Miksi erilaiset valinnat (tai maku) ärsyttävät?

[Melodious Oaf]

Mutta polygamisteja kohtaan olen kriittisempi, koska on vaikea uskoa että joku syntyjään on pakotettu olemaan yhtäaikaa rakkaussuhteessa useaan ihmiseen. Lisäksi epäilen että polyt ovat dominoivia päällepäsmäreitä. Siis ne heistä, jotka sitä systeemiä keskeisesti pyörittävät.

Minkäänlaista säälittelevää tai mielistelevää vähemmistöstatusta en kyllä heille myöntäisi. Joskus tuntunut henkisten ihmisten parissa että vaaditaan kunnioittamaan polyja jaloina ja kehittyneinä yli-ihmisinä. Ei tule kauppoja.

Mulle on ihan OK että noi on sun mielipiteitä, ja siis... siihenhän liittyy sun omia kokemuksia eikä siinä mitään.

Ymmärrän siis ennakkoluulon tolleen yleistäen polygamisteja kohtaan, mutta en ota sitä silleen vakavasti, että joku joka eläis jossain monisuhteessa olis välttämättä alisteinen sun mielipiteille.

Vaan siis ajattelen että sun koko taustaa ja mielipiteitä ja kipupisteitä ei sellaisen ihmisen välttämättä tarvitse ollenkaan miettiä, tai ne ei taas liity siihen sen elämään mitenkään, eikä sun toisaalta kuulukaan tai tarvitsekaan sellaisen ihmisen tilannetta ja koko elämää ymmärtää ja mielipiteilläs hyväillä.

Sen ihmisen voi olla siis turha ottaa mitään stressiä siitä, että suhtaudut penseästi tai ajattelet että ne ois muka joidenkin mielestä jotain jumalia tai tosi kehittyneitä, että kieltäydyt ostamasta tollasta paskaa tai että yleistäen ajattelet polygaamisista ihmisistä että ne on itsekkäitä tai mitä vaan tämmöstä.

Kai se nyt joihinkin polygamisteihin varmaan pätee, ja siitä on tavallaan turha kiistellä yleisenä väitteenä, koska siinä mielessä kun oot oikeassa oot oikeassa, ja se on enemmän semmonen sun henkilökohtaisen elämän päätelmä joka lähtee sun omista kokemuksista ja toimii siinä yhteydessä.

Mutta jos verrataan uskomuksia tai mielipiteitä, niin mulla ei oikein ole sellaista kantaa seksuaalisuuteen että vaikka joku viehtymys samansukupuolisten seksiin olis sen takia OK että se on perinnöllisesti määrittynyttä, vaan se on mulle ikään kuin avoin kysymys, mikä kussakin tapauksessa on yksilön fysiologista tai psykologista perustaa ja mikä ei.

Uskon että tollaseen vaikuttaa kyllä ihmisten kokemukset. Jos on hyviä kokemuksia samansukupuolisen kanssa, totta kai se johonkin vaikuttaa, mutta ei sekään tietysti ihmisen elämänkulkua yksin määrää.

Jos on huonoja suhdekokemuksia, totta kai se vaikuttaa heteroihinkin ja niiden valintoihin ja elämänkulkuun isostikin. Tai jos ei tule vaikka nuorella iällä ollenkaan kosketusta vastakkaiseen sukupuoleen tai positiivisia kokemuksia tällaisesta.

Mutta ei meillä siis tosta edes ole mitään erimielisyyttä, koska kyse on vaan siitä, että ajattelen sen mikä siinä on fysiologista tai jotain tosi juuritason persoonallisuutta olevan vähän vähemmän jämerää kuin että on homo tai ei ole.

Sillä on merkitystä, että on joku perusta ja että niissä on eroja, mutta ei se...  kai ole ihan noin yksinkertaista.

Kahdella ihmisellä voi olla niin erilaiset kokemukset suhteista ja niin erilaiset mieltymykset vaikka seksuaalisesti, että siinä tavallaan se että ne on "heteroita" ei takaa että ne on keskenään yhteensopivia vaikka ne ois eri sukupuoltakin.

Siis tietenkään.

Ja jos ne on samaa sukupuolta, voitais löytää homoja ja heteroita joilla on enemmän yhteistä keskenään kuin kahdella homolla tai kahdella heterolla.

Tää on tietysti saivartelua, mutta mun mielestä on päivänselvää, että jos vertaa kahta heteromiestä tai -naista niin eihän ne nyt ole mitään vaan yhtä tyyppiä joilla seksuaalisuus toimis täsmälleen samoin ja ne tykkäis samoista asioista.

Ja kuitenkin siihenkin vaikuttaa paitsi myötäsyntyiset jutut tietysti, myös niiden kokemushistoria aika vahvasti.

Ja vähän sama jossain polygamisteissa, että esimerkiksi sulla tietysti on käsitys mitä tarkoitat ja kehen kohdistat noita sun mielipiteitä, ne liittyy johonkin ja tarkoittaa siinä kontekstissa jotakin. Mutta ei ne välttämättä kaikkia jonkun mielestä epätavallisella tavalla suhteitaan eläviä koske.

Samalla tapaa jos alettais ketään pois jättämättä purkaa sitä, minkälaisia käsityksiä eksklusiivissa suhteissa elävillä on asioista, niin sieltä löytyy ihmisiä joiden kanssa mun on tosi helppo elää ja olla samaa mieltä, ymmärtää toista jne. mutta sitten on semmosia ihmisiä ja käsityksiä että mitä helv... ettiä täällä edes tapahtuu 

Tossa mielessä mä en siis ota sitä ihan täysin kirjaimellisesti jos esität polygamistien luonteenpiirteistä jotain. Kun se ois sama puhua vaikka monogamisteista ja sanoa että ne on sitä tai tätä.

Voihan mulla olla joku oma kokemus että niin on, mutta ei se...  se nyt on sitten vaan joku mun oma elämänohjeeni itselleni siinä asiassa enemmän kuin mitään sellaista, mistä muiden ihmisten tai yleensä monogaamisesti elävien kannattais välittää yhtään tippaa.

[Xantippa]

Olen jäänyt pohtimaan tuota positiivista asennetta sairastamiseen. On vähän kolkko ajatus, että jos joku siihen aidosti kykenee ja vieläpä kokee, että siitä apua arkeensa saa, se pitäisi lopettaa? mitä? sen vuoksi, että se vaarantaa ehkä jonkun toisen hoidon.

Jotenkin koko tämä ketju henkii minulle vähän jotain mystistä kollektiivisuutta, jossa kaikkien tekemiset vaikuttaa heti suoraan kaikkiin, jota taas itse en elämässäni tunnista. Toki maailma on yksi sekasotku vaikutussuhteineen, mutta silti ajatus siitä, että toisten tekemiset tai jopa ajatukset jotenkin kosmisesti siirtyisivät minun kontolleni vaan on vieras.

T: Xante

Onhan sinullakin omat vahvuusalueesi, mutta Norma tajuaa ihmisten välisen sosiaalisen pelin ja vuorovaikutuksessa syntyvät tyypilliset tunteet huomattavasti paremmin kuin sinä.

Taitaa vain olla niin, että nämä "tyypilliset tunteet" me nimenomaan näemme Norman - ja sinun - kanssasi eri tavalla.

T: Xante

[Hippi]

Onhan noissa polyamoristeissa aika poikkeuksellisia piirteitä, joita soisi muissakin olevan enemmän, ainakin minun mielestäni. Tuollaisessa suhteessa ei voi olla mustasukkainen tai yksinomistushaluinen, jotka on niin monelle parisuhteessa jopa turmiollisen tavanomaisia. Edelleen, ei ole keneltäkään pois, jos tuollainen joillain toimii. Miksipä ei tuokin voisi olla myös yhteiskunnan hyväksymä suhde siinä missä nykyiset parisuhteetkin.

Norma tuota kritisoi, että ei voi olla "luonnon pakottama". Ei niin, mutta ei ole luonnon pakottama yksin eläminenkään, ja silti se on ihan sallittua ja hyväksyttyä niin kuin on moni muukin asia.

[urogallus]

Onhan noissa polyamoristeissa aika poikkeuksellisia piirteitä, joita soisi muissakin olevan enemmän, ainakin minun mielestäni. Tuollaisessa suhteessa ei voi olla mustasukkainen tai yksinomistushaluinen, jotka on niin monelle parisuhteessa jopa turmiollisen tavanomaisia.

Ihanko ei voi olla?

Ei varmaankaan tulisi olla, mutta jotenkin veikkaan että todellisuus on jotain muuta...

Edelleen, ei ole keneltäkään pois, jos tuollainen joillain toimii. Miksipä ei tuokin voisi olla myös yhteiskunnan hyväksymä suhde siinä missä nykyiset parisuhteetkin.

Ei ole keneltäkään pois ja epäilemättä joillakin se toimiikin. Uskoakseni polyamoria on usein kuitenkin välivaihe nuorten aikuisten elämässä. Polysuhteet kuulostavat täyspäiväiseltä työltä kaikkine tunteiden vatvomisineen ja avoimuuksineen, joten luulen useimpien kyllästyvän aika pian. Voin tietysti olla väärässäkin.

Ja sallittua se on jo. En itse kyllä kannata minkäänlaista virallista tunnustusta polysuhteille, eli siis suomeksi vastustan moniavioliittojen sallimista.

Norma tuota kritisoi, että ei voi olla "luonnon pakottama". Ei niin, mutta ei ole luonnon pakottama yksin eläminenkään, ja silti se on ihan sallittua ja hyväksyttyä niin kuin on moni muukin asia.

No luonnosta nyt löytyy vaikka mitä, kun tarkemmin katselee.

[Hippi]

^
No ei, jos haluaa suhteen toimivan ja olevan tasapainoinen. Oletin siis tuon kysärin tarkoittavan sitä, voiko olla mustasukkainen tai yksinomistushaluinen (tai siis omistushaluinen ylipäätään). Eihän tuossa suinkaan kaikki ole, millä suhde toimisi. Henklökombon odotukset ja tarpeet pitää limittyä sopivasti niin, että kukin voi tuntea saavansa sen, mitä suhteelta odottaa.

No joo, en ole tämän asiantuntija, mutta ihmetyttää, että tuollainenkin vaihtoehtoinen tapa elää saisi jonkun ärsyyntymään. Siksihän kai tuokin tähän keskusteluun on raahattu.

[Norma Bates]

Uskon että ihminen syntyy homoseksuaaliksi...

Itse uskoisin pikemminkin kyseessä olevan todennäköisemmin kehityshäiriö, koska biologiamme tukee kaksijakoista sukupuolijatkumista.

Kehityshäiriintynyt olen itsekin, sikäli kuin minulla on autistispiirteiset aivot, ja eiköhän se kokolailla varmaa ole, että on. Joidenkin autistien aivojen anomaliat näkyvät aivokuvannuksessa, joidenkin eivät. Oletan että olen kuitenkin sikäli lievä keissi että todennäköisesti olisin tuota jälkimmäistä ryhmää.

Mitä sitten pitäisi tehdä autisteille ja homoille? Ampua saunan takana? Vai antaako vaan elää näköistään elämää?

Toisaalta, mistäs sen tietää jos biologia tukee myös anomalioita. Jokin funktio niillä on, tai karsiutuisivat geenibingossa pois.

[urogallus]

^
No ei, jos haluaa suhteen toimivan ja olevan tasapainoinen. Oletin siis tuon kysärin tarkoittavan sitä, voiko olla mustasukkainen tai yksinomistushaluinen (tai siis omistushaluinen ylipäätään).

No siis tarkoitus oli hymyillä sille, miten hyvin ihanteet ja todellisuus yleensäkin kohtaavat. Kuin laivat yössä, hetkessä vilahtavat toistensa ohi ja katoavat taas pimeyteen...

[Norma Bates]

Niin tietty juu, joissain olosuhteissa ihmisistä kai voi "tulla" homoja. Jos nyt klassisesti ajatellaan vaikka jotain brittiläistä sisäoppilaitosta, ja sieltä valmistuvissa nuorukaisissa havaitaan keskimääräistä enemmän homoja kuin väestössä normaalissa olosuhteissa, niin sitten toki mietityttää että onko nämä miehet saatu kallistumaan homouteen päin, vaikka toisissa olosuhteissa olisivat kallistuneet toiseen suuntaan. Itselleni tällä ei ole merkitystä siinä mielessä että minua häiritsisi että on homoja. Se tietysti häiritsee jos homo ei ole onnellinen homo, kuten oli ekan eksäni kohdalla. Hänhän inhosi sitä että tunsi himoa miehiä kohtaan, ja alleviivasi sitä että pystyy rakastamaan vain naisia. Minä en tiedä mitä sellaisesta pitäisi ajatella että himo ja rakkaus menevät ihan eri tahoille, koska jos itse himoaisin ihan sikana jotain miestä, niin pidän erittäin todennäköisenä että häntä rakastaisinkin, jos mies vain antaisi minulle luvan.  (Saahan sitä tietysti rakastaa luvattakin, mutta ei se johda kuin vitutukseen.)

Ja minähän en siis tiedä mitä on joka polygamisti (liiton usean ihmisen kanssa solmiva) tai polyamoristi (vapaasti siellä täällä kuksiva), puhun vain mielikuvista joita itselleni on tullut. Olin 2010 polyamoristin haaremissa mukana, hänellä kun piti olla useampi itseään vanhempi nainen. Gamiasta ei mielestäni ollut kyse vaikka mies kokikin seurustelevansa useamman naisen kanssa. Vaikutti jotenkin sen verran hauraalta systeemiltä, kun eräskin nainen oli heittänyt hänet pihalle ja juttu oli siinä, että amoriaksi sen mieltäisin. Tai ehkä se oli jotain sieltä kahden nimikkeen välistä. Hän oli ns. henkinen ihminen, hörhömpi kuin minä. En rakastunut mieheen ja minäkin sitten jätin hänet. Tosin en kokenut sitä jättämiseksi, kun en kokenut olleeni parisuhteessa. Laitoin poikki. Ei jääty vihoihin, ollaan keskusteltu vuosien varrella jotain joskus.

Hän ei ole kuitenkaan se syy minkä takia tunnen epämukavuutta henkisten polyjen kanssa. Vaan juurikin se somevouhotus jossa näitä pidetään niin jumalattoman ylevinä ihmisinä, kun rakastavat montaa ihmistä yhtäaikaa. Voihan sitä rakastaa vaikka koko komppaniaa, mutta onko pakko yhtyä jokaikisen kanssa? En tiedä että olisiko se sitten se sinne tänne ristiin rastiin paneminen mikä minua rassaa, koska olen kovin vahvasti hygienian kannattaja, ja mietityttää että mitähän ne genitaalitkin tykkää kun touhuskellaan useamman ihmisen kanssa. Nuorempana kun satuin kuulemaan radio-ohjelman jossa lääkäri sanoi että eri spermoissa on erilainen happamuus, ja jos on useamman miehen kanssa tekemisissä, se nostaa syöpäriskiä. Nykyäänhän tämmöistä ei sitten kai saisi sanoakaan, kun se olisi heti vihapuhetta... Noh, kondomitkin on toki keksitty. Mutta moniko niitä käyttää kun katsoo olevansa pysyvässä monisuhteessa? Ja sitten siinä suhdehäkkyrän laidalla vähemmän saavat kumminkin käyvät vieraissa...

Mutta kyllä varsinaisesti dissaan gamisteja siksi että jotenkin hyvin helposti miellän ne keskiössä olevat naiset ja miehet luonteeltaan semmoiseksi jonka kanssa en tulisi juttuun...!

[TSS]

Kehityshäiriintynyt olen itsekin, sikäli kuin minulla on autistispiirteiset aivot, ja eiköhän se kokolailla varmaa ole, että on. Joidenkin autistien aivojen anomaliat näkyvät aivokuvannuksessa, joidenkin eivät. Oletan että olen kuitenkin sikäli lievä keissi että todennäköisesti olisin tuota jälkimmäistä ryhmää.

Minä jään aina jotenkin miettimään tätä sinun omaa tulkintaasi autismipiirteistäsi. Kun kuitenkin vaikuttaa, että havaitset ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa monenlaisia vivahteita ja teet mahdollisesti oikeansuuntaisia havaintoja ja tulkintoja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, niin se ei ole autistiselle oikein tyypillistä. Niin että millä tavalla tämä autismi sinulla oikein ilmenee?

Anteeksi off-topic -sivuraide.

[Melodious Oaf]

Mutta kyllä varsinaisesti dissaan gamisteja siksi että jotenkin hyvin helposti miellän ne keskiössä olevat naiset ja miehet luonteeltaan semmoiseksi jonka kanssa en tulisi juttuun...!

Siihen liittyy monenlaista. Hyvää ja huonoa. Osa siitä mitä näkee mediassa ei todellakaan ole mitään kovin kaksista. Joistain vois sanoa että aika kovien haasteiden kanssa kamppailevat ihmiset keskenään treenailee. Itsekkyys voi joskus näyttäytyä semmosessa tilanteessa, että joku on vaikka helvetin epävarma, impulsiivinen ja huono asettamaan rajoja ja pysymään niissä.

Sitten se yrittää opetella vaikka rajojen asettamista ja pitämistä, ja joiltain osin tämmönen kattaus saattaa näyttää itsekkyydeltä, vaikka se ei ehkä oo niin täsmällinen tapa kuvata mitä siinä tapahtuu.

Eikä se mikään huono ajatus oo että pysyy tommosesta kaukana, vaikka tohon liittyvä yleistys ei oliskaan niin tarkka tai silleen absoluuttisen oikea kuva edes niistä mitä haluaa välttää saati jostain mitä et vaan oo nähnyt.

Aika paljon ns. "vaikeita ihmisiä" ja vääntämistä asioista. Mutta voi se kuitenkin oikeasti kivojen ihmisten kanssa olla ihan jees, jos se sopii myös omaan elämäntilanteeseen ja siihen mitä haluaa.

Mulla on tolla saralla positiivisia kokemuksia esim siitä että on kohdannut enemmän semmosia naisia joilla on lavea seksuaalisuus ja jotka iloitsee ja todella nauttii seksistä sekä suhtautuu siihen aika mutkattomasti.

Ei toi ole ollenkaan taattua sillä että joku on "polyamorinen" mutta mun mielestä tollanenkin ihan oikeasti on joskus taustatekijä sille, miksi päädytään johonkin erilaiseen suhdekuvioon.

Ja sit mielenkiintoisia ja kivoja ihmisiä sun muuta.

Arvostan joitain niitä kokemuksia esim seksin saralla ja oon niistä iloinen, mutta toisaalta en mä ajattele että pitkässä ekslusiivisessa parisuhteessa pitäis välttämättä olla semmosta tai että kannattais ollenkaan itseään verrata johonkin seksijeejee-ihmiseen, vaikka se jonkun kohdalla oliskin niin että ne on ihan hyvällä tavalla oikeasti poikkeuksia siinä.

Mitä sitten ja ei sellainen tarvise olla ollakseen hyvä naisena tai seksikumppanina tai elämänkumppanina. 

[TSS]

Ihan tuohon otsikon kysymykseen yksinkertaistaen vastaten, varmaan toisten tekemät erilaiset valinnat ärsyttävät osin seuraavanlaisen ajatuskulun takia: Jokainenhan elää, niin kuin oikeaksi katsoo. Jokainen tekee valinnat, jotka katsoo oikeiksi. Kun joku tekee toisenlaiset valinnat kuin itse, sen voi kokea siten, että tuo toinen pitää minun valintaani vääränä. Eli toisen toisenlainen valinta tarkoittaa sitä, että minun tapani on hänen mielestään väärä. Sitten aivot kääntävät joskus asian niin, että tuo toinen pitää itseään ehkä viisaampana ja parempana kuin minä, koska hän elää eri tavalla kuin minä.

Tuollainen ajattelu unohtaa sen, että olemme keskenämme hyvin erilaisia, ja toiselle toinen valinta on objektiivisesti sopivampi kuin toinen valinta. Mutta nopeassa arkiajattelussa toisen toisenlainen elämä voi haastaa omat valintamme, ja jos siihen vielä lisätään kuvitelma, että se toisenlaista elämää elävä pitää itseään meitä parempana, niin ärsyttäähän se.

[Norma Bates]

Kehityshäiriintynyt olen itsekin, sikäli kuin minulla on autistispiirteiset aivot, ja eiköhän se kokolailla varmaa ole, että on. Joidenkin autistien aivojen anomaliat näkyvät aivokuvannuksessa, joidenkin eivät. Oletan että olen kuitenkin sikäli lievä keissi että todennäköisesti olisin tuota jälkimmäistä ryhmää.

Minä jään aina jotenkin miettimään tätä sinun omaa tulkintaasi autismipiirteistäsi. Kun kuitenkin vaikuttaa, että havaitset ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa monenlaisia vivahteita ja teet mahdollisesti oikeansuuntaisia havaintoja ja tulkintoja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, niin se ei ole autistiselle oikein tyypillistä. Niin että millä tavalla tämä autismi sinulla oikein ilmenee?

Anteeksi off-topic -sivuraide.

Omasta mielestäni olen sosiaalisen kanssakäymisen koukeroista pihalla kuin lumiukko, ja tulee aina vähän hämmästynyt olo kun joku sanoo että olen terävästi havainnut sitä tai tätä. Ihan vaan olen pähkäillyt omalla logiikallani että voisiko se olla näin, ja sitten esitän ajatuksen. Jos se oikeasti kuvastaa todellisuutta, niin olisiko sitten niin että ulkopuolisena näkee jotain mitä ei ehkä "sisäpuolelta" näe? Eli ne jotka ovat niissä sosiaalisissa kanssakäymisissä kiivaasti mukana, eivät edes ehdi analysoida sitä että missä mennään.

En välttämättä osaa niitä koukeroita itse, joita mietiskelen ja usein kritisoinkin. Ehkä on vähän kuin että osaan purkaa kellon osiin ja sanoa että mitä osia löytyy. Koota en sitä välttämättä osaisi, enkä saisi kelloa käyntiin. Tämä siis ihan kuvainnollisesti.

Olin jo kolmikymppisenä miettinyt Aspergerin mahdollisuutta isäni kohdalla, koska hän oli teknisesti näppärä, aina omissa oloissaan ja vähät muista välittävä (ehkä osin siksi ettei "osannut olla" muiden kanssa?) Näkökulmalla nimim. Pönni julisti että olen kuin hänen pikkusiskonsa. Aloin sitten miettimään että ei perhana. Varsinkin vuosituhannen alkupuolella kun kirjoittelin nettiin, ymmärsin joskus asioita ihan ihmeellisellä tavalla ja suutahtelin tuon tuostakin. Aivan kuten Pönni. Myöskin minulla oli (ja on tietysti edelleen) tapana lörpötellä itsestäni ja minulle tärkeistä ihmisistä ummet ja lammet.

Suutahtelua olen yrittänyt tietoisesti vähentää. Liialliselle avoimuudelle en oikein jaksa edes yrittää mahtaa mitään.

Mutta enemmän kuin sos. kanssakäymisen kimuranttisuus minua rassaa motorinen kömpelyys. Olin kaikissa liikunnanlajeissa huono. Hahmotuskykyni on onneton. Olin kynää kuulemma pidellyt ala-asteella jotenkin ihmeellisellä tavalla. Eurooppalaisen syömätavan jossa veitsi on oikeassa kädessä ja haarukka vasemmassa opin vasta kun aloitin Krav Magan...! Olin aina kokenut sellaisen syömisen vaikeaksi ja vasemman käteni kömpelöksi, joten leikkelin ruokaa jonkin verran paloiksi ja tökin sitten ne palat yksitellen haarukka oikeassa kädessä. Sitten mieleeni vaan juolahti kokeilla että mites nyt, kun harrastan KM:aa, ja kas, osasin syödä. 

Mutta hahmotusongelmia on edelleen. Nykyään toki vähän vaikeampi eritellä enää mikä on motorista kömpelyyttä, mikä asentohuimausta ja mikä fibromyalgiasta tai sen lääkityksestä juontuvaa aivosumua.

Jokatapauksessa minusta helposti tuntuu että asioissa olen joko paska tai hyvä. Välimuotoja ei oikein tunnu olevan. Helposti karsiutuu kaikki missä en pärjää. On ihme, etten ole jättänyt KM:aa. Vielä.

[Norma Bates]

Hiisi vie, juuri päivän mittaan mietiskelin tuota paremmuutta.

Äidilleni oli jostain syystä tärkeää nähdä itsensä muita huonompana ihmisenä. Mutta paradoksaalista kyllä, hän suuttui aina kun koki että joku pitää itseään muita tai häntä parempana. (Kuinka hemmetin huonoja kaikkien sitten olisi pitänyt olla, en tiedä.) Jos siis vähänkin vaikutti siltä että halusin elämältä enemmän tai muuta kuin hän, tietysti "luulin jotain itsestäni" ja että olen mukamas parempi kuin hän, ja sehän loukkasi häntä.

Kun isäni jonkin aikaa kokeili helluntalaisuutta, äiti pelkäsi kovasti että isä haukkuu häntä uskovaiselle kaverilleen (taisi olla vielä joku isän sukulainenkin, pikkuserkku?) Mitä ihmeen haukuttavaa isällä olisi ollut sellaisena juoppona kuin oli, en tiedä. Mutta jokatapauksessa äiti kai koki että uskovaiset ovat olevinaan parempia ihmisiä.

Kun menin äidin luona käymään ekaa kertaa tokan eksäni kanssa, äiti myöhemmin ilmoitti että tyyppi on ylimielinen, eikä tarvitse tulla toista kertaa käymään. Eksä osasi olla kyllä koppava, ja haukkui minulle naisia tuon tuostakin, eniten äitiään ja paljon "kiukkuisia keski-ikäisiä ämmiä" (jollaisen hän pelkäsi minustakin tulevan, jos pidin riidoissa hyvin puoleni). Mutta ei hän mielestäni erityisen ynseä ollut tuolla vierailulla. Ei vaan ollut sellainen kuin eka eksäni (hermostunut, pelokas yms.) Sisarukseni häissä tokakin eksä kai sitten osasi olla sopivan lupsakka, ettei äiti siitä sitten jälkikäteen mäkättänyt.

Vuosituhannen alkupuolella tappelin k-uskovaisten kanssa netissä, koska minua ärsytti heidän omahyväisyytensä. Öpauttia 2005 huomasin että on olemassa muslimejakin, kun erään foorumin ylläpito heitti minut pihalle viikoksi siitä hyvästä että olin muka herjannut heidän islam-modeaan, vaikka en ollut julkisesti ollut sanonut mitään - valitin vain moden toiminnasta ylläpidolle. Minulle tuli sellainen tunne että "ei korppi korpin silmää noki", eli muslimeilla on myös naiskaveririnkejä joista käsin dissaillaan ulkopuolisia. 2015 kun aloin vouhottamaan näistä raiskausjutuista, niin perustuuhan nekin pitkälti siihen että muslimimies tuntee halveksuntaan länkkärinaista kohtaan, ja olettaa olevansa tätä parempi.

Noin kaiken kaikkiaan, olenko vain jatkanut äitini tunnetilaa: pelkoa että joku sakki kuvittelee olevansa parempaa porukkaa? Mutta toisin kun äitini, minä en halua uskoa olevani huono ihminen. Toisaalta ehkä jotenkin tiivistän ja sijoitan kaiken huonouteni autistiseen piirteilyyn, niin että minulle jää edes jotain missä pärjätä, koska enhän minä nyt 24/7 operoi autismista käsin. En tiedä.

Voisihan sitä kokeilla sellaista että pyrkii olemaan vähät välittämättä muiden valinnoista, silloinkin kun niitä joku kokee asiakseen tuputtaa. Jos joku tekee lähetystyötä, hänen pitää olla valmistautunut siihen että aivopesun aiottu uhri ei niin vaan suostukaan moiseen prosedyyriin. Silloin saa pontevamminkin sanoa että juu ei kuule kiinnosta. Taikka vak ov, jos ei muuten mene perille.

[Socrates]

Eiköhän näissä ärsytä sekin ja ehkä eniten, että niissä yleensä mennään kuitenkin jonkinlaisen trendin aallonharjalla eli ne esittelevät näennäisesti räväköitä valintoja ja elämäntapoja.

Niin kauan kuin Linkola oli lähes ainoa, jonka mielestä ihmisten kuuluisi muuttaa perunakuoppaan, se ei ärsyttänyt kuten nyt kun sitä tulee joka tuutista.

Ei minua ainakaan ärsytä, jos joku esittelee jotain oikeasti uutta ja /tai valtavirrasta poikkeavaa elämäntapaa. Jos joku sanoo, että maailma pelastuu ja harmonia löytyy kun kääntää huonekalut ylösalaisin ja levittää paperisilppua lattialle, niin mikäs siinä.

[Norma Bates]

Totta. Joku kunnanfriikki ei paljon heilauta, kunhan ei kiusaa muita ihmisiä.