Filosofisesti filosofiasta

[safiiri]

Todellisuuden olemassaolosta todistaa sen tarjoama vastus.

Voitko avata tätä hieman? Vaikea kuvitella mikä tämän mukaan olisi epätodellista.

Todellisuuden ja kuvitelman ero on juuri todellisuuden tuottamassa vastuksessa. Pystyn helposti kuvittelemaan itseni lentämään - tai voin nähdä siitä unta - mutta todellisuus kuitenkin estää minua Oikeasti nousemasta lentoon. Tätä tietenkin hiukan hämärtää se, että me emme pysty hahmottamaan todellisuutta suoraan, vaan joudumme tyytymään siitä tekemäämme tulkintaan. Mutta - tuo tulkintamme kuitenkin perustuu aistihavaintoihimme ja kehollisuuteemme. Meitä ympäröivä vaikuttaa meihin niiden kautta. Mekin pystymme vaikuttamaan ympäristöömme, mutta vain sen asettamissa rajoissa. Nuo rajat ovat se vastus.

Okei, kiitos. Tämä tietysti näin kun ensin rajaamme todellisuuden ja kuvitelman joillain tavoin omille alueilleen. Joillain kansoilla tai heimoilla ei kai valveillaoloa ja unimaailmaa niin jyrkästi eroteta toisistaan että voisi todeta kumpi on todellisempaa. Eivät tietysti väitä lentävän valveilla, mutta onko todellisempaa olla valveilla vai nähdä unta? Tai kuvitella. Ihan yhtä todelliselta se tuntuu siinä hetkessä.

No siis - onhan myös tietenkin ihmisen unet ihan todellisia. Mutta ymmärsin - kun tässä siis lähdettiin pohtimaan sitä mahdollista simulaatiossa elämistä - että puhuimme ympäröivän todellisuuden olemassaolosta / kuvitteellisuudesta. Että voisiko se ympäröivä todellisuus ollakin pelkkä simulaatio. Tämä kysymys jo itsessään tekee ympäröivästä todellisuudesta jollain tapaa oman alueensa suhteessa siihen, mitä me mielestämme siitä ajattelemme ja millaisen tulkinnan siitä itsellemme rakennamme. Sillä JOS puhumme siitä itsellemme luomastamme tulkinnasta, niin se tietenkin on ihan satavarmasti pelkkä simulaatio ympärillämme olevasta. Ympäröivä todellisuus ei määritelmällisesti voi sijaita ajatuksissamme. Silloin se ei ympäröisi meitä, vaan me sitä.

[mikainen]

Todellisuuden olemassaolosta todistaa sen tarjoama vastus.

Voitko avata tätä hieman? Vaikea kuvitella mikä tämän mukaan olisi epätodellista.

Todellisuuden ja kuvitelman ero on juuri todellisuuden tuottamassa vastuksessa. Pystyn helposti kuvittelemaan itseni lentämään - tai voin nähdä siitä unta - mutta todellisuus kuitenkin estää minua Oikeasti nousemasta lentoon. Tätä tietenkin hiukan hämärtää se, että me emme pysty hahmottamaan todellisuutta suoraan, vaan joudumme tyytymään siitä tekemäämme tulkintaan. Mutta - tuo tulkintamme kuitenkin perustuu aistihavaintoihimme ja kehollisuuteemme. Meitä ympäröivä vaikuttaa meihin niiden kautta. Mekin pystymme vaikuttamaan ympäristöömme, mutta vain sen asettamissa rajoissa. Nuo rajat ovat se vastus.

Okei, kiitos. Tämä tietysti näin kun ensin rajaamme todellisuuden ja kuvitelman joillain tavoin omille alueilleen. Joillain kansoilla tai heimoilla ei kai valveillaoloa ja unimaailmaa niin jyrkästi eroteta toisistaan että voisi todeta kumpi on todellisempaa. Eivät tietysti väitä lentävän valveilla, mutta onko todellisempaa olla valveilla vai nähdä unta? Tai kuvitella. Ihan yhtä todelliselta se tuntuu siinä hetkessä.

No siis - onhan myös tietenkin ihmisen unet ihan todellisia. Mutta ymmärsin - kun tässä siis lähdettiin pohtimaan sitä mahdollista simulaatiossa elämistä - että puhuimme ympäröivän todellisuuden olemassaolosta / kuvitteellisuudesta. Että voisiko se ympäröivä todellisuus ollakin pelkkä simulaatio. Tämä kysymys jo itsessään tekee ympäröivästä todellisuudesta jollain tapaa oman alueensa suhteessa siihen, mitä me mielestämme siitä ajattelemme ja millaisen tulkinnan siitä itsellemme rakennamme. Sillä JOS puhumme siitä itsellemme luomastamme tulkinnasta, niin se tietenkin on ihan satavarmasti pelkkä simulaatio ympärillämme olevasta. Ympäröivä todellisuus ei määritelmällisesti voi sijaita ajatuksissamme. Silloin se ei ympäröisi meitä, vaan me sitä.

Meidän oma tulkintamme on simulaatio, kyllä jos sitä nimeä haluaa käyttää. Jos taas maailmamme olisi jonkin älyllisen olennon luoma simulaatio niin sen todellisuus ei siitä vähentyisi meidän näkökulmastamme.

Jos sen ulkopuolelle pääsisi niin sitten voisi sanoa sen olevan epätodellinen samaan tapaan kuin sanomme nyt unennäköä epätodellisemmaksi kuin valveillaoloa.

[safiiri]

Todellisuuden olemassaolosta todistaa sen tarjoama vastus.

Voitko avata tätä hieman? Vaikea kuvitella mikä tämän mukaan olisi epätodellista.

Todellisuuden ja kuvitelman ero on juuri todellisuuden tuottamassa vastuksessa. Pystyn helposti kuvittelemaan itseni lentämään - tai voin nähdä siitä unta - mutta todellisuus kuitenkin estää minua Oikeasti nousemasta lentoon. Tätä tietenkin hiukan hämärtää se, että me emme pysty hahmottamaan todellisuutta suoraan, vaan joudumme tyytymään siitä tekemäämme tulkintaan. Mutta - tuo tulkintamme kuitenkin perustuu aistihavaintoihimme ja kehollisuuteemme. Meitä ympäröivä vaikuttaa meihin niiden kautta. Mekin pystymme vaikuttamaan ympäristöömme, mutta vain sen asettamissa rajoissa. Nuo rajat ovat se vastus.

Okei, kiitos. Tämä tietysti näin kun ensin rajaamme todellisuuden ja kuvitelman joillain tavoin omille alueilleen. Joillain kansoilla tai heimoilla ei kai valveillaoloa ja unimaailmaa niin jyrkästi eroteta toisistaan että voisi todeta kumpi on todellisempaa. Eivät tietysti väitä lentävän valveilla, mutta onko todellisempaa olla valveilla vai nähdä unta? Tai kuvitella. Ihan yhtä todelliselta se tuntuu siinä hetkessä.

No siis - onhan myös tietenkin ihmisen unet ihan todellisia. Mutta ymmärsin - kun tässä siis lähdettiin pohtimaan sitä mahdollista simulaatiossa elämistä - että puhuimme ympäröivän todellisuuden olemassaolosta / kuvitteellisuudesta. Että voisiko se ympäröivä todellisuus ollakin pelkkä simulaatio. Tämä kysymys jo itsessään tekee ympäröivästä todellisuudesta jollain tapaa oman alueensa suhteessa siihen, mitä me mielestämme siitä ajattelemme ja millaisen tulkinnan siitä itsellemme rakennamme. Sillä JOS puhumme siitä itsellemme luomastamme tulkinnasta, niin se tietenkin on ihan satavarmasti pelkkä simulaatio ympärillämme olevasta. Ympäröivä todellisuus ei määritelmällisesti voi sijaita ajatuksissamme. Silloin se ei ympäröisi meitä, vaan me sitä.

Meidän oma tulkintamme on simulaatio, kyllä jos sitä nimeä haluaa käyttää. Jos taas maailmamme olisi jonkin älyllisen olennon luoma simulaatio niin sen todellisuus ei siitä vähentyisi meidän näkökulmastamme.

Tarkoittaako tässä simulaatio sitä, että tuo olento saa meidät luulemaan, että näemme, kuulemme, tunnemme tuon todellisuuden, vai koostuuko tuo simulaatio tässä mallissa sellaisista fyysisistä konkreettisista asioista kuten kivistä ja vedestä, joiden keskellä meidän oma fyysinen kehomme kulkee ja toimii?

Jos noista ensimmäinen on simulaation luonne, niin kyse ei ole lopulta mistään muusta kuin yhdestä variaatioista kuvitella kaiken taakse jokin jumala. Kristinusko vaikkapa on vain yksi tuon kaltaista simulaatiota markkinoiva malli. Jos taas kyse on jälkimmäisestä, niin fyysisesti olemassaoleva kehollinen toiminta paljastaisi simulaation, jos fyysistä ympäröivää todellisuutta ei oikeastaan olisi olemassa.

Viimeisimmässä Tiede-lehdessä muuten oli mielenkiintoinen juttu siitä, että tietoisuutemme on ehkä kehollisuutemme ja tunteittemme tuottama ilmiö. Siinäkin siis juuri törmäyksemme fyysisen todellisuuden kanssa varsin konkreettisesti - fyysisellä kehollamme - on synnyttänyt meille sen tietoisuuden, jota pidämme ihmisyyden olemuksena.

[mikainen]

Todellisuuden olemassaolosta todistaa sen tarjoama vastus.

Voitko avata tätä hieman? Vaikea kuvitella mikä tämän mukaan olisi epätodellista.

Todellisuuden ja kuvitelman ero on juuri todellisuuden tuottamassa vastuksessa. Pystyn helposti kuvittelemaan itseni lentämään - tai voin nähdä siitä unta - mutta todellisuus kuitenkin estää minua Oikeasti nousemasta lentoon. Tätä tietenkin hiukan hämärtää se, että me emme pysty hahmottamaan todellisuutta suoraan, vaan joudumme tyytymään siitä tekemäämme tulkintaan. Mutta - tuo tulkintamme kuitenkin perustuu aistihavaintoihimme ja kehollisuuteemme. Meitä ympäröivä vaikuttaa meihin niiden kautta. Mekin pystymme vaikuttamaan ympäristöömme, mutta vain sen asettamissa rajoissa. Nuo rajat ovat se vastus.

Okei, kiitos. Tämä tietysti näin kun ensin rajaamme todellisuuden ja kuvitelman joillain tavoin omille alueilleen. Joillain kansoilla tai heimoilla ei kai valveillaoloa ja unimaailmaa niin jyrkästi eroteta toisistaan että voisi todeta kumpi on todellisempaa. Eivät tietysti väitä lentävän valveilla, mutta onko todellisempaa olla valveilla vai nähdä unta? Tai kuvitella. Ihan yhtä todelliselta se tuntuu siinä hetkessä.

No siis - onhan myös tietenkin ihmisen unet ihan todellisia. Mutta ymmärsin - kun tässä siis lähdettiin pohtimaan sitä mahdollista simulaatiossa elämistä - että puhuimme ympäröivän todellisuuden olemassaolosta / kuvitteellisuudesta. Että voisiko se ympäröivä todellisuus ollakin pelkkä simulaatio. Tämä kysymys jo itsessään tekee ympäröivästä todellisuudesta jollain tapaa oman alueensa suhteessa siihen, mitä me mielestämme siitä ajattelemme ja millaisen tulkinnan siitä itsellemme rakennamme. Sillä JOS puhumme siitä itsellemme luomastamme tulkinnasta, niin se tietenkin on ihan satavarmasti pelkkä simulaatio ympärillämme olevasta. Ympäröivä todellisuus ei määritelmällisesti voi sijaita ajatuksissamme. Silloin se ei ympäröisi meitä, vaan me sitä.

Meidän oma tulkintamme on simulaatio, kyllä jos sitä nimeä haluaa käyttää. Jos taas maailmamme olisi jonkin älyllisen olennon luoma simulaatio niin sen todellisuus ei siitä vähentyisi meidän näkökulmastamme.

Tarkoittaako tässä simulaatio sitä, että tuo olento saa meidät luulemaan, että näemme, kuulemme, tunnemme tuon todellisuuden, vai koostuuko tuo simulaatio tässä mallissa sellaisista fyysisistä konkreettisista asioista kuten kivistä ja vedestä, joiden keskellä meidän oma fyysinen kehomme kulkee ja toimii?

Jos noista ensimmäinen on simulaation luonne, niin kyse ei ole lopulta mistään muusta kuin yhdestä variaatioista kuvitella kaiken taakse jokin jumala. Kristinusko vaikkapa on vain yksi tuon kaltaista simulaatiota markkinoiva malli. Jos taas kyse on jälkimmäisestä, niin fyysisesti olemassaoleva kehollinen toiminta paljastaisi simulaation, jos fyysistä ympäröivää todellisuutta ei oikeastaan olisi olemassa.

Jos olemme simulaation sisällä niin miten sieltä käsin voisimme paljastaa simulaation? Kehollinen toimintakin olisi osa simulaatiota.

[a4]

Jumalien ymmärtämisessä ihminen on joutunut kulkemaan paljon pidemmän tien kuin luonnonlakien ymmärtämisessä.

Luonnonlakien tapauksessa vastaus on: Tiede kuvittelee.

Jumalien ymmärtäminen on ihmisen oman itsensä ymmärtämistä ja omin kuvitelmiensa tiedostamista.

Luonnovakioiden ymmärtäminen on aina onnistunut "pääpiirteiltään" eläimetkin ymmärtävät ja osaavat toimia oman luontonsa ehdoilla. Kissakin "tietää" putoavansa hypättyään saaliinsa perään ja osaa siihen varautua, vaikka joskus tipahtaisi innoissaan korkealtakin.

Jumala on siitä outo, että ensin täytyy "kuvitella" jumalalle ominaisuuksia ja sitten vasta alkaa niitä palvomaan.  Ihminen lienee ainoa tuohon kykenevä olento.

Luonnon "lakien" kiistäminen on kyllä turhaa, sillä kukaan ei kaiketi >tosissaan usko että jumaluus toimisi toivomalla, ei silloinkaan vaikka itse "uskoisi" niin.

Tieteenkin ymmärtäminen on, maailmanselittämistehtävänsä ymmärtämisen lisäksi, ihmisen oman itsensä ymmärtämistä ja omin kuvitelmiensa tiedostamista.

Veikkaan että kissat eivät tiedä mitään jumalista tai tieteellisistä selitysmalleista.

Käsitteille täytyy kuvitella oiminaisuuksia, muuten ne ovat tyhjiä käsitteitä. Muillakin eläimillä taitaa olla kielellisiä kykyjä.

Oman ajattelunsa kiistäminen, jumalilla tai ilman, on turhaa mutta sen kriittinen epäileminen on järkevää.

[Karikko]

Jumalien ymmärtämisessä ihminen on joutunut kulkemaan paljon pidemmän tien kuin luonnonlakien ymmärtämisessä.

Luonnonlakien tapauksessa vastaus on: Tiede kuvittelee.

Jumalien ymmärtäminen on ihmisen oman itsensä ymmärtämistä ja omin kuvitelmiensa tiedostamista.

Luonnovakioiden ymmärtäminen on aina onnistunut "pääpiirteiltään" eläimetkin ymmärtävät ja osaavat toimia oman luontonsa ehdoilla. Kissakin "tietää" putoavansa hypättyään saaliinsa perään ja osaa siihen varautua, vaikka joskus tipahtaisi innoissaan korkealtakin.

Jumala on siitä outo, että ensin täytyy "kuvitella" jumalalle ominaisuuksia ja sitten vasta alkaa niitä palvomaan.  Ihminen lienee ainoa tuohon kykenevä olento.

Luonnon "lakien" kiistäminen on kyllä turhaa, sillä kukaan ei kaiketi >tosissaan usko että jumaluus toimisi toivomalla, ei silloinkaan vaikka itse "uskoisi" niin.

Tieteenkin ymmärtäminen on, maailmanselittämistehtävänsä ymmärtämisen lisäksi, ihmisen oman itsensä ymmärtämistä ja omin kuvitelmiensa tiedostamista.

Veikkaan että kissat eivät tiedä mitään jumalista tai tieteellisistä selitysmalleista.

Käsitteille täytyy kuvitella oiminaisuuksia, muuten ne ovat tyhjiä käsitteitä. Muillakin eläimillä taitaa olla kielellisiä kykyjä.

Oman ajattelunsa kiistäminen, jumalilla tai ilman, on turhaa mutta sen kriittinen epäileminen on järkevää.

Niin, usein asioita tiedetään "tietämättä" kissakin tietää painovoiman vaikutuksen elämässään ja osaa ennakoida.

Mutta eihän kissa osaa tietenkään kaavailla mitä se on, tai miten se kaikkiaan toimii, kuten ei ihminenkään, vaikka on sitä kaavaillut ja mitannut.

Aika on sidottu paikkaan ja siten myös painovoimaan joka ulottuu kaikkialle, äärettömään ja äärelliseen. Mitään yhtenäistä aikaa ja paikkaa ei silti ole, eikä siten mitään yhteistä nykyhetkeäkään. Maailma on ja koostuu tapahtumista kuten ihminenkin Triljoonine soluineen.

[Karikko]

Jos olemme simulaation sisällä niin miten sieltä käsin voisimme paljastaa simulaation? Kehollinen toimintakin olisi osa simulaatiota.

Maailmaa katsotaan kyllä "sisältä päin" eli ihminen on kokija, ei sisällön tekijä.

Simulaatio, kuten muutkin jumalat ovat ihmisen mielikuvitusta. 

Se mitä näemme tunnemme, koemme on sisäinen vastine ulkoiseen, eikä siten eroa muusta maailmasta, sen kutsuminen ja kaavaileminen simulaatioksi ei kyllä "todista" mitään eikä tuo mitään lisä-arvoa ymmärrykseen.

Mitään olevaista ei voi todistaa olevaksi, joten se mitä voidaan käsittää on hyvä suunnata tapahtumisien tutkimiseen ne, kun jatkuvat, toistuvat ja tekevät tämän maailman "todellisuuden"

Jos maailmassa olisi jokin kiinteä "totuus, tai hiukkanen joista se koostuisi, ei elämää olisi, maailmassa on siis vuorovaikutuksia ja voimia joita tutkitaan niiden omilla suhteilla.  Vuoretkin ovat vain tilapäisiä rakenteita.

[safiiri]

Todellisuuden olemassaolosta todistaa sen tarjoama vastus.

Voitko avata tätä hieman? Vaikea kuvitella mikä tämän mukaan olisi epätodellista.

Todellisuuden ja kuvitelman ero on juuri todellisuuden tuottamassa vastuksessa. Pystyn helposti kuvittelemaan itseni lentämään - tai voin nähdä siitä unta - mutta todellisuus kuitenkin estää minua Oikeasti nousemasta lentoon. Tätä tietenkin hiukan hämärtää se, että me emme pysty hahmottamaan todellisuutta suoraan, vaan joudumme tyytymään siitä tekemäämme tulkintaan. Mutta - tuo tulkintamme kuitenkin perustuu aistihavaintoihimme ja kehollisuuteemme. Meitä ympäröivä vaikuttaa meihin niiden kautta. Mekin pystymme vaikuttamaan ympäristöömme, mutta vain sen asettamissa rajoissa. Nuo rajat ovat se vastus.

Okei, kiitos. Tämä tietysti näin kun ensin rajaamme todellisuuden ja kuvitelman joillain tavoin omille alueilleen. Joillain kansoilla tai heimoilla ei kai valveillaoloa ja unimaailmaa niin jyrkästi eroteta toisistaan että voisi todeta kumpi on todellisempaa. Eivät tietysti väitä lentävän valveilla, mutta onko todellisempaa olla valveilla vai nähdä unta? Tai kuvitella. Ihan yhtä todelliselta se tuntuu siinä hetkessä.

No siis - onhan myös tietenkin ihmisen unet ihan todellisia. Mutta ymmärsin - kun tässä siis lähdettiin pohtimaan sitä mahdollista simulaatiossa elämistä - että puhuimme ympäröivän todellisuuden olemassaolosta / kuvitteellisuudesta. Että voisiko se ympäröivä todellisuus ollakin pelkkä simulaatio. Tämä kysymys jo itsessään tekee ympäröivästä todellisuudesta jollain tapaa oman alueensa suhteessa siihen, mitä me mielestämme siitä ajattelemme ja millaisen tulkinnan siitä itsellemme rakennamme. Sillä JOS puhumme siitä itsellemme luomastamme tulkinnasta, niin se tietenkin on ihan satavarmasti pelkkä simulaatio ympärillämme olevasta. Ympäröivä todellisuus ei määritelmällisesti voi sijaita ajatuksissamme. Silloin se ei ympäröisi meitä, vaan me sitä.

Meidän oma tulkintamme on simulaatio, kyllä jos sitä nimeä haluaa käyttää. Jos taas maailmamme olisi jonkin älyllisen olennon luoma simulaatio niin sen todellisuus ei siitä vähentyisi meidän näkökulmastamme.

Tarkoittaako tässä simulaatio sitä, että tuo olento saa meidät luulemaan, että näemme, kuulemme, tunnemme tuon todellisuuden, vai koostuuko tuo simulaatio tässä mallissa sellaisista fyysisistä konkreettisista asioista kuten kivistä ja vedestä, joiden keskellä meidän oma fyysinen kehomme kulkee ja toimii?

Jos noista ensimmäinen on simulaation luonne, niin kyse ei ole lopulta mistään muusta kuin yhdestä variaatioista kuvitella kaiken taakse jokin jumala. Kristinusko vaikkapa on vain yksi tuon kaltaista simulaatiota markkinoiva malli. Jos taas kyse on jälkimmäisestä, niin fyysisesti olemassaoleva kehollinen toiminta paljastaisi simulaation, jos fyysistä ympäröivää todellisuutta ei oikeastaan olisi olemassa.

Jos olemme simulaation sisällä niin miten sieltä käsin voisimme paljastaa simulaation? Kehollinen toimintakin olisi osa simulaatiota.

Ja ajattelumme (ajattelukin on fyysinen ja kehollinen tapahtuma). Mikä silloin olisi erona ei-simulaatioon? Keitä olisivat ne "me", jotka simulaatiossa elävät? Emmekö silloin mekin olisi vain simulaatiota itsekin? Koko simulaatiossa eläminen menettää merkityksensä, jos ei siinä ole sitä "oikeaa todellista", joka ei olisi yhtä lailla simulaatiota. Jos kehomme ja ajattelummekin on vain simuloitua kuten kaikki ympärillä, ei ole eroa siihen, mitä kaiketi jo nykyäänkin ajattelemme: tietämyksemme rajautuu tähän maailmankaikkeuteen, jonka ulkopuolelle emme pysty kurkottamaan. Jos siis tuo miettimäsi simulaatio on maailmankaikkeus sellaisena kuin se meille näyttäytyy, toimien siten kuin me sen havaitsemme toimivan ja pitäen sisällään kaiken, minkä uskomme maailmankaikkeudessamme olevan, niin - miten simulaatiomalli eroaa ei-simulaatiomallista?

[mikainen]

Todellisuuden olemassaolosta todistaa sen tarjoama vastus.

Voitko avata tätä hieman? Vaikea kuvitella mikä tämän mukaan olisi epätodellista.

Todellisuuden ja kuvitelman ero on juuri todellisuuden tuottamassa vastuksessa. Pystyn helposti kuvittelemaan itseni lentämään - tai voin nähdä siitä unta - mutta todellisuus kuitenkin estää minua Oikeasti nousemasta lentoon. Tätä tietenkin hiukan hämärtää se, että me emme pysty hahmottamaan todellisuutta suoraan, vaan joudumme tyytymään siitä tekemäämme tulkintaan. Mutta - tuo tulkintamme kuitenkin perustuu aistihavaintoihimme ja kehollisuuteemme. Meitä ympäröivä vaikuttaa meihin niiden kautta. Mekin pystymme vaikuttamaan ympäristöömme, mutta vain sen asettamissa rajoissa. Nuo rajat ovat se vastus.

Okei, kiitos. Tämä tietysti näin kun ensin rajaamme todellisuuden ja kuvitelman joillain tavoin omille alueilleen. Joillain kansoilla tai heimoilla ei kai valveillaoloa ja unimaailmaa niin jyrkästi eroteta toisistaan että voisi todeta kumpi on todellisempaa. Eivät tietysti väitä lentävän valveilla, mutta onko todellisempaa olla valveilla vai nähdä unta? Tai kuvitella. Ihan yhtä todelliselta se tuntuu siinä hetkessä.

No siis - onhan myös tietenkin ihmisen unet ihan todellisia. Mutta ymmärsin - kun tässä siis lähdettiin pohtimaan sitä mahdollista simulaatiossa elämistä - että puhuimme ympäröivän todellisuuden olemassaolosta / kuvitteellisuudesta. Että voisiko se ympäröivä todellisuus ollakin pelkkä simulaatio. Tämä kysymys jo itsessään tekee ympäröivästä todellisuudesta jollain tapaa oman alueensa suhteessa siihen, mitä me mielestämme siitä ajattelemme ja millaisen tulkinnan siitä itsellemme rakennamme. Sillä JOS puhumme siitä itsellemme luomastamme tulkinnasta, niin se tietenkin on ihan satavarmasti pelkkä simulaatio ympärillämme olevasta. Ympäröivä todellisuus ei määritelmällisesti voi sijaita ajatuksissamme. Silloin se ei ympäröisi meitä, vaan me sitä.

Meidän oma tulkintamme on simulaatio, kyllä jos sitä nimeä haluaa käyttää. Jos taas maailmamme olisi jonkin älyllisen olennon luoma simulaatio niin sen todellisuus ei siitä vähentyisi meidän näkökulmastamme.

Tarkoittaako tässä simulaatio sitä, että tuo olento saa meidät luulemaan, että näemme, kuulemme, tunnemme tuon todellisuuden, vai koostuuko tuo simulaatio tässä mallissa sellaisista fyysisistä konkreettisista asioista kuten kivistä ja vedestä, joiden keskellä meidän oma fyysinen kehomme kulkee ja toimii?

Jos noista ensimmäinen on simulaation luonne, niin kyse ei ole lopulta mistään muusta kuin yhdestä variaatioista kuvitella kaiken taakse jokin jumala. Kristinusko vaikkapa on vain yksi tuon kaltaista simulaatiota markkinoiva malli. Jos taas kyse on jälkimmäisestä, niin fyysisesti olemassaoleva kehollinen toiminta paljastaisi simulaation, jos fyysistä ympäröivää todellisuutta ei oikeastaan olisi olemassa.

Jos olemme simulaation sisällä niin miten sieltä käsin voisimme paljastaa simulaation? Kehollinen toimintakin olisi osa simulaatiota.

Ja ajattelumme (ajattelukin on fyysinen ja kehollinen tapahtuma). Mikä silloin olisi erona ei-simulaatioon? Keitä olisivat ne "me", jotka simulaatiossa elävät? Emmekö silloin mekin olisi vain simulaatiota itsekin? Koko simulaatiossa eläminen menettää merkityksensä, jos ei siinä ole sitä "oikeaa todellista", joka ei olisi yhtä lailla simulaatiota. Jos kehomme ja ajattelummekin on vain simuloitua kuten kaikki ympärillä, ei ole eroa siihen, mitä kaiketi jo nykyäänkin ajattelemme: tietämyksemme rajautuu tähän maailmankaikkeuteen, jonka ulkopuolelle emme pysty kurkottamaan. Jos siis tuo miettimäsi simulaatio on maailmankaikkeus sellaisena kuin se meille näyttäytyy, toimien siten kuin me sen havaitsemme toimivan ja pitäen sisällään kaiken, minkä uskomme maailmankaikkeudessamme olevan, niin - miten simulaatiomalli eroaa ei-simulaatiomallista?

Meidän näkökulmastamme ei mitenkään. Tarvittaisiin simuloijan apua jotta voisimme nähdä simuloinnin tai tiedostaa sen.

Itse en usko tällaiseen simulaation. Tai sitten jos sellainen on niin se mitä kutsutaan valaistumiseksi on simulaation tiedostamista. 

[safiiri]

Todellisuuden olemassaolosta todistaa sen tarjoama vastus.

Voitko avata tätä hieman? Vaikea kuvitella mikä tämän mukaan olisi epätodellista.

Todellisuuden ja kuvitelman ero on juuri todellisuuden tuottamassa vastuksessa. Pystyn helposti kuvittelemaan itseni lentämään - tai voin nähdä siitä unta - mutta todellisuus kuitenkin estää minua Oikeasti nousemasta lentoon. Tätä tietenkin hiukan hämärtää se, että me emme pysty hahmottamaan todellisuutta suoraan, vaan joudumme tyytymään siitä tekemäämme tulkintaan. Mutta - tuo tulkintamme kuitenkin perustuu aistihavaintoihimme ja kehollisuuteemme. Meitä ympäröivä vaikuttaa meihin niiden kautta. Mekin pystymme vaikuttamaan ympäristöömme, mutta vain sen asettamissa rajoissa. Nuo rajat ovat se vastus.

Okei, kiitos. Tämä tietysti näin kun ensin rajaamme todellisuuden ja kuvitelman joillain tavoin omille alueilleen. Joillain kansoilla tai heimoilla ei kai valveillaoloa ja unimaailmaa niin jyrkästi eroteta toisistaan että voisi todeta kumpi on todellisempaa. Eivät tietysti väitä lentävän valveilla, mutta onko todellisempaa olla valveilla vai nähdä unta? Tai kuvitella. Ihan yhtä todelliselta se tuntuu siinä hetkessä.

No siis - onhan myös tietenkin ihmisen unet ihan todellisia. Mutta ymmärsin - kun tässä siis lähdettiin pohtimaan sitä mahdollista simulaatiossa elämistä - että puhuimme ympäröivän todellisuuden olemassaolosta / kuvitteellisuudesta. Että voisiko se ympäröivä todellisuus ollakin pelkkä simulaatio. Tämä kysymys jo itsessään tekee ympäröivästä todellisuudesta jollain tapaa oman alueensa suhteessa siihen, mitä me mielestämme siitä ajattelemme ja millaisen tulkinnan siitä itsellemme rakennamme. Sillä JOS puhumme siitä itsellemme luomastamme tulkinnasta, niin se tietenkin on ihan satavarmasti pelkkä simulaatio ympärillämme olevasta. Ympäröivä todellisuus ei määritelmällisesti voi sijaita ajatuksissamme. Silloin se ei ympäröisi meitä, vaan me sitä.

Meidän oma tulkintamme on simulaatio, kyllä jos sitä nimeä haluaa käyttää. Jos taas maailmamme olisi jonkin älyllisen olennon luoma simulaatio niin sen todellisuus ei siitä vähentyisi meidän näkökulmastamme.

Tarkoittaako tässä simulaatio sitä, että tuo olento saa meidät luulemaan, että näemme, kuulemme, tunnemme tuon todellisuuden, vai koostuuko tuo simulaatio tässä mallissa sellaisista fyysisistä konkreettisista asioista kuten kivistä ja vedestä, joiden keskellä meidän oma fyysinen kehomme kulkee ja toimii?

Jos noista ensimmäinen on simulaation luonne, niin kyse ei ole lopulta mistään muusta kuin yhdestä variaatioista kuvitella kaiken taakse jokin jumala. Kristinusko vaikkapa on vain yksi tuon kaltaista simulaatiota markkinoiva malli. Jos taas kyse on jälkimmäisestä, niin fyysisesti olemassaoleva kehollinen toiminta paljastaisi simulaation, jos fyysistä ympäröivää todellisuutta ei oikeastaan olisi olemassa.

Jos olemme simulaation sisällä niin miten sieltä käsin voisimme paljastaa simulaation? Kehollinen toimintakin olisi osa simulaatiota.

Ja ajattelumme (ajattelukin on fyysinen ja kehollinen tapahtuma). Mikä silloin olisi erona ei-simulaatioon? Keitä olisivat ne "me", jotka simulaatiossa elävät? Emmekö silloin mekin olisi vain simulaatiota itsekin? Koko simulaatiossa eläminen menettää merkityksensä, jos ei siinä ole sitä "oikeaa todellista", joka ei olisi yhtä lailla simulaatiota. Jos kehomme ja ajattelummekin on vain simuloitua kuten kaikki ympärillä, ei ole eroa siihen, mitä kaiketi jo nykyäänkin ajattelemme: tietämyksemme rajautuu tähän maailmankaikkeuteen, jonka ulkopuolelle emme pysty kurkottamaan. Jos siis tuo miettimäsi simulaatio on maailmankaikkeus sellaisena kuin se meille näyttäytyy, toimien siten kuin me sen havaitsemme toimivan ja pitäen sisällään kaiken, minkä uskomme maailmankaikkeudessamme olevan, niin - miten simulaatiomalli eroaa ei-simulaatiomallista?

Meidän näkökulmastamme ei mitenkään. Tarvittaisiin simuloijan apua jotta voisimme nähdä simuloinnin tai tiedostaa sen.

Itse en usko tällaiseen simulaation. Tai sitten jos sellainen on niin se mitä kutsutaan valaistumiseksi on simulaation tiedostamista. 

Minusta tällaisen simulaation kuvitteleminen ja pohtiminen asettuu ihan samaan asemaan kuin uskonnolliset maailmankäsitykset, joissa jokin entiteetti ajatellaan "kaiken taakse". On ihan se ja sama, annetaanko sille nimike Jumala, Jahve, Allah, Ukko vai Suuri Simulaation Tekijä. Se valaistuminenkin on simulaation tiedostamisena aika yhtä tyhjän kanssa. Ihan ilman simulaatiokuvitelmaakin on täysin mahdollista tiedostaa, että olemme yks kärpäsenlika tässä kokonaisuudessa.  Tai muutoin saada etäisyyttä omiin jokapäiväisiin murheisiinsa, asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin, lopettaa kärsiminen ymmärtämällä asiat laajemmin ja saavuttaa mielenrauha. En näe sen kummempaa eroa siinä, sanommeko "tämä on vain simulaatio" vai "tämä on vain elämää". Näyttää siltä, että ajatuksesi simulaatiosta ei tarjoa tuollaisena mitään eroa jo tarjottuihin maailmanselityksiin.

[mikainen]

Todellisuuden olemassaolosta todistaa sen tarjoama vastus.

Voitko avata tätä hieman? Vaikea kuvitella mikä tämän mukaan olisi epätodellista.

Todellisuuden ja kuvitelman ero on juuri todellisuuden tuottamassa vastuksessa. Pystyn helposti kuvittelemaan itseni lentämään - tai voin nähdä siitä unta - mutta todellisuus kuitenkin estää minua Oikeasti nousemasta lentoon. Tätä tietenkin hiukan hämärtää se, että me emme pysty hahmottamaan todellisuutta suoraan, vaan joudumme tyytymään siitä tekemäämme tulkintaan. Mutta - tuo tulkintamme kuitenkin perustuu aistihavaintoihimme ja kehollisuuteemme. Meitä ympäröivä vaikuttaa meihin niiden kautta. Mekin pystymme vaikuttamaan ympäristöömme, mutta vain sen asettamissa rajoissa. Nuo rajat ovat se vastus.

Okei, kiitos. Tämä tietysti näin kun ensin rajaamme todellisuuden ja kuvitelman joillain tavoin omille alueilleen. Joillain kansoilla tai heimoilla ei kai valveillaoloa ja unimaailmaa niin jyrkästi eroteta toisistaan että voisi todeta kumpi on todellisempaa. Eivät tietysti väitä lentävän valveilla, mutta onko todellisempaa olla valveilla vai nähdä unta? Tai kuvitella. Ihan yhtä todelliselta se tuntuu siinä hetkessä.

No siis - onhan myös tietenkin ihmisen unet ihan todellisia. Mutta ymmärsin - kun tässä siis lähdettiin pohtimaan sitä mahdollista simulaatiossa elämistä - että puhuimme ympäröivän todellisuuden olemassaolosta / kuvitteellisuudesta. Että voisiko se ympäröivä todellisuus ollakin pelkkä simulaatio. Tämä kysymys jo itsessään tekee ympäröivästä todellisuudesta jollain tapaa oman alueensa suhteessa siihen, mitä me mielestämme siitä ajattelemme ja millaisen tulkinnan siitä itsellemme rakennamme. Sillä JOS puhumme siitä itsellemme luomastamme tulkinnasta, niin se tietenkin on ihan satavarmasti pelkkä simulaatio ympärillämme olevasta. Ympäröivä todellisuus ei määritelmällisesti voi sijaita ajatuksissamme. Silloin se ei ympäröisi meitä, vaan me sitä.

Meidän oma tulkintamme on simulaatio, kyllä jos sitä nimeä haluaa käyttää. Jos taas maailmamme olisi jonkin älyllisen olennon luoma simulaatio niin sen todellisuus ei siitä vähentyisi meidän näkökulmastamme.

Tarkoittaako tässä simulaatio sitä, että tuo olento saa meidät luulemaan, että näemme, kuulemme, tunnemme tuon todellisuuden, vai koostuuko tuo simulaatio tässä mallissa sellaisista fyysisistä konkreettisista asioista kuten kivistä ja vedestä, joiden keskellä meidän oma fyysinen kehomme kulkee ja toimii?

Jos noista ensimmäinen on simulaation luonne, niin kyse ei ole lopulta mistään muusta kuin yhdestä variaatioista kuvitella kaiken taakse jokin jumala. Kristinusko vaikkapa on vain yksi tuon kaltaista simulaatiota markkinoiva malli. Jos taas kyse on jälkimmäisestä, niin fyysisesti olemassaoleva kehollinen toiminta paljastaisi simulaation, jos fyysistä ympäröivää todellisuutta ei oikeastaan olisi olemassa.

Jos olemme simulaation sisällä niin miten sieltä käsin voisimme paljastaa simulaation? Kehollinen toimintakin olisi osa simulaatiota.

Ja ajattelumme (ajattelukin on fyysinen ja kehollinen tapahtuma). Mikä silloin olisi erona ei-simulaatioon? Keitä olisivat ne "me", jotka simulaatiossa elävät? Emmekö silloin mekin olisi vain simulaatiota itsekin? Koko simulaatiossa eläminen menettää merkityksensä, jos ei siinä ole sitä "oikeaa todellista", joka ei olisi yhtä lailla simulaatiota. Jos kehomme ja ajattelummekin on vain simuloitua kuten kaikki ympärillä, ei ole eroa siihen, mitä kaiketi jo nykyäänkin ajattelemme: tietämyksemme rajautuu tähän maailmankaikkeuteen, jonka ulkopuolelle emme pysty kurkottamaan. Jos siis tuo miettimäsi simulaatio on maailmankaikkeus sellaisena kuin se meille näyttäytyy, toimien siten kuin me sen havaitsemme toimivan ja pitäen sisällään kaiken, minkä uskomme maailmankaikkeudessamme olevan, niin - miten simulaatiomalli eroaa ei-simulaatiomallista?

Meidän näkökulmastamme ei mitenkään. Tarvittaisiin simuloijan apua jotta voisimme nähdä simuloinnin tai tiedostaa sen.

Itse en usko tällaiseen simulaation. Tai sitten jos sellainen on niin se mitä kutsutaan valaistumiseksi on simulaation tiedostamista. 

Minusta tällaisen simulaation kuvitteleminen ja pohtiminen asettuu ihan samaan asemaan kuin uskonnolliset maailmankäsitykset, joissa jokin entiteetti ajatellaan "kaiken taakse". On ihan se ja sama, annetaanko sille nimike Jumala, Jahve, Allah, Ukko vai Suuri Simulaation Tekijä. Se valaistuminenkin on simulaation tiedostamisena aika yhtä tyhjän kanssa. Ihan ilman simulaatiokuvitelmaakin on täysin mahdollista tiedostaa, että olemme yks kärpäsenlika tässä kokonaisuudessa.  Tai muutoin saada etäisyyttä omiin jokapäiväisiin murheisiinsa, asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin, lopettaa kärsiminen ymmärtämällä asiat laajemmin ja saavuttaa mielenrauha. En näe sen kummempaa eroa siinä, sanommeko "tämä on vain simulaatio" vai "tämä on vain elämää". Näyttää siltä, että ajatuksesi simulaatiosta ei tarjoa tuollaisena mitään eroa jo tarjottuihin maailmanselityksiin.

En minäkään näe eroa. En edelleenkään pidä sitä mitenkään todennäköisenä todellisuuden kuvauksena.

Se valaistuminen, jos nyt leikitään, että simulaatiohypoteesi otettaisiin todesta, voisi olla vaikkapa sen tiedostamista, että olemmekin yksi simuloijista ja olemme hypänneet mukaan simulaatioon kuin Star Trekin holohuoneeseen. Ja tähän simulaatioon kuuluu simulaation ulkopuolisen maailman unohtaminen.

[a4]

Niin, usein asioita tiedetään "tietämättä" kissakin tietää painovoiman vaikutuksen elämässään ja osaa ennakoida.

Kissa ei tiedä tieteen painovoimasta mitään. Ei myöskään Raamatun luomiskertomuksista.
Toki voidaan todeta että tiede on monin paikoin ohittanut kasvavalla toimivuudellaan ajat sitten jo uskonnolliset maailmanselitykset.
Mutta ei ole sama asia sanoa että kasvavalla tarkkuudella tiede lähestyy totuutta maailmasta, kuin sanoa että kasvavalla toimivuudella tiede lähestyy yhä tarkempaa maailmanselitystä.
Koska maailmallinen tieto maailmasta on aina rajallista maailmanselitystä, ei koskaan erehtymätöntä täydellistä totuutta.
Ainoastaan uskonnoissa, kuten myös tiedeuskossa, voidaan nähdä lähestyttävän totuutta maailmasta ja puhua sellaisesta totuudesta mielekkäästi.
Lisäksi filosofinen ajatuskoe maailmastamme simulaatiomaailmana esittää todennäköisenä vaihtoehtona sen että ihmiskunta kykenee kasvattamaan teknologista laskentatehoaan, tarkentamaan simulaatioitaan ja simuloimaan koko tunnetun universumin sekä tuottamaan lukuisia samanaikaisia simulaatioita universumista, jolloin on todennäköisempää että universumimme on simuloitu, olemme yhdessä monista simuloiduista universumeista kuin yhdessä aidossa universumissa.
Koska mahdollisesti simulaation sisällä olevasta arvioijasta käsin, simuloitu universumi tuntuisi aidolta universumilta ja simuloituja aidon tuntuisia universumeita olisi enemmän kuin simuloimattomia aitoja vastaavia universumeja eli enemmän kuin yksi. Simuloidun universumin ulkopuoliselle arvioijalle simuloitu universumi voi näyttäytyä paljon karkeampana versiona aidosta universumista, tai ainakin siihen universumiin verrattuna jossa hän itse on. Sekin voi olla simuloitu universumi.
Tieteellisesti olisi jo itsessään arvokasta perustutkimusta, yrittää toteuttaa kokeita jotka voisivat joko kumota tai vahvistaa todennäköiseltä vaikuttavan teorian simuloidusta universumista.
Lisäksi on otettava huomioon mahdollisuus sellaiselle simuloidulle universumille, myös universumille jossa elämme, jonka luojajumalat eli tekijät eivät ole ihmisiä, maan ulkopuolisia olentoja tai edes tästä universumista. Tämä vaihtoehto ei ainakaan vähennä todennäköisyyttä sille että olemme simuloidussa universumissa. Mutta se vahvistaa sitä näkemystä että  tiede ei lähesty totuutta maailmasta ja että maailman älykäs suunnittelu eli jumalat voivat tulla tieteellisesti todistetuiksi.
Simulaatiomaailma ajatuskokeena lienee vain yksi mahdollinen lisä monimaailmateorioihin ja mikä tahansa niistä voi mullistaa tiedettä ja maailmankuvaamme.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Monimaailmatulkinta

[a4]

Törmäsin puhuttelevaan ajatuskokeeseen, katsoessani Netflix-sukupolven versiota Yuval Noah Hararin kirjoista:
https://kantapaikka.net/index.php/topic,31.msg65884.html#msg65884

Oletko geneettisesti koodattu sukulaistesi puolesta uhrautuja ja miten se liittyy populismiin? Voitko vaikuttaa ajattelullasi asiaan?
Kuvittele yrittäväsi nukkua hyvät yöunet. Entä jos tietäisit lähimmäiselläsi olevan sillä hetkellä kovia kipuja tai muuta kauheaa tuskaa elämässään?
Entä jos tietäisit että tuhannet tai kymmenet tuhannet lapset ympäri maailmaa, aikuisista puhumattakaan, ovat joka yö tuskissaan, vakavasti sairaina tai loukkaantuneina, nälänhädässä, kuoleman partaalla tai kidutettuina? Valvottaisiko se sinua?
Entä jos populisti jakaisi sinulle ihmisiä omien tarkoitusperiensä mukaisesti meihin ja heihin? Kärsisitkö meidän puolesta?

[Toope]

Ja aina voit miettiä sitä, onko sinun valtiosi tehtävä:
a) Ajaa oman yhteisösi etua
b) Ajaa jotain pseudotieteellistä maailmanparantamista.
https://www.talouselama.fi/uutiset/jarisyttava-summa-jopa-puolet-eun-kehitysavusta-menee-kankkulan-kaivoon/407d14d1-d44e-351b-a44c-90b9b0f546e8

[safiiri]

En minäkään näe eroa. En edelleenkään pidä sitä mitenkään todennäköisenä todellisuuden kuvauksena.

Se valaistuminen, jos nyt leikitään, että simulaatiohypoteesi otettaisiin todesta, voisi olla vaikkapa sen tiedostamista, että olemmekin yksi simuloijista ja olemme hypänneet mukaan simulaatioon kuin Star Trekin holohuoneeseen. Ja tähän simulaatioon kuuluu simulaation ulkopuolisen maailman unohtaminen.

Kuka tässä on se "me", joka on tehnyt tuon päätöksen? Jokainen yksilö omalta kohdaltaan vai joku / jotkut joskus historiassa?