Talouden singulariteetti

[Brutto]

On menty taas sotasankarien kera aika etäälle varsinaisesta asiasta, mutta sehän on keskustelun tapa ja tyyli.

Brutto on nimennyt ongelmaksi työelämässä luuserit, osaamattomat, motivoitumattomat ja mitä näitä oli, mutta nyt päätynytkin poliitiikan ja politiikkojen toimintaan.

On totta, että muuallakin kuin Puolassa syy on usein johdossa, mutta tämän ei kyllä pitäisi olla mikään varsinainen selite sille, että ylimmästä poliitikosta alaspäin kaikkien johtajien on ok liittyä näiden osaamattomien ja motivoitumattomien joukkoon.

T: Xante

Ilmeisesti meillä on nyt hatara konsensus siitä, miten asiat ovat. Jotakin lievää samanmielisyyttä esiintyy siitäkin, miksi asiat ovat nyt siten kuin ne ovat.

Seuraavaksi pitäisi keskustella siitä, miten asioiden tulisi olla. Ja vasta sen jälkeen voimme ryhtyä keskustelemaan siitä, mihin toimenpiteisiin pitäisi ryhtyä, jotta asiat saataisiin sille mallille, jolla niiden tulisi olla.

No ainakin voisi heti lopettaa työntekijöiden syyllistämisen siitä, jos resursseja tehdä hyvä työtä puuttuu. Sellainen "uudistus" ei ensinnäkään maksa mitään, mutta voi poikia parempaa työilmapiiriä, parempaa jaksamista ja parempia tuloksia (niillä resursseilla, jotka ovat käytettävissä). Ilman muuta puutteelliset resurssit tekevät tuottavuudelle hallaa. Mutta ei tuo haitta ainakaan pienene sillä, että sen varjolla kurmuutetaan työntekijöitä ja ollaan sokeita sille venymiselle, jota he tekevät. On helvatun paljon motivoivampaa yrittää tehdä parhaansa niillä pelimerkeillä, jotka on kädessä, jos tuo yrittäminen tunnistetaan ja siitä kiitetään. Jos taas joka tapauksessa saa vain kuraa niskaansa niin sen saa vähemmälläkin vaivalla.

Työelämää voitaisiin verrata keihäänheittokisaan jossa karsintarajaa hivutetaan jatkuvasti ylöspäin. Joskus se oli 60 metriä ja osanottajia riitti vaikka kuinka paljon. 80 metrin jälkeen alkoi porukkaa karsiutumaan enemmän.  Nyt se on nostettu 90 metriin jolloin vain aniharva ylittää vaatimusrajan. Kyse ei ole siitä, että karsiutujat olisivat luusereita vaan siitä että raja lähestyy ihmisen suorituskyvyn rajoja. 100 metrin rajan jälkeen vain kaksi ihmistä maailmassa ylittää rajan. Taitavinkaan valmentaja ei pysty tekemään kaikista heittäjistä 100 metrin rajan ylittäjiä. Ratkaisu ei ole myöskään Sanna Marinin malli, jossa karsintakisoihin tuodaan jo niitä karsiintuneita ja huippuheittäjille annetaan raskaampi keihäs.

[Xantippa]

Työelämää voitaisiin verrata keihäänheittokisaan jossa karsintarajaa hivutetaan jatkuvasti ylöspäin. Joskus se oli 60 metriä ja osanottajia riitti vaikka kuinka paljon. 80 metrin jälkeen alkoi porukkaa karsiutumaan enemmän.  Nyt se on nostettu 90 metriin jolloin vain aniharva ylittää vaatimusrajan. Kyse ei ole siitä, että karsiutujat olisivat luusereita vaan siitä että raja lähestyy ihmisen suorituskyvyn rajoja. 100 metrin rajan jälkeen vain kaksi ihmistä maailmassa ylittää rajan. Taitavinkaan valmentaja ei pysty tekemään kaikista heittäjistä 100 metrin rajan ylittäjiä. Ratkaisu ei ole myöskään Sanna Marinin malli, jossa karsintakisoihin tuodaan jo niitä karsiintuneita ja huippuheittäjille annetaan raskaampi keihäs.

Minä katson asiaa hieman toisella tavalla. Ennen työelämä oli koulun urheilukisat, joissa oli osallistujia laidasta laitaan, lajeja oli monia ja yhdessä pärjääminenkin riitti. Toki oli niitä, jotka pärjäsivät monessa lajissa, heitä ihailtiin, mutta muutkin osallistuivat. Jotkut eivät halunneet osallistua, kun inhosivat liikkaa, heitä vähän muodon vuoksi patisteltiin, mutta pohjimmiltaan oltiin sitä mieltä, että ei nuo 2-3 vastentahtoista koko urheilupäivää pilaa.

Sitten yllättäen saatiinkin ajatus, että miksipä urheilupäivää ei järjestettäisi vain lajin parhaille. Tai niille, jotka pärjäävät parhaiten monessa lajissa. Asiassa oli ongelmansa, vanhemmat valitti, opettajatkin olivat epäileviä, mutta kun kylään pölähti saarnamies Jari (nimi keksitty), kaikki vakuuttuivat ja uusi, uljas urheilupäivän rakentelu alkoi. Historian tuntee jokainen.

No, nyt ollaan sitten, missä ollaan. Urheilupäivät ovat vähän ankeita, koska lajeja on vähän, urheilijat aina samoja naamoja, heidän suorituskykynsä hiipuu, koska he ovat aivan kypsiä hyppimään keskenään aina saman aidan yli. Ovat toki yrittäneet saunailloissa aitoja parannella, yhdessäkin on diskovalot, mutta hei silti.

Olen eri mieltä kanssasi myös Marinin ehdotuksen vaikutuksesta. En usko, että se tuo takaisin urheilupäivään vastentahtoiset ja huonommat hyppääjät. Uskon, että se antaa näille parhaille aikaa tehdä jotain muutakin kuin pyöriä keskenään siellä samalla urheilukentällä, jolla heidän parhuutensa on jo aikaa päivää todistettu. Uusia haasteita, joidenka jälkeen hyppy luistaa taas paremmin.

T: Xante

[safiiri]

On menty taas sotasankarien kera aika etäälle varsinaisesta asiasta, mutta sehän on keskustelun tapa ja tyyli.

Brutto on nimennyt ongelmaksi työelämässä luuserit, osaamattomat, motivoitumattomat ja mitä näitä oli, mutta nyt päätynytkin poliitiikan ja politiikkojen toimintaan.

On totta, että muuallakin kuin Puolassa syy on usein johdossa, mutta tämän ei kyllä pitäisi olla mikään varsinainen selite sille, että ylimmästä poliitikosta alaspäin kaikkien johtajien on ok liittyä näiden osaamattomien ja motivoitumattomien joukkoon.

T: Xante

Ilmeisesti meillä on nyt hatara konsensus siitä, miten asiat ovat. Jotakin lievää samanmielisyyttä esiintyy siitäkin, miksi asiat ovat nyt siten kuin ne ovat.

Seuraavaksi pitäisi keskustella siitä, miten asioiden tulisi olla. Ja vasta sen jälkeen voimme ryhtyä keskustelemaan siitä, mihin toimenpiteisiin pitäisi ryhtyä, jotta asiat saataisiin sille mallille, jolla niiden tulisi olla.

No ainakin voisi heti lopettaa työntekijöiden syyllistämisen siitä, jos resursseja tehdä hyvä työtä puuttuu. Sellainen "uudistus" ei ensinnäkään maksa mitään, mutta voi poikia parempaa työilmapiiriä, parempaa jaksamista ja parempia tuloksia (niillä resursseilla, jotka ovat käytettävissä). Ilman muuta puutteelliset resurssit tekevät tuottavuudelle hallaa. Mutta ei tuo haitta ainakaan pienene sillä, että sen varjolla kurmuutetaan työntekijöitä ja ollaan sokeita sille venymiselle, jota he tekevät. On helvatun paljon motivoivampaa yrittää tehdä parhaansa niillä pelimerkeillä, jotka on kädessä, jos tuo yrittäminen tunnistetaan ja siitä kiitetään. Jos taas joka tapauksessa saa vain kuraa niskaansa niin sen saa vähemmälläkin vaivalla.

Työelämää voitaisiin verrata keihäänheittokisaan jossa karsintarajaa hivutetaan jatkuvasti ylöspäin. Joskus se oli 60 metriä ja osanottajia riitti vaikka kuinka paljon. 80 metrin jälkeen alkoi porukkaa karsiutumaan enemmän.  Nyt se on nostettu 90 metriin jolloin vain aniharva ylittää vaatimusrajan. Kyse ei ole siitä, että karsiutujat olisivat luusereita vaan siitä että raja lähestyy ihmisen suorituskyvyn rajoja. 100 metrin rajan jälkeen vain kaksi ihmistä maailmassa ylittää rajan. Taitavinkaan valmentaja ei pysty tekemään kaikista heittäjistä 100 metrin rajan ylittäjiä. Ratkaisu ei ole myöskään Sanna Marinin malli, jossa karsintakisoihin tuodaan jo niitä karsiintuneita ja huippuheittäjille annetaan raskaampi keihäs.

Mutta onko tässä kuviossa - jos ajatellaan, että se pitää paikkansa - yhtään viisaampaa jäädä vain valittamaan sitä, etteivät ihmiset pysty yli-inhimillisiin suorituksiin? Syyttää heitä "työhaluttomuudesta" ja halveksia niitä, jotka yrittivät, mutta joiden terveys sakkasi liiallisen rasituksen takia? Jos ratkaisuksi ei kelpaa se, että vaatimukset kohtuullistetaan mahdollisen rajoihin, niin töitä tekemään pitäisi löytyä joku / jokin muu. Automatiikkaa, koneita, tietoteknisiä ratkaisuja? Näitä on jo paljonkin käytössä. Mutta se mitä ei ole vielä ratkaistu, on tapa saada ilman ihmistyövoimaa aikaansaatu tuotanto elättämään ihmiset, jotka eivät enää saa tuotannon tuottoja palkkatuloina itselleen.

Tosin ihan kaikken ihmisen tekemän työn korvaaminen tietotekniikalla ym. ei taida olla aivan lähitulevaisuudessa näköpiirissä. Pitäisikin ehkä entistä enemmän osata hahmottaa niitä asioita, joissa ihminen ON konetta tuottoisampi, näppärämpi tai joustavampi. Silloinkin kun kyse ei ole yli-inhimillisen kykenevästä tyypistä, vaan sellaisesta ihan tavanomaisesta. Tavanomaisia on nimittäin määritelmällisesti tarjolla runsaammin kuin erityisen kyvykkäitä.

Mutta pelkkä nostalgia ja vanhan hyvän ajan kaipailu on ainakin tosi hyödytöntä. Ei me koskaan siirrytä takaisin siihen, että kuopat kaivetaan lapioilla eikä kaivinkoneella. (Vaikka lapiollakin joissain tilanteissa on tuottoisinta hommaa tehdä - esim. Hämeentien remontissa paikoin, kun vanhojen putkien sijainnista ei ole tietoa.)

Lopulta "totuus" ei ole sen kummemmin se, että vika on kyvyttömissä ihmisissä kuin sekään, että vika on huonossa johtajuudessa ja työelämän muuttumisessa sietämättömäksi. Ennemminkin jossain näiden välimaastossa täytyisi pystyä löytämään järkevä ja ennen kaikkea toimiva tasapaino. Koska johtajien tehtävä ON saada firma pyörimään, niin siltä osin pallo on heillä. Työntekijän osana on yrittää löytää ne keinot, joilla oma elämä, toimeentulo ja osallisuus yhteiskunnassa parhaiten löytää uomansa. POliittisen johdon tehtävä on yrittää varmistaa parhaat mahdolliset puitteet sille, että näiden edellä mainittujen tavoitteiden saavuttaminen onnistuu niin hyvin kuin mahdollista. Ei kenelläkään ole kuitenkaan mitään muuta vaihtoehtoista todellisuutta, jonne voisi paeta niitä realiteetteja, joiden kanssa nyt vain kaikki joutuvat pärjäämään. Tuskinpa mitään ihanneratkaisua on olemassakaan. Silti on varmasti mahdollista pyrkiä hieman parempaan toimivuuteen (joka ei ole mikään staattinen tila, koska muutosta tapahtuu koko ajan).

Yksi hyvä periaate voisi olla kaikenlaisen joustavuuden lisääminen, mutta siten, että joustamista tapahtuu kaikilla osa-alueilla. Jos VAIN yksi osatekijä joustaa, johtaa se liiallinen joustaminen ongelmiin ennemmin tai myöhemmin. Sen sijaan, jos joustavuus jakautuu tasaisemmin kaikkialle, ei yhdeltä suunnalta vaadittu jousto ole niin kohtuutonta.

[ROOSTER]

Yksi hyvä periaate voisi olla kaikenlaisen joustavuuden lisääminen, mutta siten, että joustamista tapahtuu kaikilla osa-alueilla. Jos VAIN yksi osatekijä joustaa, johtaa se liiallinen joustaminen ongelmiin ennemmin tai myöhemmin. Sen sijaan, jos joustavuus jakautuu tasaisemmin kaikkialle, ei yhdeltä suunnalta vaadittu jousto ole niin kohtuutonta.

Asiaa.

Maailma on sellainen, että vaikka hyvin monet näkevät meneillään olevan paradigman johtavan turmioon, oikaisua ei saada aikaan, vaan törmätään täysillä seinään. Sen jälkeen kerätään taas kamppeet kasaan ja lähdetään uudelleen liikkeelle, ehkä hieman toiseen suuntaan.

Kauempaa katsoen etenemistä on tapahtunut, matka on tosin ollut kovin kiemurainen. Jos aina se, joka on vahvoilla, ottaisi paremmin huomioon ne, joilla on vähäisemmät mahdollisuudet vaikuttaa, niin kehityksen polku olisi paljon suorempi ja vähemmän kuoppainen.

Ne, jotka ovat jatkuvasti vaatimassa palkkojen laskua ja työajan pidennystä, ovat syyllistymässä yhteiskunnan perusterveyden murentamiseen, pienen ryhmän etujen vuoksi. Kehityssuunta on mahdoton, edessähän on palkaton jatkuva orjatyö jos tämmöinen linja jatkuu riittävän kauan.

[safiiri]

^Puhumattakaan siitä, että se kuuluisa ostovoima katoaa palkan pienentyessä. Kenelle ne tuotteen sitten menee kaupaksi? Hintoja täytyy laskea, jolloin tulee jälkeen tarve alentaa työntekijöiden palkkoja ja vähentää heidän määräänsä.

[Xantippa]

Ja puhumattakaan siitä, että käytännössä monessa työpaikassa on jo käytössä Marinin malli. Ihan töiden sujuvuuden ja porukan jaksamisen vuoksi. Ne fiksummat pomot hyvin ymmärtävät, että ei ole mitään  järkeä laskea tunteja ja kytätä leimauslaitteita.

T: Xante

[Karikko]

Ne, jotka ovat jatkuvasti vaatimassa palkkojen laskua ja työajan pidennystä, ovat syyllistymässä yhteiskunnan perusterveyden murentamiseen, pienen ryhmän etujen vuoksi. Kehityssuunta on mahdoton, edessähän on palkaton jatkuva orjatyö jos tämmöinen linja jatkuu riittävän kauan.

Poliittisesti ajatellen, tuo riippunee siitä kenelle noita ideoita suunnataan.

Monet mieluusti hyväksyvät kyllä naapurilta otettavaksi sen mitä itse eivät tappelematta luovuta.

Rikkaiden rikastuessa ja keskiluokan köyhtyessä, tarvitaan kyllä lisääntyvää nuoleskelijoitten joukkoa, jotta vaaleissa pärjää tulevaisuudessa.

Kokoomus häviää jo persuillekin ja kepun toivo on ehkä nuoressa naisessa.

[safiiri]

Tosin erilainen säätö työajan suhteen on aika yhtä tyhjän kanssa niin kauan kuin työajan loppuminen tarkoittaa palkallisen työn loppumista, ei työnteon loppumista.

[Xantippa]

Historiaa tarkastellen hyvinvoinnin yksi mittari on ollut vapaa-ajan lisääntyminen. Kun ammoisina aikoina kaikki vapaa-aika meni siihen, että ruokaa saatiin edes jotenkin raavittua kasaan, koneellistuminen nimenomaan tarkoitti, että ns. rahvaankin pariin kantautui ajatus vapaa-ajasta. Ja työn ja vapaa-ajan erottamisesta ihan konkreettisesti määritellen, kumpi on kumpaa.

Nyt ollaankin sitten ottamassa kummallista kuperkeikkaa ja tekemässä u-käännöstä. Esitetään, että työn lisääminen edistää hyvinvointia.

T: Xante

[Hayabusa]

Virallinen työaika saattaa hyvinkin lyhentyä. Samalla on vaara töiden arvostuksen entistä suurempaan eriytymiseen: toisia arvostetaan laskennallisen tuloksen mukaan ja toisilta vaaditaan läsnäoloa ilman mahdollisuutta tulospalkkaan. Jälkimmäiset joutuvat tekemään kahta tai kolmea työtä, jotta saavat riittävästi tunteja ja palkkaa. Tämä working poor -ilmiö on ollut USAssa jo jonkin aikaan. Ylipäätään Karikon mainitsema keskiluokan köyhtyminen ja myös katoaminen huolestuttaa.

[safiiri]

Semmoinenkin näkökulma tähän, että nykyäänhän ne halvan työvoiman maat tekevät tiliä sillä, että tuottavat tavaraa meille korkeamman elintason ja kalliimman työvoiman maiden ihmisille. Mutta - kenelle me tuottaisimme tavaraa halvemmilla työvoimakustannuksilla, jos laskisimme palkkatason näille halpatyömaille kilpailukykyiseksi? Missä olisivat ne ostovoimaiset kuluttajat tällaiselle tuotannolle?

[Xantippa]

Pitkään on saanut kuulla, että emme me täällä toistemme paitoja pesemällä elä.

Olen pitkään hämmästellyt sitä, missä kohtaa monen kunnan suurin työnantaja lopetti kannattavuutensa, menetti markkinansa ja tuotekin on havaittu huonoksi. Tarkoitan tällä tietysti julkista sektoria. Missä vaiheessa me totesimme, että ne palvelut, jotka suurelta osin pyörittävät yhteiskuntaa, kuten koululaitos, terveyskeskus, jne ovatkin epäkannattavia?

Ja eiväthän ne olekaan. Toistemme paitoja pesemällä emme ilmeisesti elä, koska ei ole kannattavaa, muttta sitten taas on erittäin kannattavaa ostaa joku muu pesemään paidat. Mieluiten joku eläkeläismamma USAsta.

Yksi kikyn yllätysmomenttihan oli, kun kunnat ällistyivät verorahojen vähenemistä, kun budjetti oli tehty entisen mukaan. On nimittäin yllättävää, että verorahoja tulee vähemmän, kun ihmisten palkkaa leikataan. Eihän sen nyt näin pitäisi mennä!

T: Xante

[Aasilaulu]

Työelämää voitaisiin verrata keihäänheittokisaan jossa karsintarajaa hivutetaan jatkuvasti ylöspäin. Joskus se oli 60 metriä ja osanottajia riitti vaikka kuinka paljon. 80 metrin jälkeen alkoi porukkaa karsiutumaan enemmän.  Nyt se on nostettu 90 metriin jolloin vain aniharva ylittää vaatimusrajan. Kyse ei ole siitä, että karsiutujat olisivat luusereita vaan siitä että raja lähestyy ihmisen suorituskyvyn rajoja. 100 metrin rajan jälkeen vain kaksi ihmistä maailmassa ylittää rajan. Taitavinkaan valmentaja ei pysty tekemään kaikista heittäjistä 100 metrin rajan ylittäjiä. Ratkaisu ei ole myöskään Sanna Marinin malli, jossa karsintakisoihin tuodaan jo niitä karsiintuneita ja huippuheittäjille annetaan raskaampi keihäs.

Vertauksen seuraaminen käy vähän vaikeaksi.  Mitä se sitten käytännössä tarkoittaisi, jos raja laskettaisiin takaisin jonnekin sinne 60 tai 70 metriin?

[Hayabusa]

Ja eiväthän ne olekaan. Toistemme paitoja pesemällä emme ilmeisesti elä, koska ei ole kannattavaa, muttta sitten taas on erittäin kannattavaa ostaa joku muu pesemään paidat. Mieluiten joku eläkeläismamma USAsta.

Emme eläkään, koska jostain ne paidatkin täytyy hommata. Mutta meidän ei tarvise pestä paitoja, jos myymme tarpeeksi pesukoneita pesijöille tai ompelukoneita paitojen tekijöille.

[Xantippa]

Ja eiväthän ne olekaan. Toistemme paitoja pesemällä emme ilmeisesti elä, koska ei ole kannattavaa, muttta sitten taas on erittäin kannattavaa ostaa joku muu pesemään paidat. Mieluiten joku eläkeläismamma USAsta.

Emme eläkään, koska jostain ne paidatkin täytyy hommata. Mutta meidän ei tarvise pestä paitoja, jos myymme tarpeeksi pesukoneita pesijöille tai ompelukoneita paitojen tekijöille.

Kun nyt ei ollut tosiaankaan kyse paitojen hommaamisesta, sitä varten tosiaan täytyy myydä pesukoneita ja ompelukoneita, vaan kyse oli paitojen pesemisestä.

Kyllähän me kotonakin mietimme, kannattaako paidat pestä itse, vaikka pesemisestä kuluja koituu ja vaivaakin menee, vai otammeko kotiin hankkimiamme paitoja pesemään globaalin pesufirman, joka kotiuttaa voittansa mummollensa Ameriikkaan. Tai laitettaisko teini tienaamaan vähän leffarahaa.

Ihan huolimatta siitä, kuinka iso palkka meillä on ja miten monta paitaa hommattuna.

Kunta/valtiotasolla emme.

T: Xante

Muoksis: vertaukset sikseen, ne ovat kivoja, mutta sotkevat asiaa. Nyt kun tässä Pihljalinnojen ja Mehiläisten hommaa katsellaan, niin onko se kannattavaa, vieläpä erittäin kannattavaa, Suomen hyvinvoinnin kannalta?

Muoksis 2: Ja niinhän tuo mantra menee. Jossakin vaiheessa Suomesta ilmeisesti leivottiin uraohjus, jonka ei kannata käsiään sotkea vähäpätöisempiin hommiin, kuten vanhusten- tai terveydenhuolto, kun Suomella kiitää niin lujaa teollisessa menestyksessään, johon kaikki panokset laitetaan. En ostanut silloin, en osta nyt.