Erilaisista perhemalleista ja sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta

[Toope]

En loukkaannu. Puhun siitä, että perusperhemalli on paras, lasten kannalta.
Siksi sen tulisi ehkä olla suositeltava malli. Toki perhemalli on nykyisin hajonnut, mutta onko se rappiota, vai kehitystä? Minusta edellistä, ei jälkimmäistä.

[Toope]

En ole kieltämässä mitään. Sanoin sitä, että perinteinen perhemalli on parasta, koska lapsi saa mm. kuvan kahdesta sukupuolesta. Ei friikkiperheestä.
Oletko sitä mieltä, ettei lasten etu ole asiassa tärkeintä?

ps. Älä mene henkilökohtaisuuksiin. Et tunne perhettäni, joten älä teoretisoi asialla!

[safiiri]

En loukkaannu. Puhun siitä, että perusperhemalli on paras, lasten kannalta.
Siksi sen tulisi ehkä olla suositeltava malli. Toki perhemalli on nykyisin hajonnut, mutta onko se rappiota, vai kehitystä? Minusta edellistä, ei jälkimmäistä.

On vaarallista ja tuhoavaa tuputtaa ihmisille kapeaa käsitystä ainoasta oikeasta perhemallista. Se on rappiota ja hajottaa yhteiskuntaa ja vaarantaa lasten kasvuympäristön. Tuloksena on onnettomia ihmisiä, hajoavia perheitä, masennusta ja itsemurhia. Ei mitään hyvää. Ihmisille pitää suositella sitä, että he muodostavat perheitä, jotka vastaavat heidän omia toiveitaan ja joissa he saavat olla sellaisia kuin he tuntevat olevansa. Heille ei pidä tuputtaa sellaisiin perhenäytelmiin osallistumista, joissa he joutuvat jatkuvasti esittämään roolia, eivätkä pääse olemaan oma itsensä. Ihmiselle on hyväksi saada elää perheessä, jossa he tulevat hyväksytyiksi itseinään ja sellaisina kuin he ovat.

Meissä kahdessa on se ero, että sinä haluat suositella ihmisille perhemallia, jota he eivät tunne omakseen. Minä taas suosittelen perhemallia, joka siinä elävälle tuntuu omalta. On todella omituista, että näistä vaihtoehdoista jaksat aina vain väittää tuputtamiseksi ja pakottamiseksi tätä minun ehdottamaani oman valinnan sallimista. Tämä on varmaan jokin päällejäänyt lapsena leikitty "päinvastoin-leikki", jossa kaikki käännetään päinvastaiseksi merkitykseltään. Totean siis tässä päinvastoin-leikissä mukana leikkien, että olen kanssasi täysin samaa mieltä.

[safiiri]

En ole kieltämässä mitään. Sanoin sitä, että perinteinen perhemalli on parasta, koska lapsi saa mm. kuvan kahdesta sukupuolesta. Ei friikkiperheestä.
Oletko sitä mieltä, ettei lasten etu ole asiassa tärkeintä?

ps. Älä mene henkilökohtaisuuksiin. Et tunne perhettäni, joten älä teoretisoi asialla!

Enkä minä ole koskaan ollut kieltämässä tätä isä, äiti ja lapset perhettä. Päinvastoin sellaisen olen muodostanut itsekin. Silti jatkuvasti väität minun haluavan halveksivan sitä yms. Lapsen etu on saada elää perheessä, jossa häntä rakastetaan ja jossa hän saa hoivaa ja huolenpitoa. Olen vakuuttunut siitä, että tämä toteutuu ihan yhtä lailla homoperheessä kuin heteroperheessäkin. Tutkimukset vahvistavat tämän käsitykseni. Lasten etu on myös saada virallinen suhde tosiasiallisiin vanhempiinsa. Siksi on lasten etu, että homoliitoissa vanhemmuus on selkeästi virallista ilman jonkun perheen sisäisen adoptioprosessin läpikäymistä. Et ole pystynyt löytämään todisteita väitteillesi, joiden mukaan kaksi samansukupuolista vanhempaa olisi lapselle haitaksi. Kyse on siis puhtaan ideologisesta asenteellisuudesta. Muilla ihmisillä ei ole velvollisuutta eää sinun ideologiasi sääntöjen mukaan. Sinä toki saat valita oman perheesi mallin halujesi ja toiveittesi mukaan. Voisitko sallia saman oikeuden myös muille? Homot eivät ole mitään friikkejä. Tuo on loukkaavaa puhetta. On noloa valittaa samaan hengenvetoon siitä, että huomautan sun tekopyhyydestäsi, kun et pysty itse toimimaan omien ihanteittesi mukaisesti. Silti otat oikeuden mollata muita niissä epäonnistumisesta.

[Toope]

Nykymaailmassa on vähän tautina tuo vähemmistöjenpalvonta. Kuvitellaan, että jotkut vähemmistöryhmät toteuttavat ihmisyyttä paremmin kuin se totuttu enemmistö, joka on niin rahvaanomaista ja tylsää. Tuossa on vähän sama ilmiö kuin "jalo villi"- ajattelussa, kun aikoinaan kuviteltiin, että luonnontilaiset ihmiset olisivat olleet inhimillisempiä kuin modernit. Osoitettiin paskapuheeksi toki, luonnonvaraiset ihmiset ovat huomattavasti väkivaltaisempia kuin länsimaalaiset.

Mutta yhteiskunta toimii parhaiten enemmistön ehdoilla. Meillä nykyään korostetaan liikaa vähemmistöjen oikeuksia = vaatimuksia. Vähemmistöjen tyrannia ei ole mikään ideaali. Se on vääristynyt näkemys yhteiskunnasta. Yhteiskunnan tulee toimia enemmistön mukaan, huomioiden vähemmistöjen oikeuksia, ei laittamalla niitä eteen!

Normienemmistö pääosin toimii hyvin, joten miksi sitä ajatusta tulisi kyseenalaistaa?
Vain poliittisesti kieroutuneet näkemykset haluavat kyseenalaistamista.

[safiiri]

Nykymaailmassa on vähän tautina tuo vähemmistöjenpalvonta. Kuvitellaan, että jotkut vähemmistöryhmät toteuttavat ihmisyyttä paremmin kuin se totuttu enemmistö, joka on niin rahvaanomaista ja tylsää. Tuossa on vähän sama ilmiö kuin "jalo villi"- ajattelussa, kun aikoinaan kuviteltiin, että luonnontilaiset ihmiset olisivat olleet inhimillisempiä kuin modernit. Osoitettiin paskapuheeksi toki, luonnonvaraiset ihmiset ovat huomattavasti väkivaltaisempia kuin länsimaalaiset.

Mutta yhteiskunta toimii parhaiten enemmistön ehdoilla. Meillä nykyään korostetaan liikaa vähemmistöjen oikeuksia = vaatimuksia. Vähemmistöjen tyrannia ei ole mikään ideaali. Se on vääristynyt näkemys yhteiskunnasta. Yhteiskunnan tulee toimia enemmistön mukaan, huomioiden vähemmistöjen oikeuksia, ei laittamalla niitä eteen!

Normienemmistö pääosin toimii hyvin, joten miksi sitä ajatusta tulisi kyseenalaistaa?
Vain poliittisesti kieroutuneet näkemykset haluavat kyseenalaistamista.

Lopeta siis heti kansainvälisten lakien, EU:n ja suomalaisen politiikan kyseenalaistaminen, koska vain poliittisesti kieroutuneet näkemykset haluavat kyseenalaistamista.

[Norma Bates]

Osuin näihin kommentteihin naisten nirsoiksi tulemista ihmettelevässä ketjussa, ja halusin kommentoida polyamoriaa:

Silti avoimissa tai polyamorisissa suhteissa varmaan on kaikenlaista porukkaa. On sellaisia jotka ei oikeesti sovi siihen ollenkaan ja on sellaisia, jotka ite vaan vaihtelee kumppania eikä koskaan kohtaa sitä mustasukkaisuuttaan, eli ei ne tavallaan oikeesti oo missään vastavuoroisesti avoimessa suhteessa.

Ja siis... jos toi nyt kuulostaa jotenkin ihailevalta suhteiden avoimuutta ja polyamoriaa kohtaan, niin... osittain joo. Ei se sillä tavalla oikeesti mahdotonta tai ihan järisyttävän paljon vaikeampaa ole kuin muutkaan suhteet. Mut toisaalta, niitäkin ihmisiä on kaikenlaisia.

Mun mielestä se on huono yleistys, että avoimet tai polyamoriset suhteet olis jotenkin renttujen tai lutkien hommaa. Tarjosin nyt siihen varovaisesti tollasta toista yleistystä tilalle polyamorian kohdalla, missä puhuttiin autismista tai semmosesta, että on vaan... syystä tai toisesta päätynyt semmoseen tietoiseen itsen prosessointiin. Sekin on huono yleistys että kaikki avoimet suhteet olis jotenkin tosi erikoisten ihmisten erikoisia juttuja.

Sitä olen noihin avoimiin suhteisiin liittyen miettinyt, että taipumus mustasukkaisuuteen kaiketi kuitenkin on (lähestulkoon?) lajityypillinen ominaisuus, niin miksi se ei ilmene näissä ihmisissä?

Evoluutiopsykologiassa on esitetty, että miehen mustasukkaisuus kohdistuisi lähinnä naisen fyysiseen uskottomuuteen, jotta mies ei riskeeraisi omien resurssiensa "hukkaamiseen" lapsille, joiden biologinen isä hän ei ole. Ja toisaalta evoluutiopsykologiset teoriat väittvät, että naiset olisivat fyysistä pettämistä enemmän huolissaan henkisestä pettämisestä, eli siitä, että mies rakastuu toiseen. Tämän kyseiset teoriat selittävät sillä, että nainen alitajuisesti haluaa varmistaa, että miehen resurssit tulevat käytetyksi miehen ja naisen yhteisen jälkeläisten hyväksi, eikä vieraiden lasten hyväksi. Näitä selityksiä on kyllä kritisoitukin, mutta kai aika yleisesti hyväksyttyjä ne lienevät. Kyse on kuitenkin yleensä tiedostamattomista käyttäytymistaipumuksista, ei siis välttämättä tietoisista. Kys. taipumukst lienevät koodattu genomiin jollain todennäköisyydellä, mutta taipumuksella on astevaihtelua.

Miten polyamorisissa suhteissa hoidetaan mahdolliset vanhemmuusasiat? Ehkä lapsia ei pahemmin synny, ehkä ehkäisystä huolehditaan erityisen hyvin?

Polyamoriaa koskevissa asioissa olen ns. vihamielinen todistaja, koska omalla kohdallani en moiseen kuvioon halua. Näin ollen näkemykseni värittyvät tietenkin haluttomuudelleni ominaisella tavalla.

Nyt kun on olemassa ihmisiä jotka aloittavat helposti ihmissuhteen ihan kokeilumielellä, eli järkeilevät päässään että tuo tietty ihminen olisi kiinnostava, niin epäilen että jokunenkin polyamoristi on juuri sellainen. Eli uuteen suhteeseen ei välttämättä paukahdeta sen vuoksi että tuntisi voimakasta vetoa ja ihastusta ko. ihmistä kohtaan, vaan on kylmänviileästi laskeskellut että tällä ihmisellä voisi täydentää ihmissuhdepalapeliään.

Tällainen järkiperäinen laskelmointi mielestäni selittäisi sen minkä vuoksi polyamoristien kuvaukset suhdekokoonpanostaan kuulostavat silkalta politiikalta. Itse haluan tuntea ihan oikeita tunteita ihmistä kohtaan, enkä aloittaa jotain poliittis-seksuaalis-sosiaalista perheleikkiä.

Jotkut polyamoristit sanovat että he eivät halua omistaa ihmistä. Ai jaa - ja silti he haluavat läjäpäin kumppaneita. Minusta sellainen on silkkaa ahneutta. Sen jotenkin ymmärtäisin että tosiaan ihastuu helposti ja haluaa mennä fyysiselle tasolle jokaisen ihastuksensa kanssa, ja koska sattuu olemaan lojaali ja ystävällinen ihminen, ei sitten halua hylätä näistä ketään, joten ottaa kaikki kumppaneikseen. Mutta jotenkin tosiaan saan kylmän ja epämiellyttävän vaikutelman niistä polyamoristeista joita olen nähnyt televisiossa järjestelmästään kertomassa. Siis nämä jotka ovat siinä järjestelmän keskiössä, ja tuntuvat päättävän ja määräävän kaiken. Ehkä siinä yksi syy miksi en myöskään halua polysysteemiin, koska minun elämästänihän ei ala joku toinen akka määräilemään...

Ei tule rentut eikä lutkat mieleen ihmisistä joilla on monisuhde. Päällepäsmärit tulee.

[Melodious Oaf]

Sen jotenkin ymmärtäisin että tosiaan ihastuu helposti ja haluaa mennä fyysiselle tasolle jokaisen ihastuksensa kanssa, ja koska sattuu olemaan lojaali ja ystävällinen ihminen, ei sitten halua hylätä näistä ketään, joten ottaa kaikki kumppaneikseen.

Sanoin että niitä ihmisiä on kaikenlaisia, mutta toi sulta yllä lainattu olis mun mielestä sellainen raadollisen tason kuvaus siitä, mikä on aika yleistä. Ei siihen välttämättä sisälly kyvyttömyyttä pidättäytyä fyysiselle tasolle menemisestä mutta sellanen että tosiaan ihastuu helposti ja sit haluaa vaan elää niin että okei, otetaan tää nyt avoimesti tähän vaan sitten pohjaksi.

Idealistisempi tapa nähdä polyamoria olis sellainen että ihan oikeasti rakastaa ja todella rakastaa useampaa ihmistä, ja tää vaan menee niin. Sitäkin ihan oikeasti on, mut se on vähän... no. Missä määrin se on sit oikeasti ja koko ajan niiden kaikkien rakastamista ihan täysillä on vähän kimurantimpi kysymys. Periaatteessa totta kai voi olla sellainen tilanne että sulla on vaikka kaksi tai kolme kumppania, ja siinä voi olla sit suhteita joko yhdellä kaikkiin erikseen, kahdella ja kahdella tai sit vaikka niin että kaikki kokee olevansa siinä samassa suhteessa. Sit se voi olla silleen, että ne suhteet on keskenään aika lailla yhtä tärkeitä, mutta mun mielestä polyamoriassakin lienee yleisempää semmonen, että on joku suhde joka on enemmän siellä ytimessä itselle.

Mutta jotenkin tosiaan saan kylmän ja epämiellyttävän vaikutelman niistä polyamoristeista joita olen nähnyt televisiossa järjestelmästään kertomassa. Siis nämä jotka ovat siinä järjestelmän keskiössä, ja tuntuvat päättävän ja määräävän kaiken. Ehkä siinä yksi syy miksi en myöskään halua polysysteemiin, koska minun elämästänihän ei ala joku toinen akka määräilemään...

Sellanen siinä on yksi mahdollinen ongelma, ettei se kuitenkaan ole oikeasti tasa-arvoista, vaan että jotkut hyötyy ja heikommalla olevat kärsii. Sen ei pitäis mennä niin, mutta kuka nyt väittää toisaalta että ihmiset ei osais olla epäreiluja tai itsekkäitä, tai että välttämättä kaikissa ihan monosuhteissakaan se ois oikeesti tasa-arvoista ja reilua se meno.

Toinen sellanen ongelma polysuhteissa on semmonen, että kun siinä saattaa olla tarpeellista verrattain paljon käsitellä asioita, se homma jotenkin älyllistyy liikaa ja tuntuu siinä mielessä vähän... en nyt sano ihan täysin että kylmältä mutta kuitenkin semmoselta että saattais kaivata siihen sellasta jopa vähän kuohuvaa tunnetta ja välitöntä reagointia sen sijaan että kaikista asioista sovitaan ja niitä käsitellään hirmu sivistyneesti ja rakentavasti Siis siitä voi tulla sellanen fiilis että onko tää nyt kuitenkin vähän tällasta lillumista ja fiilistelyä sillä, että olen niin hyvä ja reilu ja rakastava, kohtelen kaikkia hyvin ja nönnönnöö. Siis semmonen vähän hippimeininki tavallaan.

Mutta loppujen lopuks mun mielestä on tosi tyhmää arvostella yleisellä tasolla esim. polysuhteita. Etkai sä lähtis yleisellä tasolla arvostelemaan vaikka ns. tavalllisia parisuhteitakaan? Tai no ehkä lähtisit. Mut siinä tulee mun mielestä kuitenkin väkisin se taso, että ihmiset saa tehdä ihan mitä ne haluaa, ja sitä on paha lähteä ulkopuolelta dumaamaan tai sanomaan, että ei tollanen oo hyvä tai ei tollanen voi toimia.

[Melodious Oaf]

^ Sit mitä tulee tohon että "joku muu" päättää sun elämästä. No, siinä varmaan vois olla sellanen etiikka että nää eri suhteet tai ylipäätään sun ystävyydet eri ihmisiin ei sais ihan kauheasti vaikuttaa toisiinsa tai tulla toistensa tielle.

Perinteisessä parisuhteessahan se hyvin usein menee niin, että jompi kumpi osapuoli käytännössä määrää senkin, ketä sun ystävät on Tai ystävissä lähentyy sellaiset jotka on sen koko pariskunnan ystäviä ja joku saattaa jäädä ihan periferiaan tai unohtua. Tai sit joku sulle tosi tärkeä ystävyys pannaan jäähylle vaikka 20 vuodeksi, kunnes sit yhtäkkiä tää sun kumppani vaan lähtee ja te eroatte.

Sitä voi toisaalta kysyä myös, onko tollanen sit reilua tai oikein.

Mut kimurantteja kysymyksiähän noi on. Sillä jos sulla on useampia suhteita tai semmosia ystävyyksiä missä on seksiä, niin paskaahan se nyt on, että ne ei ollenkaan vaikuttais toisiinsa. Mutta sit voi tietysti yrittää vaalia sellaista, että kukaan ei määräis siitä, kenen kanssa kukakin viettää aikaansa ja kuinka paljon. Sellanen nyt on ihan tehtävissä, mutta se sit sisältää tietysti myös sen, että jos joku mies ketä rakastat haluaa olla jonkun muun kanssa, et säkään voi siitä määrätä.

Mut onko toi nyt sit sitä että se "akka" määrää sua vai miten sen tulkitsee. Varmaan vähän näkökulmakysymys.

[Norma Bates]

Ongelmahan on se, kuten jossain vanhassa huumorielokuvassa jotensakin sanottiin, että "kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset". Eli jos polysysteemi olisi todellakin sellainen että kaikki huomioidaan ja kaikki kutevat kaikkien kanssa, kuin tietysti myös duunaavat kaikkea muutakin, kun eihän nyt elämä pelkkää parittelua ole, niin hyvin kenties menisi. Mutta ihminen on semmoinen että innostuu milloin mistäkin, ja aina joku on rakkaampi kuin joku toinen.

Jos nyt ajatellaan että polykko on mies (vaikka useammin tuntuu kyllä nykyään olevan nainen), niin hänellä on ykkösvaimo joka jää heti paitsioon kun mies ihastuu uuteen naiseen ja viettää kaiken aikansa tämän kanssa lemmiskellen. Mutta sitten kun ihastus lässähtää ja elämä rauhoittuu, se voikin olla se ykkösvaimo jonka kanssa miehellä on syvin ja pysyvin suhde, ja väistämättä "ykkönen" käyttää sitä hyväkseen ja sillä perusteella että sattui osumaan miehen kanssa yksiin ensimmäisenä alkaakin sitten päällepäsmäröidä myös muita naisia miehen lisäksi.

Telkassa puolestaan näin kerran naisen joka tuntui olevan se keskusyksikkö polysysteemissä, ja tuli sellainen olo että ne ihmiset joita hän viritelmään lisäili ykkösmiehensä ohelle saivat kokoajan pelätä että koskahan daamin suuri suopeus onkin ohi. Kun yksikin mies oli sellainen että oli ollut neitsyt ennen kuin tämä nainen iski häneen kyntensä, niin miten sitten sen miehen käy kun naisen mielenkiinto haihtuu? Tervemenoa siihen nörtin tyhjään elämään jossa mies oli muistikuvani mukaan ollut aiemmin?

Nainen voi kokea että hän tekee suurenkin armoteon "antaessaan säälipillua" eli siis nätimmin sanottuna aloittaessaan suhteen sellaisen miehen kanssa joka ei ole kelvannut kellekään toiselle aiemmin. Mutta mitäs sitten jos se mies rakastuu tosissaan, ja aina vaan lisää reppanoita itselleen keräilevä nainen ei enää ehdikään häntä mitenkään huomioida?

Minulle vaan hyvin helposti tulee mielikuva polysuhteesta varsin emotionaalisesti julmana viritelmänä. Aina on jotain sääntöjä ja määräyksiä joiden vuoksi ei voi saada aitoa, kokonaisvaltaista rakkautta. Tietty jos kokee jo alunperinkin ettei yksi ainoa ihminen pysty eikä tämän tarvitsekaan pystyä olemaan kaikkea yhdelle toiselle ihmiselle, niin mikäs siinä sitten. Tekee ihmissuhteista buffettipöydän jossa hakee sieltä ja täältä mitä sattuu mistäkin saamaan.

Minä en vaan pidä tuollaisesta sirpaleisuudesta.

[Toope]

Kyllä minäkin voin hyväksyä lepakko/homo"perheitä", vaikken noita pitäisi ideaaleina. En ole tappamassa heitä, mutta sanon kyllä, että yhteiskunnan pitäisi ajaa enemmän normiperheiden asiaa.

Pidän siitä, että yhteiskunta on konservatiivinen ja perinteinen, koska nuo ajatukset toteuttavat perusajatuksiamme perheestä ja yhteiskunnasta parhaiten. 95% meistä on ihan normiväestöä, joten perhekäsitystä ei pidä tulkita pienen vähemmistön kautta, vaan sen normienemmistön kautta. Emme voi olla marginaaliväestöryhmien armoilla. Homoja oikeasti on vain pieni vähemmistö ja muotitransuja minimaalinen porukka. Miksi meidän tulee antaa heidän määritellä seksuaalisuutta ja perhekäsitystämme? Ymmärrän heidän tarkoituksensa, mutta ymmärtävätkö he rajansa? Nykypäivänä he eivät ymmärrä, vaan ylikorostavat omaa merkitystään.

Heteroita ei tulisi väheksyä sen enempää kuin valkoisiakaan. Olemme ihan normiväkeä, ilman häpeää.

[Melodious Oaf]

Mä muuten haluan korjata yhden keskeisen asian vielä. ---- kun mä sanoin että monisuhteista ja muista vähän erikoisemmista suhdemuodoista kiinnostuneissa on enemmän ihmisiä, joilla on jotain autismin piirteitä, siinä mä köytän sanaa autismi väärin. Okei, asperger on autismin kirjoa määritelmällisestikin, mutta mä puhun nyt tällaisesta asiasta kuin ihmisten neuropsykologia.

On olemassa tietty neuropsykiatrinen spektri jolle kaikki ihmíset asettuu. Siellä on autismi, on ADHD ja ADD, on asperger, on erityisherkkyys ja monta muuta asiaa, ja sitten on joku osa mitä voitais sanoa vaikka "neurotyypilliseksi" mikä on määritelty jotenkin silleen että tällä sektorilla on määrällisesti eniten porukkaa eikä sillä myöskään ei ole mitään omaa erityistä nimilappuaan.

Tässä mielessä ADD, ADHD, erityisherkkyys, autismi, asperger ja moni muu on neuropsykiatrisen spektrin vaan jotain osia ja yrityksiä tai tapoja jakaa nimetä sellaisia.

Mä käytin tossa nyt sanaa "autismi" sillä tavalla väärin ja huonosti, että sehän tarkoittaa oikeesti tiettyjä asioita. Mä nään ton ite silleen että ADHD, ADD, asperger, autismi ja jopa erityisherkkyys on osin jotenkin.... ei nyt sama asia mutta että siinä on kyse kuitenkin neuropsykiatrisista piirteistä ja niiden luokittelusta. Mulla on joskus itsellä tapana sanoa "autismi" vaikka se on väärin, koska sitä käytetään myös arkikielessä sellasesta "kummallisesta" ja se on semmonen, minkä ihmiset voi jotenkin aika helposti ymmärtää. Ja ymmärtää ehkä joskus senkin, että se nyt voi tarkoittaa muutakin kuin jotain varsinaista diagnoosin mukaista autismia sinänsä.

Täsmällisempi tapa sanoa toi mun pointti olis kuitenkin se, että epätavallisemmista suhdemuodoista kiinnostuneissa on enemmän neuropsykiatrisilta piirteiltään erilaisia ihmisiä kuin semmosissa jotka ei ole kiinnostunut tai päättää että ei tollasta kannata edes miettiä tai ei vaan edes tuu ajatelleeksi että olis tollasia jotain vaihtoehtoja sille minkä ymmärtää normaaliksi suhteeksi. Tää ei tarkota että siinä ois suoraa semmosta että erityisherkkä on kiinnostunut tai asperger tyyppi on kiinnostunut tai mitään tämmöstä. Vaan se on mun subjektiivinen yleisen tason havainto, joka tavallaan käy myös järkeen, jos sitä ajattelee tollaselta kannalta mitä yritän tässä taustoittaa.

Käytännössä siis "autismi" pitäis ymmärtää tossa mun vähän omintakeisessa kielenkäytössä silleen että se ei tarkota mitenkään erityisesti esimerkiks asperger-ihmisiä vaan ADD ja ADHD ja siis koko tota asiaa ylipäätään.

Ja sit se että nää neuropsykiatrisesti epätyypilliset ihmiset ois jotenkin älykkäitä tai älykkäämpiä ei ole mun mielestä totta. Se on ehkä totta että samalla tavalla kuin väestössä muutenkin, myös tollaseen porukkaan kuuluu tosi älykkäitä ja eri tavoin lahjakkaita ihmisiä. Semmonen mikä näitä ihmisiä ehkä yhdistää on, että siinä joutuu ihan oman itsen kannalta aika vitusti miettimään ja peilailemaan ja tietoisesti opettelemaan muutenkin, että miten pitäis ihmisenä olla, miten kieli toimii, ja minkälainen mä itse olen oikeasti. Se voi tuntua siltä että sua on esimerkiks lapsuudessa yritetty työntää johonkin muottiin ja sä et ole vaan siihen sopinut tai sä olet aina joutunut jotenkin pinnistelemään ja yrittämään ihan vitusti kompensoida että sä olisit sellainen kuin pitäis olla. Sitten ehkä jossain vaiheessa ajattelet että ei saatana, nyt mä muuten opettelen pois tästä ja opettelen olemaan sellainen kun mä oikeasti olen.

Se nyt on oma ihan helvetin kompleksinen asiansa että mitä on se mitä kukaan on "oikeasti" erotuksena elämän olosuhteista ja puitteista yms. Mutta sen nyt voi tässä sivuuttaa.

Toisaalta neuropsykiatrinen poikkeavuus saattaa selittää sitä, että sulle sopii tai on mahdollista joku vähän epätavallinen joka ei jollekin toiselle taas ole mahdollista tai ei sovi. Ja sitten taas toi tollanen tietoisen opettelun, kovan duunin yms. tie on sellainen, että se tavallaan sit soveltuu helpommin siihen, että voi jonkun suhdejutunkin ottaa silleen että no kokeillaan ja opetellaan tällasta. Miten tästä tehdään sellasta että se toimii mulle.

Eikä noi kokemukset siitä että pitääkin opetella vaan hyväksymään itsensä tai tehdä joidenkin asioiden kanssa duunia ole mun mielestä mitään vain neurologisesti poikkeavien ihmisten kokemuksia, vaan se voi olla ihan arkea periaatteessa kenelle tahansa ja tulla jossain elämänvaiheessa vastaan.

[kertsi]

Olisi kyllä paljon tarkoituksenmukaisempaa puhua neurologisesti poikkeavista (erotuksena neuronormaaleista), kuin autisteista. Muuten viesti on vähintäänkin epäselvä.

Itse ole työympyröissä törmännyt joihinkin Asperger-nörtteihin. Varsinkin erääseen omalla kapealla osaamisalueella huippuammattilaiseen. Tämä kyseinen henkilö on oman kuvauksensa mukaa aseksuaalinen, vaikka olikin tuolloin naimisissaoleva perheenisä. Toisaalta eräs hyvä ystäväni on ainakin puoli-Asperger. Hän on hyvin parisuhdeorientoitunut. Niin kuin on eräs kolmas, tuttavanainen, joka myös taitaa olla Asperger. Rasittava kälättäjä, mutta siis parisuhdeorientoitunut.

En voi sanoa ymmärtäväni, miten Assin mieli toimii. Hyvän ystäväni kanssa jutellessani olen aina yhtä hämmästynyt, miten erilailla aivomme toimivatkaan. Hänellä on vaikeuksia ymmärtää joitakin asioita, hänelle pitää sanoa asiat suoraan (tyyliin "Vie roskat! ") kaikenlaisten vihjausten sijaan. Toisaalta hän on tavattoman fiksu teknisissä asioissa.

Mutta omat hyvin rajalliset havaintoni eivät tue ainakaan Assien polyamoristisia taipumuksua. Muita neuropoikkeavia aikuisia en muista tavanneeni, tai eivät vaan ole kertoneet asiasta.

[Norma Bates]

MO:n kommentista tuli mieleeni että siinäköhän se selitys sitten olisikin minkä vuoksi en tykkää varsinkaan naispuolisista polyperheenpäistä. Jos heissä on Asperger-piirteisiä, niin heissä on sitten jotain samaa kuin minussakin, koska olen (vakuuttunut siitä että olen) assi. Sehän voi olla että juurikin itseään muistuttavia ihmisiä on kaikista vaikein sietää. Minua ärsyttää naisissa määräilevät ja päällepäsmäröivät piirteet. En osaa sanoa kuinka määräilevä mahdollisesti olen itse, koska kotoa sain sellaisen kasvatuksen että muutkin pitäisi huomioida ja täytyy olla tasapuolinen. Mutta koska olen elänyt ihan helvetin kauan yksinäni, eihän minun ole tarvinnut olla.

Toisaalta kertsin kommentin jälkeen mietityttää että onkohan se sittenkään niin. Monet assit eivät ole erityisiä sosiaalisen parketin partaveitsiä, ja miten kummassa heiltä sitten onnistuisi jonkinlaisen polyperheen pyöritys ilman että kaikki saisivat tarpeekseen ja jättäisivät mäkättimen pärjäilemään keskenään. Ennemminkin assiyksilö olisi tuossa virityksessä ehkä se nörttimies joka ei ole saanut naista mistään, mutta jonka se polykuningatar sitten suurta suopeuttaan hyväksyy yhdeksi lenkiksi ketjussa jota hän itse pyörittää.

Itse näkisin että oman assiuteni vuoksi olen parisuhdeorientoitunut, koska en halua valtavan runsasta kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa ja mieluummin keskittäisin valtaosan käymisistä yhteen ainoaan ihmiseen. Aiemmissa parisuhteissani (2) kuitenkin sen näki ettei ole hyvä homma olla yksinomaan yhden ainoan ihmisen varassa. Eli muitakin ihmissuhteita olisi oltava. Mutta minulta ei näemmä vain oikein onnistu kokea ystäviä sillä tavalla "vahvasti" ja kokonaisvaltaisesti kuin kokisin kumppanin. Se että olen öpaut 5 - 6 v aikana ollut enemmän ihmisten kanssa tekemissiä ja omannut enemmän tuttavia kuin kai koko muun elämäni aikana yhteensä ei ole millään tavalla täyttänyt sitä aukko joka kumppanin kohdalla on. Elämä on sen verran tyydyttävää etten mene ja lahtaa itseäni, mutta onnelliseksi en itseäni koe. (Kyllä, olen kuullut sen sata kertaa että ei saa odottaa että kumppani tulee ja tekee onnelliseksi, enkä odotakaan, mutta kyllä elämä ON monipuolisempaa ja täyteläisempää jos on ikioma lähi-ihminen!)

Jos neuropoikkeavuus ilmenee seksuaalisella tasolla jotenkin "erikoistuttavana" tekijänä niin että ihminen tykkää asioista joista ei ihan tavan porukat tykkää, niin tottahan hän sitten voi päätyä kaikenlaisiin jänniin ratkaisuihin ja malleihin. Voin hyvin kuvitella että neuropoikkeavista löytyy enemmän ääripäitä aseksuaalien ja himoseksuaalien muodossa. Toisaalta jos miehiä ajattelee, niin heillähän nyt muutenkin on enemmän kaikenlaisia tunnevammaisuuksia ja pakkomielteitä kuin naisilla, joten missä se seksuaalinen poikkeavuus sitten oikein alkaa ja tarvitaanko siihen miehen kohdalla edes mitään neuropoikkeavuutta.

Omalla kohdallanikin pirun vaikea sanoa että olenko seksuaalisena ihmisenä sellainen kuin olen koska minä olen minä, vai koska minä olen assi? Jos johonkin epämääräiseen keskimääräiseen naiseuteen itseäni vertaan, niin minua ärsyttää "vaatimus" nauttia seksistä ilman orgasmia (tämä ei oikeasti ole vaade, vaan jotkut hyvää hyvyyttään haluavat vapauttaa tavan naiset orgasmipakosta, mikä ei sitten taas yhtään nappaa minulle koska yhtä hyvin minut voisi vapauttaa vaikka hengittämisestä, eli jostain mikä on tärkeä minulle). En myöskään tykkää yhtään että mies olisi dominoiva, tai että minun pitäisi olla passiivinen kohde. Inhoan romanttisia elokuvia (muutama poikkeuskin toki on), en koe itseäni hoivaavaksi ihmiseksi ja lapsia en koskaan halunnut. Joskus minusta tuntuu että olisi ollut helpompi olla mies. Kunhan olisi saanut olla homomies, ettei tarvitse harrastaa seksiä pehmeiden ja kurvikkaiden ihmisten kanssa, koska en pidä pehmeyttä enkä kaaria kiihottavana.

[kertsi]

Tämä Assi-ystäväni muuten kuvasi itseään seksiaddiktiksi. En tiedä, liittyykö se assiuteen, vaiko pornon ylikuluttamiseen, josta olen lukenut, et sillä on kytkös addiktoitmiseen.