Mulla oli ja on itselläkin aika vaiheessa koko konseptin haltuun ottaminen. Ajattelin että kun täällä on puhuttu mm. simulaatiohypoteesista ja kun toi näyttäis olevan jonkinlainen ainakin hetkellinen trendi, ehkä sitä vois nostaa esiin.
Omia sekalaisia ja subjektiivisia vaikutelmia:
William McAskill vaikuttaa jossain mielessä sympaattiselta kaverilta. Kun häntä kuuntelee vähän pitempään, muodostuu tietynlainen kuva
longtermismistä:
Nuori tyyppi on kiinnostunut siitä, miten voi toimia oikein tai moraalisesti. Hän etsii siihen jotain tapoja tai vaikutteita, ja yliopistolla tai nuorison keskuudessa vastaan tulee vaikkapa vasememmistolaisuutta, kasvissyöntiä, veganismia tai feminisimiä tai LBGTQ-aktivismia sun muuta kaikkea.
Tässä kaikessa tyyppiä vaivaa suhteellisuudentajun puute ja mm. se että aika paljon valitetaan kaikenlaisesta ja maalaillaan sitä mikä on huonoa, mutta yllättävän vähän on suoraviivaista käytännön toimintaa tai pyrkimystä arvioida kuinka tärkeää mikäkin on.
Eettisenä juttuja tossa olis siis ideana, että yritetään omalla toiminnalla konkreettisesti muuttaa maailmaa paremmaksi.
Kysymykseen "mitkä asiat ovat tärkeitä" haetaan perspektiiviä ja vastausta vertaamalla koko ihmiskunnan historiaa ja tulevaisuutta yhden ihmisen elämänkaareen.
On olemassa tiettyjä juttuja joilla on iso vaikutus tulevaisuuteen. Sillä ei välttämättä ole elämän kannalta merkitystä, vaikka yhtenä viikolonppuna hölmöilisit ja perseilisit oikein urakalla. Sitä vastoin jos kiipeää kerran katolle ja putoaa, voi olla että elämä päättyy siihen.
Mun mielestä Nick Bostromin kohdalla toi kuva näyttää valjummalta. Kaveri miettii ihan tosissaan sellaista, että olis ehkä hyvä kehittää joku totaalista valvontaa ja seurantaa toteuttava systeemi. Tai että maailmansodalla tai jollain miljardin ihmisen kuolemalla ei ole kauheasti merkitystä kunhan ei kuolla sukupuuttoon.
Myös sen idea simulaatiohypoteesistä linkittyy tähän sikäli, että ajatus on se, että jokin tuleva sivilisaatio pyrkii maksimoimaan universumissa olevan arvon määrää, ja yksilöt taas on eräänlaisia arvoa mahdollisisesti sisältäviä "astioita". Tältä pohjalta se jos simuloidaan maailmankaikkeuksia on rationaalista ja järkevää sinänsä, koska se täyttää maailmankaikkeutta arvolla.
MacAskillin kohdalla taustalla on ehkä enemmän sellainen käytännön toiminnan ja tietynlaisen elämänasenteen idea. Kaveri lahjoittaa suuren osan tuloistaan hyväntekeväisyyteen ja on innoissaan siitä, miten esimerkiksi malariaa torjumalla voi konkreettisesti pelastaa ihmishenkiä, joten totta kai hän tekee niin.
Tähän liittyy myös sellainen järjestö kuin 80 000 Hours, joka tarjoaa ilmaiseksi neuvontaa siinä, miten voi käyttää työuraansa sellaiseen, jolla olisi maailmaan positiivinen vaikutus:
https://80000hours.orgAjatus on, että mietitään sitä, mikä vaikutus joillain toimilla on, ja jos on joku ongelma, kuinka paljon pystytään sen eteen tekemään ja mitkä mahdollisuudet on siihen vaikuttaa. Jos voidaan vaikuttaa, sitten tehdään, jos ei voida, silloin kannattaa ehkä keskittyä johonkin muuhun.
Elämän mielekkyys voi syntyä osittain siitä, että on rakentamassa jotain siistiä tai tulevaisuutta, joka saattaa jatkua vaikka miljoonia tai miljardeja vuosia tästä eteenpäin.
MacAskillin kohdalla siinä on jotain silleen hauskan lapsenomaista, että hän ajattelee että hänellä on yhtäältä motivaatio tehdä maailmasta parempi ja toisaalta matalat standardit. Jos maailma on hänen kuollessaan hänen toimiensa vaikutusten osalta suunnilleen yhtä hyvä kuin hänen syntyessään, se on ihan OK ja hyvä suoritus, ja kaikki hyvä mitä tämän päälle voi saada aikaan on hienoa ja bonusta.
Siinä mielessä toi kuitenkin on kiinnostavalla tavalla sekulaaria uskonnollisuutta, että jotkut ton liikkeen piirissä ajattelee aika isoja juttuja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Jumala tai se mitä palvotaan on silloin jokin tuleva post-humaani ihmisyys tai jokin käsittämättömän hyvä mitä sivilisaatio voisi joskus saavuttaa.
Vähän niin kuin uskonnoissa ylipäätään, myös tohon sisältyy oikeasti hyvää ja hienoa, mutta myös aika paljon potentiaalia käyttää samoja ideoita haitallisesti. Tolla voi ihan hyvin saada aikaan flegmaattisen asenteen tai sellaisen että "muut hoitaa" ja omalla osuudella ei ole mitään väliä. Tai voi Bostromin tapaan pyöritellä jotain aivan käsittämättömiä isojen lukujen todennäköisyyslaskelmia sen sijaan että tekis jotain mikä auttaa tässä ja nyt.
Samalla tapaa tollasen 80 000 Hours -tyyppisen jutun voi nähdä elitistisenä hömppänä.
Mutta toisaalta näkisin että toi kaikki vastaa johonkin tarpeeseen. Ihmiset haluaa tehdä jotain oikeasti hyödyllistä ja sellaista mikä vastaa niiden arvoja ynnä muuta, eikä haluta sitä että pitäis vaan painaa duunia ja olla liittämättä siihen mitään omia arvoja tai etiikkaa, ns. sokeasti toteuttaa jonkun muun asettamia päämääriä ja luottaa siihen että se ehkä kuitenkin johtaa johonkin hyvään.
Tää nyt on aika sekavaa, mutta yritän vaan nopeasti avata omia ristiriitaisia vaikutelmia.
