Mistä kannattaisi tai voisi olla ylpeä?

[-:)lauri]

Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä?

Kysytkö tosissasi?

T: Xante

Kysyn (siis mitä tulee suhtautumisissa saavutuksiin).

Kenen saavutuksiin?

T: Xante

Palauta asiayhteys, eli kenestä minä ja sinä olemme puhuneet, mieleesi lukemalla mistä minä ja sinä keskustelimme. Ja vastaa sitten uudestaan. Ei ole mitään tolkkua toistaa käymäämme keskustelua tässä uudestaan.

[Xantippa]

Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.

Ok. Kenties myös ymmärrät puhumisen ja puhutttelun hývin pitkälti samaksi asiaksi. Ja kenties joutunut ihmettelemään, miksi sanomaasi ei oteta vastaan siten kuin toivoisit.

Saahan sitä mielleyhtymiä tehdä minkä hyvänsä asioiden välille tai mieltää mitä tahansa samaksi, erilaisiahan me ollaan.

T: Xante

Puhuin hyvin pitkälle samasta, en samasta.

Hyvin pitkälle samasta on lähes sama, joten on lähes kohtuutonta olettaa lukijan/kuulijan ymmärtävän miten pitkälti samasta puhutkaan.

T: Xante

[Xantippa]

Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä?

Kysytkö tosissasi?

T: Xante

Kysyn (siis mitä tulee suhtautumisissa saavutuksiin).

Kenen saavutuksiin?

T: Xante

Palauta asiayhteys, eli kenestä minä ja sinä olemme puhuneet, mieleesi lukemalla mistä minä ja sinä keskustelimme. Ja vastaa sitten uudestaan. Ei ole mitään tolkkua toistaa käymäämme keskustelua tässä uudestaan.

En, koska en usko, että olemme keskustelleet edes samasta asiasta, joten jankkaaminen todellakaan tuskin asiaa auttaa.

Ehkäpä sinä luet ensin, mitä minä alunperin sanoin, eikä haittaa, vaikka luet viestejäni muillekin. Sitten voit miettiä, pidätkö omat viestisi sellaisenaan, vai onko niissä jotain selvennettävää.

T: Xante

[-:)lauri]

Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä?

Kysytkö tosissasi?

T: Xante

Kysyn (siis mitä tulee suhtautumisissa saavutuksiin).

Kenen saavutuksiin?

T: Xante

Palauta asiayhteys, eli kenestä minä ja sinä olemme puhuneet, mieleesi lukemalla mistä minä ja sinä keskustelimme. Ja vastaa sitten uudestaan. Ei ole mitään tolkkua toistaa käymäämme keskustelua tässä uudestaan.

En, koska en usko, että olemme keskustelleet edes samasta asiasta, joten jankkaaminen todellakaan tuskin asiaa auttaa.

T: Xante

Voi olla hyvin mahdollista, ettemme puhu samasta asiasta tai käytämme samoille asioille eri ilmauksia. Ja jos asia on mielestäsi loppuun käsitelty, asia on loppuun käsitelty.

[Xantippa]

Voi olla hyvin mahdollista, ettemme puhu samasta asiasta tai käytämme samoille asioille eri ilmauksia. Ja jos asia on mielestäsi loppuun käsitelty, asia on loppuun käsitelty.

Toivottavasti sentään ei asia, sillä se on todella mielenkiintoinen.

T: Xante

[mikainen]

Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.

Minä taas näen ylpeilyn aktiivisena tekona, ylpeyden aiheen esittelemisenä muille, egon kohotuksena. Ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.

Minä näen myös ajattelun, television katselun, sohvalla löhöilyn ja kattoon syljeskelyn aktiivisina tekoina.
Itse näen ylpeilyn onnistuvan ilman fyysistä yleisöäkin. Kuvitteellinen yleisö on ylpeän ajatuksissa vähintäänkin taustalla ja tuomaristona tai kilpakumppaneina.
Olen samaa mieltä siitä että ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.

Oli yleisö sitten kuviteltu tai todellinen niin koen ylpeilyn olevan oman egon kohottamista. Jos ylpeys, ei siis ylpeily, koetaan lähtökohtaisesti negatiiviseksi niin sitten se on sitä.

Siinä tapauksessa pitää varmaan käyttää sanaa tyytyväinen. Kun perheelle valmistetun ruoan maustaminen (tai on onnistunut missä tahansa taitavasti) on tänään erityisen onnistunut voi olla tyytyväinen, mutta ei ylpeä sillä ylpeä on negatiivisesti latautunut sana ja käsite. Ja tunne.

Jos on oppinut, että tyytyväisyys on negatiivinen asia niin sekään ei käy.

[Karikko]

Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.

Minä taas näen ylpeilyn aktiivisena tekona, ylpeyden aiheen esittelemisenä muille, egon kohotuksena. Ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.

Minä näen myös ajattelun, television katselun, sohvalla löhöilyn ja kattoon syljeskelyn aktiivisina tekoina.
Itse näen ylpeilyn onnistuvan ilman fyysistä yleisöäkin. Kuvitteellinen yleisö on ylpeän ajatuksissa vähintäänkin taustalla ja tuomaristona tai kilpakumppaneina.
Olen samaa mieltä siitä että ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.

Oli yleisö sitten kuviteltu tai todellinen niin koen ylpeilyn olevan oman egon kohottamista. Jos ylpeys, ei siis ylpeily, koetaan lähtökohtaisesti negatiiviseksi niin sitten se on sitä.

Siinä tapauksessa pitää varmaan käyttää sanaa tyytyväinen. Kun perheelle valmistetun ruoan maustaminen (tai on onnistunut missä tahansa taitavasti) on tänään erityisen onnistunut voi olla tyytyväinen, mutta ei ylpeä sillä ylpeä on negatiivisesti latautunut sana ja käsite. Ja tunne.

Jos on oppinut, että tyytyväisyys on negatiivinen asia niin sekään ei käy.

Ylpeyttä, tai ylpeilyä ei välttämättä tarvitse yhdistää.

Ylpeä voi olla monista pikku-asioista jotka tuovat mielihyvää ja tyytyväisyyttä.
Lapsetkin  kertovat silmät ympyräisiä asioista joita ovat tehneet ja onnistuneet siinä. He vain haluavat jakaa hyvää mieltään ja intoaan- en nyt ainkaan senkaltaista ylpeyttä ihan kuoleman- syntinä pitäisi.

Egon kohotusta tavallaan sekin mistä lapsi muuten oppisi? Egohan on aina jollain tasolla olemassa jokaisella- se on varmaankin itse syytä asettaa omalle paikalleen- sillä ei sinänsä varmaan ole mitään itseisarvoa.

[Toope]

Mistä sitä voisi olla ylpeä? Ehkä jälkeläisistään, no jos ylpeilemisen aihetta on. Aika vaikea omia saavutuksiaan on julistaa, kun ehkä on tullut vain luotua jotain käsitystä yhteiskuntaan. Mutta ei kai normi-ihmisellä ole niin kovin suuria saavutuksia...?

[Karikko]

^

Ylpeyttä voi tuntea monista asioista, pikkujutuista- mielihyvää.

Ylpeily on sitten ehkä se hankalammin tulkittava asia ja se voi olla ärsytystä aiheuttavaa.

Turha kuitenkaan kieltää ihmisen tunteita joita heissä luontaisesti esiintyy.  Rehellisyys itselleen voi sitten asettaa ne ylpeydet sun muut seikat omalle paikalleen. Silloin voi huomata, että muutkin ihmiset saavat olla ylpeitä omista tekemisistään jos ne heitä miellyttävät ja joskun "pöhnäpäissään" kehaisevat itseään.  Itsetuntohan on kuitenkin tarpeellinen asia ja sitä kautta itsekunnioitustakin, on hyvä jokaisella olla jonkun verran- kunhan ei ala liian itseriittoiseksi.

[Toope]

Ei rodusta tai syntyperästä, kansallisuudesta tai sukupuolestaankaan, kannata ylpeä olla. Ne ovat mitä ovat. Tyytyväinen voi olla.
Ylpeyttä saa omista saavutuksistaan.

[a4]

Oli yleisö sitten kuviteltu tai todellinen niin koen ylpeilyn olevan oman egon kohottamista. Jos ylpeys, ei siis ylpeily, koetaan lähtökohtaisesti negatiiviseksi niin sitten se on sitä.

Siinä tapauksessa pitää varmaan käyttää sanaa tyytyväinen. Kun perheelle valmistetun ruoan maustaminen (tai on onnistunut missä tahansa taitavasti) on tänään erityisen onnistunut voi olla tyytyväinen, mutta ei ylpeä sillä ylpeä on negatiivisesti latautunut sana ja käsite. Ja tunne.

Jos on oppinut, että tyytyväisyys on negatiivinen asia niin sekään ei käy.

Näen sanojen eron tiivistyvän näin:
Olen tyytyväinen itseeni. Sisäinen näkökulma. Hyvä minä! (Olen tyytyväinen sinuun tai muumilimuun-versiossa vain tyytyväisyyden kohde vaihtuu.)
Olen ylpeä itsestäni. Ulkoinen näkökulma. Katsokaa kuinka hyvä minä olen! (Olen ylpeä sinusta-versiossa on vain lisänä samaistumista tai omistamista.)
Olen ylpeä itsestäni, muista välittämättä-versio on ulkoinen opposition näkökulma.
Näen jotain itsessäni. Esim. suklaatahroja tai huikeaa osaamattomuutta.
Näen jotain itsestäni. Esim. raskauttavia tallenteita tai somekommentteja.
Ylpeily ja itsetyytyväisyys viittaavat molemmat selkeästi negatiivisiin liiallisuuksiin, katteettomaan asenteellisuuteen.

[Toope]

Haluaisitko olla toisenrotuinen tai toissukupuolinen?
Normi-ihminen lienee tyytyväinen itseensä, eikä halua olla mitään muuta?

[Xantippa]

Oli yleisö sitten kuviteltu tai todellinen niin koen ylpeilyn olevan oman egon kohottamista. Jos ylpeys, ei siis ylpeily, koetaan lähtökohtaisesti negatiiviseksi niin sitten se on sitä.

Siinä tapauksessa pitää varmaan käyttää sanaa tyytyväinen. Kun perheelle valmistetun ruoan maustaminen (tai on onnistunut missä tahansa taitavasti) on tänään erityisen onnistunut voi olla tyytyväinen, mutta ei ylpeä sillä ylpeä on negatiivisesti latautunut sana ja käsite. Ja tunne.

Jos on oppinut, että tyytyväisyys on negatiivinen asia niin sekään ei käy.

Näen sanojen eron tiivistyvän näin:
Olen tyytyväinen itseeni. Sisäinen näkökulma. Hyvä minä! (Olen tyytyväinen sinuun tai muumilimuun-versiossa vain tyytyväisyyden kohde vaihtuu.)
Olen ylpeä itsestäni. Ulkoinen näkökulma. Katsokaa kuinka hyvä minä olen! (Olen ylpeä sinusta-versiossa on vain lisänä samaistumista tai omistamista.)
Olen ylpeä itsestäni, muista välittämättä-versio on ulkoinen opposition näkökulma.
Näen jotain itsessäni. Esim. suklaatahroja tai huikeaa osaamattomuutta.
Näen jotain itsestäni. Esim. raskauttavia tallenteita tai somekommentteja.
Ylpeily ja itsetyytyväisyys viittaavat molemmat selkeästi negatiivisiin liiallisuuksiin, katteettomaan asenteellisuuteen.

Eli siis kyse on vain sanasta, jota halutaan käyttää, vaikka tunne sanan takana on ihan sama? Että on silleen ok käyttää sanaa tyytyväinen, se on hyvä sana, se on oikein. Ylpeä, se on väärin ja huonoa.

T: Xante

[Hippi]

Ylpeyteen liittyvät sanat on ihan mielenkiintoisia mielestäni, sillä niilä on hienoisia sävyeroja, jotka ainakin minut saavat välttelemään sanan käyttöä.

On ihan ok tuntea ylpeyttä jostain saavutuksestaan. Itselleni tulee elävästi mieleen koulussa yksi piirustustunti, jolloin "mikä lie" ohjasi surkean huonoa piirustuskättäni ja piirsin hienon kuvan. Jopa opettaja sitä kehui. Olin pakahtua onnesta ja voisin jopa sanoa, että tunsin ylpeyttä. Ei siis pelkkää onnea, vaan siinä joukossa oli myös tyytyväisyyttä itseeni. Onpas tunteita vaikea kuvailla sanoilla.

Mutta jos olisin ylpeä itsestäni siksi, että piirsin hyvän kuvan, niin pitäisin sitä jo liiotteluna. Eihän tuon yhden kuvan kanssa onnistuminen minua mitenkään paremmaksi muuttanut. Ja jos joku on ylpeä, niin tämä kulkee nokka pystyssä ja asettaa itsensä muiden yläpuolelle.

Vielä pahempi, että tuo itsestään ylpeä menee vielä ylpeilemään saavutuksellaan. Kulkee siis ympäriinsä kehumassa itseään.

Tunteisiin liittyvissä sanoissa taitaa olla jokaisella vähän omia sävyjä ja merkityksiä sen mukaan, miten niitä on tottunut kuulemaan ja käyttämään?

[ROOSTER]

Nuoriso ei taida olla kovin ylpeää? Monet vastailevat tyyliin - ihan sama. Jos kaikkeen suhtautuu välinpitämättömästi, voiko olla mistään ylpeä?

Ylpeimpiä ovat vanhemmat henkilöt: Olen ajanut miljoona kilometriä, eikä yhtään kolaria. Olen ollut kolmekymmentä vuotta samassa työssä, enkä päivääkään kipeä. Kun meidän firma lopetettiin, sain töitä muualta heti seuraavana päivänä. Minulla oli xxx:n ensimmäinen väritelevisio. jne.jne.