Köyhät kyykkyyn - sanoo hallitus?

[Muisto Keijo Kullervo]

Vai sanooko vain noin?

Perustele mielipiteitäsi tästä aiheesta - toivon?

Eräs historian suurmies sanoi perustellusti jotain näin:

-Köyhät ovat aina keskuudessanne (muistini mukaan).

Onko oltava noin kuin yllä?

Muisto

[Hayabusa]

Köyhien on oltava keskuudessamme, jotta rikkaat voivat väittää ajavansa köyhien asiaa. 

[Norma Bates]

Kyykyssä voi aina hypellä, ja kun on tarpeeksi tahtoa, onnistuu mikä vaan. Ainakin tämän kansanedustajan mielestä:

IL:n mukaan Fagerström sanoi haastattelussa menestymisen olevan "asenteesta kiinni" ja Fagerströmistä olisi "ymmärrettävää, että menoleikkaukset osuvat pienempituloisiin".

Artikkelissa muun muassa kirjoitetaan, että Fagerströmin mielestä Suomessa olisi liian helppo elää tukien varassa.

Hallitus aikoo leikata sosiaaliturvasta ja sosiaaliturvaetuuksista 1,2 miljardia euroa.

– Totta kai toimet kohdistuvat pienempituloisiin, mutta sen takia, kun he ovat kotona ja saavat etuuksia. Kun he menisivät töihin, Fagerström sanoi IL:n jutussa.

...

– Jos sanot ääneen tavoitteen ja alat mennä sitä kohti, uskon, että sen voi saavuttaa. Kyllä ainakin minä olen saanut aina sen, mitä olen tavoitellut, Fagerström sanoi IL:lle.

...

Pekosen mukaan juttua lukiessa tuntuu, että "Fagerströmin vaikeaksi kokema lapsuus oikeuttaa hänet haukkumaan vähävaraisia ihmisiä laiskoiksi ja saamattomiksi."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009814406.html

[Brutto]

Olen sitä mieltä, että vapaa-ajalle on laskettava rahallinen arvo. Tällöin työtön pienituoloinen on ikään kuin oravanpyörässä raatavaa keskituloista rikkaampi. Ainakin elämänlaatu heillä on parempi ellei satu olemaan jonkinlainen työhullu.

Yhteiskunnan vähäosaisimpia ovat ne pienipalkkaiset työläiset, joilla ei ole juurikaan vapaa-aikaa. Monella se olosuhteiltaan tympeä työpäivä voi venyä matkoineen yli kymmentuntiseksi ja loppu valveillaoloajasta menee siivoukseen, pyykkäämiseen, lastenhoitoon ja muuhun talouden pakkopyöritykseen. Tälle ryhmälle pitäisi järjestää tukia ja veronkevennyksiä.

[Norma Bates]

Kaikki tuntemani työelämän ulkopuolella olevat (ja näitä on itseasiassa aikas paljonkin tuttavuuksissani) ovat erittäin puuhakkaita ihmisiä. Yksikään ei "makaa kotona ja syljeskele kattoon", kuten männävuosina tavattiin parjata ainakin masentuneita. Välillä oikein ihmettelee että mikä ihmeen vimma ja mania joka iikkaa lietsoo touhuamaan.

[Hiha]

Perusele mielipiteitäsi tästä aiheesta - toivon?

Valtio lainaa ensi vuonna n. 10 miljardia. Voihan sitä toivoa, että sen kokoinen maksusuoritus näkyy 2. tammikuuta tilillä. Luulen kutenkin, että menee taas kerran jollekin köyhille.

[Laika]

Ostetaan lisää hävittäjiä, niin kyllä se siitä.

[Karikko]

Perusele mielipiteitäsi tästä aiheesta - toivon?

Valtio lainaa ensi vuonna n. 10 miljardia. Voihan sitä toivoa, että sen kokoinen maksusuoritus näkyy 2. tammikuuta tilillä. Luulen kutenkin, että menee taas kerran jollekin köyhille.

Miljoona köyhää saisi siis kymppitonnin "puhtaaseen käteen"- Loputhan lienevät ennestään tarpeeksi varakkaita..

[Xantippa]

Olen sitä mieltä, että vapaa-ajalle on laskettava rahallinen arvo. Tällöin työtön pienituoloinen on ikään kuin oravanpyörässä raatavaa keskituloista rikkaampi. Ainakin elämänlaatu heillä on parempi ellei satu olemaan jonkinlainen työhullu.

Yhteiskunnan vähäosaisimpia ovat ne pienipalkkaiset työläiset, joilla ei ole juurikaan vapaa-aikaa. Monella se olosuhteiltaan tympeä työpäivä voi venyä matkoineen yli kymmentuntiseksi ja loppu valveillaoloajasta menee siivoukseen, pyykkäämiseen, lastenhoitoon ja muuhun talouden pakkopyöritykseen. Tälle ryhmälle pitäisi järjestää tukia ja veronkevennyksiä.

Nää on niin näitä. Voidaan myös verrata ahdistunutta työtöntä, joka on peruspäivärahalla ja käyttää vapaa-aikansa suurimmaksi osaksi työnhakuun ja pienipalkkaista duunaria, joka rakastaa työtään ja tekisi sitä vaikka ilmaiseksi.

"Elämän laatu" taitaa olla aika lavea asia arvioitavaksi ja ulkopäin tehtynä erikoisen virhealtis arvio.

T: Xante

[Brutto]

Olen sitä mieltä, että vapaa-ajalle on laskettava rahallinen arvo. Tällöin työtön pienituoloinen on ikään kuin oravanpyörässä raatavaa keskituloista rikkaampi. Ainakin elämänlaatu heillä on parempi ellei satu olemaan jonkinlainen työhullu.

Yhteiskunnan vähäosaisimpia ovat ne pienipalkkaiset työläiset, joilla ei ole juurikaan vapaa-aikaa. Monella se olosuhteiltaan tympeä työpäivä voi venyä matkoineen yli kymmentuntiseksi ja loppu valveillaoloajasta menee siivoukseen, pyykkäämiseen, lastenhoitoon ja muuhun talouden pakkopyöritykseen. Tälle ryhmälle pitäisi järjestää tukia ja veronkevennyksiä.

Nää on niin näitä. Voidaan myös verrata ahdistunutta työtöntä, joka on peruspäivärahalla ja käyttää vapaa-aikansa suurimmaksi osaksi työnhakuun ja pienipalkkaista duunaria, joka rakastaa työtään ja tekisi sitä vaikka ilmaiseksi.

"Elämän laatu" taitaa olla aika lavea asia arvioitavaksi ja ulkopäin tehtynä erikoisen virhealtis arvio.

T: Xante

Työssäkäynti kuitenkin maksaa jonkin verran. Lisäksi työssäkäynti on vaaraksi terveydelle ja aiheuttaa kaikenlaista kremppaa jota työttömillä ei juurikaan esiinny. Aika harvassa taitaa olla ne matalapalkkatyöt joita joku tekisi ilmaiseksi.

[Muisto Keijo Kullervo]

Ihan sitten niin 'helpohko' kysymys tähän perään:

- Mitä luulette, että onko Suomen kansa vielä 'maailman onnellisin' jos ja kun nykyinen hallitus neljän vuoden kuluttua vetelee viimeisiä kuukausiaan ennen seuraavia eduskunta vaaleja?

Uteliaana
Muisto

[Socrates]

Koko maailma olisi onnellinen, jos paskaduunit hävitettäisiin maan päältä.

[Melodious Oaf]

Yhteiskunnan vähäosaisimpia ovat ne pienipalkkaiset työläiset, joilla ei ole juurikaan vapaa-aikaa. Monella se olosuhteiltaan tympeä työpäivä voi venyä matkoineen yli kymmentuntiseksi ja loppu valveillaoloajasta menee siivoukseen, pyykkäämiseen, lastenhoitoon ja muuhun talouden pakkopyöritykseen. Tälle ryhmälle pitäisi järjestää tukia ja veronkevennyksiä.

Monin tavoin kutkuttava ja mielenkiintoinen ajatus.

Olen törmännyt siihen, että moni rikkoo itseään työllä. Sitä on aivan liikaa tai se vie vapaa-ajan lähes kokonaan. Tosi nuorena saatetaan kärsiä esimerkiksi kohonneesta verenpaineeesta, ja omalla tavallaan kalliiksi tällainenkin tulee.

Kun kaikki aika täyttyy työstä ja koko ajan pitää selvitä tai hoitaa jotakin, on siinä sekin puoli, ettei silloin tavallaan "tarvitse" murehtia siitä, mitä muuta itse asiassa haluaisi tehdä. Ei niinkään sosiaalisista suhteista tai siitäkään, onko elämässä mielekästä sisältöä tai asiat hyvin vai ei.

Olen ihan oikeasti siis törmännyt sellaiseen, että jotkut valitsee elää ns. kovilla kierroksilla. Totta kai tähän liittyy epätasa-arvoa työttömiin tai tuilla eläviin tai muuten vain runsaasta vapaa-ajasta nauttiviin verrattuna.

Läheskään kaikissa tapauksissa toi ei kuitenkaan ole rahalla korvattavissa oleva asia. Tähän liittyy myös sellaista, että kun on johonkin hommaan pystyvä ja halukas tekijä, mielellään teetetään ylitöitä, ja ihminen silloin ehkä kulutuksella kompensoi sitä, että ei ihan täysin ole tyytyväinen elämäänsä tai on jatkuvasti fyysisesti tai henkisesti kovilla.

Mua vähän vaivaa sellainen ajatus että huonoa yrityksenhoitoa tai HR-asioiden hoitoa ruvettaisiin paikkaamaan laajamittaisesti julkisella rahalla niin, että annettaisiin jollain perusteella palkkatukea. Tai ainakin perusteet pitäis silloin valita aika huolella — ja mielellään ne kannustimet sais olla jotain mietitympää jossa saadaan niihin juurrutettua enemmän arvoa sillä että joku ajattelis tällaisten ihmisten puolesta pitemmällä tähtäimellä. Eihän ne välttämättä tarvitse motivaatiobuustia vaan tavallaan huolenpitoa ja parempaa ennakointia ja sellaista signaalia että ne on tärkeitä ja niistä välitetään.

Tukitoimet vois silloin liittyä esimerkiksi asuntomarkkinoihin tai harrastustoimintaan tai siihen että vaikka yksilötasolla kartoitettais että mikä sua auttais. Jonkun kohdalla se vois olla joku harrastusporukka, jonkun toisen kohdalla raha ja jonkun kolmannen kohdalla vaikka se, että joku tulee kerran viikossa siivoamaan sun kämpän tai toimii päivän tai pari viikossa ikään kuin sun henkilökohtaisena avustajana.

Viimeisimmässä ideassa on se hyvä puoli että ton suuntainen toiminta vois myös luoda osa-aikatyötä periaatteessa fiksuille mutta työelämästä sivuun ajautuneille, jotka ei ehkä helposti pystyis kuitenkaan sillä tavalla tossa jeesaamaan että suoraan ottais osan tällaisen ihmisen töistä.

Nään tossa muutoin ongelmana sen, että musta on ihan OK ja hyväkin asenne se että työ on vaan työ ja että elämässä on hyvä olla muutakin. Hyviä sosiaalisia suhteita ja muita intohimoja yms.

Mikä tahansa työ, vaikka tekisit maailman kiinnostavinta hommaa ja olisit vaikka... koelentäjä tai joku taistelulentäjä ylipäätään, niin... totta kai joku pystyy tekemään sitä silleen että on oikeasti tyytyväinen elämäänsä ja se on se mitä ne elää ja hengittää. Tai joku voi pystyä siihen niin että on samalla perhe-elämää tai kaikenlaista.
    Mut niin kun... aika perustasonkin duunissa suht helposti mennään siihen että se on vaan ajallisesti ja muuten niin kuormittavaa että ei sulla oikein ole mitään muuta elämää. Jos niin haluaa elää ja nautii siitä, se on ilman muuta hyvä tapa elää, mut mun mielestä voit olla myös taistelulentäjä (esimerkiksi) silleen että toteat vaan että no, tää nyt on tämmönen aika kiva homma tehdä, mut tykkään myös musisoida ja rassata autoja ja elää perhe-elämää että ei mua niin kauheasti kiinnosta se, mitä mun työnantajan vinkkelistä pitäis tehdä maksimoidakseni potentiaalini pelkästään niiden silmissä.

Sehän on hienoa jos ihminen voi hyvin palvella toista ihmistä, mut siis... joidenkin kohdalla se voi tarkoittaa sitä, että ne tosi voimakkaasti identifioituu ja vihkiytyy nimenomaan yhteen juttuun, ja silti toisten kohdalla voi olla niin, että ne nimenomaan palvelee myös muita sillä, että ne tekee kaikenlaista, millä ei jonkun tietyn työnantajan laskujen mukaan ole mitään arvoa.

Mua henkilökohtaisesti viehättää sellainen ajatus että me palvellaan toinen toisiamme, ja tältä pohjalta musta olis hiton jees, jos vaikka kovan työkuorman alla oleville aika rutiininomaisesti osoitettais tämmösiä avustajia joista puhuin tai osoitettais jotain muita juttuja joista oikeasti on niiden hyvinvoinnille apua.

Yksi ongelma mun näkökulmasta on siinä, että meillä on kulttuurillinen normi että pitäis pärjätä yksin ja että on häpeä avata tolla tavalla elämäänsä.

Epäilen edellä sanotun johtuvan osittain siitä, että meillä luontaisesti on aversio siihen että sellaista mikä pitäis tulla hyvien sosiaalisten suhteiden, aitojen ystävyyssuhteiden tai kumppanuuden kautta, lähdettäis tuottamaan ihan vaan rahalla ja palveluna.

Ja mun ihan pohjimmainen epäluulo/kritiikki kohdistuu kai siihen, voiko tollasta lopulta paikata rahalla — ja jos voi, mikä ois hyvä tapa niin tehdä

[TSS]

Yhteiskunnan vähäosaisimpia ovat ne pienipalkkaiset työläiset, joilla ei ole juurikaan vapaa-aikaa. Monella se olosuhteiltaan tympeä työpäivä voi venyä matkoineen yli kymmentuntiseksi ja loppu valveillaoloajasta menee siivoukseen, pyykkäämiseen, lastenhoitoon ja muuhun talouden pakkopyöritykseen. Tälle ryhmälle pitäisi järjestää tukia ja veronkevennyksiä.

Monin tavoin kutkuttava ja mielenkiintoinen ajatus.

Olen törmännyt siihen, että moni rikkoo itseään työllä. Sitä on aivan liikaa tai se vie vapaa-ajan lähes kokonaan. Tosi nuorena saatetaan kärsiä esimerkiksi kohonneesta verenpaineeesta, ja omalla tavallaan kalliiksi tällainenkin tulee.

Kun kaikki aika täyttyy työstä ja koko ajan pitää selvitä tai hoitaa jotakin, on siinä sekin puoli, ettei silloin tavallaan "tarvitse" murehtia siitä, mitä muuta itse asiassa haluaisi tehdä. Ei niinkään sosiaalisista suhteista tai siitäkään, onko elämässä mielekästä sisältöä tai asiat hyvin vai ei.

Olen ihan oikeasti siis törmännyt sellaiseen, että jotkut valitsee elää ns. kovilla kierroksilla. Totta kai tähän liittyy epätasa-arvoa työttömiin tai tuilla eläviin tai muuten vain runsaasta vapaa-ajasta nauttiviin verrattuna.

Läheskään kaikissa tapauksissa toi ei kuitenkaan ole rahalla korvattavissa oleva asia. Tähän liittyy myös sellaista, että kun on johonkin hommaan pystyvä ja halukas tekijä, mielellään teetetään ylitöitä, ja ihminen silloin ehkä kulutuksella kompensoi sitä, että ei ihan täysin ole tyytyväinen elämäänsä tai on jatkuvasti fyysisesti tai henkisesti kovilla.
....

Yksi ongelma mun näkökulmasta on siinä, että meillä on kulttuurillinen normi että pitäis pärjätä yksin ja että on häpeä avata tolla tavalla elämäänsä.

Epäilen edellä sanotun johtuvan osittain siitä, että meillä luontaisesti on aversio siihen että sellaista mikä pitäis tulla hyvien sosiaalisten suhteiden, aitojen ystävyyssuhteiden tai kumppanuuden kautta, lähdettäis tuottamaan ihan vaan rahalla ja palveluna.

Ja mun ihan pohjimmainen epäluulo/kritiikki kohdistuu kai siihen, voiko tollasta lopulta paikata rahalla — ja jos voi, mikä ois hyvä tapa niin tehdä

Ajattelen samoin, että he, joiden on pakko tehdä työtä, josta eivät erityisemmin piittaa, ovat melko "köyhässä" asemassa, etenkin jos vapaa-ajalle ei muiden vevollisuuksien jälkeen jää aikaa. Moni ihminen on tuollaisessa tilanteessa, mutta osalle työ on kuitenkin enemmän intohimo, jolloin päätös elää sillä tavalla on ehkä hieman enemmän tietoinen valinta, tai ainakin alitajuinen valinta.

Kun hallitus on nyt poistamassa aikuiskoulutustukea ja vuorotteluvapaata, taitaa moni olla nyt tarttunut viimehetken oljenkorteen, ja anomukset jompaan ovat esimiehen pöydällä. Minä mukaan lukien. Fiilikset asian suhteen suhteen ovat tosi ristiriitaisia, vaikka odotankin lisääntyvää aikaa innolla, samalla pelkään sitä. Olen niin monta vuotta paahtanut samaan aikaan työtä ja opiskelua, että tavallaan pelottaa kohdata se oma elämä, joka noiden takana on. Epävarmuuden hetkinä ajattelen, että mitä enemmän se pelottaa, oikeastaan sitä suuremmalla syyllä vapaa on toteuttava. Näistä fiiliksistä varmaan lisää juttua myöhemmin..

Tuo Bruton ajatus, että työnsyövereihin pakotettuja pitäisi auttaa, höystettynä MO:n ajatuksella, että apu voisi olla jotain muutakin kuin rahaa, on mielenkiintoinen. Ja kysymys siitä, että voiko yhteiskunta tarjota muuta kuin rahaa, on hyvä. Siis että kykenevätkö ihmiset ottamaan vastaan sellaisia rahalla tuotettuja asioita, joiden "pitäisi" tulla elämässä "luonnostaan" yhteisöltä, ystäviltä ja perheeltä?

[Hiha]

Ja mun ihan pohjimmainen epäluulo/kritiikki kohdistuu kai siihen, voiko tollasta lopulta paikata rahalla — ja jos voi, mikä ois hyvä tapa niin tehdä

Moittimasi HR on koettanut palkita työntekijöitä muullakin kuin rahalla: banaani, karkki (yksi per henkilö), kehotus taputtaa itseään illalla selkään hyvästä työstä, kiitoskortti (jonka voi jokainen tulostaa ja omalla kustannuksellaan kehystää vaikka makuuhuoneen seinälle), rakennuksen ulkopuolen valaiseminen siniseksi.

Raha on vapaasti muunnettava vaihdonväline. Työnantaja, yhteiskunta, mikä tahansa taho, joka ei raski käyttää sitä tarpeeksi palkanmaksuun, palkitsemiseen, tukemiseen, harvoin onnistuu minkään muunkaan välineen kanssa. Oikeasti vaikuttavat keinot maksavat helposti enemmän kuin sellaisen summan antaminen suoraan ihmisille, että sillä voi itse kukin omatoimisesti elämäänsä helpottaa.