Terapiaa ja kyökkipsykologiaa

[safiiri]

Tarkoitin, että puhutaan tunteista ja puretaan niitä. Sehän on "periaatteessa" terapiankin yksi tarkoitus.

Asioita muistellessa ja kerrottaessa niitä toisille, elää niitä tuntemuksia myös uudelleen. Usein ei ihan suoraan kerrota asioiden tarkkaa (niin tarkkaa kuin muistaa) tapahtumaa, vaan hieman vihjaillaan ja höystetään- kuten ihmisluontoon kuuluu.

Asioilla on merkitys tunteiden kautta.

Tunteista puhuminen ja niiden ajattelu on hienokseltaan eri asia kuin niiden kokeminen. Arjessa ja elämässä tunteita koetaan.

Toki niitä myös ajatellaan, mutta olennaista on se, että voit kertoa tunteesta tai ajatella sitä kokematta sitä oikeasti. Se on siis vain tarinaa siinä kohtaa.

Totta kai jos selität jotain tai muistelet jotain tapahtumia tai tunteita, se vain viittilöi siihen suuntaan eikä ole mikään koko totuus. Mutta jos pääset kiinni silhen, miltä esimerkiksi kehossa tuntuu juuri tietyssä hetkessä, se on jo vähän lähempänä tunteen kokemista kuin tämä tarina.

Ei tunteita voi ajatella, mutta ajattelemalla "ajatuksia"  (Menneitä tapauksia- tilanteita elämässään) -tunteet liittyvät -tulevat esille. Silloin ehkä voi hieman tulkita kokemiaan tuntemuksia- eläessään niitä uudelleen ilman välitöntä tilannetta.

Se kaiketi on terapoinnin tavoite.   Ihminen kokiessaan olevansa terapian tarpeessa, ei ilmeisesti kykene sitä itse ymmärtämään, ja silloin on myös "kyseenalaista" saako hän mitään hyötyä sanallisista terapioista.

Terapioitahan on muunlaisiakin kuin sanallisia ja puhumiseen perustuvia. Tunteitaan voi käsitellä myös muilla tavoilla kuin vain niistä puhumalla (tai kirjoittamalla) - sanallistamalla. Ihminen pystyy ilmaisemaan itseään muillakin tavoilla kuin vain sanoilla.

Niin, itsensä tuntemiseen ei tarvitse sanoja- vai tarvitseeko?

Terapiota voi kyllä olle erilaisia- itkevälle pienellä lapselle parasta terapiaa on lämmin turvallinen syli.
Varmaan vapauttavan tunteen saa myäs äiti "amman halauksesta.

Mutta ehkä kuitenkin ihmisen aikojen saatossa kertyneitä asenteiden (tunteiden lukkoja) ymmärtääkseen voi tarvita sanojakin- sanalla on mahdollist kiinnittää huomio siihen mitä mielessä on ongelmana.

Toki ne eivät välttämättä aukene silloinkaan, asenne vaikuttaa >monet menneet kokemukset, katkeruudet ja pettymykset ja muu sellainen on aika voimakas "sisään- rekentunut ominaisuus.

Tai - kun / jos terapia toimii, niin sitten ne sanatkin tulevat mahdollisiksi.

[Karikko]

^
Ajatukset (ovat sanoja, kieltä,,) ja tuskin puhumaan oppinut voi mitenkään välttyä käyttämästä oppimiansa asioita- ne ovat automatisoituneet ihmisellä.

Eli ovat kiinteinä (aineellisina) rakenteina aivotoiminnoissa.

Siitähän ne tunne-lukotkin johtuvat- ellei ym,,ärrä olevansa sitä mistä koettaa päästä eroon, ei se myöskään voi onnistua.

[safiiri]

^
Ajatukset (ovat sanoja, kieltä,,) ja tuskin puhumaan oppinut voi mitenkään välttyä käyttämästä oppimiansa asioita- ne ovat automatisoituneet ihmisellä.

Eli ovat kiinteinä (aineellisina) rakenteina aivotoiminnoissa.

Siitähän ne tunne-lukotkin johtuvat- ellei ym,,ärrä olevansa sitä mistä koettaa päästä eroon, ei se myöskään voi onnistua.

Tarkoitatko nyt, että VAIN sanalliset terapiat toimivat? Mitä mahdat sitten itse tarkoittaa sillä, ettei itsensä tuntemiseen tarvita sanoja? Ettei itseään voi / tarvitse ajatella?

[Melodious Oaf]

Mitä safiiri ajatteli tossa taannoin sanoessaan että terapiaa on muunlaistakin kuin sanoihin tai puheeseen perustuvaa?

Mulle tuli mieleen teatteri, tanssi, laulu, käsityöt, kuvataide ja tän tyyppinen ilmaisu/tekeminen terapeuttisena.

Todella hämärä käsitys mulla on että ton tyyppisiä ryhmäterapioita olis aika vähän -- että ne ois monesti joltain vertaistukipohjalta järjestettyjä hommia tai että ne miellettäis joksikin kuntouttavaksi toiminnaksi. Sit taas se Kelan tukema kuntoutuspsykoterapia olis kuitenkin yleensä just sitä puhumista. 

Siis sehän olis hirmu hienoa jos se toimis silleen että siihen kuuluis  tollanen kuntouttava toiminta tai et sitä säädeltäis että minkä verran terapiakeskusteluja ja minkä verran jotain ihan muuta.

[kertsi]

En tiedä, mitä safiiri tarkoitti, mutta esim. taiteen tekeminen voi olla ihan terapeuttista monille, mutta on olemassa ihan käypänen ja julkisen puolenkin kustantama terapiamuoto nimeltään taideterapia. Olettaisin, että sellainen terapia tapahtuu ryhmässä. Ja olettaisin, että sellainen terapia sopisi erityisen hyvin sellaisille potilaille, joilla on vaikeuksia puhua esim. tunteistaan tai itsestään. On helpompaa puhua siitä taidetekeleestä/-teoksesta, siitä, mitä se ilmentää, ja ehkä sitä kautta analysoida henkilön sisäistä maailmaa. Taideteos voi olla maalaus, luova tanssi, kaunokirjallinen teos, jne.. Esim. kuvataiteen osalta voi miettiä mitä kuvan eri elementit, värit, tekotapa symboloivat ja mikä merkitys niillä on potilaalle.

Käsitöitä en tiedä käytetyn nimenomaan taideterapiassa, käsityöt tai muut kädentaidot kun harvemmin ovat taidetta. Liekö valokuvaus ja teatteri olla mahdollisia taideterapian muotoja?

[Melodious Oaf]

En tiedä, mitä safiiri tarkoitti, mutta esim. taiteen tekeminen voi olla ihan terapeuttista monille, mutta on olemassa ihan käypänen ja julkisen puolenkin kustantama terapiamuoto nimeltään taideterapia. Olettaisin, että sellainen terapia tapahtuu ryhmässä. Ja olettaisin, että sellainen terapia sopisi erityisen hyvin sellaisille potilaille, joilla on vaikeuksia puhua esim. tunteistaan tai itsestään. On helpompaa puhua siitä taidetekeleestä/-teoksesta, siitä, mitä se ilmentää, ja ehkä sitä kautta analysoida henkilön sisäistä maailmaa. Taideteos voi olla maalaus, luova tanssi, kaunokirjallinen teos, jne.. Esim. kuvataiteen osalta voi miettiä mitä kuvan eri elementit, värit, tekotapa symboloivat ja mikä merkitys niillä on potilaalle.

Käsitöitä en tiedä käytetyn nimenomaan taideterapiassa, käsityöt tai muut kädentaidot kun harvemmin ovat taidetta. Liekö valokuvaus ja teatteri olla mahdollisia taideterapian muotoja?

Mulle toi taideterapia on uusi tuttavuus. Käy ilman muuta järkeen ja hyvä että sellaista on.

Lasten kanssa joku teatterin kautta tai osin leikkinä tapahtuva juttu voi olla semmonen tosi hyvä ja turvallinen tapa käsitellä myös tunteisiin liittyviä asioita. Musta tuntuu että teatterin kautta joku tavoitteellinen varsinainen terapia vois olla aika vaikea toteuttaa. Yhtäkkiä asiat voi muuttua myös vaikeammaksi jos pitäis olla joku esitys tai hyvä jossain tai jotain tämmöstä. Mut se että on mukana jossain tommosessa ja nauttii siitä ainakin hetkittäin, se voi olla hyödyllistä ja voimaannuttavaa ja semmosta, ettei siinä tarvi olla erikseen mitään tavoitteita tai "ratkaista" mitään vaan tunnustella ja löytää itsestä juttuja ja semmosta

Mulle on ehkä pikkasen vaikea hahmottaa mielekkäästi tota "taiteen" ja muun tekemisen eroa. Jos mä ajattelen jotain yhteislaulua tai musisointia ja semmoseen mukaan lähtemistä, eihän sekään ole taiteellista tavoitteellista toimintaa tai luomista välttämättä. Voi siinä sitäkin olla muttei välttämättä tarvitse olla. Ihan hyvin sen vois rinnastaa johonkin ryhmään jossa vaikka virkataan tai tehdään tilkkutöitä tai laitetaan ruokaa. Ihmiset kohtaa jonkun niitä yhdistävän kiinnostuksen tai niille mieluisan tekemisen merkeissä. Ja se taas voi olla semmonen pieni hyvä asia tai vertaistukiryhmä tai semmonen, millä vois esimerkiks masennuksesta kuntoutumisessa olla aika isokin merkitys.

Sit mä mietin miten siistiä olis jos mt-kuntoutus olis semmosta, että siihen kuuluis paljon enemmän jotain tollasta sen ihmisen kiinnostusten ja voimavarojen mukaan, ja sit se terapiakeskustelu ois vaan yks pala siitä mitä siinä tehdään.

Voi olla että me eletään kulttuurissa, jossa painotetaan analyyttista pohdintaa ja ratkaisujen löytämistä ja arvostetaan tietyllä tapaa kyvykkyyttä tämmösessä tosi korkealle.

Sit mä voisin hyvin kuvitella että semmosessa keskusteluterapiassakin olis mahdollista asiakkaan asioista puhumisen sijaan tehdä ihan konkreettisia asioita. Maadoittamista, rauhoittumista erilaisin tavoin, semmosta että pyritään laskemaan vireystilaa ja tunneintensiteettiä ja ikään kuin luomaan siinä semmosta turvapaikkaa että saa edes hetken hengähtää. Toi muistuttaa sitä, mikä vaikutus vois olla vaikka jollain ylläkuvatun kaltaisella harrastustoiminnalla, mut vaan että tehdään jotain vähän saman tyyppistä, vaikkei ihminen pystyis tai olis halukas lähtemään ihmisten ilmoille tämmösiä kokemuksia hakemaan.

Tohon liittyen ajattelin myös EMDR-terapiaa jossa käytetään silmän liikkeitä tai taputuksia jonkun tämmösen päälle jääneen pakene tai taistele -reaktion ja trauman käsittelyyn. Siis että on joku muisto ja siihen liittyviä uskomuksia, ja sit se tietty muisto saattaa palata useinkin ja syöttää mielelle sellaista uskomusta että olet kyvytön toimimaan tai huono tai jotain muuta tämmöstä. Mikä saattaa teettää uniongelmia ja sellasta että ei vaan pysty nautimaan elämästä tai suhtautumaan positiivisesti tai innolla tulevaisuudessa oleviin asioihin. Sit kun tämmösiä muistoja puretaan, pyritään myös istuttamaan siihen tilalle joku hyödyllisempi tai todempi tai parempi uskomus. Ajattelin että tossahan se terapia myös ei ole "vain" puhumista.

Niin sit tämmösen takia en enää ymmärtänyt yhtään, mitä safiiri tarkoitti muulla kuin puhumisella.

[kertsi]

Mulle on ehkä pikkasen vaikea hahmottaa mielekkäästi tota "taiteen" ja muun tekemisen eroa. Jos mä ajattelen jotain yhteislaulua tai musisointia ja semmoseen mukaan lähtemistä, eihän sekään ole taiteellista tavoitteellista toimintaa tai luomista välttämättä. Voi siinä sitäkin olla muttei välttämättä tarvitse olla. Ihan hyvin sen vois rinnastaa johonkin ryhmään jossa vaikka virkataan tai tehdään tilkkutöitä tai laitetaan ruokaa. Ihmiset kohtaa jonkun niitä yhdistävän kiinnostuksen tai niille mieluisan tekemisen merkeissä. Ja se taas voi olla semmonen pieni hyvä asia tai vertaistukiryhmä tai semmonen, millä vois esimerkiks masennuksesta kuntoutumisessa olla aika isokin merkitys.

En aivan varmasti tiedä, mutta veikkaisin, että taideterapian tavoite ei ole tehdä korkeatasoista taidetta. (Vaan saada ihminen puhumaan, vähän mutkan kautta.) Se taide itsessään ei kuitenkaan ole se juttu, vaan mitä se työ kertoo tekijästään.

Arvelisin, että idis nimenomaan käyttää taidetta tässä yhteydessä eli taideterapiassa on se, että potilas ikään kuin maalaa siihen tauluun tai kirjoittaa siihen kaunokirjalliseen tuotokseensa jne. palan sielustaan, työstää omia kipupisteitään, traumojaan tms. sen tekemisen kautta.

Esim. käsitöiden teko (valmiista mallista), ruoanlaitto (valmiista reseptistä), pikkusievä posliinimaalaus (mallista jäljentäen) eivät mahdollista yhtä hyvin sitä, että henkilö käyttää omaa persoonaansa tai omaa luovuuttaan sen teoksen tekemiseen. Siten sellaiset puuhastelut eivät ole yhtä hyviä itseilmaisun välineitä kuin taide.

Kirjoitit jossain musiikkikeskustelussa täällä eilen tai tänään räpistä, mainiten suurinpiirtein, että kunnon räp-artisti poimii omasta elämästään ne riimiensä aiheet. Cover-artistilla ei ole vastaavaa omakohtaista kokemusta, josta hän laulaa, vaan hän laulaa jonkun toisen ihmisen kokemuksesta. Samalla lailla käsityön tekijä (ainakin seuratessaan valmista mallia) ei ammenna omasta itsestään ja omista kokemuksistaan siihen työhön, joten työstä ei ole apuvälineeksi oman itsen, omien tunteiden tai omien kokemusten analysoimiseksi.

(Olkoonkin, että ei nuo rajat niin selviä ole taiteen ja muun puuhastelun tai harrastuksen välillä ole. Voi esim. tehdä tekstiilitaidetta, voi luoda uusia reseptejä ruoanlaitossa, jne..)

[Melodious Oaf]

^ Ymmärrän mitä tarkoitat, ja se saattaa hyvin mennä juuri noin.

En tiedä, minkä takia haluaisin jotenkin varsinkin tässä kontekstissa pitää luovuuden kynnyksen tosi matalalla.

Siis kun... mun isoäiti harrastaa post crossingia, sellaista missä webbisivun kautta ihmiset näkevät toistensa profiileja ja sinne kirjataan niitä saatuja kortteja ja muita juttuja. Kortteihin kirjoitetaan jotain ihan niitä näitä ja nimenomaan ei syvällistä mutta kuitenkin järjestäen positiivista. Sitten joku saattaa pyytää jotain tiettyjä kortin aiheita tai jotain pieniä tavaroita kiinnostuksensa mukaan. Mun mielestä se on kiinnostavaa, miten noinkin rajatussa ja tavallaan kapeassa hommassa kuitenkin tulee esiin ihmisten persoonallisuus ja jopa luovuus. Siinä, millaisia kortteja teet. Miten seuraat, mistä saa millaisiakin kortteja tai jotain muuta, mitä joku on jossakin pyytänyt. Mitä askartelet siihen ja mitä pieniä hassuja yhteensattumia noissa joskus ilmenee.

Tai sitten joku semmonen että valitset vaikka värejä ja kankaita tiettyjen rajoitteiden puitteissa, vaikka tekisitkin niistä tilkkutyön jonkun mallin mukaan. Jo se on jotain, että näkee jonkun mallin ja ajattelee että "Ooo, tästä mäkin haluan tehdä!".  Opettelee siinä samalla jotain tekemisen tapoja ja ehkä vähän kehittyy. Kokee onnistumista – tai joskus vastoinkäymistä – ja sitten se siitä syntyvä tilkkutäkki kuitenkin on oma luomus ja jotain itse tehtyä.

Siis -- mä ajattelen tota silleen että...  jokaisella on tiettyjä kiinnostuksenkohteita ja taitoja ja taipumuksia. Sit luovuus on tavallaan suhteellista siihen nähden, mikä on tai ei ole itselle ihan täysin triviaali rutiinihomma. Jollain tavalla hoitavaa tai voimaannuttavaa tai hyvää tekevää on sellainen, kun menee juuri sopivasti ulos mukavuusalueelta ja tulee sellaista kokemusta, että asiat tulevat mahdolliseksi niitä tekemällä. Luovaa on tavallaan se, että ei ajattele jostain, mistä ei ole ennalta täysin rutinoitunut ja varma, ettei se olisi mahdollista tai ettei sitä kannata tehdä tai yrittää. Vaan että uskaltaa lähteä tekemään just sellaista, mikä itseä kiinnostaa ja mikä resonoi omien taipumusten kanssa.

Toi on jossain mielessä saivartelua joo. Mutta ei se kuitenkaan ihan täysin ole pelkkää tarkoitushakuista vänkäämistä.

Kun aloin ajatella tätä, niin mulla syttyi mielessä sellainen kuva, että melkein mikä tahansa tekeminen voisi olla "taideterapiaa". Vaikka että teet jotain tilkkutäkkiä tai laulat täysin ohjeiden mukaan valmiita stemmoja tai ihan mitä vaan. Jos sen yhdistää keskusteluterapiaan sillä tavalla, että terapiassa kysyttäiskin vaikka että no, mitäs nyt tällä viikolla tilkkutäkin kanssa tai kerro tän viikon laulukerrasta tai ihan mistä vaan. Mä luulen että joillekin sitä kautta helpommin tulis pääsy omiin tunteisiin ja tommosen tekemisen kautta ne jäsentyis jotenkin luontevammin kuin vain kysymällä voinnista tai viime aikaisista tapahtumista yleensä.

Tietyt taidemuodot (tulee mieleen kuvanveisto, savenvalanta, maalaus, musiikin tekeminen, tanssi) ehkä sopii paremmin siihen, että niitä tehtäis jo siinä tilanteessa ikään kuin terapiatarkoituksessa. Tarkoitus olis hakea jotain muutosta tai tasapainoa tai jotain, ja sitä työtä ohjaava olis samalla terapeutti.

Räp-hommassa mua pysäytti ajatuksen tasolla se, miten kaukana tavallisen suomalaisen mukavuusalueelta on joku freestylen heittäminen, vaikka meillä on ihan yhtä lailla siihen kognitiiviset ja muut kyvyt olemassa. Olen kuullut tarinoita siitä, kuinka joku jazz-muusikko ja musikologi puhuu hip hopista ja räpistä jossain jenkkikoulussa missä tää kulttuuri on elävää perinnettä, ja sit osoittautuu että tää henkilö on luokkahuoneessa ainoa, jolle tuntuu täysin vieraalta ja mahdottomalta ruveta spontaanisti räppäämään.

[a4]

BB-talossa asukkaat heräsivät tyhjään taloon ja jääkaappiin. Pitkä viikko edessä ja tunnelmat valmiiksi alhaalla.
Luovutustunnelmia ja apaattista makailua.



Terapiana toimii onneksi, pienen alkuvaikeuden eli uuden taidon opettelun ja miehisten egojen joustamisten jälkeen, yhdessä kutominen.
Nyt kudontapiiri juttelee jo vireän leppoisasti ja kutimet suihkivat.

[safiiri]

Mitä safiiri ajatteli tossa taannoin sanoessaan että terapiaa on muunlaistakin kuin sanoihin tai puheeseen perustuvaa?

Mulle tuli mieleen teatteri, tanssi, laulu, käsityöt, kuvataide ja tän tyyppinen ilmaisu/tekeminen terapeuttisena.

Todella hämärä käsitys mulla on että ton tyyppisiä ryhmäterapioita olis aika vähän -- että ne ois monesti joltain vertaistukipohjalta järjestettyjä hommia tai että ne miellettäis joksikin kuntouttavaksi toiminnaksi. Sit taas se Kelan tukema kuntoutuspsykoterapia olis kuitenkin yleensä just sitä puhumista. 

Siis sehän olis hirmu hienoa jos se toimis silleen että siihen kuuluis  tollanen kuntouttava toiminta tai et sitä säädeltäis että minkä verran terapiakeskusteluja ja minkä verran jotain ihan muuta.

Musiikkiterapia, kuvataideterapia, tanssiterapia ja vaikkapa ratsastusterapia ja muu eläinten avulla tehty terapia ovat kaikki jo varsin vakiintuneita terapiamuotoja. Niitä käytetään usein osana aivan tavanomaista (jopa julkiselta puolelta annettua) hoitoa. Niiden osaajia myös koulutetaan. Kyse niissä ei kuitenkaan ole taiteen tekemisestä taiteelliset saavutukset tavoitteena, ei edes vain taiteen harrastaminen. Taideterapiaon näistä erillinen oma alueensa ja terapeutti on kouluttautunut vaikkapa kuvataideterapeutiksi, ei kuvataiteilijaksi (vaikka kuvataiteilijuus voi olla pohjakoulutuksena kyllä).

Toki "melkein mikä tahansa tekeminen" voi olla kokemuksena terapeuttinen, mutta terapiana vaikkapa musiikkiterapia on kyllä aivan oma alansa ja sen antaja koullutettu musiikkiterapeutti. Se on jotain muuta kuin vain musisointia tai musiikin kuuntelemista. Ihan kuten psykoterapia on eri asia kuin murheidensa kertominen kaverille.

Taideterapia on terapiamuoto, jossa käytetään hyväksi erilaisia taiteellisia ilmaisumuotoja, mutta johon ei kuitenkaan liity taiteellisia tavoitteita. Terapian välineenä voi toimia musiikkiterapia, luova tanssi, kirjallisuusterapia tai kuvan tekeminen. Ekspressiivisessä taideterapiassa (Expressive Arts Therapy) käytetään useita eri taidelajeja lajista toiseen sujuvasti liikuskellen.

Kuvataideterapian käytetyimpiä muotoja on maalaaminen. Maalauksen ohella voidaan käyttää muun muassa savitöitä ja piirustusta. Työskentely muuttuu terapiaksi silloin, kun sillä haetaan muutosta, kuten tasapainoa ja eheytymistä ja se on ammattilaisen kanssa tehtävää prosessia.
...

Taideterapiaa voi opiskella Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, mutta kurssi ei oikeuta ammattinimikkeeseen tai pätevyyteen. Laajaa ekspressiivistä taideterapeuttikoulutusta on ollut jo 15 vuotta Inartes Instituutissa, jolla on koulutusyhteistyö sveitsiläisen EGS Yliopiston kanssa. Myös Muurlan opisto tarjoaa ekspressiivistä taideterapiakoulutusta erityisesti sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisille täydennyskoulutuksena. Koulutus on sveitsiläisen EGS:n hyväksymää ja hyväksiluetaan jatko-opinnoissa. Muun muassa Lapin yliopistossa voi opiskella ekspressiivistä taideterapiaa.

Musiikkiterapiaa voi Suomessa opiskella Sibelius-Akatemiassa sekä Eino Roiha -instituutissa ja maisteritasolla Jyväskylän yliopistossa.

Wikipedia

[Karikko]

^
Eipäs nyt sekoiteta ihan vallan asioita.

Terapeuttista voi olla mikä hyvänsä toiminta, kuten on sanottu.  Itsensä ymärtämiseen ja niiden "itse kehittämiensä" tunnelukkojen aukaisemiseen tarvitaan sanoja.
Sanoja sinänsä ei voi korvata, millään muulla tavalla. Asian voi tietenkin kieltää (sanallisesti sekin) mutta kielelliset toiminnat ja assosiaatioista koostuvat mielleyhtymäthän ne ongelmiksi muodostuvat.

Koska ne herättävät sen tunne-yhteyden ja vahvistavat opittuja asioita, kuten kaunaa, katkeruutta, pettymyksiä, jne - Sehän on se ongelman ydin jonka tajuamiseen pystyy- asianomainen ihminen itse.

Sijaistoiminta harrastuksineen voi kyllä auttaa, syrjäyttäessään sen välittömän itsetuntemuksen tarpeen. 
Toisaalta se voi täyttää elämän, mutta myös siirtää ongelmaa, jos sellainen on.

[Karikko]

^
Ajatukset (ovat sanoja, kieltä,,) ja tuskin puhumaan oppinut voi mitenkään välttyä käyttämästä oppimiansa asioita- ne ovat automatisoituneet ihmisellä.

Eli ovat kiinteinä (aineellisina) rakenteina aivotoiminnoissa.

Siitähän ne tunne-lukotkin johtuvat- ellei ym,,ärrä olevansa sitä mistä koettaa päästä eroon, ei se myöskään voi onnistua.

Tarkoitatko nyt, että VAIN sanalliset terapiat toimivat? Mitä mahdat sitten itse tarkoittaa sillä, ettei itsensä tuntemiseen tarvita sanoja? Ettei itseään voi / tarvitse ajatella?

Ehkä haet tuon kohdan, jossa väitän (väität minun sanoneen noin) ettei itseään ja  voi ja tarvitse ajatella.

Älä myöskään vääristä, eli sekoita asiakokonaisuutta.

Ajatukset ovat itseä minää, joka ajatus, joten et varmaan ole ymmärtänyt mitä on sanottu.

Tarkoititko tätä lausetta?
Niin, itsensä tuntemiseen ei tarvitse sanoja- vai tarvitseeko?

[safiiri]

^
Ajatukset (ovat sanoja, kieltä,,) ja tuskin puhumaan oppinut voi mitenkään välttyä käyttämästä oppimiansa asioita- ne ovat automatisoituneet ihmisellä.

Eli ovat kiinteinä (aineellisina) rakenteina aivotoiminnoissa.

Siitähän ne tunne-lukotkin johtuvat- ellei ym,,ärrä olevansa sitä mistä koettaa päästä eroon, ei se myöskään voi onnistua.

Tarkoitatko nyt, että VAIN sanalliset terapiat toimivat? Mitä mahdat sitten itse tarkoittaa sillä, ettei itsensä tuntemiseen tarvita sanoja? Ettei itseään voi / tarvitse ajatella?

Ehkä haet tuon kohdan, jossa väitän (väität minun sanoneen noin) ettei itseään ja  voi ja tarvitse ajatella.

Älä myöskään vääristä, eli sekoita asiakokonaisuutta.

Ajatukset ovat itseä minää, joka ajatus, joten et varmaan ole ymmärtänyt mitä on sanottu.

Tarkoititko tätä lausetta?
Niin, itsensä tuntemiseen ei tarvitse sanoja- vai tarvitseeko?

Kyllä, tuota lausetta tarkoitin. Mitä sinä sillä tarkoitat? Ajatukset - vaikka ovatkin itseä, minää - ovat myös monasti sanoja. Varsinkin, jos ajatuksen itsestä on tarkoitus olla tosiaan ajateltu (ei pelkkä hahmoton tunne) , se on yleensä tarpeen sanallistaa. Vaikka vain sisäisenä puheena ja esim. nimeämällä oma tunteensa vaikkapa iloksi tai vihaisuudeksi.

[Karikko]

^
Ajatukset (ovat sanoja, kieltä,,) ja tuskin puhumaan oppinut voi mitenkään välttyä käyttämästä oppimiansa asioita- ne ovat automatisoituneet ihmisellä.

Eli ovat kiinteinä (aineellisina) rakenteina aivotoiminnoissa.

Siitähän ne tunne-lukotkin johtuvat- ellei ym,,ärrä olevansa sitä mistä koettaa päästä eroon, ei se myöskään voi onnistua.

Tarkoitatko nyt, että VAIN sanalliset terapiat toimivat? Mitä mahdat sitten itse tarkoittaa sillä, ettei itsensä tuntemiseen tarvita sanoja? Ettei itseään voi / tarvitse ajatella?

Ehkä haet tuon kohdan, jossa väitän (väität minun sanoneen noin) ettei itseään ja  voi ja tarvitse ajatella.

Älä myöskään vääristä, eli sekoita asiakokonaisuutta.

Ajatukset ovat itseä minää, joka ajatus, joten et varmaan ole ymmärtänyt mitä on sanottu.

Tarkoititko tätä lausetta?
Niin, itsensä tuntemiseen ei tarvitse sanoja- vai tarvitseeko?

Kyllä, tuota lausetta tarkoitin. Mitä sinä sillä tarkoitat? Ajatukset - vaikka ovatkin itseä, minää - ovat myös monasti sanoja. Varsinkin, jos ajatuksen itsestä on tarkoitus olla tosiaan ajateltu (ei pelkkä hahmoton tunne) , se on yleensä tarpeen sanallistaa. Vaikka vain sisäisenä puheena ja esim. nimeämällä oma tunteensa vaikkapa iloksi tai vihaisuudeksi.

Taisin kertoa jo siinä edellisessä viestissä josta lainaus oli- tässä se uudelleen-

Niin, itsensä tuntemiseen ei tarvitse sanoja- vai tarvitseeko?

Terapiota voi kyllä olle erilaisia- itkevälle pienellä lapselle parasta terapiaa on lämmin turvallinen syli.
Varmaan vapauttavan tunteen saa myäs äiti "amman halauksesta.

Mutta ehkä kuitenkin ihmisen aikojen saatossa kertyneitä asenteiden (tunteiden lukkoja) ymmärtääkseen voi tarvita sanojakin- sanalla on mahdollist kiinnittää huomio siihen mitä mielessä on ongelmana.

Toki ne eivät välttämättä aukene silloinkaan, asenne vaikuttaa >monet menneet kokemukset, katkeruudet ja pettymykset ja muu sellainen on aika voimakas "sisään- rekentunut ominaisuus.

Nimeäminen auttaa tiedostamisessa, vaikka se itselleen ei muuten olisi tarpeellista. Mutta yritäpä ajatella ilman sanoja, ei taida onnistua-

Tunteiden tulkkina mieli koostuu ajatuksista, (itseasiassa ei ajatuksista, vaan mahdollisuudesta muodostaa ajatuksia) niiden avulla- "tunteva ihminen" osaa suhteuttaa toimintansa.

[safiiri]

^
Ajatukset (ovat sanoja, kieltä,,) ja tuskin puhumaan oppinut voi mitenkään välttyä käyttämästä oppimiansa asioita- ne ovat automatisoituneet ihmisellä.

Eli ovat kiinteinä (aineellisina) rakenteina aivotoiminnoissa.

Siitähän ne tunne-lukotkin johtuvat- ellei ym,,ärrä olevansa sitä mistä koettaa päästä eroon, ei se myöskään voi onnistua.

Tarkoitatko nyt, että VAIN sanalliset terapiat toimivat? Mitä mahdat sitten itse tarkoittaa sillä, ettei itsensä tuntemiseen tarvita sanoja? Ettei itseään voi / tarvitse ajatella?

Ehkä haet tuon kohdan, jossa väitän (väität minun sanoneen noin) ettei itseään ja  voi ja tarvitse ajatella.

Älä myöskään vääristä, eli sekoita asiakokonaisuutta.

Ajatukset ovat itseä minää, joka ajatus, joten et varmaan ole ymmärtänyt mitä on sanottu.

Tarkoititko tätä lausetta?
Niin, itsensä tuntemiseen ei tarvitse sanoja- vai tarvitseeko?

Kyllä, tuota lausetta tarkoitin. Mitä sinä sillä tarkoitat? Ajatukset - vaikka ovatkin itseä, minää - ovat myös monasti sanoja. Varsinkin, jos ajatuksen itsestä on tarkoitus olla tosiaan ajateltu (ei pelkkä hahmoton tunne) , se on yleensä tarpeen sanallistaa. Vaikka vain sisäisenä puheena ja esim. nimeämällä oma tunteensa vaikkapa iloksi tai vihaisuudeksi.

Taisin kertoa jo siinä edellisessä viestissä josta lainaus oli- tässä se uudelleen-

Niin, itsensä tuntemiseen ei tarvitse sanoja- vai tarvitseeko?

Terapiota voi kyllä olle erilaisia- itkevälle pienellä lapselle parasta terapiaa on lämmin turvallinen syli.
Varmaan vapauttavan tunteen saa myäs äiti "amman halauksesta.

Mutta ehkä kuitenkin ihmisen aikojen saatossa kertyneitä asenteiden (tunteiden lukkoja) ymmärtääkseen voi tarvita sanojakin- sanalla on mahdollist kiinnittää huomio siihen mitä mielessä on ongelmana.

Toki ne eivät välttämättä aukene silloinkaan, asenne vaikuttaa >monet menneet kokemukset, katkeruudet ja pettymykset ja muu sellainen on aika voimakas "sisään- rekentunut ominaisuus.

Nimeäminen auttaa tiedostamisessa, vaikka se itselleen ei muuten olisi tarpeellista. Mutta yritäpä ajatella ilman sanoja, ei taida onnistua-

Tunteiden tulkkina mieli koostuu ajatuksista, (itseasiassa ei ajatuksista, vaan mahdollisuudesta muodostaa ajatuksia) niiden avulla- "tunteva ihminen" osaa suhteuttaa toimintansa.

Ööö...siis ajattelu vaatii sanoja, mutta ITSENSÄ ajattelu ei?