Filmaattiset filmit eli ehtoisat elävät kuvat

[Renttu]

Tietäkää, että Joulupukki on yksi kaikkien aikojen kaikkivoivimmista ja pystyvimmistä hahmoista koko Marvel-universumissa. Hän on ns. omega-luokan mutantti. Näin on nännit ja näppylät!

[wade]

Tästä vaikka äitienpäivälahjaideoita:
https://www.ranker.com/list/movies-that-made-viewers-sick/anncasano
Pakokauhua, oksentelua, keskenmenoja, sydäninfarkteja, kokeneiden kauhuelokuva-ohjaajien pakenemisia, uusia fobioita, ambulanssinäytöksiä, protesteja,..

Miksi listalta puuttuu seuraavat jokaisen äidin inhosuosikit:

L'Arrivée d'un train en gare de La Ciotat (1895). Lumiére-veljesten lyhäri, jossa juna saapuu asemalle. Tarinan mukaan kauhistuneet ihmiset syöksyivät alta junan hyökätessä valkokankaalla kohti. En ole varma onko kammoefekti liudentunut vuosisatojen vaihtuessa.

Nekromantik (1987). Kolmiodraama äiskille: kaupungin puhtaanapidossa työskentelevä mies löytää ojasta ruumiin ja vie sen lahjaksi nekrofiili-tyttöystävälleen. Kaikki menee ensin hyvin, mutta pian mies tulee mustasukkaiseksi, kun tyttö tuntuu pitävän enemmän mätänevästä ruumiista kuin hänestä.

Ebola Syndrome (1996). Itse taudille immuuni mies, myös sattumoisin murhanhimoinen psykopaatti, levittää kantamaansa ebolaa ympäriinsä. Yksi taudin levittämisen tapa on murhata kontaminoimansa pariskunta ja myydä heistä tehtyjä hampurilaisia ravintolassa.

[a4]

^

Lista on epäilemättä hiukan puutteellinen kuin katolinen munkki.
Lisäksi Netflix-äitienkin sietokyky on ihan toista luokkaa kuin Lumierän veljesten tai Juhani Lastu-ahon äitien.
Halakoja ne syövät!

[Renttu]

Sukellusvenoselle on minun leffamaailmassani aina tilausta. Seuraava sukellusvenetraileri näyttäkin ihan hyvältä:
U-235.

Collider-sivustolla löytyi hyvä kooste laadukkaista 1970-luvun elokuvista, joista en ole nähnyt useimpia. Saman artikkelin lopussa on vielä lista vastaaviin 1980- ja 1990-luvun elokuviin:  20 Great 70s Films That Time Forgot.

[wade]

Collider-sivustolla löytyi hyvä kooste laadukkaista 1970-luvun elokuvista, joista en ole nähnyt useimpia. Saman artikkelin lopussa on vielä lista vastaaviin 1980- ja 1990-luvun elokuviin:  20 Great 70s Films That Time Forgot.

Ihan mielenkiintoinen lista. Olen itsekin katsellut samaa listaa jokin aika sitten ja listan suosittelemana etsin sopivaa julkaisua Rivetten Celine and Julie Go Boatingista, sellaista kuitenkaan löytämättä.

Listalta olen nähnyt seuraavat elokuvat: The Devils, Images, 3 Women sekä Minnie & Moskowitz. Kaikki elokuvista ovat vähintään hyviä, The Devils jopa pahamaineisuudessaan legendaarinen. Tällä perusteella loputkin 20:stä voisi olettaa vähintäänkin suositeltaviksi. Listan elokuvista kolme on Ken Russellin ohjaamia: epäilemättä hänen elokuviaan katsomalla ei voi mennä vikaan, hän oli nero.

[Renttu]

Ihan mielenkiintoinen lista. Olen itsekin katsellut samaa listaa jokin aika sitten ja listan suosittelemana etsin sopivaa julkaisua Rivetten Celine and Julie Go Boatingista, sellaista kuitenkaan löytämättä.

Listalta olen nähnyt seuraavat elokuvat: The Devils, Images, 3 Women sekä Minnie & Moskowitz. Kaikki elokuvista ovat vähintään hyviä, The Devils jopa pahamaineisuudessaan legendaarinen. Tällä perusteella loputkin 20:stä voisi olettaa vähintäänkin suositeltaviksi. Listan elokuvista kolme on Ken Russellin ohjaamia: epäilemättä hänen elokuviaan katsomalla ei voi mennä vikaan, hän oli nero.

Eivätköhän kaikki verkosta löytyisi - on sitten eri asia miten, ja miltä sivustoilta.

Olen nähnyt noista: The Devils, Heavy Traffic, 3 Women, Hard Times, Shampoo ja Straight Time. Voi olla, että olen nähnyt jotain muutakin, mutta en vain muista. Edellisetkin voisi katsoa kaikki uudelleen. Kannattaa vilkaista niitä kahta muutakin listaa. 1980-luvun listalta löytyi myös Kaurismäen Varjoja paratiisissa. Sieltä löytyi samalla Ken Russellin Crimes of Passion, jossa murha-aseena oli teräksinen dildo.

[wade]

Ihan mielenkiintoinen lista. Olen itsekin katsellut samaa listaa jokin aika sitten ja listan suosittelemana etsin sopivaa julkaisua Rivetten Celine and Julie Go Boatingista, sellaista kuitenkaan löytämättä.

Listalta olen nähnyt seuraavat elokuvat: The Devils, Images, 3 Women sekä Minnie & Moskowitz. Kaikki elokuvista ovat vähintään hyviä, The Devils jopa pahamaineisuudessaan legendaarinen. Tällä perusteella loputkin 20:stä voisi olettaa vähintäänkin suositeltaviksi. Listan elokuvista kolme on Ken Russellin ohjaamia: epäilemättä hänen elokuviaan katsomalla ei voi mennä vikaan, hän oli nero.

Eivätköhän kaikki verkosta löytyisi - on sitten eri asia miten, ja miltä sivustoilta.

Takuulla. Verkossahan olisi joitain cinefiilien verkkoyhteisöjä, joissa jaetaan mielenkiintoisia ja/tai saatavuudeltaan hankalia elokuvia. Yksi parhaista, ellei paras, on nimeltään Karagarga, josta National Post on kirjoittanut muutama vuosi sitten jutun, "Karagarga and the vulnerability on obscure films". Jos minulla olisi aikaa / energiaa, voisin hankkia itselleni kutsun palveluun (minulla on kavereita, jotka kuuluvat yhteisöön).

[wade]

Paris, Texas

Jälleen assosiaatioita: Wim Wendersin erinomaisessa Paris, Texasissa vuodelta 1984 näyttelee pääosaa vast'ikään menehtynyt Harry Dean Stanton, eräs David Lynchin suosikkinäyttelijöistä. Stantonin veljeä näyttelee Dean Stockwell, jolla on oma kiehtova hetkensä Lynchin Blue Velvetissä. Paris, Texas alkaa, kun Stantonin esittämä pukuun ja punaiseen lippalakkiin sonnustautunut mies matkaa kävellen texasilaisessa autiomaassa ja sattuu ajanpieksemään baariin autiomaan liepeillä. Pian selviää, että mies on Travis Henderson, joka on kadonnut Los Angelesissa neljä vuotta aiemmin. Kun Travisin veli Walt tulee noutamaan kadoksissa ollutta sukulaistaan, Travis ei aluksi puhu mitään; ei ole selvää onko kyse siitä, että hän ei halua, vai siitä että hän ei osaa. Vaikka puhe alkaa vähitellen palaamaan, hän ei silti osaa antaa selvitystä siitä, missä on ollut tai mihin hän on ollut menossa löytyessään Texasin rajamailta. Travis ei nuku lainkaan, pelkää suunnattomasti lentämistä, ja lisäksi moni hyvin tavanomaiselta vaikuttava asia veljensä esiintuomana vaikuttaa hänelle ihmetystä herättävältä ja vieraalta. Mielleyhtymä Twin Peaksin kolmanteen tuotantokauteen on luonteva: on kuin Travis olisi viettänyt neljä vuotta poissa tästä maailmasta.

Travisin katoamisen taustalla ei kuitenkaan ole mitään twinpeaksmaista arvoitusta ja mystiikkaa. Travis on paennut jäätyään yksin pienen poikansa kanssa pojan äidin jätettyä perheensä. Poika on jäänyt Walt-veljen ja tämän ranskalaisen vaimon kasvatettavaksi. Kun Travis alkaa poissaolonsa jälkeen sopeutua jälleen maailmaan, paljastuu että hänellä on kaikesta huolimatta missio: löytää uudelleen yhteys lapseensa ja etsiä lapsen kadoksissa oleva äiti.

Paris, Texas on verkkaiseen tahtiin etenevä road movie, jolle amerikkalainen maisema, maantiet ja tienvarsien pölyiset pikkukaupungit ja dinerit ovat tärkeitä. Wenders on lisäksi kiinnostuneempi tunnetiloista kuin itse tarinasta; ja ehkä näiden kahden mainitun seikan vuoksi on syntynyt käsitys siitä, että elokuvassa on kyse nimenomaan romanttisesta ja nostalgisesta amerikkalaisten sydänmaiden mytologisoinnista. Ja elokuva toden totta tuntuu mittaluokaltaan paljon suuremmalta, kuin tarinalta ihmisistä, jotka yrittävät löytää sovun menneisyytensä kanssa ja etsiä sovitusta, jotta elämä voisi jatkua.

Ry Cooderin upea musiikki on loppujen lopuksi yhtä ikoninen kuin Harry Dean Stantonin päärooli.

[Norma Bates]

Omistan dvd:n Crimes of Passion. Taisi olla tekstittämätön versio. Rouhea leffa.

[Toope]

Wim Wenders on eräs pitkästyttävimpiä ohjaajia, en ole kyennyt katsomaan kai yhtäkään leffaa loppuun. Liian taidetta tai liian tylsää...

[wade]

Omistan dvd:n Crimes of Passion. Taisi olla tekstittämätön versio. Rouhea leffa.

Mulla on suomi-DVD, joka kulkee nimellä China Blue. Kannessa on Kathleen Turnerin esittämä päähahmo jalat levällään, näkyä katsovan mieshahmon pään peittäessä oleellisen.

[wade]

L'Une chante, l'autre pas - Onni on olla nainen (Varda: Ranska, 1977)
Kahden hyvin erilaisen tytön, tai nuoren naisen, tiet kohtaavat sattumalta Ranskan naisasialiikkeen nousun aikaan 1970-luvun alussa. Pian kohtaamisen jälkeen heidän kohtalonsa jälleen erkanevat, mutta he eivät unohda toisiaan: he pitävät toisensa tietoisina elämäntapahtumistaan kirjeiden ja postikorttien välityksellä läpi vuosien.

Vardalla on taito tehdä syvän poliittista elokuvaa, joka kuitenkin väistää arrogantin julistamisen ja  tuntuu humaanilta ja välittömältä.

Demolition Man (Brambilla: USA, 1993)
Ymmärrän kyllä mitä ala- ja yläkouluikäinen wade elokuvassa näki, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei Demolition Man ole kestänyt hyvin aikaa. Se on myös tarpeettoman typerä ja hassutteleva: jopa niin, että pääosassa olisi voinut olla Syltyn sijasta vaikka Leslie Nielsen.

To Live And Die In L.A. (Friedkin: USA, 1985)
Billy Friedkinin loistava toiminta-trilleri ajalta, jolloin Friedkinillä oli yhä neron kosketus. Salaisen palvelun agentti Richard Stance on valmis menemään harmaalle alueelle ja siitä yli yrittäessään napata rahanväärentäjän. It is personal. Elokuvan nerokkuus ei piile tarinassa tai käsikirjoituksessa, ne ovat itse asiassa hyvin tavanomaisia; vaan elokuvan pettämättömässä tyylissä, huumaavassa ja intensiivisessä tunnelmassa, jonka Friedkin luotsaa lähes painajaismaisiin mittasuhteisiin. Harvoin tulee oltua näin penkin reunalla, ja vielä aiemmin nähdyn elokuvan kanssa.

[-:)lauri]

Robert Pattinsonista uusi Batman? https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/4a1402c1-3694-463c-ae4c-a416b3ad358e

[Renttu]

Demolition Man (Brambilla: USA, 1993)
Ymmärrän kyllä mitä ala- ja yläkouluikäinen wade elokuvassa näki, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei Demolition Man ole kestänyt hyvin aikaa. Se on myös tarpeettoman typerä ja hassutteleva: jopa niin, että pääosassa olisi voinut olla Syltyn sijasta vaikka Leslie Nielsen.

Leffan alkuperäiskäsikirjoitus on itse asiassa Judge Dredd -tarina, josta sitten muokattiinkin käsis Demolition Maniin. Elokuvaan jätetty typeränhassutteleva huumori avautuu paremmin, jos tuntee Dreddin sarjakuvan. Siitä on todella kauan kun olen itsekään katsonut tätä, joten hyvä tietää arviosi ennakkoon. Dredd itse ei todellakaan ole mikään huumorintajuisin tyyppi (Sen sijaan hän on äärimmäisen byrokraattinen), ja hänen harjoittamansa huumori on lähinnä tahatonta, ruutikuivaa ja pikimustaa. Suuresti arvostamassani Dredd -elokuvassa (2012, tästäkin on jo seitsemän vuotta!) on hyviä esimerkkejä:

Dredd kysyy telepaattisia kykyjä omaavalta tuomari Andersonilta, miksi tämä ei pidä kypärää. Anderson: "Kypärä haittaisi psyykkisiä kykyjäni". Dredd:"Voisiko luoti haitata niitä vieläkin enemmän"?

Tai kun ylituomari kysyy Dreddiltä, mitä on tapahtunut, Dredd vastaa monotonisesti: "A drug-bust. Perps were uncooperative". Ratsiaa tosin voisi verrata kolmanteen maailmansotaan, ja siinä kuoli julmetusti ihmisiä. Dreddille sekin on vain normipäivä toimistossa, ja rikoksentekijät tässä nimenomaisessa tapauksessa vain yhteistyöhaluttomia.

[wade]

Demolition Man (Brambilla: USA, 1993)
Ymmärrän kyllä mitä ala- ja yläkouluikäinen wade elokuvassa näki, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei Demolition Man ole kestänyt hyvin aikaa. Se on myös tarpeettoman typerä ja hassutteleva: jopa niin, että pääosassa olisi voinut olla Syltyn sijasta vaikka Leslie Nielsen.

Leffan alkuperäiskäsikirjoitus on itse asiassa Judge Dredd -tarina, josta sitten muokattiinkin käsis Demolition Maniin. Elokuvaan jätetty typeränhassutteleva huumori avautuu paremmin, jos tuntee Dreddin sarjakuvan. Siitä on todella kauan kun olen itsekään katsonut tätä, joten hyvä tietää arviosi ennakkoon. Dredd itse ei todellakaan ole mikään huumorintajuisin tyyppi (Sen sijaan hän on äärimmäisen byrokraattinen), ja hänen harjoittamansa huumori on lähinnä tahatonta, ruutikuivaa ja pikimustaa. Suuresti arvostamassani Dredd -elokuvassa (2012, tästäkin on jo seitsemän vuotta!) on hyviä esimerkkejä:

Dredd kysyy telepaattisia kykyjä omaavalta tuomari Andersonilta, miksi tämä ei pidä kypärää. Anderson: "Kypärä haittaisi psyykkisiä kykyjäni". Dredd:"Voisiko luoti haitata niitä vieläkin enemmän"?

Tai kun ylituomari kysyy Dreddiltä, mitä on tapahtunut, Dredd vastaa monotonisesti: "A drug-bust. Perps were uncooperative". Ratsiaa tosin voisi verrata kolmanteen maailmansotaan, ja siinä kuoli julmetusti ihmisiä. Dreddille sekin on vain normipäivä toimistossa, ja rikoksentekijät tässä nimenomaisessa tapauksessa vain yhteistyöhaluttomia.

Okei, en ollut tiennyt Demolition Manin dredd-menneisyydestä. Mielenkiintoista sikäli, kun huomioi että Stallone teki Judge Dreddin muutamaa vuotta myöhemmin. Onkohan alkuperäisellä yrityksellä, josta muokattiin Demolition Man ja myöhemmällä elokuvalla joku yhteys?

DM:n huumori ei minusta ole sen kaltaista kuin mainitset, John Spartanin hahmo ei ole byrokraattinen, eikä hänestä kumpuava huumori ole tässä mielessä "tahatonta". Hän on suorastaan vekkuli tyyppi. Huumori ammentaa lähinnä siitä, miten hassulla tavalla erilainen 2030-luvun harmonisen dystooppinen maailma on kuin 1990-luvun alku; John Spartan ja myös Wesley Snipesin Simon Pheonix edustavat mennyttä aikaa (tai siis 1990-luvun alun nykyaikaa) ja pyörittelevät päätään tulevaisuuden elämänmenolle ja niille erikoisille tulkinnoille, joita tulevaisuuden ihmisillä on 1990-luvusta (he esimerkiksi kuuntelevat innoissaan menneiden aikojen hittiradiota, jossa soi ainoastaan 90-luvun mainosten typeriä rallatuksia, ja huumoria ammennetaan myös siitä, että A. Schwarzennegger oli valittu USA:n presidentiksi Spartanin ollessa jäädytettynä sekä siitä, että aiemmin käydyn franchising-sodan jälkeen ainoa jäljellä oleva ravintola on Taco Bell).

Voi olla, että arvioni Demolition Manista on epäreilu, koska omat mielikuvani ja muistoni olivat pahasti ristiriidassa itse elokuvan kanssa. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että elokuva olisi saanut olla vielä selkämmin komedia (sitä tarkoitin ehdottaessani, että pääosassa olisi voinut olla Leslie Nielsen); mutta toisaalta myös juustoisen korniuden vastakohdaksi elokuvan pohjavire olisi voinut olla lopulta tylympi, vakavampi ja väkivaltaisempi, ehkä silloin Judge Dredd -tausta olisi noussut selkämmin esiin. Elokuvassa on kuitenkin myös hyvää, kuten Wesley Snipes pahiksena, jolle annetaan riittävän iso rooli. Lisäksi elokuvan taustalla on isoa rahaa ja sikäli tulevaisuus on ihan hyvän näköinen... General Motorshan jopa toimitti tuotannolle lähemmäs 20 tulevaisuuden konseptiajoneuvoa, jolla tulevaisuuden ihmiset elokuvassa ajelevat. Tiedän, että monien mielestä näistä elementeistä koostuu jonkinlainen ysäriklassikko. Itse en kuitenkaan pääse eroon siitä ajatuksesta, että kaikki hyvät aihiot saavat lähinnä pohtimaan millainen potentiaali Demolition Manilla olisi ollut.