Persoonallisuushäiriöt

[Norma Bates]

Minulle meinaa tulla meltdown ostoskeskuksessa. Jos olen yksin liikkeellä, osaan ottaa rennommin, mutta jos minun pitää harjoittaa sos. kanssakäymistä toisen ihmisen kanssa, ja se toinen ihminen haluaa luuhata läpi sen sata puotia, tekisi mieli kirkua. On kuin olisi helvettiin joutunut. Shutdown ei minulle itselleni erityisen tuttu. Kun tuskin se ihan niin mitätön juttu on että on vaitonainen jonkun epämiellyttävän ihmisen seurassa. Tai no, vittuiltiinhan minulle koulussa kun kasvoilleni ei saatu mitään ilmettä edes kiusaamalla.

Ehkä puolesta loukkaantujiin on helppo projisoida jotain semmoista mistä ei pidä. Josko osa sitten olisikin autistisen tosikoita, en tiedä, mutta itse koen ärsyttävimmät loukkaantujat narsistisina. Jostain syystä he ovat omineet jonkun ihmisryhmään suureen suojelukseensa, oman armonsa loistavien säteiden alle. Lellikkeihin kohdistuvat millä hyvänsä tavalla negatiiviset reaktiot otetaan verisen henkilökohtaisesti.

Näkisin tosiaan että puolesta loukkaantuja voisi olla niin autistinen mutrusuu kuin ylimielinen narsistikin.

[Xantippa]

Siis jos otetaan kaikki taiteilijat ja verrataan niitä johonkin täysin neurotyypilliseen, en usko että se tulos on että ne on kauhean neurotyypillisiä.

Jos otetaan kaikki tutkijat niin täsmälleen sama homma.

So what?

Niin tai jos otetaan kaikki ihmiset, niin vielä vähemmän ovat neurotyypillisiä keskenään.

Mä nyt vähän jankkaan, mutta on se nyt kumma, että nykyään kaikki ihmisen piirteet halutaan laittaa jollekin neuro-janalle tai mt-häiriöihin tai persoonallisuushäiriöihin.

Ei se,  että ei jaksa luuhata kaupoissa ole mikään neuropoikkeama. Ei sekään ole, että hermostuu netissä typeristä puheista, etenkin, jos netissä aika paljon aikaa viettää.

Lisäksi yleisesti ottaen pidän huonona koko termiä puolesta loukkaantujat, katson, että se on samaa  perää kuin suvakki. Eli kun ihmiset todellakin kiinnittävät huomiota epäkohtiin, on helppo ohittaa tämä selittämällä, että tuo on suvakkien puolesta loukkaantumista.

Totta hemmetissä hyvin monista elämän epäkohdista ja tasa-arvoisuudesta tai -arvottomuudesta puhuminen tässä kohtaa esim. minun kohdallani ovat suunnilleen pelkkää puolesta loukkaantumista, kun kohen vähän ne koskettaa ja jos koskettaa, eiköhän sen voi rahalla korjata.

Niin että tarkoittaako tämä, että jos  puhun jonkun epäkohdan korjaamisen puolesta, olen autistinen puolesta loukkaantuja?

T: Xante

[Melodious Oaf]

Ei niillä piirteillä tai edes diagnooseilla mun mielestä olekaan sinänsä mitään väliä, vaan ihmisten toiminnalla on.

Mutta no. Siinä on mun mielestä joku oma juttunsa että kiihdytänkö mä itseni aivan kierroksille siitä, mitä vaikka jotkut ranskankielisen kulttuurialueen älymystö- ja taidehenkilöt sanoo ja tekee suhteessa johonkin pedofiliaan. Siis tarkoitan tässä nyt just jotain Foucault'ta tai tämmöstä. Toihan on just ja nimenomaan eksaktisti sekä woke että Aave

Se on sellaisena aivan hyvä ja arvokas huomio. Sitten siihen liittyy se, että viritätkö sä itses näkemään tällaisia asioita joka paikassa ja kohkaamaan siitä. Ja se sun kyky nähdä jotain tällaista tai olla tietoinen jostain tällaisesta on eri asia kuin se, mitä sä teet sun omassa elämässä liittyen näihin samoihin asioihin ja teemoihin.

Se että sä kännissä naama punaisena (tai sivistyneesti teetä särpien) selität kuinka Foucault oli homo ja pedofiili ja ihmiset ei tajua tätä ja sä tajuat -- se ei niin kuin kauheesti kiinnosta mua Vaikka se onkin ihan hyvä että pystyy jotain tommosta erottamaan ja näkemään.

Mutta siis siinä tehdään aika suurta draamaa joskus siitä, että mitä "minä yksityisesti" tai joku "meidän ryhmä" pystyy näkemään, ja mistä sitten kaikki muut on jotenkin pihalla tai ei tajua ollenkaan.

Ja sitten välttämättä vaikka siellä on se huomio tai tietty tarkkaankin katsottu asia ja käsitys jostain, niin ei se tarkoita että se ymmärrys olis jotenkin laaja ja syvä tai että se käytännössä auttais sua toimimaan yhtään paremmin yhtään missään tilanteessa. Tai edes että tälleen puhuminen tekis susta vähemmän pedofiilin jos sä olet pedofiili. Mitä siis en väitä kenestäkään nyt tippaakaan.

Mikähän mulla on tässä pointtina? Niin siis että... epäkohdasta sanominen ja siitä innostuminenkin on mun mielestä aivan fine. Mutta sitten on olemassa myös sellaisia tarkastelun tasoja, jossa voi ottaa siihen erilaisia näkökulmia ja voi päästää irti siitä omasta "Saatana tää mitä mä nyt nään on niin totta" -asenteesta. Vaikka se oliskin totta.

Siihen tulee esimerkiksi joku ranskalaisen kulttuurialueen käsitys siitä, miten se ns. kuuluu taiteilijuuteen tai tämmöseen poikkeavana intellektuellina tai muuna esiintyvän rooliin että se tekee jotain ihan skandaalinomaisia asioita ja ihmiset jotenkin suhtautuu siihen aika eri lailla. Se lienee muuttumassa mutta joku toleranssi tietyiltä ihmisiltä tosi rajuunkin epäsovinnaisuuteen on ollut siellä seksuaalikäyttäytymisen osalta erilaista kuin täällä.

Sehän ei siis oikeuta mitään pahaa mitä kukaan on tehnyt. Mutta tarkoitan että se asia ei välttämättä tyhjene siihen tiettyyn epäkohtaan. 

[Melodious Oaf]

Toi mitä sanoit sun meltdowneista oli tosi valaisevaa ja hyvä kuulla.

Näkisin tosiaan että puolesta loukkaantuja voisi olla niin autistinen mutrusuu kuin ylimielinen narsistikin.

Arkikielisellä tasolla se missä mun ja Xantippan (EI TÄYSIN SAMA TAI YHTEINEN ) tapa katsoa tätä asiaa eroaa tosta on, että välttämättä ne nimikkeet kuten "autistinen" tai "narsistinen" ei ole kauhean hyviä tässä, vaikka se on totta että joku puolestaloukkaantuja voi myös olla narsistinen tai autistinen tai jotakin muuta, jos ruvetaan persoonallisuuden piirteitä tai dimensioita mittaamaan.

Se miten mun teoriakehitelmä noiden asioiden suhdetta yrittää valottaa on, että sen lisäksi että ihmisillä on jotain perustason persoonallisuuden ja neurologian ominaisuuksia, siihen vaikuttaa myös se tilanne -- ja ajatus on että voit mennä tavallaan erilaiseen "moodiin". Jossain moodissa katsot sitä asiaa aika kapeasti ja pidät siitä kiinni. Joskus olet rennompi, ja kun tällä tavalla virittyy, niin pystyy helpommin päästämään omista käsityksistä vähän irtikin.

Tää viimeinen ei välttämättä ole asia joka rajoittuu mihinkään persoonallisuuden tyyppiin tai muuhin ryhmään, vaan se koskee jossain määrin kaikkia ihmisiä.

Silloin siis puolesta loukkaantuja voi olla "narsistinen" tai "autistinen" tai sitten (ja kaikista todennäköisemmin) sillä on nyt joku ongelma vaan siinä asiassa ja se on jäänyt sellaiseen moodiin jossa se ei sillä hetkellä osaa päästää irti. Todennäköisempää mä oletan tän olevan sen takia että kuitenkin nää luokat kuten "narsistinen" ja "autistinen" koskee pientä osaa väestöstä, ja mun on vaikea uskoa, että se selittävä tekijä olis kaikessa jotenkin överiksi menevässä puolesta loukkaantumisessa aina joku mielenterveyden häiriö tai muu poikkeavuus.

Missä voin tietysti olla myös väärässä.

[Norma Bates]

Tietty jos nyt ajatellaan esim. luonnonsuojelumielessä "loukkaantumista", ihminen voi katsoa että melkein koko lajimme on umpihullu, häiriintynyt, koska paskoo pesäänsä ja tekee öpaut kaikkensa että lajin menestyminen tällä planeetalla ennenpitkää muuttuisi täysin mahdottomaksi. Itsellenikin tulee pirun inha olo kun ajattelen että onhan se nyt kumminkin murhaan perustuvaa että minä syön lihaa - en tiedä että voiko sillä kuitata kaiken että "eläimetkin syövät toisiaan". En kuitenkaan halua ajatella 24/7 pelkkää ruokaa, jommoiseksi elämä mielestäni muodostuisi näillä minun sairauksillani kasvissyöjäksi ryhtyessä. Taidan olla vielä ns. supermaistajakin, kun useimmiten kasvikset maistuvat yksinkertaisesti pahalle.

Joskus tuntuu että minun kai pitäisi metsästää ja kalastaa, jotta eläisin ns. rehellistä elämää. Mutta mitenkäs sitten tämä maitotuotepuoli, kun en minä kyllä mitään lehmää voi kerrostalossa pitää...

Silloin kun pinnalla olevat vaatimukset eivät mene yksi yhteen oman elämän kanssa millään tavalla, kuuluu ilmeisesti normaalina ihmisenä vain kohauttaa olkapäitään. Siksi en pidä itseäni normaalina, kun minä en sellaiseen kykene. Olen loputtomiin syyllisyydentunteiden riivaama näissä luontoasioissa. Mitä sitä sitten oikein voi tehdä kuin kirjoitella alle kaikenmaailman addresseihin joissa vaaditaan tuotantoeläimille parempia oloja. Tai turkistarhauksen lopettamista, koska pelkän turkin takia eläimen tappaminen on mielestäni väärin. Ruumiista pitää käyttää kaikki, enkä ole kuullut että esim. minkinraatoja tungettaisiin koiranruokapurkkiin? Tungetaanko?

Häiriö voi olla että välittää liikaa, tai häiriö voi olla että ei välitä paskaakaan.

Henk.koht. minä en kai oikein välitä (vaikka ärsyynnynkin) milloin minkäkin ihmisporukan loukkaantumisista, koska en pidä lajiamme niin tärkeänä suuren kuvan kannalta. Kun joka päivä saa kuulla että lajeja kuolee kertakaikkiaan sukupuuttoon, joku riita jostain "kulttuurisesta omimisesta" tuntuu ihan naurettavalta.

[Melodious Oaf]

Kun joka päivä saa kuulla että lajeja kuolee kertakaikkiaan sukupuuttoon, joku riita jostain "kulttuurisesta omimisesta" tuntuu ihan naurettavalta.

Onhan se totta, että ihmiset ottaa pulttia ja käyttää aikansa miettimällä mitä kummallisimpia asioita ja kinaamalla mitä kummallisimmista asioista.

Ei sitä oikein voi sillä tavalla ratkaista, että sanoo ihmisille, mistä niiden pitäis olla kiinnostuneita tai välittää.  Vaan sitten ne toivottavasti jossain vaiheessa lopettaa sen ja keksii muita asioita. Aivan vitun kornia nyt kyllä mutta lainaan Steve Jobsia, ja epäilen hänenkin lainanneen jotakuta: "Tulevaisuus on pitkä".

Tarkoitan sitä että asiat menee ohi, ja ihan samalla tavalla joku mikä mun mielestä on tärkeää tai kiinostavaa nyt, ei ole jonkun mielestä millään tavalla kumpaakaan. Tää nyt on taas lapsellista, mutta mun mielestä mun tehtävä on vaan keskittyä semmoseen mikä nyt mun mielestä on hyödyllistä tai hyvää tai kiinnostavaa tai kehittävää tai antoisaa ja hoitaa samalla itseäni ja läheisiä ja arkea sillä tavalla että se pysyy kasassa minulle riittävästi.

Jos jotkut mua kiinnostavat tai innostavat asiat ei jonkun muun mielestä ole sitä, niin se on mun mielestä vaan hyvä asia. Ne ei vaan yleensä silloin ole sillä hetkellä oikeita ihmisiä juuri niiden intressien yhdessä edistämiseen.

Ei hitto mitä burgerointia 

[kertsi]

Silloin kun pinnalla olevat vaatimukset eivät mene yksi yhteen oman elämän kanssa millään tavalla, kuuluu ilmeisesti normaalina ihmisenä vain kohauttaa olkapäitään. Siksi en pidä itseäni normaalina, kun minä en sellaiseen kykene. Olen loputtomiin syyllisyydentunteiden riivaama näissä luontoasioissa.

Masennus ainakin voi aiheuttaa ylenmääräisiä syyllisyydentunteita. (Ja skitsofreniakin kai, mutta sellaista sinulla ei ainakaan ole.)

Sen sijaan psykopaateille ja narsisteille taas ei taida tulla juurikaan syyllisyydentunteita, päinvastoin, he voivat jopa iloita siitä, että tuhoavat luontoa, eläimiä, muita ihmisiä. (Sinänsä idioottimaista kyllä, sillä ihminen on osa luontoa, eikä pärjää ilman luontoa. Esimerkiksi hyönteisiä.)

[Xantippa]

Niin, kuten sanoin, minusta koko käsite puolesta loukkaantumisesta on teennäinen ja siitä  on tehty samanlainen pilkkakirves kuin käsitteestä suvakki.

Överit on överit, mutta voihan sitä kyllä asiallisesti, ilman, että on neuroottisesti tai psyykkisesti poikkeava keskustella edes siitäkin, onko se ihan ok, että maiden alkuperäisasukkaat toistuvasti esitetään esim. viihteessä tai elokuvateollisuudessa stereotyyppisinä hahmoina.

T:Xante

Muoksis: odottelen tässä vain, viime keskustelujen perusteella, koska esim Kopek keksii minun olevan vain puolesta-vasemmistoon-päin-kallellaan, kun se ei kuulemma muutoin profiiliini sovi. Oikeastaan ihme, että persut eivät tätä ole jo älynneet ja tuoneet käsitettä puoluekentälle.

[Melodious Oaf]

^ Totta kai voi.  Ja nimenomaan överit on överit.

Mä näkisin että ne överit myös syntyy joskus itsessään siitä että keskittyy liikaa tai liian pitkään johonkin tommoseen asiaan siltä kantilta että mikä on oikein ja oikeassa ja miten tää asia ratkaistaan.

Tollanen ajattelu on täysin OK ja välttämätöntä. Mutta siinä tulee kumminkin joku sellainen taso vastaan, missä se jonkin asian loukkaavuudesta tai vääryydestä puhuminen muuttuu melko täysin abstraktiksi eikä sillä ole mitään kytkyä enää kummankaan ihmisen toimintaan tai edes niihin aitoihin tunteisiin ja tuntemuksiin siellä taustalla.

Mun mielestä voi puhua vaikka silleen että Disneyn piirretyssä joku asia on täysin kummallisesti tai päin helvettiä. Miten Leijonakuningas kuvaa jotain eläimiä tai Afrikkaa tai jotain. Ja ehkä siitä voi itse kukin tehdä tosi tarkkoja ja kiinnostaviakin havaintoja.

Mutta sitten toisaalta se on myös musikaali (ja siihen liittyy tiettyjä asioita joita jotkut arvostaa ja jotkut ei) ja sellaisena aika kevyttä viihdettä. Sitten joku voi nähdä siinä aivan oikein tiettyjä dramaturgisia yhtymäkohtia esimerkiksi Hamletiin -- ja joku toinen voi nähdä taas eroja, missä mielessä se ei ole niin kuin Hamlet.

Jollain pohjatasolla joku tietty versio Leijonakuninkaasta on se tietty versio Leijonakuninkaasta  Vaikka toi kuulostaa ihan hiton tyhmältä sanoa. Sitten on asioita, mitä tietyt ihmiset tietyssä hetkessä siinä kokee ja näkee tai mitä ajatuksia ne siltä pohjalta vähän pitemmän ajan kuluessa siitä esittää.

Jos puhutaan pelkästään jostain kulttuurillisesta omimisesta ikään kuin se kattaisi nyt kaiken taidelässytyshienostelun tai toisaalta vähän verevämmän viihteellisen kokemisen ja olisi tästä joku ehdottomasti ylin ja paras ja tärkein asia -- niin ei. Ei ole.

Mutta onko se silti validi ja tärkeä asia omalla tavallaan? En ole sitä kauhean tarkkaan miettinyt, mutta luulisin että kyllä se varmaan on.

P.S.

Triviana ja tietynlaisena omimisen isona esimerkkinä tulee mieleen se laulu, jossa kuuluisa stemma menee swahiliksi Mbube, Uyimbube (leijona, olet leijona).

Se ei ole siis välttämätöntä tai olennaista tietää jostain Salomon Lindasta tai sen biisin taustoista. Mutta jos keskittyy pelkästään siihen, miten perseestä joku kulttuurinen omiminen tai jonkun toiminta jotain kohtaan joskus on ollut, pahimmillaan se estää sellaista että opettelis vaikka sen biisin oikeasti swalihiksi ja kuuntelis erilaisia versioita ajalta ennen kuin siitä tuli välillisesti Pete Segerin musiikkiohjelman kautta Jenkeissä hittibiisi The Tokensille.

Tavallaan se asia ei tyhjene siihen epäkohdan toteamiseen ja näkemiseen tai se ei niin kun loppuviimein auta määräänsä enempää -- vaan se on hyvä asia, mutta se vie toisaalta huomiota ja aikaa sekin myös muilta asioilta.

[-:)lauri]

Kun joka päivä saa kuulla että lajeja kuolee kertakaikkiaan sukupuuttoon, joku riita jostain "kulttuurisesta omimisesta" tuntuu ihan naurettavalta.

Tämä monien ratkaisua vaativien ongelmien kohtaaminen samaan aikaan on usein kohtuuton taakka yhden ihmisen hallita. Mediakaan ei osaa käsitellä kuin yhtä kohua kerrallaan. Jotenkin näkisin, että kulttuurimmekaan ei osaa oikein valmistaa meitä immeisiä tilanteeseen, jossa pitäisi annostella omaa energiaa eri ongelmien ratkaisuun sen sijan, että laittaa kaiken tarmonsa yhteen epäkohtaan kerrallaan ja keskittyy vasta sen jälkeen toiseen epäkohtaan kun tuo eka on ratkaistu.

[Norma Bates]

Silloin kun pinnalla olevat vaatimukset eivät mene yksi yhteen oman elämän kanssa millään tavalla, kuuluu ilmeisesti normaalina ihmisenä vain kohauttaa olkapäitään. Siksi en pidä itseäni normaalina, kun minä en sellaiseen kykene. Olen loputtomiin syyllisyydentunteiden riivaama näissä luontoasioissa.

Masennus ainakin voi aiheuttaa ylenmääräisiä syyllisyydentunteita. (Ja skitsofreniakin kai, mutta sellaista sinulla ei ainakaan ole.)

Sen sijaan psykopaateille ja narsisteille taas ei taida tulla juurikaan syyllisyydentunteita, päinvastoin, he voivat jopa iloita siitä, että tuhoavat luontoa, eläimiä, muita ihmisiä. (Sinänsä idioottimaista kyllä, sillä ihminen on osa luontoa, eikä pärjää ilman luontoa. Esimerkiksi hyönteisiä.)

Indeed. Kaikkein eniten olen kyllä tuntenutkin syyllisyydentunteita itseasiassa masennuksen vuoksi. Muiden masentuneiden kanssa en jaksa enää olla tekemisissä, eli sitä kautta en hae enkä myöskään saa hyväksyntää. Ja sitten kun olen terveiden(?) kanssa tekemisissä, niin tuntuu että rima on niin korkealla että eihän sinne yllä. Henkisissä piireissä varsinkin tulee äkkiä sellainen olo että en kelpaa sinne. Jännästi onkin tältä syksyltä jääneet monet luennot väliin, vaikka periaatteessa olisin kyllä niihin uskaltantu kera maskin osallistua. Mutta kun ei vaan jaksa sitä ylitsepursuavaa positiivisuutta. Yök.

Kai sitä on jonkin verran tullut välteltyä masennuksen kohtaamista rankan fyysisen harrastuksen avulla. Mutta liekö siitä kohtaamisestakaan mitään hyötyä, jos jo vaihtelevissa määrin noin 40 v elämästään on ollut masennuksen kanssa kohdakkain, eikä ole tullut hullua hurskaammaksi. (Tietenkään en ole koko tuota aikaa ollut keskivaikeasti masentunut, välillä vain pelkästään melankolinen.)

[Norma Bates]

Kun joka päivä saa kuulla että lajeja kuolee kertakaikkiaan sukupuuttoon, joku riita jostain "kulttuurisesta omimisesta" tuntuu ihan naurettavalta.

Tämä monien ratkaisua vaativien ongelmien kohtaaminen samaan aikaan on usein kohtuuton taakka yhden ihmisen hallita. Mediakaan ei osaa käsitellä kuin yhtä kohua kerrallaan. Jotenkin näkisin, että kulttuurimmekaan ei osaa oikein valmistaa meitä immeisiä tilanteeseen, jossa pitäisi annostella omaa energiaa eri ongelmien ratkaisuun sen sijan, että laittaa kaiken tarmonsa yhteen epäkohtaan kerrallaan ja keskittyy vasta sen jälkeen toiseen epäkohtaan kun tuo eka on ratkaistu.

Jeesus sanoi että köyhät teillä on aina keskuudessanne. Nykyään kai voisi laittaa maailmanlopun siihen köyhien tilalle. Se että raastaa itsensä rikki ilmastonmuutosangstilla ja sen semmoisella ei oikeasti hyödytä ketään. En tiedä sitten että miten saadaan aikaiseksi se mielenrauha, että kun hyvin tietää että on tehnyt sen minkä pystyy ja enempää ei vaan pysty vaikka somessa tai mediassa mitä mäkätettäisiin, niin toteaisi vaan että parhaani tein ja pulinat pois. Ei tässä maassa oikein luolaankaan voi muuttaa ja alkaa elämään jäkälillä. (Itseasiassa jäkälistäkin lienee jo pulaa.)

[kertsi]

Silloin kun pinnalla olevat vaatimukset eivät mene yksi yhteen oman elämän kanssa millään tavalla, kuuluu ilmeisesti normaalina ihmisenä vain kohauttaa olkapäitään. Siksi en pidä itseäni normaalina, kun minä en sellaiseen kykene. Olen loputtomiin syyllisyydentunteiden riivaama näissä luontoasioissa.

Masennus ainakin voi aiheuttaa ylenmääräisiä syyllisyydentunteita. (Ja skitsofreniakin kai, mutta sellaista sinulla ei ainakaan ole.)

Sen sijaan psykopaateille ja narsisteille taas ei taida tulla juurikaan syyllisyydentunteita, päinvastoin, he voivat jopa iloita siitä, että tuhoavat luontoa, eläimiä, muita ihmisiä. (Sinänsä idioottimaista kyllä, sillä ihminen on osa luontoa, eikä pärjää ilman luontoa. Esimerkiksi hyönteisiä.)

Indeed. Kaikkein eniten olen kyllä tuntenutkin syyllisyydentunteita itseasiassa masennuksen vuoksi. Muiden masentuneiden kanssa en jaksa enää olla tekemisissä, eli sitä kautta en hae enkä myöskään saa hyväksyntää. Ja sitten kun olen terveiden(?) kanssa tekemisissä, niin tuntuu että rima on niin korkealla että eihän sinne yllä. Henkisissä piireissä varsinkin tulee äkkiä sellainen olo että en kelpaa sinne. Jännästi onkin tältä syksyltä jääneet monet luennot väliin, vaikka periaatteessa olisin kyllä niihin uskaltantu kera maskin osallistua. Mutta kun ei vaan jaksa sitä ylitsepursuavaa positiivisuutta. Yök.

Kai sitä on jonkin verran tullut välteltyä masennuksen kohtaamista rankan fyysisen harrastuksen avulla. Mutta liekö siitä kohtaamisestakaan mitään hyötyä, jos jo vaihtelevissa määrin noin 40 v elämästään on ollut masennuksen kanssa kohdakkain, eikä ole tullut hullua hurskaammaksi. (Tietenkään en ole koko tuota aikaa ollut keskivaikeasti masentunut, välillä vain pelkästään melankolinen.)

Pakkopositiivisuus jossain (henkisessä) poppoossa voi sekin aikaansaada syyllisyyttä sitä kautta, että he saattavat toitottaa, että sairaudet ovat negatiivisen ajattelun tulosta. Eli itseaiheutettuja.

Mutta vielä enemmäin kuin henkisiä piirejä, kannattaa masentuneen kyllä karttaa psykopaatteja, narsisteja yms. dark triad-piirteisiä, sillä he saattavat jopa kehoittaa masentunutta tappamaan itsensä. Ja sen lisäksi he ovat muutenkin ihmisen hajalle repivää seuraa.

[Norma Bates]

Harvemmin saatanoita perkeleitä reaalissa vastaan tulee. Ja tuli missä hyvänsä, niin onhan ne nyt aika naurettavia tapauksia. En osaa ottaa vakavasti ihmisiä jotka jumaloivat itseään. Yhtälailla hekin ovat lapsena paskoneet alleen, ja tekevät ehkä niin jälleen vanhana.

[kertsi]

Rajatilahäiriöisiäkin muuten kannattaa karttaa, ainakin jos parisuhteeseen aikoo. Eräs miespuolinen ystäväni ihastui päätä pahkaa kauniiseen, mutta rajatilahäiriöiseen "la donna e mobile"-tyyppiseen naiseen, jonka kanssa asuminen kuulosti perin epämiellyttävältä. Ns. draamakuningatar potenssiin kymmenen, valtaisat mielialan vaihtelut, väkivaltaisuus, ystäväni rakkaimman omaisuuden tuhoaminen, siivellä eläminen jne.. Tiedä sitten ovatko ihan nuo kaikki merkkejä rajatilahäiriöstä.