Nyt on kysyttävää

[kertsi]

Kysymys: miksi jotkut käyttävät pitkää sauvaa tai keppiä vaelluksella? Siis kävellessä (ei lumikenkäillessä tai hiihtäessä).
Oliko se ennen aikaan tavallisempaa?

Olen katsomassa elokuvaa van Goghista. Elokuvassa hän kävelee pitkin poikin maastoa sauva kädessään, ja usein paljon maalausvehkeitä mukanaan. Luulisi, että sauva olisi vain yksi ylimääräinen kannettava tavara, jos siis sillä ei ollut jotain tärkää tehtävää. Ehkä siihen aikaan oli enemmän villipetoja, joita vastaan piti puolustautua? Käärmeitä? Vai oliko keppi siltä varalta, että nyrjäyttää nilkkansa tms., ja pystyy sitten nilkuttamaan kotiin?

[urogallus]

Kysymys: miksi jotkut käyttävät pitkää sauvaa tai keppiä vaelluksella? Siis kävellessä (ei lumikenkäillessä tai hiihtäessä).

Koska kolme jalkaa on parempi kuin kaksi jalkaa.

Erityisesti tiettömässä maastossa sauva on hyvä. Toinen jalka (muoks. siis käsi, tietenkin) on silloin vapaana tarttumaan. Pitkä sauva on hyvä myös jokien ja purojen yli kahlatessa. Ja on vaikeampi kaatua pahasti silloin, kun on yhden tukipisteen sijasta kaksi.

Itse käytän vaelluksillani aina sauvaa, joka yleensä tarttuu mukaan jostain alkumatkan koivupöheiköstä. Hyvä sauva on reilut kaksi metriä pitkä ja tyvihalkaisijaltaan kolmisen senttiä. Se palvelee nuotiolla tulirenkinä ja upottavia suojuotteja ylittäessä sen voi heittää eteensä sillaksi. Muutama sauva on joskus jäänyt turpeen sisään, kun suo on ollut aivan liian löllöistä kulkea.

Oliko se ennen aikaan tavallisempaa?

Varmasti. Ja joskus sauva oli samalla keihäs.

[kertsi]

Ahaa. Mutta siis reilut kaksi(!) metriä, vau.

[Norma Bates]

^^
En tosiaankaan tiedä, voiko psykoterapia toimia, kun en ole kokeillut. Siihen kuitenkin syydetään yhteiskunnan rahoja, joten ihan sen perusteella voisi luulla, että olisi evidenssiä sen toimivuudesta?

Voihan se jotakuta auttaa, semmoista joka ei osaa ajatella asioita ollenkaan ominpäin.

No, onko ominpäin ajattelu sitten auttanut sinua, oletko parantunut esim. kiusaamiskokemuksistasi, ahdistuksesta tms., eli lapsuuden ja nuoruuden elämänkokemusten aiheuttamia kipupisteitä ei enää ole?

Miten "parannutaan" vääryyksistä, jos niitä ei oikaista millään tavalla? Jos väärin tehnyt itse ei tee parannusta, miksi minun pitäisi jotenkin parantua hänen puolestaan? Vääryys pysyy vääryytenä, joten jos joku väittäisi esim. että hänestä on ihan ok että äiti heitti lemmikkikanin parvekkeelta alas (olen tällaisesta kuullut) tai että on ok että vanhemmat polttivat lemmikkilinnun hellanpesässä ja nauraa räkättivät päälle (tällaista olen lukenut), niin aika omituisena häntä kyllä pitäisin.

En tiedä mitä minua kerran tai monta kertaa kiusanneille ihmisille kuuluu. Osa heistä on varmaan kuollutkin. Minä en heille kyllä anteeksi anna, enkä unohda, koska silloin joku uusi tyyppi voi tuosta noin vaan tulla kiusaamaan, koska olen kuin eilen syntynyt, enkä ole oppinut mistään mitään. Noh, terapiassa tuskin tuommoista vaaditaankaan. Mitä tulee itseä koskevaan negatiiviseen ajatteluun, siinähän on tietysti kyse siitä että ei halua pettyä. Petyin viimeksi 3 v sitten kun en saanut miestä johon olin ihastunut, ja olen sitten tietysti ajatellut että olin hullu kun mitään kuvittelinkaan, kun olen vanha kurppa ja todennäköisesti vielä rumakin. Mutta miksi se mies sitten antoi ymmärtää, eli käyttäytyi kauhean kummallisesti, en tiedä. Taisi olla semmoinen neiti mieheksi että halusi vaan testata omaa viehätysvoimaansa, arkaparka paskahousu koko tyyppi silti noin muutoin.

Kyllähän se vituttaa kun pyrkii pitämään riman mahdollisimman alhaalla, ja yrittää olla luulematta mitään itsestään, liikoja varsinkaan, ja silti saa pettyä. Kun on jonkun nanosekunnin ajan sitten kumminkin kehdannut kuvitella jotain. Varsinkin jos niitä nanosekunteja on yksi per päivä, niin onhan siinä jo melkoiset luulot itsestään.

Olisihan se rauhoittavaa kun ei tarvitsisi arvottaa itseään ollenkaan. Ei hyväksi, ei pahaksi. Ei eteväksi, ei paskaksi.

Ehkä hypnoositerapia olisi se kiinnostavin vaihtoehto. Minulta on ihan turha odottaa mitään myönteisiä oivalluksia, koska suojelen liikaa itseäni niiltä vitutuksilta, mitä niistä seuraa, kun on innostunut liikaa.

(Jollet ymmärtänyt väärin tahallasi, vastaan seuraavaa.)

Olen nukkunut kolme yötä putkeen tosi kehnosti, ja varmaan muotoilin kysymykseni väärin, jos se kerran ymmärrettiin noin persiilleen. Tarkoitin, että miten parannutaan - kotikonstein, vain "ajattelemalla ominpäin" - sellaisista sielullisista hiertymistä tai vammoista tai esim. vakavasta kliinisestä masennuksesta tai ahdistuksesta, tai kipupisteistä yms häikästä, mitä esimerkiksi kiusaamiskokemukset (ja kiusaaminen) ovat aikaansaaneet *).

Tai miten omin päin bongataan (kotikonstein, ajattelemalla) ne alitajuiset itseä koskevat virheelliset havainnot, tulkinnat ja mollaavat ajatukset, jotka eivät pidä paikkansa, mutta joita kiusaajat, kaltoinkohtelevat vanhemmat yms. henkilöt ovat tolkuttaneet niin paljon, että se puhe on siirtynyt sisäiseksi itseä mollavaksi puheeksi. Automaattiseksi, alitajuiseksi, ja semmoiseksi, mihin ei ole pääsyä tietoisella mielellä, mutta joka kuitenkin pahimmillaan myrkyttää elämän.

*) (Kiusaamiskokemuksen siis näen sellaisena, että se on nimeomaan sinun kokemuksesi, johon kuuluu sinun ajatuksesi, sinun tunteesi kiusaamisen aikana ja sen jälkeen, vuosikymmenien päästäkin, sinun havaintosi ja sinun tulkintasi ja johtopäätöksesi kiusaamisesta. Mistään kiusaamisesta tai kiusatuksi tulemisesta  parantumisesta en siis puhunut. En tiedä, ymmärsitkö tahallasi vaiko vahingossa väärin.)

Sanon kyllä suoraan ilkeästi, jos tarkoitukseni on vittuilla. Ymmärsin tosiaan jutun niin että mennneistä kuuluisi parantua, mutta taisit ilmeisesti tarkoittaa että niistä nimenomaan ei niin vain parannuta, eikä ainakaan omin voimin.

[Norma Bates]

Miten (kotikonstein) saada selville omat tiedostamattomat ja automatisoituneet (mahdollisesti biasoituneet) tulkinnat ja ajatukset, niin että tietoinen mieli pääsisi niitä analysoimaan, ja arvioimaan niiden todenperäisyyttä?

Psykologiassa käytettäneen ehkä projektiivisia (epäsuoria) menetelmiä tähän? Toimivatkohan ne? Mitä muuta käytetään?

Ajattelet elämäsi nolointa tai karmeita tilannetta, jota kohtaan tulee niin voimakas torjunta, että se laukaisee ponnahduksen johonkin ihan muuhun tapahtumaan tai elämänalueeseen. Siitä mikä se on, voi yrittää päätellä jotain mielen syvyyksistä ja kytköksistä, mutta vaikeaa se on amatöörille.

Sitten ei toki onnistu, jos riittävän voimakasta kokemusta ei ole.

Joka kerta kun minä ajattelen negatiivisia kokemuksiani, jokainen näistä negatiivisista kokemuksista tuo mieleen lisää negatiivisia kokemuksia, ja lopulta tuntuu että koko elämä on ollut silkkaa paskaa. Mieleni ei siis hylji, vaan vetää magneetin lailla kaikki muutkin paskuudet yhteen klönttiin.

Suurin syy minkä takia en tiedä yritänkö uusia 2. tasokoetta KM:ssa on se, että autokoulussakin inssiajo meni kaksi kertaa persielleen, ja sen jälkeen olikin sitten jo pelimerkit ja hermot finito. Minun on kertakaikkiaan helvetin vaikeaa uskoa että voisin onnistua nyt uusinnassa, kun en kerta aiemminkaan onnistunut. Taikauskoahan tämä toki lienee. Lisäksi sitä miettii että eihän minulle ikinä voi mitään hauskaa tapahtua, enkä saa kokea etappeja elämässä, joten tietenkään en päässyt kokeesta läpi. Tulisi varmaan maailmanloppu, jos se minulle suotaisiin että pääsisin.

^^ En tarkoittanut sitä, että fyysiset kivut johtuvat alakulosta, vaan  että kamppailulajin harrastajana olisin luontevaa, että harrastaisit runsaasti jotain kehonhuoltoa, mikä antaa jonkinlaisia palikoita huomata miten omahoito vaikuttaa kipuihin ja myös fiiliksiin jossain määrin.

Tule-vaivoissa vain passiivisen hoitojen varaan jääminen tuottaa yleensä muutenkin vähän huonomman tuloksen kuin aktiivinen kuntouttaminen. Hyvän kielitaidon omaavana pystyisit helposti löytämään netistä valtavan määrän oppia polvi- selkä - niska - jne vaivojen kuntouttamiseen ja ennaltaehkäisemiseen. Bonuksena tulee sitten parempi ymmärrys mielentilojen ja fyysisten olotilojen yhteydestä.

Löysin joskus jonkin videon jossa oli polven nivelrikosta kärsiville tarkoitettuja liikkeitä. Kokoajan jälleen kerran epävarmana että ymmärränkö ne oikein, ja sitten ehkä pari kertaa jaksoin sen setin tehdä, kunnes kyllästyin. Inhoan kaikenlaista jumppaa. Lihaskuntojuttuja olen tehnyt lähinnä vain jos niitä treeneissä teetätetään. Kotona tein jossain vaiheessa komboa 50 punnerrusta + 50 vatsaa + 50 selkää + 50 kyykkyä, mutta jätin ne selät pois vastenmielisyytensä takia, ja kyykkyjähän en nyt tee enää jos on äärimmäinen pakko. Erään kerran treeneissä hoksasin miten voi pusertaa vaikka 100 punnerrusta jos huvittaa: ei mene pärställeen asti alas, vaan "nytkyttelee" ilmassa. Tekee aina 10 kerrallaan, huilii, ja taas 10 jne.

Kai sitä pitäisi harkita jotain ryhmää, koska selvästikään en yksinäni saa mitään aikaiseksi. Taikka teen jotain hauskoja juttuja, kuten tanssin. Voimistelu on kaikkea muuta kuin hauskaa. Tai jos yritän yksin, pitää löytää sellaiset ohjeet joita en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään väärin. Se on haasteellista.

[Karikko]

Miten (kotikonstein) saada selville omat tiedostamattomat ja automatisoituneet (mahdollisesti biasoituneet) tulkinnat ja ajatukset, niin että tietoinen mieli pääsisi niitä analysoimaan, ja arvioimaan niiden todenperäisyyttä?

Psykologiassa käytettäneen ehkä projektiivisia (epäsuoria) menetelmiä tähän? Toimivatkohan ne? Mitä muuta käytetään?

Ajattelet elämäsi nolointa tai karmeita tilannetta, jota kohtaan tulee niin voimakas torjunta, että se laukaisee ponnahduksen johonkin ihan muuhun tapahtumaan tai elämänalueeseen. Siitä mikä se on, voi yrittää päätellä jotain mielen syvyyksistä ja kytköksistä, mutta vaikeaa se on amatöörille.

Sitten ei toki onnistu, jos riittävän voimakasta kokemusta ei ole.

Joka kerta kun minä ajattelen negatiivisia kokemuksiani, jokainen näistä negatiivisista kokemuksista tuo mieleen lisää negatiivisia kokemuksia, ja lopulta tuntuu että koko elämä on ollut silkkaa paskaa. Mieleni ei siis hylji, vaan vetää magneetin lailla kaikki muutkin paskuudet yhteen klönttiin.

"Aivot" on siitä kiero elin, että sille kaikki kokemukset ovat vain "elämyksiä, eikä ole tarvetta valita kunhan on elämyksiä.

Tuo on se vahvistumismekanismi, joka saa aikaan "kasaantumista- mahdollista on sen pysäyttäminen, mutta neuvot miten siihen pääsee on helpompia antaa, kuin toteuttaa.

Toisten neuvomisessa on kuitenkin se puoli, ettei niitä hyväksytä ja ne menevät siihen samaan "uuniin" kuin ne kielteiset tunteetkin- joten jätän kehotukset pois.

[kertsi]

Joka kerta kun minä ajattelen negatiivisia kokemuksiani, jokainen näistä negatiivisista kokemuksista tuo mieleen lisää negatiivisia kokemuksia, ja lopulta tuntuu että koko elämä on ollut silkkaa paskaa. Mieleni ei siis hylji, vaan vetää magneetin lailla kaikki muutkin paskuudet yhteen klönttiin.

Suurin syy minkä takia en tiedä yritänkö uusia 2. tasokoetta KM:ssa on se, että autokoulussakin inssiajo meni kaksi kertaa persielleen, ja sen jälkeen olikin sitten jo pelimerkit ja hermot finito. Minun on kertakaikkiaan helvetin vaikeaa uskoa että voisin onnistua nyt uusinnassa, kun en kerta aiemminkaan onnistunut. Taikauskoahan tämä toki lienee. Lisäksi sitä miettii että eihän minulle ikinä voi mitään hauskaa tapahtua, enkä saa kokea etappeja elämässä, joten tietenkään en päässyt kokeesta läpi. Tulisi varmaan maailmanloppu, jos se minulle suotaisiin että pääsisin.

Kuulostaa tutulta tuo, että yksi synkkä ajatus helposti tuo mukanaan koko liudan muita synkkiä ajatuksia. Itselläni on kyllä niinkin, että jokin pieni hyvä esim. onnistuminen asia voi keikauttaa kaiken päälaelleenkin *), ja yhtäkkiä elämä voi tuntua paljon paremmalta.

Mistähän tuollainen kytkös tulee, siis se, että yksi negatiivinen kokemus -> koko elämä tuntuu paskalta?

Onkohan siinä jokin yliyleistys? Yksi asia menee kerran pieleen, ja siitä vedetään esim. virheellinen johtopäätös, että kaikki asiat aina menevät pieleen, tai johtopäätös että olen itse ihan paska enkä koskaan onnistu missään. Virhetulkinta on yksi mahdollinen pureutumiskohta terapiassa (tai itseterapiassa). Haetaan vastaevidenssiä, joka osoittaa virhetulkinnan virheelliseksi. Esimerkiksi muistellaan monia positiivisia kokemuksia ja onnistumisia, ja todetaan että tosiaankaan ei 100% kaikista yrityksistä epäonnistu, tai tosiaankaan on elämässä onnenpilkahduksia edes joskus (ja enemmänkin olisi, jos vaan huomaisi kiinnittää huomiota niihin onnenpilkahduksiin, mitä elämä kuitenkin tarjoaa).

Yliyleistyksestä (tai taikauskosta niin kuin sanot) voi siinäkin olla kyse, että kun kokeessa A mokaa kahdesti, ja siksi olettaa, kaikissa muissakin kokeissa B, C, jne. tulee aina ja ikuisesti mokaamaan, jos on kerran mokannut? Ensimmäisen yliopistotutkintoni suorittamisen aikana kävi kerran niin, etten läpäissyt tenttiä, en muista mistä syystä. Yritin puolihuolimattomasti uusia tentin, kaiketi valmistautumatta siihen huolella, kun uusiminen tuntui niin helvetin tympeältä. Se kolmas kerta vasta tympeältä sitten tuntuikin, siis siihen valmistautuminen opiskelemalla, kun motivaatio oli romahtanut, ja varmaan itseluottamuskin oli saanut kolauksen. Onnesi pääsin siitä jollain ilveellä yli, ja sen jälkeen opiskelut sujuivat suhteellisen helposti (vaikka opiskeluala ei ollut mieleinen, mikä teki opiskelusta aikamoista tervanjuontia lopulta).

Ehkä taikausko sinällään pohjaa yliyleistämiseen? Jotain pahaa tapahtui kerran, kun henkilö käveli tikapuiden alta tai näki mustan kissan, ja sitten henkiklö uskookin simpsalapim, että tikapuiden alta ei kannata kävellä, ja mustia kissoja kannattaa vältellä kuin ruttoa.

Lisäksi sitä miettii että eihän minulle ikinä voi mitään hauskaa tapahtua, enkä saa kokea etappeja elämässä, joten tietenkään en päässyt kokeesta läpi. Tulisi varmaan maailmanloppu, jos se minulle suotaisiin että pääsisin.

En tiedä, liioitteletko tässä, tai mistä tässä oikein on kyse. En saa tästä tolkkua. Onko kyse jostain värikkäästä kummallisesta kielenkäytöstä ja liioittelusta vain? Vai uskotko tosissasi, että jokin voima (mikä voima? jumala? kohtalo? karma?) määrää, ettei sinulle voi - tai saa - ikinä mitään hauskaa tapahtua? Jotenkin tuo kuulostaa omaan korvaani vainoharhaiselta, jos sellaista tarkoitat. Ja etenkin se kuulostaa erittäin kummalliselta liioittelulta, että jos jotain hauskaa sinulle suodaan (mikä instanssi tai voima sen suo?), tulisi maailmanloppu.

*) Fiksu puuhakirja masentuneelle, en muista, olenko maininnut aiemmin:
Irti masennuksesta
Sattuu juuri nyt olemaan alennuksessa. Toimitusmaksu (postilla) on 0 €.
Mielenterveystalo (nettipalvelu) perustaa toimintansa tähän.
Aloitin joskus kirjan tehtävien tekemisen, mutta sitten se jäi. Pitäisi aloittaa uudestaan, tai jatkaa.
Eräs arvostamani ystäväni kehuu tätä kovasti, häntä se on auttanut.
Jos en väärin muista, niin siinä tehdään pikkutehtäviä, joista saa onnistumisen kokemuksia, ja niin pääsee hyvä kierre alulle, kun tulee itseluottamusta ja hyviä fiiliksiä siitä, että on saanut jotain aikaiseksi. (Isot tehtävät pilkotaan ensin pienemmiksi.)

Irti masennuksesta esittelee itsehoito-ohjelman, jonka avulla voi nousta ylös masennuksen kuopasta. Kirja perustuu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kehitettyyn verkkoterapiaan, joka tarjoaa kohdennettua etähoitoa mielenterveyden häiriöihin. Se pohjautuu kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan, joka on yksi tehokkaimmista ja tutkituimmista masennuksen hoitotavoista.

Irti masennuksesta sisältää kognitiivisten menetelmien ja käyttäytymisen aktivoinnin lisäksi luotettavaa ja tutkittua tietoa masennuksesta ja sen hoidosta ja mielialaan vaikuttamisesta. Sen opastavan ja helppokäyttöisen itsehoito-ohjelman avulla voi opetella ongelmanratkaisukeinoja, saada ohjeita ja tietoa terveellisistä elämäntavoista ja unesta, harjoitella sosiaalisia taitoja sekä tehdä rentoutusharjoituksia. Tämän kirjan neuvoja voi turvallisesti kokeilla kotona!

[Norma Bates]

Piilo(?)aggressiivista vittuilua ei-kellekään. Eli että kun en ole ennenkään saanut kokea myönteisiä ISOJA asioita elämässäni, niin kaiketi trendi jatkuu. Osin tietysti oma syyni, kun en lapsiakaan tehnyt. Mutta kyllä se silti tuntui pahalta että sisarukseni ei huomioinut 50 v synttäreitäni. Kuvittelin jopa että ostaisivat lahjan, mutta ei. Koska minulla ei ole perhettä, minun merkkipäivilläni ei muka ole mitään väliä?

En meinaa edes muistaa että mentiin tokan eksän kanssa kihloihin hänen ehdotuksestaan. Kun pääsi minusta eroon, vouhotti menevänsä naimisiin naisen kanssa jota oli tapaillut puoli vuotta (selkäni takana). Muutaman kuukauden päästä suhde oli ohi. Sitten kun mies ihastui paikkakuntaa vaihdettuaan jälleen, hän säntäsi naimisiin. Kahdestikin saman naisen kanssa. Ilmeisesti eronnutkin jo kahdesti.

Mistä sen tietää menevätkö ihmiset naimisiin tarpeeksi hyvin perustein, vai menevätkö vain jotta saavat niitä virstanpylväitä elämäänsä? Onko minun syytä kadehtia ihmisiä joilla on näitä merkkipäiviä, ja ihmisiä muistamassa niitä? Onko joku onnistuminen tekemällä tehtyä, jos siihen ei liity muita ihmisiä ja peräti koko suku...

Kysymyksiä kysymyksiä.

[Hippi]

Joskus muinoin saatettiin sopia tapaaminen vaikka sinne kuuluisan Stokkan kellon alle näin "okei, nähdään ensi maanantaina klo 15 siellä". Ensi maanantaina klo 15 oltiin paikalla, usein jo hiukan ennen varmuudeksi tai jos liikenne oli yllättäen tökkinyt, niin jompikumpi saattoi jonkun minuutin myöhästyä.

Nyt tuollainen ei taatusti enää onnistuisi, vaan nyt pitää raportoida tekstareilla matkan edistyminen, kuten teki lauantaina keikkakaverini. Olimme sopineet tapaamisen ajan ja paikan jo aikaisemmin ja koska heillä oli pitkä matka, niin aika oli sovittu "noin puoli yhdeksän". Ymmärsin hyvin, että aika on riippuvainen siitä, miten matka sujuu, joten en olisi ollut huolissani pienestä myöhästymisestäkään. "Nyt ollaan ratikassa", "Nyt juna lähti", "Nyt ollaan Tikkurilassa" nuo ilmoitukset tulivat matkan aikana ja tapasimme "noin puoli yhdeksän", kuten olimme sopineet. Olisin pärjännyt vallan hyvin ilman noita väliaikatietoja.

Yksi hassuimmista oli matkanedistymisilmoitus, että henkilö on tämän talon parkkiksella, kun hän oli tullut sovitusti käymään luonani. Parin minuutin päästä hän oli ovellani ja tekstarin huomasin vasta iltamyöhällä useamman tunnin päästä tapaamisesta.

Ymmärtäisin hyvin ilmoituksen, että on sattunut jotain ja henkilö myöhästyy reilusti sovitusta tapaamisesta. Itse olen niin huono tekstaamaan, etten osaa kävellessä naputella ja noita väliaikatietoja olen pitänyt tarpeettomina, joten en niitä lähettele. Mikä idea on noissa ilmoituksissa?

[Xantippa]

^

Se, että voidaan sataan kertaan muutella ja jankata tapaamista! Etenkin, jos siihen osallistuu useampi:

1: hei sovittiin, että nähdään paikassa X, mutta eikö mentäis paikkaan Y kun yksi työkaveri sitä kehui?
2: mulle ei hei sovi paikka Y, en tykkää niistä verhoista siellä, mutta kävin viime ma paikassa Z, miten olis se?
3: hei mä myöhästyn 45 min!
4: hei mäkin varmaan vähän enemmän ja jos Kolmonenkin tulee vasta 45 min jälkeen ei kai haittaa?

Sinä: missä vtussa me nähdään ja koska??

Ja tätä on luonnollisesti edeltänyt n. 3 päivän vääntö, joka on sisältänyt arviolta 800 kpl viestejä, ennen kuin on päädytty alkuperäiseen päivämäärään, kellonaikaan ja paikkaan.

T: Xante

[Hippi]

Eilen sovimme naapurin kanssa, että toinen poika tulee minulle aamulla klo 8 ja vien hänet myöhemmin aamupäivällä hammaslääkäriin, niin vanhempien ei tarvi uhrata työpäivää.

Klo 7:58 tuli naapurirapusta tekstari "Mä tuun nyt sinne"
Vastasin "OK"

Jos en olisi vastannut, seurauksena olisi ollut luultavasti suuri hätääntyminen tai jotain, ehkä. Siksi siis vastasin

[Jaska]

Näyttää olevan riitti, jolla ylläpidetään turvallisuudentunnetta, että karhu ei ole tullut vastaan ja syönyt.

Johan olet opetellut puhelimessa laittamaan WhatsApp-seurannan niin, että voitte puhelimen kartalta seurata lähestymstänne? 

[Hippi]

^
Ei ole koko Appia, kun en toistaiseksi ole tuntenut tarvetta sitä ottaa käyttöön.

Niin, jollain tavalla kai ihmiset haluaa kaiken aikaa olla ajan tasalla siitä, miten asiat sujuu. Halutaan heti tietää, jos jotain tapahtuu. Jotain yhteytä kai siihen, että uutisotsikotkin on koko ajan saatavilla toisin kuin ennen. Ilmeisesti sitten oletetaan, että muutkin haluavat pysyä yhtä tarkasti perillä kaikesta.

Käytin sovitusta naapurin pojan hammaslääkärissä ja palattuamme laitoin pikaisen viestin "Homma hoidettu ja hyvin meni". Vastaus tuli pian "Hienoa 😍 Just ajattelin et pitää kysyy miten meni 😁". Olisihan poika osannut kertoa saman asian, kun äiti tulee töistä, mutta tässäkin piti tieto saada niin pian kuin mahdollista. Kuitenkin olisi voinut pitää oletuksena, että kaikki on ok, jos mitään ei kuulu. Se, että raportoin reissun onnistumisesta johtuu vain siitä, että olin varmaa että sitä kohta kysytään ja juuri silloin, kun olemme lounaalla.

[Jaska]

WhatsApp-puheluissa äänenlaatu on heikompi kuin maksavissa puheluissa ja vaihtelee. Käyttö vain WhatsAppiin rekisteröityneiden kesken. Min. 16 vuoden ikä EU:ssa. Ulkomaanpuheluiden kustannuksiin harkittava vaihtoehto. Monissa perheissä yms. ryhmissä tapa levittää puhelimella otettuja valokuvia. Facebookin ja Messengerin jälkeen kolmanneksi ladatuin sovellus maailmassa. Metan (Facebookin) omistama systeemi.

[Norma Bates]

Jostain syystä tietokoneeni alkoi jossain vaiheessa tekemään sellaista että jonkin ajan päästä käynnistämisestä se ryntää ominpäin nettiin jollekin MS-sivulle. Joskus ammoin teki samaa ja poistin sivulle menon, mutta on laiskottanut enkä ole jaksanut selvittää että miten se tapahtuikaan.

Nyt kun taas oltiin siellä MS-"uutisissa", siellä vilahti otsikko että TIS-tähti plää plää plää. En jaksanut lukea, mutta jäi kaivelemaan että mikä saatanan TIS-tähti, jos edes oikein näin.

Tanssii idioottien seurassa, vai?