Woket keitä he ovat?

[Melodious Oaf]

Osaako joku avata ummikolle, kuinka paljon liikkumatilaa Dawkins sallii genotyypiselle miehelle siinä, kuinka suuri osa tämän mielensisällöistä voivat olla feminiinisiä määrän mennessä vielä luonnollisen biologisen vaihtelun piikkiin, niin ettei vasenkätisyyttä vakeammasta kehitysvammasta ole mielekästä puhua?

Dawkins mainitsee myös J. K. Rowlingin, joka menetti käytännöllisesti katsoen koko upean uransa lohkaissessaan varomattomasti jotain sen suuntaista, että mies ei voi olla nainen tms, niin onko Rowling sitten jossain avannut tätä tulokulmaansa tarkemmin?

Tarkoitan, että lähestyykö J. K. Rowling aihetta samasta kulmasta kun Dawkins tuolla yo. videolla, että mies ei muutu naiseksi vain asettelemalla katolilaisittain sanoja sopivaan järjestykseen vai tarkoittaako hän myös sitä, että miehen kehoon syntyneellä identiteetillä ei voisi olla niin paljon normaalilla biologisella vaihtelulla selitettävää osuutta feminiinejä mielensisältöjä kaikista mielensisällöistään, että tällaisten ihmistn kohdalla se pienimän riesan tie olisi kutsua naiseksi, vaikka identiteeetin genotyyppi ei naisen genotyyppi olisikaan?

Mukava sinänsä, että laitoit lähteeksi pitkän videon. Juuri nyt ei ole aikaa eikä oikein tarmoakaan katsella sitä tarkemmin läpi, enkä ole ennalta kovinkaan hyvin perillä sen paremmin Dawkinsin kuin Rowlinginkaan näitä teemoja koskevasta ajattelusta.

Pidin pohdintaasi kiinnostavana, mutta vastaan näin ensialkuun puhumalla täysin ohi siitä, mitä kysyit, mihin viittaat ja mitä ajattelit. Toivottavasti palataan siihen vielä vaikka joululomien aikana, ja tarkoitus ei lähtökohtaisesti ole sivuuttaa sitä.

Hiljattain kulutin vapaa-aikaani räpeltämällä YouTubessa, ja vastaan tuli mielenkiintoinen tavallaan historiallinen konteksti sukupuoleen liittyvälle debatille. Kyse ei silloin ollut identiteeteistä, vaan katselin 1980- ja 1990-luvuilla USA:n laivaston taistelulentäjänä uransa tehneen kaverin analyysivideota epäonnistuneesta laskeutumisesta, jossa ensimmäisiin naispuolisiin lentotukialuksilla operoineisiin kuulunut laivaston taistelulentäjä menehtyi.

Entinen lentäjä ja nykyinen tubettaja päätyi esittämään, että naisten integraatio laivastolentueisiin, sukellusvenemiehistöihin ynnä muualle on laajassa kuvassa ollut oikea ja onnistunut päätös mutta prosessi ei kokonaisuutena ole ollut ongelmaton.

En lähde kuvailemaan tapaturman yksityiskohtia. Itselleni siitä lähinnä aukesi kiinnostava vinkkeli siihen, minkälaista keskustelua naisten asepalveluksesta käytiin USA:ssa siirtymäkaudella (1980- ja 1990-luvuilla).

1980-luvulla USA:ssa uutisoitiin laajasti laivaston virkistystapahtumasta, jossa laivastolentäjät olivat ahdistelleet ja raiskanneet useita naispuolisia laivaston palveluksessa olleita henkilöitä. Tämän jälkeen aika nopeassa aikataulussa ja osin imagosyistä ajettiin naisia sisään tiettyihin erityisen vaativiin tehtäviin, joihin heillä ei aiemmin ollut pääsyä.

Julkisuudessa käytiin ylipäätään ja esim. aiemmin mainitsemani tapaturman jälkeen melko polarisoitunutta keskustelua, jossa yhtäältä syytettiin ihmisiä misogyniasta, jos he esittivät negatiivisia arvioita naislentäjistä tms., ja toisaalta syytettiin päällystöä ja ties keitä siitä, että naiset saivat epäreiluja etuja tai että pyrkimys ottaa heitä tiettyihin tehtäviin oli poliittisen agendan ja päätösten sanelemaa mutta faktojen ja käytännön kannalta huono ajatus ja virhe.

Koko kuvaa on tosi vaikea välittää selkeästi, mutta mun mielestä on älyttömän kiinnostavaa, että tossa on yhtäältä joku yleisesti epäoikeudenmukaiseksi koettu tapahtuma joka saa paljon julkisuutta, ja se toimii jonkin ison muutoksen käynnistävänä tai sitä katalysoivana tekijänä. Sitten on tietty toimintakulttuuri tai useita sellaisia, jotka ovat melko nihkeitä muuttumaani. On ihmisten asenteita ja toisaalta epäoikeudenmukaisuudenkokemuksia siitäkin, että voitais ottaa joku tosi kokenut veteraanilentäjä takaisin palvelukseen mutta sen sijaan jonkun poliittisen päätöksen takia otetaankin aivan raakileita ja vieläpä naisia.

Silloin tehtäviin tulee sellaisia naisia jotka kestävät tiettyjä paineita ja jotka nimenomaan laittavat itsensä tämän tyyppisiin tilanteisiin,  eikä välttämättä aivan alkuvaiheessa ole helppo päästä siihen, että ei otettais mitään kantaa sukupuoliasioihin vaan arvioitais neutraalisti suoriutumista ja mentäis vaan sen mukaan.

Eihän ilma-alus siitä välitä, minkälaiset genitaalit tai minkälainen minäkuva jollakin tietyt ohjausinputit antavalla ihmisapinalla on. Mutta ihmiset välittää, ja niiden voi olla aika vaikea keskustella tällaisista asioista neutraalisti — jopa niin että voi olla parempi kuitenkin nostaa tämmöset jutut tapetille ja ottaa riskejä siinä että näyttää muiden silmissä tyhmältä tai on väärässä, jos vaihtoehto on se että jostain asiasta ei edes uskalleta puhua.

Genitaalit ja seksuaalisuusasiat ylipäätään herättää ihmisissä luontaisesti tunteita, ja toinen aspekti tällasessa on se, että on varsin luontaista käsitellä näitä samalla jonkun eettisen tai muun vastaavan filtterin läpi, jolloin kyse on siitä, että ihmiset saavat jotakin (etuuksia, etuoikeuksia, mainehyötyä, valtaa, seksuaalista valtaa, tms), ja tämä jokin on sellaista, minkä täytyy olla joltain muulta pois.

Jos joku vetoaa oikeudenmukaisuuteen siinä, että jotakin yksilöä kohdellaan huonosti tai järjestelmä ei palvele häntä, silloin keskustelu kääntyy helposti siihen, että valikoidaan esimerkkejä ja esitetään toisen osapuolen kantoja naurettavina, epäoikeudenmukaisina ja epäloogisina.

Periaatteessa wokettamisen ja muunkin siihen liittyvän keskustelun vois kuvata ton kautta. Siis niin, että se on tollasta arvo- ja moraalipuhetta toisten ihmisten kannoista.

Ja tähän liittyy se, että jossakin murrosvaiheessa neutraalimpi keskustelu voi olla ihan helvetin vaikeaa ylipäätään. Kun joku järjestelmä tai toimintakulttuuri tai säännöt tai joku tällainen muuttuu, se ei vaan ole "neutraali tilanne", vaan se vaatii joskus pitempiä aikajänteitä ja laajempaa tarkastelua jotta sieltä löytyis joku oikeasti kiihkoton tarkastelutapa.

Tarkoitan esimerkkien valikoinnilla yllä mm. sitä, että jos joku nainen toimii tietyssä tapaturmatilanteessa ei-optimaalisesti, tällaisessa murrosvaiheessa on tendenssi nostaa se erityisesti esille. Jos sata miestä tekee saman virheen tai niitä vaikka menehtyy vastaavalla tavalla, siitä ei edes käydä mitään keskustelua tai niitä ei erityisesti mainita missään.

Samanlainen homma urheilussa tai missä vaan.

Kun jokaisen lentäjän jokainen lentotukialuslaskeutuminen tilastoidaan ja pisteytetään, jossain vaiheessa kun naispuolisia lentäjiä alkaa olla tarpeeksi paljon ja dataa tarpeeksi paljon, siitä voidaan alkaa esittää periaatteessa neutraaleita arvioita. Nyt kun tämä tilanne on saavutettu, ei ole mitään kysymystä siitä, että olisi ollut virhe ottaa naisia näihin tehtäviin. Ei ollut.

Useimmiten tällaista dataa ei ole, vaan me puhutaan asioista sillä tasolla, että kaikilla on niistä mielipide ellei jopa varmaa tietoa, ja kaikki nauraa toistensa typeryydelle. Mut se varma tieto on joku YT-video tai yksittäinen oma havainto tai oma kokemus tai muutaman tällaisen rykelmä.

Varsinaiseen sun kysymykseen osaan tässä vaiheessa sanoa vain sen, että mun mielestä Rowling ei ole menettänyt koko uraansa tai mainettaan sukupuolta koskevien kannanottojensa takia vaikka siitä onkin noussut valtavaa kohua ja varmaan sillä on ollut isoja vaikutuksia hänen elämäänsä, tuotantoonsa ja erinäisiin yksittäisiin projekteihin.

Mun käsitys on että Rowling on alun perin kommentoinut tätä sen takia että hänellä itsellään on ollut nuorena huono itsetunto ja erilaista kupruilua oman sukupuoli-identiteetin ja seksuaalisuuden kanssa. Huonoja suhdekokemuksia ja hankalia suhteita omiin vanhempiin ja niin edelleen. Kuitenkin hän on saanut lapsia ja myöhemmässä elämänvaiheessa on löytynyt parempi ja turvallisempi parisuhdekin.

Hän on varmaan reagoinut alun perin siihen että tollasta "kupruilua" mitä hänellä itsellään on ollut hirveän aikaisessa vaiheessa korjattais sellaisilla lääkehoidoilla ja kirurgisilla toimenpiteillä joista koituu peruuttamattomia muutoksia ja esimerkiksi lisääntymiskyky voi mennä kokonaan.

Mutta hän ei ole siis...  mun mielestä silloin ihan alun alkaen ehkä tuonut tota niin selkeästi esille ja avannut vaan on esittänyt sen "neutraalimpana" ja "loogisempana" asiana kuin se ehkä olisi kannattanut esittää.

Ja toisaalta siinä on ehkä ollut jotain sellaista ristiriitaa että hänellä on tietty imago ja rooli julkisuudessa, kun hän on huomattavan vauras henkilö, joka on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja joissa aika isossa roolissa on nimenomaan etiikka ja moraali. Harry Potter -kirjat on keskeisiltä osin melko kevyttä satua ja viihdettä jossa on mieleenpainuvia sadunomaisia hetkiä ja kuvia. Mutta samaan aikaan niissä toisaalta käsitellään periaatteessa vakavissaan hyvää ja pahaa, ystävyyttä ja sitä, mikä on elämässä tärkeää.
    Tää on siis lähtökohtaisesti Rowlingilla vähän tällainen trapetsi että hän ei ole halunnut valita noista kahdesta selkeästi vain toista ja jättää avoimeksi sen, kuinka paljon siinä haluaa nähdä kutakin. Ja loppujen lopulta kyse on vain sadusta ja vastuu jää lukijoille tietenkin.

Dawkins on mun mielestä hiton hyvä siinä että hän parhaimmillaan kirjoittaa erittäin vetävästi ja selkeästi.

Biologian näkökulmasta The Selfish Gene'iä yliluetumpaa ja yliarvostetumpaa kirjaa on vaikea keksiä. Siinä esitetty melko yksioikoinen kuva ihmisistä eräänlaisina geeniensä ohjelmoimina robotteina on kirvottainut koko ajan armotonta kritiikkiä eikä sitä kannata oikeastaan kukaan vakavastiotettava alan tutkija. Tästä huolimatta teos resonoi edelleen zeitgeistissa todelliseen painoarvoonsa nähden suhteettoman voimallisesti.

Koko tosta sukupuoliasiasta mulla ei ole itsellä mitään valmista kantaa tai silleen...  valmista sanottavaa.

Joku orastava aavistus mulla on että välttämättä viisautta siinä ei edes ole se että pyrkii johonkin hirveän selkeään jäsennykseen. Tossa on joku sellainen paradoksi jopa että monesti sellaiset ihmiset jotka kovimpaan ääneen sanoo olevansa tossa kartalla nimenomaan ei ole sitä. Jos pitäis arvata, veikkaisin ehkä että viisaus tossa saattais olla enemmän sitä ettei häpeä tai epäröi olla sitä mitä on mutta ei tavallaan... luule tietävänsä miten asiat on tai koe tarvetta selostaa sieltä omista hahmotuksista käsin muille, miten noi hommat menee ja pitäis ymmärtää.
      Jos siis... joku vaikka selittää että hänellä on tosi hyvät sukupuolta koskevat käsitykset koska hän ei hyväksy jotain vääristyneitä ennakkoluuloja, tämä ei takaa että on millään tapaa vähemmän kyseisten ennakkoluulojen pauloissa. Jos taas joku sanoo että hänellä on tästä hyvät käsitykset, koska ne ovat täysin faktapohjaisia ja hyvin selkeitä, sama homma silloinkin.

En tiedä, miksi just Rowling ja Dawkins olis tyyppejä, joiden kantojen kautta tota kannattais lähestyä. Mutta toisaalta ihan yhtä hyvin sitä voi niiden kautta kai peilata kuin kenen tahansa.

Onhan se siis...  mahdollista että joku nainen voi määritellä olevansa "hyperfeminiinen" ja tarkoittaa sillä jotain ja olla tavallaan oikeassa. Ja joku toinen nainen voi sanoa vaikka että vihaa sitä että pitää ajatella itseään naisena tai että hänestä puhutaan tyttönä tai naisena. Mutta en mä siis... tiedä onko tohon kovin helposti saatavilla mitään universaalimetriikkaa jolla sitä mitä ne puheet tarkoittaa voitais sovitella yhteen. Kun voihan se olla noiden molempien suhteen niin että joskus ja joissain asioissa on naisellinen tai feminiinen ja joissain ei ole tai on sitä vähemmän. Tai että se näkyy joskus ja joskus ei ja että ihmiset tulkitsee niitä ilmiöitä ja kokemuksia ylipäätään eri tavoilla.
     Mulle itselleni varmaan subjektiivinen ihanne tossa asiassa on se, että joku nainen tai mies voi liikkua tolla akselilla hirveästi sitä edes miettimättä. Välillä voi olla tosi äijänä jossakin tai olla hyvinkin naisellinen pukeutumisen tai jonkun suhteen, ja välillä taas ei, kokematta tässä mitään suurta ongelmaa tai ristiriitaa tai murhetta.
    Mutta toi ei välttämättä korreloi selkeästi siihen miten ihmiset puhuu noista asioista toisille, miksi ne tekee sitä (puhuu niin tai näin) ja mitä ne sillä tarkoittaa.

Joku voi vaikka selittää olevansa "hyperfeminiininen" mutta toi mun kuvaus "ihanteellisesta" pätee häneen silti. Enkä usko että toi mikä mun mielestä subjektiivisesti on hienoa kuvautuis kovin helposti miksikään tietynlaiseksi tyypiksi joka puhuu ja toimii tietyllä tavalla.
     Jos pitäis heittää tähän joku oma ennakkoluulo, niin... tollasia kuvauksia voi joku esittää tilannekohtaisina heittoina tai vastauksena johonkin tai osana jotain sosiaalista tilannetta vaikka. Jos taas joku puhuu monenlaisissa yhteyksissä ja tilanteissa ja monenlaisiin aiheisiin liittyen huomattavan paljon vaikka omasta sukupuolikokemuksestaan tai identitetiistään tai toisten ihmisten tätä koskevista julkilausumista, voi olla ihan hyvä ajatus joskus kysyä sitäkin, minkä takia tämä ihminen oikeastaan näin toimii, siis ihan käytöksenä.
    Voi olla että ihminen on vaikka kiihtynyt ja tietyissä tällaisissa olotiloissa hänellä on tapana puhua tällaisista asioista. Ikään kuin pyöritellä jotain abstraktia problematiikkaa ja universaaleja ja kokea samalla omia tunteita mieluummin kuin puhua jostain mitä ei sillä hetkellä kykene edes sanomaan tai välttämättä tavoittamaankaan.
   En tarkoita että välttämättä pitäiskään pystyä tavoittamaan tai toimia toisin. Ja toi on räikeän värikäs esimerkki skenaaariosta, jotka varmaan yleensä on jotain aivan muuta.
   Tausta-ajatus on sillä tavalla kaikkia koskeva ja jopa melko neutraali, että kaikki kai joskus vatvoo abstrakteja asioita enemmän tai vähemmän kiihtyneenä. Sekin on osa elämää, mut ei aina se mitä ihmiset sanoo ja mistä ne puhuu ole kovin hyvä opas siihen, mitä siellä on välittömämmin ja henkilökohtaisemmin taustalla.
   Miettiminen sinänsä ei ole turhaa, vaan siitä voi olla hyötyä ja se on tarpeellistakin.

Mutta usein jonkin melko teoreettisen ja vaikean asian käsittely on samaan aikaan tietyllä tapaa "kärsimystä tuottavaa" että myös koukuttavaa ja palkitsevaa tai "siistiä". Se on sellainen karuselli joka helposti hukuttaa alleen kaikenlaista arkista ja pieneltä tuntuvaa mutta jolla itse asiassa oman käytännön elämän kannalta saattaa olla pelottavan isokin merkitys.
   Mun ennakkoluulo on siis se että tällaisista asioista puhuminen voi olla yllä kuvatulla tavalla kohteensiirtoa tai omien asioiden ja tunteiden väistelyä tai peittämistä. Eihän sitä asiaa silti sivuuttaa voi ja ei voi tietää, mitä se muu sitten vois olla. Syy tälle ennakkoluulolle on osittain se että tollaset jutut kuulostaa ja tuntuu tärkeiltä eikä siinä ole yhtä suurta hapuilun pelkoa tai sellaista pelkoa että joku muu ei tajua mistä edes puhut tai pitää sitä täysin yhdentekevänä.
   Kun siis tämmöselle tarpeeks abstraktille tasolle vietynä kukaan ei tajua mistä me puhutaan, plus se että kaikki pitää toistensa käsityksiä naurettavina jos ei nyt aina niin melko usein, jolloin sitäkin on helpompi sietää ja siihen totutaan. Se on myös vähemmän uhka, koska ei kuitenkaan puhuta oikeasti suoraan tai täysin omina itseinämme.

Tähän sukupuolitematiikkaan voi myös liittää erilaisia kysymyksiä siitä, minkälainen pitäis olla vaikka joku juridinen viitekehys jossakin asiassa tai... melkein mitä vaan kysymyksiä erilaisista toimintatavoista ja järjestelyistä, etiikasta, lääketieteen hoitokäytännöistä yms.

Mut jos niissä haetaan sitä, mikä olis analogia kattavalle ainestolle tietyn ihmisjoukon suorittamista  lentotukialuslaskeutumisista ja näitä koskevista standardimallisista arvioinneista, ja kysytään että mitä näistä voitais päätellä, koko homma muuttuu mun mielestä todella sekavaksi.
    Mikä takaa sen että löytyis joku kaikkia näitä yhdistävä yksi skaala jolla on mahdollista saada oikeita vastauksia pisteyttämällä jos arviointimalli vain rakennetaan tarpeeksi huolellisesti ja hyvin? Miksi pitäis yrittää rakentaa jotain näin vaikeaa ja monimutkaista — ja mihin tällaista _vastausta_ edes tarvitaan?

Pyrin jossain vaiheessa palaamaan vielä täsmällisemmin Dawkinsiin ja Rowlingiin sekä lainaamiini kysymyksiin, mutta sitä ennen pitäisi katsella laurin linkkaama video ajatuksella yms.

Tämä viesti on älyttömän pitkä ja sekava. Pahoittelen tapahtunutta ja siitä mahdollisesti aiheutuvaa vaivaa :-P

[a4]

^
Yhdysvaltojen armeijassa värillisiltäkin on vaadittu enemmän päästä tasa-arvoisempaan asemaan ja stereotypiaan.
Intersektionaalisen wokesti voidaan tarkastella erilaisten vähemmistöjen risteymiä ja leikkauksia kuten vaikkapa Yhdysvaltain armeijan värillisiä homonaisia.
Näen hyvänä rinnastuksena woken hengessä sukupuolierottelun vertaamisen rotuerotteluun.
Rotu on vanhentuneena korvautumassa tieteissä pikku hiljaa muilla termeillä ja odotan samaa kohtaloa myös sukupuoli-termille eri tieteissä teknologioineen ja niiden muokkaamassa arjessa kielineen, vaikka biologiatieteessä sukupuoli-termi säilyisikin pisimpään käyttökelpoisena.

Positiivista syrjintää unohtamatta:

[Melodious Oaf]

^

Mun on vaikea ottaa tähän ihan noin ylevällä tasolla kantaa, kun mua kuitenkin kiinnostaa ihmisten genitaalit ja vartalot ja jopa niiden kuttuuritaustat ja ihonvärikin joskus.

Ja onhan se pelottava ajatus että sanois tollasista asioista jotain jonka takia joku pitäis mua idioottina tai toimis jollain sellaisella tavalla joka ois noloa tai epäonnistuis tai sitä pidettäis tosi onnettomana.

Eihän ne nyt ainoita asioita ole tai koko ajan mielessä kaikki ainakaan kerralla mut kuitenkin.

Luulen että tavallaan ymmärrän utopiakuvan siitä että tietty käsite vaikka lakkais olemasta kulttuurillisesti relevantti ja samalla tietyt siihen liittyvät ikävät ilmiöt tai vaikeat tunteet ja tilanteet lakkais nekin olemasta.
      Tyyliin että joskus ei puhuttu selfieistä mutta nyt puhutaan, ja kaikki tietää mitä tällä tarkoitetaan.

Jollain tasolla en kuitenkaan täysin tavoita tätä.

Tuntuu surulliselta ajatus että ei sais olla jonkun uuden tai vaikean asian edessä joskus kujalla tai idiootti tai ihan vaan utelias tai muuta tämmöstä. Myöskään se ajatus että ongelmat korjaantuis tai vaikeudet poistuis sanoja tai käsitteitä poistamalla ei tunnu täysin uskottavalta.

Jos joku haastattelee vaikka Morgan Freemania, on tästä kiinnostunut ja homma sujuu, eikä hänelle tule mieleen ottaa esille mitään etniseen taustaan tai ihonväriin liittyvää, voihan tällainen olla tietynlainen indikaattori siitä että ei mieti jotain tiettyä problematiikkaa, koe sitä siinä tilanteessa tai pidä sitä kiinnostavana tai relevanttina suhteessa johonkin muuhun mistä sen sijaan puhuu ja mitä tuo esille.

Sanotaan että esimerkiksi muinaisilla kreikkalaisilla ei olisi ollut samanlaista ihonväriin kohdistuvaa ja arvottavaa kategorisointia kuin mikä USA:ssa on ja mitä siellä ja monissa maissa yleensä tarkoitetaan kun puhutaan rasismista. Käsittääkseni tämä käsitys perustuu aika suurelta osin siihen, että Herodotus kirjoitti etiopialaisia yleisesti pidettävän kansoista kauneimpana, ynnä muihin vastaaviin fragmentteihin.

Herodotuksella oli samaisessa teoksessa lausuttuna tavoitteena kirjata ylös ja näin säilyttää jälkipolville sekä kreikkalaisten että ei-kreikkalaisten kansojen suurimpia saavutuksia ja mainetekoja, mikä poikkeaa aika paljon intersektionaalisesta eetoksesta eli hieman kärjistäen siitä, että haettaisiin vertailevasti epäkohtia, epäsuhtia ja epäoikeudenmukaisuutta, joka sekin tietysti on joskus paikallaan ja tarpeellista.

On melko helppo kuvitella sellainen tulevaisuus, jossa sana selfie lakkaisi olemasta kulttuurisesti relevantti. Eletään vaikka virtuaalimaailmoissa ja jostain sattuman oikusta still-kuvien kaappaaminen on jäänyt käyttöjärjestelmistä järjestäen pois tarpeettomana, tai jotakin, jolloin niiden jakaminen ja näkeminen nykyisessä selfien merkityksessä voisi ilmiönä marginalisoitua eikä käsitteelle enää olisi tarvetta.
   Tietty se vois jäädä turhaksi monesta muustakin syystä.

Sikäli kun selfien käsitteeseen voidaan liittää jotakin vaikeaa tai epäsuhtia tai ongelmia tai muuta tällaista, en näe selkeää syytä olettaa, ettei vastaavan tyyppisiä ongelmia ollenkaan esiintyisi tulevaisuudessa, jossa käsite sinänsä on lakannut olemasta kulttuurillisesti relevantti.

Analogia still-selfieiden ja jonkin muun niiden paikalle tulevan sekä toisaalta sukupuolen käsitteen ja jonkin muun sen korvaavan hahmotustavan välillä on aika teennäinen ja väkisin väännetty, mutta en näe, miksi yllä sanottu ei pätisi tähän periaatteessa.

Jos ajatusta virtuaalitodellisuudesta viedään pitemmälle, voitaisiin kuvitella että läheisyyden kokemuksen tai seksuaalisen mielihyvän tai jonkin tälle rinnasteisen saaminen toteutuisi aivan toisella tavalla, mutta en näe, miksi tällaiseen todellisuuteen ei silti voisi liittyä ongelmia tai vaikeuksia tai jotakin omanlaisiaan epäsuhtia.

Jos halutaan viedä ajatusta vieläkin pitemmälle ja reifioida lisää, sanotaan vaikka, että päätettäisiin lakkauttaa nisäkkäät tai koko eläinkunta eettisesti ongelmallisena ekologiansa ja elintapojensa vuoksi. Oletetaan että jäljelle jäisi vain kasvikunta ja että me olisimme sieniä. Omituinen ajatus mutta lähdetään siitä että se voidaan stipuloida tässä todeksi.
     Mikä tässä takaa että silloin kaikki olisi väistämättä parempaa tai ongelmattomampaa?

Ymmärrän luullakseni ajatuksen tavallaan, ehkä osittain väärin tai vaillinaisesti, mutta mulle on jollain tapaa vaikea ajatella tätä niin että kaikki mihin liittyy jotain vaikeaa tai epämiellyttävää tms. olisi rinnasteista vaikkapa sille että on esimerkiksi heroniinikoukussa ja haaveilee siitä että tällaista vaihtoehtoa tai mitään siihen liittyvää vaikeutta tai kärsimystä tai kipristelyä ei kertakaikkiaan olisi edes olemassa.

Vaikka mielikuvan tarkoitus tossa yllä voi olla tietyllä tapaa hyvä ja ymmärrettävä ja kauniskin, silti tollasella planssilla operoidessa nimenomaan maalaa ne asiat mahdottoman vaikeiksi ellei jopa pahoiksi eli arvottaa niitä siinä samalla.

Ei mulla tosin tähän mitään ratkaisua ole.

Tuli vaan mieleen haaveilu yleensä ja se kun joku täällä haaveilee perseseksistä aina silloin tällöin. Ja samalla se että toihan on tavallaan maksimaalisen nuhteeton tapa haaveilla jos sen kehystää niin että käsitteitä ja samalla niihin liittyvää kärsimystä ja ongelmia kitketään pois.

Äläkä a4 turhaan ota tollasta raskaasti. Ajattelin ääneen ja toi on yhtäältä vammatason huumoria ja toisaalta ihan vaan sitä että kun ei tajua niin ei tajua, mikä toisaalta tarkoittaa että ymmärryksen laajentamiselle on runsain mitoin tilaa

[Aave]

Varovainen arvioni on, että suomeksi wokeilua tuottavat foorumistit ovat todellisuudessa amerikkalaisia botteja, joita varten on valjastettu suomea osaava kielisofta.

Sitä nimittäin voisi kuvitella, että kantasuomalaista woke-ideologiaan tärähtänyttä kiinnostaisi esimerkiksi suomalaisten heimojen kohtelu Venäjän ja/tai Ruotsin vallan alla, vaan vielä mitä. Ne paasaavat täälläkin afroamerikkalaisten tai Amerikan intiaanien kohtaamista vääryyksistä ja näiden asioista, tai sitten näitä jutskia sovelletaan silmät apposen kiinni tänne saapuneisiin "turvapaikanhakijoihin".

Hilpeää paskaa, etten paremmin sano. Sama poppoo tuppaa olemaan vihervasemmistolaisia, joista nuoremman polven edustajat ovat hekin käytännössä, kuin amerikkalaisia vasemmistolaisia. Jos ottaisi Yhdysvaltain kulttuurin kaupalliset vaikuttimet pois täkäläisten riemuidioottien jutskista, niin eihän siitä mitään jäljelle jäisikään. Se, että Suomessa asti vaahdotaan kuin oltaisiin amerikkalaisessa kulttuurissa on jotain niin purevan ironista että itkeäkö, vai nauraa.

Woke-ideologia on moderni lastikultti - ja sen kannattajat omalla tavallaan ihan yhtä kujalla kuin todelliset esikuvansa, vaikka omasta mielestään niin tositiedostavaa leikitäänkin.

Aiheesta enemmän: Lastikulttitiede (Wikipedia).

[Melodious Oaf]

Palstan intersektionaalisin kirjoittaja on mun mielestä heittämällä Aave.
   Jääköön selittämättä minkä takia mut ei se ole täysin läppä.

[Melodious Oaf]

Periaatteessa olis mahdollista tutkia vaikka tän keskustelupalstan viestejä aineistona käyttäen jotain hypoteesia syy-seuraussuhteista.

Vois katsoa vaikka, milloin syntyy "hyvää keskustelua" jostain aiheesta, keiden viestit sellaista aikaansaavat, kauanko sellainen kestää tai mihin se tyssää. Tai vaikka sitä, ketkä jotakin teemoja pitävät esillä ja miten se suhteutuu esimerkiksi kirjoittajan oikeistolaisuuteen tai vasemmistolaisuuteen tai johonkin aate- tai arvomaailmaan muutoin.

Siinä tulee tietysti heti vastaan hitosti vaikeita kysymyksiä, kun pitäis täsmällisesti määritellä, mitä kaikilla käsitteillä tarkoitetaan. Miten määritellään jonkun kirjoittajan arvopohja tai hyvä keskustelu tai jonkun teeman esillä pitäminen yms.

Se, että sanoo vaan että "lastikulttitiede" ja linkkaa johonkin missä Feynmanin nimi on mainittu, ei anna mitään perustaa syy-suhteiden arvioinnille eikä silloin tarvitse tehdä mitään duunia tai punnita mitä esittää tms.

Käytännössä lainataan auktoriteettia Feynmanilta ja otetaan retorisesti sellainen rooli että tää mitä itse teen on neutraalia ja tieteellistä kontra se mitä jotkut muut tekee.

Äkkiä arvioiden vois kuvitella että tollanen itsessään tai pelkkä toi tuskin vie keskustelua semmoseen suuntaan jossa olis helpompi puhua asioista autenttisemmin tai kehystää jotain pyrkimyksiä edes neutraalimpaan käsittelyyn tai hahmotella mitä tällanen vois tarkoittaa.

Jos ton ohessa nostaa esiin sen että tässähän olis mahdollista tehdä jotain duunia tän eteen ja määritellä näitä hommia täsmällisesti tai yrittää edes, se menee varmaan ohi siitä mitä tommosella haetaan tai mikä siinä olis tarkoituksena.

Halutaan vaan tuoda esille joku vinouma tai epäkohta ja sanoa että mä nään tän, nönnönnöö ja lällän lällän lieru teille :-P
    Mikä on siis... ei nyt niin kaukana siitä mitä ymmärtääkseni samaisella puheenvuorolla on tarkoitus kritisoida.

Henkilökohtaisesti en jaksa ruveta tollasta projektia junailemaan ihan jo senkin takia että datan kerääminen foorumilta tai datan kerääminen jollain oikeasti järkevällä systeemillä on itsessään niin isotöinen ja vaikea hanke toteuttaa.

Mut silloin mun katsannossa mun pitäis vaan hyväksyä että en osaa tai jaksa tai halua tätä hommaa tehdä enkä silloin myöskään voi sanoa miten se asia on tai miten se menee — jos ja kun en kerran tiedä.

Käytännössä ois kai hyvä yrittää puhua asioista semmosella tavalla joka on...  linjassa tai sinut sen kanssa mitkä siinä on ne pohjaspeksit ja edellytykset ja olla vaan ns. reilu sen suhteen.

Ettei lähde siitä että olennaista on vaan miltä joku kullakin hetkellä näyttää vaan mieluummin vaikka niin ettei sen tarvikaan näyttää fiinimmältä tai enemmältä kuin mitä se on.

Mut noi on mun aika henkilökohtaisia periaatteita jotka saakin olla yleisen tason tarkastelussa omituisia ja naurettaviakin, ja ei siinä mitään

[Melodious Oaf]

USA:n ja Suomen eroihin liittyen vois sanoa myös, että jos joku jossain tekee jotain ymmärtämättömiä rinnastuksia tai jotain tyhmää kritiikittömästi tai ymmärtämättömästi soveltamalla jotakin teoriaa tai skeemaa USA:sta apinoidun mallin mukaan sellaiseen, mihin se ei edes sovi, eikö samaa ajatusta ja kritiikkiä voisi samalla ulottaa myös itseensä ja esimerkiksi koko tohon woke-käsitteeseen?

Kuinka hyvin se ihan todella kuvaa esimerkiksi tämän foorumin keskustelijoista ketään tai ihan oikeasti relevantisti yksilöi Suomessa jonkin ihmisryhmän tai arvomaailman tai poliittisen liikkeen?

USA:ssahan sanaa woke on käytetty ja koko ajan käytetään siihen että poliittisten vastustajien koko maailmankuva nähdään yhtenä tasaisen typeränä monoliittina. Kaikki mitä ne sanoo ja tekee ja ajattelee on pakostakin väärin ja saatanasta ja niin edelleen.

Tollanen yhteiskunnan pirstaloituminen ja kyvyttömyys ihmisten edes puhua toisilleen yhtään mistään ihmisinä ja normaalisti ei ole sellaista tuontitavaraa jota mun mielestä tänne kannattais ottaa tietenkään.

Jos joku ajattelee jostain sukupuoleen liittyvästä jotain, ja jos me pidettäis toisiamme ihmisinä, me varmaan sanottais että jaa sä ajattelet tosta nyt noin ja puhuttais välillä jostain muusta. Eikä mikään ihmisen yksittäinen omituinenkaan ajatus niin helposti tekis siitä jotain maalitaulua tai pilkan kohdetta. Ehkä tää on tyhmä ajatus mutta tämmöstä haluaisin vaalia kuitenkin.

Normaalisti kai ajateltais että jokaisella on käsityksiä jotka elää ja tarkentuu ja ei ne kaikki aina niin fiinejä ole kenelläkään. Ajattelen jostakin nyt näin mut eihän se ole mikään tuhansia vuosia kestävä kiviveistos ellen mä ole sisältä kuollut, eikä se ole musta oikein tervettä olettaa että ihmiset yleisesti olis tai mennä jollain saatanan jenkeistä tänne tuodulla kristillisiltä lainatulla maailmankuvalla jossa kaikki on joko tai, joko pelastut ja oot hyvis tai oot kirottu ja saatanasta. Ehkä jos joku selittää sulle tarpeeks kaikkee paskaa niin sitten sä heräät tai koet kääntymyksen tai syöt jonkun pillerin ja mitä näitä nyt on. Siis... aivan infantiilia suoraan leffoista ja somesta nieltyä kuravelliähän tommonenkin on jos se on oikeasti jonkun käsitys ihmisistä ja elämästä.

Se minkä toi woke tekee muun muassa tai mitä roolia se myös palvelee, ja voidaan ottaa sen tilalle myös "riemuidiootti" tai joku näennäisesti kotikutoisempi käsite, on että enää noi ei olekaan mitään ihmisten ajatuksia vaan ne ihmiset onkin aika helposti jotain paljon vähempiarvoista ja ei niin elävää. Sen lisäksi kaikki mitä ne ajattelee on osa kokonaisuutta johon kuuluu laaja mutta lopulta täysin hähmäinen ja määrittelemätön kokoelma erilaisia toinen toistaan naurettavampia kantoja.
    Tietyt kannat vaan kuuluu yhteen ja joko sulla on ne ja oot woke tai sitten ei ja et oo — ja näin me tehdään maailmasta selkeä ja helppo.

Varmasti on joku pointti semmosessa että koitettais ymmärtää jenkkien juttuja omassa kontekstissaan ja sitä kautta paremmin ja toisaalta elämää täällä samalla tavalla omana juttunaan ja yhtä arvokkaana ja kiinnostavana ja syvänä. Eikä sekoiteta sitä siihen mitä meille sarjat ja leffat ja some eniten tuuttaa kulloinkin päin näköä.

Ketjun aiheeseen liittyen haluaisin kuulla miksi woke käsitteenä tai tollanen monoliittisen viholliskuvan rakentamisen perinne ois hyvä juttu tai semmosta mitä tänne kannattais yhtään sen enempää tuoda kritiikittä Jenkeistä.

Mun mielestä kriittisyyttä vois ja kannattais kohdistaa yhtä lailla tohon juttuun itseensä — siispä myös omaan itseen ja siihen että jos teet tollasta, mitä silloin teet ja miksi niin teet.

En ajattele että me suomalaiset oltais immuuneja yhtään millekään, ja sama logiikka tossa on kuin kaikessa. Helvetin helppo tapa se on varmaan netissä kerätä huomiota ja näyttää hyvältä. Nimenomaan siihen tarvitaan selkeyttä ja helppoutta ja valmiita perusteluja ja valmiiksi hyväksi ja huonoksi laputtamista, etenkin selkeitä viholliskuvia ja niin edelleen.

Mut onko tollanen sen arvoista mitä se joskus antaa? 

Eikö ole typeryyttä lisäävää pönkittää mallia että noin voi ja saa ja kannattaa tehdä, koska siis... silloin jos nyt joku uskois että se mitä teet on hyvää ja järkevää, miksi ne ei silloin soveltais tota samaa periaatetta kaikkeen mitä niille elämässä tulee vastaan?

Miksi ei saman tien soveltais samaa suosion ja huomion saamisen reseptiä niin kauan kun se toimii tai aina ja vääntäis maailman sellaiseksi että joku tämmönen massia ja haloota tuottava binäärijako saadaan muodostettua?

Totta kai itsekin käytän sanaa woke aina joskus, ja voi siitä puhua siinä missä mistä tahansa. Mutta ei se sitä poista että en ihan pohjimmiltani täysin ymmärrä, minkä helvetin takia ois muka hienoa tai syvää kylvää ympärilleen tollasta maailmankuvaa missä kaiken keskeisin perusta on jonkun vertauskuvallinen uskoontulo tai niiden oikean uskon puute.

Eikö silloin kannattais mieluummin hankkiutua johonkin herätysliikkeeseen ja hankkia niille sanoille todellista sisältöä jos tollanen twisti ja binäärijako niin hiton paljon puhuttelee ja on täysin välttämätön olla koko ajan läsnä kaikessa ja niin keskiössä.

Tekis tavallaan itse sen duunin samalla ja lakkais vaivaamalla tollasella muita

[Melodious Oaf]

Vaikka minulla ei kyllä ole lähtökotaisesti mitään sitäkään vastaan, että vaikeutetaan joko tietoisesti tai tiedostamatta pariutumiseen liittyvää sosiaalidynamiikkaa koska se luo mielestäni evolutiivisen valintaedun niiden geenien kantajalle, jolla on kyky hahmottaa aiempia sukupolvia vaikemmat säännönmukaisuudet ja monimutkaisempaa tulevaisuuden tekniologiaa kuin mihin meillä alkuasukkailla on edellytykset, niin missä määrin luulette tai tiedätte, että Dawkinsin onnistuu tavoittamaan genderskeskustelusta vain viraalit hitit ja missä määrin paradigman?

Tää on varmaan vähän kyseenalainen tulkinta, mutta kun katselin haastattelua, minusta tuntui että Dawkins ei oikeastaan esittänyt koko sukupuoliasiasta mitään kantaa tieteentekijän tai tutkijan auktoriteetilla. Hän sanoo aivojen ja mielensisältöjen mahdollisesta "feminiinisyydestä" niin että tämä on asia josta en tiedä juuri mitään mutta en ainakaan haluaisi sellaisen mahdollisuutta kiistää.

Sen jälkeen kaikki toi puhe feminiinisyydestä ei ole ollenkaan tieteellistä vaan aika kasuaalia, ja mun mielestä Dawkins esittää sen kannan minkä esittää eräänlaisena säntillisen kielenkäytön ystävänä, intohimoisesti kieleen ja sen käyttöön suhtautuvana ihmisenä sekä myös oman sukupolvensa edustajana.

Siinä siis... lähdetään siitä että joku kokee asioita tai ajattelee tai tuntee tavoilla joita me voitais sanoa "feniinisiksi" (eikä ne pura tai problematisoi mitenkään, mitä tämmönen tarkoittaa tai mistä sen kukaan tietää ja mitä vasten sitä mitataan). Dawkins sanoo että tässä ei ole mitään vikaa eikä hän näe siinä ongelmaa, mutta se että hyppää tästä siihen että "olen nainen" on pähkähullua ja se on kielellisen vapauden väärinkäyttöä. En muista olisiko hän sanonut "debauching language" tjsp, mutta jos sanoi, siinä kuva on moraalinen: joku elostelu tai seksuaalinen tosi villi meno menee liian pitkälle ja jotkut normaalit hahmotukset tai tunteet alkaa vääristyä tai ne vaan turtuu.

Mun pitäis kuunnella se sana uudestaan ja tarkistaa, mutta jos toi on se mitä se sanoi, sitten toi kuvasto on sitä mitä se nostaa mieleen.

Se ei ole silleen kriittisen olennaista, vaan joka tapauksessa tota voi ehkä paremmin ymmärtää sitä kautta että se on periaatteessa järkevä eräänlainen kielipoliisin "pidetään nää asiat selkeinä" -tyyppinen kanta.

Ihan samalla tavalla joskus aikaisemmin kun "gender" oli sanana aika tuore tai vähemmän käytetty olis voinut kuulla jonkun samantapaisen tyypin valittavan siitä että ei hemmetti mitä paskaa tämmönen sekoilu ja eikö ihmiset enää uskalla sanoa vaan että "sex" jos ne tarkoittaa jonkun sukupuolta. Ehkä ne olis voineet jopa sanoa että okei, sovitaan että gender tarkoittaa jotain sukupuolen kokemuksellista ja kulttuurillista aspektia, mutta älkää sekoittako niitä keskenään vaan puhukaa sitten selkeästi niistä eri asioina ja käyttääkää niitä sanoja niin kuin ootte ne itse halunneet määritellä.

Mutta maailma muuttuu ja ihmiset tekee asioita ja käyttää kieltä, ja tota periaatteessa järkevää "sex" ja "gender" -sanojen sekoittamisen kritiikkiä ei esitä enää kukaan, koska se juna vähän niin kuin meni jo.

Palaan mahdollisesti tähän vielä myöhämmässä viestissä, mut mun alustava tulkinta tosta on että Rowlingin ja Dawkinsin kannat olis silleen erilaisia tai eri lähtökohdista että Rowlingilla olis tosiaan enemmän keskiössä omat kokemukset ja huoli a) sukupuolen korjaamisen haitoista ja b) seksuaalisen väkivallan tai pahoinpitelyn riskeistä koska ne on sillä itse koettuja juttuja.
    En tiedä mutta uskoisin että useampikin ikävä kokemus erilaisissa tilanteissa.

Dawkinsilla taas lähtökohta ois... ei se että hän on biologi ja miettii näitä asioita siitä vinkkelistä vaan tollanen jäärän kanta kielenhuollon näkökulmasta missä ei ole kauhean paljon takana mitään omakohtaista tai syvempää perehtymistä sinänsä.

Ymmärrän tollasen ajatuksen periaatteessa että on selkeä tai looginen tapa käyttää vaikka sanoja "woman" tai "man" ja sitten on selkeä tai looginen yhteys sanojen "sex" ja "gender" välillä ja että jotakuta tuskastuttaa että miksi tästä pitää tehdä tämmöstä hiton sekavaa leikkiä ja pelata samaan aikaan eri säännöillä.

Mut toisaalta toi on sanojen "mies" ja "nainen" kohdalla jotenkin vähän semmosta touhua kanssa että... jos se on niin vakava asia niin sehän samalla antaa vettä siihenkin myllyyn että mun pitäis varmaan välittää ihan hitosti siitä sanotaanko mua mieheksi vai naiseksi ja meneekö se oikein sitten kuitenkaan.

Ei se mun mielestä siis oikein tunnu kestävältä yhtäältä sanoa että toi on hiton vakava ja tärkeä asia (Dawkinsin pöyristely) ja toisaalta että älkää te siellä tehkö tästä mitään numeroa kun tehän voitte olla minkälaisia vaan siitä huolimatta miksi teitä sanotaan (eräänlainen tulkinta siitä mikä hänestä kuitenkin on ok).

On olemassa ihmisiä joille sukupuolidysforia on vakava ongelma ja ihmisiä joilla vaikka joku korjaava leikkaus ja hormonihoidot on ihan oikea ratkaisu.

Mut ihmisethän kärsii kaikenlaisista paineista ja ennakkoluuloista muutenkin. Joku tyttö saattaa kärsiä siitä että pitää olla pitkät hiukset tai kokea siitä jotain paineita tai että se ei oo hänen juttunsa. Jotain toista se ei haittaa tai sopii hyvin ja joku muu ei koskaan oo tullu tollasta edes miettineeks. Ja sama miehillä erinäisissä asioissa.

Luulen jotenkin että kaikki tää aika pitkälle koostuu tollasista pienistä mikrotason osasista ja koetuista jutuista, paineista ulkonäössä tai käytöksessä tai siinä minkälainen pitäis olla ja miten ihmiset puhuu toisilleen ja kommentoi asioita. Miten vois elää parempaa elämää tai saada enemmän hyvää aikaan tai osakseen tai jotain.

Joissain tapauksissa toi voi mennä vähän pitemmälle vaikka silleen että kokee että esimerkiksi koko miehenä tai naisena oleminen ja tosi monet sen aspektit ja muu on vähän kuin raskas taakka tai rooli mitä pitää koko ajan vetää, jolloin se voi tuntua vähän siltä että koko ajan esittää jotain mitä oikeasti ei ole ja että se kuormittaa ja aiheuttaa monenlaista pahoinvointia.

Ehkä jollekin tai jossain tapauksessa voi olla hyvä juttu löytää siihen joku oma vapaus sillä että flippaa sen roolin ihan toisenlaiseksi esimerkiksi vaihtamalla sukupuolta. Mutta mulla on silti tosta vähän semmonen tunne että ehkä ei ihan kritiikittä kannattais aina niellä ees noita "feminiinisyys" ja "maskuliinisuus" juttuja tai suostua siihen että ilman muuta ja itsestäänselvästi toi tematiikka on nyt se olennainen juttu johon kaikki ongelmat liittyy ja johon kaikki ihmisen voimavarat olennaisimmin kytkeytyy.

Mut loppuviimein en tiedä enkä osaa sanoa, kun ei näissä jutuissa varmaan ole olemassa reseptiä josta vois kullekin lukea mitä kannattaa tehdä, miten asiat kokea, miten elää tai mikä niille parhaiten toimii

[Socrates]

    Tietyt kannat vaan kuuluu yhteen ja joko sulla on ne ja oot woke tai sitten ei ja et oo — ja näin me tehdään maailmasta selkeä ja helppo.

Näin valitettavasti on ja erityisen haitallista on se, että vasemmistolaisuuteen, joka on alunperin ollut ihan hyvä ja fiksu aate on ympätty kaikenmaailman puunhalailua ja queerpaskaa.

Just oli jossain juttua, että joissakin maissa on arvokonservatiiviset vasemmistopuolueet saaneet kannatusta. Sellainen olisi tervetullut tännekin.

[Xantippa]

    Tietyt kannat vaan kuuluu yhteen ja joko sulla on ne ja oot woke tai sitten ei ja et oo — ja näin me tehdään maailmasta selkeä ja helppo.

Näin valitettavasti on ja erityisen haitallista on se, että vasemmistolaisuuteen, joka on alunperin ollut ihan hyvä ja fiksu aate on ympätty kaikenmaailman puunhalailua ja queerpaskaa.

Just oli jossain juttua, että joissakin maissa on arvokonservatiiviset vasemmistopuolueet saaneet kannatusta. Sellainen olisi tervetullut tännekin.

No aivan yhtä hyvin voisi sanoa, että konservatiivisuuteen on ympätty kaikenlaista paskaa, kuten sari sairaanhoitajan palkkakehitystä ja muuta lätinää.

Aika harva ideologia enää on aivan entisillä juurillaan ja miten voisikaan olla.

T: Xante

[Socrates]

^ Konservatiivit huolissaan sairaanhoitajien palkoista? No enpä ole moista kytköstä havainnut.

Toki varmaan nippuja heilläkin, joista olisi hyvä päästä eroon, mutta vasemmiston kylkeen on imeytynyt aivan älyttömiä iilimatoja.

[Melodious Oaf]

    Tietyt kannat vaan kuuluu yhteen ja joko sulla on ne ja oot woke tai sitten ei ja et oo — ja näin me tehdään maailmasta selkeä ja helppo.

Just oli jossain juttua, että joissakin maissa on arvokonservatiiviset vasemmistopuolueet saaneet kannatusta. Sellainen olisi tervetullut tännekin.

Joo, toki.

Kaikenlaista hölmöä löytyy suuntaan ja toiseen jos hömppähommia haluaa nähdä ja niillä retostella. Onhan somen ihmeellisessä maailmassa myös läjäpäin vaikuttajia joilla brändi on jotain sellaista että ne on tosi machoja ja kovia jätkiä joilla on paljon rahaa tms. Plus että ne on arvokonservatiiveja. Siinä on joku tämmönen että jos on tarpeeksi kova luu ja uskoo siihen tarpeeksi sillä pätevöityy kaikkeen koska  kuitenkaan ei ole samalla tavalla tavallinen tai tyhmä kuin muut ihmiset.

Siis tommosia karikatyyreja voi rakentaa moneen suuntaan. Ehkä se johonkin pätee ja voihan tietyt jutut joskus korreloida just tämmösistä brändäys- ja vastakkainasettelusyistä. Mutta ei niillä jutuilla mitään välttämätöntä yhteyttä silti ole.

Pikemmin semmoset ihan tavalliset ihmiset on edelleen mun mielestä kova juttu jotka on kaikki omanlaisiaan ja tekee omia juttujaan eikä niiden tarvi vetää mitään helposti tajuttavaa ja selkeää roolia.


Joskus  tätä koskevasta puheesta saa mun mielestä valheellisesti kuvan että tollanen ei olis joko tavallista tai tarpeeksi hienoa

[-:)lauri]

Vaikka minulla ei kyllä ole lähtökotaisesti mitään sitäkään vastaan, että vaikeutetaan joko tietoisesti tai tiedostamatta pariutumiseen liittyvää sosiaalidynamiikkaa koska se luo mielestäni evolutiivisen valintaedun niiden geenien kantajalle, jolla on kyky hahmottaa aiempia sukupolvia vaikemmat säännönmukaisuudet ja monimutkaisempaa tulevaisuuden tekniologiaa kuin mihin meillä alkuasukkailla on edellytykset, niin missä määrin luulette tai tiedätte, että Dawkinsin onnistuu tavoittamaan genderskeskustelusta vain viraalit hitit ja missä määrin paradigman?

Tää on varmaan vähän kyseenalainen tulkinta, mutta kun katselin haastattelua, minusta tuntui että Dawkins ei oikeastaan esittänyt koko sukupuoliasiasta mitään kantaa tieteentekijän tai tutkijan auktoriteetilla. Hän sanoo aivojen ja mielensisältöjen mahdollisesta "feminiinisyydestä" niin että tämä on asia josta en tiedä juuri mitään mutta en ainakaan haluaisi sellaisen mahdollisuutta kiistää.

Sen jälkeen kaikki toi puhe feminiinisyydestä ei ole ollenkaan tieteellistä vaan aika kasuaalia, ja mun mielestä Dawkins esittää sen kannan minkä esittää eräänlaisena säntillisen kielenkäytön ystävänä, intohimoisesti kieleen ja sen käyttöön suhtautuvana ihmisenä sekä myös oman sukupolvensa edustajana.

Siinä siis... lähdetään siitä että joku kokee asioita tai ajattelee tai tuntee tavoilla joita me voitais sanoa "feniinisiksi" (eikä ne pura tai problematisoi mitenkään, mitä tämmönen tarkoittaa tai mistä sen kukaan tietää ja mitä vasten sitä mitataan). Dawkins sanoo että tässä ei ole mitään vikaa eikä hän näe siinä ongelmaa, mutta se että hyppää tästä siihen että "olen nainen" on pähkähullua ja se on kielellisen vapauden väärinkäyttöä. En muista olisiko hän sanonut "debauching language" tjsp, mutta jos sanoi, siinä kuva on moraalinen: joku elostelu tai seksuaalinen tosi villi meno menee liian pitkälle ja jotkut normaalit hahmotukset tai tunteet alkaa vääristyä tai ne vaan turtuu.

Niin ja kysymykseni onkin varmasti yleisellä tasolla varsin merkityksetön, ja riittämättömästi kontekstualisoitu lainatessani juuri tuota haastattelua, mutta koska tempparamenttini ei mahdollistanut analyyttisempää perehtymistä Dawkinsin tai Rowlingin filosofioihin, ryntäsin heti olettamaaan liikoja. Eikä tilannetaani helpota varmasti sekän että itseäni liberaalina kiinnostaa valtavasti kaikki kerettiläinen salatiede siinä määrin, että pelkästään tuo video motivoi kyselemään ehkä typeriäkin, onko se jonkun mielestä Dawkinsin mielestä pähkähullua, että vailla noita feminiinisiä mielensisältöjä joku miehen näköinen sanoo, että "olen nainen" vai että riippumatta noista mahdollisista feminiinisistä mielensisällöistään, olisi tuollaisen sanominen jonkun miehen näköiseltä itsestään aina yhtä pähkähullua? Eli että miten Dawkins mahtaa kontekstualisoida tuon pähkähulluuden. Tosin koska sinäkään et ymmärtääkseni tieteellisesti itseäni sivistyneempänä ainakaan tältä istumalta löytänyt haastattaelusta riittävän selkää vastausta kysymykseeni, ehkäpä tosiaan ryntäsin kyselemään asioita aineiston pohjalta, johon aineisto ei ehkä ota mitään kantaa.

Mun pitäis kuunnella se sana uudestaan ja tarkistaa, mutta jos toi on se mitä se sanoi, sitten toi kuvasto on sitä mitä se nostaa mieleen.

Se ei ole silleen kriittisen olennaista, vaan joka tapauksessa tota voi ehkä paremmin ymmärtää sitä kautta että se on periaatteessa järkevä eräänlainen kielipoliisin "pidetään nää asiat selkeinä" -tyyppinen kanta.

Ihan samalla tavalla joskus aikaisemmin kun "gender" oli sanana aika tuore tai vähemmän käytetty olis voinut kuulla jonkun samantapaisen tyypin valittavan siitä että ei hemmetti mitä paskaa tämmönen sekoilu ja eikö ihmiset enää uskalla sanoa vaan että "sex" jos ne tarkoittaa jonkun sukupuolta. Ehkä ne olis voineet jopa sanoa että okei, sovitaan että gender tarkoittaa jotain sukupuolen kokemuksellista ja kulttuurillista aspektia, mutta älkää sekoittako niitä keskenään vaan puhukaa sitten selkeästi niistä eri asioina ja käyttääkää niitä sanoja niin kuin ootte ne itse halunneet määritellä.

Mutta maailma muuttuu ja ihmiset tekee asioita ja käyttää kieltä, ja tota periaatteessa järkevää "sex" ja "gender" -sanojen sekoittamisen kritiikkiä ei esitä enää kukaan, koska se juna vähän niin kuin meni jo.

Palaan mahdollisesti tähän vielä myöhämmässä viestissä, mut mun alustava tulkinta tosta on että Rowlingin ja Dawkinsin kannat olis silleen erilaisia tai eri lähtökohdista että Rowlingilla olis tosiaan enemmän keskiössä omat kokemukset ja huoli a) sukupuolen korjaamisen haitoista ja b) seksuaalisen väkivallan tai pahoinpitelyn riskeistä koska ne on sillä itse koettuja juttuja.
    En tiedä mutta uskoisin että useampikin ikävä kokemus erilaisissa tilanteissa.

Dawkinsilla taas lähtökohta ois... ei se että hän on biologi ja miettii näitä asioita siitä vinkkelistä vaan tollanen jäärän kanta kielenhuollon näkökulmasta missä ei ole kauhean paljon takana mitään omakohtaista tai syvempää perehtymistä sinänsä.

Ymmärrän tollasen ajatuksen periaatteessa että on selkeä tai looginen tapa käyttää vaikka sanoja "woman" tai "man" ja sitten on selkeä tai looginen yhteys sanojen "sex" ja "gender" välillä ja että jotakuta tuskastuttaa että miksi tästä pitää tehdä tämmöstä hiton sekavaa leikkiä ja pelata samaan aikaan eri säännöillä.

Mut toisaalta toi on sanojen "mies" ja "nainen" kohdalla jotenkin vähän semmosta touhua kanssa että... jos se on niin vakava asia niin sehän samalla antaa vettä siihenkin myllyyn että mun pitäis varmaan välittää ihan hitosti siitä sanotaanko mua mieheksi vai naiseksi ja meneekö se oikein sitten kuitenkaan.

Ei se mun mielestä siis oikein tunnu kestävältä yhtäältä sanoa että toi on hiton vakava ja tärkeä asia (Dawkinsin pöyristely) ja toisaalta että älkää te siellä tehkö tästä mitään numeroa kun tehän voitte olla minkälaisia vaan siitä huolimatta miksi teitä sanotaan (eräänlainen tulkinta siitä mikä hänestä kuitenkin on ok).

On olemassa ihmisiä joille sukupuolidysforia on vakava ongelma ja ihmisiä joilla vaikka joku korjaava leikkaus ja hormonihoidot on ihan oikea ratkaisu.

Mut ihmisethän kärsii kaikenlaisista paineista ja ennakkoluuloista muutenkin. Joku tyttö saattaa kärsiä siitä että pitää olla pitkät hiukset tai kokea siitä jotain paineita tai että se ei oo hänen juttunsa. Jotain toista se ei haittaa tai sopii hyvin ja joku muu ei koskaan oo tullu tollasta edes miettineeks. Ja sama miehillä erinäisissä asioissa.

Luulen jotenkin että kaikki tää aika pitkälle koostuu tollasista pienistä mikrotason osasista ja koetuista jutuista, paineista ulkonäössä tai käytöksessä tai siinä minkälainen pitäis olla ja miten ihmiset puhuu toisilleen ja kommentoi asioita. Miten vois elää parempaa elämää tai saada enemmän hyvää aikaan tai osakseen tai jotain.

Joissain tapauksissa toi voi mennä vähän pitemmälle vaikka silleen että kokee että esimerkiksi koko miehenä tai naisena oleminen ja tosi monet sen aspektit ja muu on vähän kuin raskas taakka tai rooli mitä pitää koko ajan vetää, jolloin se voi tuntua vähän siltä että koko ajan esittää jotain mitä oikeasti ei ole ja että se kuormittaa ja aiheuttaa monenlaista pahoinvointia.

En olisi osannut itse paremmin pyöritellä aihetta kuin sinä tuossa yllä. Sikäli jos ymmärsin, että haet sitä, että ihmisten käsitys sukupuolista, puhumattakaan ihmisten käsitys omasta sukupuolestaan voi tilanteesta riippuen olla varsin monen tekijän summa. Eli pidän järkevänä - mikäli ymmärsin - että mielestäsi sukupuolikysymyksetkin rakentuvat ehkä niin monista pienistä mutta merkityksellisestä osatekijästä, että varsinkin jos minun tavallani ei ole täysin kartalla mikä on tieteen paradigma aiheessa, olisi ehkä ihan järkevää vältellä kovin yksioikoisia luonnehdintoja paradigmasta asiassa.

Pyörittelystäsi tuli mieleen tämän hetken ehkä yksi kuumimmista käyttäytymisbiologian nimistä, Robert Sapolsky kun tämä aloitti kirjansa Behave käyttämällä paljon eforttia vakuuttaakseen lukija siitä, että jotta voisi ymmärtäisi, miten ihminen käyttäytyy, olisi hyvä ymmärtää, että tieteessäkin käytetyt kategoriat ovat enempi vain ihmismielen työkaluja kuin todellisia ja selvärajaisia biologisen luonnon ominaisuuksia. Eli että kun tieteen populaaritiedelehden lööpissä lukee, että "tästä limbisen järjestelmän rakenteesta tai tästä limbisen järjestelmän mekanismista johtuu käyttäytyminen a, b tai c" niin mahdollisesti lööpin on tutkimuksesta poiminut liian innokas toimittaja, joka ymmärtää, että alan tukija tarkoittaa, että kyseinen rakenne tai kyseisen limbisen järjestelmän mekanismi selittää käyttäytymisen a, b tai c, kun taas tutkimuskysymyksen kannalta ei ole välttämättä oleellista käydä läpi kaikkea sitä tietoa läpi mitkä kaikki muutkin tekijät käyttäytymiseen a, b tai c osallistuvat. Tarkoitan että järkeviä tutkimuskysymyksiä voi varmaan esittää aivojen hormonaalisesta toiminnasta, ehkä jonkinlaisista hermosolujen aktivaatiokuvioista tai eri aivojen osien joistain tietyistä yksityiskohdista kuten tietyistä limbisen järjestelmän rakenteista tai mekanismeista ilman, että olisi tutkimuskysymyksen kannalta oleellista käydä aivokuoren toimintoja läpi, eli mitkä kaikki muutkin tekijät käyttäytymiseen a, b tai c osallistuu. Alan tutkijat ymmärtävät helpostikin, että paradigma käyttäytymisen a, b tai c syistä rakentuu monien eri tutkimusten esittelemistä mekanismeista, mutta koska paradigma ei ehkä ole aina olennaista tietoa tutkimuskysymysten kannalta, liian innokkaan toimittajan ei ehkä aina onnistu asettamaan tutkimusten löytöjä oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Tällaiset kategorisoinnit, että joku käytös selittyy jollain tietyllä rakenteella, ovat Sapolskyn mielestä aina enemmän tai vähemmän mielivaltaisia. Ihmisten aivot toimivat Sapolskyn mukaan niin, että ihminen säännönmukaisesti aliarvioi kategorian sisällä olevien asioiden välisen eroavaisuuden toisistaan ja taas säännönmukaisesti yliarvioi kategorioiden välisten asioiden eroavaisuudet toisistaan. Kategoriat estävät Sapolskyn mukaan kykyä arvioida, kuinka samanlaisia tai erilaisia asiat keskenään ovat. Sapolskyn mukaan kategoriat ovat hyödyllisiä siksi, että ne helpottavat jäsentämään ja muistamaan faktoja, mutta että mitä enemmän niihin keskittyy, sitä vaikeampi on nähdä kokonaiskuva.

Ihmiselle on esimerkiksi ehkä tyypillistäkin olettaa, että värit punainen, vihreä ja sininen olisivat valon ominaisuuksia sen sijaan, että hoksaisivat niiden olevan omien aistiensa ja mielensä luomia ominaisuuksia. Valon spektrihän on todellisuudessa jatkuva ja en ole kovinkaan varma, kuinka hyvin ihminen pystyisi ainakaan ilman riittävää valon fysiikkaa käsittelevää ehkä epäintuitiivistakian yleissivistystä päätymän pelkkien aistiensa ja mielensisältöjensä avulla siihen, että valo tosiaan on jatkuva suure kun taas värikategoriat ovat omien aistiensa ja mielensisältöjensä luomus.

Värikategorioiden hahmottamisesta on hyötyä, jotta tunnistaisi helposti esimerkiksi ravinnoksi kelpaavat marjat tai sienet ja hedelmät tms. tai joskus kivikaudella värinäöstä oli hyötyä, jotta onnistui havaitsemaan luonnossa vaanivat petoeläimet helpommin jos ne vaanivat suojavärinsä kannalta epäedullisessa ympäristösssä, mutta ehkäpä valon fysiikan kannalta kyseiset kategoriat ovat kyllä jos eivät täysin niin ainakin lähes täysin mielivaltaisia. Toisaalta en myöskään keksi, mikä menisi niin pahasti fysiikan tutkimusten ulkopuolella rikki vaikka virheellisesti kuvittelisikin, että valon värit ovat todellisia valon fysikaalisia ominaisuuksia.

En ole mieltä, etteikö sellaiselle tulkinnalle Dawkinsin tulokulmasta löytyisi oikea konteksti, jossa jos ihmisen fysiologia on miehen, hän ei voi ilmoittaa olevansa nainen olematta pähkähullu, mutta mikäli vapaa assosiaatio Sapolskyn tulokulmasta sallitaan, ja miksipä en sitä itselleni sallisi, niin eikö siinä mahdollisesti menetetä osa merkityksellistä ymmärrystä ihmisen biologiasta, jos rajataan kaikki sallitut biologiset selitykset ihmisestä tämän fysiologiaan tai ainakin ylenkatsotaan käyttäytymisen biologiaa?

Tarkoitan, että maallikkona ymmärtäisin helposti, että aihe ei olisi tosiaan biologisestikaan mitenkään yksioikoinen vaan, että painottamalla biologista mielensisältöä, voidaan saada ehkä erilaisia vastauksia kysymykseen ihmisen sukupuolesta kun taas painottamalla fysiologiaa. Mutta jos nämäkin kategoriat ovat tavalla tai toisella mielivaltaisia, ehkä fysiologiaa ja käyttäytymistä ei voi pitää eri asioina, jos haluaa saada biologiasta kokonaiskuvan.

Pitämällä nuo erikseen antaa ehkä valheellisen tunteen, että ymmärtäisimme, mistä on kyse, mutta ehkäpä ihmisen biologia on vain yksinkertaisesti niin monen asian summa, että mukavuudestaan huolimatta pelkän fysiologinen tai pelkkä käyttäytymisen määrittelemien kategorioiden avulla sukupuloltakaan ei oikein voi ymmärtää. Enkä pitäisi mahdottomana, että ihmisen biologian hahmottaminen ilman asiaan tavalla tai toisella yksinkertaistavia kategorioita onnistuisi ehkä keneltäkään ihmiseltä. Ei ole nähdäkseni mitään luonnonlakia, että luonto saisi noudattaa vain sellaisia säännönmukaisuuksia ja vain sellaisia syy- ja seuraussuhteita, joita ihmislajin olisi mahdollista ymmärtää sellaisena kuin millainen kokonaisuus objektiivisesti ottaen on. Tosin voin puhua vain omasta puolestani. Omalla kohdallani pidän jopa todennäköisenä, että tavalla tai toisella aliarvioin itseäni fiksumpien kognitiiviset valmiudet sillä omista mentaalisista työkaluistani puuttuvat helpostikin juuri ne työkalut, joita tarvitsisin ymmärtääkseni, mitä asioita en ymmärrä, jolloin mikään määrä rautalangasta vääntämistä mitä en tajua, ei auttaisi minua ymmärtämään, mitä en tajua.

Ja takaisin Dawkinsiin. Vaikka Dawkins olisi vain peräänkuuluttanut sitä, että ihmisten olisi hyvä yrittää käyttää sanoja ja käsitteitä niiden perinteisissä tieteellisissä merkityksissään, jotta kommunikointi onnistuisi mahdollisimman hyvin, olen antanut itseni ymmärtää, että ihmiset ponnistavat elämässään kognitiivisesti ja kasvuympäristöllisesti kuitenkin niin eri lähtökohdista, että vaikka en ole Dawkinsin ihanteiden hyödyllisyydestä eri mieltä tai pitäisi niiden markkinointia turhana, en ole niin varma kuinka helposti tuo ihanne olisi saavutettavissa.

Ihmiset eivät ehkä muutoin kuin onnenkantamoisen kohdalle sattuessa, onnistu kiinnostumaan asioista, joiden ymmärtämiseen heiltä löytyisi riittävästi lahjoja kerryttääkseen itselleen riittävä kompetenssi, jotta heidän onnistuisi sanoa niistä mitään niin punnittua, että muut ymmärtäisivät näkemystensä käytännön hyödyn. Vaikka siitä voidaan olla varmasti montaa mieltä, kuinka tärkeä henkilö Dawkins mielipiteineen genderistä on käydyssä genderkeskustelussa, Dawkins mielestäni edustaa ihmistyyppiä jonka kohdalla on kyseinen onnenkantamoinen käynyt.

Minun maallikon ymmärrykseni on sellainen, että jotenkin pitäisi siis onnistua navigoimaan maailmassa, jossa yhtäältä pitäisi kunnioittaa riittävän tarkkarajaista ja riittävän kapeaa valikoimaa olemassa olevista kategorioista, jotta mahdollisimman moni enemmistössä ymmärtäisi mistä puhutaan ja toisaalta taas pitäisi ymmärtää, että kyseiset kategoriat puhumattakaan niiden määrittämät rajat eivät ehkä määrittele ihmistä lajina riittävän objektiivisesti, jotta olisi järkevää pitäytyä orjallisesti puolestaan vain niissä, jotta vähemmistössä ymmärrettäisiin mistä puhutaan. Painottamalla ensimmäistä enemmistö ainakin luulee ymmärtävänsä, mistä on kyse, mutta samalla epäonnistutaan kuvaamaan sitä, millainen asia kokonaisuudessaan on ja taas jälkimmäistä painottamalla sorrutaan yhtä helposti samaan, mutta kyseisen marginaalin kohdalla. Painotettaessa marginaalin hyväksymiä kategorioita epäonnistutaan myös kokonaisuuden kuvaamisessa. Ja ellen ole täysin väärin kokenut sanoisin, että ei ole poissuljettua, että jos painottaa kokonaiskuvaa tulee ehkä molempien ryhmien teilaamaksi, sen vuoksi ei onnistu olemaan asiasta mitään mieltä.

[-:)lauri]

Ehkä jollekin tai jossain tapauksessa voi olla hyvä juttu löytää siihen joku oma vapaus sillä että flippaa sen roolin ihan toisenlaiseksi esimerkiksi vaihtamalla sukupuolta. Mutta mulla on silti tosta vähän semmonen tunne että ehkä ei ihan kritiikittä kannattais aina niellä ees noita "feminiinisyys" ja "maskuliinisuus" juttuja tai suostua siihen että ilman muuta ja itsestäänselvästi toi tematiikka on nyt se olennainen juttu johon kaikki ongelmat liittyy ja johon kaikki ihmisen voimavarat olennaisimmin kytkeytyy.

Mut loppuviimein en tiedä enkä osaa sanoa, kun ei näissä jutuissa varmaan ole olemassa reseptiä josta vois kullekin lukea mitä kannattaa tehdä, miten asiat kokea, miten elää tai mikä niille parhaiten toimii

Jos oikein muistan, olit toisaalla sitä mieltä, ettei ihmisen älykkyyttä sovi rinnastaa kovinkaan suoraan tekoälyn älykkyteen, sillä ihmisten äly on mielestäsi enempi riippuvaista tämän emootioista tai vaistoista tms. kuin niinkään tämän tosiasiallisesta älykkyydestä. Kun Kertsi vielä, jos ei nyt täysin lähestymistapaani teilannut, niin ainakin mielestäni lähestyi ihmisen älyä riittävän samankaltaisesta tulokulmasta kuin sinäkin, että olin ihan sillä perusteella niin vakuuttunut, että otin siitä erityisvapauden sortua vahvistusvinoumaan hellimässäni käsityksessä, että ihmisten käsitys rationaalisuudesta olisi lähtökohtisesti subjektiivista ja toisistaan usein niin merkittävästi poikkeavasti, että vain harvinaisen sattuman oikusta jonkun Dawkinsin kaltaisen onnistuu omaksumaan rationaalisuus, jossa todellsuuden kategorisointi resonoi jostain käsittämättömästä syystä niin monen muun ymmärämän rationaaisuuden kanssa, että vaikka muut eivät ymmärtäisi Dawkinsin rationaalisuudesta mitään, se on joka tapauksessa niin toimivaa, että Dawkinsin kategoriat alkavat määrittelemään helposti sosiaalista hierarkiaa sillä perusteella, kuka kokee osuvansa tuohon voittavaan määritelmään ja kenelle taas jää pekka käteen. Tai ehkäpä kukaan ei yksin määrittele sosiaalisia sukupuolikäsitysten hierarkioita vaan että kokonaisuus, joka niitä muostaa ehkä vain helposti henkilöityy raflaavilta vaikuttavia näkemeyksiä esittäviin.

Joka tapauksessa ihmisten rationaalisuus sukupuolikategorioiden valinnassa ei siis yleisesti ottaen olisi luonteeltaan aina välttämättä niinkään rationaalista vaan enemmän sosiaalisen hierarkian purkamista ja rakentelua tai tarkemmin että sukupuolikäsitystensä rationaalisuus ei määräytyisi Dawkinseja lukuunottamatta välttämättä biologian perusteella vaan sen sillä perusteella, kuinka hyödyllinen tai haitallinen työkalu tarjottu kokonaisuus kategorioita ja niiden rajojen jäykkyyttä tai joustavauutta on ihmisten sosiaalisessa kansakäymisessä.

Kaiketi tämä on myös mittakokoasia, eli millainen tarkkuus riittää itse kullekkin, jotta onnistuu selittämään itselleen maailman kuten nyt käsillä olevan sukupuolen tavalla, jonka itse riittävän hyvin komkee ymmärtävänsä.

Ihmiset eivät mutenkaan ehkä reagoi objektiivisilla tieteellisillä totuuksilla, vaan enempi lajityypillisillä vaistoilla tms. sosiaalisiin ärsykeisiin. On ymmärtääkseni ollut evoluutiossamme hyödyllistä tai ainakin haittaa aiheuttamatonta, että meillä ei ole keskimäärin liian montaa tapaa reagoida mihinkään ärsykkeeseen. Jonkin tällaisen lisäksi regoimme useimmissa sosiaalisissa tilanteissa välittömästi alitajuisten käyttätytymismalliemme mukaan, ennen kuin olemme analyyttisesti ajatellen varmistuneet, että regoimmehan me nyt varmasti vain objektiiviseen tieteen totuuksien motivoimina. Se edellyttänee nähdäkseni melkoista onnenkantamoista, että perii geenit ja päätyy kasvuympäristöön, jossa jonkun asian tieteellinen tutkiminen onnistuu niin syvällisesti, että osa tuosta työstä siirtyy ennakkokäsityksiksi ja vieläpä niin vahvana, että ne tavallaan ylikirjottaisivat primitiiviset ennakkoluulot saaden ihmisen reagoimaan epälajityypillisesti tai epäintuitiivisesti ja siten useimpien mielestä irrationaalisesti niissä tilanteissa, joissa lajityypillinen ja intuitiivinen käyttätytyminen olisi itseasiassa tieteen valossa juuri sitä irrationaalista käyttätytymistä ja tuo epäintuitiivinen tapa käyttätyä puolestaa sitä rationaalista käyttäytymistä suhteesa siihen, millaisella regointitavalla kaikien tavoittelemaan tavoitteeseen päästäisiin, kunhan kaikki vain käyttäytyisvät kysesellä tavalla.

Toisaalta se, mikä on tieteellisesti perustelluin tapa käyttäytyä jonkun tavoiteen savuttamiseksi menettää helposti merkityksen senkin vuoksi, että liian monelta puuttuvat kaikki edellytykset kyseenalaistaa omat käyttäytymismallinsa edes teoreettisen pohdiskelun tasolla, puhumattakaan, että löytyisi uskallusta kokeilla muiden kerettiläisiä ajatuksia käytännössä. Ja slilloinkin kun onnistuu osallistumaan kyseiseen sosiaaliseen kokeiluun, liian monilta puutuvat ehkä valmiudet tunnistaa, milloin oman käyttätymistavan suhteen päinvastaisesti käyttäytyminen aiheutti tavoitellun lopputuloksen ja milloin lopputulos seurasi itseasiassa vain onnekkaista sattumista, ja että preferoimensa käyttäytymistpojen vastainen käyttätytyminen vain sattui hyvällä tuurilla osumaan ajallisesti samaan aikaikkunaan. Ehkä mikään määrä parhaintakaan kokeellista tiedettä ei välttämättä vakuuta kuin vain murto-osan eri mieltä olleista, samalla kuin suurimman osan eri mieltä olleista vaikutelma harjoitusten jäkeenkin on se, että se itse suosima käyttätymistapa on loppujen lopuksi niin selvästi fiksuin tapa käyttätyä, että eivät muuta toiminnassaan mitään vaikka ehkä muodon vuoksi krediittejä jakaisivatkin oppositiolle hyvästä yrityksestä tai viihteestä.

Tämän lisäksi lajimme sisällä ilmenee ymmärtääkseni riittävästi vaihtelua siinä, millaisen käyttätymisen kokee lajityypilliseksi tai intittiiviseksi missäkin tilanteessa eli rationaaliseksi riippumatta siitä, onko se todellisuudessa sitä asian kannalta olennaisessa asiayhteydessä. Vaikka nyt siis kourallinen tieteen tekijöitä kannattaisivatkin norsunluutornissaan jotain tiettyä käyttäytymismallia jossain tilanteessa ja perustelut olisivat turvalliset ja periaatteessa ihan järkevät, löytyy niin monta kourallista niitä, joiden perustelut ovat kadun tallaajan kompetenssilla ymmärrettynä yhtä uskottavia, mutta johtavat niin kaistapäisen uhkarohekiin tilanteisiin, että vaikka kaistapäät päätyvät käyttäytymään kuten tieteen tekijät suosittelevat, niin jos oppositiossa on ylipäätään tippaakaan itsesuojeluvaistoa, lienee useimpien mielestä vain järkevää olla ottamatta tieteentekijöitäkään asiassa liian vakavasti.

Tällä pitkällä rönsyllä yritin siis alleviivata sitä, että ihmisten käsityksissä, miten sukupuolta olisi järkevä ymmärtää tai sanallistaa on luultavasti niin paljon vaihtelua 7 miljardin ihmisen keskuudessa, että ei ehkä löydettävissä niin vakuuttaavaa ja kaikille samaa mittajärjestelmää ja asteikkoa noudattavaan mittaria, jonka tulokseen asiassa kaikilla olisi edellytykset luottaa enemmän kuin omiin elämänkokemuksiin ja omaan järkeen, jos mittarilukema niistä merkittävästi poikkeaa.

[a4]

Mieleni minun tekisi Dawkinsille esittää kyssäri:
Mites tarkkoja eri tieteiden käsitteet kuvauksina ovat edes sukupuolten osalta?
Tai onko susilapsi susi vai ihminen?
Entäs yhteiskunnalliset juridiset ja henkilökohtaiset roolivalinnat?