailmassa ihmisen on kohdattava nihilismin haaste ja joidenkin mukaan itse luotava omalla ajattelullaan merkitys — sen sijaan että se olisi maailmassa ja tilanteissa jo valmiiksi, ja tarvittaisiin sekä taitoja, tietoja ja avoimuutta sen kokemiseen ja vastaanottamiseen.
     Artikkelin maalaamassa kuvassa korostuu kontrollin tarve. Jokin tällainen äärimmäinen autonominen tietoisuus synnyttää kaiken rakenteellisen kompleksiteetin, joka on lopulta yhtä kuin merkitys. Arvo on episteemistä "kiinnostavuutta", viihdearvoa tai draamallista kiinnostavuutta.
    Tämä vain etäännytetään jonnekin käsittämättömän kauas posthumaanin sivilisaation tai lopulta jumalan tasolle, jolloin se ehkä ensikosketuksella tuntuu vähemmän nihilistiseltä ja samalla sillä tapaa turvalliselta, että ei riskeerata mitään tekemällä mahdollisesti naurunalaisia tai hölmöjä oletuksia, ja toisaalta ollaan ikään kuin kosmisen urheiluspektaakkelin yleisöä: osa jotakin, mikä on transendenttiä meidän kontribuutioon nähden tai isompaa kuin se, mitä me voidaan siihen antaa.

In sum, if your descendants might make simulations of lives like yours, then you might be living in a simulation. And while you probably cannot learn much detail about the specific reasons for and nature of the simulation you live in, you can draw general conclusions by making analogies to the types and reasons of simulations today. If you might be living in a simulation then all else equal it seems that you should care less about others, live more for today, make your world look likely to become eventually rich, expect to and try to participate in pivotal events, be entertaining and praiseworthy, and keep the famous people around you happy and interested in you.

How To Live In A Simulation


^ Mun mielestä tolle vastakkainen lähtökohta vois olla ajatella, että merkitys on maailmassa jo ja koko ajan läsnä tilanteissa itsessään.

Myös työlään ja välillä tylsän puurtamisen kautta on mahdollista hioa taitoja, ja ne taas auttaa näkemään maailmaa erilaisilla tavoilla, jolloin niiden arvo ei ole pelkästään välineellinen tiettyihin päämääriin pääseminen. Puuseppä näkee puun eri tavalla, kirurgi näkee ruuminvamman eri tavalla, ja tällainen relevanttien erojen hahmottaminen yhdistettynä monelaisiin taitoihin tekee joskus yllättävissäkin tilanteissa mahdolliseksi vastata niihin tavoilla, joita ei muuten tavoittaisi.

Tässä kuvassa inhimillinen toiminta parhaimmillaan ei oikeastaan ole analyyttistä, kontrollia ja autonomiaa tai jotain semikivuliasta ja äärimmäisen vaativaa merkityksellisyyden generoimista tai toisaalta sellaisten tärkeiden tehtävien siirtämistä jollekin ulkoiselle taholle kuten Boström, "tutkijat" tai "posthumaani sivilisaatio".
     Joskus se on enemmän sitä, että joissakin olosuhteissa, johtuen juuri sinun tietystä taustasi, ominaisuuksistasi ja suurelta osin "tylsästä" puurtamisesta ja erilaisten juttujen parissa käytetystä ajasta, olosuhteet ikään kuin kaivavat sinusta esiin sellaisia tapoja vastata niihin, jotka ovat jonkun yleisönä tätä seuraavan mielestä kenties yllättävän hyviä ja omasta mielestä taas vähän niin kuin "ei mitään" tai joku lähes itsestä irrallinen luonnollinen reaktio.
    Tätä ehkä Homeros olisi kutsunut fysikseksi, sitä jossakin katsannossa kaikista tärkeintä, mikä hulmahtaa esiin ja ottaa meidät valtaansa. Se jäsentää kokemuksen tietyllä hetkellä ja on luonteeltaan muuttuvaa ja ohimenevää. Tätä voi verrata jopa ihastumisen kokemukseen, mutta se yleistyy paljon tätä laajemmin.
    Vastaavasti kädentaidot ja poiesis yleisemminkin ovat seesteisemmän lempeää huomion ja hoivan kautta parhaan esiintuomista. Tässä mielessä fysis ja poiesis tasapainottavat toisiaan.

Tollasen maalailu on tietysti tavallaan hölmöä tai lapsellista, mutta välillä tuntuu, että teknologian tai toisaalta tieteenkin ihannointi kadottaa kuvasta jotain aika olennaista. Siinä on nihilismi, äärimmilleen viritetty monoteismi ja vielä joku autonomisuutta ja itsemääräytyvyyttä korostava ihmiskäsitys käärittynä yhteen.

Edelleen ketjun aiheeseen liittyen mun mielestä yleisinhimillisesti olennainen on kysymys, miten elää merkityksellistä elämää, mikä on kuinkakin tärkeää ja mihin perustaa elämässä tehtäviä päätöksiä ja valintoja.

Kiinnostaisi yleisesti tietää, mitä a4 kokee simulaatiohypoteesin antavan. Vaikka se ei olis mitään edellisessä kappaleessa kuvatun tyyppistä, silti olis siistiä kuulla jotain siitä, millä tapaa se on hänelle ollut filosofisesti, maailmankatsomuksellisesti tai muutoin antoisa.

[Toope]

Simulaatioteoriassa siis spekuloidaan maailmamme kaltaisten, kehittyviä ja itsetietoisia olioita sisältävien simulaatioiden todennäköisyydellä.

Vastaan aiheeseen kerrankin ihan suoraan, naljailematta. Sana "teoria" ei tee asiasta teoriaa ja vielä vähemmän tiedettä. Simulaatioteoria on juuri tuota, puhdasta hedelmätöntä spekulaatiota. Se voi olla viihdyttävää, mutta sekään ei tee siitä tiedettä. Yhtä hyvin voisi ajatella että olemme tiedostavaa kynsilakkaa, että meikäläisten Matrix on olemassa koska kynsilakan uneksuminen tuo sille juuri oikean säihkeen.

Ei ole olemassa ensimmäistäkään havaintoa, jota simulaatioteoria yrittäisi selittää. Periaatteessa sitä voisi yrittää käyttää kertomaan miksi matematiikka toimii, miksi hiukkasfysiikan standardimalli on sellainen kuin on, miksi pimeä aine on pimeää ja pimeä energia myös. Vaan ei, se on liian epämääräinen jotta sillä voisi esittää ennusteita. Ehkä tarkoituksella. Väite, joka on mahdoton tarkistaa, on mahdoton kumota. Jopa älykäs suunnittelu on monella tavalla monta askelta lähempänä tiedettä, vaikka sitäkään ei sen piiriin hyväksytä.

Kyllä, spekulaatioita ja teorioita, kuten "pimeän materian ja energiankin" teoriat fysiikassa ovat.

[Hiha]

"Interesting, Mr. Toope. Very interesting."

Simulaatioteorian kohteena on koko todellisuus. Pimeä aine on päällimmäisin selitysyritys mittauksille, joissa galakseilla ja galaksijoukoilla vaikuttaisi olevan enemmän massaa mitä suoraan voidaan havaita. Vaihtoehtoinen mahdollisuus saada todellisuus ja teoriat täsmäämään voisi olla yleisen suhteellisuusteorian rukkaaminen. (Kukaan ei ole tainnut vielä ehdottaa, että perinteiset perhearvot antavat galakseille enemmän painoarvoa kuin äkkiseltään luulisi. Toope, tässä on saumasi saada fysiikan Nobel.) Pimeä energia on astetta epämääräisempi hypoteesi ilmiölle, joka sekin on kuitenkin kiistatta havaittu. Maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä vauhdilla. (Toope, mitä jos transihmiset kirjaimellisesti repivät maailman kappaleiksi? Nyt kiireesti artikkelia tiedejulkaisuihin.)