Älykkyys, geenit ja menestyminen

[Hayabusa]

^^
^
Valtaa pitäisikin kierrättää. Kaikilla tasoilla. Kun välillä on hallintoalamaisen roolissa, niin sen saattaa muistaa päättävässä asemassa ja miettiä päätöstensä seuraamuksia. Tietysti jotkut kusipäät laittavat pahan kiertämään. Tähän perustuu armeijan simputus. Mutta kiertävässä systeemissä kukin vuorollaan joutuu sinne pahnan pohjimmaiseksi, jolloin varmasti osa oppii olemaan ihmisiksi myös johtavassa roolissa.

[Aave]

^^
^
Valtaa pitäisikin kierrättää. Kaikilla tasoilla. Kun välillä on hallintoalamaisen roolissa, niin sen saattaa muistaa päättävässä asemassa ja miettiä päätöstensä seuraamuksia. Tietysti jotkut kusipäät laittavat pahan kiertämään. Tähän perustuu armeijan simputus. Mutta kiertävässä systeemissä kukin vuorollaan joutuu sinne pahnan pohjimmaiseksi, jolloin varmasti osa oppii olemaan ihmisiksi myös johtavassa roolissa.

Ei ole alamaisia, mutta alaisia kyllä on. Eikä kenestäkään tule hyvää johtajaa, ellei ensin itse opi noudattamaan käskyjä ja määräyksiä. Armeija on tässä vielä sillä tavalla poikkeus, että organisaation hierarkia ja komentoketjut ovat (Paperilla) erittäin selkeät. Mutta kuten muissakin organisaatioissa toisinaan käy, todellista valtaa saattaa käyttääkin joku hierarkiassa alempana oleva, ja arvokkaammat natsat omaavan valta onkin pohjimmiltaan vain muodollista valtaa. Siviilimaailmassa tätä näkee vieläkin enemmän - eikä pidä unohtaa ns. harmaita eminenssejä. Politiikan saralla: saapa nähdä, tuleeko Elinkeinoelämän keskusliitosta jälleen maamme uusi varjohallitus...

Sekä oma aikamme että koko maailmanhistoria esimerkittyvät lukemattomin henkilöin siitä toteamuksesta, että ei tarvitse olla älykäs päästäkseen pitkälle vallankäytössä, eikä tarvitse olla älykäs tullakseen rikkaaksi. Ahneus ja vallanhimo kulkevat käsi kädessä, eivätkä ne ole vain fiksujen ihmisten vitsauksia.

Monet tuntemani aidosti älykkäät ihmiseet ovat varsin laiskoja, ja karttavat kaikenlaisia vastuutehtäviä. Ja miksipä ei, jos vaikkapa työelämässä kasvanut vastuu tarkoittaisi vain rutkasti kasvanutta stressiä, ja palkka ei nouse lainkaan samassa suhteessa, kuin mitä siitä seuraava henkinen lisäkuormitus edellyttäisi.

Steve Jobs muuten teki niin, että jos oli jokin oikein monimutkainen asia mikä piti selvittää, hän määräsi hommaan laiskimmaksi tietämänsä työntekijän. Laiskin kun pyrkii aina löytämään sen kaikkein yksinkertaisimman ratkaisun ongelmaan, kun taas oikein kompleksisesti ajattelevat aivot tuottavat myös turhan kompleksisia ratkaisuja. Kuluttajilla on tämmöisista kokemusta vaikkapa kännyköiden automaattisesta tekstinsyötöstä - jonnet varmaan muistaa, että alkujaan ne ymmärsivät kyllä erinomaisesti insinöörikieltä, mutta täysin arkisetkin ilmaukset ja teonsanat joutui näpyttelemään manuaalisesti softan sanavarastoon. Ilmiö tuotti myös kaikenlaisia hassuja sanoja, joista rahvas ei sitä ennen ollut kuullutkaan!

[Socrates]

Hyvä vallankäyttö on utopia. Työelämässä se on käytännössä mahdotonta.  Muissa konteksteissakin erittäin harvinaista.

Tyypillisesti valtaa käytetään ennen kuin se on välttämätöntä, jolloin alunperin mitätön kina muuttuu inhottavaksi, kun siihen tuodaan valta-asetelma.

Viheliäisin peruste vallankäytölle on yhteisön etu, jonka vallankäyttäjä määrittelee ja on täysin mielivaltainen käsite.

Vallankäyttäjät ovat yleensä kiireisiä ja valta tarjoaa oikotien ratkaista sekunnissa ongelmia ja kiistoja, joiden selvittely veisi muuten päiviä, viikkoja tai kuukausia.

Alan olla sitä mieltä, että vanha kunnon natsiupseeri, joka ruoskii selän verille, usuttaa susikoirat kimppuun ja potkii nahkasaappailla munille on paras tai ainakin rehellisin vallankäyttäjä. Ei valtaa oikein voi käyttää mitenkään pehmeästi.

[Hayabusa]

Tosiaan "ahneusgeenillä" on yhteys menestymisen kanssa. Tai ainakin sen kanssa mitä yleisesti käsitetään menestymiseksi.

[Melodious Oaf]

Hyvä vallankäyttö on utopia. Työelämässä se on käytännössä mahdotonta.  Muissa konteksteissakin erittäin harvinaista.

Tässä on mun mielestä sellainen paradoksi, että periaatteessa "valtaa" on mahdollista käyttää siihen että nostaa ylöspäin polkemisen sijaan tai tekee sillä jotain sellaista josta on hyötyä.

Mutta esim sun taannoinen ajatus "perseilystä" mun mielestä tavoittaa tossa sellaisen melko... vaikean homman, että... silloin kun tota edellisessä kappaleessa kuvattua oikeasti tapahtuu toiminnan tasolla eikä vaan puheissa, kukaan ei ajattele siinä valtaa yhtään tippaa eikä myöskään sitä että nostetaanko vai lasketaanko jotakuta tai... yhtään mitään planssia... vaan siinä ajattellaan yleensä vain täysin välittömiä konkreettisia juttuja ja tehdään niitä.

Sellaisten asioiden tekemistä tavalla joka on "hyväksi" ei ole mahdollista systematisoida yhtään millään käsitteellä, ja heti jos alkaa kuvitella, että nyt kun on tällainen avainkäsite, oli se "valta" tai "perseily" tai "persevaha" tai ihan mikä tahansa, ja me ollaan teoriassa kuvattu sen avulla, mitä tollanen "hyvä" tarkoittaa...  se mitä tollanen tuottaa on joku...  koneisto tai mekanismi joka ei ole itsessään hyvää ja joka tosissaan otettuna on pelkästään haitallinen sikäli, että silloin kun keskityt johonkin tollaseen "jäsennykseen" tai "teoriaan" etkä siihen mitä sulla on tässä ja nyt naaman edessä, asiat on jo menneet päin helvettiä ihan riippumatta siitä, kuinka puhutteleva se sun teoria on tai ei ole.

[-:)lauri]

Urheiluvalmentajista löytyy hyvien johtajien prototyyppejä. Hyvät urheiluvalmentajat eivät ole niinkään johtajia vaan oppaita. Ymmärtävät, että mainensa johtajina kasvaa sitä mukaan, mitä parempiin tuloksiin he saavat valmennettavansa yltämään. Heidän mahdollinen mustasukkaisuutensa ei kohdista valmennettaviinsa ts. alaisiinsa. Vaikeampaa heidän on sietää sitä, että kollega saa valmennettavistaan ts. alaisistaan enemmän irti.

Tosin en tiedä, onko sekään ääripää kuinka tavoiteltavaa työpaikalla, että johtajat eivät tule keskenään toimeen

[Kopek]

Kaikki ei pidä sitä niin kovin tavoittelemisen arvoisena. Torjuin useammankin kerran tarjoukset ryhtyä joksikin ryhmän vetäjäksi, projektipäälliköksi ja mitä niitä nyt onkaan.

Aihe - vallan halu - on mielenkiintoinen, ja voisin kirjoittaa siitä tältä istumalta vaikka miten pitkät tarinat ja "teoriat". En nyt jaksa käsitellä asiaa muuten kuin Hipin mainitsemalla arkikäytännön tasolla.

Monissa tilanteissa ja tehtävissä valta on otettava, jos siitä on kiinnostunut, ja jos sitä haluaa käyttää.

Kahdella muodollisesti samassa asemassa työskentelevällä henkilöllä voi olla aivan erilainen määrä päätäntävaltaa. Toinen on kahminut kaikki löysät pois ja alkanut pomottaa muita, vaikka ei olisi siihen edes oikeutettu. Hän on venyttänyt valtansa rajat äärimmilleen ja saanut arvovallallaan tavallaan epävirallista lisävaltaa varsinaisen virallisen valtansa lisäksi. Toista henkilöä taas ei ole kiinnostanut tippaakaan muiden käskeminen ja mitättömän työpaikkavallan käyttäminen. Hän on delegoinut hommat alaisilleen, jolloin heistä on tullut epävirallisia pikkupomoja. Varsinainen "pomo" on saanut olla rauhassa omissa oloissaan. Koska epävirallista pikkuvaltaa käyttävät alaiset ovat olleet riippuvaisia "pomon" passiivisuudesta, hänen kanssaan ei ainakaan ole hankkiuduttu huonoihin väleihin. Pahintahan olisi, jos hän lähtisi ja tilalle tulisi oikea vallankäyttäjä.

Tuon tyyppinen asetelma on taidettu esittää joissakin vanhoissa suomalaisissa elokuvissa. Pomo - ehkä perimällä asemansa saanut - on ollut vässykkä, joka ei ole oikeasti johtanut mitään. Niinpä todellisen vallan (ja myös rahaa) on kaapannut viekas konttoripäällikkö tai talousjohtaja. Hän on alkanut pyörittää firmaa tai työpaikkaa aivan kuin olisi oikea johtaja. Tärkeintä on ollut pitää se oikea virallinen johtaja tyytyväisenä ja tietämättömän, missä mennään. Tavallaan on tapahtunut sisäinen vallankaappaus.

Jos olisin jonkinlaisessa väliportaan esimiesasemassa työpaikalla, olisin varmaankin se vässykkäpomo, joka antaa muiden hoidella hommat. Minua ei kiinnostaisi tippaakaan mikään johtaminen. Pääasia olisi, että en saisi potkuja. Jossakin huippupaikalla oleminen voisi tietysti olla eri juttu, koska sieltä käsin johdetaan suuria linjoja ja tehdään suuria päätöksiä.

Kahdessa hommassa olin muodollisesti jonkinlaisessa esimiesasemassa, mutta en todellakaan pyrkinyt käyttämään enkä käyttänyt minkäänlaista valtaa. Tai ehkä tavallaan käytin, vaikka en tullut ajatelleeksi sitä. Jos esimerkiksi tein päätöksen sijaisen palkkaamisesta, niin olihan se tavallaan jonkinlaisen vähäisen vallan käyttämistä. Samoin, kun tein työvuorolistan, niin ihmiset tulivat töihin silloin, kun listassa sanottiin. Listan laatijalla oli siis pientä päätösvaltaa. Mutta en minä sitä vallankäytöksi mieltänyt. Kokosin listaa kuin palapeliä. Mikä nimi missäkin kohdassa oli, sillä ei ollut väliä. Totta kai otin huomioon mahdolliset toivomukset. 

Pientä paikkakuntaa johti pieni suljettu keskustamafia, joka kontrolloi tekemisiäni. Kun kerran tietämättömyyksissäni tulin luvanneeksi ottaa hommiin* erään sairaanhoitajan, joka haastattelussa vaikutti mukavalta ja pätevältä, niin siitähän rähäkkä nousi. En ollut tiennyt, että koko naisen suku oli epävirallisessa pannassa, eikä häntä saanut ottaa töihin. Naisen isä nimittäin oli kritisoinut kuntaa joissakin yleisönosastokirjoituksissa, ja tästä syystä tytärkin oli palkkaamiskiellossa, vaikka ei asunut edes samalla paikkakunnalla eikä tainnut olla läheisissä tekemisissä isänsä kanssa. Sattui vain olemaan väärä sukunimi. No, ei tyyppi lopulta tullut hommiin. Jotenkin "mafia" sai sen estettyä. En ollut tainnut ehtiä tehdä työsopimusta. Olin vain luvannut naiselle, että totta kai hän pääsee töihin. Täytellään sopimukset sitten, kun hän tulee. Eli tuollaista "päätösvaltani" oli. Ei se minua haitannut. Koko homma ei kiinnostanut, ja irtisanouduinkin pari vuotta työssä oltuani. Siihen loppui käytännössä työurani 36-vuotiaana. Joitakin lyhyitä "työllistämispätkiä" ja yhden palkattoman työkokeilun (ah, kun se oli nöyryyttävää) vielä tein tuon jälkeen.

*(Lyhytaikaisia sijaisia palkattiin pienellä byrokratialla käytännössä suoraan hommiin, mutta varsinaisista vakituisista työntekijöistä päätti sosiaalilautakunta. Tuon mainitun sairaanhoitajan työ olisi ollut jokin lyhytaikainen sijaisuus.)

P.S. Isossa kuvassa presidentti Kekkonen taisi olla tyyppi, joka venytti presidentin valtaoikeudet lähes diktatuuriksi. Hän ei ollut sivusta seuraaja vaan asemastaan mustasukkainen tyyppi, joka piti taktikoimalla ja poliittisella pelillä huolen siitä, että kilpailijoista ei ole vaaraa.

[Socrates]

Pehmeä vallankäyttö on yhtä järkevä termi kuin pehmeä teräs. Vain valta, jota ei käytetä voi olla pehmeää. Valtaa käytetään aina lekalla, koska se on pakottamista.

Valta liittyy yleensä systeemiin. Kun Kopek ei painostettuna ottanut pätevää henkilöä töihin, hän käytti valtaa ja meni systeemin ehdoilla.

[Melodious Oaf]

^ En ota kantaa sanapariin "pehmeä valta" niinkään, vaan olet mielestäni siinä oikeassa, että jos sillä tarkoitetaan ohjailua tai painostamista tai pakottamista, on aika kyseenalaista mitä järkeä sitä on tehdä kauniimmaksi sanoilla kuin mitä se on.

Mutta se mikä tosta jää pois on, että kaikki tieto mikä ihmisellä on, kaikki kyvyt ja osaaminen ja kaikki on tavallaan myös valtaa jos haluaa niin lähteä tarkastelemaan. Se ei ole pelkästään sitä että voit mielivaltaisesti saada jotain mitä haluat tai vaan laittaa juuri sen tapahtumaan suoremmin tai epäsuoremmin, pitkän kautta tai vähemmän pitkän.

Vaan siis...  se että joku tyyppi osaa hakea duunia tai tehdä hyviä työhakemuksia tai osaa soittaa jollekin ja sanoa että hei, mites teillä tällä hetkellä, voisko tulla katselemaan ja jutella työmahdollisuuksista — toi on kaikki tavallaan valtaa verrattuna sellaiseen joka ei osaa tai jolle ei tuu mieleen tehdä tollasta vaan joka vaan manailee ja tuskailee sitä että kun ei voi mitään ja ei ole rahaa ja näin.

Mutta varsinaisesti tossa kuvassa ei ole välttämätöntä olettaa, että toi tyyppi joka nyt ehkä sitten työllistyy helpommin saa sen työn sen takia että se "pakottaa" ketään yhtään mihinkään.

Ja siis...  puhut vallasta mun käsittääkseni pelkästään sääntöjen ja rakenteiden ja instituutioiden ja organisaatioiden ja sen sellaisen tasolla, jossa kyse on tavallaan määräysvallasta, organisaatiorakenteista ja sen tyyppisistä asioista.

Mutta noihan ei ole henkilöiden ominaisuuksia eikä kenelläkään voi olla tollaista valtaa muuta kuin siinä mielessä sattumalta, että se tulee tietyistä olosuhteista ja poistuu sillä sekunnilla, kun olosuhteita just niiltä osin muutetaan.

[Socrates]

^ Nyt täytyy hahmottaa vallan ja vaikutusvallan ero.
Valta, jota ei voi laittaa väkisin toimeen on vain vaikutusvaltaa.
Toki vaikutusvalta usein johtaa valta-asemiin.

Tieto liittyy molempiin. Sekä vallankäyttäjillä että vaikutusvaltaisilla ihmisillä on asemastaan ja verkostoistaan johtuen erilaista tietoa, mihin vallankäytön kohde ei pääse käsiksi tai osaa etsiä.

On totta, että vallankäyttö tyypillisesti ainakin demokratioissa liittyy lähinnä yksittäisiin asetelmiin, mutta niissä se on jakamaton suure: käytännössä aina toisella on silloin 100% päätösvaltaa ja toisella nolla. On hyvin vähän tilanteita, joissa voi sanoa vallan jakaantuvan fifty-fifty tai 70%-30%.

[Melodious Oaf]

Ja toisena irrallisena pointtina samalla tavalla kuin passiivisaggressiivisuuden käyttö jonain leimakirveenä voi olla perseestä, periaatteessa on mahdollista olla ylivirittyneen herkillä sille, milloin joku ihminen mahdollisesti käyttää valtaa tai painostaa.

Totta kai ihmiset tekee sellaista, ja ei siinä mitään, mutta tossa on myös joku rooli ihan vaan kantilla ja opettelulla.

Analogiana vois sanoa että jos joku ihminen on hiljaa eikä sano mitään, voit tulkita sen niin että onpa mulkku ja ottaa siitä itseesi tai sitten niin että jaa, se ei sano mitään.

Tossa mielessä olis mun mielestä olennaista myös vallankäytöstä puhuttaessa erottaa omaksi osakseen siitä se, milloin oikeasti kyse on siitä, että ihmiset vaan kuvittelee kaiken liittyvän just heihin tai kohdistuvan just heihin. Absurdina esimerkkinä toi että onko hiljainen ihminen "hiljaa sinulle" vai vaan "hiljaa".

Ensimmäisessä tapauksessahan voisit sanoa että toi on vallankäyttöä ja nönnönnöö, mutta joku vastuu tossa pitää olla ihmisellä itselläänkin siitä, mikä viesti kuitenkin tulee oman pään sisältä ja kannattais ehkä käsitellä siellä ja mikä taas tulee jostain ulkoa.

[Melodious Oaf]

^ Nyt täytyy hahmottaa vallan ja vaikutusvallan ero.
Valta, jota ei voi laittaa väkisin toimeen on vain vaikutusvaltaa.
Toki vaikutusvalta usein johtaa valta-asemiin.

Kyse on kuitenkin siitä, miten halutaan määritellä. Yhtä selkeää (ja oma prefenssini) on nähdä valta tosi laajana yleiskäsitteenä, jota voi tarvittaessa täsmentää jos tarkoittaa vaikka määräysvaltaa tai käskyvaltaa tai pakkovaltaa tai jotain tällaista.

Mahdollista ja yhtä järkevää noinkin päin kuin ehdotat, mutta samanlainen sekavuus siitäkin tulee, että "vaikutusvalta" voi olla jotain täysin satunnaista ja olosuhteista johtuvaa jossa joku on saanut tietyn aseman ja on sen takia tunnettavuutta tai jotain nimeä tai jotain ja kuitenkin sun pitäis samalla käsitteellä tossa kuvata sellaisia asioita kuin ihmisen kyvyt ja tiedot ja muu tämmönen.

Palikkatasolla jollain voi ton sun erottelun mukaan olla vaikutusvaltaa vaikka koska se on jonkun sukulainen tai koska sillä on somessa seuraajia tai koska joku juttu jonka se on joskus tehnyt on täysin sattumalta antanut sille jotain sosiaalista pääomaa. Tietyt tämmöset pääomat voi myös aivan hetkessä menettää, ja siinä mielessä ne rinnastuu mun mielestä paremmin tollaseen virkaan tai työasemaan liittyvään.

Mutta ei se millään sanamagialla selkiydy vaan noi nyt vaan on semmosia valintoja miten päin haluaa jäsentää.

[Socrates]

periaatteessa on mahdollista olla ylivirittyneen herkillä sille, milloin joku ihminen mahdollisesti käyttää valtaa tai painostaa.

Tuota kutsutaan kansanomaisesti auktoriteettiongelmaksi. Auktoriteettiongelmaiseksi leimataan kai ihmisiä sekä aiheesta että aiheetta. Tämä on tietysti myös arvokysymys: pitääkö vallalla olla aina vastavoima, vaikka se hidastaa tuottavaa toimintaa.

[Socrates]

^ Nyt täytyy hahmottaa vallan ja vaikutusvallan ero.
Valta, jota ei voi laittaa väkisin toimeen on vain vaikutusvaltaa.
Toki vaikutusvalta usein johtaa valta-asemiin.

Kyse on kuitenkin siitä, miten halutaan määritellä. Yhtä selkeää (ja oma prefenssini) on nähdä valta tosi laajana yleiskäsitteenä, jota voi tarvittaessa täsmentää jos tarkoittaa vaikka määräysvaltaa tai käskyvaltaa tai pakkovaltaa tai jotain tällaista.

Mahdollista ja yhtä järkevää noinkin päin kuin ehdotat, mutta samanlainen sekavuus siitäkin tulee, että "vaikutusvalta" voi olla jotain täysin satunnaista ja olosuhteista johtuvaa jossa joku on saanut tietyn aseman ja on sen takia tunnettavuutta tai jotain nimeä tai jotain ja kuitenkin sun pitäis samalla käsitteellä tossa kuvata sellaisia asioita kuin ihmisen kyvyt ja tiedot ja muu tämmönen.

Palikkatasolla jollain voi ton sun erottelun mukaan olla vaikutusvaltaa vaikka koska se on jonkun sukulainen tai koska sillä on somessa seuraajia tai koska joku juttu jonka se on joskus tehnyt on täysin sattumalta antanut sille jotain sosiaalista pääomaa. Tietyt tämmöset pääomat voi myös aivan hetkessä menettää, ja siinä mielessä ne rinnastuu mun mielestä paremmin tollaseen virkaan tai työasemaan liittyvään.

Mutta ei se millään sanamagialla selkiydy vaan noi nyt vaan on semmosia valintoja miten päin haluaa jäsentää.

Vaikutusvaltaa on toki monenlaista, mutta usein se on yksinkertaisesti vaikuttamista vallankäyttäjään, jolla on oikeudet panna valtansa väkisin käyttöön. Vaikutusvallankäyttäjä on siis "harmaa eminenssi" tai joku näkyvämpi takapiru.

Toki jollakulla ihmisellä voi olla tietoja ja taitoja, joilla voisi hankkia valtaa suoraan tai välillisesti,  mutta hän ei pyri siihen niiden avulla .

[Melodious Oaf]

periaatteessa on mahdollista olla ylivirittyneen herkillä sille, milloin joku ihminen mahdollisesti käyttää valtaa tai painostaa.

Tuota kutsutaan kansanomaisesti auktoriteettiongelmaksi. Auktoriteettiongelmaiseksi leimataan kai ihmisiä sekä aiheesta että aiheetta. Tämä on tietysti myös arvokysymys: pitääkö vallalla olla aina vastavoima, vaikka se hidastaa tuottavaa toimintaa.

Joo, noi on kai vähän semmosia juttuja että kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Jos teet sen ratkaisun itse että alat käyttäytyä planssilla toinen on mulkku ja käyttää suhun valtaa, välttämättä ei ole enää pääsyä siihen todellisuuten jossa olisitkin tehnyt jotain toisin, vaan...  se on yhdessä tuotettu kokonaisuus josta ei enää jälkeenpäin voi täysin objektiivisesti sanoa mikä siinä tuotti mitäkin.

Mutta toi on tavallaan saivartelua ja eihän silleen voi elää, että loputtomasti uskoo vaan kaikesta pelkkää hyvää täysin omalla kustannuksella.

Toi on vaan sellanen...  häilyvä raja ja mun mielestä ehkä tietynlainen totuus on se, että jos jossain sosiaalisessa kanssakäymisessä tulee omalta kannalta epämieluisia tuloksia, se on täysin hukkaan heitettyä aikaa itselleen perustella sitä nimenomaan toisten osapuolten puutteilla. Ei sillä ole merkitystä kenen puutteet oli lopulta isoimmat, vaan olennaisempaa on se että joku juttu ei nyt onnistunut tai mennyt omalta kannalta toivotusti.

Tavallaan semmosen tarkoitushakuisen selittelyn ainoa funktio on oman itsen rauhoittelu ja silittely, mikä voi olla tarpeellista mutta...  se harvoin antaa eväitä siihen että mikään menis täysin vastaavassa tilanteessa sen jälkeen omalta kannalta paremmin.