Klasariketju

[Lenny]

Yle Areena: Musica serena: säveltäjä Peteris Vasks

Vasks on näitä mystisiä minimalisteja, genre joka minun kirjoissani on kyllä erittäin mielenkiintoinen, joskin hieman puuduttava. Välillä tulee sellainen kausi, että tekee mieli kuunnella tällaista musiikkia, mutta väsyn siihen sitten aika nopeasti. Arvo Pärt lienee se kuuluisin lajin edustaja, ainakin suomalaiselle yleisölle.

Huomattava osa näistä minimalisteista tulee entisistä Neuvostoliiton maista, ja kertoo samanlaista tarinaa siitä kuinka he joutuivat kamppailemaan sensuuria vastaan. Olisivat halunneet tehdä aikansa mukaista (länsimaista) musiikkia, mutta sellainen oli Neuvostoliitossa pannassa olevaa strukturalismia, ja sitten kun NL romahti, nämä kääntyivät jostakin syystä täysin päinvastaiseen suuntaan. Strukturalismi kääntyi äärimmäisen pelkistettyyn ilmaisuun. Mystinen minimalismi kuulostaa paikoin keskiaikaiselta yksinlaululta.

[Lenny]

Yle Areenalla näemmä klasarihistoriaa: Musiikin vallankumous

Ja kolmas osa katsottavissa.

Eipä yllätyksiä. Gamelanmusiikki, Debussy, Strauss, ja Mahler vuosisadan (ja orkesterimusiikin) huipentumana manittu.

Pariisin maailmannäyttelyn esittelyn taustalla, aivan ohjelman alussa soi muuten Saint-Saënsin 3. sinfonia, "urkusinfonia". Siitä toivoin jonkinlaista esittelyä.

Ohjelman loppupuolella soitettiin Erik Satien musiikkia pianolla. Siinä kohtaa kun juontaja lopetti soittamisen, että ei saisi hermoromahdusta, koska musiikkia pidettiin 1800-luvulla eräänä heikkohermoisuuden aiheuttajana

Ohjelma loppui aavemaisesti Royal Albert Hallissa pidettyyn koneiden soittamaan konserttiin. Ihmisen aikakausi oli ohi.

[Amore]

Tuli katsottua ihana haastattelu/dokumentti Yle Teemalta

Pianotaituri Maurizio Pollini
https://areena.yle.fi/1-2179935#autoplay=true

Tulipa viimein katsottua tämä. Kivan tuntuinen taiteilija, sellainen maanläheinen ("soitan koska se on kivaa!") tyyppi. Aika usein vaikuttaakin siltä, että nämä solistit ovat paremmin kontaktissa reaalimaailmaan kuin säveltäjät tai kapellimestarit

Tämä ei muuten näy Areenassa enää pitkään.

Pollini-ohjelma tulossa uudestaan katsottavaksi Areenalle 13.2. sekä Yle Teeman iltapäiväohjelmistoon samana päivänä sekä 14.2.

[a4]

^^ Hyvä kun muistutit. Pitääpä katsoa.
Että oikein konemusiikkiin asti päästiin. Ei sentään Darudeen.
Robottijalkapallossa on pitkän aikavälin tavoitteena voittaa ihmisjoukkue, joten eiköhän sinfoniaorkesteritkin haikaile halvempaa, virheettömämpää, väsymätöntä ja ehkä taitavampaakin työvoimaa samalta suunnalta.

[Amore]

Olen alkanut turtua Aamuklassiseen, mutten oikein malta kuluttaa vähäistä aamuaikaani netin selailuun, josta valitsisin jonkin muun ohjelman kuunneltavaksi. Annan siis barokin soida siinä toivossa, että sen jälkeen tulee jotakin kiinnostavampaa. Tähän mennessä kuuntelemani perusteella olen tullut siihen näkemykseen, että huippusoittajat tai -laulajat saavat tylsemmistäkin kappaleista esiin jotakin edes hetken verran sävähdyttävää.

Maanantaina Glenn Gould ahkeroi Haydnin pianosonaattien no. 56, 58 ja 59 kimpussa. Vaikkeivät nuo sävellykset erityisesti koskettaneet minua, niin kyllä Gouldin soitosta taas kuuli, että on mestari asialla. Tarkkaavaisuuteni heräsi ja muutamassa kohdassa jopa ajattelin, että "tuon voisi kuunnella uudelleen". En havainnut levytyksessä Gouldin hyminää, mutta ehkä sitäkin siellä oli, sillä kuuntelin lähetystä vain kännykän pienestä kaiuttimesta. Oikeastaan kunnon hyminä sopisi taustaääneksi aamupesulle ja pukeutumiselle. Se saattaisi jopa huvittaa. Ehkä liittyisin hyminään? Millähän Gouldin levyllä lienee parhaat hyminät?

Hieman myöhemmin oli vuorossa Schumannin Viulukonsertto d-molli, jossa viulua soitti Gidon Kremer. Tässäkään ei teos jäänyt mieleen, mutta viulu kyllä viehätti. Huomaan kuulleeni aamutunneillani paljon enemmän pianomusiikkia ja laulettua barokkimusiikkia kuin viulumusiikkia. Pitää itse kaivella Ylen ohjelmista esiin viulu- ja selloteoksia, jos aamulähetykseen ei niitä ilmaannu.

[Lenny]

Ehkä liittyisin hyminään? Millähän Gouldin levyllä lienee parhaat hyminät?

Bachin Goldberg-variaatiot. Huippuhyminät!

Lisäys: yritin etsiä tubesta maistiaisia, mutta ei oikein löytynyt. Sillä levyllä jota tarkoitan Gould paikoin jopa laulaa taustalla. Toiset ei sitä voi sietää, mutta minusta se tuo aika hyvän lisän musiikkiin.

Toinen lisäys: nyt muistuukin mieleen syy miksi vihaan Spotifya. Siinähän vaihtuu premium-tilaus ilmaiseksi ilman mitään varoituksia, ellei ole suoraveloitus päällä. Se tarkoittaa mainoksia. Äsken kun pläräsin Spotify-arkistoani jäin kuuntelemaan sitä Gouldin hyminää. Kesken Goldberg-muunnelmia räjähti päälle Tuure Boreliuksen biisi!! Voitte vain kuvitella millainen shokkiefekti sillä on. Näitä kun tapahtui pari kertaa, Spotify lensi ulos virtuaalisesta ikkunasta, lasin läpi.

[Lenny]

Hieman myöhemmin oli vuorossa Schumannin Viulukonsertto d-molli, jossa viulua soitti Gidon Kremer. Tässäkään ei teos jäänyt mieleen, mutta viulu kyllä viehätti.

Tämä on eräs ehdottomista suosikeistani viulukonsertto-genressä. Tämä ja Brahmsin konsertto. Ja Beethoven, ja Berg, ja .... ääh noita on paljon. Viulukonsertto on aina sellainen mittari, jonka tarkistan jos tutustun säveltäjään.

[Renttu]

Ehkä liittyisin hyminään? Millähän Gouldin levyllä lienee parhaat hyminät?

Bachin Goldberg-variaatiot. Huippuhyminät!

Lisäys: yritin etsiä tubesta maistiaisia, mutta ei oikein löytynyt. Sillä levyllä jota tarkoitan Gould paikoin jopa laulaa taustalla. Toiset ei sitä voi sietää, mutta minusta se tuo aika hyvän lisän musiikkiin.

Minulla on tämä sama levy mutta kaverilta cd:lle poltettuna, niin en muista tarkkoja tietoja. Se on se ainoa täysin oikea Goldberg-variaatiot.

***

Tämä kuvaelma on kohta 80 vuotta vanha, mutta edelleen se toimii hienosti:
Fantasia (1940) Night on Bald Mountain (1/2) (Youtube).

Kakkososassa on parempi äänen- ja kuvanlaatu,
tässä.

[Lenny]

Tämä kuvaelma on kohta 80 vuotta vanha, mutta edelleen se toimii hienosti:
Fantasia (1940) Night on Bald Mountain (1/2) (Youtube).

Kakkososassa on parempi äänen- ja kuvanlaatu,
tässä.

Mussorgskyn kappale on tuttu, mutta tuota animaatiota en muista nähneeni. Aika huikea ollakseen noin vanha.

Mussorgsky oli muuten erikoinen tapaus. Huippulahjakas juoppolalli, jonka nuoteista ei saanut kukaan selvää, ja joita muut joutuivat korjailemaan. No mutta hyvää settiä sieltä kuitenkin saatiin kaivettua.

[a4]

Maistiaiset Gouldin hyminöistä kaikilla mausteilla: Glenn Gould plays Bach

Tällainenkin tuli vastaan interwebin ihmeellisessä maailmassa: The Glenn Gould De-Vocalizer 2000

[Amore]

Maistiaiset Gouldin hyminöistä kaikilla mausteilla: Glenn Gould plays Bach

"Glenn Gould is my favorite singer." 

I would buy all the recordings again if I could get them with enhanced singing by Gould. I have a playlist called "Excellent Humming."

Reminds me of that BBC announcement of Bach's Concerto Italien, "performed by Glenn Gould, piano and vocals". 

[Renttu]

Mussorgskyn kappale on tuttu, mutta tuota animaatiota en muista nähneeni. Aika huikea ollakseen noin vanha.

Mussorgsky oli muuten erikoinen tapaus. Huippulahjakas juoppolalli, jonka nuoteista ei saanut kukaan selvää, ja joita muut joutuivat korjailemaan. No mutta hyvää settiä sieltä kuitenkin saatiin kaivettua.

En ole varma, onko animaatiota näytetty koskaan Suomen televisiossa, mutta jossain olen sen lapsena nähnyt. Se teki silloin vaikutuksen, ja jäi mieleen. Nyt kaikkia vastaavia muinaismuistoja löytyykin helposti verkosta!

Mussorgskyn poikeuksellisesta persoudesta viinaan en tiennyt mutta no niin, Venäjä! Rikkaan perheen poika ja kuten kirjoititkin, huippulahjakas.

[Amore]

Tällainenkin tuli vastaan interwebin ihmeellisessä maailmassa: The Glenn Gould De-Vocalizer 2000

Aito Glenn Gould on vokaalitaiteilijanakin parempi kuin mitkään copy+paste -tuotokset.

[a4]

Välilä tulee ihmeellisiä elokuvia vastaan. Todella kummallisia. Hauskimmasta päästä The Youth, jossa pari tuttua valkokankaan kovanaamaa tiirailee vanhuksina elämää.
Leffan kuvakerronta on virkistävän outoa. Atonaalista.
Laitoin tämän tähän ketjuun tästä syystä: Youth (2015) conducting nature scene

[Amore]

Kun aamulla tein vaikean päätöksen alistua pakon edessä ja nöyrtyä vetämään jalkaani rutirumat ja kaupunkioloissa nolot klompsut, eli kumisaappaat, en todellakaan tiennyt, millaiseen päivään olin astumassa. Mielessäni häivähtivät viimeiset rannat, tsunamit ja lopunajan aamunkoitto. Siis eivät mitkään ylevät tunnelmat. Karkotin kuitenkin päälle tulvivat mielikuvat katastrofin enteistä ja muistutin itseäni, että jos päivästä tulisikin yhtä rujo kuin jalkineet, joihin juuri olin astumassa, niin ainakin selviäisin siitä kuivin jaloin. Sen tiesin, että heti alaovesta astuessani saattaisin joutua uimaan vastarannalle. Siinä eivät edes saappaat sitten auttaisi. No hups, taas matala mieleni plumpsahti pinnan alle. Ryhdistäydy! Vähän uskoa huomiseen! Mars matkaan!

Oven ulkopuolella avautui aava, lainehti lammikko. Klompsut kuitenkin kohtasivat pohjan, josta ponkaisin pakaran antamalla päättäväisyydellä kohti päivän haasteita. Ensimmäinen niistä oli juuri muutamalla askeleella voitettu, joten ehkei heti kulman takana odottaisi mustia kissoja, noita-akkoja, katolta päähän pamahtava jääkokkare, feissareita, viikatemies tai verottaja. Pian kulkuni synkronoitui kunnonkansalaisten arkiseen aamumarssiin. Katse maassa tarkastelin kumisia kulkuneuvojani jo huomattavasti suopeammin. Saappaat ovat vihreät, kuten Euroopassa on tapana. Siitä tuli mieleeni, että kuningatar Elisabetilla on samanlaiset eikä häntä hävettänyt esiintyä valokuvissa kuraisissa saappaissa ja järkevissä maastoasuissa. Kun Elisabet ilmestyi ajatuksiini, alkoi tapahtua sellaista, joka muutti koko päivän suunnan aivan toiseksi kuin apea alkusoitto oli antanut odottaa. Tapahtui ihme, jumalallinen väliintulo!

Aamukonsertissani soi pianosävelmä, joka lupaili sekä sturmia että sérénitétä. Kappaleessa oli laulavuutta (n. 1:00), joka heti alkoi jopa hymisyttää, mutta nyt ei koskettimia koskettelemassa ollut Glenn Gould. Jo parin minuutin kohdalla soitto äityi jopa vimmaiseksi lupaillen myöhemmin mahdollisesti oikeaa sturmia, mutta puhdistavaa sellaista. Mitä tämä oli? Kuka kumma? Mihin tässä nyt oltiin oikein matkalla? Hiuksia pölläyttäneen myrskypyörteen jälkeen palattiin leppeämpiin tunnelmiin. Päivien kimallus, elämän ihanuus, väistyvät pilvet...(n. 3:55). Mutta sitten myrsky otti uudet vauhdit ja käänsi sateenvarjot ympäri, heitti telttakankaat taivaan tuuliin ja taitteli peltikatot mutkalle. Tässä kohtaa tein yllättävän "säähavainnon", josta täytenä maallikkona olen jopa hieman ylpeä. Hyvänen aika, pianistejahan on kaksi! En soita mitään instrumenttia, mutta yht'äkkiä minulle oli aivan selvää, että kuulemaani musiikkia tuottamaan tarvittiin kaksi soittajaa. Upeat juoksutukset alkoivat juoksuttaa askeleitanikin kiivaammin ja kiivaammin ja kiivaammin. Nyt jo nauratti. Muttei tämä silti mikään vitsi ollut. Seitsemän minuutin kohdalla kruunupää astui esiin kaikessa komeudessaan, taa-taa-taa taa-da-daa. Kyllähän minä tämän tunsin! Kaikki tämän tuntevat. Sitten mentiin majesteetin perässä, pelottomasti aseet tanassa kohti yhä uusia taistoja, hurjia rynnäkköjä ja hyökkäyksiä - kuulasateita säästelemättä. Musiikki tempaisi mukaansa, kiusoitteli valefinaaleilla, joiden jälkeen seurasi uusia valefinaaleja. Kiihdytystä, kiihdytystä. Huohotusta. Juokse juokse kuin nuo sormet, 20 kappaletta – kokonainen armeija, koskettimilla. Tämän en halunnut loppuvan koskaan. Vielä vähän, ja vielä. Sisäinen nauru yltyi jo hillittömäksi remakaksi. Kaikki sopivaisuuden rajat oli ylitetty. Jalat kuivina, mutta jokin muu paikka kosteana. Ratsastusko tämä laji olikin? Valefinaalien jälkeen vihdoin oikea lopetus. God Save the Queen!!! (Well, King, actually).

Myrsky pudotti minut työpaikan ovelle tukka sekaisin, mutta umpionnellisena. Tässä oli aamu, jollaisia ei usein saa elää. Oli heti otettava selvää, mikä luonnonvoima minua oli kohdannut. Hänen nimensä on Frank, César Franck. Ja poikkeuksellisen aamun instrumenttikin oli poikkeuksellinen. Väitänpä, ettei kukaan meistä ole kuullut sellaista, tuskin nähnytkään, "elävänä". Majesteetillinen sturm oli lähtöisin Pleyelin Double Grand Pianosta. Soittimessa on kaksi pianoa yhdessä kuoressa, mikä tekee äänen laadustakin erilaisen kuin kahdella erillisellä pianolla soitettu. Harvinainen elämys! God Save!


https://www.youtube.com/watch?v=9dDfhHUOGt0