Filmaattiset filmit eli ehtoisat elävät kuvat

[Aave]

Tanskalaisille tissuttelijoille pamahti parhaan ei-amerikankielisen leffan Oscar. Otetaas sille!

Juu, tämä oli mukava ja aiheesta ansaittu pysti! Toki niin, että Mads Mikkelsen on Amerikan markkinoillakin jo kovasti tuttu ja vahva nimi, mikä aina osaltaan helpottaa näissä Oscar-kuvioissa.

Mutta jo vuosikymmeniä kaikki maailman kansakunnat ovat alituiseen ihmetelleet, että mitä siellä elokuva Pulp Fictionin hohtavassa salkussa oikein oli. Viimeinkin salaisuus on paljastettu, ja se on tässä! 

[Aave]

Kiinalainen elokuva Wrath of Silence oli genressään laatuisa, hienosti kuvattu ja editoitu. Tarinassa mykän hiilikaivostyöläisen pieni poika katoaa, ja isä ryhtyy etsimään häntä. Se on samalla rikosdraama kiinalaisesta yhteiskunnasta; visuaalisesti ja kuvaustekniikoiltaan ihan huipputasoa, vaikka ImDb:n arvosana on näillä näkymin vain 7,1.

[Amore]

Minähän en pidä elokuvista, en varsinkaan amerikkalaisista elokuvista, mutta aina joskus yritän katsoa jonkun. Tällä kertaa yritin katsoa Uhrilampaat. Hyvin nopeasti minua alkoivat kyllästyttää amerikkalaisen kerronnan konventiot, kuten esimerkiksi pakkomielle pitää tapahtumat vauhdissa koko ajan. Eipä ihme, että kuvauksen käynnistyessä sanotaan "action!" Jenkkilässä tämä otetaan kirjaimellisesti. Yksi tapa pitää yllä jatkuvaa liikettä on pistää henkilöt kävelemään myös dialogin aikana. Siis kun huippuälykkäät valioetsivät hahmottelevat strategiaansa, jolla he jäljittävät sarjamurhaajaa, niin se tehdään kävellen - tai pikemminkin puolijuosten. Action action action. Ja on puhuttava nopeasti - action. Tämä on amerikkalaisen filmikerronnan luutunutta fantasiaa. Ei Amerikassakaan oikeasti vipelletä kravatit lepattaen silloin kun suunnitellaan etsintäoperaatiota tms. Dynaamisuuden esittämistapa on kyllä omaksuttu julkiseen elämään, hetkiin, jolloin näytellään tehokasta. Esimerkiksi presidentit syöksähtävät ulos lentokoneista puolijuosten tai kiiruhtavat kravatti hulmuten puhujapönttöön. (Biden ehkä ei, mutta ainakin Obama ja moni muu kyllä.)

Siis jäi Uhrilampaat alkumetreillä kesken kun en yhtään pitänyt mitään uskottavana tai kiinnostavana.

[Toope]

Katsoin tuon italialaisen leffan Suburra (tallensin joskus 5-kanavalta)
https://en.wikipedia.org/wiki/Suburra_(film)
Oli muuten aika loistava mafia/rikoskuvaus Italiasta. Hieman kärjistetty, mutta pitkälti realistinen.
Jos ette nähneet, löytynee vielä YLE:n arkistosta. Ehdottomasti katsomisen arvoinen raadollisuudessaan (ei väkivaltaisesti, vaan yhteiskuntakuvauksena). On se raakakin, toki...

[Aave]

Minähän en pidä elokuvista, en varsinkaan amerikkalaisista elokuvista, mutta aina joskus yritän katsoa jonkun. Tällä kertaa yritin katsoa Uhrilampaat. Hyvin nopeasti minua alkoivat kyllästyttää amerikkalaisen kerronnan konventiot, kuten esimerkiksi pakkomielle pitää tapahtumat vauhdissa koko ajan. Eipä ihme, että kuvauksen käynnistyessä sanotaan "action!" Jenkkilässä tämä otetaan kirjaimellisesti. Yksi tapa pitää yllä jatkuvaa liikettä on pistää henkilöt kävelemään myös dialogin aikana. Siis kun huippuälykkäät valioetsivät hahmottelevat strategiaansa, jolla he jäljittävät sarjamurhaajaa, niin se tehdään kävellen - tai pikemminkin puolijuosten. Action action action. Ja on puhuttava nopeasti - action. Tämä on amerikkalaisen filmikerronnan luutunutta fantasiaa. Ei Amerikassakaan oikeasti vipelletä kravatit lepattaen silloin kun suunnitellaan etsintäoperaatiota tms. Dynaamisuuden esittämistapa on kyllä omaksuttu julkiseen elämään, hetkiin, jolloin näytellään tehokasta. Esimerkiksi presidentit syöksähtävät ulos lentokoneista puolijuosten tai kiiruhtavat kravatti hulmuten puhujapönttöön. (Biden ehkä ei, mutta ainakin Obama ja moni muu kyllä.)

Siis jäi Uhrilampaat alkumetreillä kesken kun en yhtään pitänyt mitään uskottavana tai kiinnostavana.

Voi Ristus ja rikkaruoho. Mikäli kaipaa elokuvista elävän elämän realismia, niin näitähän olisi vaikka kuinka paljon! Kuten esimerkiksi suurkaupunkehin sijoittuvissa elokuvissa jo pelkästään se, että paikkaan A menevät päähahmot ajavat suoraan vapaalle parkkipaikalle pisteessä A, ja jatkavat siitä sitten sisälle rakennukseen. Elävässä elämässä ei tosiaankaan mitään vapaata parkkipaikkaa keskustojen ruuhkasta löydy, ja aidosti sitä vapaata parkkipaikkaa pitäisi etsiä vähintään puoli tuntia, mutta elokuvissa semmoinen ei olsi tarkoituksenmukaista. Joten sankarit ajavat suoraan päärakennuksen eteen, jossa simsalabim on heti juuri heille parkki vapaana!

Kirjoittamastasi tuli samalla mieleen tuoreehko elokuva nimeltä Tenet. Elokuvan ohjaaja Christopher Nolan piruilee siinä suoraan katsojille - sijoittamalla erään elokuvan ymmärtämisen kannalta keskeisen keskustelun tilanteeseen, jossa sitä ei voi edes kunnolla kuulla elokuvateatterissa. Päähahmot ovat siinä katamariinissa, kovassa merenkäynnissä, ja mukamas huutavat toisilleen tarinan kannalta keskeistä juttua merenpauhun yli. Se on niin epäuskottava kohtaus että sitä ei voinut tulkita kuin sillä, että Nolan halusi nolata vähemmän tarkkaavaiset katsojat. Mikäli et ole nähnyt elokuvaa, niin kohtaus on sillä tavoin epäuskottava ja nolo, että kuin keskellä kovaa merenpauhua joku mies ryhtyisi yhtäkkiä karjumaan rakkaudentunnustustaan (Ja syitä, miksi) naiselle ja nainen siihen. että sori kun mä en tältä merenkäynniltä oikeastaan edes kuule, voisitko sanoo uudelleen?! Ja katsojille tilanne on äänitetty niin epäselvästi, että elokuvateatterissa ei kuullut edes tuommoista merimetelistä johtunutta vastakyssäriä!

[Amore]

Siis jäi Uhrilampaat alkumetreillä kesken kun en yhtään pitänyt mitään uskottavana tai kiinnostavana.

Voi Ristus ja rikkaruoho. Mikäli kaipaa elokuvista elävän elämän realismia,

En odota elokuvilta realismia, vaan uskottavuutta. Amerikkalaisissa elokuvissa olen kyllästynyt liki kaikkiin sen suosimiin tehokeinoihin: nokkelaan dialogiin, actioniin, teknisiin efekteihin, sankarikulttiin (esim. huippuälykkäät henkilöhahmot), tähtinäyttelijöihin. Kaikki elokuvat tuntuvat niin ennalta arvattavilta, että en vain jaksa niitä katsoa. Näin on kohdallani ollut nuoresta pitäen. Jääpä aikaa lukemiseen ja podcastien kuuntelemiseen...

[mikainen]

Siis jäi Uhrilampaat alkumetreillä kesken kun en yhtään pitänyt mitään uskottavana tai kiinnostavana.

Voi Ristus ja rikkaruoho. Mikäli kaipaa elokuvista elävän elämän realismia,

En odota elokuvilta realismia, vaan uskottavuutta. Amerikkalaisissa elokuvissa olen kyllästynyt liki kaikkiin sen suosimiin tehokeinoihin: nokkelaan dialogiin, actioniin, teknisiin efekteihin, sankarikulttiin (esim. huippuälykkäät henkilöhahmot), tähtinäyttelijöihin. Kaikki elokuvat tuntuvat niin ennalta arvattavilta, että en vain jaksa niitä katsoa. Näin on kohdallani ollut nuoresta pitäen. Jääpä aikaa lukemiseen ja podcastien kuuntelemiseen...

Elokuvien teko on kallista puuhaa ja tuoton toivossa tehdään paljon varman päälle. Suurinta osaa katsojia ei haittaa nuo asiat jotka mainitsit. Löytyy niitä ajatuksellakin tehtyjä, mutta niitä joutuu vähän etsimään.

[Kopek]

En käsittele mitään tiettyä elokuvaa vaan alaa sieltä täältä.

Youtubesta löytyy video, jossa Sandra Bullock puhuu saksaa. Koska hänen äitinsä oli saksalainen, tyttären saksankielen taito ei sinänsä hämmästytä. Mielenkiintoinen on sen sijaan yhden saksalaisen Youtube-katselijan kommentti.

Hänestä kuulosta ihmeelliseltä kuulla Sandra Bullockin puhuvan saksaa omalla äänellään.

Saksassa elokuvat dubataan, eli ääninäyttelijät puhuvat alkuperäisten näytelijöiden puheen päälle saksaa. Saksalainen yleisö on siis kylläkin kuullut Sandra Bullockin puhuvan saksaa, mutta ääni, minkä he ovat kuulleet, ei ole ollut hänen. Ja nyt kun Youtubea katsova saksalainen kuulee SB:n puhuvan saksaa aidosti omalla äänellään, se tuntuu hänestä oudolta.

Lissa_WB
1 month ago
To all the Germans: Isn't it super strange to hear her talking german with her real voice? It doesn't seem to fit because we just know her german voice actress 😅


https://youtu.be/IzbrztZFCFA

Youtube ehdottelee minulle niin kuin muillekin milloin mitäkin. Kun yhteen ehdotukseen tarttuu, alkaa saada uusia samanlaisia. Näinhän ne algoritmit menevät.

Sophia Lorenia en ole kyllä googlaillut enkä katsellut, mutta jostakin syystä Youtube ehdotteli, että katsohan nyt tämän kerran. No, ei se suoraan ehdottanut vaan tarjosi sivupalkissa. No, minähän katsoin.

Puhutaan nyt nuoresta Sophia Lorenista.

SL ei ole oikein minun ihannetyyppiäni. Hän on minun makuuni vähän liian muodokas puolelta jos toiseltakin. En tarkoita, että hän olisi ruma, mutta jotenkin hänen näköisensä ei oikein nappaa.


https://youtu.be/CdQqIkx3V88

Seuraava ei liity elokuviin, mutta Youtube ehdottelee jatkuvasti The Diamondsin kappaletta "My Darlin' vuodelta 1957. Onhan se tavallaan hassu. Mutta mihin genreen se kuuluu? Mitä "huhha, huhha, huhha" huutelut ja kertosäkeen mumbojumbot oikein ovat. Mikä on tällaisen kappaleen pointti?

Alkuperäinen jonkun toisen bändin esitys on mielestäni huonompi, eikä se menestynytkään. Mutta tämä taisi olla suuri hitti aikoinaan.


https://youtu.be/5FYoYYChb0Y

[a4]

^
Musiikin ummikkona lunttasin Wikipediasta että kappale Little Darlin' on jopa all-time rock 'n roll R&B classic.
Alkuperäinen versio on siis rhythm-and-blues kappale ja kuukautta myöhemmin ilmestynyt cover-versio on harvinainen esimerkki alkuperäistä paremmasta versiosta ja tarkemmin sanottuna hyvä doo wop kappale, jota on myös pidetty oman genrensä parodiana.
https://en.wikipedia.org/wiki/Little_Darlin%27
https://en.wikipedia.org/wiki/Rhythm_and_blues
https://en.wikipedia.org/wiki/Doo-wop
THE GLADIOLAS - "LITTLE DARLIN" (1957)
Rockin kuninkaan versio:
Elvis Presley - Little Darlin' (1977)

[mikainen]

^
Musiikin ummikkona lunttasin Wikipediasta että kappale Little Darlin' on jopa all-time rock 'n roll R&B classic.
Alkuperäinen versio on siis rhythm-and-blues kappale ja kuukautta myöhemmin ilmestynyt cover-versio on harvinainen esimerkki alkuperäistä paremmasta versiosta ja tarkemmin sanottuna hyvä doo wop kappale, jota on myös pidetty oman genrensä parodiana.
https://en.wikipedia.org/wiki/Little_Darlin%27
https://en.wikipedia.org/wiki/Rhythm_and_blues
https://en.wikipedia.org/wiki/Doo-wop
THE GLADIOLAS - "LITTLE DARLIN" (1957)
Rockin kuninkaan versio:
Elvis Presley - Little Darlin' (1977)

Elviskin veti sen lähinnä parodiana,  yhden säkeistönpätkänkin täyttä gibberishiä. Äänitetty livenä konsertissa, otettiin mukaan kun herran kiinnostuksen puutteesta johtuen ei albumia meinattu saada täyteen.

[-:)lauri]

Mä just huomasin, että Liam Neeson on ihan samanlainen kaikissa rooleissaan. Joko hän ei osaa näytellä tai sitten hän vain valitsee rooleja, joissa hänen ei tarvitse näytellä. Ei sillä, b-luokan toimintaelokuvien fanina, olen kyllä tykännyt hänen elokuvistaan. Kunhan vain tein huomion.

[kertsi]

^ Minä en ole koskaan oikein välittänyt Liam Neesonista. Ehkä se johtuu tuosta, ammattitaidon puutteesta. Tai siitä, etten pidä hänestä henkilönä, ja se hänen oma persoonallisuutensa tunkee roolista huolimatta läpi, eli juurikin ammattitaidon puute voi olla tässä takana. Hyvä huomio.

[a4]

Itse olen sitä mieltä, että Inceptionin lopun pointti lienee mennyt useimmilta kokonaan ohi. Pointti ei edes ole hyrrässä vaan siinä, että päähenkilö kävelee sen luota pois!

Samaa mieltä tuosta. Hän halusi olla rakkaittensa kanssa, unta tai ei. Elokuvassa kemistillä oli takahuoneessa samanlaisia asiakkaita useita. Ehkä hän jo kokemuspohjalta myös tiedosti lopullisen totuuden mahdottomuuden.
Elokuvien tai unien tapahtumat jäävät yhtä avoimiksi kuin oikeakin elämä. Vaikka ne ovat vahvoja kokemuksia.

Katsoin juuri Inceptionin Netflixiltä ja elokuva tuntuu herättelevän monenlaisia kysymyksiä todellisuuden tiimoilta.
-Uskontoihin, ideologioihin, kevyempään huuhaahan ja salaliittoihin liittyvät maailmankuvalliset identiteettiä ankkuroivat uskon hypyt. Leffassa mainitaan uskon hyppy useasti.
-Tieteellis-teknologisen kehityksen mukana saapuva uhka ja mahdollisuus hukkua tai uppoutua virtualisoituvaan todellisuuteen ja virtuaalimaailmoihin, kasvava ihmisaivojen manipulointikyky.
-Ajattelua ja todellisuuskokemusta ohjaavien ideoiden voima.
-Filosofista pohdintaa todellisuudesta, totuudesta ja tiedosta. Mikä todellisuuskuvaus on todellisin?
-Ihmisen muisti on myös hyvin epäluotettava. Muistaminen muokkaa muistoa ja muistot ovat aistien, tunteiden ja tulkintojen muodostamia kokemuksia, puhumattakaan valemuistoista ja muistisairauksista.

Uskonnolliseen kieleen liittyvän uskon hypyn lisäksi elokuvassa puhutaan myös viruksen kaltaisista ideoista, viitaten tieteelliseen kieleen sekä meemeihin.
Oman aikamme todellisuuskuvauksissa on suuria jakolinjoja sekä sisäkkäisyyttä ja toisiinsa vaikuttavuutta uskontojen, tieteen ja ideologioiden välillä, kuten elokuvan sisäkkäisillä unilla.
Elokuvassa yksilön unissa ulkopuolisen luomasta arkkitehtuurista tulee mieleen yksilö kulttuurimaisemassa ja ulkopuolisten vierailut yksilön unissa tuovat mieleen jaetun sosiaalisen todellisuuskokemuksen.
Elokuvassa uni unen sisällä viittaa myös siihen että sosiaalisen jaetun todellisuuskokemuksen(kieli, kulttuuri,..) lisäksi todellisuuskokemus on myös täysin yksilöllinen, yksittäisten aivojen luomana.

[Aave]

En odota elokuvilta realismia, vaan uskottavuutta. Amerikkalaisissa elokuvissa olen kyllästynyt liki kaikkiin sen suosimiin tehokeinoihin: nokkelaan dialogiin, actioniin, teknisiin efekteihin, sankarikulttiin (esim. huippuälykkäät henkilöhahmot), tähtinäyttelijöihin. Kaikki elokuvat tuntuvat niin ennalta arvattavilta, että en vain jaksa niitä katsoa. Näin on kohdallani ollut nuoresta pitäen. Jääpä aikaa lukemiseen ja podcastien kuuntelemiseen...

Ymmärrän, ja mielenkiinto lopahtaa toisinaan samasta syystä. Ihmisiltä unohtuu helposti elokuvia katsoessaan sekin, että varsinkin vähänkään suuremman budjetin elokuvissa kyse on aina samalla teollisesta massatuotannosta. Hollywood on teollinen imperiumi, vaikka sanasta teollisuus ihmisllä tulee vieläkin mieleen savupiiput ja perinteiset tehtaat. Suurtuotannoilla on usein vielä missiona (Jopa varsinaisena pääfunktiona) tuottaa kovimmat voittonsa krääsän, pelien ja lelujen myynnillä, kuten vaikkapa Star Wars. Tai vastaavasti ne voivat pohjata jo valmiiksi niihin, ja elokuvia tehdään leluista, peleistä ja muista tuotteista. Tässä mielessä sotakin on vain tuote, ja useimmat amerikkalaiset sotaelokuvat samalla sodankäynnin markkinointia - vaikka niihin tyypillisesti päälleliimataan jokin rauhanomainen sanoma.

Toisaalta konsumerismi vaikuttaa sekin vahvasti ihmisten mielissä - kaikenlaista viihdettä nimen omaan kulutetaan. Viihdetarjontaa on niin loputtomiin, että nykyisin elokuvat, musiikin, pelit, tv-sarjat jne. on helppo jättää kesken ja siirtyä johonkin muuhun heti, jos sille tuntuu. Ei vielä niin kauan sitten luin huononkin kirjan silti aina loppuun, vaikka hampaat irvessä. Nykyisin jää kirjakin surutta kesken, ellen kiinnostu siitä ensimmäisen 200 sivun aikana.

Olen kuitenkin aina ollut viihteen ja taiteiden suhteen kaikkiruokainen, joten valinnanvaraa todellakin on. Enemmänkin sitä surkuttelee, että maailmassa on niin paljon loistavia kirjoja joista ei koskaan edes kuule, loistavia yhtyeitä jotka eivät koskaan varsinaisesti breikkaa, loistavia taiteilijoita jotka eivät koskaan saa töilleen ansaitsemaansa näkyvyyttä... Tarjonta on niin ylitsevuotavaista, ja samaan aikaan niin pienten piirien ohjailemia.

[Aave]

Mä just huomasin, että Liam Neeson on ihan samanlainen kaikissa rooleissaan. Joko hän ei osaa näytellä tai sitten hän vain valitsee rooleja, joissa hänen ei tarvitse näytellä. Ei sillä, b-luokan toimintaelokuvien fanina, olen kyllä tykännyt hänen elokuvistaan. Kunhan vain tein huomion.

Kyllä Liam Neeson näytellä osaa ja hyvin osaakin, mutta viimeiset 10+ vuotta Liam Neeson on näytellyt pääasiassa Liam Neesonia. Sama pätee esim. Samuel L. Jacksoniin, joka näyttelee tyypillisesti Samuel L. Jacksonia. Hän on muuten amerikkalaisten elokuvien lähihistorian tuottoisin näyttelijä - hänet palkkaamalla voitonmaksimointi leffalle kuin leffalle on varma ja se saa riittävästi katsojia, vaikkahan leffa olisi miten huono.

Liam Neesonin kohdalla on vielä niinkin, että varsinkaan toimintaelokuvat eivät alun perin ole olleet hänelle mitään mieluisimpia rooleja - hän tykkäisi näytellä kaikenlaista muuta. Vaan kun siitä kaikesta muusta ei sitten maksetakaan niin hyvin, kuin toimintasankariksi profiloitumisesta.