Taide

[Toope]

...Nyt ei tuossa kyllä ollut kyse taiteen rajojen paukuttelusta, vaan ihan sen yksittäisen taiteen tekijä tai taideopiskelijan rajoista. Onko esim. oikein ja taiteelle jollain tapaa hyväksi vaatia jotain juoksemista tai hyppimistä omille rajoille ja ylikin niin, että esim. pyörtyy tai oksentaa? Onko se hyvää taideopetusta ja tarpeellista, jotta päästään "aitoon tunteeseen" kiinni? Saako taideopiskelijaa tai näyttelijää teoksen harjoituksissa hakkua ja nöyryyttää taiteen nimissä kyyneliin saakka?

No, en itse ainakaan ole koskaan jotain Jouko Turkan nöyryytyskoulutusta ymmärtänyt. Miksi psykopaateille annetaan tuollaista valtaa?
Taiteen ei tarvitse olla tuollaista.

[safiiri]

...Nyt ei tuossa kyllä ollut kyse taiteen rajojen paukuttelusta, vaan ihan sen yksittäisen taiteen tekijä tai taideopiskelijan rajoista. Onko esim. oikein ja taiteelle jollain tapaa hyväksi vaatia jotain juoksemista tai hyppimistä omille rajoille ja ylikin niin, että esim. pyörtyy tai oksentaa? Onko se hyvää taideopetusta ja tarpeellista, jotta päästään "aitoon tunteeseen" kiinni? Saako taideopiskelijaa tai näyttelijää teoksen harjoituksissa hakkua ja nöyryyttää taiteen nimissä kyyneliin saakka?

No, en itse ainakaan ole koskaan jotain Jouko Turkan nöyryytyskoulutusta ymmärtänyt. Miksi psykopaateille annetaan tuollaista valtaa?
Taiteen ei tarvitse olla tuollaista.

Ei tarvitsekaan. Mutta mm. taiteen tekemisen rahojen ollessa kiven alla ja alalle pääsyn hyvin vaikeaa, tarjoutuu mahdollisuuksia epäterveeseen vallankäyttöön. Myös Turkka aikoinaan pääsi asemaansa paljolti tuon taiteeseen liitetyn nerousmyytin kautta. Koska hän OLI myös taitava ohjaaja ja teatterintekijä, hänen synkät ja sairaat puolensa oltiin taipuvaisia ymmärtämään sen olennaiseksi osaksi. Sen sijaan, että niille olisi ajoissa asetettu rajoja ja todettu niiden olevan jotakin, joka ei taiteessa ole tarpeellista, ei siihen kuulu. Myöhemmin Turkan mielenterveydelliset ongelmat olivat hyvinkin selviä, mutta eivät vielä ihan niin ilmiselviä  silloin, kun hän rehtorina Teatterikorkeakoulussa toimi. Niitä haluttiin katsella läpi sormien, koska tuloksena oli myös hienoa teatteria.

Tätä kysymystä ei kuitenkaan ole missään tapauksessa syytä typistää vain Turkan ja hänen aikakautensa - edes vain teatterin tai taiteen - ongelmaksi. Gurumyytti, nerousmyytti kyllä löytyy moneltakin alalta ja monella alueella muodostuu tällaisia vallankäyttökuvioita, joiden kyseenalaistaminen olisi tarpeellista. On aivan liian yleistä, että suuret opettajat ja suuret johtajat — ja paljon pienemmätkin pääsevät pönkittämään omaa asemaansa vetoamalla ajatukseen, että joillakin on muita suurempi kyky "nähdä" ja "ymmärtää" tavalla, jota heitä ei edes pyydetä selittämään. Tai että suuri taito antaa oikeuden käyttäytyä huonosti ja kohdella muita väärin. Että se on ikäänkuin hinta, jonka auliisti maksamme, jotta tuo neron nerous voidaan saada kukoistamaan. Lopulta tuhoutuu sekä nero itse että hänen piiriinsä joutuneet.

Me too -kampanja on ymmärretty väärin, jos luullaan, että sen tavoite on vain tuhota näitä väärintekijöitä. Ennemminkin tuo käyttäytymisen malli on jatkuessaan yhtä lailla tuhoisa ns. syyllisille. Siksi sen paljastaminen ja sitä kautta lopettaminen on tarpeellista kaikille osapuolille. Weinsteinit eivät synny tyhjästä, vaan on olemassa kulttuuri, joka ruokkii sellaiseksi kasvamista. Se pitäisi saada loppumaan. Syyllisiä ovat omalta osaltaan kaikki, jotka osallistuvat tuollaisen epäterveen toiminnan mahdollistamiseen — vaikka vain olemalla siitä hiljaa. JOssain määrin on mielestäni täysin mahdollista vilpittömästi uskoa tuon suuntainen vallankäyttö tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Ihan kuten usein ne, joita on kuritettu kasvavat uskomaan sen olevan toimiva ja tarpeellinen kasvatuskeino. Pieninä pisaroina meissä kaikissa on tuollaista ajattelua perintönä siitä, miten meitä itseämme on opetettu ja kasvatettu.

[Kopek]

Minua on joskus kritisoitu foorumilla siitä, että olen pannut nettiin näkyviin kuvia tuntemattomista ihmisistä heiltä lupaa kysymättä. En halua enää käsitellä omia tekemisiäni. Olen mikä olen. Sen sijaan esitän linkin juttuun, joka kertoo taiteilijasta tai valokuvaajasta tai keräilijästä... mikä hän onkin.. joka ostaa roskiiin heitettyjä filmejä kierrätyskeskuksesta ja tekee niistä kuvia ja esittää niitä julkisuudessa. CNN:n uutissivullakin on näytteeksi näitä kuvia.

Etsiikö tämä ihminen käsiinsä kaikki filmeillä näkyvät henkilöt ja kysyy heiltä luvan julkaista heidän kuvansa netissä ja näyttelyissa. Epäilen hieman.

https://edition.cnn.com/style/article/china-beijing-silvermine-negatives/index.html

Yksityisyydestä puheen ollen eräs Yleisradion toimittaja kertoi eräässä ohjelmassa tapauksesta, jossa hän istui New Yorkissa jonkin julkisen rakennuksen rapuilla ja hänen eteensä tuli istumaan teini-ikäinen musta tyttö ja alkoi selata kännykkäänsä. Toimittaja kurkki hänen olkansa takaa ja näki tytön katselemia kuvia ja selosti radio-ohjelmassa, mitä oli nähnyt. Eikä tässä kaikki. Toimittaja selosti yksityiskohtaisesti myös tytön puhuman puhelun, jonka hän oli tytön takana istuessaan kuunnellut. Puhelin oli ilmeisesti ollut "kaiutinmoodissa". Tytön pikkuveli soittihuolestuneena ja kysyi, aikovatko perheen vanhemmat todellakin erota, niin kuin hän oli kuullut jostakin. Työttö lohdutteli pikkuveljeään sanoen, että eivät vanhemmat varmaankaan eroa, ja kyllä tässä pärjätään, vaikka niin kävisikin. Toimittajan mielestä tämä oli ollut jotenkin koskettavaa.

[Juha]

Kunnon aktivointi on aina ulkoatulevaa. Näin, tosin mikä on se ulkoinen muotti, ja onko sopeutumisen arvoinen? Taide-juttu voi mennä näin kysyen rikki, paljon vähemmän selkeästä.

Minkä suhteen tapahtuva taide on siten rikkoonnuttavaa?

Taide voi siis ehkä olla vaarallista, ja lähinnä sitä, ellei tapahdu kokonaispriorisoinnin osana.

Onko taiteesta joskus ajateltu vaarallisena? Epäsiedettävää se on voinut olla, ja rangaistavaa, mutta että mahdollisuus olisi objektiivisesti jossain vaarallisessa?

Mikä muu sitten voi olla vaarallisempaa, kuin vaarallinen taide?

[safiiri]

Kunnon aktivointi on aina ulkoatulevaa. Näin, tosin mikä on se ulkoinen muotti, ja onko sopeutumisen arvoinen? Taide-juttu voi mennä näin kysyen rikki, paljon vähemmän selkeästä.

Minkä suhteen tapahtuva taide on siten rikkoonnuttavaa?

Taide voi siis ehkä olla vaarallista, ja lähinnä sitä, ellei tapahdu kokonaispriorisoinnin osana.

Onko taiteesta joskus ajateltu vaarallisena? Epäsiedettävää se on voinut olla, ja rangaistavaa, mutta että mahdollisuus olisi objektiivisesti jossain vaarallisessa?

Mikä muu sitten voi olla vaarallisempaa, kuin vaarallinen taide?

Vai - tehdäänkö taiteen nimissä jotakin, joka rikkoo, mutta ei ole millään tapaa välttämätöntä taiteelle tai edes taidetta? On jopa taiteelle haitaksi ja este ennemmin kuin jollain tapaa sen edellytys. Vaikka rattijuoppo ajaa autoa, ei rattijuoppoja tarvitse ymmärtää autoilun mahdollistamisen nimissä tai pitää elimellisenä osana autoilukulttuuria.

[Juha]

Käsittelyn tuo suunta tuntuu olevan kompeksikas. Ei sitä tarvitse mitenkään osata hallita tai mestaroida. Käsittelyn ei tarvitse lähteä siitä tavoitteesta. Maailma itsessään on niin monipuolinen, että sitä kannattaa seurata. Joskus tuollaista aluetta avattava, tai valmiutta.

Ehkä perusymmärrys vaatii melkoista matkantekoa pitkällisempänä, kuin mitä joskus ajatellaan. Tämä puoli taas edustaa heti jo sitä, mikä on täysi kuvaus riskin toteutumisesta, ja vaarasta. Ilman kokonaisuutta, ei voi edetä terävästi ilman, että jotain elämälle tyypillistä solmuttuneisuutta katkeaa liiaksi.

Tässä toteutuu se, että mitä pienempää haluaa osoittaa, sen suuremmasta täytyy kohdistua. Paradoksin kaltaista tälle on se, että jotta kokonaisuutta erottaa, on mentävä kauas.

Tein tästä aforismin, jonain tajuntahetkenä. Oli se asiaa. Nyt osaa jo vähän paremmin perustaa, sitä loikkaa, eikä ehkä ole tehnyt niin paljon tuhoa, ja jos sitä ilmennyt, niin muun syyn takia, tai sitten ei. Mistä näitä tietää. Ihme juttuja, jo teoriatasoilta tarkastellen.

[safiiri]

Käsittelyn tuo suunta tuntuu olevan kompeksikas. Ei sitä tarvitse mitenkään osata hallita tai mestaroida. Käsittelyn ei tarvitse lähteä siitä tavoitteesta. Maailma itsessään on niin monipuolinen, että sitä kannattaa seurata. Joskus tuollaista aluetta avattava, tai valmiutta.

Ehkä perusymmärrys vaatii melkoista matkantekoa pitkällisempänä, kuin mitä joskus ajatellaan. Tämä puoli taas edustaa heti jo sitä, mikä on täysi kuvaus riskin toteutumisesta, ja vaarasta. Ilman kokonaisuutta, ei voi edetä terävästi ilman, että jotain elämälle tyypillistä solmuttuneisuutta katkeaa liiaksi.

Tässä toteutuu se, että mitä pienempää haluaa osoittaa, sen suuremmasta täytyy kohdistua. Paradoksin kaltaista tälle on se, että jotta kokonaisuutta erottaa, on mentävä kauas.

Tein tästä aforismin, jonain tajuntahetkenä. Oli se asiaa. Nyt osaa jo vähän paremmin perustaa, sitä loikkaa, eikä ehkä ole tehnyt niin paljon tuhoa, ja jos sitä ilmennyt, niin muun syyn takia, tai sitten ei. Mistä näitä tietää. Ihme juttuja, jo teoriatasoilta tarkastellen.

Toisaalta — jos menee tosi kauas tai ei koskaan ole ollut lähelläkään, ei se kokonaisuus pienenä mustana pisteenä oikein vielä anna kovin selkeää kuvaa itsestään. Sitä voi luulla vaikka pelkäksi tahraksi.

[Juha]

Noin se menee.

Jatkuvuus, kyky liikkua todellisuuden tasoilla, on perusedellytys, ts kytkentä tähän maailmaan. Vaatimus on melko raju, eikä tätä ehkä voi kiertää. Extremeä tehdään, mutta äänesettä.

Hyvä, ettei kaikkea kailoteta, vaan vähän luimistellaan. Toisaalta, voi tällaisen puolen jotenkin yrittää tajuta, kun tajuntavajeen ongelma voi olla todellisuutta sekin.

[a4]

Teos nimeltä Klikkiansa: https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg3628.html#msg3628

[Toope]

Vai - tehdäänkö taiteen nimissä jotakin, joka rikkoo, mutta ei ole millään tapaa välttämätöntä taiteelle tai edes taidetta? On jopa taiteelle haitaksi ja este ennemmin kuin jollain tapaa sen edellytys. Vaikka rattijuoppo ajaa autoa, ei rattijuoppoja tarvitse ymmärtää autoilun mahdollistamisen nimissä tai pitää elimellisenä osana autoilukulttuuria.

Toisaalta taiteen nimeen asetettu sitä ajatusta, että taiteen tulisi värisyttää ja jopa kyseenalaistaa yhteiskunnan arvoja. Esiintyä siis radikaalina haastajana.

Joskus taide toimiikin näin. Mutta yhtälailla ajoittain näemme, että taide on aikalailla konsensuksessa yhteiskunnankin kanssa. Ei kyseenalaista, peesaa kyllä.

60-70-lukulainen kulttuurijengi halusi kritiikkiä. Miksi nyt on hiljaa, kun Päivi Räsänen on konfliktissa yhteiskunnan kanssa? Miksei sananvapaus olekaan kulttuurijengille niin tärkeä asia, kun vallitsevia näkemyksiä kritisoidaan ja jotkut ovat ongelmissa niiden kanssa?

[Juha]

Vai - tehdäänkö taiteen nimissä jotakin, joka rikkoo, mutta ei ole millään tapaa välttämätöntä taiteelle tai edes taidetta? On jopa taiteelle haitaksi ja este ennemmin kuin jollain tapaa sen edellytys. Vaikka rattijuoppo ajaa autoa, ei rattijuoppoja tarvitse ymmärtää autoilun mahdollistamisen nimissä tai pitää elimellisenä osana autoilukulttuuria.

Ihmiset ovat usein tällaisia, kokonaisvaltaisesti suuntautuvia, höpsöttelijöitä. Liitetään tavoitteisiin aika omanlaista kylkiäistä, koska jotain tavoitesuunnan saavutuksia, joissa onnituminen liitetty johonkin ratkaisevan tärkeäksi koettuun.

Ehkä saavutuksena on ollut vain jotain niitä ehtoja, joilla voi pitää itseään mukana toiminnassa, jossa taiteeseen ei ole vielä päässyt saamaan kosketusta. Tai ilmenevä taide ei ole tosiaan siinä, mitä taiteena tulisi arvioida, vaan taiteellisemman puolen ilmenemistä löytyisi, jos tarkastelisi koko prosessia, jossa taiteellisuutta on, muttei sen vastaanottajia, jotka ottanevat vastaan vale-taidetta. Ehkä sekin räväyttää sellaista, josta on tapana käyttää taide-ilmaisua.

Se kyllä on totta, että tila luo mahdollisuutta, esim turvallisuuteen, ja siten luovuuteen.

[safiiri]

Vai - tehdäänkö taiteen nimissä jotakin, joka rikkoo, mutta ei ole millään tapaa välttämätöntä taiteelle tai edes taidetta? On jopa taiteelle haitaksi ja este ennemmin kuin jollain tapaa sen edellytys. Vaikka rattijuoppo ajaa autoa, ei rattijuoppoja tarvitse ymmärtää autoilun mahdollistamisen nimissä tai pitää elimellisenä osana autoilukulttuuria.

Toisaalta taiteen nimeen asetettu sitä ajatusta, että taiteen tulisi värisyttää ja jopa kyseenalaistaa yhteiskunnan arvoja. Esiintyä siis radikaalina haastajana.

Joskus taide toimiikin näin. Mutta yhtälailla ajoittain näemme, että taide on aikalailla konsensuksessa yhteiskunnankin kanssa. Ei kyseenalaista, peesaa kyllä.

60-70-lukulainen kulttuurijengi halusi kritiikkiä. Miksi nyt on hiljaa, kun Päivi Räsänen on konfliktissa yhteiskunnan kanssa? Miksei sananvapaus olekaan kulttuurijengille niin tärkeä asia, kun vallitsevia näkemyksiä kritisoidaan ja jotkut ovat ongelmissa niiden kanssa?

Kyse olis siitä, että tehdään taiteen nimissä jotakin, joka rikkoo niitä taiteen tekijöitä. Kuten vaikkapa nyt tuo Baltzar-juttu. Kerro ihmeessä, jos sinusta ihmisen rikkominen joskus on ihan oikein ja sellaista kivaa radikaaliutta.

[Juha]

Rikkominen nakertaa taiteen tekemisen pohjaa. Näin käy myös silloin, kun tekeminen ei ole suunnitelmallista. Tämä lienee monen välineen kohtalo, ja aihettaja voisi olla vaikka sosiaalinen saastuminen. Hengellisyyden eri muodot kuuluvat tähän, samoin nykyaikana, melkein kaikki.

Tiettyjä asioita tarvitaan aina, tosin tässä auttaa, jos jatkuva-aikaistarvittu kääritään uusiin kuteisiin. Kai se jotain uutta lähtöä viestii, vaikka tarkoitus olisi puhtaassa huijingeissa.

Tänään älysin, miksi esim mielenterveyteen tähtäävät paikat eivät ole harrastusta varten, tai viihtymiseen suoranaisesti tarkoitettuja. Omakohtaisesti ajatellut, että harrastukset taas eivät ole kaupallisuutta varten. Jokin selkeys näissä auttaa.

En tiedä, miten tarkasti tällaista selkeää jakoa tulisi seurailla, käytännössä. Oma valinta on ollut se, että maksan mieluusti vaivannäöstä. Esim teatteri, tai konsertti vaatii tosiaan työn, jokaista tapahtumaa varten. Minkä voi tehdä ilman työtä, tai järjestää työn osuuden minimiinsä, sitä ei oikein halua ylläpitää, siis tekemättämyyttä, rahalla, josta joutuu raatamaan.

Näissä on tosi paljon häikkää, ihan perustasoisesti. Lisäksi, tekemisen kytkennät häivytetty. Voi osallistua rikollisuuteen, tietämättään, ja kun ei välttämättä saa selville kaikkea, on rikollinen mitä todennäköisin perustein, erilaiseen osallistumisen jälkeen.

Rikollinen on sellainen, joka rikkoo. Kuvaava sana, vaikka melko toiseen maailmaan viittaava, ja harva lukee itsensä erilaisiin rikollistoihin kuuluvaksi.

Paitsi että voi rikkoa sosiaalisuuden pohjaa, sosiaalisen pohjan erilaisia säännöstöjä, tai muita sopimuksellisuuksia, ja odotuksia, niin voi rikkoa suoraan, tai välillisesti, myös yksilöitä, muuta elämää ja yhteisöjä.

Rikkoa voi myös tulevaisuuden edellytyksiä. Tulevaisuusrikollisuus voi olla kokonaisuudessaan merkittävä alue, johon voi kuulua hyvin monimuotoista sabotaasia. Tulevaisuusrikollisuudessa on tietysti hyvä yrittää hahmottaa, millä tavoin rikkoontumisketju ehkä voi toteutua. Skenarointi tuo tähän varmaan jotain extraa.

[Toope]

Kulttuurijengi on kovin hiljaa nyt, kun Baltzar on puolihirressä. Missä on nyt "me-too", missä feministit?
Piilossa ovat.

[safiiri]

Kulttuurijengi on kovin hiljaa nyt, kun Baltzar on puolihirressä. Missä on nyt "me-too", missä feministit?
Piilossa ovat.

Paskat on. Päinvastoin face on täynnä taiteilijoiden pöyristystä siitä, että Baltzarin on annettu huseerata. Itsekin kuulin tästä nimenomaan omien taiteilijatuttujen jakaessa jutun facebookissa. Sitäpaitis jo ennen jutun ilmestymistä tämän aihepiirin nosti esille mm. Irene Kajo Teatterikorkeakoulusta. Mutta kun sä et niissä piireissä oikein liiku...