Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Tasa-arvoako?

Aloittaja Muisto Keijo Kullervo, tammikuu 27, 2019, 12:46:21

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

safiiri

Gender on hyvinkin voimakkaasti yhteiskunnallisesti ja yhteisöllisesti tuotettua. Me emme itse asiassa tiedä, miltä osin ja missä määrin sukupuoli tosiasiallisesti ohjaa tietynlaiseen käyttäytymiseen, sillä me kaikki olemme niin kasvatettuja tähän niihin sukupuolinäkemyksiin ja -aaenteisiin, joita yhteiskunnassamme on, ettemme teidosta ja tunnista omassa toiminnassamme sitä, miten paljon sitä jatkuvasti toisinnamme.

On mm. tutkittu sitä, miten ihmiset käyttäytyvät leikkiessään vauvan kanssa, kun se on puettu poikamaisesti tai tyttömäisesti. Ns. valveutuneet ja itsensä sukupuolia tasa-arvoisesti kohteleviksi uskovat ihmiset toimivat tyttömäisesti puetun lapsen ja poikamaisesti puetun lapsen kanssa selvästi eri tavalla. (Kyseessä siis SAMA lapsi, joten ei ole kyse lapsen haluista.) Samoin vaikkapa itseään ihan tasapuolisina ja sukupuolisensitiivisinäkin ajattelevat lastentarhan opettajat huomaavat vasta itseään videoilta seuraten erilaisia selkeän sukupuolittuneita käytäntöjä toteuttavia toimintamalleja.

Olen satavarma, että teen jatkuvasti näin myös itse. En osaa suhtautua tyttöihin ja poikiin, miehiin ja naisiin ilman, etteikö kulttuurimme kasvattamat asenteet olisi käyttäytymistäni ohjaamassa. Muutos tässä onkin mahdollista vain askel kerrallaan, eikä ole oletettavaa, että maailma muuttuu sormia napsauttamalla vaikka kuin tiedostaisimme ja päättäisimme lopettaa sukupuolittuneen tapamme ajatella.

Kaikessa tasa-arvoa kohti taivaltamisessa ja epätasa-arvoisten rakenteiden ja asenteiden maailmassa se surullisin ilmiö onkin se, miten eriarvoistavan toiminnan / ajattelun kohteet ITSE myös oppivat ajattelemaan itsestään näiden asenteiden mukaisesti. Ilmiö koskettaa niin rotuajattelua, sosiaaliluokkia, sukupuolta, vammaisuutta kuin muitakin väestöryhmiä, jotka ovat jollain tapaa alistetussa ja arvostukseltaan heikossa asemassa. Naisasialiikkeenkin ihka ensimmäinen tavoite oli saada naiset itse uskomaan mahdollisuuksiinsa ja kykyihinsä. Kyse ei siis ole siitä, että "miehet sortaa naisia".

Renttu

Miehiä vihaavat lesbot ohjeistamassa, miten lapsia pitäisi kasvattaa, ja mitä on tasa-arvo. Poikkeavat ja samalla täysin marginaaliset ilmiöt (Kuten transgender) nostettu esiin, ikään kuin ne olisivat yhteiskunnan merkittävimpiä murheita. Koko tasa-arvokonseptin mittauttaminen sitä vasten, että kuinka on seksuaalivähemmistöjen asiat. Eräs tarkoitus tämmöisellä sosiaalisen tilan tapetoinnilla näillä jutskilla on se, että valkoisen heteromiehen asiat saisivat mahdollisimman vähän huomiota, vaikka Suomessa he ovat juuri se ryhmä, joka voi huonoimmin. Kun puhutaan resurssien ohjaamisesta, niin  mielestäni ne tulisi ohjata sellaisiin asioihin, joilla on merkittävintä yhteiskunnallista vaikutusta. Seksuaalivähemmistöt eivät tule olemaan koskaan tyytyväisiä asemaansa, vaikka se olisi todellisuudessa kuinka hyvä. Se johtuu ihan vain siitä, että monet heistä kokevat joka tapauksessa itse suuria ristiriitoja omia suuntautuneisuuksiaan kohtaan. Ei siinä auta, vaikka yhteiskunta palkitsisi, paapoisi ja huomioisi heitä miten paljon vain. Suomessa on muutenkin todella vaikea pelata millään uhristatuksella - seksuaalivähemmistöjen asiat kun ovat aidosti ja kansainvälisestikin mitattuna erinomaisella tasolla.

Xantippa

#197
Lainaus käyttäjältä: Topi - maaliskuu 24, 2019, 13:21:45
Arvasin että nimenomaan sinä tulet korjaamaan, kun sekoitan taas sukupuolen ja seksuaalisuuden. En sano sitä nyt minään moitteena :D Se, että yhteiskunta on sukupuolittunut, liittyy sukupuoleen biologisena asiana, havaittavissa olevana asiana, ja myöskin seksuaalisuuteen.

Niin siis heteroseksuaalisuuteen. Kun seksuaalisuuden käsitettä hieman laajentaa, näyttää kuvakin toiselta?

Lainaus käyttäjältä: Topi - maaliskuu 24, 2019, 13:21:45
Minua hämmentäviä seikkoja ovat siis, miten "sukupuolittumista" voi vähentää, mitä sukupuolittuminen tarkoittaa ja mistä se perimmältään johtuu. Veikkaan että siitä ei faktisesti ole mahdollista päästä kokonaan eroon, vaan kyse on lopulta siitä, milloin ja missä ja miten se on hyväksyttävää ja milloin ei. Kiinnostava kysymys on sekin, kuka tämän määrittelee.

No ihmiset ovat tälläisiä. Haluavat parantaa hyvääkin eivätkä tyydy siihen, että hei meillä on tämä asia taatusti paremmin kuin muualla. Samalla tavalla kun halutaan murtaa ajatusta heteronormatiivisestä yhteiskunnasta, halutaan keskustelua sukupuolittuneesta yhteiskunnasta.

Tuskin kukaan kuvittelee asiasta päästävän kokonaan eroon, mutta itse uskon kyllä, että seuraaville sukupolville kysymys sukupuolesta on huomattavasti vähemmän merkittävä kuin nykyisille. Tämä kehityshän siis kun on sitkeästi muuttunut koko ajan. Jo minulla ja isoäidilläni on erilainen käsitys naiseudesta, naisten mahdollisuuksista ja niin edelleen.

Ja kuka se nyt mitä yhteiskunnassa määrittelee.

T: Xante

Muoksis: sitä kyllä jaksan ihmetellä, että miten ne valkoisen heteromiehen asiat voi vaan koko ajan olla niin huonosti. Eikö valkoinen heteromies siis ole kykeneväinen ajamaan omia ja toistensa kaltaisien asioita, parantamaan niitä, ohjaamaan resursseja? Miten se on mahdollista, kun ovat kuitenkin niitä kekseliäitä ja koko ajan keksivät ihmiskuntaa hyödyntäviä keksintöjä?

kertsi

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 24, 2019, 14:53:02
Muoksis: sitä kyllä jaksan ihmetellä, että miten ne valkoisen heteromiehen asiat voi vaan koko ajan olla niin huonosti. Eikö valkoinen heteromies siis ole kykeneväinen ajamaan omia ja toistensa kaltaisien asioita, parantamaan niitä, ohjaamaan resursseja? Miten se on mahdollista, kun ovat kuitenkin niitä kekseliäitä ja koko ajan keksivät ihmiskuntaa hyödyntäviä keksintöjä?
Keksivät muuten myös kaikenlaisia ihmiskuntaa tuhoaviakin keskintöjä, kuten atomipommeja, sariinikaasua, biologisia aseita, monenmoisia toisten ihmisten tuhoamiseen suunniteltuna aseita ja asejärjestelmä. Näkeeköhän Renttu tämänkin omana ansionaan nk. ihmiskuntaa hyödyttävät keksinnötkin?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Renttu - maaliskuu 24, 2019, 14:42:27
Miehiä vihaavat lesbot ohjeistamassa, miten lapsia pitäisi kasvattaa, ja mitä on tasa-arvo. Poikkeavat ja samalla täysin marginaaliset ilmiöt (Kuten transgender) nostettu esiin, ikään kuin ne olisivat yhteiskunnan merkittävimpiä murheita. Koko tasa-arvokonseptin mittauttaminen sitä vasten, että kuinka on seksuaalivähemmistöjen asiat. Eräs tarkoitus tämmöisellä sosiaalisen tilan tapetoinnilla näillä jutskilla on se, että valkoisen heteromiehen asiat saisivat mahdollisimman vähän huomiota, vaikka Suomessa he ovat juuri se ryhmä, joka voi huonoimmin. Kun puhutaan resurssien ohjaamisesta, niin  mielestäni ne tulisi ohjata sellaisiin asioihin, joilla on merkittävintä yhteiskunnallista vaikutusta. Seksuaalivähemmistöt eivät tule olemaan koskaan tyytyväisiä asemaansa, vaikka se olisi todellisuudessa kuinka hyvä. Se johtuu ihan vain siitä, että monet heistä kokevat joka tapauksessa itse suuria ristiriitoja omia suuntautuneisuuksiaan kohtaan. Ei siinä auta, vaikka yhteiskunta palkitsisi, paapoisi ja huomioisi heitä miten paljon vain. Suomessa on muutenkin todella vaikea pelata millään uhristatuksella - seksuaalivähemmistöjen asiat kun ovat aidosti ja kansainvälisestikin mitattuna erinomaisella tasolla.

Niinpä niin. Miehiä vihaaviaa lesboja ovat Rentun silmissä ne heteroliitossa elävät heteronaiset, jotka eivät todellakaan vihaa omia puolisojaan tai poikiaan. Se on se "selitys", johon hän turvautuu, kun maailma ei tunnu sopivan omiin ennakkokäsityksiin. Nainen on tietysti lesbo, kun se tollasii puhuu, ja kuuluu seksuaalivähemmistöön itse, jos jollain tapaa seksuaalivähemmistöön kuuluvien maailmaa on ymmärtävinään.

Sitähän siis EI pidä pohtia, miksi valkoinen heteromies voi hounosti Suomessa. Ainakaan sitä ei pidä pohtia sen kannalta, millainen on se Ainoa Oikea Heteromiehen malli, johon ne huonosti voivat heteromiehet eivät sittenkään jollain tavalla kykene yltämään. Se - muistathan Renttuseni - mies, joka pystyy palvelemaan USA:n armeijassa vai miten se nyt olikaan miten sä itse yritit selittää palstan mieskirjoittajat kumoon ja häpeään?

Topi

#200
Lainaus käyttäjältä: safiiri - maaliskuu 24, 2019, 14:25:42
Gender on hyvinkin voimakkaasti yhteiskunnallisesti ja yhteisöllisesti tuotettua. Me emme itse asiassa tiedä, miltä osin ja missä määrin sukupuoli tosiasiallisesti ohjaa tietynlaiseen käyttäytymiseen, sillä me kaikki olemme niin kasvatettuja tähän niihin sukupuolinäkemyksiin ja -aaenteisiin, joita yhteiskunnassamme on, ettemme teidosta ja tunnista omassa toiminnassamme sitä, miten paljon sitä jatkuvasti toisinnamme.

On mm. tutkittu sitä, miten ihmiset käyttäytyvät leikkiessään vauvan kanssa, kun se on puettu poikamaisesti tai tyttömäisesti. Ns. valveutuneet ja itsensä sukupuolia tasa-arvoisesti kohteleviksi uskovat ihmiset toimivat tyttömäisesti puetun lapsen ja poikamaisesti puetun lapsen kanssa selvästi eri tavalla. (Kyseessä siis SAMA lapsi, joten ei ole kyse lapsen haluista.) Samoin vaikkapa itseään ihan tasapuolisina ja sukupuolisensitiivisinäkin ajattelevat lastentarhan opettajat huomaavat vasta itseään videoilta seuraten erilaisia selkeän sukupuolittuneita käytäntöjä toteuttavia toimintamalleja.

Olen satavarma, että teen jatkuvasti näin myös itse. En osaa suhtautua tyttöihin ja poikiin, miehiin ja naisiin ilman, etteikö kulttuurimme kasvattamat asenteet olisi käyttäytymistäni ohjaamassa. Muutos tässä onkin mahdollista vain askel kerrallaan, eikä ole oletettavaa, että maailma muuttuu sormia napsauttamalla vaikka kuin tiedostaisimme ja päättäisimme lopettaa sukupuolittuneen tapamme ajatella.

Kaikessa tasa-arvoa kohti taivaltamisessa ja epätasa-arvoisten rakenteiden ja asenteiden maailmassa se surullisin ilmiö onkin se, miten eriarvoistavan toiminnan / ajattelun kohteet ITSE myös oppivat ajattelemaan itsestään näiden asenteiden mukaisesti. Ilmiö koskettaa niin rotuajattelua, sosiaaliluokkia, sukupuolta, vammaisuutta kuin muitakin väestöryhmiä, jotka ovat jollain tapaa alistetussa ja arvostukseltaan heikossa asemassa. Naisasialiikkeenkin ihka ensimmäinen tavoite oli saada naiset itse uskomaan mahdollisuuksiinsa ja kykyihinsä. Kyse ei siis ole siitä, että "miehet sortaa naisia".

Tämä kuulostaa aika pitkälle intersektionaaliselta feminismiltä. Sinänsä ihan hyvää asiaa myös, ja mitä nyt olen löyhästi aihetta seuraillessani ymmärtänyt, siinä on keskeistä omien etuoikeuksien ja taustaoletusten sun muun näkyväksi tekeminen ja kyseenalaistaminen. Se ei minusta ole mitään "paskaa" yhtään sen enempää kuin yhteiskuntatieteissä yleensä teoreettiset ideat ovat. Siinä kai yritetään käsitellä sitä, että maailma on tosi monimuotoinen, ja kun puhutaan inhimillisestä kokemuksesta kaikkinensa, se ei putoile nätisti helppoihin lokeroihin eivätkä kokemukset ole palautettavissa mihinkään yhteen ulottuvuuteen (olkoon se nyt esimerkiksi sitten vaikka mies-nainen-akseli).

Oma kritiikkini sitä kohtaan tällä suht puuttellisella ymmärryksellä on se, että se on hyvä työkalu kyseenalaistamiseen ja itsereflektioon, mutta sitten kun puhutaan konkreettisesta toiminnasta, itsereflektiota ja kyseenalaistamista ei kuitenkaan voi jatkaa loputtomiin. Palikkaesimerkkinä nyt vaikka se, että hiljattain kun IT-alalla suht etuoikeutetussa asemassa olevat ohjelmointia työkseen tekevät tyypit halusivat järjestäytyä, ruvettiin kyseenalaistamaan, onko tämä ammattiyhdistysliikkeen misappropriaatio, kun senhän tulisi palvella heikossa asemassa olevia työntekijöitä. Mitä nämä eliitti-ihmiset oikein kuvittelevat edes tekevänsä, kun vaativat jotakin oikeuksia tai puhuvat ammattiyhdistystoiminnasta?

Esimerkki on kärjistetty, mutta tarkoitan että kaiken itsereflektion ja kyseenalaistamisen jälkeen ihminen toimii kuitenkin aina jonakin, eikä sitä kokonaan voi purkaa tai tehdä olemattomaksi.

Topi

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 24, 2019, 14:53:02
Lainaus käyttäjältä: Topi - maaliskuu 24, 2019, 13:21:45
Arvasin että nimenomaan sinä tulet korjaamaan, kun sekoitan taas sukupuolen ja seksuaalisuuden. En sano sitä nyt minään moitteena :D Se, että yhteiskunta on sukupuolittunut, liittyy sukupuoleen biologisena asiana, havaittavissa olevana asiana, ja myöskin seksuaalisuuteen.

Niin siis heteroseksuaalisuuteen. Kun seksuaalisuuden käsitettä hieman laajentaa, näyttää kuvakin toiselta?

Tästä on tosi vaikea esittää mitään kaikenkattavia väitteitä, kun jokaisella on kuitenkin vain se oma kokemuksensa. Enhän minä voi sanoa, että kaikki heterot ajattelevat tai tuntevat jotakin tai kaikki homot tai panseksuaalit tai mitä nyt hyvänsä. Mutta otetaan nyt vaikka joku kuvitteellinen henkilö joka on mies ja tuntee vetoa toisiin miehiin. Onko joku peruste olettaa, että sukupuoli on hänen seksuaalisuutensa kannalta jotenkin vähemmän olennainen asia kuin se on heteroilla?

Jos haluat esittää, että seksuaalisuuden tai seksuaalisen halun ei tarvitse olla millään tavalla sukupuoleen kytkeytyvää tai lainkaan sukupuolittunutta, voit sen tehdä. Mutta ei se mitä esitin kuitenkaan haihdu pointtina savuna ilmaan ihan vain sillä, että on muutakin kuin heteroita tai muutakin kuin valkoisia heteromiehiä. Minulla on vain omat kokemukseni, kuten kaikilla, mutta ei se otaksuma että seksuaalisuus ja sukupuoli noin pääosin jollain tavalla kytkeytyvät yhteen rajoitu siihen, että pitäisi olla valkoinen tai hetero tai mies.

Kyllähän seksuaalinen halu voi kohdistua vaikka Berliinin muuriin, tai joku voi ilmeisesti olla panseksuaalinen, vaikka minulla ei ole mitään oman kokemuksen suomaa ikkunaa suoraan arvioida, miltä nämä asiat tuntuvat tai mitä ne tarkoittavat. Silloinhan voisi sanoa, että seksuaalisuus on jollain tavalla melko täysin irrotettavissa sukupuolesta ylipäätään. Kun nyt katson omaa kokemustani, ja kun katson sitä mitä olen ymmärtänyt homoseksuaalisuudesta tai biseksuaalisuudesta tai muusta, näyttäisi siltä, että useimmilla ihmisillä nämä siellä jossain taustalla jollain tavalla nivoutuvat myös toisiinsa.

Renttu

Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 24, 2019, 15:11:29
Keksivät muuten myös kaikenlaisia ihmiskuntaa tuhoaviakin keskintöjä, kuten atomipommeja, sariinikaasua, biologisia aseita, monenmoisia toisten ihmisten tuhoamiseen suunniteltuna aseita ja asejärjestelmä. Näkeeköhän Renttu tämänkin omana ansionaan nk. ihmiskuntaa hyödyttävät keksinnötkin?
Nimen omaan sotateknologia ja sodankäyntiin liittyvät innovaatiot ovat vieneet ihmiskuntaa eteen päin enemmän, kuin mikään muu. Jos se olisi maailmansyleilijöiden ja monikulttuuriuden kannattajien aivoista ollut kiinni, homo sapiens -laji olisi joutunut muiden homo-lajien tuhoamaksi. Jo pelkästään kännykkäsi on täynnä teknologiaa, joka on alun perin kehitetty sotimiseen ja tiedusteluun.

Topi

Itse asiassa objektiseksuaalisuus on yksi sellainen kiinnostava, joskin hyvin harvinainen ilmiö, joka aika mielenkiintoisella tavalla rikkoo oletuksia siitä, mitä voi olla rakkaus tai seksuaalisuus.

Esimerkiksi voisi nostaa vaikka Erika Eiffelin, jolla on ollut lähes koko elämänsä ajan rakkaussuhteita ja kiintymyssuhteita erilaisiin esineisiin. Rakkaus on kuljettanut häntä ympräri maailmaa, ja hän kertoo, että on kyllä yrittänyt tapailla myös ihmisiä, mutta esineet ovat vain olleet kiinostavampia. Eiffel kertoo arvostavansa esineiden ja monumenttien kestävyyttä. Se motivoi, vie eteenpäin ja "pelastaa laiskuudelta".

Tässä on nyt esimerkki aika erikoisella tavalla eläneestä ja rakastaneesta yksilöstä, jolla on kuitenkin myös merkittäviä saavutuksia ja merkittävää osaamista laajemmalta alueelta kuin useimmilla. Siksi tässä objektiseksuaalisuutta ei mielestäni voi suoraan sivuuttaa haitallisena tai huonona asiana, vaan saa tai voi todeta, että se nyt vain on ollut hänelle onnellisuutta tuottavin ja toimivin tapa elää ja rakastaa.

Jos jollakin on rakkaus- tai kiintymyssuhde miekkaan, jouseen, nosturiin, siltaan, torniin tai lentokoneeseen, on vaikea nähdä, kuka tästä sinänsä kärsii ja miksi asian ei voisi vain antaa olla ja antaa tällaistenkin ihmisten elää niin kuin haluavat, kunhan eivät tosiaan muille aiheuta vahinkoa.

Tietysti tässä herää sellainen kysymys, että jos on kiinnostuneempi ihmisistä kuin esineistä, tai vaikkapa erityisen kiinnostunut naisista, mitä annettavaa tähän on objektiseksuaalien kokemuksilla? Pitäisikö siitä oppia jotakin, vai onko se nyt vain sellainen avartava näkökulma ylipäätään?

Erityisesti haluaisin kysyä, katsotteko te, että jos on olemassa sukupuolittumatonta rakkautta tai seksuaalisuutta sen takia, että rakkauden kohteella ei ole sukupuolta, onko se jollain tavalla arvokkaampaa tai parempaa kuin sellainen rakkaus tai seksuaalisuus, jonka kohteella sattuu sukupuoli olemaan?

safiiri

#204
Lainaus käyttäjältä: Topi - maaliskuu 24, 2019, 21:26:24
Lainaus käyttäjältä: safiiri - maaliskuu 24, 2019, 14:25:42
Gender on hyvinkin voimakkaasti yhteiskunnallisesti ja yhteisöllisesti tuotettua. Me emme itse asiassa tiedä, miltä osin ja missä määrin sukupuoli tosiasiallisesti ohjaa tietynlaiseen käyttäytymiseen, sillä me kaikki olemme niin kasvatettuja tähän niihin sukupuolinäkemyksiin ja -aaenteisiin, joita yhteiskunnassamme on, ettemme teidosta ja tunnista omassa toiminnassamme sitä, miten paljon sitä jatkuvasti toisinnamme.

On mm. tutkittu sitä, miten ihmiset käyttäytyvät leikkiessään vauvan kanssa, kun se on puettu poikamaisesti tai tyttömäisesti. Ns. valveutuneet ja itsensä sukupuolia tasa-arvoisesti kohteleviksi uskovat ihmiset toimivat tyttömäisesti puetun lapsen ja poikamaisesti puetun lapsen kanssa selvästi eri tavalla. (Kyseessä siis SAMA lapsi, joten ei ole kyse lapsen haluista.) Samoin vaikkapa itseään ihan tasapuolisina ja sukupuolisensitiivisinäkin ajattelevat lastentarhan opettajat huomaavat vasta itseään videoilta seuraten erilaisia selkeän sukupuolittuneita käytäntöjä toteuttavia toimintamalleja.

Olen satavarma, että teen jatkuvasti näin myös itse. En osaa suhtautua tyttöihin ja poikiin, miehiin ja naisiin ilman, etteikö kulttuurimme kasvattamat asenteet olisi käyttäytymistäni ohjaamassa. Muutos tässä onkin mahdollista vain askel kerrallaan, eikä ole oletettavaa, että maailma muuttuu sormia napsauttamalla vaikka kuin tiedostaisimme ja päättäisimme lopettaa sukupuolittuneen tapamme ajatella.

Kaikessa tasa-arvoa kohti taivaltamisessa ja epätasa-arvoisten rakenteiden ja asenteiden maailmassa se surullisin ilmiö onkin se, miten eriarvoistavan toiminnan / ajattelun kohteet ITSE myös oppivat ajattelemaan itsestään näiden asenteiden mukaisesti. Ilmiö koskettaa niin rotuajattelua, sosiaaliluokkia, sukupuolta, vammaisuutta kuin muitakin väestöryhmiä, jotka ovat jollain tapaa alistetussa ja arvostukseltaan heikossa asemassa. Naisasialiikkeenkin ihka ensimmäinen tavoite oli saada naiset itse uskomaan mahdollisuuksiinsa ja kykyihinsä. Kyse ei siis ole siitä, että "miehet sortaa naisia".

Tämä kuulostaa aika pitkälle intersektionaaliselta feminismiltä. Sinänsä ihan hyvää asiaa myös, ja mitä nyt olen löyhästi aihetta seuraillessani ymmärtänyt, siinä on keskeistä omien etuoikeuksien ja taustaoletusten sun muun näkyväksi tekeminen ja kyseenalaistaminen. Se ei minusta ole mitään "paskaa" yhtään sen enempää kuin yhteiskuntatieteissä yleensä teoreettiset ideat ovat. Siinä kai yritetään käsitellä sitä, että maailma on tosi monimuotoinen, ja kun puhutaan inhimillisestä kokemuksesta kaikkinensa, se ei putoile nätisti helppoihin lokeroihin eivätkä kokemukset ole palautettavissa mihinkään yhteen ulottuvuuteen (olkoon se nyt esimerkiksi sitten vaikka mies-nainen-akseli).

Oma kritiikkini sitä kohtaan tällä suht puuttellisella ymmärryksellä on se, että se on hyvä työkalu kyseenalaistamiseen ja itsereflektioon, mutta sitten kun puhutaan konkreettisesta toiminnasta, itsereflektiota ja kyseenalaistamista ei kuitenkaan voi jatkaa loputtomiin. Palikkaesimerkkinä nyt vaikka se, että hiljattain kun IT-alalla suht etuoikeutetussa asemassa olevat ohjelmointia työkseen tekevät tyypit halusivat järjestäytyä, ruvettiin kyseenalaistamaan, onko tämä ammattiyhdistysliikkeen misappropriaatio, kun senhän tulisi palvella heikossa asemassa olevia työntekijöitä. Mitä nämä eliitti-ihmiset oikein kuvittelevat edes tekevänsä, kun vaativat jotakin oikeuksia tai puhuvat ammattiyhdistystoiminnasta?

Esimerkki on kärjistetty, mutta tarkoitan että kaiken itsereflektion ja kyseenalaistamisen jälkeen ihminen toimii kuitenkin aina jonakin, eikä sitä kokonaan voi purkaa tai tehdä olemattomaksi.

Niin maailma ei koskaan - eikä ihminen - tule täydellisen valmiin oikeanlaiseksi. Itsereflektiokaan ei koskaan tule valmiiksi, vaan kyse on kehämäisestä jatkuvasta prosessista, jossa (itse)reflektio muuttaa ymmärrystä ja toimintaa ja sen jälkeen taas tarkastellaan, mitä tapahtui ja miten muutokset nyt sitten vaikuttavat vaikuttaneen. Parasta vain sietää tätä keskeneräisyyttä, koska muuta ei ole tarjolla. Ei edes unohtamalla reflektoivan otteen, koska ei se pelkkä toimintakaan mihinkään valmiiseen koskaan johda. Tosin kyllä se reflektointi, keskusteleminen ja ajatteleminenkin ON toimintaa. Se myös väistämättä on myös jo muutoksia tuottavaa toimintaa. (Siksi juuri ajoittain sitä vastustetaan. Koska sen tuomat muutokset koetaan jotenkin hankaliksi.) Mutta toki on vaara, että jäädään sellaiseen diskursiivikuplaan vain puhumaan viisaita kaikkien diskursiivista kiinostuneiden kesken. On kuitenkin vaikeaa nähdä, miten muutoksia voitaisiin ILMAN keskustelua saada aikaan asenteisiin ja toimintakulttuuriin. Kyllä vaikkapa keskustelu seksuaalivähemmistöistä on tuottanut muutoksia yleisiin asenteisiin ja lopulta vaikkapa lakeihin eli tuonut vaikkapa tasa-arvoisen avioliiton lakimuutoksen.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Topi - maaliskuu 24, 2019, 21:47:06
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 24, 2019, 14:53:02
Lainaus käyttäjältä: Topi - maaliskuu 24, 2019, 13:21:45
Arvasin että nimenomaan sinä tulet korjaamaan, kun sekoitan taas sukupuolen ja seksuaalisuuden. En sano sitä nyt minään moitteena :D Se, että yhteiskunta on sukupuolittunut, liittyy sukupuoleen biologisena asiana, havaittavissa olevana asiana, ja myöskin seksuaalisuuteen.

Niin siis heteroseksuaalisuuteen. Kun seksuaalisuuden käsitettä hieman laajentaa, näyttää kuvakin toiselta?

Tästä on tosi vaikea esittää mitään kaikenkattavia väitteitä, kun jokaisella on kuitenkin vain se oma kokemuksensa. Enhän minä voi sanoa, että kaikki heterot ajattelevat tai tuntevat jotakin tai kaikki homot tai panseksuaalit tai mitä nyt hyvänsä. Mutta otetaan nyt vaikka joku kuvitteellinen henkilö joka on mies ja tuntee vetoa toisiin miehiin. Onko joku peruste olettaa, että sukupuoli on hänen seksuaalisuutensa kannalta jotenkin vähemmän olennainen asia kuin se on heteroilla?

Jos haluat esittää, että seksuaalisuuden tai seksuaalisen halun ei tarvitse olla millään tavalla sukupuoleen kytkeytyvää tai lainkaan sukupuolittunutta, voit sen tehdä. Mutta ei se mitä esitin kuitenkaan haihdu pointtina savuna ilmaan ihan vain sillä, että on muutakin kuin heteroita tai muutakin kuin valkoisia heteromiehiä. Minulla on vain omat kokemukseni, kuten kaikilla, mutta ei se otaksuma että seksuaalisuus ja sukupuoli noin pääosin jollain tavalla kytkeytyvät yhteen rajoitu siihen, että pitäisi olla valkoinen tai hetero tai mies.

Kyllähän seksuaalinen halu voi kohdistua vaikka Berliinin muuriin, tai joku voi ilmeisesti olla panseksuaalinen, vaikka minulla ei ole mitään oman kokemuksen suomaa ikkunaa suoraan arvioida, miltä nämä asiat tuntuvat tai mitä ne tarkoittavat. Silloinhan voisi sanoa, että seksuaalisuus on jollain tavalla melko täysin irrotettavissa sukupuolesta ylipäätään. Kun nyt katson omaa kokemustani, ja kun katson sitä mitä olen ymmärtänyt homoseksuaalisuudesta tai biseksuaalisuudesta tai muusta, näyttäisi siltä, että useimmilla ihmisillä nämä siellä jossain taustalla jollain tavalla nivoutuvat myös toisiinsa.

Eikun yritän esittää, että sukupuolittuneisuus yhteiskunnassa ei liity seksuaalisuuteen muutoin, kun heteroseksuaalisesta vinkkelistä.

Että sen tuominen keskusteluun, kun selitetään sukupuolittuneisuutta taustaoletuksella, että sukupuoleen aina liittyy seksuaalisuus, voi ainoastaan merkitä heteronormatiivista seksuaalisuutta, jota tässä taustalle oletetaan.

Rautalankaa vaihteeksi: jos oletus on, että ihminen seksuaalisena olentona suhtautuu toiseen ihmiseen aina hänen sukupuolensa mukaisesti, niin silloin oletetaan, että yhteiskunta, joka jakaa ihmiset kahteen (ei siis useampaan) kategoriaan heidän sukupuolensa (ja sitä kautta taustaoletuksena seksuaalisuutensa) perusteella, on heteronormatiivinen.

Ja se on muuten toinen yhteiskuntaa pikkasen vaivaava seikka, joka hukkaa resursseja ihan samalla tavalla kuin sukupuoleneisuuskin.

T: Xante

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Topi - maaliskuu 25, 2019, 01:51:48
Erityisesti haluaisin kysyä, katsotteko te, että jos on olemassa sukupuolittumatonta rakkautta tai seksuaalisuutta sen takia, että rakkauden kohteella ei ole sukupuolta, onko se jollain tavalla arvokkaampaa tai parempaa kuin sellainen rakkaus tai seksuaalisuus, jonka kohteella sattuu sukupuoli olemaan?

Miksi olisi? Sori, mutta tuntuupa tutulta taas tämä keskustelumme ;) Ensin tuot seksuaalisuuden mukaan, kun keskustellaan yhteiskunnan rakenteista tavalla, joka minusta ei ole relevantti/kuulu lainkaan asiaan/ei selitä mitään/sotkee asioita, ja sitten alatkin keskustella erilaisista rakkauksista, jotka vielä vähemmän kuuluvat asiaan.

En tässä ole ollut kieltämässä, etteikö sukupuolisuus vaikuttaisi seksuaalisuuteen. Sen sijaan olen vain huomauttanut, että JOS selitämme seksuaalisuudella ihmisten kahtia jakamista työmarkkinoilla, emme voi oikein loogisesti olettaa tälläiseksi taustaselitykseksi muuta kuin heteroseksuaalisuutta.

Siis JOS seksuaalisuus nyt jollakin epämääräisellä tavalla "mutta kuuluuhan se niinkun asiaan".

T: Xante

Topi

#207
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 25, 2019, 07:48:36
Eikun yritän esittää, että sukupuolittuneisuus yhteiskunnassa ei liity seksuaalisuuteen muutoin, kun heteroseksuaalisesta vinkkelistä.

Olet tässä nähdäkseni väärässä.

Lainaa
Rautalankaa vaihteeksi: jos oletus on, että ihminen seksuaalisena olentona suhtautuu toiseen ihmiseen aina hänen sukupuolensa mukaisesti, niin silloin oletetaan, että yhteiskunta, joka jakaa ihmiset kahteen (ei siis useampaan) kategoriaan heidän sukupuolensa (ja sitä kautta taustaoletuksena seksuaalisuutensa) perusteella, on heteronormatiivinen.

Ja se on muuten toinen yhteiskuntaa pikkasen vaivaava seikka, joka hukkaa resursseja ihan samalla tavalla kuin sukupuoleneisuuskin.

Nähdäkseni objektiseksuaalin ei välttämättä tarvitse samassa määrin työstää ja purkaa sukupuoleen liittyvää ennakko-odotustensa ja käyttäytymistensä monimutkaista vyyhteä sikäli kun se liittyy hänen seksuaaliseen kiinniostukseensa, koska kiinnostuksen kohteet ovat konventionaalisen sukupuolimäärittelyn ulkopuolella. Ja myös, ja ehkä eritoten, siksi, että esineillä ei ole ollenkaan tunteita eivätkä niitä koskevat asenteet tai ennakkokäistykset samalla tavoin voi vaikuttaa niiden käyttäytymiseen. Tässä objektiseksuaalisuus näyttää meille sellaisen ideaalin rakkaudesta, jossa ollaan päästy tosi pitkälle irti sukupuolta koskevista olettamista, jaotteluista ja ennakkokäsityksistä.

Yritin melko selkeästi pointata esittämässäni siihen, että objektiseksuaali ei kuitenkaan ole tässä asiassa tiedollisesti etuoikeutettu, vaan hän väistää tiettyjä ongelmia aivan konkreettisesti sen takia, miten suhtaudumme esineisiin eri tavalla kuin ihmisiin ja eritoten, miten esine ei ajattele, käyttäydy tai muutakaan tällaista.

Jos esineellä olisi tunteet ja se käyttäytyisi, silloin ne samat ongelmat olisivat jossakin muodossa niidenkin kanssa edessä.

Tulkitset heteronormatiivisuuden nyt niin, että se tarkoittaisi pelkästään oletusta kahdesta luonnollisesta sukupuolesta. Itse ajattelen, että suvullisen lisääntymisen osalta tämä on tavallaan totta, ja samalla voidaan ajatella, että sukupuoli-identiteettien kirjo voi olla kuinka monimuotoinen tahansa eikä biologisen sukupuolenkaan tarvitse olla binäärinen. Minun näkökulmastani jokin on heteronormatiivista vain, jos siihen täysin binäärisen ajattelun lisäksi sisältyisi oletus, että kaikki muu tälle alisteista ja huonompaa. Jos "sukupuolittuminen" koskee ainoastaan heteroita tai on jollain tasolla "heidän vikansa", minusta silloin mennään metsään ja lujaa.

Sellaisessa hypoteettisessa todellisuudessa, jossa suvullista lisääntymistä ei ole tai se toimii jotenkin eri tavalla kuin nyt, tietysti sukupuolen käsitettäkään ei samalla tavalla olisi. Mutta tässä tullaan taas samaan kuin objektiseksuaalin kohdalla. Voi haaveilla jostakin vapautumisesta ja tietyissä olosuhteissa tietyt ongelmat oikeasti väistyvät. Mutta sitten on kuitenkin ne faktisesti vallitsevat olosuhteet, joita ei pelkällä reflektiolla pysty muuttamaan.

Olisi myös todella hyödyllistä kuulla, miten safiiri tai joku muu näkee tässä sen, miten Xantippaan ja minun näkemykseni kohtaavat. En aio ruveta tästä nyt huvin vuoksi loputtomasti jankkaamaan, joten jos se uhkaa tapahtua, jään odottamaan että joku muu tulee avaamaan solmua ja päästään asiassa oikeasti eteenpäin. 

Topi

Lainaus käyttäjältä: safiiri - maaliskuu 25, 2019, 06:48:40
Niin maailma ei koskaan - eikä ihminen - tule täydellisen valmiin oikeanlaiseksi. Itsereflektiokaan ei koskaan tule valmiiksi, vaan kyse on kehämäisestä jatkuvasta prosessista, jossa (itse)reflektio muuttaa ymmärrystä ja toimintaa ja sen jälkeen taas tarkastellaan, mitä tapahtui ja miten muutokset nyt sitten vaikuttavat vaikuttaneen. Parasta vain sietää tätä keskeneräisyyttä, koska muuta ei ole tarjolla. Ei edes unohtamalla reflektoivan otteen, koska ei se pelkkä toimintakaan mihinkään valmiiseen koskaan johda. Tosin kyllä se reflektointi, keskusteleminen ja ajatteleminenkin ON toimintaa. Se myös väistämättä on myös jo muutoksia tuottavaa toimintaa. (Siksi juuri ajoittain sitä vastustetaan. Koska sen tuomat muutokset koetaan jotenkin hankaliksi.) Mutta toki on vaara, että jäädään sellaiseen diskursiivikuplaan vain puhumaan viisaita kaikkien diskursiivista kiinostuneiden kesken. On kuitenkin vaikeaa nähdä, miten muutoksia voitaisiin ILMAN keskustelua saada aikaan asenteisiin ja toimintakulttuuriin. Kyllä vaikkapa keskustelu seksuaalivähemmistöistä on tuottanut muutoksia yleisiin asenteisiin ja lopulta vaikkapa lakeihin eli tuonut vaikkapa tasa-arvoisen avioliiton lakimuutoksen.

Kyseenalaistaminen ja itsereflektio ovat tärkeitä. Mutta itse kytken muutoksen enemmän toimintaan kuin reflektioon, vaikka kyse on, aivan kuten sanot, kehämäisestä jatkuvasta prosessista. En valita siitä, että tarjolla on vain keskeneräistä tai että kyseenalaistaminen ja reflektio ovat päättymättömiä projekteja. Tarkoitin vain, että minkä tahansa toiminnan voi kyseenalaistaa, ja jollei sitä toimintaa tästä huolimatta joskus suorita, ei tapahdu muutosta eikä ole mitään, minkä vuoksi keskusteltaisiin ja reflektoitaisiin.

Tästä että kaikki on väistämättä keskeneräistä ja silti toimitaan, kukin hieman eri lähtökohdista, pitäisi seurata valtavan lämmin, ymmärtävä ja kannustava suhtautuminen myös toisten ihmisten keskeneräisyyteen. Tällaistakin varmasti on, mutta en ole itse havainnut, että feminismi tai intersektionaalinen feminismi aina tällä tavalla vaikuttaisi. Nillittäminen ja kyseenalaistaminen kääntyy joskus suorastaan urheiluksi, jossa katoaa kokonaan suhteellisuudentaju, tulkinnallinen suopeus ja empatia. Tällöin pelkästään se, että voi ja kykenee jopa loputtomasti joillakin työkaluilla kyseenalaistamaan ja myllyttämään, ei enää välttämättä olekaan pelkästään hyve.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 25, 2019, 07:48:36

Eikun yritän esittää, että sukupuolittuneisuus yhteiskunnassa ei liity seksuaalisuuteen muutoin, kun heteroseksuaalisesta vinkkelistä.

Ja se on muuten toinen yhteiskuntaa pikkasen vaivaava seikka, joka hukkaa resursseja ihan samalla tavalla kuin sukupuoleneisuuskin.

T: Xante

Varmaan hieman väärin lainattu, mutta eikö yhteiskunnassa ole kaikenlaista ja koossapitävänä voimana sukupuolien toisiaan kohtaan tuntema veto.

Ilman sitä "vetoa" tuskin yhteiskuntia muodostuisi, vai onko noin.?