Uskonnot ja politiikka

[Norma Bates]

Joo eipä sellaista päivää ole odotettavissa, missä uskonnollinen "hapatus poistuisi" tai ihmiset yleensäkään valaistuisivat.

Mutta pitäisikö, jos uskonnollisuus on ollut rakentava voima ihmiskunnalle.
Sen katoaminen ehkä olisi ongelma? Uskonnon katoaminenhan luo arvotyhjiötä (-tyhmiötä). Uskonnon puuttuminen korvautuu ideologioilla, joista monet eivät ole järin älykkäitä.

Kallistuuko uskonnollisuus enemmän positiivisen vai negatiivisen puolelle? Ken tietää.

Olen aiemminkin käyttänyt tätä tarinaa jossain päin nettiä esimerkkinä siitä minkä takia minusta usko tai uskonnot ovat naisia kohtaan vihamielisiä. Joseph Campbellin mukaan eräässä viidakkoheimossa (en nyt enää muista oliko kyse Etelä-Amerikasta vai Aasiasta, mutta samapa tuo) miehet uskoivat että naisilla oli kammottavia taikavoimia. Ratkaisu asiaan oli se että heimon miehet tappoivat kaikki aikuiset naiset. Siitä eteenpäin he kasvattivat keskenkasvuisista tytöistä itselleen vaimot, ja pitääkseen nämä pelossa & nuhteessa miehistä joku kävi aina vähän metsässä mölisemässä, ja sanottiin että siellä metsässä vaanii joku kammottava hirviö. Näin ollen nuoret naiset eivät uskaltaneet metsään mennä, vaan pysyivät kotipiirissä. Voisi sanoa että hellan ja nyrkin välissä, mutta eihän siellä mitään helloja ollut, joten sanotaan vaikka että nuotitulen ja nyrkin välissä.

Aavikkouskonnoista jos mistä nähdään tämä vihamielisyys naissukupuolta kohtaan. Luonnonkansoilla tuo viha on jotenkin rehellisempää, koska ainakin tuossa em. tarinassa oli selitys siihen: oletettiin että naisella on jotain ihme kykyjä joita miehellä ei ole. Joidenkin mielestä tuo naisten kyky on kyky synnyttää eli luoda elämää, jota miehet ovat aina kadehtineet. Tämä "kohtukateus" on sitten johtanut mm. siihen että tarustossa jumalat luovat yliluonnollisesti ilmalla, omalla hengityksellään. Sanotaan että Jumala puhaltaa elämän henkäyksen ihmisiin. Egyptissä Ra sentään loi vetämällä käteen, eli siellä oli tajuttu että spermalla on arvoa ja merkitystä. Mutta kuulema rabbit hengittävät päin vauvoja ja tässä rituaalissa teeskentelevät antavansa lapsille elämän, vaikka oikeasti sen ovat tietenkin antaneet lapsen vanhemmat. Varsinkin äiti, joka voisi vaikka nakata penikan päin seinää heti synnytyksen päälle, eli ainoastaan naisen armosta lapset jäävät eloon. Ja myöhemmin sitten isänsä armosta. Ja varsinkin isänsä armosta, jos ympäröivä kulttuuri on patriarkaalinen. Intiassahan se sitten lopulta meni siihen että jos syntyi "liikaa" tyttäriä, perheessä alettiin tappaa nämä. Eräässäkin tv-ohjelmassa joku missiksi tullut nainen sanoi että hänen isänsä olisi tappanut hänet kun hän oli lapsi, jos ei äiti olisi estänyt.

Jos hiemankin havaitsen minkäänlaista aggressiota naisia kohtaan jossain uskonnossa, suoraan tai rivien välistä, minusta se on sairas, kieroutunut ja viallinen uskonto, ja silloin en ko. uskonnon ollenkaan soisi maailmalla vallitsevan. Mutta ehkä joskus tulee sellainen kunnollinen uskontojen puhdistus jossa putsataan miesten suunnaton itserakkaus ja kotiinpäin vetäminen pois.

Vaikka ennemmin kyllä itse soisin kehittyvän uusia uskontoja, kuin että jotain mätää hedelmää alettaisiin putsailemaan.

[Karikko]

^ Ei tuossa olisi mistään pään nostosta kyse, vaan siitä että ihminen herää henkisesti tiedostamaan että hän on jotain semmoista mitä ei noin vain sanoihin laiteta. Tietoisuus. Osa Jumalaa, jos sen Jumalan haluaa väenvängällä palapelissä mukana pitää. Tao ehkä vastaisi paremmin sitä idistä.

Jeesuksenkin jutut UT:ssa (ainakin Johanneksen evankeliumissa) ovat melko itsekeskeisiä ja omahyväisiä, jos ei ajattele että ne on lausuttu jossain poikkeavassa tietoisuudentilassa.

Ihmiset joilla on henkisiä kokemuksia, vaikkapa paljon pauhattu valaistumiskokemus, eivät halua pyrkiä muiden ylle, vaan nostaa muitakin samalle tietoisuudentasolle mihin itse kokevat päässeensä/päätyneensä. Siksihän Buddhakin alkoi opettamaan.

Tuo pään nostaminen "vertaus" vain sopinee siihen, esillä olemiseen. Puutkin (kilpailevat) nostavat päätään saadakseen enemmän valoa kuin viereiset saman lajinkin edustavat ja samalla varjostavat muita heikentäen niiden mahdollisuuksia kasvaa ja jäädä henkiin.

Ihmisistä aika monet tyytyvät elämäänsä, mutta ihmisten johtamisessa pyritään kyllä valtaan ja voimaan kaikkialla-- ilman johtajia ja heidän seuraajiaan, oltaisiin entistä enemmän toistensa niskassa kiinni, järjestelmät suonevat siis yksittäisen ihmisen olevan vain oman olemisensa lumoissa..

Ihmisyhteisöt järjestäytyvät ja sallivat mitä sallivat, mutta ihan huomaamatta asennoidutaan niihin systeemeihin, vaikka omassa mielessään ajateltaisiin, itse asioiden hoitamisen osaamisen olevan heikoissa kantimissa.

Jos pyrkii nostamaan toisia samalla tietoisuuden tasolle, kuin itse olettaa olevansa, niin silloinhan on jo nostanut itsensä jalustalle--

Kun lapsi oppii lukemaan ja siitä innostuneena yrittää opettaa nuorempaa sisartaankin niin onko hän nostanut itsensä jalustalle?

Tyhmä kysymys, mutta niitähän lapset tekevät, joten siinä mielessä ihan fiksua kysyä. Osaaminen ja sen jakaminen on toki hyvä asia, ei siitä ole kysymys- vaan  ihan puhtaasti valehtelemisesta jota tehdään itselleen ja muille..

En nyt kuitenkaan näe yhteyttää poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen tuossa..lasten luontaisessa oppimisessa.

[Karikko]

Joo eipä sellaista päivää ole odotettavissa, missä uskonnollinen "hapatus poistuisi" tai ihmiset yleensäkään valaistuisivat.

Mutta pitäisikö, jos uskonnollisuus on ollut rakentava voima ihmiskunnalle.
Sen katoaminen ehkä olisi ongelma? Uskonnon katoaminenhan luo arvotyhjiötä (-tyhmiötä). Uskonnon puuttuminen korvautuu ideologioilla, joista monet eivät ole järin älykkäitä.

Kysymys on aatteesta, jos sen silloin paremmin havannoit- miten paljon kannatat erilaisia aatemaailmoja- uskonto ei poikkea niistä mitenkään, aatteeseenhan sekin, nekin perustuvat.

[Norma Bates]

Uskovainen netissä oli vuosia sitten vakaasti sitä mieltä että kaikki tietävät että Jumala on olemassa, joten jos sanoo ettei usko Jumalaan, valehtelee.

Aina kun joku alkaa kivenkovaan väittää että ihmiset valehtelevat ollessaan jotain mieltä, tulee tuo keissi mieleen. Valitettavasti vakaasti uskova ihminen ei valehtele. Kyllä hän ihan tosissaan uskoo että asia on juuri niin kuin hän uskoo sen olevan. Romanttisen rakkauden voi ottaa esimerkiksi. Yritäpä kääntää lääpällään olevan ihmisen pää - ei tule mitään. Hänen täytyy itse tajuta ettei se hänen tunteensa pohjaudu oikeasti oikein yhtään mihinkään. Se että hän näkee arvokkaana, kalliina ja kauniina jonkun tietyn ihmisen on vain hänen subjektiivinen tunneperäinen näkökantansa. Ei sitä sinällään vääräksi voi väittää, eikä varsinkaan voi väittää että hän valehtelee. Mutta totuushan se ei tietenkään ole että se ihastumisen kohde olisi jotenkin yyper alles, yläpuolella kaiken ja ylimaallinen olento.

Mihin yhden ihmisen tunnevimma velvoittaa muut? Ei yhtään mihinkään. Mutta tietenkin jos vimmainen uhkaa pommilla, asia menee kinkkisemmäksi.

[Karikko]

Uskovainen netissä oli vuosia sitten vakaasti sitä mieltä että kaikki tietävät että Jumala on olemassa, joten jos sanoo ettei usko Jumalaan, valehtelee.

Aina kun joku alkaa kivenkovaan väittää että ihmiset valehtelevat ollessaan jotain mieltä, tulee tuo keissi mieleen. Valitettavasti vakaasti uskova ihminen ei valehtele. Kyllä hän ihan tosissaan uskoo että asia on juuri niin kuin hän uskoo sen olevan. Romanttisen rakkauden voi ottaa esimerkiksi. Yritäpä kääntää lääpällään olevan ihmisen pää - ei tule mitään. Hänen täytyy itse tajuta ettei se hänen tunteensa pohjaudu oikeasti oikein yhtään mihinkään. Se että hän näkee arvokkaana, kalliina ja kauniina jonkun tietyn ihmisen on vain hänen subjektiivinen tunneperäinen näkökantansa. Ei sitä sinällään vääräksi voi väittää, eikä varsinkaan voi väittää että hän valehtelee. Mutta totuushan se ei tietenkään ole että se ihastumisen kohde olisi jotenkin yyper alles, yläpuolella kaiken ja ylimaallinen olento.

Mihin yhden ihmisen tunnevimma velvoittaa muut? Ei yhtään mihinkään. Mutta tietenkin jos vimmainen uhkaa pommilla, asia menee kinkkisemmäksi.

Niin, tuo lieneekin mielenkiintoinen tunnetila, jos uskoo olevansa oikeassa ei valehtele siinä aatteestaan, mutta mikään ei kyllä todista yliluonnollisten olentojen, olennon hallitsevan tätä luonnonlakien alaista maailmaa- kuten uskovat "älykkäästi väittävät..

Itselleen valehteleminen on jotenkin tylyä, itseään kohtaan- vaikka pitäisi itseään syntisenä olentona, joka ei kykene omia viettejään muuttamaan kirjoitusten ohjeiden mukaisiksi..

[Muisto Keijo Kullervo]

Pyrin välttämään valehtelemista - olen uskovainen.

Muisto Keijo Kullervo

PS. "Kuka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven."

[Karikko]

^
Ensimmäinen askel uskovaiseksi >kannattaisi ottaa luottamalla "jumalan määräämiin luonnonlakeihin.

Ellei niihin usko, niin uskovaisen "jumala on ilmeisesti vain uskossa olevan mielihalujen heijastuma..

[Norma Bates]

Uskovainen netissä oli vuosia sitten vakaasti sitä mieltä että kaikki tietävät että Jumala on olemassa, joten jos sanoo ettei usko Jumalaan, valehtelee.

Aina kun joku alkaa kivenkovaan väittää että ihmiset valehtelevat ollessaan jotain mieltä, tulee tuo keissi mieleen. Valitettavasti vakaasti uskova ihminen ei valehtele. Kyllä hän ihan tosissaan uskoo että asia on juuri niin kuin hän uskoo sen olevan. Romanttisen rakkauden voi ottaa esimerkiksi. Yritäpä kääntää lääpällään olevan ihmisen pää - ei tule mitään. Hänen täytyy itse tajuta ettei se hänen tunteensa pohjaudu oikeasti oikein yhtään mihinkään. Se että hän näkee arvokkaana, kalliina ja kauniina jonkun tietyn ihmisen on vain hänen subjektiivinen tunneperäinen näkökantansa. Ei sitä sinällään vääräksi voi väittää, eikä varsinkaan voi väittää että hän valehtelee. Mutta totuushan se ei tietenkään ole että se ihastumisen kohde olisi jotenkin yyper alles, yläpuolella kaiken ja ylimaallinen olento.

Mihin yhden ihmisen tunnevimma velvoittaa muut? Ei yhtään mihinkään. Mutta tietenkin jos vimmainen uhkaa pommilla, asia menee kinkkisemmäksi.

Niin, tuo lieneekin mielenkiintoinen tunnetila, jos uskoo olevansa oikeassa ei valehtele siinä aatteestaan, mutta mikään ei kyllä todista yliluonnollisten olentojen, olennon hallitsevan tätä luonnonlakien alaista maailmaa- kuten uskovat "älykkäästi väittävät..

Itselleen valehteleminen on jotenkin tylyä, itseään kohtaan- vaikka pitäisi itseään syntisenä olentona, joka ei kykene omia viettejään muuttamaan kirjoitusten ohjeiden mukaisiksi..

Johonkin asiaan uskovalle nimenomaan hänen tunnetilansa on hänelle varmuus ja vakuus siitä että hän on oikeassa. Eiväthän ihmiset muuten kai hirviömäisiä tekojakaan tekisi, ellei osa porukoista kuvittelisi niiden olen oikeutettuja tekoja (ja osa nauttisi niiden tekemisestä).

[Karikko]

Uskovainen netissä oli vuosia sitten vakaasti sitä mieltä että kaikki tietävät että Jumala on olemassa, joten jos sanoo ettei usko Jumalaan, valehtelee.

Aina kun joku alkaa kivenkovaan väittää että ihmiset valehtelevat ollessaan jotain mieltä, tulee tuo keissi mieleen. Valitettavasti vakaasti uskova ihminen ei valehtele. Kyllä hän ihan tosissaan uskoo että asia on juuri niin kuin hän uskoo sen olevan. Romanttisen rakkauden voi ottaa esimerkiksi. Yritäpä kääntää lääpällään olevan ihmisen pää - ei tule mitään. Hänen täytyy itse tajuta ettei se hänen tunteensa pohjaudu oikeasti oikein yhtään mihinkään. Se että hän näkee arvokkaana, kalliina ja kauniina jonkun tietyn ihmisen on vain hänen subjektiivinen tunneperäinen näkökantansa. Ei sitä sinällään vääräksi voi väittää, eikä varsinkaan voi väittää että hän valehtelee. Mutta totuushan se ei tietenkään ole että se ihastumisen kohde olisi jotenkin yyper alles, yläpuolella kaiken ja ylimaallinen olento.

Mihin yhden ihmisen tunnevimma velvoittaa muut? Ei yhtään mihinkään. Mutta tietenkin jos vimmainen uhkaa pommilla, asia menee kinkkisemmäksi.

Niin, tuo lieneekin mielenkiintoinen tunnetila, jos uskoo olevansa oikeassa ei valehtele siinä aatteestaan, mutta mikään ei kyllä todista yliluonnollisten olentojen, olennon hallitsevan tätä luonnonlakien alaista maailmaa- kuten uskovat "älykkäästi väittävät..

Itselleen valehteleminen on jotenkin tylyä, itseään kohtaan- vaikka pitäisi itseään syntisenä olentona, joka ei kykene omia viettejään muuttamaan kirjoitusten ohjeiden mukaisiksi..

Johonkin asiaan uskovalle nimenomaan hänen tunnetilansa on hänelle varmuus ja vakuus siitä että hän on oikeassa. Eiväthän ihmiset muuten kai hirviömäisiä tekojakaan tekisi, ellei osa porukoista kuvittelisi niiden olen oikeutettuja tekoja (ja osa nauttisi niiden tekemisestä).

Niin sitähän se on >se usko- Jumalaan ei usko kukaan, ellei siitä uskosta ole hänelle (uskojalle) hyötyä- Tosin se heijastetaan usein tulevaan elämään taivaassa, tämä maailma, kun ei sitä autuutta useinkaan suo..

[Norma Bates]

Sivumennen sanoen ihmiset ovat erittäin laskelmoivia myös suhdeviritelmissään. Mukamas rakastutaan valtavasti, mutta ainoastaan jos se sattuu sopimaan omaan pirtaan. Minkä huomaa siitäkin että se suuri rakkaus voidaan tuosta noin vain dumpata jos huvittaakin vaikka muuttaa toiseen maahan.

[mikainen]

^ Ei tuossa olisi mistään pään nostosta kyse, vaan siitä että ihminen herää henkisesti tiedostamaan että hän on jotain semmoista mitä ei noin vain sanoihin laiteta. Tietoisuus. Osa Jumalaa, jos sen Jumalan haluaa väenvängällä palapelissä mukana pitää. Tao ehkä vastaisi paremmin sitä idistä.

Jeesuksenkin jutut UT:ssa (ainakin Johanneksen evankeliumissa) ovat melko itsekeskeisiä ja omahyväisiä, jos ei ajattele että ne on lausuttu jossain poikkeavassa tietoisuudentilassa.

Ihmiset joilla on henkisiä kokemuksia, vaikkapa paljon pauhattu valaistumiskokemus, eivät halua pyrkiä muiden ylle, vaan nostaa muitakin samalle tietoisuudentasolle mihin itse kokevat päässeensä/päätyneensä. Siksihän Buddhakin alkoi opettamaan.

Tuo pään nostaminen "vertaus" vain sopinee siihen, esillä olemiseen. Puutkin (kilpailevat) nostavat päätään saadakseen enemmän valoa kuin viereiset saman lajinkin edustavat ja samalla varjostavat muita heikentäen niiden mahdollisuuksia kasvaa ja jäädä henkiin.

Ihmisistä aika monet tyytyvät elämäänsä, mutta ihmisten johtamisessa pyritään kyllä valtaan ja voimaan kaikkialla-- ilman johtajia ja heidän seuraajiaan, oltaisiin entistä enemmän toistensa niskassa kiinni, järjestelmät suonevat siis yksittäisen ihmisen olevan vain oman olemisensa lumoissa..

Ihmisyhteisöt järjestäytyvät ja sallivat mitä sallivat, mutta ihan huomaamatta asennoidutaan niihin systeemeihin, vaikka omassa mielessään ajateltaisiin, itse asioiden hoitamisen osaamisen olevan heikoissa kantimissa.

Jos pyrkii nostamaan toisia samalla tietoisuuden tasolle, kuin itse olettaa olevansa, niin silloinhan on jo nostanut itsensä jalustalle--

Kun lapsi oppii lukemaan ja siitä innostuneena yrittää opettaa nuorempaa sisartaankin niin onko hän nostanut itsensä jalustalle?

Tyhmä kysymys, mutta niitähän lapset tekevät, joten siinä mielessä ihan fiksua kysyä. Osaaminen ja sen jakaminen on toki hyvä asia, ei siitä ole kysymys- vaan  ihan puhtaasti valehtelemisesta jota tehdään itselleen ja muille..

En nyt kuitenkaan näe yhteyttää poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen tuossa..lasten luontaisessa oppimisessa.

Päinvastainen voi olla harvinaista, mutta en menisi sanomaan, että kaikki uskonnolliseen vakaumukseen liittyvä on itselleen ja muille valehtelemista.

[Karikko]

^ Ei tuossa olisi mistään pään nostosta kyse, vaan siitä että ihminen herää henkisesti tiedostamaan että hän on jotain semmoista mitä ei noin vain sanoihin laiteta. Tietoisuus. Osa Jumalaa, jos sen Jumalan haluaa väenvängällä palapelissä mukana pitää. Tao ehkä vastaisi paremmin sitä idistä.

Jeesuksenkin jutut UT:ssa (ainakin Johanneksen evankeliumissa) ovat melko itsekeskeisiä ja omahyväisiä, jos ei ajattele että ne on lausuttu jossain poikkeavassa tietoisuudentilassa.

Ihmiset joilla on henkisiä kokemuksia, vaikkapa paljon pauhattu valaistumiskokemus, eivät halua pyrkiä muiden ylle, vaan nostaa muitakin samalle tietoisuudentasolle mihin itse kokevat päässeensä/päätyneensä. Siksihän Buddhakin alkoi opettamaan.

Tuo pään nostaminen "vertaus" vain sopinee siihen, esillä olemiseen. Puutkin (kilpailevat) nostavat päätään saadakseen enemmän valoa kuin viereiset saman lajinkin edustavat ja samalla varjostavat muita heikentäen niiden mahdollisuuksia kasvaa ja jäädä henkiin.

Ihmisistä aika monet tyytyvät elämäänsä, mutta ihmisten johtamisessa pyritään kyllä valtaan ja voimaan kaikkialla-- ilman johtajia ja heidän seuraajiaan, oltaisiin entistä enemmän toistensa niskassa kiinni, järjestelmät suonevat siis yksittäisen ihmisen olevan vain oman olemisensa lumoissa..

Ihmisyhteisöt järjestäytyvät ja sallivat mitä sallivat, mutta ihan huomaamatta asennoidutaan niihin systeemeihin, vaikka omassa mielessään ajateltaisiin, itse asioiden hoitamisen osaamisen olevan heikoissa kantimissa.

Jos pyrkii nostamaan toisia samalla tietoisuuden tasolle, kuin itse olettaa olevansa, niin silloinhan on jo nostanut itsensä jalustalle--

Kun lapsi oppii lukemaan ja siitä innostuneena yrittää opettaa nuorempaa sisartaankin niin onko hän nostanut itsensä jalustalle?

Tyhmä kysymys, mutta niitähän lapset tekevät, joten siinä mielessä ihan fiksua kysyä. Osaaminen ja sen jakaminen on toki hyvä asia, ei siitä ole kysymys- vaan  ihan puhtaasti valehtelemisesta jota tehdään itselleen ja muille..

En nyt kuitenkaan näe yhteyttää poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen tuossa..lasten luontaisessa oppimisessa.

Päinvastainen voi olla harvinaista, mutta en menisi sanomaan, että kaikki uskonnolliseen vakaumukseen liittyvä on itselleen ja muille valehtelemista.

Aatteen kätevyys asioiden sisäistämisessä nollautuu, jos aatetta pitää todempana, kuin havaittavaa maailmaa luonnonvakioineen.
Voi olla etteivät luonnonvakiot aina ole samanlaisia, "kuin aate" vesikin kiehuu himalajan korkeudella jo noin 85 asteessa.  Eikä siinä paljon aatteet auta.

Mikä se jumala aate kenelläkin sitten on? Jotkut uskovat tarinoihin joissa ei ole perää, mutta he pitävät niistä jumalattomasti kiinni- siis omista ajatuksistaan- Tässä muuttuvassa maailmassa jossa "varmaan on ainoastaan sen pysymättömyys- veden päällä käveleminen ei silti todennäköisesti ole kovin helppoa.

[mikainen]

^ Ei tuossa olisi mistään pään nostosta kyse, vaan siitä että ihminen herää henkisesti tiedostamaan että hän on jotain semmoista mitä ei noin vain sanoihin laiteta. Tietoisuus. Osa Jumalaa, jos sen Jumalan haluaa väenvängällä palapelissä mukana pitää. Tao ehkä vastaisi paremmin sitä idistä.

Jeesuksenkin jutut UT:ssa (ainakin Johanneksen evankeliumissa) ovat melko itsekeskeisiä ja omahyväisiä, jos ei ajattele että ne on lausuttu jossain poikkeavassa tietoisuudentilassa.

Ihmiset joilla on henkisiä kokemuksia, vaikkapa paljon pauhattu valaistumiskokemus, eivät halua pyrkiä muiden ylle, vaan nostaa muitakin samalle tietoisuudentasolle mihin itse kokevat päässeensä/päätyneensä. Siksihän Buddhakin alkoi opettamaan.

Tuo pään nostaminen "vertaus" vain sopinee siihen, esillä olemiseen. Puutkin (kilpailevat) nostavat päätään saadakseen enemmän valoa kuin viereiset saman lajinkin edustavat ja samalla varjostavat muita heikentäen niiden mahdollisuuksia kasvaa ja jäädä henkiin.

Ihmisistä aika monet tyytyvät elämäänsä, mutta ihmisten johtamisessa pyritään kyllä valtaan ja voimaan kaikkialla-- ilman johtajia ja heidän seuraajiaan, oltaisiin entistä enemmän toistensa niskassa kiinni, järjestelmät suonevat siis yksittäisen ihmisen olevan vain oman olemisensa lumoissa..

Ihmisyhteisöt järjestäytyvät ja sallivat mitä sallivat, mutta ihan huomaamatta asennoidutaan niihin systeemeihin, vaikka omassa mielessään ajateltaisiin, itse asioiden hoitamisen osaamisen olevan heikoissa kantimissa.

Jos pyrkii nostamaan toisia samalla tietoisuuden tasolle, kuin itse olettaa olevansa, niin silloinhan on jo nostanut itsensä jalustalle--

Kun lapsi oppii lukemaan ja siitä innostuneena yrittää opettaa nuorempaa sisartaankin niin onko hän nostanut itsensä jalustalle?

Tyhmä kysymys, mutta niitähän lapset tekevät, joten siinä mielessä ihan fiksua kysyä. Osaaminen ja sen jakaminen on toki hyvä asia, ei siitä ole kysymys- vaan  ihan puhtaasti valehtelemisesta jota tehdään itselleen ja muille..

En nyt kuitenkaan näe yhteyttää poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen tuossa..lasten luontaisessa oppimisessa.

Päinvastainen voi olla harvinaista, mutta en menisi sanomaan, että kaikki uskonnolliseen vakaumukseen liittyvä on itselleen ja muille valehtelemista.

Aatteen kätevyys asioiden sisäistämisessä nollautuu, jos aatetta pitää todempana, kuin havaittavaa maailmaa luonnonvakioineen.
Voi olla etteivät luonnonvakiot aina ole samanlaisia, "kuin aate" vesikin kiehuu himalajan korkeudella jo noin 85 asteessa.  Eikä siinä paljon aatteet auta.

Mikä se jumala aate kenelläkin sitten on? Jotkut uskovat tarinoihin joissa ei ole perää, mutta he pitävät niistä jumalattomasti kiinni- siis omista ajatuksistaan- Tässä muuttuvassa maailmassa jossa "varmaan on ainoastaan sen pysymättömyys- veden päällä käveleminen ei silti todennäköisesti ole kovin helppoa.

Tulit tuossa siteerattua (miten taivutetaan? Siteerattuasi?) buddhalaisuuden yhtä kulmakiveä, kaiken pysymättömyyttä. Laskeeko sitä nyt sitten uskonnollisuuteen liittyväksi?

[Hippi]

^
Tulit tuossa siteeranneeksi .....

[Karikko]

^^
^
Jaa siteerasin mitä siteerasin, enkä juo edes kahvia juuri nyt.

Mutta uskonnollisuus on toki hyväkin asia uskomattoman ihmisen mielenlaadussa- mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Puhun siis aatteeseen uskomisesta, minusta se ei ole kauhean tarpeellista, oli se aate sitten Jumala, tai joku muu ihmeolento..