Liikenne ja liikennekäyttäytyminen

[Kopek]

Arvasin, miten kirjoitustani kommentoidaan. Olen kirjoittanut paljon liikennefoorumeilla, ensiksi liikenne "groupseissa" ja myöhemmin TM:ssä. En nykyisin viitsi enää juurikaan kirjoittaa.

En kirjoittanut, että ohitan sokkona. Kirjoitin, että yritän välttää näkemästä ohitettavan auton lamppuja. Siinä on ero. Sitä paitsi, jos ohitettava auto ajaa edes jotakuinkin normaalisti ja liikennesääntöjä noudattaen, mitään ongelmaa ei ole, vaikka autoa ei näkisikään enää lainkaan sen jälkeen, kun on ajanut sen edelle. Sehän on jo takana, ja välimatka siihen lisääntyy koko ajan. Ongelma on ainoastaan silloin, jos ohitettavaa autoa ajaa joku epänormaali henkilö, joka liikennesääntöjen vastaisesti lähtee kiilaamaan ja yrittää estää ohittamisen.

Ylipäätään, jos kuka tahansa ohittaa toisen auton, hänen huomionsa on todennäköisesti keskittynyt enemmän eteenpäin kuin taaksepäin. Hän vilkaisee ohittamaansa autoa peilistä sen verran, että näkee sen olevan riittävän kaukana, jotta sen eteen voi ajaa.

Tieliikennelaki 33 §

"Ajoneuvolla, jota ohitetaan vastaantulevan liikenteen puolelta vasemmalta, on ajettava niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista. Ajoneuvon nopeutta ei saa lisätä eikä muulla tavalla vaikeuttaa ohitusta."

[kertsi]

Minä saatan ohittaessa seurata liian paljon ohitettavan auton liikkeitä. Jopa niin, että pitää oikein muistuttaa itseään, että muista katsoa myös eteenpäin. Pidän tätä turvallisuusriskinä, ja yritän ajaa varovasti.

Kirjoitit Kopek itse turvallisuusriskistä: "...en halua edes katsoa, vilkuttaako ohittamani auto valojaan vai ei. Kun en näe, eipähän tule pahaa mieltä. Tämä periaate, että ei halua nähdä, aiheuttaa tietysti pienen turvallisuusriskin, ...".

Kyllä minusta tuo on jo epänormaalia tai ainakin hyvin epätavallista ajokäyttäytymistä, ettei halua katsoa ohitettavaa autoa, jotta näkisi voiko turvallisesti palata takaisin oikealle kaistalle. Ei todellakaan voi luottaa siihen todennäköisyytee, että muut kuskit ajelevat liikennesääntöjen mukaan. Ethän itsekään ajele.

[Kopek]

Kirjoitit Kopek itse turvallisuusriskistä: "...en halua edes katsoa, vilkuttaako ohittamani auto valojaan vai ei. Kun en näe, eipähän tule pahaa mieltä. Tämä periaate, että ei halua nähdä, aiheuttaa tietysti pienen turvallisuusriskin, ...".

ja lisäsin...  No, ehkä vähän kurkin yrittäen välttää auton lamppujen näkemisen.

Kyllä minusta tuo on jo epänormaalia tai ainakin hyvin epätavallista ajokäyttäytymistä, ettei halua katsoa ohitettavaa autoa, jotta näkisi voiko turvallisesti palata takaisin oikealle kaistalle. Ei todellakaan voi luottaa siihen todennäköisyytee, että muut kuskit ajelevat liikennesääntöjen mukaan. Ethän itsekään ajele.

Tietenkin se on epänormaalia. Olen monessa asiassa epänormaali. Monenlaiset psyykkiset estot ja traumat ohjaavat elämääni. Jos haluaisin olla sataprosenttisen turvallinen, hyppäisin järveen betonipaino jaloissani ja häipyisin siten ihmisten ilmoilta. Enpähän enää vaarantaisi kenenkään turvallisuutta. En kuitenkaan näin tee, koska arvioin asioita kokonaisuutena. Myönnän sen, että toimintani ei ole sataprosenttisesti turvallista kaikissa asioissa ja kaikissa tilanteissa, mutta samalla tiedostan sen, että kukaan muukaan ei ole täydellinen, vaikka moni niin tuntuu ajattelevan.

Tiedotusvälineissä on kerrottu tutkimuksiin viitaten, että useimmat autoilijat pitävät itseään keskimääräistä parempina kuljettajina. Tämän yli-ihmiskuvitelman kääntöpuoli on tietenkin se, että nämä ihmiset pitävät useimpia muita itseään huonompina kuljettajina.

Yritän olla ajattelematta noin, eikä se kauhean vaikeata edes ole, koska tiedostan puutteeni ja vajavaisuuteni.

Kun menin aikoinaan autokouluun, olin jo sen verran saanut harjoitusta ajamisessa erilaisilla kulkuneuvoilla, kuten mopolla ja myös autoilla, että ajamisen tekniikka ei tuottanut ongelmia. Auto ei sammunut liikkeelle lähdettäessä ja vaihteiden vaihtaminen oli luontevaa eli mekaanisessa mielessä osasin ajaa. Mutta liikenteessä selviäminen oli aivan toinen juttu. Siellä rajoitteeni ja puutteeni tulivat esille.

Omalla pienellä paikkakunnallamme ajaminen tietysti sujui, koska kaikki oli tuttua, mutta jo ensimmäinen käynti kaupungissa osoitti sen, että minulla ei ole luontaisia kykyjä kaupunkiympäristössä. Ajaminen oli yhtä kauhua. Tuohon aikaan ajokortti ajettiin alusta lähtien kuorma-autolla, jos sellaista korttia oli hankkimassa. Autokoulun kuorma-auto oli pieni, hädin tuskin ison pakettiauton kokoinen, mutta siitä huolimatta sen mittojen arvioiminen tuotti ongelmia. Ensimmäisissä risteyksissä kääntyessä takarenkaat nousivat jalkakäytävälle, kun käänsin liian tiukasti.

Tuossa tuli esille yksi huonoista ominaisuuksistani auton käyttäjänä. Olen edelleenkin, yli kaksi miljoonaa kilometriä ajaneena, huono arvioimaan autojen ulottuvuuksia, vaikka kyse on henkilöautoista. Erilaisia pieniä "hipaisuja" (joista en kerro tämän enempää, koska en halua ruokkia kriitikoita) tapahtuu enemmän kuin autoilijoille keskimäärin. Pysäköidessä arvioin auton paikan usein väärin siten, että luulen auton olevan jo lähes kiinni kadun reunassa tai seinässä, vaikka tilaa on vielä yli metri. Ja jos yritän kompensoida tätä olettamaani väärin arvioimista, silloin saattaa jo "kopsahtaa" (mistä en taaskaan kerro enempää edellä mainitusta syytä), eli auto on sittenkin lähempänä kohdetta kuin luulen. Joka tapauksessa vakaa pyrkimykseni on se, että ajamisestani ei aiheutuisi vahinkoa sen enempää omalle autolleni kuin vieraillekaan autoille. En ole tarkoituksella varomaton autoilija. Taitoni vain ovat puutteelliset. Ehkä olen tarkoittamattani varomaton, koska jos taidot ovat puutteelliset, asia pitäisi ottaa huomioon.

Toiseksi kaupunkiajon ongelmaksi autokoulussa osoittautui se, että ajamisessa pitää kiinnittää huomiota samanaikaisesti hyviin moniin eri asioihin, ja tällainen tarkkaavaisuus ei oikein onnistu minun kaltaiseltani yhden muistipaikan ihmiseltä ja muutenkin ADHD-ominaisuuksia omaavalta henkilöltä. Stressi on aivan sietämätön. Ei se tietenkään enää ole, mutta oli tuolloin aikoinaan, kun autokoulussa ajoin kaupungissa ensimmäisiä kertoja.

Muistan yhden tapauksen, jossa oli jo hyvin lähellä se, että menettäisin täysin hermoni ja hyppäisin pois kuskin paikalta keskellä liikennettä ja juoksisin karkuun täyden hermoromahduksen saaneena. Näin ei tapahtunut, mutta tuollainen ajatus käväisi jo mielessäni, kun tuntui, ettei hommasta tule mitään. No, jotenkin tuurilla sen kortin kuitenkin sain, vaikka inssiajossakin töppäilin.

Olin niin hermostunut ja stressin kourissa, että kun inssi sanoi, että "käänny tuonne" tarkoittaen piha-aluetta, mistä olimme lähteneet liikkeelle, aloin kääntyä sinne suoraan jalkakäytävän yli eikä risteyksen kautta katua pitkin. "Tietä pitkin" tai jotain tällaista inssi huudahti. Olin tässä vaiheessa jo täysin varma, että ajo hylätään. Inssi oli nimittäin joutunut jo kerran painamaan jarrua, kun auto oli lähtenyt valumaan takaperin eräässä jyrkässä mäessä. Olin kuullut, että jos inssi joutuu koskemaan jarrupolkimeen, ajo hylätään saman tien. Kun tulimme pihaan, ja inssi alkoi täyttää papereitaan, auto lähti valumaan eteenpäin, koska en ollut vetänyt käsijarrusta. "Vetäkää käsijarrusta hyvä mies", inssi komensi. En tiedä, mikä hyvä päivä tyypillä oli, kun hän kuitenkin kaikista virheistäni huolimatta hyväksyi ajamisen. Auton takaperin valumisessa sain armoa, koska se johtui siitä, että käsijarru ei pitänyt. "Ajaminen meni sinänsä hyvin", inssi totesi ja mainitsi auton käsijarrun toimimattomuudesta.

Tuossa kertomuksessa oikeastaan tulee taas esille yksi luontaisesti huono ominaisuuteni ajajana, eli heikot hermot. Nykyisin, kun ajokokemusta on jo paljon, heikkohermoisuus ei koko ajan vaivaa, mutta edelleenkin joissakin vaikeissa tilanteissa stressaannun enemmän kuin olisi kohtuullista. Tällaisia vaikeita tilanteita ei enää kovin usein suomalaisissa kaupungeissa tule, paitsi ehkä jossakin äärimmäisessä tungosruuhkassa, mutta ulkomaisissa isommissa kaupungeissa stressaannun hyvin helposti, kun tuntuu, että eihän tilanteesta selviä mitenkään, mikä se tilanne nyt onkin.

Lopetan tähän ennen kuin tästä tulee elämänkerta.

Kun kaupungeissa ajaminen tuli puheeksi, muistin erään kirjoituksen, joka jäi hieman pyörimään mieleeni. Se on seuraava: 

Olin kerran työmatkalla Piilaaksossa, ja sahasin San Franciscon ja San Josen välistä motaria ties kuinka monta kertaa, ja aika tympeää se oli. En muista montako kaistaa motarilla oli, olisikohan ollut 5 suuntaansa. Oli aivan hurmaavaa tulla koti-Suomeen, jossa pääsin töihin kävellen, kahden pienen metsän läpi, raikkaassa ilmassa.

Asuin eräässä vaiheessa elämääni aika pitkään eräässä Euroopan maassa, jossa on paljon yksityisautoja ja vähän julkista liikennettä. Ilmanlaadun heikkouden huomasi erityisesti kun piipahti Suomessa, jossa on ihanan puhdas ilma.

Kertsi ei taida haluta ruokkia uteliaisuuden nälkääni kertomalla hieman enemmän, vaikkapa sen millaisella autolla hän Piilaaksossa suhaili. Tuollainen kuulostaa niin tyylikkäältä ja elegantilta täältä rupuiselta maaseudulta katsottuna. 

Tässä kuvaa sieltä päin, mutta etelämpää eli Los Angelesin kulmilta. Hieman tämän typpinen auto löytyy autotallistamme ja sillä ajelut (viimeksi vuonna 1999) muistoistani eli nokka ja kojelauta ovat samanlaiset. Auto on kuitenkin eri vuosimallia ja eri tyyppiä eli neliovinen New Yorker seuraavalta vuodelta. Mutta rattinäkymä on aika samanlainen.


https://youtu.be/FpC92FMwxz8

[kertsi]

Jos yhtään lohduttaa, ei siinä juurikaan eleganttia ollut siinä motarin sahaamisessa, tai koko reissussa, lukuunottamatta muutamaa lomaapäivää, jotka otin siinä yhteydessä, nekin lähinnä erään ystäväni tapaamisen, muutamien hienojen taidemuseoiden, eräiden upeiden luontoelämysten ja erään hienon zen-puutarhan takia.

Päinvastoin, arvostin monestakin syystä Suomea, sen turvallisuutta, julkista liikennettä, ja raikasta ilmaa sieltä palattuani.

Ja jos yhtään lohduttaa, en pidä itseäni tavallista parempana kuskina.

[Xantippa]

En koskaan lakkaa hämmästelemästä, millainen elämänhallinta näillä tojoja huolella possuttavilla oikein on, jos 10-11 minuuttia muuttaa jotain arjessa.

T: Xante

[kertsi]

^ Tojo, mikä se on? Possutella, mitä se on?

[Kopek]

Lehdet kertovat tuon tuostakin, että poliisi tutkii kuolleiden ihmisten tekemiä rikoksia. Kun syyllisyys varmistuu, pitäisikö syyllistä jotenkin rangaista. Ruumista voitaisiin esimerkiksi pitää parin vuoden ajan kylmäsäilytyksessä vankilassa.

Helsingin Sanomien aikakoneessa on uutisia liikenneonnettomuuksista eri vuosikymmenillä. Aikoinaan ne olivat onnettomuuksia. Nyt ne ovat rikoksia. Ennen kerrottiin osallistujien nimet. Nyt ei kerrota. Ennen ei mainittu poliisia muuten kuin poikkeustapauksissa. Nyt uutiset ovat kuvaa myöten pelkkää poliisia ja rikosta.

Uutinen15.6.1972:

Hollola (HS) Helsinkiläinen Anna Katri Ikävalko, 52, menetti henkensä nosturiauton ja henkilöauton törmäyksessä keskiviikkona nelostiellä Hollolan Paimelassa.

Ikävalko oli matkustajana henkilöautossa, jota kuljetti rautatieläinen Toivo Laaksonen Tikkurilasta. Laaksonen sai vaikeita vammoja, ja hän oli vielä illalla osittain tajuttomana Lahden kaupungin sairaalassa.

Heinolasta kotoisin oleva nosturiauton ohjaaja säilyi vammoitta.

Uutinen 8.11.2020:

Parikkalassa Etelä-Karjalassa aamulla tapahtuneessa ulosajossa kuoli kaksi ihmistä, poliisi kertoo. Rajussa ulosajossa kuolivat henkilöautoa kuljettanut nuori mies ja kyydissä ollut tyttö.

Auto suistui tieltä Kuutostiellä noin kolme kilometriä ennen Parikkalaa.

Henkilöautoa Kouvolasta Joensuun suuntaan kuljettanut nuori mies menetti ajoneuvonsa hallinnan. Auto suistui menosuunnassaan vasemmalle puolen tietä törmäten kiveen. Poliisin mukaan tien pinta oli tapahtumapaikalla jäinen.

Kuljettaja ja kyydissä ollut tyttö menehtyivät tapahtumapaikalle. Toinen kyydissä ollut tyttö on poliisin mukaan kuljetettu sairaalaan vammojen hoitoa varten.

Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena ja törkeänä vammantuottamuksena. Poliisi jatkaa ajoneuvon kunnon ja onnettomuuden syiden selvittelyä.

Uutisessa on kuva poliisiautosta.

Jos teidän omaisenne kuolisi liikenneonnettomuudessa, lukisitteko mieluummin lehdestä hänen nimensä vai sen, että hän oli törkeä rikollinen ja törkeä kuolemantuottaja, joka kuoli tekemänsä törkeän rikoksen seurauksena.

[Xantippa]

^ Tojo, mikä se on? Possutella, mitä se on?

En minä vain tiedä, mutta kun tojoa possuttaa, huolella, voi olla jopa puoli tuntia aikaisemmin perillä, kuulemma.

Tojo sai possua varsin huolella, ja musiikkina soi Stereophonics, Stam1na ja Faith No More. L

T: Xante

[Hippi]

Mutuarvaukseni on:

Toyotaa ajettiin kaasu pohjassa (tai ainakin kunnolla kaasupoljinta painaen).
Sanatarkka käännös saattaisi olla: Tojo sai possua = Toyota sai kaasua

Noin ainakin alkuperiäsen viestin luin sen ilmestyessä.

[Xantippa]

Mutuarvaukseni on:

Toyotaa ajettiin kaasu pohjassa (tai ainakin kunnolla kaasupoljinta painaen).
Sanatarkka käännös saattaisi olla: Tojo sai possua = Toyota sai kaasua

Noin ainakin alkuperiäsen viestin luin sen ilmestyessä.

Hyväntahtoinen tosiaan tulkitsee possun tossuksi, mutta ei kai Aave aja Toyotaa! Joka tapauksessa edelleen ihmettelen sellaista elämänhallintaa, jossa muutamien kymmenien minuuttien "säästöillä" on matkanteossa merkitystä.

T: Xante

[kertsi]

^^ Kekkasin juuri saman, Hippi, juuri kun olit ennättänyt kirjoittaa saman selityksen. En tainnut lukea sitä alkuperäistä viestiä. Mulle pojo on piste esim. pistelaskennassa, eikä mikään poljin. Onkohan tuo jotain amisslangia, tuo pojon tossuttelu?

[MrKAT]

Norjan maastohiihtosankari Petter Northug menetti ajokortin loppuiäkseen. Ajoi 218 kom/h ja kuvasi sen. Huumeitakin löytyi kotoa.

Petter Northug käräytti itse itsensä – oma kännykkä­video vie ex-hiihtotähden kiven sisään
Poliisi löysi Northugin puhelimesta raskauttavaa videomateriaalia.
- https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000007697552.html

Raju tuomio: Petter Northug menetti ajokortin "loppuiäkseen"
Norjalainen hiihdon entinen supertähti tuomittiin seitsemän kuukauden vankilatuomioon ja menettämään ajokorttinsa loppuiäkseen.
- https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000007696817.html

Jaaha, Northug oli menettänyt kortin jo 2014 päihtyneenä ajamisesta mutta 5 vuoden kuluttua sai sen takaisin anomalla.
5 vuotta tästä saisi taas anomalla mutta miksi antaa parantumattomalle sarjarikolliselle?

[Toope]

En koskaan lakkaa hämmästelemästä, millainen elämänhallinta näillä tojoja huolella possuttavilla oikein on, jos 10-11 minuuttia muuttaa jotain arjessa...

Tarpeellista ohittaa nopeasti, vaikka rekka tulisi vastaan. Kyllä näitä Audi-kuskeja on.

[MrKAT]

Kalorikolari oli lähellä viikolla. Taajamassa ostoksilla, liikkeiden parkkipaikalta olin tulossa tielle ja kääntymässä vasemmalla kun äkkiä oikealta ilmestyi tumma hahmo. Auto oli törmätä minuun. Olijo hiukan hämärtyvä iltapäivä (muutenkin päivät olleet pilvisen harmaita). Normaalisti syyttäisin körttiläisesti itseäni mutta näin välittömästi että AUTOLLA EI OLLUT VALOJA. Onneksi mieskin huomasi väistäen ja  hidastaen, suu kävi mutta hän näytti hymyilevän maskitta. Minuakin nauratti täpärä tilanne ja sen välttäminen.  Valitettavasti maskin takaa mies ei nähnyt hymyäni eikä suunliikkeitäni. Yritin kädellä viittoa auton valoja kohti ja huusin VALOT! VALOT! Mutta viittomakieleni on vajavainen enkä varmaan saanut asiaani perille. Niin hämärää ei ollut että valoja vilkuttamalla viesti olisi mennyt pääkoppaan.

[Kopek]

Jotta tämä ei alkaisi itsekkäästi "minää" ilmaisevalla sanalla, kirjoitan tähän alkuun pienen pehmennyksen. Muuta tarkoitusta näillä alkusanoilla ei ole. Nyt alkaa varsinainen juttu.

Olen joissakin asioissa täysin eri aaltopituudella kuin suuri(n?) osa muista ihmisistä. Hyvyys/pahuus/oikein/väärin -käsitykseni ei ole yleisesti hyväksyttyjen normien mukainen.

Yleensähän ihmiset ajattelevat, että se, minkä laki sallii, tai mihin laki velvoittaa, on OK. Ja mitä laki ei salli, se ei ole OK.

En ajattele näin vaan johdatan käsitykseni hyvästä ja pahasta luonnon moraalista. Eli tee muille sitä, mitä haluaisit muiden tekevän itsellesi, äläkä tee muille sitä, mitä et haluaisi - tai ainakin sallisi - tehtävän itsellesi.

Käsitykseni joistakin asioista ovat niin "äärijihadistisia", että joudun sensuroimaan itseäni, kun kirjoitan tai puhun niistä. En voi kertoa, mitä oikeasti sisimmässäni ajattelen, koska käsitykseni - vaikka ne ovat siis vain ajatuksiani ja arvojani eivätkä tekoja - herättäisivät muissa ihmisissä kohtuutonta pahennusta ja johtaisivat riitaan.

Ilmiö on kaksisuuntainen. Minäkin kiihdyn ja stressaannun niin, että pulssi nousee ja adrenaliinitaso kohoaa, kun luen arvomaailmalleni vihamielistä tekstiä - eli tekstiä, jossa äärimmäinen brutaali pahuus esitellään hyvyytenä sen viattomat uhrit piittaamattomina pahantekijöinä, jotka ansaitsevat kurjan kohtalonsa.

Viime kesänä Helsingin Sanomissa oli laaja artikkeli venepoliisin toiminnasta. En voinut edes kuvitella pystyväni lukemaan tuota artikkelia henkeäni vaarantamatta. Äitini kuoli rytmihäiriöperäiseen sydänkohtaukseen, jonka taustasyy (vaikka en pysty tätä todistamaan) olivat sukumme kokemukset ja epävarmuus ja näihin asioihin liittynyt vuosikausia kestänyt voimakas jatkuva stressi. Tiedän sen, koska kävin samaa mankelia läpi. Minä nuorempana juuri ja juuri kestin stressin ja rytmihäiriöt, mutta äitini ei. Hänen sisarensa, joka ei kokenut samoja olosuhteita, eli 16 vuotta vanhemmaksi. Olen ilmeisesti perinyt äitini suvusta helposti stressaantuvan ihmisen geenit. Vähäpätöisetkin asiat saavat minut jännitystilaan, joka saattaa kestää kauan.

En siis voinut lukea edellä mainittua artikkelia siitä, miten urhea sankarillinen venepoliisimme kiusaa ihmisiä ja tuottaa heille kärsimystä ja on ylpeä siitä. Minulle nuo tyypit... (olkoon, tässä mentäisiin sensuroidulle alueelle)

Tänään oli Ylen Uutisissa saman tapainen juttu, jonka pelkän otsikon näkeminen sai ahdistuksen aalloin kulkemaan lävitseni kuin sähköiskun - huono vertaus, mutta parempaakaan en keksinyt. Tätäkään uutista en avaa. Otsikossa kerrottiin pysäköinninvalvojista ja siitä, kuinka autoilijat saavat raivokohtauksia heille.

Sensuurin piikkiin menee sekin, mitä ajattelisin, jos näkisin uutisen, jossa kerrottaisiin autoilijan hakanneen työtään tehneen pysäköinninvalvojan sairaalakuntoon. Jätän kertomatta, kumman puolella olisi sympatiani. En tietenkään hyväksy väkivaltaa, mutta...

Jos jonkun ihmisen "työ" päivästä toiseen ja viikosta toiseen ja vuodesta toiseen on jatkuvaa kärsimyksen tuottamista lähimmäisille, niin miten tuollainen ihminen - vai pitäisikö kirjoittaa tämäkin sana lainausmerkeissä - voi ylipäätään elää itsensä kanssa. Kuinka monta itkua, kuinka monta surua, kuinka monta harmia, kuinka monta valvottua yötä tuollainen tyyppi onkaan aiheuttanut muille ihmisille. Viattomat lapsetkin ovat kärsineet, kun köyhän perheen huoltaja on joutunut panemaan viimeiset joululahjaroponsa kaupunkimafian kyltymättömään kitaan.

Elämän raskauttamat, kuolleita tai kuolevia omaisiaan surevat, sairauksiensa ja vaivojensa masentamat ihmiset ovat unohtaneet typerän pysäköintikiekon, ja silloin urhea työtään tekevä sakottaja on tullut paikalle ja antanut lisärangaistuksen niin kuin nämä ihmiset eivät jo olisi kärsineet tarpeeksi. Sairaaloiden parkkipaikoilla on oikein hyvää saalista, koska uhreilla on usein huolta ja murhetta jo ennestään. Eihän sairaaloihin huvikäynneille tulla. Tällaisessa paikassa sakottaja saa aiheutettua maksimaaliset kärsimykset lyömällä lyötyjä. Ah, miten urheaa ja ihanaa. Kansa taputtaa ja sanomalehti kirjoittaa ylistyskirjoituksen. Pahanteon ammattilainen työssään. En pysty lukemaan tuollaista saastaa.

Kaikkein masentavinta tässä on se, että ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä hyväksyy tuollaisen pahuuden ja vieläpä pitää sitä hyvyytenä. Tässä kulminoituu se, mistä alussa kirjoitin. Tuollainen toimintahan on vammaisten - muistivammaisten, huomiokykyvammaisten, ADHD-oireisten - törkeää vainoamista.