Mistä miesten ja naisten pitäisi puhua keskenään?

[kertsi]

Minä päättelen tasosi siitä, mihin älynlahjasi riittävät. Toivotan onnea ja menestystä.

Kiitos, kiitos. Minäkin toivon myös sinulle onnea ja menestystä. Toivottavasti saat kokea elämässä edes yhden ehjän ihmissuhteen naisen kanssa, ja löydät edes yhden läheisen ystävän. Se varmaan tekisi sinulle hyvää, ja rauhoittaisi naisvihaasi, ja tekisi se kyllä epäsuorasti hyvää kaikille niille/meille muillekin, joiden kanssa olet tekemisissä.

[Vaaraton Norsu]

Mistä ihmeestä aina uudelleen syntyy käsitys, että puhe patriarkaatista tai miesten hallitsevasta asemasta tms. Jollain tapaa tarkoittaisi, ettei naiset ole sitä rakentamassa ja ylläpitämässä ollenkaan?

Jos luet huolelliesti, niin enhän minä ole sellaista esittänyt. Olen sanonut että patriarkaatti sanana ohjaa käsitteellistämään asiaa enemmän tietyllä tavalla. Ei se kuitenkaan pakota siihen eikä sen käyttäminen sulje pois jotain vivahteikkaampaa ymmärrystä.

Mun näkökulma tähän vois olla sellainen, että jos sukupuolentutkijat tms. glossaa yli kaiken "psykologisen", ja sen sijaan puhuu semmoisin pelkistyksin, kuin mitä patriarkaattikin on, niin se kuva mikä todellisuudesta niiden jutuissa piirretään, voi olla ihmisen muovautuvuuden suhteen turhan optimistinen. Ja sit helposti tapahtuu kaikenlaista sellaista, että kun joku vanhempi tutkija sanoo, että "miehet haluais rakastaa" niin sit opiskelijan suussa se onkin että "miehille sallitaan vaan viha" tai jotain.

Mua ainakin huolestuttais sukupuolentutkijana, että ei kai tää meidän puhetapa ("patriarkaatti", jos tällaista nyt paljonkin käytetään) nyt vaan toimi ihan vastaavana salaliittoteoriana kuin mitä Donald Trump ynnä muut levittävät. Salaliittoteoriathan on semmoisia juttuja, että vaikka ne ois tottakin, niissä on usein mukana keskeisessä roolissa semmoisia asioita joita ei vaan oikein voi todistaa. Niin kuin erilaisten toimijoiden intentioita ja haluja. Niin vaikka sit jossain pitseriassa jossain Washingtonissa ei oiskaan Hillary Clintonia tukevaa lapsipornorinkiä tms. niin ne intentiot ja halut kuitenkin helposti jää elämään omaa elämäänsä. (Vertauskuvallisesti,)

Ja sit tässä kohtaa tulee vielä mieleen, että "valtaa" ehkä mun mielestä saatetaan käyttää ainakin yhteiskuntatietielijöiden epävirallisessa keskustelussa semmoisena vähän vastaavana maagisena selittäjänä kuin "patriarkaattia". Että siinäkin vois kyllä miettiä, että minkä kaiken yli glossataan, ja mitä siitä seuraa. Tai tää on mun vaikutelma.

EDIT. Sit tietty taloustieteilijöiden "markkinat", mut ne ei nyt just tän keskustelun kannalta oo niin relevantit.

[Vaaraton Norsu]

Ehkä mun oma näkökulma tohon olis, että vaikeus integroida attribuuttia "rakastava henkilö" itseen näkyy siinä, että mä näen sen semmosena vaikeana asiana, johon liittyy turhautumista ja myös epäonnistumista ja ns. vaikeiden asioiden tekemistä. Et se ei ole mikään sellainen "helppo homma" kenellekään, tai siis... mulle se ei itselle näyttäydy semmosena että sä vaan päätät olevas rakastava henkilö ja siitä jotenkin helposti seurais että no, sähän olet sellainen tai sun toiminta faktisesti on sitä.

Tosin näihin identiteettihommiin usein liittyy semmosia itseään toteuttavia ennusteita, että tollanen määre voi oikeasti tuottaa joskus suht "helposti" tietynlaista käytöstä myös. Ja samoin jos määrittelee itseään jotain vastaan, sekin tuottaa taas erilaista käytöstä. Et kyllä siinä tämmösellä tavalla ajateltuna voi olla ihan pointtia.

Mun mielestä nimittäin miesten puheesta ei kovin keskeisenä erotu sellainen, että vaikeus olis semmonen, että niitä lempeitä tunteita, rakkautta, välittämistä sun muuta ei olis. Hieman enemmän totuutta vois olla siinä, että tunteisiin käsiksi pääseminen voi joskus olla vaikeaa (ja tässä vois selittävänä fysiologisena tekijä olla hormonit) ja toisaalta että joidenkin voimakkaiden pystymättömyyteen ja riittämättömyyteen liittyvien negatiivisten tunteiden (tässä olis mukana viha) käsittely voi olla todella todella vaikeaa. Mä väittäisin itse, että tunteisiin käsiksi pääsy voi olla fysiologisesti sukupuolittunutta joiltain osin, mutta tunteiden käsittely ja siihen liittyvät ongelmat eivät ole, vaan voimakkaiden tunteiden käsittely ei ole naisille sen helpompaa kuin miehillekään.

Fysiologia voi antaa naisille jotain miehistä poikkeavia lähtökohtia. Esimerkiks kuukautiset ja itkeminen vois olla semmosia suhteellisen turvallisia toistuvia kokemuksia, joissa jotkut negatiiviset asiat nousee väkisin pintaan mutta ne on kokemuksina silti jollain lailla myös puhdistavia.

Toisaalta tää voi olla silleen petollista, että se että sä itket ja joku asia purkautuu ja sun olo helpottaa, ei välttämättä tarkoita että sä olisit käsitellyt sitä tunnetta tai mitään kehitystä ois varsinaisesti tapahtunut. Ja myös se on tässä petollista, että jos on helpompi päästä kiinni omiin tunteisiin, ehkä ei ole sit tarvetta opetella niihin liittyviä tekniikoita niin tietoisesti.

No emmä tiedä, mun tekee vaan taas mieli hyppiä omilla keppihevosillani. Niin kuin nyt vaikka tää ajatus identiteetistä, ja siitä, millaiset asiat vaikuttaa siihen, mitä itse kukin pystyy siihen integroimaan. Vois nyt ehkä ainakin halutessaan ajatella edellä lainatun perusteella, että naisten vois olla helpompi nähdä itkeminen pysyvänä osana itteensä, ja semmoisena juttuna, mitä ne nyt vaan tekee, osin biologisen taustansakin vuoksi. Kuin miesten. Jossain lainaamatta jääneessä kohdassa olit MO sitä mieltä, että miehille saattaisi olla murrosiän jälkeen hieman vaikeampi itkeä kuin ennen murrosikää, jostain fysiologisista tai anatomisista tai hormonaalisista tms. syistä.  Niin ehkä sit ihan senkin takia voi huonommin päätyä osaksi itseymmärrystä. Ja sit oli tunteisiin pääsy, jossa jos ois sukupuolten välisiä eroja, varmaan kanssa tekis jotain sen suhteen, mitä on helpompi tai vaikeempi ottaa osaks pysyvää ymmärrystä siitä, mitä ite on. No tää oli ehkä yhteiskunnallisesti (  ) merkityksellinen osa tätä kirjoitusta.

Mut se toinen keppihevonen, millä halusin mennä, ois taas sit nää ihmisten psykologiset erot.  Jos nyt kuvitellaan ihan vaan tosi yksinkertaisesti tämmöinen kaikkein varhaisimmista ihmissuhteistaan jotenkin semmoisen pelon mukaansa kerännyt henkilö, joka ois koko ajan, että "kohta mut hylätään, kohta mut hylätään!" (Ja mahaa ehkä vääntää.) Niin sit sille ehkä ois taas omanlaisensa rajoituksensa sen suhteen, mitä sille ois mahdollista integroida omaan käsitykseensä itsestään. Voi olla paikkoja sen mielen avaruudessa, jonne se ei oikein koskaan tuu kulkeneeksi (ja jotka kenties surkastuukin). Ja taas näistä uusia rajoituksia siihen, mitä sille on mahdollista integroida itseensä. No, näillä noin nollan verran yhteiskunnallista relevanssia, onneks en ookkaan mikään yhteiskuntatyöntekijä. 

[Toope]

Mistä ihmeestä aina uudelleen syntyy käsitys, että puhe patriarkaatista tai miesten hallitsevasta asemasta tms. Jollain tapaa tarkoittaisi, ettei naiset ole sitä rakentamassa ja ylläpitämässä ollenkaan?

Jos luet huolelliesti, niin enhän minä ole sellaista esittänyt. Olen sanonut että patriarkaatti sanana ohjaa käsitteellistämään asiaa enemmän tietyllä tavalla. Ei se kuitenkaan pakota siihen eikä sen käyttäminen sulje pois jotain vivahteikkaampaa ymmärrystä.

Mun näkökulma tähän vois olla sellainen, että jos sukupuolentutkijat tms. glossaa yli kaiken "psykologisen", ja sen sijaan puhuu semmoisin pelkistyksin, kuin mitä patriarkaattikin on, niin se kuva mikä todellisuudesta niiden jutuissa piirretään, voi olla ihmisen muovautuvuuden suhteen turhan optimistinen. Ja sit helposti tapahtuu kaikenlaista sellaista, että kun joku vanhempi tutkija sanoo, että "miehet haluais rakastaa" niin sit opiskelijan suussa se onkin että "miehille sallitaan vaan viha" tai jotain.

Mua ainakin huolestuttais sukupuolentutkijana, että ei kai tää meidän puhetapa ("patriarkaatti", jos tällaista nyt paljonkin käytetään) nyt vaan toimi ihan vastaavana salaliittoteoriana kuin mitä Donald Trump ynnä muut levittävät. Salaliittoteoriathan on semmoisia juttuja, että vaikka ne ois tottakin, niissä on usein mukana keskeisessä roolissa semmoisia asioita joita ei vaan oikein voi todistaa. Niin kuin erilaisten toimijoiden intentioita ja haluja. Niin vaikka sit jossain pitseriassa jossain Washingtonissa ei oiskaan Hillary Clintonia tukevaa lapsipornorinkiä tms. niin ne intentiot ja halut kuitenkin helposti jää elämään omaa elämäänsä. (Vertauskuvallisesti,)

Ja sit tässä kohtaa tulee vielä mieleen, että "valtaa" ehkä mun mielestä saatetaan käyttää ainakin yhteiskuntatietielijöiden epävirallisessa keskustelussa semmoisena vähän vastaavana maagisena selittäjänä kuin "patriarkaattia". Että siinäkin vois kyllä miettiä, että minkä kaiken yli glossataan, ja mitä siitä seuraa. Tai tää on mun vaikutelma.

EDIT. Sit tietty taloustieteilijöiden "markkinat", mut ne ei nyt just tän keskustelun kannalta oo niin relevantit.

Patriarkaatti lienee jonkinlainen tekosyy ongelmille, jota naiset kokevat. Onko sitä, näkeekö kukaan sitä? Mutta täytyyhän sen olla olemassa kuten piilorasisminkin.

[Toope]

^ Varmaan noin.
Perinteisempi mies ei myöskään varmaankaan ymmärrä naisia, eikä osaa tai ehkä haluakaan eläytyä naisten ajatus- ja kokemusmaailmaan. Perinteisempi mies ei voisi olla naisen kanssa ystävä. Niitä miespuolisia läheisia ystäviä, joita minulla on, ei varmaankaan lasketa perinteisiin miehiin, ehkä yhtä lukuunottamatta. Ja naispuolisia läheisiä ystäviäni ei niin ikään yhtä lukuunottamatta ehkä laskettasi perinteisiin naisiin.

Pariutumismarkkinoilla veikkaisin, että perinteiset miehet pariutuvat perinteisten naisten kanssa. Ja vähemmän perinteiset vähemmän perinteisten kanssa.

Hieman leimaamista ja ihmisten kategorisointia havaitsen. Luultavasti positiivisessa merkityksessä, kun kirjoittaja ei ole oikeistolainen.

[a4]

Periaatteessa rintaliivien kokotaulukot ovat ihan riittäviä miehillekin ainakin siinä mielessä, että niissä erotellaan ympärysmitta ja kuppikoko. Voi tosin olla, että ympärysmitta voi kunnon miehenkörmyillä olla suurempi kuin isoillakaan naisilla? Materiaalipreferenssit saattavat kyllä olla miehillä ja naisilla noin niin kuin yleisemmin erilaisia, mitä tulee omaan pukeutumiseen. Miehet ehkeivät kovin hanakasti tarttuisi pitsisomisteisiin, kutittaviin, kainaloita painaviin kaarituettuihin tursottimiiin, läpinäkyviin, yliseksikkäisiin, ohutolkaimisiin, kipua tuottaviin hepeneisiin valitessaan itselleen rintsikoita?

Rintaliivien kokotaulukot tai miesten muoti ei ole ollut kivitauluihin kaiverrettua. Vielä vähemmän sukupuolettomat kokotaulukot ja muodit materiaaleineen olisivat muuttumattoman ikuisia.
Tarvitaanko rodullistettuja vaatekauppoja? Asian size XXL vs US size M
Entäpä Iranissa sekä Etelä-Koreassa, missä naiset ovat pidentyneet sadassa vuodessa jopa 20 senttimetriä.?
Tai ylipainoisuuden kasvu? Tutkimuksessa käytiin läpi erilaisia painoon liittyviä tilastoja 195 maasta. Tilastot olivat vuosilta 1980–2015. Tänä aikana lihavien määrä kaksinkertaistui peräti 73 maassa.

[Melodious Oaf]

. Jossain lainaamatta jääneessä kohdassa olit MO sitä mieltä, että miehille saattaisi olla murrosiän jälkeen hieman vaikeampi itkeä kuin ennen murrosikää, jostain fysiologisista tai anatomisista tai hormonaalisista tms. syistä.  Niin ehkä sit ihan senkin takia voi huonommin päätyä osaksi itseymmärrystä. Ja sit oli tunteisiin pääsy, jossa jos ois sukupuolten välisiä eroja, varmaan kanssa tekis jotain sen suhteen, mitä on helpompi tai vaikeempi ottaa osaks pysyvää ymmärrystä siitä, mitä ite on.

Näistä kahdesta "miehille on vaikeampi" -väitteestä ehkä toi itkeminen on vahvemmalla pohjalla. Siinä mulla on omia havaintoja ja sen lisäksi sukupuolta naisesta mieheksi vaihtaneiden kertomuksia siitä, miten ne hormonit käytännössä vaikuttaa. Samat kertomukset tukee myös sitä toista väitettä, eli että miehille olis yleisemminkin vaikeampi päästä käsiksi tunteisiin. Se on kuitenkin väitteenä paljon epätäsmällisempi, ja tämmöstä on varmaan vielä paljon itkemistä vaikeampi tutkia ja mitata luotettavasti. Mun mielestä sekin on silti hypoteesina uskottava, mutta varmasti se väite huomattavasti täsmentyis ja tarkentuis, kun sitä asiaa oikeasti tutkittais ja enemmän analysoitais.

Ei mulla noista kummastakaan keppihevosesta ole valittamista, ihan hyvin hevostelet   Noi ajatukset itseen liittämisestä ja tähän liittyvästä on hyviä, ja voi olla, että mulla herää niiden pohjalta jossain kohtaa jotain uusia ajatuksia. 

Yleisesti ottaen tässäkin debatin aallossa näkyy se sama asia, mitä aiemmassa vaiheessa keskustelua esitin, eli että pidän ongelmallisena, jos liki kaikkea sukupuoleen liittyvää käsitellään oletusarvoisesti kulttuurillisena, jolloin siis se selittävä tekijä voi olla joku patriarkaatti tai muu tämmönen. Mun tän hetken keppihevonen on varmaan se, että olis tärkeää pitää fysiologiaa aika selkeästi mukana kuvassa, kun tarkastellaan sukupuolta ja siihen liittyviä ilmiöitä.

[Aave]

Kiitos, kiitos. Minäkin toivon myös sinulle onnea ja menestystä. Toivottavasti saat kokea elämässä edes yhden ehjän ihmissuhteen naisen kanssa, ja löydät edes yhden läheisen ystävän. Se varmaan tekisi sinulle hyvää, ja rauhoittaisi naisvihaasi, ja tekisi se kyllä epäsuorasti hyvää kaikille niille/meille muillekin, joiden kanssa olet tekemisissä.

!

[Aave]

Olisikohan niin että perinteisempi mies ei ymmärrä feminismiä, siksihän feminismi juuri syntyikin.
Ja modernimpi sensitiivisempi mies ei tunnista itseään tai lähipiiriään feminismin perinteisemmästä mieskuvasta.

Perinteiset miehet näin ja modernit miehet noin - niin on a4:n maskuliinipohdinnat helppoja, kuin heinänteko!

Miksi ylipäätään lähdet premissistä, että erityisesti miesten tulisi ymmärtää lämpimästi juuri feminismiä? Miksi ei toisin päin? Onko se muka jokin hyvän miehisyyden mittapuu? Onko pyörittelemissäsi mielikuvissa kaiken pohjalla edelleen jokin ritari valkealla ratsullaan, ja naiset romantisoituina herkiksi, kuin mimosan kukat? Että rikki ne menee ja lakastuu, jos vähänkään sormella osoittaa?!

Eikö voisikin lähestyä pikemminkin siitä aidosta havainnosta ja näkökulmasta, että modernit nuoret naiset käyttäytyvät yhä itsekeskeisemmin, röyhkeämmin ja härskimmin - ominaisuuksia, jotka sinä varmasti liittäisit "perinteisen miehen" hämäräksi jäävään ja lokeroivaan konseptiisi? Että normaali suomalainen nuori mies on sitten hämmentynyt sellaisen julkeuden edessä? Että kun ei semmoista oikein voi lyödäkään, vaikka mieli tekisi?

Lähden siitä tiedosta ja taidosta, että sanoilla saa todellisuudessa pahempaa vahinkoa aikaan, kuin nyrkillä. Usein siihen yhteen nyrkiniskuun on tarvittu ensin 100 sanaa. "Perinteisen miehen" sijaan naisten harjoittama lähisuhdeväkivalta on moderni tabu vaikka tiedetään, että naiset pahoinpitelevät lapsiaan enemmän kuin miehet, ja törkeässä parisuhdeväkivallassakin suhdeluku on 50/50. Miehelle saa sanoa ja tehdä ihan mitä vaan, miehen kuuluisi muka kestää ja sietää. Vitut tarvitse kestää ja sietää tarvittaessa yhtään sen enempää, kuin naistenkaan. Mikäli minä vihaisin naisia - ja sitä en todellakaan tee, vaan halveksin perustellusti feministejä - ryhtyisin käyttäytymään heitä kohtaan tismalleen samalla tavalla, kuin he itse pahimmillaan käyttäytyvät. Harva asia olisi naiselle niin vittumaista, kuin oikein ämmämäisesti ja akkamaisesti käyttäytyvä mies!

Niinpä lähden myös siitä tiedosta ja taidosta, että asiat sujuvat molemmille oikein mukavasti, kun minua kohdellaan miehenä, ja minä puolestani kohtelen naistani naisena. Emme me ole mitään vastapareja ja kilpakumppaneita, vaan täydennämme toisiamme, ja toisissamme samalla peilaamme omia puutteitamme ja vajavaisuuksiamme. Normaalien miesten ja naisten kesken vallitsee rauha, ja sopuisa yhteiselo. Näinhän se on suuren enemmistön kohdalla - toksiset feministit projisoivat omia sairaan mielensä tuotoksia yhteiskuntaan, ja kiihkoilevat olkiukon tasoista patriarkaattiaan vastaan.

[a4]

Olisikohan niin että perinteisempi mies ei ymmärrä feminismiä, siksihän feminismi juuri syntyikin.
Ja modernimpi sensitiivisempi mies ei tunnista itseään tai lähipiiriään feminismin perinteisemmästä mieskuvasta.

Perinteiset miehet näin ja modernit miehet noin - niin on a4:n maskuliinipohdinnat helppoja, kuin heinänteko!

Miksi ylipäätään lähdet premissistä, että erityisesti miesten tulisi ymmärtää lämpimästi juuri feminismiä? Miksi ei toisin päin? Onko se muka jokin hyvän miehisyyden mittapuu? Onko pyörittelemissäsi mielikuvissa kaiken pohjalla edelleen jokin ritari valkealla ratsullaan, ja naiset romantisoituina herkiksi, kuin mimosan kukat? Että rikki ne menee ja lakastuu, jos vähänkään sormella osoittaa?!

Eikö voisikin lähestyä pikemminkin siitä aidosta havainnosta ja näkökulmasta, että modernit nuoret naiset käyttäytyvät yhä itsekeskeisemmin, röyhkeämmin ja härskimmin - ominaisuuksia, jotka sinä varmasti liittäisit "perinteisen miehen" hämäräksi jäävään ja lokeroivaan konseptiisi? Että normaali suomalainen nuori mies on sitten hämmentynyt sellaisen julkeuden edessä? Että kun ei semmoista oikein voi lyödäkään, vaikka mieli tekisi?

Lähden siitä tiedosta ja taidosta, että sanoilla saa todellisuudessa pahempaa vahinkoa aikaan, kuin nyrkillä. Usein siihen yhteen nyrkiniskuun on tarvittu ensin 100 sanaa. "Perinteisen miehen" sijaan naisten harjoittama lähisuhdeväkivalta on moderni tabu vaikka tiedetään, että naiset pahoinpitelevät lapsiaan enemmän kuin miehet, ja törkeässä parisuhdeväkivallassakin suhdeluku on 50/50. Miehelle saa sanoa ja tehdä ihan mitä vaan, miehen kuuluisi muka kestää ja sietää. Vitut tarvitse kestää ja sietää tarvittaessa yhtään sen enempää, kuin naistenkaan. Mikäli minä vihaisin naisia - ja sitä en todellakaan tee, vaan halveksin perustellusti feministejä - ryhtyisin käyttäytymään heitä kohtaan tismalleen samalla tavalla, kuin he itse pahimmillaan käyttäytyvät. Harva asia olisi naiselle niin vittumaista, kuin oikein ämmämäisesti ja akkamaisesti käyttäytyvä mies!

Niinpä lähden myös siitä tiedosta ja taidosta, että asiat sujuvat molemmille oikein mukavasti, kun minua kohdellaan miehenä, ja minä puolestani kohtelen naistani naisena. Emme me ole mitään vastapareja ja kilpakumppaneita, vaan täydennämme toisiamme, ja toisissamme samalla peilaamme omia puutteitamme ja vajavaisuuksiamme. Normaalien miesten ja naisten kesken vallitsee rauha, ja sopuisa yhteiselo. Näinhän se on suuren enemmistön kohdalla - toksiset feministit projisoivat omia sairaan mielensä tuotoksia yhteiskuntaan, ja kiihkoilevat olkiukon tasoista patriarkaattiaan vastaan.

Viestini oli kontekstinsa mukainen. Vanhanaikaisen sukupuolittava ja kova karkeistus.

Olet puolittain oikeassa, eli sukupuolettomasti lämmintä ymmärrystä tarjottava kaikille ihmisille.

En suosittele patriarkaatin eli yhteiskuntajärjestys, jossa miehet ovat hallitsevassa asemassa purkamisesta tasa-arvoisemmaksi kuitenkaan hyväksyttäväksi uutta ajatusmallia jossa kusipäinä "tytöt ovat tyttöjä" yhtä oikeutetusti koska "pojat ovat poikia". Kuten en suosittele ääri-islamin lääkkeksi äärioikeistolaisuutta.
Sukupuolettomasti voitaneen todeta neutraalimmin että osa nuorista on villimpiä riehujia ja osa tolkumpia. Monista sosiaalisista ja fysiologisista syistä, mutta toivottavasti entistä vähemmän yhteiskunnallisesta eli rakenteellisesta sukupuolisovinismista johtuen.

Sukupuolettomasti voin yhtyä sanojen ja nyrkkien käytön potentiaaliseen vaarallisuuteen. Eikä yksilön kuulu kestää mitä tahansa rakentavasti toimivan yhteisönsä tasa-arvoisena jäsenenä.

Niinpä lähden siitä että sukupuolettomasti voin kuulua yhteen ja samaan ihmisryhmään, meihin, jossa yksilöt täydentävät toisiaan yhteisönä.
Tiedostaen myös apinanaivojeni evolutiivista valmiutta kohdella "heitä" reilusti(heh!) tunteettomammin kuin "meitä".
Muiden lukuisten kognitiivisten vinoumien lisäksi.
Olen jatkuvasti varpaillani itseni kanssa, teidän ahkeralla avustuksella. Meidän antoisan keskustelun avustuksella.

[Aave]

Viestini oli kontekstinsa mukainen. Vanhanaikaisen sukupuolittava ja kova karkeistus.

Olet puolittain oikeassa, eli sukupuolettomasti lämmintä ymmärrystä tarjottava kaikille ihmisille.

En suosittele patriarkaatin eli yhteiskuntajärjestys, jossa miehet ovat hallitsevassa asemassa purkamisesta tasa-arvoisemmaksi kuitenkaan hyväksyttäväksi uutta ajatusmallia jossa kusipäinä "tytöt ovat tyttöjä" yhtä oikeutetusti koska "pojat ovat poikia". Kuten en suosittele ääri-islamin lääkkeksi äärioikeistolaisuutta.
Sukupuolettomasti voitaneen todeta neutraalimmin että osa nuorista on villimpiä riehujia ja osa tolkumpia. Monista sosiaalisista ja fysiologisista syistä, mutta toivottavasti entistä vähemmän yhteiskunnallisesta eli rakenteellisesta sukupuolisovinismista johtuen.

Sukupuolettomasti voin yhtyä sanojen ja nyrkkien käytön potentiaaliseen vaarallisuuteen. Eikä yksilön kuulu kestää mitä tahansa rakentavasti toimivan yhteisönsä tasa-arvoisena jäsenenä.

Niinpä lähden siitä että sukupuolettomasti voin kuulua yhteen ja samaan ihmisryhmään, meihin, jossa yksilöt täydentävät toisiaan yhteisönä.
Tiedostaen myös apinanaivojeni evolutiivista valmiutta kohdella "heitä" reilusti(heh!) tunteettomammin kuin "meitä".
Muiden lukuisten kognitiivisten vinoumien lisäksi.
Olen jatkuvasti varpaillani itseni kanssa, teidän ahkeralla avustuksella. Meidän antoisan keskustelun avustuksella.

Kasvavat ja kehittyvät lapset tarvitsevat jo taaperoikäisestä aina ja tulevaisuudessakin hyviä sukupuolittuneita roolimalleja ja esikuvia, jotka auttavat ja ohjaavat samalla suuresti heidän kehitystään. "Sukupuolineutraali kasvatus" olisi äärimmäisen edesvastuutonta vanhemmuutta, eikä sellaista voi mielestäni suositella millekään perheelle. Jokainen vanhempi tietää esimerkiksi, miten kiinnostuneita parivuotiaat tytöt ja pojat ovat omista sukupuolielimistään. Niitä toljotellaan ja venytellään tietyssä vaiheessa vähän joka käänteessä. Osa normaalissa ydinperheessä kasvavan lapsen psykologista kehitystä on myös ns. oidipaalivaihe, joissa nämä tunteet, roolit ja teemat saattavat korostua lapsella varsin voimakkaastikin. Sinä voit höperehtiä sukupuolineutraaliudesta niin paljon kuin lystäät, terve lapsi ja järkevä vanhempi antaa sellaiselle piut paut.

Tiedetään vaikkapa sekin, että jos perheen äiti on kova lukemaan kirjoja, sillä ei ole juurikaan vaikutusta siihen, ryhtyykö lapsi myöhemmin itsekin lukemaan kirjoja. Sen sijaan, jos isäkin on kova lukemaan, niin lapsikin todennäköisesti omaksuu kirjojen lukemisen. Vain pieni esimerkki, mutta silti tälläkin on suuri merkitys. 

[kertsi]

Oidipuskompleksi ja ukko Freudin monet muutkin höpinät ne vasta höperöjä ovatkin. Ei kuulu mihinkään terveeseen lapsen kehitykseen.

Oidipuskompleksia, kuten psykoanalyysin teorioita yleisestikin, on voimakkaasti kritisoitu todisteiden puuttumisesta. Psykoanalyyttiset näkemykset perustuvat potilastapauksiin ja introspektioon, jolloin niiden yleistettävyys on heikkoa.

Itse asiassa päinvastainen näkemys siitä, että ihmisellä olisi biologisen evoluution tuottama vaisto, jonka tarkoituksena on estää sisäsiittoisuutta ja insestiä, on saanut enemmän empiiristä todistusaineistoa (ks. esimerkiksi Westermarck-efekti). Freudia itseään ei hoitanut hänen varhaislapsuudessaan hänen oma äitinsä vaan imettäjä, joten hän ei oletettavasti koskaan leimaantunut äitiinsä ja näin saattoi kokea äitiään kohtaan seksuaalisia tuntemuksia.

Turkulaiset tutkijat Markus J. Rantala ja Urszula Marcinkowska väittivät 2010-luvun alussa, että kaikki tuoreet julkaisut, joiden on väitetty tukevan Freudin Oidipus-teoriaa, ovat huijauksia tai koeasetelmaltaan puutteellisia.selvennä [2]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oidipuskompleksi

[Aave]

Oidipuskompleksi ja ukko Freudin monet muutkin höpinät ne vasta höperöjä ovatkin. Ei kuulu mihinkään terveeseen lapsen kehitykseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Oidipuskompleksi

Sotket kaksi asiaa keskenään, en kirjoittanut oidipuskompleksista, vaan lapsen kehitysvaiheesta, jota kutsutaan oidipaalivaiheeksi.

Semmoiset nimet kuin Jean Piaget, Erik H. Erikson, Lawrence Kohlberg, Lev Vygotsky ovat kehityspsykologian kuuluisia varhaistutkijoita, ja sittemmin tietoa näistä asioista onkin jo kertynyt valtavat määrät.

Tarkoitan siis nimen omaan tieteellisesti tutkittua tietoa. Saat sinäkin minun puolestani "kyseenalaistaa" tieteellisesti tutkittuja asioita joillain "sukupuolentutkijoiden" jutskilla, aivan kuten kreationistitkin "kyseenalaistavat" evoluutiobiologiaa. Lähestymistapasi on pseudotieteellinen, ei sen kummempaa.

Huomaan, että et edes tiedä lapsen kehityspsykologian teorioista mitään.

[kertsi]

No, sen tiedän, että nykypsykologia ei järin arvosta ukko Freudin höpinöitä, ja senkin tiedän, että mitään tervettä ei ole sellaisessa teoriassa, joka on peräisin ukko Freudin omasta hänet kieroon kasvattaneesta lapsuudesta, tai siinä, että poika rakastuu muka vääjäämättä äitiinsä ja haluaa tappaa isänsä.

Vanhat käsitteet voivat elää tieteenaloilla aikansa eräänlaisena historiallisena painolastina. Tietääkseni nykypsykologiassa ei oidipaalisen vaiheen käsitettä käytetä, mutta muutan toki mielipidettäni, jos se haastetaan linkein johonkin luotettavan oloiseen saittiin.

Lisäksi psykologian sisällä on enemmän ja toisaalta vähemmän empiiriseen evidenssiin nojaavia psykologian aloja. Veikkaisin (vaan en mene vannomaan kehityspsykologian osalta), että kehityspsykologia ja vaikkapa persoonallisuuspsykologia ovat sieltä hömpähtävämmästä päästä psykologian erityisaloja, ainakin jos vertaa esimerkiksi empiirisempiin osa-alueisiin kuten kognitiiviseen psykologiaan, neuropsykologiaan tai vaikka havaintopsykologiaan. Hömpähtävämmille psykologian aloille taas on tyypillistä julmettu määrä keskenään kilpailevia jonkun pienen osa-alueen selittäviä tai "selittäviä" teorioita, jotka joltain pieneltä osaltaan voivat pitää paikkansakin, ja toisaalta enimmäkseen sitten ei lainkaan. Freudin teorioihin nojaavat psykologian teoriat ovat tyypillisesti sellaisia, että niitä ei edes voi falsifioida, eli ne ovat siitä syystä huonoa tiedettä.

Ihan uteliaisuudesta, käyttivätkö edes mainitsemasi varhaiset kehityspsykologit Jean Piaget, Erik H. Erikson, Lawrence Kohlberg, Lev Vygotsky tosiaankin käsitettä oidipaalinen vaihe? Vaikea uskoa, mutta toki uskon, jos pistät lähteen, mistä moinen ilmenee. Ei osunut silmään ainakaan näistä:

https://en.wikipedia.org/wiki/Developmental_psychology
https://en.wikipedia.org/wiki/Piaget%27s_theory_of_cognitive_development
https://en.wikipedia.org/wiki/Lawrence_Kohlberg%27s_stages_of_moral_development
https://en.wikipedia.org/wiki/Erikson%27s_stages_of_psychosocial_development
https://en.wikipedia.org/wiki/Zone_of_proximal_development

[Aave]

No, sen tiedän, että nykypsykologia ei järin arvosta ukko Freudin höpinöitä, ja senkin tiedän, että mitään tervettä ei ole sellaisessa teoriassa, joka on peräisin ukko Freudin omasta hänet kieroon kasvattaneesta lapsuudesta, tai siinä, että poika rakastuu muka vääjäämättä äitiinsä ja haluaa tappaa isänsä.

Kyllä Freud edelleen arvostettu on, vaikka monet sen kokaiinia rakastavan pervon kehittelemistä ajatuskuvioista ovat osoittatuneet vääriksi. Hänen vaikutuksensa psykologian kehittymiseen tieteeksi on kiistaton, vaikka joissain asioissa väärässä olikin. Se nyt ei puolestaan ole tieteen piirissä mikään rikos (Pikemminkin hyve, sillä virheiden kauttahan kaikki tiede kehittyy!), ja psykologia on tieteiden piirissä vieläkin nuori tiede - tuolloin vasta nupullaan. Ei myöskään ollut keinoja tutkia asioita niin suurilla otannoilla kuin nykyään, eikä monia tutkimusmetodeja oltu vielä edes keksitty.

Psykoanalyysin piirissä kehitettyä kehitysteoriaa eri vaiheineen ei ole hylätty. Jokainen vanhempi voi havainnoida lapsensa kehitystä niiden valossa, eikä niissä mitenkään pieleen mene.

Vanhat käsitteet voivat elää tieteenaloilla aikansa eräänlaisena historiallisena painolastina. Lisäksi psykologian sisällä on enemmän ja toisaalta vähemmän empiiriseen evidenssiin nojaavia psykologian aloja. Veikkaisin (vaan en mene vannomaan), että kehityspsykologia ja vaikkapa persoonallisuuspsykologia ovat sieltä hömpähtävämmästä päästä psykologian erityisaloja, ainakin jos vertaa esimerkiksi kognitiiviseen psykologiaan, neuropsykologiaan tai vaikka havaintopsykologiaan. Sellaisille hömpähtävämmille psykologian aloille on tyypillistä julmettu määrä keskenään kilpailevia jonkun pienen osa-alueen selittäviä tai "selittäviä" teorioita, jotka joltain pieneltä osaltaan voivat pitää paikkansakin, ja toisaalta enimmäkseen sitten ei lainkaan. Freudin teorioihin nojaavat psykologian teoriat ovat tyypillisesti sellaisia, että niitä ei edes voi falsifioida, eli ne ovat siitä syystä huonoa tiedettä.

Yrität tässä nyt vain esittää rutkasti asiantuntevampaa, kuin todellisuudessa olet. Jäit jo kiinni, kun "kyseenalaistit" ja sotkit keskenään ihan jo perusasiat. Keskustelen näistä asioista mieluummin jonkin sellaisen kanssa, joka aidosti tietää, mistä hän kirjoittaakin. Sinulla ei tietotaito siihen riitä.